EINO PENTIIIÄ Katkerat satamat Merielämän armottomat kasvot Varpuskellari Asekätkijät Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen - taistelut ja tuho Kaamosvakoilija Turku talvi- ja jatkosodassa lento Murmanskiin Pitkä lenkki Kotka liekeissä
Loposktri ö 0100tl t( JtBi!lBn Suomenlahden kansalli puisto
Eino Penttilä Kotka liekeissä MAINOSTEKNIKOT Oy Helsinki
Kotka liekeissä Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa Hämeenlinna 1991 ISBN 952-90-3230-7
llmatorjunta-aseitten synty ja kehitys Kesällä 1919 olivat suomalaiset joukot ryhmittyneet puolustukseen Karjalan kannakselle. Tavan takaa venäläiset lentokoneet ulottivat tiedustelulentonsa Suomen puolelle. Näitten kiusallisten ilmatilan loukkausten vuoksi käski silloinen KTR 2:n komentaja majuri G. af Forselles vänrikki Vinbladin ajaa yhden kenttäkanuunajaoksen ilmatorjunta-asemaan Kellomäelle. Jaoksen tehtävänä oli ampua alas ne venäläiset lentokoneet, jotka eivät jaoksen johtajan antamista merkeistä huolimatta laskeutuisi. Vaikka ilmatorjunnan tarve jo itsenäisyytemme alkuaikoina kävi ilmeiseksi, kului vuosia ennen kuin ilmatorjunta-aselaji sanan täydessä merkityksessä syntyi. Venäläisiltä sotasaaliiksi saatuja Putilov tykkejä ei kukaan osannut käyttää vaikka ne olisivat sopineetkin ilmatorjuntaan. Ensimmäisen askeleen varsinaisen ilmatorjunnan kehittämisessä otti vuonna 1924 Rannikkotykistörykmentti 1 :n patteriston komentaja, kapteeni Åke Törnroos. Hän löysi Kuivasaaren linnakkeelta kaksi pienikaliperista automaattikanuunaa, jotka oli tarkoitettu ilmatorjuntakäyttöön. Nuori patteriston komentaja halusi saada nämäkin aseet toimintavalmiuteen, mutta asiantuntijaapua hän ei saanut mistään. Käyttämällä hyväksi kielitaitoaan ja matemaattisia lahjojaan hän poimi ulkomaalaisista ammattileh- 3
distä ja -kirjoista tarvittavat perustiedot. Myöhemmin selvisi, että nämä "löydetyt" kanuunat olivat 75 mm. "Zenit-Meller" pitkäputkisia kanuunoita. Nimitys "Zenit" viittaa venäjänkieliseen ilmatorjuntakäsitteeseen. Sana "Meller" liittyy lavettiin. Syksyllä 1924 hän yritti suorittaa ammuntaa näillä kahdella tykillä. Maaliksi tarkoitettu, moottoriveneen hinaama leija tuhoutui jo ennen kuin ilma-ammunnan piti alkaa, mutta yritys tuotti kuitenkin tuloksia. Silloinen Rannikkotykistön komentaja eversti Väinö Valve innostui asiaan ja ryhtyi viemään aloitetta eteenpäin. Seuraavana vuonna 25. 6. 1925 kapteeni Törnroos sai everstiitä kiertokirjeen, jossa Ilmapuolustuskomennuskunta, joksi sitä silloin kutsuttiin määrättiin perustettavaksi. Se aloitti toimintansa l. 7. 1925 Rannikkotykistön kapitulanttikouluun hallinnollisesti ja huollollisesti kuuluvana. Komennuskunnan päälliköksi määrättiin jääkäriluutnantti P. E. Ottelin. Kapteeni Törnroos sai tehtäväkseen laatia komennuskunnalle koulutussuunnitelma ja valvoa sen toteuttamista. Tarkoituksena oli opettaa konekivääriammunta ilmamaaliin. Komennuskunnan miehistön muodosti kaksi aliupseeria, vääpeli U. Aarni ja kersantti A. Suomi sekä kolmekymmentä miestä. Aluksi komennuskunnan aseistukseen kuuluivat yksinomaan konekiväärit, joihin oli konstruoitu amerikkalaisen mallin mukaan soikiotähtäimet. Jalustat oli saatu jostain romuvarastosta. Maaleina käytettiin pilat-palloja. Jonkunlaisia harjoitusmaalejakin rakennettiin. Uusien virikkeiden ja vaikutteitten saamiseksi kapteeni Törnroos sekä kapteenit. V. Raatikainen puolustusministeriön asepajalta komennettiin Ruotsin ilmatorjuntatykistön ampumakouluun. Tästä sai myös mittauskaluston kehittäminen ja mittauskoulutus uutta tuulta purjeisiin. Ensimmäinen ilmatorjuntayksikkö perustettiin 18. 6. 1926. Tämän kiinteän Ilmapuolustuspatterin ensimmäinen päällikkö oli Rannikkotykistön kapitulanttikoulun vt. johtajaksi siirretty kapteeni Törnroos. Patterin nimi muuttui 14. 12. 1926. Siitä tuli Kiinteä Ilmatorjuntapatteri. 4
Kuivasaaresta löydetyt ja Suomenlinnaan Länsi-Mustasaarelle tuodut 75 millin Zenit-Meller kanuunat jäivät syrj ään kun Katajanokalla löytyi ilmatorj untaan sopiva tykki. Maj uri Törnroos muistelee löydöstä näin: 12. 7. 1926 vastaanotin Kiinteän ensimmäisen ilmapuolustuspatterin luutnantti Ottelinilta, joka siirtyi takaisin koulutusupseeriksi Rannikkotykistön Kapitulanuikouluun. Vapaudutluani tehtävistäni ulkolinnakkeilla sain enemmän aikaa ilmatorjunnassa kohtaamani pahimman kompastuskiven poistamiseksi, toisin sanoen tykin saamiseksi patterille. Turhaa on tässä lähemmin puuttua silloin suorittamiini ohdakkeisiin vaelluksiin eri portaissa tässä asiassa. Aika ei näet vielä ollut sielläpäin kypsä. Mainittakoon vain lyhyesti, että kerran käydessäni Puolustusministeriön asepajassa Katajanokalla siellä palveleva aseteknikko Osenius sanoi minulle: 'Olen nähnyt Pasilan veturitallissa eräässä nurkassa tykin, joka ei ole missään kirjoissa. Käsitykseni mukaan se on jonkinlainen ilmatorjuntatykki'. 'Lähdetään katsomaan', sanoin. Niin tapahtuikin, ja siellä näin tykin, jota kaipasin. Sillä oli jonkinlaiset omituiset vetimet yllään, kuten suojakilpi ja pystytanko, jonka päässä oli jonkinmoinen merkinlennätin, mutta kaliiperi oli sama kuin venäläisen kenttäkanuunan ja lukko puoliautomaattilukko. Lisäksi se kiintolavetillaan pyöri 360 astella, putki nousi melkein pystyyn jopa 85 asteeseen. Lähdimme sieltä suoraan ministeriöön, jossa pyysin saada tykin haltuuni. Se myönnettiin! Tykki oli vain ensin siirrettävä varikkoon, vietävä siellä kirjoihin ja täydellisen tarkastuksen jälkeen tykki kirjoineen luovutettava Ilmapuolustuspatterille. Kyllä sydän silloin sykki! Löydetty harjoitustykki sai nimekseen 76mm. kiinteä it.kanuuna malli -14. Ammus oli sama kuin kenttäkanuunan kranaatti. Aikasytyttimet hankittiin Englannista. Ne oli varustettu ruutikanavalla, pisin palamisaika 36 sekuntia. Tykin tähtäyslaite oli sama kuin kenttäkanuunan kiertokaukoputki. Edellä olevissa muistelmissa puhutaan vain yhdestä tykistä. Kuitenkin löydön tekijä aseteknikko Osenius muistelee, että tykkejä oli kaksi. Muissakin tiedoissa kerrotaan, että Kiinteä Ilma- 5
puolustuspatteri sai yhtä aikaa kaksi tykkiä. Patterin päällystöön oli syksyn kuluessa siirretty luutnantti Holger Raeekman Kenttätykistörykmentti 2:sta ja luutnantti Sulo Lahtinen rannikkotykistön esikunnasta. Syyskuussa 1926 siirrettiin kaksi löydettyä tykkiä, joittenka arveltiin soveltuvan ilmaammumaan Suomenlinnaan Länsi-Mustasaarelle. Tulen johtamista varten oli saatu mittauslaitteet. Tulenjohtolaite ja -menetelmä puuttuivat. Ensimmäiset sellaiset kehitti kapteeni Törnroos. Laskulaite koostui laskulevyistä, joihin syötettiin maalin asema, nopeus ja liikesuunta ja joista saatiin sitten ennakot. Menetelmä vaati paljon miehiä ja oli hidas, kuten olivat silloiset ilmamaalitkin. Ensimmäisen ilma-ammunnan piti tapahtua 16. 9. 1927. Kaasutäytteisistä kumipalloista oli sidottu nippu maaliksi, se tuhoutui kuitenkin ennen ammunnan alkamista. Suurin merkitys ensimmäisillä yrityksillä lieneekin ollut vain koulutuksellinen. Käsitteistö oli luotu ja siirtyminen varsinaisen ilmatorj untakaluston käyttöön saattoi tapahtua joutuisammin. 6
Kenttätykki ilmatorjunta-asemassa Kellomäellä 1919. Ensimmäinen ilmatorjuntatykkimme 76 millin Putilov kanuuna. 7
"Parannettu painos" ensimmäisestä ilmatorjuntatykistämme 76 ltk/14 Putilov. Maxim-konekivääri ilmatorjuntajalustalla. 8
Organisaatiossa tapahtuneet muutokset ja kalustohankinnat Ilmatorj unnan kehityskauden alkuaikaa voidaan sanoa erillisten pattereiden aj ankohdaksi. Tämä kausi tosin vain vuoteen 1930, jolloin patterit yhdistettiin patteristoiksi. Näin perustettuun ilmatorjuntapatteristoon kuuluivat edellä jo mainitut Kiinteän Ilmatorj untapatterin (l.k.ilm.patt.) lisäksi 12. 5. 1928 Viipuriin perustetut yksiköt, kaksi patteria. Toinen Kiinteä Ilmatorj untapatteri (2.K.Ilm.Patt.) sijoitettiin Viipurin keskuskasarmille huollollisesti Rannikkotykistörykmentti 2:een alistettuna. Patterinpäälliköksi määrättiin kapteeniksi ylennetty Sulo Lahtinen ja vääpeliksi A. Joutsimies. Liikkuva Ilmatorjuntapatteri (L.Ilm.Patt.) kuului hallinnollisesti Kenttätykistörykmentti 2:een. (KTR 2). Koulutusasioissa se oli suoraan 2.Divisioonan komentajan alainen. Taisteluvälinehuollon suhteen patteri oli vastuussa suoraan tykistön tarkastajalle. Patterin päälliköksi määrättiin kapteeni Törnroos.!.Kiinteän Ilmatorjuntapatterin ( l.k.ilm.patt.) päälliköksi jäi kapteeniksi ylennetty H. Baeckman. Näin muodostunut ilmatorjuntayksikköorganisaatio oli hyvin hajanainen. Ammatillinen kehitys jäi tällä kaudella suureksi osaksi perusyksikön päällystön ja alipäällystön vastuulle. Kalustokin oli jokaisella yksiköllä erilainen. Uudet perustetut yksiköt saivat aj ankohtaa aj atellen varsin modernin tykkikaluston. Liikkuva ilmatorj untayksikkö sai 4 kappaletta 76 mm. ltk/28 B-tykkiä ja Itävallasta ostetun Goerz-keskuslaskimen. Perustettu kiinteä patteri sai 8 kappaletta 76 mm. ltk/27 tykkiä ja saksalaisen Berkog-keskuslaskimen, joka ostettiin Hollannista. Samalla kun ilmatorjunta-aselaj i kehittyi, sen kuvaan astuivat monet edellä mainitut upseerit, joiden panos aselaj in kehittämisessä eri tavoin pääsi vaikuttamaan asioiden kulkuun sotaa edeltäneen aj an loppupuolella. Edellä lueteltujen ilmatorj untapioneerien lisäksi raj oituttakoon mainitsemaan vain sellaiset upseerit, joiden työllä myöhemmässä toiminnassa tuli olemaan keskeisin asema. Ajan uusia virtauksia edustivat, sotilasarvoja tässä mainit- 9
sematta, yleisesikuntaupseerit Helminen, Tuompo, Jokipaltio, Peura ja Simojoki. Heidän ympärilleen kehkeytyi valtakunnan ilmapuolustuksellinen ajattelu, ilmatorjunnan liittyminen sotatoimiyhtymän puitteisiin, aselaj in tekniikan ja taktiikan edelleen kehittäminen sekä ilmavalvontasysteemin ja asehuollon kypsytteleminen. Ilmatorjuntakalusto luonnollisesti vuosi vuodelta lisääntyi ja parani, valitettavasti kuitenkin hyvin kirjavana. Ilmatorj unta-aselaj ille oli onneksi, että puolustusvoimiemme ylin johto osoitti sen riveihin innostuneita, eteviä ja ahkeria upseereita, jotka kaikista vaikeuksista huolimatta saivat aikaan tyydyttävän valmiin ilmatorjuntasysteemin ennen talvi- ja jatkosotaa. 10
Åke Törnroos. 11
Talvisota Toisen maailmansodan puhjettua ryhdyttiin maassamme toimenpiteisiin sotilaallisen valmiuden lisäämiseksi ja maan puolueettomuuden turvaamiseksi. Puolustusvoimien vahvuutta lisättiin kutsumalla 15. 9. 39 takaisin palvelukseen aikaisemmin elokuussa koulutetut ilmatorj untavarusmiehet Lokakuun 6. päivänä siirtyivät rauhanajan ilmatorjuntajoukko-osastot, Ilmatorjuntarykmentti 1 Helsingissä ja ITR 2 Viipurissa suojajoukkoryhmitykseen ja miehittivät sodanuhkavaiheen ilmatorjuntayksiköt ja ilmavalvontayksiköt. lt.yksiköt olivat toimintavalmiina jo samana iltana ja ilmavalvonta 7. 10. 39 mennessä. Ilmatorjuntatykistön sotavalmius oli aselaj in nuoruudesta johtuen kriisin puhj etessa pahasti keskeneräinen. Taisteluvälineistöä oli vähän ja lisähankinnat suurimmalta osalta neuvotteluvaiheessa. Pohjan toiminnalle Ylimääräisten kertausharjoitusten alkaessa (YH) loivat vuonna 1938 tehdyt suunnitelmat. Niiden mukaan oli tarkoitus perustaa kenttäarmeij an ja kotiseudun ilmatorjuntayksiköitä yhteensä 18 raskasta ja 13 kevyttä ilmatorjuntapatteria, 8 it. konekiväärikomppaniaa, 34 raskasta tai kevyttä it.joukkuetta sekä 3 valonheitinpatteria. Kun käytettävissä oli vain 20 liikkuvaa ja 12 raskasta kiinteää ja 8 kevyttä it.tykkiä ja noin 70 kpl it.konekiväärejä ja 16 valonheitintä, oli huomattava osa 11. 10. 1 2
1939 ylimääräisiin kertausharjoituksiin kutsutuista reserviläisistä koti utettava. Ilmatorjuntatykistön johtosuhteista annettiin käsky vasta 22. 10. 39. Siinä määrättiin maan ilmapuolustuksen päälliköksi kenraaliluutnantti J. F. Lundqvist ja hänen apulaisekseen ilmatorj untaa ja -valvontaa koskevissa asioissa ilmatorj untajoukkojen komentaja eversti F. E. Helminen. Ilmatorj untajoukkojen komentajan apuna oli ilmapuolustuksen esikuntaan kuuluva ilmatorjuntatoimisto, jonka päälliköksi määrättiin kapteeni P. Jokipaltio. Ilmapuolustuksen esikunnan operatiivinen puoli ja it-toimisto uuteen sijoituspaikkaan hotelli Grandiin Helsingissä. Kotijoukkojen it-komentajaksi määrättiin everstiluutnantti T. E. Ekman. 13
Ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti ]. F. Lundqvist. 14
Kenraaliluutn. F. E. Helminen. lt.joukkojen tarkastaja v. 1941 ja it.joukkojen komentaja 1942-1944. 15
Eversti (yl. 23. 6. 1944) S. E. A. Tuompo. Kapteeni R. A. Kekkonen. KapteeniA. E. Koljonen. 16
Sota alkaa Marraskuun kolmannenkymmenennen pa1van aamuna kello 7 tienoissa kajahtivat ensimmäiset vihollisen laukaukset Karjalan Kannaksella rajan takaa. Vihollisen tykistö oli alkanut toimia. Lähimpien kymmenien minuuttien aikana saapuivat viestit taaempiin esikuntiin niin Kannaksella kuin pitkin koko Suomen itärajaa osoittivat sotatoimien alkaneen. Noin tuntia myöhemmin ilmoittivat ilmavalvonta-asemat venäläisten lentokoneitten ylittäneen rajalinjan. Kello 8.58 annettiin Viipurissa ensimmäinen ilmahälytys, Helsingissä kello 9. 15. Muutamia minuuttej a myöhemmin putosivat pommit. Sota oli alkanut yllättäen kaikilla rintamilla, maalla, merellä ja ilmassa valtakunnan rajalinjalta syvälle kotiseudun keskuuteen. Vihollisen ylivoima oli suuri. Neuvostoliiton arvioitiin keskittäneen muun muassa lähes 2 000 lentokonetta Suomea vastaan. Venäläisten lentohyökkäyksiin ensimmäisenä sotapäivänä arveltiin osallistuneen noin 140 pommikonetta, joiden pommituskohteina olivat Helsingin ja Viipurin lisäksi monet täysin puolustamattomatkin asutuskeskukset. Siviiliväestö kärsi huomattavia tappioita ja aineelliset vauriot olivat paikoin suuret. 2 Kotka liekeissä 17
18 M axim-konekivääri sotaharjoituksissa tilapäisjalustalla.
Ilmavalvontalotat asemissaan. 1 9
Kuulosuunnin toiminnassa. Ilmatorjunta-aseistuksen lukumääräisen pääosan muodostivat kevyet ilmatorjunta-aseet, joista suomalainen kaksoisit.konekivääri oli sodan alkupuolella yleisin. 20
Kovat putkeen. Raskasta it.tykkiä ladataan. 21
Täysautomaatti valmiina syöksemään tulta. 1 lmatorjuntatulenjohtokone toiminnassa. 22
Kiinteä raskas ilmatorjuntatykki naamioituna. Raskas it.kanuuna ja optinen etäisyysmittari toiminnassa. 23
40 millin ilmatorjuntatykki valmiina talvisissa maisemissa. Haminan ilmapuolustuksen aluekeskuksen (IPAK) perustaminen ja toiminta talvisodan aikana Päälliköksi määrättiin luutn. Paavo Eerola. Kun 6. l 0. 39 tuli käsky toiminnan aloittamisesta ei lp AK: lle ollut varattu minkäänlaista huoneustoa eikä rakennettu eikä suunniteltu mitään yhteyksiä. Tämä lienee selitettävissä sillä, että IPAK:n sijoituspaikaksi oli juuri suunniteltu Kotkan kaupunkia, jota suunnitelmaa ei vielä kuitenkaan oltu ennätetty panna täytäntöön. IPAK oli näin ollen pakoitettu aloittamaan toimintansa Suojeluskuntatalossa olevan keittiön eteishuoneessa, ja oli IPAK:n käytettävänä yksi automaatti puhelin. Ilmavalvonta- (iv) verkko oli kovin puutteellinen, sillä niissäkään iv-asemissa, joissa oli tornit, ei ollut rakennettu yhteyksiä edes tornin ja majapaikan välille. lv.asemien tarvitsema määrä iv.kalustolaatikoita P-6-21 24
oli syksyllä saapunut ja olivat ne varastoituina sk. talossa lukuunottamatta kahta laatikkoa, joista toinen oli annettu jo Kotkan ja toinen Kymin ilmavartiolle. Edellä olevasta johtuen meni kolme-neljä päivää, ennen kuin kalustot oli jaettu kaikille ilmavartioille ja opetettu sen käyttöä sen verran, että toiminnan aloittaminen oli mahdollista. Samanaikaisesti suoritettiin IPAK:n muutto Haminan Puhelinosakeyhtiön taloon, jossa se sijoitettiin hiilikellariin, joka oli melko vahvaa rakennetta, ja johon oli helppo saada yhteydet valtion- ja automaattikeskuksista viittä vastaanotto- ja kolmea hälytyspuhelinta varten, koska molemmat keskukset sijaitsivat samassa talossa. Henkilökuntaa ei IPAK:ta varten Haminassa ollut varattu ollenkaan. Ilmavartioihin tarvittavasta henkilökunnasta oli noin 50 % varattu ja niistä oli noin 50 % saanut aikaisemmin ilmavalvontakoulutusta. 10. 10. 39 saapuivat IPAK:een määrätyt reserviläiset ylimääräisiin harjoituksiin, käsittäen 3 upseeria, 4 aliupseeria ja 7 miestä. Reserviläisistä olivat kaikki upseerit edellisenä kesänä kertausharjoituksissa saaneet asianmukaisen koulutuksen, jota vastoin aliupseerit ja miehet eivät olleet aikaisemmin IPAK-koulutusta saaneet. Reserviläisten saavuttua jatkettiin IPAK:n kunnostamista ja saatiin se nopeasti kuntoon. Lokakuun aikana keskitettiin kaikki huomio ilmavartioasemien perustamiseen, toimintaanasettamiseen, yhteyksien parantamiseen ja henkilökunnan koulutukseen. Koulutus oli suoritettava jaksoittain, jotta ilmavalvonta saatiin mahdollisimman nopeasti jossain määrin toimimaan. Tästä johtuen opetettiin ensiksi vain välttämätön kalustontuntemus, havaintojen teko ja iv. viestin laatiminen ja lähettäminen. Koulutusta jatkettiin ja kolmena neljän IPAK:n päällikön suorittaman opetuskierroksen ja lukuisien toimintaohjeita sisältävien puhelinsanomien jälkeen (lokakuun lopulla) oli henkilöstön koulutustaso hyvin tyydyttävä, ja jatkovilla viestitysharjoituksilla syvennettynä oli se marraskuun puolivälissä suorastaan hyvä. Puhelinyhteyksien parantamiseksi rakennettiin useita ilmavar- 25
tion ja majapaikan välisiä yksijohtoisia linjoja kaksijohtoisiksi, samoin myös joitakin majapaikan ja puhelinkeskuksen välisiä yhteyksiä järj estettiin ja rakennettiin kaksijohtoisiksi. Kaikkiaan käytettiin puhelinyhteyksien parantamiseen noin 7 km kirkasj ohtoa ja noin 5 km kaapelia. Yhteyksien edelleen varmentamiseksi ja laaj entamiseksi hankittiin IPAK:een Haminan sk:n omistama radiolähetin ja vastaanotin, joka sijoitettiin sk. talon radiohuoneeseen, jonne samalla rakennettiin IPAK:sta suora puhelinyhteys. Koska IPAK ei päässyt tämän sk:lta hankitun radion heikon tehon vuoksi varmaan yhteyteen merialueella toimivien mv- ja iv-asemien kanssa, pakkoluovutettiin Kotkasta satamakapteeni Strömiltä radiopuhelin, jolle ei satamakapteenilla ollut toimilupaa. Tämän avulla saatiin aikaan melko hyvä ja varma yhteys yllämainittuihin asemiin. Kun IPAK/Kouvolan toiminta oli hyvin suuressa määrin sidottu IPAK/Haminan antamiin tietoihin, järjestettiin IPAK/Kouvolaan suora yhteys ottamalla käyttöön linja Hamina-Myllykoski-Kouvola, joka irroitettiin kaikista välillä olevista keskuspöydistä. Myöhemmät kokemukset osoittivat, että tämän yhteyden järjestäminen mitä suurimmassa määrin helpotti toimintaa. Viestitys suoritettiin seuraavaan tapaan: a) Lähiviestitys iv:t ja IPAK opetettiin ja määrättiin suoritettavaksi iv.viestilomaketta käyttäen ja tapahtui viestitys mantereen iv.asemilta yksinomaan puhelinta viestivälineenä käyttäen. Merivartioasemat viestittivät samaa koodia käyttäen lisäksi ilmoittaen meriruuduston avulla havaintopaikan ja käyttäen viestitysvälineenä puhelinta sekä radiopuhelinta, jolloin IPAK:n radio sieppasi kaikki radiolla annetut viestit ja sai puhelinviestit ensin, jonka jälkeen ne vasta annettiin lohkoon. b) Naapuriviestityksessä käytettiin kaukoviestilomaketta sekä ruutukarttaa. Naapuriviestitystä suoritettiin Kouvolan, Porvoon, Viipurin ja Lappeenrannan IPAK:lle. Edellämainituilta IPAK:lta saatiin vastaavasti naapuriviestejä. c) Kaukoviestitysvelvollisuutta ei IPAK:lla ollut, vaan sen hoiti IPAK/ Kouvola, josta oli paremmat kaukoyhteydet. d) Hälytysviestitys Väestönsuojelu (vss.) kohteille suoritettiin puhelimitse ja se ta- 26
pahtui siten, että IPAK:sta annettiin suoraan käsky suorittaa ilmahälytys. Hälytysviestitystä hävittäj ille ei ollut, vaan se suoritettiin IPAK/Kouvolan välityksellä. It.aseita oli alueella ainoastaan Kotkassa, ja niille annettiin hälytysviestit puhelimella valtion kautta selväkielistä viestitystä käyttäen. Linnakkeille suoraan ei hälytysviestitystä suoritettu, vaan annettiin viestit lohkon viestikeskukseen. Viestityksessä osoittautuivat automaattikeskukset yleensä toimintaa hidastaviksi. Vss.hälytykset suoritettiin suoraan IPAK:sta eikä antamalla tilanneilmoituksia, kuten oli määrätty, koska rajan läheisyys, yhteyksien hitaus ja vss.keskusten suhteellisen suuri lukumäärä olisivat saattaneet hälytysten antamisen tehottomaksi tilanneilmoitusten antamisen ja vss.päälliköiden ratkaisun varassa. IPAK:n päällikön näin ottaessa vss.hälytykset vastuulleen olivat asianomaiset vss. päälliköt hyvin tyytyväisiä järj estelyyn. Ilmahälytys suoritettiin ilmoittamalla vain: "IPAK:sta ilmahälytys - loppu" ja vasta sopivan tilaisuuden tultua annettiin tilanneilmoitus. IPAK:n alueella ei varsinaisia ilmatorjunta-aseita ollut lukuunottamatta Kev.lt.Jaosta Kotkassa, jonka suhteen IPAK:lla oli vain viestitys- ja hälytysvelvollisuus. Toimistotyö oli järj estetty siten, että IPAK:n päällikkö hoiti kaikki juoksevat asiat, koska henkilökunnassa ei ollut ketään, joka olisi aikaisemmin saanut pienintäkään kokemusta sotilasasioiden hoidossa. Kirjanpito ja tilitykset olivat IPAK:n vääpelin tehtävänä. Huollollisesti olivat iv.asemat alistetut paikallisille suojeluskunnille y leishuollossa, ja erikoishuoliosta vastasi IPAK. Samoin oli IPAK Haminan suojeluskunnan yleishuollossa. Sodan alettua ja vihollisen lentotoiminnan saavutettua huomattavammat mittasuhteet osottautui IPAK:n huoneusto jatkuvalle toiminnalle liian ahtaaksi, jonka tähden oli pakko jälleen muuttaa. Uusi huoneusto IPAK:lle laitettiin IPAK:n omilla voimilla ja lahjoituksina saaduilla tarvikkeilla (lankkuja, lautaa, insuliittia noin Mk 8 000:- arvosta) Vehkalahden Säästöpankin 27
rakenteilla olleen uuden liiketalon kellariin, joka tuettiin ja myöhemmin vahvistettiin hankkimalla selluloosapaaleja ensimmäisessä kerroksessa IPAK:n yläpuolella olevaan liikehuoneustoon. Hälytyssuunnitelmat sodan aikana samat kuin YH:n vaiheessakin. Koulutuksessa kiinnitettiin tässä vaiheessa päähuomio lentokonetyyppien erottamiseen ja lentokorkeuden määrämiseen sekä viestitysnopeuden kehittämiseen. Koska aikaisemmin hankittu paristoilla toimiva radiopuhelin ei enää yksin riittänyt, niin hankittiin IPAK:lle yleisradiovastaanotin, jolla voitiin kuunnella myöskin tarvittavia sotilasaaltopituuksia. Tämän vastaanottimen avulla sai IPAK siepattua varmasti kaikki annetut radio-ilmaviestit Jotta hälytykset voitiin antaa entistä nopeammin, järj estettiin Kotkan seudun tehtaitten kanssa yhteisesti suora induktoriyhteys IPAK - Kotkan valtio, josta vss. keskuksiin (Kotka, Karhula, Sunila, Gutzeitin lohko ja Pyhtää) järj estettiin suorat yhteydet. Tämän järj estelyn ansiosta saatiin kaikki yllämainitut vss.keskukset hälytettyä jopa vähemmässä kuin puolessa minuutissa. Samoin rakennettiin suora yhteys Haminan poliisiasemalle, josta hälytys käskyn perusteella suoritettiin. Yhteyksien varmentamiseksi ja tietojen saattamiseksi nopeammin myöskin rautatieasemille, rakennettiin suora yhteys IPAK-Haminan asema, jota kautta usein yhteyksien katkettua esim. IPAK/Kouvolaan saatiin tiedot välitettyä ja voitiin antaa rautatielle sen välttämättä tarvitsemia tilannetiedoituksia. Haminan hälytyksen varmentamiseksi rakennettiin suora yhteys meijerissä olevaan hälytinlaitteeseen. Kun vihollisen lentotoiminta varsinkin sodan loppuaikoina keskittyi Haminan itäpuolitse kulkevaksi, tulivat Hamina-Viroj oki väliset kaksi automaattikeskuksen kautta kulkevaa linjaa kovin ylikuormitetuiksi, minkä auttamiseksi otettiin toinen edellämainituista linjoista suoraan Virojoelta IPAK:een ja vielä myöhemmin saatiin toinenkin suora aikaisemmin Viipuriin kulkeneista linjoista, joten yhteydet itäisiin ilmavartioihin saatiin aivan ensiluokkaisiksi. Viestityksessä käytettiin samaa tapaa kuin YH:n aikanakin 28
käyttäen iv. viestikaavaketta edelleenkin, mutta ilmoittamalla tarkan lentokonelukumäärän sekä lisäksi lentokorkeuden, havaintosuunnan ja -etäisyyden. Hälytysviestityksessä noudatettiin aikaisemmin esitettyä tapaa edellämainituin yhteysparannuksin. Hälytysviestitys omille hävittäjille tapahtui joko IPAK/Kouvolan välityksellä tai usein myös IPAK/Kouvolassa suoritettua rinnakkaiskytkentää käyttäen suoraan Ekaan ja Rulleen sekä myöskin Kaisuun ja Kouvolan välityksellä Kippariin. Aseisiin, linnakkeisiin ja joukkoihin nähden hälytys kuten aikaisemmin on esitetty. Asesijoituksiin nähden tehtiin IPAK:n toimesta kaksikin ehdotusta tarkoituksella saada it.aseita sellaisten vihollisen jatkuvasti käyttämien lentoreittien läheisyyteen, josta torjuntatuli olisi ollut tehokasta ja tuloksia tuottavaa, mutta näitä ehdotuksia ei toteutettu. Toimistotyön suoritus tapahtui kuten YH:n aikanakin, loppuaikoina saatiin kuitenkin talousaliupseerina toiminut aliupseeri tottumaan kirj urin tehtäviin. Sodan antamien kokemusten perusteella oli viestitys iv.asemilta IPAK:een iv.viestilomaketta (koodea) käyttäen selväkielistä viestitystä täsmällisempää ja nopeampaa edellyttäen, että henkilöstö on saanut tarpeellisen koulutuksen ja harjoituksen. Koska myöskin varsin huomattava määrä viestej ä otettiin radiolla, jossa selväkielistä viestitystä ei missään tapauksessa voida käyttää, oli IPAK:n toiminnan yhdenmukaisuuden kannaltakin tarkoituksenmukaisempaa, että kaikki viestit saapuvat samaa periaatetta (koode) noudattaen. Ja lisäksi numero-kooden lukeminen on maailman helpoimmin ja nopeimmin opittu asia. Usein huononkin kuuluvaisuuden vallitessa numerot ovat helpommin kuultavissa kuin muut sanat. Missään tapauksessa ei toiminta kuitenkaan saa olla sidottu yksinomaan koodeen, vaan tilanteen vaatiessa saa antaa myös sanomia joko kokonaan tai osittain selväkielisinä. Edelleen, että automaattikeskukset ovat iv- ja hälytysviestitykseen vähemmän sopivia, koska yhteyden saanti numeron ollessa vaikkapa tarpeettomankin asian takia varattu on mahdottomuus, kun automaattiyhteyden katkaiseminen ei ole mahdollista. Täten on välttä- 29
mätöntä, että IPAK:n kaikki viestitys- ja hälytysyhteydet kulkevat joko aivan suoraan tai sitten induktorikeskusten kautta, jolloin yhteyksien järj estäminen on paremmin mahdollista. Tämä näkökohta ansaitsee tulla huomioiduksi IPAK:ia ja viestiyhteyksiä rakennettaessa, koska jatkuvasti pyritään puhelinkeskusten automatisointiin. Käytössä ollut varsinainen iv.asemien kalustolaatikko P-6-21 osoittautui täysin tyydyttäväksi. Luonnollisestikin olisi toiminnalle eduksi, jos vaikeampien yhteyksien takana sijaitsevien asemien kalustoon kuuluisi myös radiolähetin, etenkin tällaisella alueella, jossa vihollisen ilmatoiminta on aivan herkeämätöntä ja siitä johtuen ilmassa kulkevat puhelinlinjat alituisille vaurioitumisille alttiina. IPAK:n tasopöytä on osoittautunut hyväksi. Kauko- ja naapuriyhteyksiä varten olisi IPAK:Ila oltava ensiluokkainen radiolähetin, varsinkin IPAK:Ila, joka joutuu työskentelemään vihollismaan välittömässä läheisyydessä. Yhteistoiminnassa joukkojen kanssa havaittiin usein laiminlyöntej ä joukkojen taholta, sillä monet yksiköt eivät ollenkaan ilmoittaneet aseittensa siirroista eikä myöskään alueelta poistumisestaan. Yhteistoiminta vss.elinten kanssa on tapahtunut täysin yhteisymmärryksessä ja ollut kaikin puolin erittäin tuloksekasta, johon osaltaan on vaikuttanut vss.yhdysupseerin, myöhemmin is.yhdysupseerin toimiminen IPAK:ssa. Samoin on toiminta rannikkolohkon kanssa ollut erittäin kiinteää ja joustavaa. On edullisempi sijoittaa IPAK paikkakunnan ulkopuolelle noin 1 000 m:n etäisyydelle. Täten ei IPAK:n ulkopuolella lakkaamatta jatkuva liike häiritse sen työskentelyä eikä tällöin ole aivan välttämätöntä, että IPAK:n sijoituspaikka on ehdottoman pommivarma. Tämän järj estelyn ainoana varjopuolena on se, että täytyy rakentaa pitempiä yhteyksiä, josta kumminkin on samalla se hyöty, että voidaan välttää kaikkien yhteyksien kulku pommituskohteiden kautta viemällä ne vaikkapa metsiä pitkin puhelinkeskuksiin poikkeamatta. Jos on saatavissa paikka, joka sijaitsee suljetun viestiyhteysverkoston sisällä silti olematta välittömästi pommituskohteessa, käy yhteyksien rakentaminenkin helpoksi. - 30
Paikkakunnalle sijoitetun IPAK:n ainoana etuna on yhteyksien rakentamisen helppous, koska puhelinkeskukset ovat sen välittömässä läheisyydessä. Tämä etu ei kuitenkaan riitä korvaamaan sitä suurta varjopuolta, joka aiheutuu itse puhelinkeskusten ja paikkakunnan kautta kulkevien viestiyhteyksien kestämättömyydestä pommituksissa, ja lisäksi toistuvat, paikkakuntaan kohdistuvat ilmahyökkäykset suuresti rasittavat IPAK:n henkilöstöä, joille ei täten jää tilaisuutta tarpeelliseen lepoon. Sijoitettaessa IPAK paikkakunnalle tulee sen myös olla ehdottomasti pommivarmassa huoneustossa. IPAK:n toiminnan edellytyksenä on, että sijoituspaikka käsittää vähintäin kolme huonetta, nim. huoneen vastaanottopuhelimien kopeille ja puhelinkeskukselle, huoneen torj unta- ja valvontatoimistoa varten ja radiohuoneen sekä lisäksi jonkinlaisen huoneen ruokailua ym. varten. IPAK:lla viimeksi ollut huoneusto on siinä suhteessa kaikinpuolin vastannut tarkoitustaan. IPAK:n vahvuus on ollut sopiva, mutta henkilöstön määräämiseen ja valitsemiseen olisi kiinnitettävä erikoista huomiota. Niinpä olisi välttämätöntä, että yksi upseeri olisi saanut aikaisemmin viestiupseeri-upseerikoulutuksen, jotta hän kykenisi huolehtimaan viestiyhteyksien sekä rakentamisen että korjaamisen johtamisesta ja olisi myöskin edes jossain määrin teknillisesti perehtynyt radiolaitteisiin. Edelleen on toiminnalle suureksi eduksi, että IPAK:een määrättäisiin yksi esikuntatehtäviin perehtynyt kanta-aliupseeri (kirjuri), koska täten IPAK:n päällikkö vapautuisi muihin ja tärkeämpiin tehtäviin. Useitten pommitusten seurauksena menivät yhteydet poikki ja koska IPAK:lla ei ollut omaa korjausryhmää, kesti vuorokausiakin, ennen kuin yhteydet korjausryhmien toimesta saatiin kuntoon. Tähän perustuen on aivan välttämätöntä, että IPAK:lla on oma korjausryhmä, joka on varustettu täydellisin kirkas- ja kenttäjohtokorjausvälinein ja lisäksi sellainen auto, johon nämä työvälineet pysyväisesti voidaan sijoittaa ja johon näiden lisäksi mahtuu 4-5 miestä (pakettiauto). Tämän lisäksi on henkilöauto lp AK: lle välttämätön. 31
Rautateitten suorittama iv. viestien välitys oli varsinkin sodan alkuaikoina hyvin sotkuista, sillä viestin ennätettyä kulkea parin aseman kautta, oli se kokonaan muuttanut muotoaan ja saattoi kohta tulla takaisin lähtöasemalle aivan erilaisena aiheuttaen jopa useita vääriä hälytyksiäkin. IPAK:n toimesta saatiin alueella tämä epäkohta sodan loppupuolella korjattua, saatiinpa muutamia asiallisia ja tärkeitä viestejäkin. Samoin aiheutti vääriä ja aiheettomia hälytyksiä Kotkassa ja sen ympäristössä Kotkan tukiaseman päällikön, kapteeni F. Salmisen luvaton asioihin sekaantuminen. Asia korjautui vasta monien huomautusten jälkeen. Tyydytyksellä todettiin suuri palvelusalttius ja lannistumaton toimintainto, jota lotat olivat osoittaneet kuusi kuukautta kestäneen, usein hyvinkin vaikeissa oloissa suoritetun palveluksen aikana sekä ilmavartioissa että IPAK:ssa. Jonkinlainen osoitus vallinneesta hengestä on sekin, että lotat ja miehistö keräsivät vähäisistä päivärahoistaan ilmapuolustuksen tehostamiseksi 23 tuhatta markkaa. lp AK Hamina, otteita sotapäiväkirjasta 11. 10. -39-1 1. 3. 40 ll. 10. 1939 otti luutnantti Paavo Eerola vastaan IPAK:n päällikkyyden. 30. 11. pommitettiin Lavansaarta ja Seiskaria, joihin katkesi yhteys. Alueella liikkui lukuisia viholliskoneita, joita havaittiin melkein kaikilla vartioasemilla. Tällöin pudotettiin Kotkaan kymmenisen pommia ja Tiutisen saareen toistakymmentä pommia. Vahingot olivat kuitenkin hyvin vähäisiä. Vihollinen pommitti vielä samana päivänä Kotkan rautatieasemaa. 26. 12. 39 pommitti vihollisen 11 2-moottorista hyvin korkealta Kotkaa. Kaupunkiin pudotettiin 14 räjähdyspommia ja muutamia palopommeja sekä lentolehtisiä. Vauriot: kaksi puutaloa 32
paloi ja yksi kivitalo vaurioitui pahoin. Ikkunoita särkyi paljon, mm. sairaalasta ja kaupungintalon kaikki ikkunat menivät sisään. 4 kuollutta ja yksi haavoittunut. Torjunta-aseiden vaikutus oli täysin tehotonta koneiden ollessa hyvin korkealla. 31. 12. 39 pommitti 2 SE-konetta Pukkion linnaketta pudottaen 12 pommia, jotka kaikki menivät kuitenkin mereen. Samana päivänä 11 konetta käsittänyt muodostelma pudotti kymmenkunta pommia Kotkaan. Veturitalli tuhoutui ja tyhjä öljysäiliö vaurioitui. Yksi veturi vaurioitui ja ratapihaa tuhoutui. Muutamia puutaloja meni maan tasalle, ikkunoita ja kattoja särkyi. 6. 1. 40 käytiin ilmataistelu kun oma hävittäj ä ampui alas viholliskoneen Inkeroisten-Liikalan välisen maantien pohjoispuolella. Kone ja lentäjä tuhoutuivat täydellisesti. Myöhemmin sama hävittäjä pudotti vielä kaksi 4 koneesta alas, jotka syttyivät ilmassa tuleen ennen putoamistaan ja hajosivat. Toisesta koneesta hyppäsi laskuvarjolla kaksi lentäjää, joista toinen kuoli ja toinen katkaisi jalkansa ja vietiin Kotkaan sairaalaan. Molemmat koneet tuhoutuivat täydellisesti. Samana päivänä ampui meidän hävittäjämme Suursaaren lähellä yhden koneen alas. Kaikkiaan lentäjämme pudottivat sinä päivänä 9 konetta alas. Tämä oli ilmapuolustuksen suuri päivä!. 18. l. 40 oli alueemme merilohkolla noin 20 yhdestä-neljään koneen partioita, jotka eivät tulleet mantereelle. Tällöin pommitettiin Haapa- ja Kilpisaarta viisi eri kertaa. Jäänmurtaja Tarmo oli matkalla Suursaaresta Kotkaan vihollisen suorittaessa sitä vastaan hyökkäyksiä koko matkan. Sen päästyä satamaan osui yksi pommi aluksen keulaan, joka vioittui. Hietasen saarelle tuli 9 pommia. Hallan ja Kotkan välille putosi 6 pommia. 29. l. 40 putosi vihollisen pommikone Ristisaaren lounaispuolelle. Kone vallattiin ja miehistö otettiin vangiksi. 30. l. 40 ampui hävittäjämme Kuorsalon lounaispuolella alas yhden vihollisen pommikoneen. Kone vaurioitui pahoin. Neljästä miehestä kuoli kolme ja yksi otettiin vangiksi. l. 2. 40 pommittivat koneet kaupunkia. Puhelinyhteydet katkesivat IPAKiin. Vihollisen ilmatoiminta oli koko päivän hyvin 33
vilkasta. Haminaa pommitettiin kovasti ja vahingot olivat suuret. 12 taloa vaurioitui, 2 puutaloa (Seurahuone) tuhoutui täydellisesti. Yksi siviilihenkilö sai surmansa ja 2 haavoittui vaikeasti, 4 lievästi. Vahingot arvioitiin 2,5 miljoonaksi markaksi. Päivän kuluessa ampuivat hävittäjämme alas 2 viholliskonetta. Toinen SE-tyyppinen putosi Suursaaren lähelle. Toinen teki pakkolaskun Suurmustan luo. Hävittäj ä saatiin melkeinpä eheänä haltuun. Koneessa ollut lentäjä kuoli vammoihinsa. 3. 2. 40 tuli alueelle etelästä Virolahden ja Orslahden kautta 17 vihollisen pommikonetta. Kiersivät lounaaseen Haminaa kohti ja edelleen Kotkaan. Koneet tulivat Kotkan päälle kaakosta, pommittaen kaupunkia sekä räjähdys- että palopommein. Palopommeja, joiden paino vaihteli 2-15 kiloon todettiin pudonneen 150 kappaletta. Miinapommien paino vaihteli 25-300 kiloon ja niitä tuli kaupunkiin 12-20 kappaletta. Palopommit sytyttivät kaupunkiin lukuisia tulipaloja. Kaupungissa paloi Enso-Gutzeitin Norjansahan 200 lautatapulia eli noin 3 000-4 000 std. sahattua puutavaraa. Kahdeksan rakennusta paloi poroksi ja lukuisia vioittui. Sairaalan aluetta pommitettiin ja aivan uusi pesularakennus tuhoutui. Edelleen tuli etelästä käsin viisi vihollisen pommaria jatkaen pommituksillaan kaupungin tuhoamista. Koko IPAKin alueella oli vilkasta lentotoimintaa. 10 konetta pommitti Pyhtäällä Stockforsin seutua. Kaikkiaan pudotettiin 14 miinapommia ja 1 palopommi. 4 rakennusta paloi ja nuori poika kuoli. Haapasaaresta tuli kaksi pommikonetta Ristisaaren kautta Kotkan lounaispuolelle, mutta hävittäj iemme pakoittamina palasivat heti samaa reittiä takaisin. 18. 2. 40 pommitti Kotkaa 34 pommikonetta pudottaen nelisenkymmentä räjähdyspommia ja suuren määrän palopommeja, joista kuitenkin suurin osa meni merenjäälle. Tällöin paloi Enso Gutzeit Oy:n kuivaamo ja 4 taloa tuhoutui ja muutamia vaurioitui. 34
.. d.!.. d "'..;! -..Q.., 01.,. "' 0... :; "' "' "' <;! <;! ::r: --..... 35
Talvisodan päättyminen Sodan viimeisinä viikkoina ilmatoiminta liittyi maarintaman taisteluihin ja sen painopiste oli Viipurinlahden ympäristöalueella sekä siihen liittyvillä rautatieyhteyksillä Riihimäki-Simola ja Kouvola-Kotka. Kotiseutu, jota sitäkin pommitettiin, jäi kuitenkin vähemmälle. Yleensä pantiin merkille, että pommituskoneiden toiminta heikkeni, ja se ilmeisesti korvattiin lisääntyneellä hävittäjätoiminnalla. Pommituksissa alkoi esiintyä ilmiöitä, jotka osoittivat vihollisen kärsivän ainakin tilapäistä pommimateriaalin puutetta. Siltoj a pommitettiin herkillä sirpalepommeilla ja pommien joukossa oli tykin ammuksiakin. Koneiden lukuun nähden pommimäärät olivat pienet. Ilmatorj unta sai maaliskuun kuluessa runsaasti uutta kalustoa, lähinnä raskaita pattereita. Tämä italialainen ja englantilainen kalusto oli osittain jo vanhentunutta. Se ei kuitenkaan ennättänyt sotatoimiin, kun rauha solmittiin 13. 3. 40. - Marraskuun 30. päivänä kello 10.20 ilmestyi odottamatta kaupungin ylle kuusi viholliskonetta pudottaen räj ähdyspommej a Rautatienkadun varrelle. Yksi puurakennus tuhoutui kokonaan, useita vahingoittui. Iltapäivällä uusiutui pommitus. Vähäisiä vaurioita. - Joulukuun l. päivänä oli aamulla jälleen pommitus. Useita koneita. Näiden ensimmäisten pommitusten jälkeen seurasi kolmen viikon tauko. Kotka sai kokea pommituksia talvisodan aikana 18. Ilmahälytyksiä oli kaikkiaan 188 jakautuen 64 päivän osalle. Hälytyslen suuri lukumäärä johtui siitä, että viholliskoneet matkallaan sisämaahan kulkivat Kotkan läheltä ja palatessaan jälleen noudattivat samaa reittiä, ehkä noudattaen rautatielinjaa ja pitäen tehtaiden savupiippuja maamerkkeinään. 36
- Joulukuun 23. päivänä kuusi konetta lensi korkealta Enso Gutzeitin alueen yli ja niiden pommit saivt aikaan jonkin verran vahinkoja teollisuusalueella. - Joulukuun 26. päivänä, Tapaninpäivänä, seurasi yhdentoista koneen pommitus, joka sai nimen "Tapaninpäivän tanssiaiset". 26.12. Pommit sytyttivät palamaan kauppahallin ja Näkin lanteilla Keskuskatu II ja I3 olleet kaksi puurakennusta. 4 miestä sai surmansa. 37
26. 12. Pommit sytyttivät palamaan kauppahallin ja Näkin tonteilla Keskuskatu 11 ja 13 olleet kaksi puurakennusta. Keskuskatu 13:ssa saz avoimessa porttikäytävässä seisoneet kolme miestä surmansa ja yksi mies samalla tontilla Papinkadun puolella. Lievästi haavoittui 4 henkilöä. 38
13.12. Valtion veturitalli tuhoutui pommituksessa. Vahti sai surmansa. 40
41
31.12. Hovinsaaren Saunakadun rakennuksia pommituksen jälkeen. Pakkastalvena oli raskasta menettää kotinsa. 42
- Tammikuun 12. päivänä saatiin pommeja jäälle. - Tammikuun 18. päivänä jäänmurtaj a Tarmoon osui kaksi pommia Hiililaiturin eteläsivulla. Keulakannen lävistänyt pommi surmasi silmänräpäyksessä 39 laivamiestä ja haavoitti useita. Syttyneen tulipalon sammuttaminen kolmenkymmenen asteen pakkasessa onnistui iltaan mennessä. Tänä päivänä vihollisen koneet vierailivat kuusi kertaa Kotkassa. Seurasi vihollisen käyntejä tammikuun l9:nä, 20:nä ja helmikuun l. päivänä. Vaurioita syntyi. 3. 2. Enso-Gutzeitin lautatarkasta paloi suuri osa. Tulipalo riehui yöhön saakka. Vahingot silloisessa rahassa miljoonia markkoja. 43
3. 2. Enso-Gutzeitin Norjan sahan lautatarha tulessa pommituksen jälkeen. 44
45
Vahinkojen puolesta vaarallisin pommitus tapahtui helmikuun 3 päivänä. Kahteen otteeseen satoi kaupunkiin arviolta 500 palopommia ja kolmisenkymmentä räjähdyspommia. Enso-Gutzeitin Norjan sahan lautatarhasta paloi suuri osa, niin ikään yhtiön asuinrakennus Gutzeitintien varrella, Huovisen sauna ynnä useat muut rakennukset; kunnallissairaalan pesula sai täysosuman. Suuret tulipalot riehuivat yöhön saakka. Vahingot silloisessa rahassa miljoonia markkoja. 46
3. 2. Huovisen sauna, Ruotsinsalmenkatu 1 A, tulessa pommituksen jälkeen. 47
3. 2. Kotkan K unnallissairaalan Pesula sai täysosuman. 1 hmishenkiä ei mennyt. 48
Pommituksen jälkiä talvisodan aikana Koulukadun ja Puutarhakadun kulmassa. Pommituksen jälkiä talvisodan aikana Puistolan kaupunginosassa. 4 Kotk.a liekriss.ä 49
1. 12. Pommitusten tuhoa Keskuskatu J:n tontilla. Taustalla näkyy Kaupungintalo. 50
Siihen nähden, että Kotka oli täysin avoin kaupunki ja vailla ilmatorjuntaa, täytynee Kotkan vaurioita pitää melko kohtuullisina. Ihmishenkien menetys oli 46. Tuhoutuneita kivitaloja 6, puutaloja 36, osittain vaurioituneita kivitaloja 29, puutaloja 200. Kaikkiaan oli vahingoittuneen kiinteän ja irtaimen omaisuuden arvo silloisessa rahassa 23 miljoonaa markkaa. Pommitustuhoja talvisodassa. 51
52
53
Jatkosota 10. Paikallinen torjuntakeskus (IO.PTK) Päällikkö kapt. Willy Bengelsdorff Etelä-Kymen Suojeluskuntapiiri perusti 10. Paikallisen torjuntakeskuksen 18. 6. 194 1. Alun hankaluudet olivat suuret, koska PTK-lyhennettä oli luultu "panssaritorjuntakeskukseksi". Ryhmäkalusto ja mieskohtainen aseistus puuttuivat. Kolmelle oli jakaa Terni-kiväärit ja niihin 108 patruunaa. Jyväskylän paikallisesta torjuntakeskuksesta saatiin 4. 8. 194 1 viestikalustoksi kymmenen erilaista kenttä puhelinta, kenttäkeskus, l,5 km kaapelia ja valitsijalaite. Yksiköille jaettiin näistä kolme puhelinta. Kiinteitä linjoja ei oltu varattu kaupungin keskuksesta. Suojeluskunnan talosta annettiin esikunnalle tilapäinen toimipaikka. Torjuntakeskukseen oli sijoitettu kolme upseeria, kaksi aliupseeria ja viisi miestä. Määrävahvuudessa olleet neljä!ottaa puuttuivat. Ilmatorjuntaa ei suojeluskuntapiiri ollut aj atellut, koska kaupunkiin oli tarkoitus jättää vain 4 000 asukasta. Esikuntaan sijoitetut eivät olleet myöskään saaneet ilmatorjuntakoulutusta. Ilmatorjuntatehtävänä oli Kotkan-Karhulan torjunta-alueen kohteiden suojaaminen. 54
Ilmatoiminta vuonna 1941 Vihollisen ilmatoiminta Kotkaa vastaan alkoi 25. 6. 1941. Hyökkäysten päämääränä näytti olleen sotilaalliset ja taloudelliset kohteet. Kotkan alueellisen luonteen huomioon ottaen pommit osuivat myös asuntokortteleihin. Toisaalta ilmatorjuntatuli pakotti vihollisen pudottamaan pommilastinsa mereen jo ennen Kotkaa. Sodan alkaessa viholliskoneiden lentokorkeus oli suhteellisen pieni, l 300-3 000 metriä. Se nousi ilmatorj unnan vaikutuksesta pysytellen 2 000-3 000 metrissä. Hyökkäykset suoritettiin vaakapommituksena tai!oivana syöksylentona. Lähestymissuuntina olivat Someri-Ulko-Tammio-Kotka ja Someri-Ristisaari-Kotka sekä Munapirtti-Kotka. Yllätykseen päästäkseen vihollinen lensi mereltä auringon suunnasta tai käytti hyväkseen pilvipeitettä. Pommikoneiden tyyppinä oli useimmiten SB. Lentojen lukumäärä vaihteli päivittäin yhdestä viiteen. Eniten hyökkäyksiä tehtiin heinäkuussa; koneita oli 108 ja lentoja 34. Marraskuussa tehtiin enää kaksi suoritusta, kummallakin kerralla yhdellä koneella. Joulukuussa lennot loppuivat kokonaan. Öiseen aikaan vihollinen toimi 22 kertaa. Kotkan merellinen asema aiheutti torjuntahälytysten suuren määrän. Milloin tahansa Suomenlahdelta lentänyt kone voi suuntautua äkkiarvaamatta sinne. Lentojen estämiseksi ilmatorjunta kävi 71 taistelua, jolloin pystyttiin käännyttämään 34 hyökkäystä. Suurimmat päivittäiset hyökkäykset suoritettiin heinäkuun neljäs, kuudes ja seitsemäs päivä, jolloin konemäärät olivat 18, 14 ja 21. Ilmatoiminta vuonna 1942 Tammikuun hilj aiselon jälkeen yritti yksi kone 16. 2. hyökkäystä siinä onnistumatta. Maaliskuussa oli yksi lento ja huhtikuussa kolme. Ensimmäisen laivan saavuttua l 0. 5. satamaan alkoivat 55
myös säännölliset pommitukset. Toiminta tapahtui alusta alkaen pääsääntöisesti öiseen aikaan. Valoisana aikana hyökkäyksen suorittivat lähes yksinomaan yksittäiset PE-2 koneet. Ainoa päivällä Kotkaan kohdistunut suurhyökkäys tapahtui 23. II. jolloin oli 13 konetta. Lähestymissuunnat olivat koillinen, kaakko ja lounas. Lentokorkeus oli noussut 5 000-7 000 metriin pudoten loppuvuodesta 3 000-6 000 metriin. Yölennot valmisteltiin huolellisesti suorittamalla ennen ja jälkeen hyökkäystä tiedustelu. Konetyyppeinä olivat PE-2 sekä hitaampia koneita sekaisin. Pommitukset tapahtuivat alkukautena täsmällisesti puolen yön jälkeen, myöhemmin epäsäännöllisemmin. Kuutamaa pyrittiin käyttämään hyväksi, milloin se oli mahdollista. Kotkaan tulo suoritettiin liukulennolla ja hyökkäys tehtiin keskitetyin voimin. Suurimmat vihollislentomäärät tapahtuivat edellisvuoden tapaan kesäkuukausina. Päivittäiset lennot lisääntyivät ja olivat syyskuun 15. ja 16. päivinä suurimmillaan 26. Yksittäisiä konesuorituksia käytettiin lähes kolmasosassa tapauksista. Joulukuussa ei vihollinen toiminut. Yöhyökkäyksiä pommitustarkoituksessa oli 151 ja vain yksi päivähyökkäys. Muut päivälennot olivat pääsääntöisesti tiedustelusuorituksia. Lentojen torjumiseksi ilmatorj untataisteluja oli 78, jolloin käännytettiin takaisin 138 lentoa. Ilmatorjuntayksiköt vuonna 1941 10. Paikallisen torj untakeskuksen suojeltaviksi kohteiksi käskettiin 17. 7. 1941 Kotka, Kymi, Sunila, Hamina ja Ahvenkoski. Torj unnassa olivat kaksi raskasta patteria, kolme kevyttä jaosta ja ilmatorj untakonekiväärikomppania. Merivoimien alaiset kaksi 56
raskasta patteria ja yksi raskas jaos olivat ilmatorjunnallisesti alistettu l O.PTK:lla. Paikallisen torj untakeskuksen aseman vakiintumattomuutta kuvaa 12. 8. 1941 annettu käsky, jossa määritettiin sen suhde ilmavalvonta-aluekeskukseen. Torj untakeskus oli ilmatorjunnallinen kokonaisuus, jonka määrittää ilmatorjuntapiirin päällikkö. Keskuksen päällikkö johti ja valvoi alueen ilmatorj untaa. Kaikki alueella olevat yksiköt oli alistettu hänelle. Yksikkösiirtoja päällikkö sai tehdä ainoastaan saman kohteen torjunnan tehostamiseksi. Muiden aselaj ien ilmatorj unta-aseet oli sopeutettava taktisesti kohteen suojaamiseen yhteistoiminnassa niiden omien johtoportaiden kanssa. Toisaalta torj untakeskusten päälliköt hoitivat tehtäväänsä yksikön päällikkyyden ohessa ja tehtävissä oloaika oli lyhyt. Kuvaavaa oli, että vuoden 1941 aikana torjuntakeskuksella oli kuusi päällikköä. Kesäkuussa PTK:Ile alistettiin ilmatorjunnallisesti merivoimien alaiset kaksi raskasta ja heinäkuussa yksi raskas ilmatorjuntapatteri. Heinäkuun puoleen väliin mennessä alueen ilmatorjuntavoima lisääntyi edelleen kahdella raskaalla ja yhdellä ilmatorjuntakonekivääriyksiköllä. Elokuun aikana tykkiyksiköiden määrä pysyi lähes ennallaan. Pimeiden öiden alettua torj untaan liitettiin kolme valonheitinjaosta. Syyskuussa ja lokakuun vaihteessa Kotkasta lähti yksi valonheitinjaos ja kevyt jaos. Vuoden lopussa torj unnassa oli kolme raskasta ja neljä kevyttä ilmatorj untayksikköä sekä kaksi valonheitinjaosta. Raskaita tykkejä oli yksitoista, 40 mm:n ja 20 mm:n aseita kuusi. Ensimmäiset tuliasema-alueet olivat annetun suojaaruistehtävän suorittamiseksi määritelty Puistolaan, Norskan kalliolle, Palotornin mäelle ja Sunilan Ekan mäelle. Yksikkömäärän lisääntyessä voitiin ottaa käyttöön uusia tuliasema-alueita torjunnan tehostamiseksi. Alueiksi valittiin Varissaari (Elisabeth), Mussalo, Pirkko (Pirköyri), Jylppyvuori sekä ulkopuolelta Haminan syväsatama ja Ahvenkoski. Sodan alussa tiedustellut ja käyttöönotetut paikat olivatkin tuliasemina koko sodan aj an. Kaupungin ulkopuolelle luotiin tärkeimpiin suuntiin kulmapisteet, joihin oli 57
sijoitettu raskas ilmatorj untapatteri. Uloimman renkaan muodostivat Mussalo lounaaseen, Jylppyvuori pohjoiseen ja Pirkko kaakkoon. Puistolassa sijainnut patteri oli sijoitettu varmistajaksi itse kohteeseen. Kevyet jaokset oli ryhmitetty lähi-ilmatorj untasuojaksi. Yksikköjen tehtävänä oli osallistua Kotkan ilmatorj untaan. Niiden siirrot kohdealueella suoritettiin tarvittaessa aina ampumateknisesti edullisimpaan tuliasemaan huomioonottaen yksikköjen kokonaismäärät. Ilmatorjuntayksiköt 10. 12. 1942 saakka Ilmatorjuntapiirin käskyllä 4/42 Kotkan torj untavastuu siirtyi merivoimien ilmatorjun takomentajalle everstiluutnantti A. Koljoselle. Uudelleenjärjestelyt oli suoritettava loppuun 28. 2. 1942 mennessä. Toimeenpanokäskyssään 16. 2. merivoimien esikunta alisti l. 3. alkaen IO.PTK:n ja sen johdossa olevat ilmatorjuntayksiköt 2. rannikkoprikaatin ilmatorjun takomentajalle kapteeni S. Lahtiselle. Torj untamenetelmän järj estelyvaiheen ajaksi lo.ptk palasi suoraan merivoimien ilmatorjuntakomentajan johtoon 6. 6. 1942, josta jälleen 6. 9. takaisin Itä-Suomenlahden rannikkoprikaatin (entinen 2.RPr) alaisuuteen. Talvikuukausien hilj aiselon jälkeen vihollinen aloitti ilmatoiminnan täysipainoisesti toukokuussa. Kesäkuussa siirrettiin ilmatorj untapatterista 3 Kotkaan. Sen aseyksiköt- kaksi raskasta patteria ja yksi kevyt patteri - alistettiin 8. 6. torjunnallisesti IO. PTK:lle. Patterista tuli 9. 9. kaikissa suhteissa PTK:n alaiseksi; 25. 9. sen esikunta lakkautettiin ja henkilöstö liitettiin PTK:n esikuntaan. Vuoden aikana lisääntyi valonheitinjaosten määrä kolmella. IO.PTK:n toiminnan loppuessa sen johdettavana oli viisi raskasta, yksi kevyt patteri, yksi konekiväärikomppania ja neljä kevyttä jaosta sekä viisi valonheitinjaosta. 58
PUISTQLA R3 Ros< 1\ Plr IIS2. Kczv lt P tr 107 Rask 1 t PtP 11 =«ts.k ltptn 105 Ras 1\ Pt" 51 Rask lt P\rl 78 Ros lt Plr 11 Kczv 1\..JOOS VARISSAARI 23 Ras>< 1\ Ptn ".ipirkko mrkko <:"" 50. Rask.II.Pt" 4 1 Rosk lt Ptr 68 Rosk lt P'tr SELIT::, e Raskaan yi<s kön ( vost l tullos mo-oiuci Krvyen _.. - 59
Torjunnan johtaminen Torj untakeskuksen esikunta siirtyi 7. 7. 1941 Kotkan kunnalliskotiin ja edelleen 2l. 8. Hotelli Meritornin ylimpään kerrokseen. Yhteydet yksiköihin olivat alussa kaupungin keskuksen kautta. Taisteluhälytyksen tapahduttua keskus kuitenkin suljettiin. Tällöin ei saatu tietoja ilmavalvonnalta eikä myöskään torjunnan johtamiseen ollut mahdollisuutta. Heinäkuussa aloitettiin yhteysjärj estelyt aseiden ja Kotkan ilmavalvonta-aluekeskuksen välillä. Ensimmäisen kerran IVAK antoi 15. 7. ilmavalvontaviestin yhteissanomana. Esikunta, aseet ja IVAK yhdistettiin 23. 7. torjuntayhteyksin, jolloin esikunnasta voitiin seurata ja valvoa taistelutoimintaa. Sitä ei voitu kuitenkaan vielä johtaa. Esikuntaan kuului 34 henkeä 17. 9. 1941. Heistä oli lähettejä seitsemän ja lottia yksitoista. Vahvuus pysyi saman suuruisena syyskuuhun 1942, jolloin ilmatorjuntapatterista 3:n esikunta liitettiin torj untakeskukseen. Torj untamenetelmän uudistamisen yhteydessä käskettiin 10. 6. 1942 muodostaa esikuntaan torj untatoimisto, joka käsitteli välittömästi torj unnan johtoon ja sen järj estelyyn liittyviä asioita. Päälliköksi määrättiin luutnantti E. Kaipiainen. Lisäksi tähän torj unnan johtoelimeen kuului yksi upseeri, kolme aliupseeria ja neljä!ottaa. Ilmatorjuntapatterista 3:n esikunta käsitteli pelkästään hallinnollisia asioita eikä osallistunut tulitoiminnan johtamiseen. Sen yksiköt oli torjunnallisesti alistettu 10. PTK:lle. Torjunnan suoritus Yksiköt pyrkivät kaikissa olosuhteissa seuraamisammuntaan, jota johti tulenjohtajana toimiva yksikön päällikkö. Valonheittimien tarkoituksena oli mahdollistaa päivänomaiset olosuhteet. Ampumatapoina tunnettiin myös valmistettu ja valmistamaton sulkuammunta. Taktisia ammuntalaj eja olivat torjunta-, tuhoamis- ja maalinosoitusammun ta. 60