VAATIVAN RAKENTAMISEN AVAIMET KÄTEEN -PALVELUA
2 Kiiinteistö Oy Pihkanokka, kehitysvammaisten toimintakeskuksen saneeraus. ENTISTÄ KOKONAISVALTAISEMPAA PALVELUA Kokonaishintaurakat ovat urakkamuotona lisääntyneet. Rakennuttajat haluavat yhä useammin tilata samalta, luotettavalta toimijalta koko urakan suunnittelusta avaimet käteen -toteutukseen. Kyetäksemme vastaamaan kysyntään paremmin olemme vahvistaneet osaamistamme muun muassa palkkaamalla joukkoomme sähkö- ja lvi-alojen asiantuntijoita. Henkilökuntamme monipuolisen ammattitaidon ansiosta pystymme tarjoamaan kokonaisurakat omana toteutuksena. Se helpottaa töiden yhteensovittamista, parantaa laatua ja aikataulunhallintaa sekä selkeyttää vastuukysymyksiä. Yhä useammin urakoitsija valitaan kilpailutuksen kautta. Kilpailu on kovaa, ja tarjousta laativa kynä on teroitettava hyvin. Olemme vahvistaneet kilpailukykyämme talotekniikkaosaamisen kasvattamisen lisäksi tuotantoinvestoinneilla. Oma Sandwich-elementtivalmistuksemme palvelee toteutusta tehokkaasti. Urakoimme edelleen pääosin Pirkanmaalla, mutta varsinkin vakiintuneita asiakkaita palvelemme kauempanakin. Olemme urakoineet muun muassa Vaasassa, Lahdessa ja Helsingissä. Haluamme tarjota asiakkaillemme hyvää palvelua ja sitä kautta luoda pitkäkestoisia kumppanuussuhteita. Tervetuloa tutustumaan palveluihimme ja referensseihimme. Aki Hyrkkönen toimitusjohtaja
Tampereen kaupunki myöntää hyvästä rakentamisesta vuosittain kunniamaininnan, jonka yrityksemme on vastaanottanut vuonna 2011 hirsirakenteisesta museokohteesta osoitteessa Kalevan puistotie 9 (kuvassa) ja vuonna 2012 As Oy Tampereen Annikista. Jorma Ruusunen Oy Tamperelaista CE-merkittyä metallityötä ammattitaidolla www.jormaruusunen.fi 0400 734 130 3
4 UUDISRAKENNUSKOHTEET Meillä on vankka kokemus teknisesti vaativien uudiskohteiden rakentamisesta. Tyypillisiä kohteitamme ovat mm. toimisto- ja liiketilat, asuintalot sekä julkiset rakennukset, kuten koulut. Haastavat paikallavalurakenteet ovat esimerkki erikoisosaamisestamme. Ratinan kauppakeskuksen pysäköintihalli on vaativa ja aikataulullisesti haastava kohde. Mittava rakennushanke aloitetaan 16 metriä maanpinnan alapuolelta. Koko betonirakenne valetaan paikalla ja perusraudoituksen lisäksi toteutetaan jännitettyjä rakenteita. Ansaitset paremman keittiön Tervetuloa valitsemaan! TAMPERE Rieväkatu 14, Kaleva TAMPERE Sammonkatu 47 (Iskun yhteydessä) MA-PE 10-18, LA 10-14 Puh. 0102 193 636 www.keittiomaailma.fi Lankaliittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Pirkkahallin yhteyteen rakennettava uusi E-halli on mittava hanke. Uudisrakennusosan pinta ala on 11 300 m2. SUORAA JA HUOLETONTA BETONILATTIAA JO VUODESTA 2001 Betonilattioiden valut Yleiset betonointityöt Betonikuvioinnit Jyrsinnät Hionnat Pinnoitustyöt, mikrosementit Vanhojen lattioiden korjaustyöt TARJOUSPYYNNÖT: info@suomenbetonilattiat.fi www.suomenbetonilattiat.fi 5
6 SANEERAUKSET Toteutamme täydelliset peruskorjaukset tinkimättömällä ammattitaidolla. Kohteisiimme kuuluu myös arvokkaita suojelukohteita, jotka entisöidään vanhaa kunnioittaen. Kanta-Sarvis I käsitti terveydenhuoltotilojen saneerausta 3 500 m 2. Puh. (03) 3772 500 Päivystys 0400 411 008 www.kayttolukko.fi
7 SISÄILMAKORJAUKSET Palvelemme asiakkaita myös sisäilmakorjaushankkeissa, jotka ovat lisääntyneet varsinkin julkisissa rakennuksissa ja työpaikoissa. Sisäilmakorjauksissa rakenteet tutkitaan ja tiivistetään huolellisena laatutyönä alan nykyaikaisimpia menetelmiä hyödyntäen. Naistenmatkan koulun A- ja C-osissa on tehty sisäilman laatua parantavia tiivistekorjauksia. Vuotokohtien tiivistysten jälkeen mittaukset ovat osoittaneet hyviä tuloksia. Urakoimme ammattitaidolla pelti- ja huopakatot Peltityöt Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät P. 040 558 8260 / lahteenmaki@mansentimpurit.fi www.mansentimpurit.fi www.inlook.fi
8 OMA ASUNTOTUOTANTO Korkea tekninen laatu yhdistää oman asuntotuotantomme monipuolisia kohteita. Asuntotuotantokohteissa vastaamme kaikesta aina tontin hankkimisesta suunnitteluun, asunto-osakeyhtiön perustamiseen ja rakentamiseen asti. Osa kohteistamme on vanhoja kiinteistöjä, jotka uudistamme nykyaikaisiksi asuinrakennuksiksi. As Oy Tampereen Hirvikallion Helmen muodostaa 9 RS-asuntoa, joista 4 on paritaloasuntoja ja 5 erillistaloasuntoja. As Oy Puu-Tammelan Tähti on viihtyisä, omalla piha-alueella varustettu asuntokohteemme keskellä kaupunkia.
9 ULLAKKO JA KOROTUSRAKENTAMINEN Yksilöllisten pientalojen lisäksi olemme panostaneet ullakko- ja korotusrakentamiseen. Korotusrakennuskohteet sijaitsevat usein keskeisillä paikoilla ja edellyttävät mm. ammattitaitoista logistiikan ja nosturin käytön hallintaa. TALOTEKNIIKKA- JÄRJESTELMÄT KOKONAISPALVELUNA Aikatauluissa pysyminen, teknisesti oikeat ratkaisut ja korkealaatuinen työnjälki ovat toimintamme kulmakiviä. Kyetäksemme palvelemaan asiakkaitamme yhä kokonaisvaltaisemmin, olemme laajentaneet osaamistamme talotekniikan osa-alueelle. TALOTEKNISIIN PALVELUIHIMME KUULUVAT LVI-huoltotyöt Sähköhuoltotyöt suunnitteluineen, tarkastuksineen ja mittauksineen Lämmitysjärjestelmiin liittyvät työt, kuten lämmönjakokeskuksen vaihdot, tarkastukset, piirustukset ja luvat, patteri- ja linjasäätöventtiilien vaihdot, mittaus- ja säätötyöt sekä luotettavien toimittajien lämpöpumppujärjestelmät. KVR-urakointi LVIJAS-urakointi As Oy Hämeenpuisto 16 on merkittävä korotusrakentamiskohde, jossa kahta kerrostaloa korotetaan kahdella lisäkerroksella. Ylimpien kerrosten 86 uutta asuntoa tulevat myyntiin keväällä 2017.
10 REFERENSSEJÄMME Tutustu myös muihin kohteisiimme osoitteessa www.ah-oy.fi/projektit.html. URAKOINTI JA SANEERAUS: TOIMISTO-, LIIKE- JA KOULUTILAT Kauppa-Hämeen/Spondan toimisto-liiketilan peruskorjaus (5 300 m 2 ) Sampolan koulun ja työväenopiston peruskorjaus (14 000 m 2 ) Kissanmaan perhetukikeskuksen peruskorjaus 2015-2016 Tampereen Seudun Osuuspankin pääkonttorin II- ja III-vaiheen saneeraus Cumulus Hämeenpuisto hotellin peruskorjaus (4 700 m 2 ) Mobilian peruskorjaus 2014 Kanta-Sarvis I, terveydenhuoltotilojen saneeraus (3 500 m 2 ) 2015 H & M, liiketilojen saneerauksia: Pirkkala, Lempäälä, Vaasa ja Helsinki KOY Treen, Näsilinnank. 39-43, sisäpihan kattaminen Tampereen yliopiston D-siiven laajennus ja peruskorjaus VTS, Sähköraitti 4, Tampere, peruskorjaus / talojen korottaminen Varalan Urheiluopiston päärakennuksen muutostyöt Vapriikin saneeraus Sokos Hotelli Villan peruskorjaus Liikuntakeskus Gogo Hämeenpuiston tilojen peruskorjauksia 2014 Air-Ix, toimitalon kuivatus- ja vesieristystyöt sekä julkisivu- ja sisätilaremontti Kalevan lukion saneeraustyöt Elovainion liiketilojen saneeraus Kylmäkosken seurakuntatalon saneeraus MUSEOKOHTEIDEN PERUSKORJAUKSET Pirkkalan Vanha kirkko Lempäälän pappila As Oy Tampereen Annikki Varalan Urheiluopiston puurakenteinen museo TVA, Kalevan puistotie 9, hirsirakenteinen museokohde Vaakahuoneen muuttaminen ravintolatilaksi ja sen lisäosan uudisrakentaminen ULLAKKO- JA KOROTUSRAKENTAMINEN TVA, kuuden kerrostalon korottaminen 4. kerroksella, Koivukuja 1-6 TVA, Kalevan puistotie 9, hirsirakenteinen museokohde As Oy Kyttälänpihan kerrostalon korottaminen 7. kerroksella SISÄILMAKORJAUKSET Naistenmatkan koulun sisäilmaongelmien korjaus syksy 2014 ja 2. osan korjaus kesä 2015 Santen Oy, mm. hallintorakennuksen tiivistyskorjaus 2014 ASUNTO-OSAKEYHTIÖT As Oy Salmisen talo, julkisivuremontti As Oy Juhannuskylänkatu 4 A, LVIS-saneeraus As Oy Kastinsillan putkistosaneerausurakka As Oy Halmeenkatu 6:n kuivatus- ja julkisivuremontti As Oy Kalevanpuistotie 15, piha- ja holvisaneeraus
11 UUDISRAKENTAMINEN TESC, Pirkkahallin E-halli (11 300 m 2 ) Mediapolis, kuvausstudio, 2015 Autismisäätiön Atalan ryhmäkoti Kissanmaan perhetukikeskuksen uudisrakentaminen 2014-2015 Mobilian laajennusrakennus Mediapolis/Technopolis Oyj, Tohloppi Kangasalan K-supermarket W1TT Group Oy teollisuushallin laajennus Kiinteistö Oy Lahdesjärven Autotalo, laajennusurakka 2014 Agtuvi Ky, uudisrakennus ja laajennus As Oy Heinäpuiston liiketila Keihäsniementien ryhmäkoti Kiinteistö Oy Lapinniemen Konttori, saneeraus asunnoiksi ja toimistoiksi As Oy Tampereen Puu-Tammelan Tähti As Oy Tampereen Hirvikallion Helmi Destia, Pirkkalan toimistotila Skraatarlan pesukatu SAIRAALAYMPÄRISTÖ Suomen Terveystalon leikkausosaston remontti KC-Clinic, leikkaussalien ja toimipisteen rakentaminen PALOVAHINGOT Kiinteistö Possijärvenkatu 4, palovahinkosaneeraus Erätukku Oy:n palovahinkosaneeraus KVR KVVY:n toimitilat 2 900 m 2 Kehitysvammaisten toimintakeskus 3 200 m 2 Vuoreksen ryhmäkodin uudisrakentaminen Keskuojankatu 12, halli C, uudisrakennus Tampereen Autokuljetuksen konttorirakennuksen peruskorjaus ja teollisuustilojen uudisrakennus VAATIVAT PAIKALLAVALURAKENTEET Ratinan kauppakeskuksen paikalla valettava pysäköintitalo Itellan perustus- ja väestönsuojarakenteet Lääketieteen laitoksen perustus- ja väestönsuojarakenteet As Oy Treen Punaposki, painuneiden rivitalojen peruskorj. sisältäen suihkupaalutuksen 2014 Hämeenlinnan maakuntamuseon perustukset, palkit ja väestönsuoja Linnainmaan Citymarketin perustustyöt Starkki Lielahden perustustyöt Kiinteistö Oy Satamakatu 7 perustusten vahvistus ja kellarikrs:n syvennys TALOTEKNIIKKA syksy 2014 lähtien Technopolis Oyj, Mediapoliksen KVR-urakka ja lämmönjakokeskuksen vaihto GoGo Liikuntakeskuksen KVR-urakka Arctic Biomaterials Oy:n LVIS-työt suunnittelun ohjauksella Varalan Urheiluopiston puurakenteinen museo peruskorjattiin vanhaa kunnioittaen.
Pihkanokankatu 5 33900 TAMPERE puh. 010 322 4600 info@ah-oy.fi www.ah-oy.fi Sampolan koulun ja työväenopiston laajennus/peruskorjaus (14 000 m 2 )