PÄÄTÖS Nro 23/07/1 Dnro ISY-2007-Y-5 Annettu julkipanon jälkeen 2.3.2007 HAKIJA Kotkan Vesi, perustettavan yhtiön lukuun ASIA Korvaavan runkovesijohdon rakentaminen Vasikkasalmeen ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon 8.1.2007 toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt asiakohdassa sanottuun rakentamiseen lupaa ja töidenaloittamislupaa. Rakennettava PE 355 vesijohto korvaa samalle merialueelle vuonna 1963 asennetun teräksisen NS 200 vesijohdon, jonka Kotkan Vesi on sulkenut vuonna 2005 runsaiden vuotojen takia. Vesijohto liittyy Kotkan Veden verkostoon Peltolantien ja Vasikkasalmentien läheisyydessä. Rakentamispaikan vesialueet ja rannat kuuluvat Kotkan kaupungille ja Landbon jakokunnalle. TIEDOKSIANTO Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti annettu kuuluttamalla tiedoksi. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet tuli toimittaa ympäristölupavirastolle viimeistään 19.2.2007.
2 MUISTUTUKSET Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on lausunut, että alue kuuluu Kymijoen saastuneiden sedimenttien vaikutusalueeseen. Hakemuksessa ei ole alueen sedimenteistä tutkimustuloksia, mutta työalueen sijainnin ja vertailutulosten perusteella voidaan arvioida, että sedimentit ovat lähes saastumattomia. Ylimääräisiä kaivumassoja ei saa sijoittaa eikä jättää vesialueelle. Mahdolliset ylijäämämassat on käsiteltävä asianmukaisesti ja niiden sijoittamiseen on tarvittaessa haettava lupa. Vesijohto tulee rantamatalan osalla upottaa tehtävään kaivantoon paikoissa, joissa vesisyvyys on alivedestä NW NN 1,10 mitattuna alle yhden metrin (NN 2,10), muualla vesijohto voidaan laskea pohjaan tarpeen mukaan painotettuna. Putken tasainen sijoittuminen sekä putken liitos tulee tarkastaa sukellustyönä. Suoritetun tarkastuksen tarkastusraportti on toimitettava tiedoksi Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle valmistumisilmoituksen yhteydessä. Vesijohdon rakentaminen ja kunnossapito tulee tehdä niin ja sellaisena aikana, ettei vesialueelle tai sen muulle käytölle aiheuteta tarpeetonta haittaa. Hankkeen vaikutusalueella sijaitsee yleinen kulkuväylä, siksi vesijohdon paikka tulee tahattomasti rikkoutumisen estämiseksi merkitä maastoon merenkulkuhallituksen tiedotuslehdessä nro 3/26.6.2003 annettujen ohjeiden mukaan. Kaivualueella töiden päättyessä on viimeistelymaisemointityöt tehtävä huolellisesti. Runkovesijohto talojohtoineen ja merkkitauluineen on pidettävä kunnossa. Töiden aloittamisesta ja valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti Kaakkois- Suomen ympäristökeskukselle. Hanke ei loukkaa yleistä etua. Ympäristökeskus puoltaa luvan myöntämistä näillä huomautuksilla sekä lupaa töiden aloittamiseen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista.
3 Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikkö on lausunut, että rakennettava vesijohto alittaa 1,5 m:n kulkusyvyisen väylän. Vesijohto tulee asentaa väylän kohdalla pohjaan vähintään 2,1 m:n syvyyteen keskivedestä mitattuna. Johdon yläpinta ja mahdolliset painot tulee olla kokonaan em. etäisyydellä keskivedestä mitattuna. Suunnitelman mukaan johto kulkee sillan länsipuolella olevan viitan vierestä. Johdon etäisyyden tulee tässä tapauksessa olla vähintään 10 metriä viitasta. Hakijan tulee noudattaa rakennustyössä ja merkinnöissä Merenkulkulaitoksen antamia ohjeita. Rakennustyöstä tulee tiedottaa veneilijöille mm. sanomalehdissä ja mahdollisesti Tiedonantoja merenkulkijoille -julkaisussa. Rakennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus ja johdon sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle. HAKIJAN SELITYS Hakija on ympäristölupavirastoon 22.2.2007 toimittamassaan selityksessä ilmoittanut, ettei sillä ole ympäristökeskuksen ja väyläyksikön lausuntojen suhteen huomautettavaa. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Rakentamisesta ei aiheudu yleistä eikä yksityistä etua koskevia vahingollisia tai haitallisia seurauksia. Tämän vuoksi ympäristölupavirasto, ottaen vaatimukset huomioon jäljempänä ilmenevällä tavalla, vesilain 2 luvun 3 :n, 6 :n 3 momentin ja 7 :n 2 momentin nojalla myöntää Kotkan Vedelle perustettavan yhtiön lukuun luvan korvaavan runkovesijohdon rakentamiseen Vasikkasalmeen Kotkan kaupungissa. Johdon sijainti ilmenee hakemusasiakirjoihin liitetystä suunnitelmapiirustuksesta 1:1000.
4 MÄÄRÄYKSET 1. Johto on sijoitettava vähintään 10 m:n etäisyydelle Vasikkasalmen sillan länsipuolella olevasta väyläviitasta. Rantavedessä, missä vesisyvyys alivedestä NW = NN 1,10 m mitattuna on vähemmän kuin 1,0 m, johto on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon. Muualla vesialueella johto on laskettava tarpeen mukaan painotettuna pohjaan niin, että se pysyy paikoillaan. Väylän kohdalla on varmistettava, että johto painotuksineen on vähintään 2,1 m:n syvyydellä keskivedestä. Johdon sijoittaminen ja liitos on tarkistettava sukellustyönä. Tarkastusraportti on toimitettava Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle jäljempänä 7. kohdassa sanotun ilmoituksen yhteydessä. 2. Rakentaminen ja kunnossapitotyöt on tehtävä sellaisena aikana ja siten, että vesialueelle tai sen käytölle ei aiheudu tarpeetonta haittaa. 3. Kaivualueella on töiden päättyessä tehtävä viimeistely- ja maisemointityöt huolellisesti. Vesialueella tapahtuvan putkilinjan kaivutyön mahdolliset ylijäämämassat on toimitettava pois vesialueelta ja kuljetettava luvalliseen paikkaan. 4. Johdon sijainti on merkittävä Merenkulkulaitoksen tiedotuslehdessä nro 3/ 23.6.2003 annettujen ohjeiden mukaisesti. 5. Johto merkintöineen on pidettävä luvan edellyttämässä kunnossa. 6. Ennen työhön ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle ja Kotkan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Rakennustyöstä, mikäli se tehdään veneliikennekauden aikana, on tiedotettava veneilijöille alueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. 7. Työ on tehtävä kahden vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Työn valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle, Merenkulkulaitoksen Suo-
5 menlahden väyläyksikölle ja Kotkan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Väyläyksikölle on samalla toimitettava johdon sijainnin vesialueella KKJkoordinaatein osoittava kartta. TÖIDENALOITTAMISLUPA Koska kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin, ja koska olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan, ympäristölupavirasto vesilain 2 luvun 26 :n nojalla oikeuttaa luvan saajan ryhtymään jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista tässä päätöksessä tarkoitettuihin töihin ja toimenpiteisiin. KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 440 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006).
6 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Seppo Kemppainen Seppo Kekäläinen Ilpo Hiltunen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Seppo Kemppainen, Seppo Kekäläinen (asian esittelijä) ja Ilpo Hiltunen. SK/LN Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 020 490 4953, 040 774 8065
V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään 2.4.2007 ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, 70101 Kuopio Asiakaspalvelu: 020 690 180 Puhelin: 020 490 120 Telekopio: 020 490 4999 Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y- tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.