Puheenjohtajan palsta Hyvät ammattisisaret ja -veljet Kiitos luottamuksesta tullessani valituksi perinteikkään yhdistyksemme uudeksi puheenjohtajaksi. Tämä vuosi on yhdistyksemme 85. toimintavuosi. Toimintamme on vakaalla pohjalla. Kiitos siitä kuuluu kaikille jäsenille ja toimihenkilöille sekä edelliselle puheenjohtajalle. Jounin viitoittamaa työtä on hyvä jatkaa. Toimintamme jatkuu Rakennusmestarien ja Insinöörien yhteisenä yhdistyksenä. Toiminta-ajatuksen mukaan jäsenistön yhteenkuuluvuuden tunnetta edistetään koulutustilaisuuksilla, liikuntatapahtumilla, kulttuuri/opintomatkailulla ja talvikuukausiin painottuvilla kokousilloilla. Merkittävin osa toiminnastamme on tällä hetkellä talkoilla osallistuminen Pytinki Oy:n Sarka-, Käsityö- ja Pytinkimessujen järjestystöihin. Messujen menestys ei ole sattumaa. Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan Etelänpohjalaiset ovat maan innokkainta kansaa osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Tätä mainetta kannattaa vaalia tänäkin vuonna. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin toimihenkilöt perinteisiin tehtäviin. Oppilaitosyhdyshenkilön tehtäviä laajennettiin toimimaan myös jäsenhankintasihteerinä. Yhdistyksen varsinaiseen jäsenyyteen tähtäävä motivoiminen on aloitettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Siihen paras väylä on rakennusalaa opiskeleva nuoriso. RKL:n liittohallituksen järjestäytymiskokous on tammikuun lopulla. Siellä vahvistetaan valio- ja toimikuntien jäsenet. Tämä vuosi on RKL:n toiminnan 110. Liittokokouksen yhteydessä on juhlatapahtuma. Antakaa yhdistyksen hallitukselle ehdotuksia henkilöistä, joille haetaan liiton ansiomerkkejä. Pytinkimessuihin voi ilmoittautua jälleen järjestyshenkilöksi. Siellä tarvitaan lipunmyyjiä, lipuntarkastajia, yleisapuhenkilöitä sekä maankuuluja ja kiitettyjä pysäköintialueen ohjaajia. Sinne ovat tervetulleita kaikki vanhat ja uudet jäsenet, joilla on aikaa osallistua tällaiseen vapaaehtoistyöhön. Talkootunneista korvaus maksetaan lyhentämättömänä yhdistyksen tilille. Säätiö järjestää Rakennusurakoitsijan sopimustekniikkakurssin 24.1.2015. Ilmoittautumisohje on tässä lehdessä. Toivotan kaikille jäsenille, ilmoittajille ja läheisillenne menestystä ja terveyttä vuodelle 2015. Markus
Kokouspalsta Tammikuun kuukausikokous Tammikuun kuukausikokous pidetään Cumuluksen kokoustiloissa torstaina 29.1.2015 kello 19.00. Illan esittelijä Ido. Seuraava hallituksen kokous säätiön tiloissa 2.2 klo 18.00. E-P:n RKM- seniorit -Päiväkaffit kivinavetalla törnävällä to 15.1.2015 klo 13.00 -Kuukausikokous Seinäjoella Cumuluksella to. 29.1.2015 klo 18.30. Merkkipäivät ja osoitteenmuutokset osoitteeseen eprakennusmestarit@gmail.com
Keilaaminen Keilauskausi jatkuu joka keskiviikko; Lapualla Downtown keilahallissa, Metallitie 2 kello 19.30. Sarkamessuille kökkimään 30-31.1 Messuvuosi 2015 alkaa Sarkamessuilla. Ilmoittaudu Pekalle hetimiten. Pekka Rintaniemi, pekka.rintaniemi@netikka.fi tai 0400 666274 Merkitse ylös myös tulevat Pytinkimessut 27-29.3.2015! Työnantajat ja opiskelijat tapahtuma tammikuussa Työnantajat ja opiskelijat tapahtuma yritetään järjestää tammikuussa. Mikäli olet kiinnostunut työnantaja kertomaan työpaikastasi ja/tai mahdollisesta harjoittelu- /kesätyöpaikasta opiskelijoille. Ilmoittaudu Anssi Puskalle, anssi.puska@gmail.com.
Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka koulutus Tähän koulutukseen osallistuva saa riittävät perustiedot ja osaamisen omassa työtehtävässään esiintyvien sopimustekniikan osaamista vaativien tilanteiden hallintaan ja apuvälineiden käyttöön. Koulutuksesta on hyötyä yritysten tuotannosta ja urakoiden sopimusteknisistä asioista vastaaville esimiehille, päälliköille ja työmaapäälliköille sekä laskenta- ja hankintahenkilöstölle. Aika: la 24.1.2015 klo 9-16 Paikka: Rakennustaitosäätiön kokoustila, Keskuskatu 17, Seinäjoki Ilmoittautuminen: 16.1.2015 leena.tuomisto@netikka.fi tai 0400 76 1952 Hinta: Koulutustilaisuus on E-P:n RIA:n ja E-P:n RKM jäsenille maksuton ja muilta 150. Ruokailu on omakustanteinen. Luennoitsijana: Asiamies, OTK Karri Kivioja Rakennusteollisuus RT ry:stä. Ohjelman sisältö: - Rakennusurakkasopimuksen syntyminen ja tulkinta o Tunnista paikkasi rakennushankkeen sopimuskentässä - Reklamaatiot - Lisä- ja muutostyöt - YSE - Keskeiset tulkintaerimielisyydet urakoitsijoiden ja tilaajien välillä - Rakennusurakoitsijan vastuut ja velvoitteet o Tiedonantovelvollisuus verottajalle Kaikkien aiheiden yhteydessä käsitellään oikeuskäytäntöä ja käytännön esimerkkejä.
Hallituksen 2015 jäsenet ja toimihenkilöt Hallitus todensi seuraavat; Hallituksen jäsenet ja varajäsenet: Puheenjohtaja Markus Koivusalo Varapuheenjohtaja Harri Hietikko Jäsenet: Varajäsenet: Jyri Jouppila Pekka Rintaniemi Tuomo Mäkinen Jorma Rantamäki Anssi Puska Timo Yli-Marttila Mauri Korpi Erkki Tuorila Janne Holm Juhani Ollinmäki Tuula Ilmonen Seppo Rintamäki Jouni Saunamäki Mikko Äystö Martti Kaunismäki Jarkko Niemi Yhdistyksen uudet toimihenkilöt: - 1-sihteeri: Janne Holm - 2-sihteeri, päätoimittaja: Jarkko Niemi - 1-Rahastonhoitaja: Mauri Korpi - Toisrannan isäntä: Mauri Korpi - Oppilaitosyhdysmies: Anssi Puska - Senioripomo: Erkki Tuorila - Netti Vastaava: Harri Hietikko - Urheiluvastaava: Jyri Jouppila - Seremoniamestari: Tuomo Mäkinen Toimikunnat ja toimikuntien puheenjohtajat: - Vaalitoimikunta: Mauri Korpi - Kurssitoimikunta: Harri Hietikko - Taloustoimikunta: Mauri Korpi - Toisrantatoimikunta: Mauri Korpi - Urheilutoimikunta: Jyri Jouppila Sidosryhmien edustajat: RKL liittohallitus, Vaasan piiri Raimo Vessonen Säätiö varsinaiset jäsenet: Mauri Korpi Seppo Rintamäki Harri Hietikko Pytinki Oy varsinaiset jäsenet: Pekka Rintaniemi Mikko Äystö varajäsenet: Markus koivusalo Jouni Saunamäki Jyri Jouppila varajäsenet: Martti Kaunismäki Tiedotteen loppupuolelta löytyvät valittujen toimihenkilöiden yhteystiedot.
Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiö on hankkinut Ikaalisten Kylpylä-Hotellista huoneiston, jota jäsenet voivat vuokrata: Osoite: Ikaalisten Kylpylä, Hämyläntie 2, 39500 IKAALINEN Varausnumerot: 03 451 2100; Fax 03 451 2032 Kodikas asuntohotelli. Huoneisto 343. Kodikas apartementotyyppinen hotellihuoneisto, Huonevarustus: pienoiskeittiö, jääkaappi, WC, suihku, TV, puhelin, parveke. Muut palvelut: sisäpuutarha aulatilassa. Sijainti: järven läheisyydessä, etäisyys Päärakennus Mainingista 300 m. Valmistunut 1973. Yhdyskäytävä Päärakennus Maininkiin. Hotelli sopii perheille. VUOKRAEHDOT: 1. Säätiön vuorokausia on yht. 30 vrk käytettävissä RKM 15 ja RIA 15. 2. Jäsen voi saada säätiön kiintiöstä yhden vrk:n jäsenhintaan 20, seuraavat oleskeluvuorokaudet maksavat normaalin hinnan. Säätiölle maksetaan tilille: Nordea-Seinäjoki 114030-274244 ilman erillistä laskutusta oleskelukulut. 3. Varaus tehdään Ikaalisten Kylpylän kautta ja tilattaessa on mainittava E-P:n Rakennustaitosäätiö ja huoneisto 343. Tilauksesta on ilmoitettava Pytingin toimistolle varausaika. 4. Ilmoittaudu vastaanotossa normaaliin tapaan. Saat huoneiston avaimen. Samalla PYYDÄ vastaanotossa Pytinkilippaan avain. Pytinkilipas on kirjoituspöydän kaapissa pultattuna. Lippaassa on omistajaetukortti. Kortilla saa kortissa mainitut edut. Kun luovutat huoneen pois, niin laita kortti takaisin lippaaseen ja lukitse lipas. Palauta huoneen avain ja lippaan avain vastaanottoon. Omistajaetukortti on ARVOPAPERI. Sitä ei saa hukata. Uutta korttia ei voi saada useaan vuoteen. Kadonneesta kortista peritään tuntuva korvaus, joten pidä kortista hyvää huolta. 5. Omistajakorttiedut: Vapaa pääsy iltaravintolaan, 2 henkilöä (tapahtumakohtaiset rajoitukset). Vapaa pääsy vesitropiikkiin klo 11.00 asti (aamu-uinti). Muina aikoina vesitropiikin normaalihinnasta 20% alennus. 50% alennus keilavuoroista. 10% alennus å la carte annoksista, Pizzeria Rondon pizzoista ja pihveistä sekä buffet pöydän lounaasta ja päivällisestä (kausi- ja lomakohtaiset rajoitukset).
Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestariyhdistys Toimihenkilöt 2015 Puheenjohtaja Koivusalo Markus Niilontie 4 60510 Hyllykallio 040 863 2323 markus.koivusalo@netikka.fi Varapuh.joht / Nettivastaava/ Kurssitoimikunta Hietikko Harri Pättäränkatu 9 60320 SEINÄJOKI 0400 260 962 harri.hietikko@netikka.fi Sihteeri I Holm Janne Kauppakatu 19 B 12 60100 SEINÄJOKI 050 357 6166 jhholm@gmail.com Sihteeri II/Päätoimittaja Niemi Jarkko Ruukintie 111 As. 14 60100 SEINÄJOKI 040 7589209 jarkko.seiteam@gmail.com Rahastonhoitaja / Taloustoim. Toisrannan isäntä, Vaalitoimikunta Korpi Mauri Konttiperäntie 2A 61630 HIRVIJÄRVI 0400 809 776 mauri.korpi@netikka.fi Seremoniamestari Mäkinen Tuomo Rakuunakatu 8 E 60100 SEINÄJOKI 040 5877245 tuomo_makinen@netikka.fi Senioripomo Erkki Tuorila Vasamakuja 10 60100 SEINÄJOKI 045 3130053 erkki.tuorila@gmail.com Urheilutoimikunta Jouppila Jyri Karhinkatu 2 F 16 60320 SEINÄJOKI 040 5910952 jyri.jouppila@seinajoki.fi Oppilaitosyhdyshenkilö Puska Anssi Laanikatu 7 B 10 60200 SEINÄJOKI 040 7756684 anssi.puska@gmail.com Hallituksen jäsen Martti Kaunismäki Varjosentie 3 62100 Lapua 0400 267 605 martti.kaunismaki@aluetekniikka.com Hallituksen jäsen Saunamäki Jouni Koskelantie 2B7 62800 Vimpeli 050 5611096 (työ 0400 663797) jouni.saunamaki@netikka.fi Hallituksen jäsen Tuula Ilmonen Onkipojanrinne 4 as.4 60220 Seinäjoki 040 7767731 tuula.ilmonen@gmail.com Vaasan Piirin liittohallituksen jäsen Raimo Vesonen Rudontie 192 66400 Laihia 0400 868416 vessonen@siltarami.fi Osoitteenmuutokset Tee RKL:n jäsenrekisteriä, Rakennuslehteä tai Mestari- Insinööri lehteä koskevat osoitteenmuutokset kirjautumalla sisään extranettiin ja valitsemalla sieltä" Omat tiedot" tai ota yhteyttä numeroon (09) 8770 6511/ Piia Vilén, sähköposti: piia.vilen@rkl.fi
ETELÄ-POHJANMAAN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK r.y. Päätoimittaja Ilmoitushinnat: Mainosmateriaali ja Jarkko Niemi koko vuosi 1/1 sivu 800 /vuosi yhteydenotot Ruukintie 111 As 14 1/1 sivu 120 /kerta päätoimittajalle. 60100 Seinäjoki 1/2 sivua 70 /kerta Puh. 040 7589209 1/3 sivua 60 /kerta jarkko.seiteam@gmail.com Etelä-Pohjanmaan Painosmäärä n. 400 kpl Rakennusmestarit ja Ilmestyy 8 kertaa vuodessa -insinöörit AMK r.y. Keskuskatu 17, PL51 Tilinumero 60101 SEINÄJOKI IBAN FI11 4747 1020 1655 00 Puh. (06) 228 0890
Jyräys ja tasaus J. SAARI Seinäjoki 0400-661 766