TOIMINTAKERTOMUS. vuodelta 2018

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS. vuodelta 2016

E S I T Y S L I S T A

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2012

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

Keravan Reserviläiset ry

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

Jäsentiedote 1/2014. MPS:n uosikokous KOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS. Mikkelin Pursiseura ry:n sääntömääräinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Porslahden venekerho ry

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

RovaniemenYrittäjät r.y.

Espoon Urheilijat ry Judojaos

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

Kokouksen esityslista

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2005

enonselkä Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 3/2017 Sisällys Kipparijuhla Venerekisteri Tukikohdan kuulumisia...

Toimintakertomus toimintakausi

JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 03/2014. Puuska

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

KOKOUSKUTSU Hei Espoon Pelan jäsen!

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2013

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2014

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2015

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai , klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016. Kokouskutsu

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Transkriptio:

1(5) TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2018 SEURAN TARKOITUS Seuran tarkoituksena on edistää navigaatioharrastusta ja taitoa sekä ammatti- että harrastelijaveneilijöiden keskuudessa sekä toimia näihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden yhdyssiteenä. Seura järjestää jäsenilleen tilaisuuksia teoreettisten taitojen soveltamiseen käytännössä kurssien ja harjoitusten muodossa. JÄSENISTÖ Seurassa oli kertomusvuoden alussa 293 jäsentä ja lopussa 283 jäsentä. Näistä 51 oli avomerilaivureita, 87 rannikkolaivureita, 116 saaristolaivureita ja 29 opiskelevia jäseniä. HALLINTO Kalevi Vesterinen, kommodori Kauden 2018-2019 hallituksen jäsenet: Mika Linsén Jari Lähteenoja, rahastonhoitaja Jari Nevala Aimo Peltonen Pasi Nikkanen Lasse Sonck Kauden 2017 2018 hallituksen jäsenet: Hannu Kaarlola (v. 2018) Harry Leino Erja Lähteenoja, sihteeri Tommi Oksa Katja Rautio Vesa Villanen, varakommodori Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Toiminnantarkastajina toimivat Kari Putovirta ja Raijaliisa Valjus, varalla Pekka Valjus ja Kari Järvi. Moottorivenejaoksen puheenjohtajana toimi Mika Korpela ja jäseninä Jari Nevala, Aimo Peltonen, Henrik Toivonen ja Vesa Villanen. Purjehdusjaoksen puheenjohtajana toimi Tommi Oksa ja jäseninä Markku Jussila, Hannu Kaarlola, Kari Mäkelä, Pasi Nikkanen ja Kalevi Vesterinen. Katsastusmiehinä toimivat Mika Linsén (esimies), Mika Korpela, Harry Leino, Mika Määttänen, Jari Nevala, Aleksander Sirsev, Seppo Säilä ja Kalevi Vesterinen. Koulutusjaoksen puheenjohtajana toimi Harry Leino ja jäseninä Hannu Kaarlola, Kari Mäkelä, Tommi Oksa, Markku Pekkalainen, Tuomo Perkonoja, Pasi Rahkila ja Kalevi Vesterinen.

2 (5) Huvitoimikunnan puheenjohtajana toimi Katja Rautio ja jäseninä Jonna Korpela, Mila Lindfors, Iiris Mattila, Mari Määttänen, Tiina Nurmi, Tommi Nurmi ja Pia Oksa. Telakan asioita hoiti telakkatoimikunta puheenjohtajana Lasse Sonck sekä jäseninä Mika Määttänen, Pasi Rahkila ja Aleksander Sirsev. Utterskärin isäntinä toimivat Jari Nevala, puheenjohtaja, sekä Arvo Kortesoja, Harry Leino, Markus Mattila ja Aimo Peltonen ja Henrik Toivonen. Kalastuksen valvojana toimi Arvo Kortesoja. Glennarsin isäntinä toimivat Vesa Villanen, puheenjohtaja, sekä Jonna Korpela, Mika Korpela, Mika Linsén, Mari Määttänen ja Seppo Säilä. Tiedotustoimikunnan puheenjohtajana toimi Pasi Nikkanen ja jäseninä Hannu Kaarlola, Mika Linsén ja Tommi Oksa. YLEISET KOKOUKSET JA MUU YHDISTYSTOIMINTA Seuran kevätkokous pidettiin kahvila-konditoria Kultaisessa Tuoksussa 27.2.2018. Kokoukseen osallistui 20 tutkinnon suorittanutta jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Hannu Kulmala ja sihteerinä Erja Lähteenoja. Syyskokous pidettiin Dreamravintolassa 21.11.2018. Kokoukseen osallistui 17 laivuritutkinnon suorittanutta jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Mika Korpela ja sihteerinä Erja Lähteenoja. Kommodoorin harppi numero 5 luovutettiin Mika Korpelalle. Seuran tilinpäätös osoittaa voittoa 3.819,64. Jäsenistölle lähetettiin 1 jäsenkirje. Seuralla on verkkosivut osoitteessa www.salonnavigaatioseura.fi sekä facebook-sivut. Jäsenet voivat liittyä info@salonnavigaatioseura.fi-sähköpostiryhmään. Seura on Suomen Navigaatioliiton jäsenseura (numero 76). Seura on lisäksi jaosjäsenenä Suomen Purjehdus ja Veneily ry:ssä, johon on katsastettu 59(61/2017)seuran venettä. Seura on Hiittisten palokunnan kannattajajäsen. LIITTOKOKOUS JA LIITTOSEMINAARI Suomen Navigaatioliiton liittoseminaari ja vuosikokous järjestettiin Lahdessa Lahden Navigaatioseura ry:n isännöimänä. Samalla juhlistettiin Suomen Navigaatioliiton 60-vuotistaivalta. Tilaisuuksiin osallistuivat kommodori Kalevi Vesterinen seuran virallisena liittokokousedustajana sekä sihteeri Erja Lähteenoja. Iltajuhlassa luovutettiin seuramme sihteerille, Suomen navigaatioliiton hallituksen jäsenelle, Erja Lähteenojalle Suomen navigaatioliiton kultainen ansiomerkki.

3 (5) KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksesta ovat vastanneet Suomen Navigaatioliiton auktorisoimat opettajamme. Joulukuussa 2017 järjestettyyn saaristomerenkulun tutkintoon osallistui 12 henkilöä, jotka suorittivat tutkinnon hyväksytysti. Diplomit heille jaettiin vuoden 2018 kevätkokouksen yhteydessä. Perinteinen kevään laivurikoulutus, kansalaisopiston järjestämä rannikkomerenkulun kurssi, peruttiin vähäisen osallistujamäärän takia. Keväällä saaristomerenkulun kurssin suoritti hyväksytysti 2 henkilöä, joista toinen oli itseopiskelija. Kesän käytännön veneilykurssia ei toteutettu vähäisen osallistujamäärän takia. Syksyllä järjestettiin kaksi saaristomerenkulun kurssia. Salon kansalaisopiston kurssia opetti Hannu Kaarlola, kurssilaisia 22, ja Halikon kurssia opetti Pasi Rahkila, kurssilaisia 12. Salon kurssilta 14.12. pidettyyn tutkintoon osallistui 10 henkilöä ja Halikon kurssilta 5 henkilöä. Lisäksi tutkintoon osallistui yksi itseopiskelija englannin kielellä. Syksyllä alkoi lisäksi seuran oma, Kalevi Vesterisen opettama avomerikurssi. Kurssin aloitti 14 henkilöä, joista 7 käy tunneilla aktiivisesti. Opiskelijoiden vähäisyys on ollut jo monena vuotena suuri ongelma. Tämä heijastuu väistämättä myös seuran jäsenmäärään, sekä pidemmällä aikavälillä myös talouteen. Olemme siinä tilanteessa, että kursseilta saatava uusi jäsenmäärä ei riitä korvaamaan eroavien jäsenten määrää. Emme ole yksin; koko valtakunnassa on sama tilanne. KATSASTUSTOIMINTA Veneitä katsastivat seuran 8 katsastusmiestä. Katsastuksia tehtiin telakkapäivänä, Utterskärin kesäjuhlapäivänä, Glennarsin katsastuspäivänä sekä erikseen sovittuina aikoina. Salon Navigaatioseuraan Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n rekisteriin katsastettiin 59(61/2017) venettä. Yhteensä veneitä katsastettiin 62 kpl(67/2017). Katsastuksen ohessa katsastusmiehet myivät myös sauna- ja sähköpasseja sekä kalastuslupia. SAARITUKIKOHTA UTTERSKÄR Seuralla vuokralla olevassa Utterskärin saaritukikohdassa on jäsenten käytössä mm. saunarakennus takkatupineen sekä grillikatos ja puusee. Jäsenistön käytettävissä on myös soutuvene. Hitis kyrkoby fiskelag :ilta on vuokrattu kalastusalue ulkomereltä.

4 (5) Saaren kunnossapitoa hoidetaan isännistön ja talkooväen yhteisvoimin. Kesän aikana huussi on maalattu ja mökin terassi ja puuvaja siivottu. Muinaistulien yössä poltettiin vanhoja tavaroita. Saaren ja saunan käyttöä seurataan käyttäjien saunavihkoon tekemien kirjausten perusteella. Saunomismerkintöjä kertyi ajalta 4.5.-29.9. 246 kpl, keskimäärin 2,5 henkilöä/kerta/alus. SAARITUKIKOHTA GLENNARS Vuonna 2013 seura osti Kemiönsaaren kunnassa Vänoxan kylässä sijaitsevan Glennars-saaripaikan. Kulunut veneilykausi 2018 oli Glennarsissa edelleen työntäyteinen. Huhtikuussa vietiin venekuljetuksella saareen puutavaraa, haketta, keittiökalusteet, ponttooneja yms. kesän töihin. Mökki on sähköistetty. Keittiö on kalustettu ja mökkiin on tehty makuutila, johon on rakennettu kerrospetit. Kulkemista saaressa on helpotettu rakentamalla lisää rappusia. Saaressa oli jäsenistön käytössä optimistijollat Kaarna ja Lastu. Saaressa on vierailtu ahkerasti koko kesän ja talkoolaisia on ollut mukana erittäin mukavasti. Kiitollisuudella mainitaan myös ne monet henkilöt, jotka talkoolaisten lisäksi ovat muilla tavoilla ottaneet osaa tämän yhteisen hankkeen toteuttamiseksi. Tukea olemme saaneet niin taloudellisesti, kuin myös materiaalilahjoituksina ja erilaisina työpanoksina. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille! HUVITOIMINTA Kevätsuuntimat järjestettiin Työväentalolla 3.3. Mukana oli noin 50 vierasta ja lisäksi huvitoimikunta ja toimijat. Telakalla järjestettiin 14.4. telakkapäivät. Tilaisuus alkoi seuran virallisella lipunnostolla. Samalla oli mahdollisuus tarkastuttaa sammuttimet ja katsastuttaa vene. Huvitoimikunta myi kahvia ja makkaraa. Glennarsissa paistettiin Vappuna perinteisesti rannalla munkkeja. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin järjestyksessään yhdeksäs eskaaderipurjehdus Hankoon. Matkan vetäjänä toimi Tommi Oksa. Mukana matkalla oli 17 venekuntaa, yhteensä 61 henkilöä. Yleinen katsastuspäivä ja kesäjuhla Utterskärissä oli 9.6. Paikalla oli 9 venettä, 29 henkilöä, joista 10 lapsia. Glennarsissa oli katsastus ja talkoot 16.6. Juhannusta vietettiin Utterskärissä ja Glennarsissa omatoimisesti perinteisin menoin. Glennarsissa järjestettiin rosvopaistijuhlat viidettä kertaa 18.8. Paikalla oli 12 venekuntaa, 27 henkilöä. Jollamestaruuskilpailut järjestettiin toista kertaa Glennarsissa.

5 (5) Seura oli mukana Salon torilla seurojen esittäytymistilaisuudessa 9.8. Esittelijöille oli teetetty yhtenäiset t-paidat ja jaossa oli seuran uusi esite. Jaossa oli mehua ja makeisia. Muinaistulien yötä vietettiin Utterskärissä 25.8. Mukana oli 9 venettä, reilut 20 henkilöä. Muinaistulien yössä tarjottiin perinteisesti äijäsoppaa ja poltettiin muinaistulia. Järjestyksessään kuudes minikarvalakkieskaaderi 22.- 23.9. peruutettiin Mauri 18 -myrskyn takia. Joitakin veneitä kävi Högsårassa, muuten kokoonnuttiin seuran omiin tukikohtiin. TELAKKATOIMINTA Salon telakointialueen nykyinen vuokrasopimus Salon kaupungin kanssa jatkuu 31.12.2019 asti. Uusi sopimus on solmittu ajalle 1.1.2020 31.12.2034. Sopimus tuo korotuksen vuosivuokraan, mikä aiheuttaa myös telakoijilta perittäviin vuokriin 10 % korotuksen 1.7.2019 alkavan kaudesta alusta. Caruna tekee muutoksia telakan sähköistyksessä; ilmakaapelit siirretään maan sisälle. Työ alkoi marraskuussa. Carunan kanssa on myös sovittu, että telakka-alueelle sijoitetaan muuntaja. Alueen kunnostamistyötä on jatkettu talkootyönä. Telakalle on tuotu sepeliä. Telakan yleinen siisteys on saatu hyvälle tasolle. Käytössä on kameravalvontajärjestelmä, josta menee seuran nettisivuille 3 kuvakulmaa. Liiketunnistinvaloja on käytössä. Kevään telakkatalkoopäivä pidettiin 14.4., alkaen seuran lipunnostolla. Veneiden yhteislasku järjestettiin 5.5. ja yhteisnosto 6.10. Lipun lasku tapahtui telakkatalkoopäivänä 3.11. Telakalle oli telakoituna vuoden lopussa 57 venettä (v. 2017 58 kpl). TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Seuramme järjestää yhteistyössä Salon kansalaisopiston kanssa edelleen laivurikursseja. Seura on kouluttanut uusia katsastusmiehiä sekä opettajia laivurikursseille turvatakseen seuran jatkuvan kehityksen ja myös omien kurssien järjestämisen tarpeen mukaan. Seuralla on koulutusyhteistoimintaa myös muiden navigaatioseurojen kanssa. Seuran pitkäaikainen haave omasta saaripaikasta on toteutunut Glennarsin hankinnan myötä. Nyt seuralla on tarjota jäsenistön käyttöön 2 erilaista saaritukikohtaa. Saadakseen jäsenet osallistumaan aktiivisemmin seuran toimintaan hallitus tehostaa tiedottamista seuran tapahtumista niin perinteisillä kuin uusilla viestintätavoilla, kuten www-sivuilla, sähköposti-infolla ja facebook-sivustolla sekä WhatsApp-ryhmällä. Vuonna 2019 tulee seuran perustamisesta kuluneeksi 40 vuotta, mikä tullaan huomioimaan toiminnassa.