SISÄLLYSLUETTELO 7/2014. Siikajoen kuntatiedote 7/2014. Kuva: Hannu Kurtti



Samankaltaiset tiedostot
SISÄLLYSLUETTELO 8/2013. Siikajoen kuntatiedote 8/2013. Kuva Pirkko Kinnunen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

SISÄLLYSLUETTELO 1/2016. Julkinen tiedote. Kuva: Tuomas Rahkonen, Karhuviian kivi, Luohua

SISÄLLYSLUETTELO 9/2015. Kuva: Pirkko Kinnunen

SISÄLLYSLUETTELO 1/2015. Kuva Pirkko Kinnunen

Onnellista uutta vuotta 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1/2013. Siikajoen kuntatiedote 1/2013

SISÄLLYSLUETTELO 10/2015. Julkinen tiedote. Kuva: Pirkko Kinnunen

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

SISÄLLYSLUETTELO 9/2014. Kuva: Pirkko Kinnunen

Hyvää Äitienpäivää! SISÄLLYSLUETTELO 5/2015. Kuva: Pirkko Kinnunen

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE.

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

SISÄLLYSLUETTELO 3/2016. Julkinen tiedote. Kuva: Hannu Kurtti

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Nyt kotona sävel soi -konsertti

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Poimintoja kesän ohjelmasta:

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

SISÄLLYSLUETTELO 8/2015

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

SISÄLLYSLUETTELO 2/2016. Julkinen tiedote. Kuva: Hannu Kurtti

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

Neuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Keskiviikko kello Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

SISÄLLYSLUETTELO 2/2013. Siikajoen kuntatiedote 2/2013. Kuva Merja Ojanperä

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

SISÄLLYSLUETTELO 3/2014 PITÄJÄPÄIVÄT Siikajoen kuntatiedote 3/2014. Kuva: Merja Ojanperä

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

lapset - nuoret perheet

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

SISÄLLYSLUETTELO 2/2014 PITÄJÄPÄIVÄT Siikajoen kuntatiedote 2/2014. Kuva: Pirkko Kinnunen

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Palveluja pyörillä - Mallu-auto

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo

Kansallinen veteraanipäivä 2016

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

SISÄLLYSLUETTELO 3/2015. Kuva: Pirkko Kinnunen

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston sähköiset palvelut ikääntyneille

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Tekninen ja ympäristötoimiala

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

syksy 2015 kevät 2014

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

SISÄLLYSLUETTELO 5/2016. Kunnanvirasto on suljettu Julkinen tiedote. Kuva: Jyrki Raatikainen

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SISÄLLYSLUETTELO 6/2015. Kuva: Pirkko Kinnunen

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

TYKY OHJELMA Pääkohdat

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo Yhteystiedot liitteessä 1.

Viikkotiedote vko 11

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

9.30 Aamukahvi Lounas (omakustanteinen)

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

Sähköinen resepti Terveystalossa

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

lapset - nuoret - perheet

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?

Transkriptio:

Siikajoen kuntatiedote 7/2014 Kuva: Hannu Kurtti SISÄLLYSLUETTELO 7/2014 Yleishallinto... 3 Maaseutu- ja elinkeinotoimi... 4 Sosiaali- ja terveyspalvelut... 5 Sivistystoimi... 7 Tekninen toimi... 10 Muut...11 Kunnan keskus p. 040 3156 299

Siikajoen kuntatiedote 7/2014 Jaetaan jokaiseen siikajokiseen talouteen Painos: 2750 kpl Seuraavan Siikasanomien materiaali 17.9. mennessä Aineisto: kuntatiedote@siikajoki.fi Lehden taitto ja paino: Rannikon Laatupaino Oy Pajatie 1, 86400 Vihanti p. (08) 2804 400 SYKSYN MERKKEJÄ KUNTAILMASTOSSA Kunnalliselämän kesätauko on ohi ja olemme palanneet töihimme lämmön ja auringon saattelemina, oletettavasti energiavarannot täydennettyinä. Syyskausi ei olekaan alkanut verkkaisasti vaan toden teolla isojen asioiden kera. Vireillä, ja valitettavasti edelleen keskeneräisenä, on Ruukin koulukeskushanke. Keväällä jo ennätettiin uutisoida rakentamisen alkavan ennen kesää mutta kuten tiedossa on, on matkalle ilmaantunut mutkia. Viivästymisen syitä ja syyllisiäkin on etsitty ja mahdollisesti löydetty, mikä on minusta ymmärrettävää. Kokemuksesta viisastuneena voi sanoa, että joitakin asioita olisi suunnittelu- ja rakentamistoimikunta voinut tehdä toisin, jotta yhdenkään tarjoajan ei olisi tarvinnut hakea päätösten oikaisua markkinaoikeudelta. Valituksia kuitenkin tuli, eikä niitä kukaan voi tietenkään estää, kuuluuhan valittaminen kilpailuttamiseen varsin usein. Toimikunnan tärkein tehtävä onkin huolehtia nyt uudelleen käynnistetyllä kierroksella siitä, että ainakin omat dokumenttimme ja vaatimuksemme olisivat yksiselitteisiä ja selkeitä. Helpotusta tuo, että tarjouskilpailu käydään samoilla kuvilla, siis ennakkoon kunnassa sovitun koulurakennuksen mallilla. Koulukeskuksen valmistumisaikataulu on tiukka. Valtion rahoitusta on saatavilla, olemme siinä hyvin tyrkyllä mutta huolehtia täytyy siitä, että valmista tulee toukokuun loppuun 2016. Kunnan taloudessa merkitystä on kaikella ulkopuolisella rahalla, vaikkemme puolikasta kustannuksista saakaan. Erityisen kuntajakoselvityksen nimellä kulkeva työ on alkanut valtiovarainministeriön alkukesästä antaman päätöksen mukaisesti. Kaarina Daavittila on pistänyt valmistelurattaat pyörimään mm. luottamushenkilöhaastatteluin ja tarvittavan tiedon keräämisin. Kuten lehdistäkin on voinut lukea, on aikataulu tässäkin tiukka, kun valmista on oltava viimeistään vuoden loppuun. Käytettävissä olevaan aikaan sisältyvät myös valtuustojen kannanotot ja päätökset selvityshenkilön tekemästä esityksestä. Kuntarakennelain mukaan selvitykseen kuuluu myös kuntalaisten kuuleminen ja siitä tiedottaminen. Tässä kuntatiedotteemme Siikasanomat ja kunnan kotisivut (www.siikajoki.fi) ovat hyviä tiedonvälityskanavia ja niistä löytyy tietoja myös kuulemis- ja keskustelutilaisuuksien järjestämisestä ja ajankohdista. Kaarinalle toivotamme jaksamista vaativan asian kimpussa; selvitys, vaikkei kuntaliitokseen johtaisikaan, antaa taatusti meille muutakin mietittävää ja avaa näkymiä omiin kipukohtiimme ja kehittämisen paikkoihin. Pitkin vuotta ja pitempäänkin on vellonut keskustelu kaikkia kansalaisia koskettavasta sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta. Keväällä vihdoin saatiin ennen näkemätön ratkaisu, kun puolueet yhdessä päättivät valmistelun jatkosta. Kuntiin on nyt tullut lausunnolle hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi laiksi, jonka pohjalta palvelut on tarkoitus järjestää ja tuottaa koko Suomessa. Varsin juhlava on luonnos kokonaisuudessaan, 133 sivua perusteluineen ja varsinaisine lakiteksteineen. Mielenkiinnolla sitä olen työpöytäni ääressä lukenut opiskelijamalliin eli alleviivauksin, sivuhuomautuksin ja korostuksin. Aivan parhaan romaanin ja jännittävimmän dekkarin tasolle tuotos ei nouse mutta eipä se ihan nukahtamaankaan saa ja kunnan lausunnon pohjaksi on hyvä tietää, mitä kaikkea ehdotukseen on kätketty. Oleellista lienee ainakin se, miten sote palveluihin voidaan tulevina vuosina vaikuttaa, mitkä ovat meitä kaikkia kiinnostavia lähipalveluja ja paljonko järjestelmä maksaa. Kun kokonaisuutta yrittää kiteyttää, jää aika vahvasti mieleen ajatus hyvästä omasta elämästä, sekä fyysisestä että psyykkisestä terveydestä, sosiaalisista suhteista ja vastuuntunnosta, ainakin silloin, kun puhutaan kustannusten hillitsemisestä ja yhteisten varojemme riittävyydestä. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän arvoissa tämä on minusta ilmaistu lyhyesti ja ytimekkäästi: eletään ihmisiksi. Hyvää ja satoisaa alkanutta syyskautta toivottaen, Kaisu Tuomi kunnanjohtaja - 2 -

YLEISHALLINTO SIIKAJOEN KUNNAN YHTEYSTIETOJA POSTIOSOITE: Siikasavontie 1 A, 92400 RUUKKI Kunnanvirasto Siikasavontie 1 A, 92400 RUUKKI 040 315 6299 avoinna arkisin klo 9.00-15.30 Maaseututalo sähköpostit: etunimi.sukunimi@kalajoki.fi Postiosoite: Maaseututalo, Ahlströmintie 1P, 92400 RUUKKI Pekka Seppinen 044 4691 396 Lea Lukinmaa 044 4691 398 Kunnanjohtaja Kaisu Tuomi 040 315 6200 Sivistystoimenjohtaja Tero Varis 040 315 6250 Hallintopäällikkö Tarja Peltonen 040 315 6201 Tekninen johtaja Pekka Aitto-oja 040 315 6237 Talouspäällikkö Krista Kustula 040 315 6202 Kiinteistöpäällikkö Juho Kauppila 040 315 6235 Kehityspäällikkö Arja Lappalainen 040 315 6214 Vs.varhaiskasvatusjohtaja Anne Heikkilä 040 315 6301 Talous- ja palkkahallinnon puhelin- ja asiakasneuvonta iltapäivisin klo 12.00 15.00 (myös muina aikoina sopimuksen mukaan) Yhteydenotot taloushallintoon palkkahallintoon Krista Kustula 040 315 6202 Lea Pitkänen 040 315 6207 Maiju Kovalainen 040 315 6203 Anu Kaartosalo 040 315 6206 Hilkka Rankinen 040 315 6208 Heli Sirén 040 315 6244 Tule ideoimaan toimivat torit Siikajoelle Tervetuloa keskustelemaan valokuituverkosta Siikajoen kunnantalolla Ruukissa Järjestetään tilaisuus mahdollisesta laajakaistan rakentamisesta Siikajoen kylille torstaina 25.9.2014 klo 17.30. Asiaa esittelee Pohjois-Pohjanmaan liiton projektikoordinaattori Timo Hänninen, käytännön toteutuksesta kertoo Siikaverkko Osuuskunnan toimitusjohtaja Merja Louet, omarahoitteisen verkon rakentamisesta Verkko-osuuskunta Oulunseudun Laajakaistan hallituksen puheenjohtaja Tommi Linna sekä Kalajoen kaupungin verkko- ja järjestelmäasiantuntija Mauri Kyllönen. Tervetuloa asiasta kiinnostuneet! Tori on paljon muutakin kuin pelkkä kauppapaikka. Kautta historian se on toiminut myös ihmisten tapaamispaikkana. Niinpä torin yleinen viihtyvyys on tärkeä asia. Tori on tärkeä kuntakeskusten elävöittäjä. Toimiva tori on monipuolinen, viihtyisä ja edullinen kauppapaikka, jossa erikoistuotteet kuten erilaisimmat käsityöläisten taidonnäytteet, lähiruoka sekä maatalouden liitännäiselinkeinojen mukanaan tuomat uutuudet ovat merkittävässä asemassa. Toimivan torin hyviä puolia ovat: järkevä määrä kauppapäiviä tuoda palveluja sinne, missä ne muuten puuttuvat työllistää uusia yrittäjiä tarjota lähiruualle markkinointikanava, joka siltä muuten usein puuttuu tarjota PK-yrityksille uusi markkinointikanava niiden tuotteille tarjota paikkakunnalle kasvojen kohotusta ja uskon palauttamista niiden elinvoimaan. Koska käytännön toteutus vaatii huolellista suunnittelua, järjestämme yrityksille, yhdistyksille sekä yksityisille henkilöille keskustelutilaisuuden asiaa koskien 23.09.2014 klo 18 alkaen Ruukin kunnanviraston valtuustosalissa. Lisätietoja Arja Lappalaiselta 040 3156 214 tai Jyrki Raatikaiselta 040 3156 492. - 3 -

TYÖPAJA KÄTEVÄ Avattu Ruukin keskustassa Ruukinkuja 4 (ent. Ansamaan vaateliike) KÄTEVÄSSÄ kaikille kuntalaisille avoin korjauspalvelu lyhennämme hameen helmoja ja housun lahkeita vaihdamme vetoketjuja ompelemme verhojen ja pöytäliinojen päärmeet, lakanat yms. Vetoketjut ja kankaat täytyy asiakkaan tuoda itse. Entisöinti ja verhoilupalvelua KÄTEVÄSSÄ myös myynnissä esim. BabyBjörn- nuken mitoilla nukenvaatteita, koruja, mattoja yms. KÄTEVÄSSÄ tehdään myös puusta lasten leluja, nuken kehto, kuorma-auto, nuken vaunut, pyörä-hevonen, yms. Puutöistä kiinnostuneiden kannattaa jättää tilaus esim. joululahjaksi. Siikajoella toimivat yhdistykset ja järjestöt Ilmoita yhdistyksen ja/tai järjestön yhteystiedot kunnan yhdistys- ja järjestörekisteriin mahdollisine sähköpostiosoitteineen Leena Laaksolle leena.laakso@siikajoki.fi tai kunnan nettisivujen kautta Käyhän tutustumassa tuotteisiin! TYÖPAJA KÄTEVÄ Puh. 040 3156 475 Ohjaaja Päivi Sauvola MAASEUTU- JA ELINKEINOTOIMI VAHINKOJEN KORVAAMINEN Ilmoitukset satovahingoista tehdään lomakkeella 118, hirvieläinvahingoista lomakkeella 148 ja petoeläinvahingoista lomakkeella 131. Ilmoitukset vahingoista pitää tehdä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle mahdollisimman pian vahingon synnyttyä, viimeistään ennen sadonkorjuuta. Lomakkeet ja ohjeet löytyvät sivulta www.suomi.fi, tai kunnan maaseututoimistolta. VILJAVUUSNÄYTTEIDEN OTTO Ympäristötukisitoumuksen antaneet viljelijät, tarkistakaa milloin viimeinen viljavuustutkimus on tehty. Ympäristötuen sitoumusehdoissa edellytetään, että tilan viljelyksessä olevista pelloista on tehtävä viljavuustutkimukset joka 5. tai 3. vuosi (ks. sitoumusehdot kohta 11). Maanäyterasioita ja lantanäytepurkkeja saa maaseututalolta. Myös maanäytteenottokairaa lainataan. Suomen Ympäristöpalvelu oy:n näyterasiat voi jättää myös maaseututalolle. MAKSULLISEN LOMITUKSEN TUKEMINEN Siikajoen kunnan maaseutujaosto tukee maksullisia lomituksia 4 eur/h. Tuki on haettava lomitushallinnolta saatavien tositteiden perusteella suoraan kunnalta ( maaseututalo). Tukea maksetaan siinä järjestyksessä kuin sitä haetaan ja niin kauan kuin siihen varattu määräraha riittää. ELÄINKULJETUSKOULUTUS Maanantaina 1.9.2014 kello 8.30-16.00 Ruukin maaseutuopistolla, Sammalkankaantie 280, 92400 Ruukki OHJELMA 8.30 Tervetuloa ja aamukahvit HevosAgro II, ProAgria Oulu 9.00 11.00 Eläinten kuljetukseen liittyvä lainsäädäntö sekä eläinkuljetusdirektiivin sisältö, Maarit Äärilä 11.00 11.45 Lounastauko (omakustanteinen) 12.00 14.00 Eläinten kuljetus, tarpeet ja käyttäytyminen, Maarit Äärilä 14.00 14.15 Kahvit 14.15 16.00 Kuljettamiseen liittyviä määräyksiä, Heikki Klemetti Oulun liikkuva poliisi Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille, tervetuloa! - 4 -

MAASEUTUHALLINNON YHTEYSTIEDOT Tieto maaseutuhallinnon palveluista ja yhteystiedoista löytyy sivulta: www.kalajoki.fi/kasi-maatalouden-yhteistoiminta-alue SOSIAALI- ja TERVEYSPALVELUT SIIKAJOENKYLÄN TERVEYSASEMA HUOM! MUUTTUNEET AUKIOLOAJAT: Terveysasema on avoinna ma to klo 8 15.00 ja pe 8 13.00 puh. (08) 849 4632 LÄÄKÄRINVASTAANOTTO: Siikajoen terveysasemalla ei ole lääkäriä, ainoastaan lasten- ja äitiysneuvolan asiakkaat käy lääkäri hoitamassa. Lääkärille aikaa tarvitsevat voivat kysellä aikoja Ruukin terveysasemalta puh. (08) 849 4612. Kiireellistä päivystyksellistä hoitoa vaativat hoidetaan kaikkina vuorokauden aikoina Raahen päivystyksessä puh. (08) 849 4511. SAIRAANHOITAJAN VASTAANOTTO: Terveysasemalla on sairaanhoitaja paikalla terveysaseman aukioloaikoina joka päivä maanantaista perjantaihin. Sairaanhoitajan vastaanotto ma to klo 8.00 15.00 ja pe 8.00 13.00 ajanvarauksella puh. 08 849 4632 (esim. diabetesohjaus, tikkien poistot, rokotukset, haavanhoidot, verenpaineen-, verensokerin ja hemoglobiinin mittaus, sairaslomatodistus). Keskiviikkoisin sairaanhoitajan aamuvastaanotto klo 8 11.00 ilman ajanvarausta. NEUVOLA: Siikajoen neuvolassa on terveydenhoitajana Tuuli Ahonperä, joka on neuvolassa maanantaisin ja tiistaisin. Neuvolan ajanvaraus ja puhelintunti ma pe klo 10 11, puh. 044 439 4634. Neuvola on avoinna klo 8 15.30. KOULUTERVEYDENHUOLTO: Kouluterveydenhoitaja Tuuli Ahonperä on koululla keskiviikkoisin, torstaisin ja joka toinen perjantai. Kouluterveydenhoitajalle ajanvaraus ja puhelintunti ma pe klo 10 11 puh. 044 439 4634. HAMMASHOITOLA: Siikajoenkylän terveysasemalla on aloittanut hammaslääkärinä Harri Halonen, joka ottaa vastaan tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Oikomishoidon erikoishammaslääkärin vastaanotto on joka toinen torstai. Suuhygienistin vastaanotto on maanantaisin. Ajanvaraus Siikajoen hammashoitola puh. 08 849 4732 LABORATORIO: Huom.!! Laboratorion näytteenotto on ajanvarauksella. Aika varataan puh. 849 4838 tai Siikajoen terveysasemalta puh. 849 4632. Näytteenotto on alkaen klo 8 siihen asti, kun aikoja on varattu. Toisin sanoen näytteenotto ei ole enää välttämättä klo 11 saakka, joten kotoa tuotavat näytteet esim. virtsa- ja ulostenäytteet, tulee toimittaa terveysasemalle heti aamusta. Olemme käynnistämässä tukihenkilötoimintaa nuorille ja aikuisille kehitysvammaisille Siikajoen kunnan alueella. Etsimme eri ikäisiä henkilöitä jotka voisivat käydä 1 2 kertaa kuukaudessa kehitysvammaisen luona. Tuen muoto voi olla tapaamisia henkilön kotona esim. seurustelua/ulkoilua tai käyntejä yhdessä tuettavan kanssa esim. elokuvissa, konserteissa ja kirjastossa. Toimintaa toteutetaan tuettavan henkilön toiveitten mukaan. Käynneistä maksetaan tukihenkilölle pieni korvaus. Jos olet kiinnostunut ryhtymään tukihenkilöksi tule infotilaisuuteen joka järjestetään Ruukin kunnan virastolla ma 8.9. klo 17.00. kunnan hallituksen huoneessa. Tarkempia tietoja toiminnasta antaa: vammaispalveluohjaajat Ella Juntunen 040 1357904, Laura Kokkonen-Paananen 040 1357901 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä/kehitysvammatyö - 5 -

RUUKIN TERVEYSASEMAN TIEDOTE TERVEYSASEMAN AUKIOLOAJAT: ma to klo 8.00 15.30, pe klo 8.00 15.00 Lääkärin ja hoitajan vastaanottoaikoja p. 08-849 4612 Kiireellinen ajanvaraus klo 8.00 9.00 Kiireetön ajanvaraus klo 10.00 15.00 Hoitajan vastaanotto toimii ajanvarauksella ma pe klo 10.00 15.00. Vastaanotolla mm. poistetaan ompeleita, tehdään haavanhoitoja, korvahuuhteluja, annetaan injektioita, mitataan verenpaineita ja muita kiireettömiä toimenpiteitä. Terveysasemalla on myös verenpaineen itsemittauspiste. Henkilökunta opastaa mielellään sen käyttöä. Hoitotarvikevälinejakelu torstaisin klo 12.00 15.00 Laboratorion näytteenotto on avoinna ma, ke, to klo 7.15 11.00 ja ti 8.15 11.00. Perjantaisin laboratorio on suljettu. Laboratorion näytteenotto toimii ajanvarauksella. Ajat kaikkiin laboratorion toimipisteisiin varataan numerosta 08-849 4838. Ajanvarauspuhelin on avoinna ma to klo 9.00 11.00 ja 11.30 15.00. Pe klo 9.00 11.00. Neuvolassa on puhelintunti joka päivä klo 10.00-11.00. Muuna aikana on vastaaja päällä. Neuvolan puhelinnumerot: 040-1357 905 (ruukkilaiset), 040-1357 715 (paavolalaiset ja revonlahtiset) HUOM! Hammashuolto Käytäntö muuttunut! Ruukin hammashoitolan aikuispotilaita ei muistuteta suun tarkastuksen ajankohdasta. Aika tarkastukseen pyritään antamaan edellisessä tarkastuksessa laaditun hoitosuunnitelman mukaisesti. Ruukin terveysaseman ajanvarausnumerot Lääkärin- ja hoitajan vastaanotto 08-849 4612 Mielenterveysneuvola 044-439 4627 Kouluterveydenhoitaja 044-439 4624 (Revonlahti, Luohua, Yläkoulu, Lukio ja Paavola) Kouluterveydenhoitaja 044-439 4617 (Ruukin koulu, Maaseutuopisto) Hammashoito 08-849 4728 Työterveyshuolto 08-849 4520 tai 044-439 4628 Fysioterapia 08-8494641 Fysioterapeutti, Mäkelänrinne 040-1357 886 NettiRassi on kuntalaisille tarkoitettu kiireettömän asioinnin palvelukanava, jonka kautta kuntalainen voi olla yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin ajasta ja paikasta riippumatta. NettiRassiin voivat rekisteröityä käyttäjäksi kaikki Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella asuvat kuntalaiset. Kirjautuminen mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla www.nettirassi.fi RESEPTIT: Lääkereseptit on toimitettava uusittaviksi hyvissä ajoin ennen lääkkeen loppumista. Reseptin uusimisaika on yksi viikko. Terveysasemalla uusitaan pääsääntöisesti vain terveysasemalla sairautensa vuoksi hoidossa olevien potilaiden reseptejä. Uusitut paperireseptit toimitetaan Siikajoen apteekkiin tai asiakkaan niin halutessaan ne voidaan noutaa terveysasemalta. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän toimipisteissä on otettu käyttöön eresepti 14.11.2012 alkaen, joten nyt reseptit on mahdollista saada myös sähköisinä. Paperireseptin voi uusia ereseptiksi käymättä lääkärillä. Halutessanne saatte ereseptinä määrätyistä lääkkeistä potilasohjeen, jossa on kerrottu teille määrättyjen lääkkeiden nimet ja annosteluohjeet. Jatkossa voitte pyytää sähköisen reseptin uudistamista joko suoraan apteekista tai terveysasemalta. Sähköinen resepti uusitaan 8 vuorokauden kuluessa, jonka jälkeen voitte hakea lääkkeet suoraan mistä tahansa apteekista. Jatkossa saatte ereseptin uusinnasta tiedon tekstiviestinä matkapuhelimeenne. Lisätietoa ereseptistä saatte omalta terveysasemalta, apteekeista tai internetin kautta www.ras.fi/eresepti. tai http://kanta.fi Kanta.fi- sivuilta löytyy omien tietojen katselu, joka on kansalaisille suunnattu palvelu. Tämän palvelun kautta voi katsoa omia sähköisiä reseptitietoja internetistä. Palveluista voi myös tulostaa yhteenvedon kaikista sähköisistä resepteistään. Yhteenvedon saa myös terveysasemalta tai apteekista. - 6 -

Kiertävä NeuvoNurkka jatkaa ikääntyneiden palvelemista Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä käynnistyi viime keväänä uutena palveluna NeuvoNurkka toiminta, jonka tehtävänä on tarjota tietoa, ohjausta ja neuvontaa ikääntyvälle väestölle. Toiminnan avulla voidaan tukea kotona asuvan ikääntyneen henkilön itsenäistä suoriutumista, hänen hyvinvointiaan, terveyttään ja toimintakykyään. Neuvonnan ja palveluohjauksen avulla ikääntyville kuntalaisille annetaan tietoa erilaisista kotona asumista tukevista tahoista sekä asumiseen, harrastamiseen, toimeentuloon, virkistäytymiseen ja ravitsemukseen liittyvistä asioista. Lisäksi NeuvoNurkassa autetaan tarvittavien hakemusten täytössä. Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunta toteuttaa iäkkään henkilön pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon ensisijaisesti hänen yksityiskotiinsa tai muuhun kodinomaiseen asuinpaikkaan. Kotona selviämisen tueksi annettava neuvonta ja palveluohjaus on maksuton palvelu, joka on tarkoitettu kaikille iäkkäille henkilöille ja heidän omaisilleen. Palveluohjaajien pakeille voi tulla kaikissa mieltä askarruttavissa asioissa. Kiertävä NeuvoNurkka jatkaa toimintaansa syyskuun alusta lähtien ja palveluohjaaja on henkilökohtaisesti tavattavissa joka kuukauden ensimmäisellä täydellä viikolla klo 9.00 11.00 seuraavasti: Vihanti: Vihannin terveysasema maanantaisin (1.9., 6.10., 3.11. ja 1.12.2014) Pyhäjoki: Pyhäjoen terveysasema tiistaisin (2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12.2014) Ruukki: Ruukin terveysasema tiistaisin (2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12.2014) Raahe: Prisman aula keskiviikkoisin (3.9., 8.10., 5.11. ja 3.12.2014) Siikajoen kylä: Siikajoen terveysasema torstaisin (4.9., 9.10., 6.11. ja 4.12.2014) Lisätietoja: Kotona asumisen tuen tulosyksikköjohtaja Erja Laulumaa, puh. 040 830 3138 Palveluohjaaja, palveluesimies Janne Holappa, puh. 040 135 7880 SAS-palveluohjaaja Airi Porkka, puh. 040 135 8116 (ma-ke klo 9.00-15.00) Muistineuvoja Hannele Kaila, puh. 040 135 8133 (ma ja pe klo 12.00-13.00) Veteraaniasiamies Marja-Leena Sivonen, puh. 044 439 3754 (ma ja pe klo 12.00-13.00) Omaishoidon ohjaaja Eila Silfver, puh. 044 439 3756 (yli 65-vuotiaan omaishoidon asiakkaat) SIVISTYSTOIMI Kirjastojen aukioloajat Ruukin pääkirjasto p. 040-3156 303 ma 12-20, ti-to 12-19, pe 10-16 Komppalinnan lähikirjasto p. 040-3156 350 ma 12-19 ja ke 9-15 Luohuan lähikirjasto p. 040-3156 351 ke 10-17 Paavolan lähikirjasto p. 040-3156 352 ma 12-19 ja pe 9-14 Revonlahden lähikirjasto p. 040-3156 353 ti 12-19 ja to 9-14 Pääkirjaston lehtisali ja musiikkiosasto ovat opetuskäytössä päivittäin klo 14.40 saakka. Pääkirjaston syyskuun näyttely: Tailaamo ry Komppalinnan syyskuun näyttely: Seitsemän Haanpäätä Ruukin kansalaisopiston kurssit ja piirit alkavat jälleen 15.9.2014 alkavalla viikolla. Pianonsoiton opetukseen olemme saaneet uuden pätevän opettajan, musiikkipedagogi Teija Malkamäen. Tervetuloa kaikki uudet ja entiset opiskelijat aloittelemaan syksyn harrasteet. Kj Kaisu Tuomi lahjoitti pianon opistolle. Tulee todella tarpeeseen. Lämpimät kiitokset Kaisulle! - 7 -

Siikajoen kunnan koulujen ruokalista 2014 2015 VIIKKO 1 VIIKKO 2 VIIKKO 3 VIIKKO 4 VIIKKO 5 VIIKKO 6 MA Ananas-broilerikastike Ohra Jauhelihakastike Perunat Lihakastike Perunat Porkkanaraaste Punaherukka Broilerikastike Riisi Mustaherukkahillo Suikalekastike Perunat Porkkanaraaste Bolognalainenkastike Pasta Värikässalaatti TI Jauhemaksa/ Lindströminpihvit Perunasose Silakkapihvit/muikut Perunasose Punajuuriomenasalaatti Riistakeitto Sämpylä Hedelmä Rössypotut Leipä Juusto Puolukka Makaronilaatikko Broileripaistos Melonisalaatti KE Lohikeitto Ruisleipä Puolukkakiisseli Tuorekurkku Lihakeitto Ruisleipä Suolakurkku Hedelmä Lohikiusaus Waldorfinsalaatti Punajuuri Kalapihvit/pyörykät Perunasose Tar-tar Punajuuri Kukkakaalipala Merenneidonkalakeitto Rieska Jääsalaatti Kalakeitto Ruisleipä Maksamakkara Hedelmä TO Riistakiusaus Puolukka Spagettipaistos Kiinalainenkeitto Leipä Juusto Marjakiisseli Ohrapuuro, soppa Leikkele Tuorekurkku Jauhelihapihvit Perunasose Makkarakastike Perunat PE Hernekeitto Leipä Suolakurkku Juurespala Makkarakeitto Leipä Juusto Porkkanapala Jauhelihaperunasoselaatikko Lasagnetta Broilerikiusaus Mustaherukkahillo Talon tapaan Joka päivä tarjotaan leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Muutokset ruokalistaan ovat mahdollisia raaka - aineiden saatavuuden ja toimitusten vuoksi. Siikajoen Vapaa-aikatoimi Nuoriso- ja liikuntasihteeri Marko Äijälä puh. 040 3156 241 Etsivä nuorisotyöntekijä Krista Alanenpää puh. 040 3156 243 Nuoriso-ohjaaja Elina Matkaselkä puh. 040 3156 255 etunimi.sukunimi@siikajoki.fi FACEBOOKISSA: Siikajoen nuoriso- ja vapaa-aikatoimi Siikajoen Etsivä Krista Siikajoen Nuoriso-ohjaaja Elina Siikajoen Nuoriso- ja Vapaa-aikatoimen löydät myös FB:stä! Kaikenikäiset käykää tykkäämässä. Sieltä löydät ajankohtaiset tiedot ja tapahtumat reaaliaikaisesti! Etsivä nuorisotyö tiedottaa Syksy saapuu ja opiskelut on taas aloitettu. Vai onko? Jäitkö ilman koulupaikkaa, tai oletko ollut mahdollisesti toimettomana jo pidempään? Vai tiedätkö jonkun muun, jolla on tällainen tilanne? Ota yhteyttä niin selvitellään ja mietitään yhdessä, mitä vaihtoehtoja sinulle tai lapsellesi/kaverillesi/tuttavallesi olisi olemassa. Ammatillisen koulutuksen yhteishaku on 24.9 3.10.2014 ja korkeakoulujen uusi yhteinen yhteishaku on 8.9. 22.9.2014. Jos ei koulun ovet vielä auenneet, niin tässä uusi tilaisuus hakea useisiin oppilaitoksiin! Yhteishaun voi tehdä sähköisesti osoitteessa www.haenyt.fi. Myös etsivä voi auttaa yhteishaun tekemisessä! Etsivä nuorisotyöntekijä Krista Alanenpää, p. 040-3156243, krista.alanenpaa@siikajoki.fi - 8 - Nuorisotilojen esittelyä! Ruukin nuorisotila, NuoQ sijaitsee kunnanviraston alakerrassa. Käynti tilalle on joenpuolelta. NuoQ on tarkoitettu 13-vuotiaista eteenpäin. Tulehan sinäkin rohkeasti tutustumaan tiloihin- Ne on juuri teitä varten! Tilalla voi vaikkapa pelata lautapelejä, pelailla biljardia tai pingistä, leipoa, askarrella, laulaa singstaria, lukea demiä, hengailla kavereiden kanssa, jutella ohjaajien kanssa tai vaikkapa vain olla! Siikajoenkylän nuorisotila sijaitsee kylätalo Heikinhovissa. Heikinhovi on auki nuorille kerran viikossa. Pelailua, yhdessä tekemistä ja olemista! Tulehan sinäkin ja ota kaverit mukaan! Paavolassa Nuorisoseuralla tenavanuokkarit kerran viikossa! Torstaisin Paavolan nuorisoseurantalon valtaa-

vat tenavat. Luvassa on muun muassa askartelua, pelailua ja joskus leipomistakin! Tenavanuokkarit ovat tarkoitettu alakouluikäisille. Nuorisotilojen aukioloajat syksy 2014 Ruukki NuoQ: (ke 3.9. alkaen) keskiviikkoisin klo 17 20 Nuoret (13-vuotiaista eteenpäin) perjantaisin klo 18 22 Nuoret (13-vuotiaista eteenpäin) (HUOM! JOKA KK:N 1. PERJANTAI NUOQ AUKI KLO 18-00) lauantaisin klo 18 22 Nuoret (13-vuotiaista eteenpäin) Vain parillisilla viikoilla! Siikajoki Heikinhovi: (ti 2.9. alkaen) tiistaisin klo 17 20 Paavolan NS, Tenavanuokkari (to 4.9. alkaen) torstaisin klo 15 17 Nuorisotiloilla ohjaajina toimivat nuoriso-ohjaajan ja etsivän nuorisotyöntekijän lisäksi koulutetut nuorisotila ohjaajat. Tilamme ovat päihteettömät ja savuttomat. Siikajoen Vaikuttajanuoret olivat kesällä järjestämässä monenlaisia tapahtumia yhteistyössä nuoriso- ja vapaaaikatoimen kanssa! Syksyn edetessä VaiNulaiset ovat mukana muun muassa Paavolan markkinoilla. Tulet löytämään lisätietoja tästäkin Siikajoen Vaikuttajanuoretfacebook sivulta, käythän tykkäämässä! Sieltä sivulta löydät ajankohtaisesti tietoja muun muassa kokouksista ja erilaisista tapahtumista. Ipanaklubit Ruukissa sekä Siikajoenkylällä! Juuri Sinulle alle 29-vuotiaalle nuorelle äidille tai odottavalla. Tule vauvasi kanssa (0-2-v) mukaan nuorten äitien ja vauvojen ryhmään! Ryhmässä vapaata yhdessä oleskelua sekä silloin tällöin ohjattua toimintaa. Ideoita ja toiveita otetaan ilomielin vastaan. Ipanaklubit järjestetään yhteistyössä perhetyöntekijöiden kanssa. Ipanaklubi Ruukissa, nuorisotila NuoQ:lla, kunnanviraston alakerrassa (käynti joenpuolelta) parillisilla viikoilla tiistaisin 2.9. alkaen klo 14.00 15.30 Ipanaklubi Siikajoenkylällä, kylätalo Heikinhovissa. Parillisilla viikoilla torstaisin 4.9. alkaen klo 14.00 15.30.Tervetuloa! Lisätietoja, kysyttävää? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaaja Elina Matkaselkään elina.matkaselka@siikajoki.fi tai puhelimitse 040 3156 255. - 9 - Tyttöryhmä 13 17-vuotiaille alkaa taas Ruukissa! Tyttöryhmään etsitään jälleen uusia jäseniä. Kiinnostaako sua tyttöjen jutut? Höpöttely? Leffat? Ehkä askartelu? Entä semmoisten asioiden pohtiminen, että kuka mä oon ja mitä mä haluan elämältä? Näitä kaikkia tehdään tyttöryhmässä ja enemmänki. Tyttöryhmä on tarkoitettu yläasteikäisille nuorille, mutta toiminnassa voi olla mukana täysi-ikäiseksi saakka. Tyttöryhmässä tehdään juuri niitä asioita, joita tytöt haluavat itse tehdä. Tyttöryhmä kokoontuu kerran viikossa, keskiviikkoisin (20.8. alkaen) klo 14.45 17.00. (Välipalamaksu 1 ) Ryhmässä niin vapaata oleskelua kuin ohjattua toimintakin.. Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin neidit mukaan toimintaan! Lisätietoja nuoriso-ohjaaja Elina Matkaselältä elina.matkaselka@siikajoki.fi / 040 3156 255) Siikajoenkylällä alkaa tyttöryhmä! Siikajoenkylällä aloitetaan samantapainen tyttöryhmä toiminta kuin Ruukissakin. Kiinnostaako sua tyttöjen jutut? Höpöttely? Leffat? Ehkä askartelu? Entä semmoisten asioiden pohtiminen, että kuka mä oon ja mitä mä haluan elämältä? Näitä kaikkia tehdään tyttöryhmässä ja enemmänki. Tyttöryhmä on tarkoitettu yläasteikäisille nuorille, mutta toiminnassa voi olla mukana täysi-ikäiseksi saakka. Tyttöryhmässä tehdään juuri niitä asioita, joita tytöt haluavat itse tehdä. Tyttöryhmä kokoontuu kerran viikossa, torstaisin (4.9. alkaen) klo 16.00 18.00 (Välipalamaksu 1 ) Ryhmässä niin vapaata oleskelua kuin ohjattua toimintakin. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja nuoriso-ohjaaja Elina Matkaselältä elina.matkaselka@siikajoki.fi/040 3156 255) NUOQ JATKOT RUUKISSA JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN PERJANTAI! Nuorisotila NuoQ:lla järjestetään yhteistyössä Ruukin kyläyhdistyksen sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa teemailtoja. Nuorisotila aukeaa klo:18.00 normaalisti, teemat starttaa klo: 20.00 ja ovet ovat avoinna aina siihen klo:00.00 asti. Iltojen aikana mahdollisuus tutustua erilaisiin teemoihin, keskustella, tutustella, tehdä yhdessä tai vaikka piipahtaa vain kahvilla. Teemaillat ovat tarkoitettu niin nuorille kuin aikuisillekin. SYKSYN TEEMAT PE 5.9. Yrittäjienpäivän kunniaksi yrittäjyys PE 3.10. Kylät, nuoret ja maaseutu PE 7.11. Ehkäisevä päihdetyö PE 5.12. Itsenäisyyspäivänvastaanotto Paavolassa PÄIHTEETÖN! PÄÄSYMAKSUTON! IKÄRAJATON! Lisätietoja? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaaja Elinaan elina.matkaselka@siikajoki.fi, tai 040 3156 255 Järj. Siikajoen nuoriso-ja vapaa-aikatoimi sekä Ruukin kyläyhdistys sekä muut paikalliset toimijat Koulunuokkarit alkavat jälleen siikajoenkylällä Gumeruksella! Joka kolmas maanantai (ma 8.9. alkaen) nuorisotyöntekijät saapuvat Gumerukselle. Heidät tavoitat yläkerrasta, Bilsan luokasta klo 11.15 11.45. Koulunuokkareilla mahdollisuus jutella niin pienistä kun suuremmistakin asioista, lisäksi tiedotamme ajankohtaisista ja tulevista tapahtumista ja toiminnoista. Syksyn koulunuokkari kerrat; ma 8.9., ma 29.9., ma 27.10.,ma 17.11. sekä ma 8.12. Paikanpäällä on nuorisotoimelta Elina ja Krista, 4h:lta Elina sekä srk:n nuorisotyöntekijä. Koulunuokkareilla nähdään!

Nuorisotyöntekijät tavattavissa koulullanne kerran kuukaudessa, koulunuokkaripäivinä. Meidät löydät neukkarihuoneessa (opon huoneen vieressä) Ovet ovat avoinna kaikille! Tulkaahan moikkaamaan, jutustelemaan. ma 8.9. klo 10.00-13.00, ma 29.9. klo 10.00-13.00, ma 27.10. klo 10.00-13.00, ma 17.11. klo 10.00-13.00, ma 8.12. klo 10.00-13.00. Paikanpäällä on nuorisotoimelta Elina ja Krista, 4h:lta Elina sekä srk:n nuorisotyöntekijä Uudet SALIVUOROT alkavat 1.9. -> Vuorolistat näet www.siikajoki.fi liikuntatoimi salivuorot. Jos unohdit hakea vuoroa niin kysäseppä Markolta vapaita aikoja. Kevään salivuorot laskutetaan syyskuun aikana. Pyöräilytapahtuman arvontapalkinnot osuivat seuraaville henkilöille: Kyllönen Martti, Mikko Nikkilä, Janne Keskitalo, Pirjo Aho, Raili Huumonen sekä Taimi Turula. Palkinnot voi noutaa kunnanviraston keskuksesta. Kiitokset kaikille osallistujille Lokakuu on KUNTOSALIKUU. Liikuntatoimi toimittaa vihkot kuntosaleille joihin kuntoilijat/treenaajat nimensä laittamalla osallistujat liikunnallisten palkintojen arvontaan. Kannattaa siis laittaa nimi jokaisella kerralla, kun salilla käyt niin moninkertaistat voittomahdollisuutesi Arvontavoittajat julkistetaan joulukuun kuntatiedotteessa. Eläkeläisten perinteinen liikuntatapahtuma ompi Kärkiniemessä keskiviikkona 3.9. klo 12.00. Sille päivälle on tilattu aurinkoista säätä eli tervetuloa! On POP-LIIKKUA suurtapahtuma on Kärkiniemessä maanantaina 8.9. klo 10 14. Pohjois-Pohjanmaan liikunta jalkautuu meillä ja yhteistyössä järjestämme liikuntatapahtuman kuntamme alakoululaisille! KÄRPPÄREISSU eli jääkiekkokausi alkaa vaikka vielä on heinäkuun helteet hyvässä muistissa. Vuoden eka reissu tehdään syyslomaviikon tiistaina 21.10. Reissun hinta on kyyteineen 25 e. Ilmoittautumiset Markolle. Linjaautoaikataulu seuraavassa tiedotteessa. Pitäjäpäivätoimikunta pitää palautekokouksen viime kesän tapahtumista 3.9 klo 18.00. Kuntalaispalautetta on jo tullut, mutta lisää toivotaan jotta voisimme kehittää tapahtumia entisestään. Palaute toimikunnan sihteerille marko.aijala@siikajoki.fi TEKNINEN TOIMI Jätehuollon muutokset 1.1.2015 Jätehuoltoon on tulossa merkittäviä muutoksia 1.1.2015 alkaen. Siikajoen kunta on tehnyt jätehuollon yhteistyösopimuksen Oulun Jätehuollon kanssa ns. täyden palvelun periaatteella. 1. Huumolan kaatopaikan toiminta lakkaa 31.12.2014, tilalle tulee Oulun Jätehuollon palvelut 1.1.2015 alkaen: Ruskon jätekeskuksen palvelut kokonaisuudessaan Laanilan Ekovoimalaitos ottaa vastaan polttokelpoisen sekajätteen Puu- ja risujäte vastaanotetaan paikkakunnalla. Puhdas ylijäämämaa vastaanotetaan Huumolan kaatopaikan peitteeksi muutaman vuoden ajan. Jätekuljetuksen piirissä olevien kiinteistöjen jätteenkuljetus käytäntö toimii 1.1.2015 alkaen kuten ennenkin, eli jätekuljetusyrittäjä tyhjentää jäteastiat ja laskuttaa asiakasta. Kuljetus Ouluun ja Oulun Jätehuollon korkeammat jätetaksat aiheuttaa todennäköisesti muutoksen asiakkaalle tulevaan jätelaskuun ja tämän takia kiinteistön omistajan kannattaa loppuvuoden aikana selvittää kuljetusyrittäjän tyhjennyshinta jäteastialle Oulun Jätehuoltoon toimitettuna. Koko kunnan alueella toimii ensivuoden alusta seuraavat kuljetusyrittäjät: Sita Oy ja Lassila&Tikanoja. Molemmat kuljetusyrittäjät ovat toimineet kunnan alueella jo vuosia. Kotitaloudesta tuleva jäte on pääosin polttokelpoista sekajätettä, jonka kuljetusyrittäjä vie suoraan Laanilan Ekovoimalaitokselle. 2. Oulun Jätehuolto perustaa kuntaan yhden jäteaseman, jossa otetaan vastaan vaarallisia jätteitä. Vastaanotto on maksuton, mutta kotitalouksiltakin peritään maksu jäteöljystä, jos jäteöljyn määrä on 30 litraa tai enemmän. Pieniä jäte-eriä esim. rakennusjätettä ko. jäteasemalla otetaan vastaan maksusta. Ruukin kylällä sijaitseva jäteaseman sijoittumispaikka on Yrityspuistossa ns. Kontiohallissa. Vaarallisista jätteistä lääkkeet ja elohopeamittarit on palautettava Apteekkiin. 3. Oulun Jätehuolto perustaa kuntaan neljä Ekopistettä; Paavola, Ruukki, Revonlahti ja Siikajoenkylä Molok syväkeräys järjestelmällä. Oulun Jätehuolto sijoittaa ekopisteet em. kylillä mahdollisimman keskeisille paikoille esim. liikekiinteistöjen yhteyteen ajatuksena, että ekopisteitä voidaan käyttää vaivattomasti mm. kauppareissuilla käytäessä, mutta myös pisteiden valvonta on olennainen asia. Ekopisteisiin voi laittaa paperia, pienmetallia, lasipulloja ja kartonkijätettä. Ekopisteiden paikoista tiedotetaan myöhemmissä tie- - 10 -

dotteissa. Saarikosken, Luohuan, Tuomiojan, Rellettin ja Karinkannan hyötyjätepisteitä Oulun jätehuolto ei pidä yllä, joten ne lakkautetaan 31.12.2014. 4. Koska keskitetty vaarallisten jätteiden vastaanottopaikka 1.1.2015 alkaen on Ruukin jäteasemalla Yrityspuistossa, vanhat vaarallisten jätteiden vastaanottopisteet lakkaavat 31.12.2015 Paavolassa, Revonlahdella, Siikajoenkylällä ja Ruukin kunnan varikolla. 5. Oulun Jätehuolto järjestää 1.1.2015 alkaen täysimääräisen neuvontapalvelun, johon kuuluu puhelinneuvontaa, jäteopas ja asiakaslehti jokaiseen talouteen. Neuvontapalvelut tulee erilaisiin tapahtumiin mukaan. Kouluilla käydään pitämässä koulutustilaisuuksia koulujen tilausten mukaan. Vuoden 2014 loppupuolen jokaisessa kuntatiedotteessa tiedotetaan jätehuollon muutoksista yksityiskohtaisemmin Oulun Jätehuollossa laaditun tiedotussuunnitelman mukaisesti. MAANTEIDEN TIENKÄYTTÄJÄN LINJA Ely Infralla on yleisten maanteiden käyttäjille puhelinnumero, johon voi soittaa ja antaa palautetta maanteiden kunnosta, valaistuksista ja liikenteen ongelmista. Puhelinnumero on seuraava: 0200-2100 Paikallispuhelun hinnalla 24 tuntia vuorokaudessa. Palvelu toimii siten, että päivystäjä ottaa vastaan asian ja ilmoittaa suoraan alueen kunnossapitourakoitsijalle toimenpiteitä varten. NUOHOUSPALVELUT SIIKAJOEN KUNNASSA Nuohoojina Siikajoen kunnassa toimivat Kari Hämäläinen ja Mika Ollikainen. Nuohouspiirin rajana kulkee vanha Siikajoen ja Ruukin kuntaraja. Vanhan Siikajoen puolella nuohoaa Kari Hämäläinen, puh. 040 589 3163, vanhan Ruukin puolella Mika Ollikainen, puh. 044 093 5386. Kesä on kaunista aikaa ja lomalla on hyvä kaivaa kaapit tyhjiksi. Tulehan myymään turhat tavarasi pois Paavolan kirpputorilla. Toisen roina toisen aarre! Aukioloaikamme ovat: ti-ke 13-18, to-pe 12-17, la 10-15 Hintamme ovat: Puolipaikat (2kpl) 10 /vko Uusipuoli 11 /vko Kassahuone sekä sivuhuone 13 /vko Ulkohalliprovisio 15% kokonaistilityksestä MUUT Meidät tavoittaa aukioloaikana joko puhelimitse 0440 276 178 tai www.facebook.com/paavolannuorisoseura torstaina 21.8.2014 kello:17.00-18.00 Lisätietoja löydät myös osoitteesta www.paavolanns.fi Kirkkotie 14, 92430 Paavola, Nuorisoseuran talo Tervetuloa koko perheen voimin! Muistattehan myös, että otamme lahjoituksia edelleen vastaan. Jos et ole innostunut myymään turhia tavaroitasi, voit tuoda ne suoraan meille ja me myymme ne eteenpäin. Lahjoitustavaroiden kokonaistuotto menee Nuorisoseuran hyväksi. -Heidi - 11 -

Perinteiset PAAVOLAN SYYSMARKKINAT lauantaina 6.9.2014 klo 9.00 14.00 Paavolantie, 92430 PAAVOLA Tervetuloa! Lapsille poniratsastusta (maksu 2 eur) facebook: Paavolan markkinat www.paavolanns.fi Järjestää Paavolan Nuorisoseura. Mukana myös: Paavolan kylä- ja kotiseutuyhdistys, Raahen seurakunta-paavola

PAAVOLAN KYLÄ- JA KOTISEUTUYHDISTYS Paavolan kylä- ja kotiseutuyhdistyksen toiminnan tavoitteena: - Markkinoida omaa aluetta - Parantaa asukkaiden viihtyvyyttä - Lisätä kotiseututietoisuutta - Edistää alueen kulttuuria - Tallentaa alueen menneisyyttä (Paavolan museo) Facebook-sivultamme www.facebook.com/paavolanseutu löydät tietoa ja kuvia Paavolan alueen tapahtumista ym. kiinnostavista asioista. Julkaisemme sivullamme myös vanhoja valokuvia Paavolasta. Jäsenmaksut vuodelle 2014: Henkilöjäsenyys 5 eur Perhejäsenyys 10 eur Kannatusmaksu 20 eur Tilinumero: FI12 5317 0340 0044 95 Tervetuloa mukaan toimintaan! Lisätietoa: Raimo Niinimaa (puh. 045 318 1302), Sari Sinkkonen (puh. 0440 700 264)

Ruukin luomu- ja lähituotemarkkinat la 13.9.2014 klo 10-14 Ruukin maaseutuopistolla Sammalkankaantie 280 Tarjolla luomu- ja lähiruokaherkkuja sekä taidokkaita käsitöitä Lapsille mm. polkutraktorikisa ja talutusratsastusta TEEMANA KIERRÄTYS: Miten voisin kierrättää enemmän? Mitä hyötyä siitä on? Paikalla jäteneuvontaa (Oulun Jätehuolto), kierrätysvinkkejä, pihantuunasideoita, kierrätyskoneita tietoiskuja mm. kompostoinnin abc OHJELMASSA MYÖS: mahdollisuus luomuruokailuun luomutietoutta sienineuvontaa kotieläimiä koneita mm. zetoreita työnäytöksiä SM-kansansääennustuskisan palkintojen jako Lisätietoa netistä: ruukinkyla.blogspot.fi Järjestäjät: Ruukin kyläyhdistys ry., Ruukin maaseutuopisto, Pohjois-Pohjanmaan luomuyhdistys ry., Siikajoen kunta, MTT Ruukki, Siikajoen 4H, LC Ruukki - 14 -

ELÄKELIITON JA INVALIDIEN RUUKIN YHDISTYSTEN Ruskaretki 08.-11.09.2014 Ruotsi-Norja Nuorisoseurantalo Nuorisoseurantalo (Kirkkotie (Kirkkotie 14, Paavola) 14, Paavola) Suunnitteletko Suunnitteletko juhlia, juhlia, tapahtumaa, tapahtumaa, kokousta kokousta tms. Otapa tms. Otapa yhteyttä Amiin Amiin (puh. 0500 (puh. 1690500 312), 169 voit käydä 312), tutustumassa voit käydä tu- yhteyttä taloon. tustumassa Kauttamme taloon. myös Kauttamme pitopalvelu myös (puh. 050 pitopalvelu 321 9133/ (puh. Eija). Lisätietoa 050 321 seuran 9133/ kotisivulta. Eija). Jäsenmaksu Lisätietoa 2014 seuran 5kotisivulta. eur Kuntosali 1.7.-31.12. 15 eur Kuntosali Jäsenmaksu 1.7.-31.12. 201412 5 eur 5 (seuran jäsenmaksun maksaneet) Tilinumero: Kuntosali FI2753170310001737 1.7. 31.12. 15 Saaja: Kuntosali Paavolan 1.7. 31.12. Nuorisoseura 12 (seuran jäsenmaksun maksaneet) Kuntosali Tilinumero: avoinna FI2753170310001737 joka päivä 06.00-20.00. Saaja: Paavolan Nuorisoseura Keräämme ja taltioimme Paavolan Nuorisoseuran ja Ruokolahden lavan historiaa. Löytyykö sinulta toimintaan liittyviä Kuntosali vanhoja avoinna pöytäkirjoja, joka päivä asiapapereita, 06.00-20.00. valokuvia, lehtileikkeitä ym. Jos et halua luovuttaa aineistoa, voimme ottaa kopiot. Keräämme ja taltioimme Paavolan Nuorisoseuran ja Katso Ruokolahden lisää kotisivulta: lavan www.paavolanns.fi historiaa. Löytyykö sinulta toimintaan KERHOISSA, liittyviä vanhoja TAPAHTUMISSA pöytäkirjoja, JAasiapapereita, TALKOISSA! NÄHDÄÄN valokuvia, lehtileikkeitä ym. Jos et halua luovuttaa aineistoa, voimme ottaa kopiot. Katso lisää kotisivulta: www.paavolanns.fi NÄHDÄÄN KERHOISSA, TAPAHTUMISSA JA TALKOISSA! Bussi lähtee maanantaina 8.9. Paavolan Kipsalta klo 7.00, kulkee Vanhatien kautta Ruukin Tervatuvalle, josta matka jatkuu klo 7.15 Revonlahdelle, ja Seon pihalta lähdemme klo 7.30 pohjoista kohti. Aikaisemmin ilmoitettu hinta edellytti 40 lähtijää, joka määrä ei kuitenkaan täyttynyt. Koska lähtöinnostus oli kuitenkin suurta, päätimme toteuttaa reissun pienemmällä porukalla hintaan 335 ( ei-jäsenet + 10 ). Matkan hinta suoritetaan 2.9. mennessä Eläkeliiton Ruukin yhdistyksen tilille FI7153171740016170, viestillä Ruskaretki. Tarkempi matkaohjelma jaetaan autossa. Matkalla pysähdellään kahville ja syömään, mutta vähän evästäkin kannattanee ottaa mukaan. Ja arvottavaa tietysti! Ruotsissa ja Norjassa käy euro joissakin paikoissa, mutta varmin maksuväline on luottokortti tai maan oma raha. Henkilöllisyystodistus tai passi on oltava mukana kaiken varalta. Jos ilmenee kysyttävää, soittele Marjalle puh. 044 383 8071 tai Hannulle 050 343 6525. Reissulla tavataan! REVONLAHDEN Taidekerho NÄPSÄKKÄ maanantaisin klo 17.00 18.30 alkaen 15.9. Paavolan Nuorisoseuralla Tervetuloa 0-6-luokkalaiset! Mahdollisuus myös yläkoululaisten ryhmään. Ohjaajana Karoliina puh. 040 5785 109 80 VUOTTA Tervetuloa juhlimaan kanssamme 21.9.2014. Juhlajumalanpalvelus Revonlahden kirkossa klo 12.00, jonka jälkeen ruokailu ja juhla seurakuntatalolla. Ilmoittautumiset 10.9. mennessä Merja Kujansuulle p. 050 4364706-15 -

SIIKAJOEN 4H-YHDISTYS SUOSITTU HEPPAKERHO 3-7 LUOKKALAISILLE ALKAA JÄLLEEN! 4H-Heppakerho yhteistyössä Ruukin Maaseutuopiston kanssa maaseutuopiston tallilla (Pohjois-Suomen hevosurheilukeskus, Sammalkankaantie 288) torstaisin klo 17-18.30 alkaen 11.9.2014 (alustavat ajat, saattavat muuttua) Heppakerhossa tutustutaan hevosharrastukseen, hevosten hoitoon ja tallitöihin yms. sekä teorian että käytännön kautta. Ohjaajat ovat Ruukin maaseutuopiston opiskelijoita. Kerhoon pääsee 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset 4H:lle puh. 040 527 9295 tai siikajoki@4h.fi HUOM! Kerholaisten täytyy liittyä 4H-yhdistyksen jäseniksi. Jäsenmaksu sisältää tapaturmavakuutuksen 4H-liiton kautta sekä muita etuja. LANNOITESÄKKIKERÄYS ON PÄÄTTYNYT, METALLINKERÄYS JATKUU SYYSKUUN LOPPUUN (kunnes keräyspaikat tyhjennetään, älä jätä romua, jos keräyspaikka on jo tyhjennetty!) Metalliromun keräykseen voi tuoda pienmetalliromua, maatalousromua, autojen ja muiden ajoneuvojen romua yms. Mutta ÄLÄ TUO ongelmajätettä! Niiden vastaanotto on Ruukissa kunnan varikolla. KERÄYSPAIKAT: Revonlahdella entisen SEO-huoltoaseman pihalla punainen keräyslava, Paavolassa SEO kylmäaseman tontilla keräyslava. PUOLUKAN OSTOA EI OLE TÄNÄ VUONNA. Ostajallamme Polaricalla on varastot siinä määrin täynnä, ettei heillä ole tarvetta ostaa lisää puolukkaa ja siksi sopimus on katkolla. Uutta ostajaa ei myöskään löytynyt. Toivottavasti ostamista jatketaan jälleen ensi vuonna. KERHOKAUSI ALKAA JA SAMALLA UUSI JÄSENKAUSI Jäsenet ovat saaneet jäsenmaksulaskun ja jäsenkirjeen postitse. Jos lapsesi tulee ensimmäistä kertaa mukaan 4H-kerhoihin, voit liittää hänet jäseneksi nettisivuillamme: http://siikajoki.4h.fi/jasenyys/ ALOITTAVAT KERHOT LÖYTYVÄT NETTISIVUILTAMME: www.siikajoki.4h.fi/kerhot JÄSENMAKSUN MAKSANEET LAPSET OVAT 4H:N KAUTTA VAKUUTETTUJA KERHOISSA JA MYÖS KERHOMATKOILLA sekä muissa 4h-tapahtumissa. Jäsenmaksu sisältää myös muita etuja, esim. alennuksia 4H:n järjestämistä retkistä sekä monia valtakunnallisia jäsenetuja. Katso lisätietoja netistä. Vaihtoehto jäsenmaksulle on kerhomaksu, mutta se sisältää vain kerhokäynnit, ei vakuutusta eikä muita etuja. 4H-TYÖPALVELUSTA APUA SYKSYN KIIREISIIN Tarvitsetko apua pieniin kodin töihin, kuten näin syksyllä pihan siivoukseen? Apua voit kysellä 4H:lta meillä on reippaita nuoria pitkin pitäjää ja pystymme tarjoamaan palvelua melkein kaikille kylille. Kysy lisää numerosta 040 527 9295 Siikajoen 4H-yhdistys, Ruukinkuja 2, 92400 Ruukki. puh. 040 527 9295 siikajoki@4h.fi, www.siikajoki.4h.fi