Teknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen

Samankaltaiset tiedostot
Teknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen

Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA


Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI

Suunnistusratoja lapsille ja nuorille

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä

KUKKOSUUNNISTUS

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

XIII Pohjantähtirastit

Suunnistuskartan uudet kuvausohjeet. Uusilla ohjeilla julkaistut kartat täysimääräisesti käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen ISOM2017

Kettumetsän rastipäivät

Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta.

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina Kauhavan Koivikossa

Tampere-suunnistuksen sprintti Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Kilpailuohjeet kansalliset Tunturimäen valloitus

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

Pohjois-Pohjanmaan AM-suunnistuskilpailut AM-Pitkä Oulunsalon Vasama Seppo Mattila/KoskRi Ulla Mattila/SK Pohjantähti

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Alustavat kilpailuohjeet

Tapahtuman järjestelyohjeet

Tampereen Iltarastit Ratamestarityö

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Lasten ja nuorten ratojen laatiminen

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Tampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit. Muutoshistoria

12. VS Junnusuunnistus

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo ja keskimatkalla klo 13.00

Alustavat KILPAILUOHJEET

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kilpailukeskus on sama kuin maailmancupin sprintin karsintakilpailussa.

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty

Sprintin ratasuunnittelu

Tampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit. Muutoshistoria

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Alustavat kilpailuohjeet (pvm )

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Kuntorastikoulutus Ratasuunnittelu OCAD -ohjelman avulla

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat:

Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK Valkeakoskella ja Kangasalla

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014

Kilpailuohjeet Uudenmaan ja Päijät-Hämeen AM-sprintti

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

SPRINTTIKARTAT. - Vinkkejä urheilijoille, valmentajille ja kartantekijöille - Vierumäki 2/2012 Pasi Jokelainen.

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Osa 2: Suunnistusratoja lapsille ja nuorille

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä.

Suunnistusratoja lapsille ja nuorille

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.

Suunnistuksen keskimatka Kangasalla ESI-JUKOLA Häme Cupin 5. osakilpailu

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset suunnistuskilpailut Piikkiön Suopohjassa

Päiväys Tekijä Muutokset

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus

V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Alueen oravapolkukilpailu

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Sarja Matka (km) Rasteja Lähtö Sarja Matka (km) Rasteja Lähtö H21A 10, D21A 7, H21C 4, D21C 3,1 8 1 H35 8, D35 5,5 12 1

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Radan luominen OCad llä

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön juhlakansalliset Piikkiössä

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

TULOSTEKARTAT. Talvipäivät 2008 Pertti Hartman. Kartta paperille. Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

OHJEITA Ocad8 RATASUUNNITTELUOHJEL- MAN KÄYTÖSTÄ RATAMESTARIN NÄKÖKULMASTA

Transkriptio:

Teknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen Kuvat: Suunnistusliitto, Tampereen Pyrintö ja Raimo Laitinen SSL 2019 1

Maasto ja kartta: Hyväkulkuisuus ja ajantasaisuus SSL 2019 2

Maaston edellytykset Maaston perusedellytys on turvallisuus Turvallinen maasto = hyvä näkyvyys hyvä kulkukelpoisuus alueen rajautuminen selkeisiin kohteisiin SSL 2019 3

Kartan ajantasaisuus - päivittäminen Kartan tärkein ominaisuus on ajantasaisuus. Kartan päivityksen ensisijaisia kohteita ovat rakenteet, kulkuväylät ja kasvillisuus. Vuonna 2018 otettiin käyttöön ISOM2017 kuvausohjeet. https:///kartta/suunnistuskartta/isom2017-kuvausohje/ Tärkeimmät muutokset suunnistajan näkökulmasta: SSL 2019 4

Kartan tiedot Jos kartta on osa suuremmasta kartasta, merkitään karttaotteeseen emokartan perustiedot. Myös tekijänoikeus merkitään. SSL 2019 5

Kartan mittakaava ja arkkikoko Suunnistuskartan mittakaava on kilpailuissa 1:10000. 1:7500 mittakaavaisen kartan käyttö on sallittua seuraavin rajoituksin käyttö on sallittua muilla suunnistuksen matkoilla kuin sprintissä on suositeltavaa, että sitä käytetään vain pienipiirteisissä maastoissa, käyttö on sallittua 12-sarjoissa ja sitä nuoremmissa sarjoissa sekä 45-sarjoissa ja sitä vanhemmissa sarjoissa, järjestäjä harkitsee milloin sen käyttö on tarpeellista, kartta tehdään kansainvälisten kuvausohjeiden mukaisesti, lasten sarjoissa suositellaan edelleen, että kartan maksimikoko on A5. Lasten kartalle tulee kartan tietolaatikosta saada mahtumaan vähintään kartoittajan nimi ja tulostuspaikka, lasten radoilla on muistettava ottaa huomioon se, ettei lapsella ole vaaraa joutua vahingossa ulos kartalta, mittakaavan muodostamisesta (kartta- ja ratapiirrosmerkkien koot ym.) on erillinen ohje: /kilpailu/ratamestaritoiminta/17500-mittakaavainen-kartta/ Sprinttikartan mittakaava on lapsilla sama kuin aikuisilla eli 1:4000 tai 1:5000 (SSL:n luvalla 1:3000). SSL 2019 6

Kartan mittakaava ja arkkikoko Sarja Mittakaava Arkkikoko Huom! H/D10 1:10000 A6 / A5 H/D10RR 1:10000 A6 / A5 Läpikuultava viitoitusväri H/D 12TR 1:10000 A6 / A5 Läpikuultava viitoitusväri H/D 12 1:10000 A5 / A4 H/D 13 ja 14 1:10000 A5 / A4 H/D 15 ja 16 1:10000 A4 Huomaa, että arkkikoon suositus pysyy samana, vaikka käytössä olisi mittakaava 1:7500. Lisäksi on huolehdittava, että kartan reunoilla on maastoaluetta niin paljon, ettei lapsi juokse kartalta ulos. Sprinttikartan arkkikoko on A6 - A4. Rastirallin toimintaradalla kartan mittakaava on vapaa. Arkkikoko enintään A4. SSL 2019 7

Kartan mittakaava ja arkkikoko Pienikokoista karttaa on helppo käsitellä. Kartanluvun perusasiat, eli kartan suuntaus ja peukalokartanluku onnistuvat parhaiten kun arkki on pieni. Radan suunnittelu 1:10 000 kartalle - Valitse maasto, jossa on sopivasti kohteita. - Suunnittele selkeä rata. Piirrä rastit ja viitoitus selkeästi. - Tulosta suunnitteluvaiheessa kartta ja rata oikeassa mittakaavassa nähdäksesi lopputuloksen. - Viereinen mallikartta on kokoa A6. SSL 2019 8

Kartan arkkikoko Sama rata kuin ed. kuvassa A4-arkilla. SSL 2019 9

A6 kartan tulostus A4 -arkille SSL 2019 10

Ratamerkinnät Ratamerkinnät tehdään ISOM2017 kuvausohjeen mukaisesti: suunnistusliitto.fi/kartta/suunnistuskartta/isom2017-kuvausohje/ PDF: Suomennettu suunnistuskartan kuvausohje - Värien määrittely s. 9 - Ratamerkinnät s. 46 Ratamestari: Hae ohjeet Suunnistusliiton sivujen kautta. Muitakin ohjeistuksia löytyy netistä, mutta ne saattavat olla virheellisiä Harjoituskäyttö: Netistä on saatavilla ilmainen Purple Pen -ohjelma, jolla voi piirtää radan kartalle. SSL 2019 11

RR-radan piirtäminen OCAD:ssa Ohje Suunnistusliiton karttavalvoja Pasi Jokelaiselta. Viitoituksen piirtämiseen on paras käyttää OCAD:n karttaveriota, koska Ratamestariohjelmat OCAD-CS tai Condes eivät sovellu parhaiten läpinäkyvän RR-viivan ja ratamerkkien värijärjestysten käsittelyyn tai tulostustiedostojen muodostamiseen RR-radan viitoitus on myös TR-radan viitoitus. RR-radan matka mitataan ja ilmoitetaan viitoitusta pitkin. SSL 2019 12

RR-viitoituksen värit ja mitat kartalla RR-viitoituksen väriksi suositellaan oranssia. Ei peitä polkuja. Näkyy myös pellolta ja avoimelta alueelta. Oranssin värimääritys on 0-50-100-0. Tarvittaessa oranssiin väriin voidaan lisätä hieman punaista, jos tulostinlaitteisto sitä edellyttää: esim. 0-70-100-0. Viivan leveys on 1:10 000 kartalla noin 0,82 mm. Viivan leveys 1:7500 kartalla on 1,1 mm. Viivan leveys sprinttikartalla, jonka mittakaava on 1:4000 tai 1:5000, on n. 0.82 mm. Myös violetti (purple) RR-viitoituksen värinä kartalla on luvallinen, jos oranssi väri ei tule kelvolliseksi tulostuksessa. SSL 2019 13

Oranssi ja violetti viiva avokalliomaastossa SSL 2019 14

Violetti ja oranssi viiva harjumaastossa SSL 2019 15

Yhtenäinen ja näkyvä viitoitus Yhtenäinen ja näkyvä viitoitusnauha on sääntömääräinen vuoden 2010 alusta RR- ja TRradan viitoituksena kansallisissa kilpailuissa. Yhtenäinen ja näkyvä viitoitus turvallinen suunnistus. Sopivaa viitoitusmateriaalia (kevyt, kestävä, valkoinen): Suunnistustarvike Seppo Keskimäki, www.suunnistustarvike.fi Painavampaa, kestävää ja näkyvää materiaalia eri väreissä Scantarp Oy, Kuopio www.scantarp.fi SSL 2019 16

Viitoitusnauhan kela Armeijan käytöstä poistettuja viestikeloja voi tiedustella: www.sakauppa.fi. K-maatalouskaupoista löytyy aitaustuotteen keloja, linkki erääseen tuotteeseen. SSL 2019 17

Rastipukki ja leimasin Rastipukin rakenne Rastipukin on kestettävä kilpailijoiden siihen aiheuttava fyysinen paine. Huomioi pukin rakentamisessa lapsen pituus. Rastipukki ei saa muodostaa kulkuestettä esim. jyrkänteen alla, kumpareiden välissä tai notkossa. Rastipukki tulee suunnitella niin, että leimaaminen mahdollista useasta eri suunnasta. Leimasin tulee sijoittaa pukkiin niin, että leimasimen paksumpi pää osoittaa poispäin tulosuunnasta tai rastikohteeseen. SSL 2019 18