Sähkönjakelun toimitusvarmuuden kehittäminen

Sähkönjakelun toimitusvarmuuden kehittäminen Sähkön jakeluhäiriöiden ehkäisemistä ja jakelun toiminnallisia tavoitteita selvittäneen työryhmän raportti 19.12.2006

Sisällysluettelo 1 Johdanto...7 1.1. Työryhmän tehtäväksianto...7 1.2 Yleistä sähkömarkkinoista...7 1.3 Työryhmän teettämät selvitykset...7 1.4 Selvitysmies Forsténin raportti...8 1.5 Sähkön laatu kuluttajan näkökulmasta...9 2 Sähköverkkojen toimitusvarmuus lainsäädännössä...11 2.1. Sähköverkkojen toimitusvarmuutta koskevan sääntelyn kehitys...11 2.2. Voimassa oleva kotimainen lainsäädäntö...12 2.2.1 Sähkömarkkinalainsäädäntö...12 2.2.2 Sähköturvallisuuslainsäädäntö...15 2.2.3 Sähköntoimitusten keskeytysten valvonta sähkömarkkinalainsäädäntöön perustuen..15 2.3 Voimassa oleva EY-lainsäädäntö...17 2.3.1 Sähkön sisämarkkinadirektiivi...17 2.3.2 Direktiivi sähkön toimitusvarmuuden ja infrastruktuuri-investointien turvaamiseksi toteutettavista toimenpiteistä...18 3 Keskeytysten kansainvälinen vertailu ja Suomen naapurimaissa sovellettava laaturegulaatio...21 3.1 Komission kertomus sähkön sisämarkkinoiden toimivuudesta...21 3.2 CEER:n sähkön jakelun laadun arviointiraportti...21 3.3 Norjassa sovellettava laaturegulaatio...23 3.3.1 Laaturegulaation historiaa...23 3.3.2 Kerättävät laatuluvut...24 3.3.3 FASIT järjestelmämäärittely...24 3.3.4 Sähkön laatu ja taloudellinen regulaatio...25 3.3.5 Laaturegulaation kehittäminen...26 3.4 Ruotsissa sovellettava laaturegulaatio...26 3.4.1 Johdanto...26 3.4.2 Laatu osana verkkoyhtiöiden tuottovalvontaa...26 3.4.3 Toimitusvarmuutta koskevia muutoksia sähkölakiin...27 4 Jakeluhäiriöiden määrän ja haitallisuuden kehittyminen viime vuosina...29 4.1 Jakeluhäiriöiden määrän ja keskeytysajan kehitys...29 4.2 Keskeytysten keskeisimmät syyt...30 4.3 Alueellisten häiriölukujen tilastointi ja häiriömäärien kehittyminen...32 4.4 Jakeluhäiriöiden haitallisuuden kehittyminen...36 5 Keskeytysten ja muiden jakeluhäiriöiden tilastointi...39 5.1 Energiamarkkinaviraston keräämät keskeytysluvut...39 5.2 Energiamarkkinaviraston keräämien keskeytyslukujen kehitys...41 5.3 Yhtiöiden jakeluhäiriöiden yhteydessä keräämä tieto...46 6 Keinot ja valmiudet erilaisten jakeluhäiriöiden ehkäisemiseen...48 6.1 Keinot jakeluhäiriöiden ehkäisemiseen...48 6.2 Toimitusvarmuuden kehittämis- ja varautumissuunnitelman laatiminen verkkoyhtiöissä..56 7 Esimerkkejä toimitusvarmuuden huomioimisesta sähkönjakelussa...60 8 Toiminnallisten tavoitteiden asettaminen sähkönjakelun varmuudelle...65 8.1 Tavoitteet...65 8.2 Kustannusvaikutukset sähkön käyttäjille...67 2

8.3 Sähkönkäyttäjien saamien hyötyjen arviointimahdollisuudet kokemien hyötyjen arviointi68 9 Toimenpide-ehdotukset toimitusvarmuuden parantamiseksi...70 10 Esityksen taloudelliset vaikutukset...74 3

Tiivistelmä Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti 6.2.2006 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin kartoittaa sähkönjakelijoiden käytettävissä olevat keinot ja valmiudet erilaisten jakeluhäiriöiden ehkäisemiseen, selvittämiseen sekä sähkökatkojen pitämiseen mahdollisimman lyhyinä. Työryhmän tuli myös arvioida, voitaisiinko Suomessa asettaa toiminnallisia tavoitteita sähkönjakelun varmuudelle ja enimmäistavoitteita jakeluhäiriöiden pituudelle. Sähkömarkkinalaissa säädetystä verkon kehittämisvelvollisuudesta huolimatta jakeluverkon keskeytysajat eivät ole viimeisen vuosikymmenen aikana pienentyneet. Työryhmä näkeekin tarpeelliseksi asettaa yleiset tavoitetasot jakeluverkkojen toimitusvarmuuden parantamiseksi. Tavoiteltavan tason mitoitus edellyttää kattavaa näkemystä sekä toimenpiteellä saavutettavista hyödyistä, että siitä aiheutuvista kustannuksista. Työryhmä ehdottaa erillisen työryhmän asettamista nopealla aikataululla laatimaan esityksen sähkönjakelun toimitusvarmuuden kriteeristöksi ja tavoitetasoksi sekä selvittämään niihin liittyvät hyöty- ja kustannusvaikutukset. Työryhmä ei näe tarpeelliseksi tässä vaiheessa antaa lisäohjeistusta selvitysmies Forsténin edellyttämiin verkonhaltijoiden kehittämissuunnitelmiin liittyen, sillä mikäli sähkönjakelun varmuudelle säädetään toiminnalliset tavoitteet, verkon kehittäminen tapahtuu jatkossa tämän tavoitteenasetannan ohjaamana. Työryhmä kuitenkin esittää, että sähkömarkkinalakiin lisättäisiin säännös, joka edellyttää verkonhaltijoiden laativan erillisen varautumissuunnitelman suurhäiriöiden varalle. Varautumissuunnitelmien tulisi olla riittävän kattavia turvatakseen toimintaedellytykset jakeluhäiriön selvittämiselle laajassakin suurhäiriötilanteessa. Työryhmä esittää jakeluverkonhaltijoiden oikeuksien täsmentämistä keskijännitteisten ilmajohtojen reunametsien käsittelyssä. Ehdotus edellyttäisi voimassaolevien käyttöoikeussopimusten läpikäyntiä ja laatimista sopimuspohjalle, jossa verkonhaltijan oikeuksia olisi laajennettu nykyisin käytössä olevasta käyttöoikeussopimuksesta. Työryhmä katsoo myös, että maantiealueita tulee pyrkiä aktiivisesti hyödyntämään sähköverkkojen sijoituskohteina kaupunkien katu- ja tiealueiden tapaan. Työryhmä esittää, että sähköjohtojen sijoittamista maanteiden varsiin tulisi helpottaa. Tämä edellyttää työryhmän näkemyksen mukaan muutosta voimassa olevan maantielain (503/2005) 42 :ään. Työryhmä suosittelee huoltovarmuuden kannalta haavoittuvimmille kohteille riittävän varavoimakapasiteetin hankintaa. Mikäli keskeytymätön sähkön saanti on muuten kriittinen tekijä asiakkaan tuotannolle tai turvallisuudelle, tulisi asiakkaan varautua sähkönjakelun keskeytyksiin riittävällä varavoimakapasiteetilla. Verkonhaltijoiden tulisi kehittää tiedotusta varavoimasta niille sähkönkäyttäjille, joille oma varavoima olisi tärkeä. 4

Esipuhe Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti 6.2.2006 työryhmän kartoittamaan sähkönjakelijoiden käytettävissä olevat keinot ja valmiudet erilaisten jakeluhäiriöiden ehkäisemiseen, selvittämiseen sekä sähkökatkojen pitämiseen mahdollisimman lyhyinä. Työryhmä sai tehtäväkseen myös arvioida, voitaisiinko Suomessa asettaa toiminnallisia tavoitteita sähkönjakelun varmuudelle ja enimmäistavoitteita jakeluhäiriöiden pituudelle. Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin ylijohtaja Taisto Turunen kauppa- ja teollisuusministeriöstä ja jäseniksi neuvotteleva virkamies Arto Rajala kauppa- ja teollisuusministeriöstä, maatalousylitarkastaja Pekka Sandholm maa- ja metsätalousministeriöstä, ryhmäpäällikkö Ritva Hirvonen Energiamarkkinavirastosta, valmiusasiamies Matti Jauhiainen Huoltovarmuuskeskuksesta, apulaisjohtaja Päivi Seppälä Kuluttajavirastosta ja turvallisuusinsinööri Leila Öhman Turvatekniikan keskuksesta. Pysyviksi asiantuntijoiksi työryhmään nimettiin Senior Advisor Tapio Lehtisalo Fortum Sähkönsiirto Oy:stä ja johtaja Harri Lehtinen Vattenfall Verkko Oy:stä. Työryhmän sihteereinä toimivat ylitarkastaja Juha Turkki kauppa- ja teollisuusministeriöstä sekä ylitarkastaja Markku Kinnunen Energiamarkkinavirastosta. Työryhmän työn aikana kuultiin edustajia seuraavilta tahoilta: Energiateollisuus ry, Kainuun Energia Oy, Koillis-Satakunnan Sähkö Oy, Empower Oy, Helsingin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, VTT, Energiamarkkinavirasto, Sähköalojen ammattiliitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Tiehallinto, Kuluttajavirasto, Turvatekniikan keskus ja Huoltovarmuuskeskus. Työryhmän tuli saada työnsä päätökseen 30.8.2006 mennessä. Työryhmän pyynnöstä sen määräaikaa jatkettiin marraskuun 2006 loppuun asti, sillä työryhmä tarvitsi työnsä tueksi ennakoitua laajemmat selvitykset. 5

Saatuaan työnsä mietinnön osalta päästökseen, jättää työryhmä kunnioittaen mietintönsä kauppa- ja teollisuusministeriölle. Helsingissä joulukuun 19 päivänä 2006 Taisto Turunen Ritva Hirvonen Matti Jauhiainen Markku Kinnunen Harri Lehtinen Tapio Lehtisalo Arto Rajala Pekka Sandholm Päivi Seppälä Juha Turkki Leila Öhman 6

1 Johdanto 1.1. Työryhmän tehtäväksianto Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti 6.2.2006 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin kartoittaa sähkönjakelijoiden käytettävissä olevat keinot ja valmiudet erilaisten jakeluhäiriöiden ehkäisemiseen, selvittämiseen sekä sähkökatkojen pitämiseen mahdollisimman lyhyinä. Työryhmän tehtäväksi tuli laatia ehdotus, jolla voidaan parantaa sähkönjakelijoiden toimintavalmiuksia häiriötilanteissa. Työryhmän tehtäväksi annettiin myös arvioida, voitaisiinko Suomessa asettaa toiminnallisia tavoitteita sähkönjakelun varmuudelle ja enimmäistavoitteita jakeluhäiriöiden pituudelle. 1.2 Yleistä sähkömarkkinoista Sähkömarkkinat vapautettiin kilpailulle asteittain vuodesta 1995 lähtien. Sähkön tuotanto, myynti, tuonti ja vienti ovat nykyisin täysin kilpailtuja toimintoja. Sähköverkko on sen sijaan luonnollinen, alueellinen monopoli. Luonnollisella monopolilla tarkoitetaan tilannetta, jossa taloudellisesti tehokkain tila on mahdollista saavuttaa yhdellä ainoalla tuottajalla. Yleensä taloustieteessä usean tuottajan kilpailutilanne saa aikaan monopolia tehokkaamman talouden tilan. Luonnollisen monopolin tapauksessa syynä monopolin tehokkuuteen on usein skaalaetu, josta seuraa uusien yritysten korkea kynnys tulla markkinoille. Sähkönjakelussa monopolin etuna on pidetty erityisesti sitä, että vältytään rinnakkaisten siirtoverkostojen rakentamiselta ja turvataan verkkopalvelun saatavuus epäedullisissakin paikoissa Sähkömarkkinoiden vapautumisen myötä jakeluverkonhaltijoiden omistussuhteet ovat muuttuneet. Osa jakeluverkoista on edelleen kunnallisessa omistuksessa, osa on yksityistetty. Sähkönjakelu ja - myynti on eriytetty useissa tapauksissa omiksi yhtiöikseen. Useat verkkoliiketoimintaa harjoittavat yritykset ovat yhtiöittäneet myös urakointipalvelunsa. Sähköverkko voidaan jakaa jännitetasojen ja verkkojen käyttötarkoituksen mukaan kanta-, alue- ja jakeluverkkoihin. Kantaverkolla tarkoitetaan valtakunnalliseen sähkönsiirtoon tarkoitettua, jännitetasoltaan vähintään 110 kv verkkoa. Kantaverkkoon kuulumattomia, jännitteeltään useimmiten 110 kv verkonosia kutsutaan alueverkoiksi. Sähkömarkkinoita koskevassa lainsäädännössä ei kuitenkaan erotella termiä alueverkko. Tässä selvityksessä tarkastellaan sellaisia jakeluverkkoja, jotka ovat paikallisen verkkoyhtiön hallussa olevia jännitteeltään alle 110 kv verkkoja. Jakeluverkko voidaan edelleen jakaa keskijännite- ja pienjänniteverkkoihin. Keskijänniteverkon jännitetaso on yleensä 10 tai 20 kv. Keskijänniteverkosta sähkö siirtyy jakelumuuntamoiden kautta asiakkaille 400 V:n pienjänniteverkossa. 1.3 Työryhmän teettämät selvitykset Työryhmä teetti työnsä tueksi neljä erillistä selvitystä. Selvitykset liittyivät pikajälleenkytkentöjen ja jännitekuoppien vaikuttavuuteen, toimitusvarmuuskriteeristöön ja mahdollisten toiminnallisten 7

tavoitteiden asettamisen aiheuttamiin kustannusvaikutuksiin sekä keskijännitteisten ilmajohtojen johtokatujen reunusmetsien käsittelyyn. Pikajälleenkytkentöjä ja jännitekuoppia koskevan selvityksen teki Teknillinen korkeakoulu. Tehtävänä oli selvittää pikajälleenkytkentöjen ja jännitekuoppien vaikutusta ja niiden aiheuttamaa haittaa erityyppisille sähkön käyttäjille eri pikajälleenkytkentöjen esiintymismäärillä ja esittää rajaarvo tai suuruusluokka-arvio kohtuulliselle pikajälleenkytkentöjen määrälle. Toimitusvarmuuskriteeristöä koskevan selvityksen teki Tampereen teknillinen yliopisto. Selvityksessä tarkasteltiin toimitusvarmuuskriteeristöä yksittäisen asiakkaan kannalta ja esitettiin kriteeristön kehittämisehdotus. Sähkönjakelulle asetettavien toiminnallisten tavoitteiden kustannusvaikutuksia koskeneen selvityksen teki Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Tutkimuksessa tarkasteltiin vaihtoehtoisten toimitusvarmuuden tasojen edellyttämä investointitarpeita, vaikutuksia sähkönjakelun kustannuksiin ja sähkön siirron hinnoitteluun sekä sähkönkäyttäjien kokemien pitkien ja lyhyiden keskeytysten määrään ja kestoon. Tarkastelu tehtiin simuloiden eriasteisia suurhäiriötä. Maaseudun keskijännitteisten ilmajohtojen johtokatujen reunusmetsien käsittelyä koskevan selvityksen teki Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Selvityksessä käsitellään johtokatujen reunametsien käsittelyyn liittyviä ongelmia ja esitetään vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi. 1.4 Selvitysmies Forsténin raportti Marraskuussa 2001 Suomea koetteli kaksi kovaa myrskyä, Pyryn ja Janikan päivän myrskyt. Näistä etenkin jälkimmäinen aiheutti sähköjärjestelmän toimivuudelle huomattavia vahinkoja ja johti pitkäkestoisiin ja laajoihin sähkönsaannin keskeytyksiin eri puolilla maata. Myrskyjen aiheuttamat sähkökatkokset koskivat yli 800 000 asiakasta. Yli vuorokauden kestäneitä sähkökatkoksia oli lähes 200 000 kotitaloudella. Näistä 1600 taloudella keskeytys kesti yli viisi vuorokautta. Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti vuonna 2001 VTT:n ylijohtaja Jarl Forsténin selvitysmieheksi, jonka tehtäväksi annettiin selvittää jakeluverkonhaltijoiden varautumisjärjestelmien riittävyyttä sekä sähköjärjestelmän toimivuutta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Lisäksi tehtäväksi annettiin selvittää liittyykö sähköjärjestelmän toimivuuteen tai sähkövahinkojen korvattavuuteen voimassaolevassa lainsäädännössä tai vakiintuneessa käytännössä aukkoja. Johtopäätöksinään selvitysmies totesi, että koska yhteiskunnan riippuvuus sähkön luotettavasta saatavuudesta kasvaa jatkuvasti, olisi tavoitteeksi asetettava sähkön toimitusvarmuuden jatkuva paraneminen. Keskimääräisen kokonaiskeskeytysajan tulisi Forsténin mukaan olla seuraavan vuosikymmenen alussa puolet siitä, mitä se oli 1990-luvulla. Selvitysmies ehdottikin että jakeluverkonhaltijat laatisivat vuosittain päivitettävän kymmenen vuoden kehittämisohjelman, jolloin vuosittaiset toimitusvarmuuden parantamiseen tähtäävät investoinnit ja niiden vaikutus verkkopalvelumaksuun voitaisiin pitää kohtuullisina. Selvitysmies katsoi, että sähköverkon suunnittelussa, rakentamisessa, käytössä ja kunnossapidossa olisi tavoiteltava tasoa, jolla pisimmät keskeytykset sähkönjakelussa olisivat korkeintaan 6 tuntia myös hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. 8

Laajojen häiriötilanteiden varalle selvitysmies ehdotti varautumissuunnitelmaa jakeluverkonhaltijalle. Suunnitelman teon tarkoituksena olisi varmistaa, että verkonhaltijan varautuminen laajoihin häiriötilanteisiin on riittävää ja nopeuttaa vikojen korjaamista. Suunnitelmassa tulisi määritellä selkeästi eri tehtävistä vastuulliset henkilöt sekä suunnitellut toimenpiteet. Keskeisiksi osa-alueiksi selvitysmies nimesi vikojen paikallistamisen ja korjaamisen, valvomotyöskentelyn, maastotöiden johdon, vikailmoitusten vastaanoton, yhteistoiminnan asiakkaiden ja pelastustoimen kanssa sekä tiedottamisen. Selvitysmies katsoi riittämättömäksi sähkömarkkinalakiin sisältyvän keskeytyksen kokeneen asiakkaan oikeuden hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen sähköntoimituksen virheen perusteella. Selvitysmies suosittelikin, että sähkömarkkinalakiin olisi kehitettävä hinnanalennusta täydentävä vakiokorvauskäytäntö sähkönkäyttömahdollisuuden puuttumisesta, jonka verkonhaltija maksaisi tietyn rajan ylittävistä keskeytyksistä. Korvaussumma riippuisi keskeytyksen pituudesta ja asiakkaan vuoden verkkopalvelumaksun suuruudesta. Ehdotuksen pohjalta kehitettiinkin myöhemmin sähkömarkkinalakiin vakiokorvauskäytäntö täydentämään sähkömarkkinalain säännöksiä sähköntoimituksen virheeseen perustuvasta hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta. Säännöksen mukaan sähkönkäyttäjällä on oikeus vakiokorvaukseen silloin, kun yhtäjaksoinen keskeytysaika on ollut vähintään 12 tuntia. 1.5 Sähkön laatu kuluttajan näkökulmasta Kuluttajien kannalta sähkö on nyky-yhteiskunnassa välttämättömyyshyödyke, jota ilman ei ole juurikaan mahdollista tulla toimeen. Kotitalouksien riippuvuus sähköstä on jatkuvasti lisääntynyt, mihin on vaikuttanut muun muassa kodinkoneiden ja muiden sähkölaitteiden yleistyminen sekä sähkön käyttö asuntojen lämmitykseen. Samalla myös kuluttajien odotukset sähkön laadun ja toimitusvarmuuden suhteen ovat kasvaneet ja häiriöiden sietokynnys on madaltunut. Vaikka kuluttajat eivät täydellistä sähköntoimituksen keskeytymättömyyttä odotakaan, voidaan kuitenkin edellyttää, että sähkön laatuhäiriöt ja keskeytykset eivät saa kohtuuttomasti hankaloittaa kuluttajien jokapäiväistä elämää. Tutkimusten mukaan suurehko osa kuluttajista on tyytyväisiä sähkönjakelun toimitusvarmuuteen, osa kuluttajista taas kokee keskeytykset omalta osaltaan ongelmallisina. Jakeluhäiriöitä on enemmän haja-asutusalueiden ilmajohtojen varressa asuvilla sähkönkäyttäjillä kuin taajamissa, joissa maakaapelointi on yleistä. Kuluttajille aiheutuu sekä lyhyistä katkoksista että pidemmistä sähköntoimituksen keskeytyksistä erityyppistä haittaa ja vahinkoa. Jo muutaman sekunnin katkokset riittävät kaatamaan atk-laitteiden ohjelmia, sekoittamaan sähkölaitteiden kelloja ja ajastimia ja jännitepiikit voivat myös rikkoa itse laitteita. Pitkään jatkuessaan sähkökatkos voi esimerkiksi sulattaa pakasteita ja talviaikaan lämmityksen puuttuminen saattaa johtaa tilapäiseen muuttoon asunnosta. Se, että sähköntoimituksen luonne välttämättömyyspalveluna asettaa vaatimuksia myös palvelun saatavuudelle ja toimitusvarmuudelle, on otettu huomioon myös sähkömarkkinalaissa. Lakia täydennettiin vuonna 1999 eräillä pakottavilla kuluttajansuojan kannalta keskeisillä vähimmäissäännöksillä. Näihin kuuluivat muun muassa säännökset sähköntoimituksen virheestä ja sähkönkäyttäjän oikeudesta saada virheen johdosta hinnanalennusta ja vahingonkorvausta. Sähköntoimituksessa on virhe silloin, jos sähkö ei laadultaan vastaa Suomessa noudatettavia standardeja tai jos sähköntoimituksessa on yhtäjaksoisia tai toistuvia, laissa määritellyn virhekynnyksen ylittäviä keskeytyksiä. 9

Sähkönkäyttäjällä on siten samanlainen oikeus hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen hyödykkeessä olevan virheen johdosta kuin on muitakin tavaroita tai palveluja hankkivilla kuluttajilla. Virheen arviointi on kuitenkin sähkön osalta hankalaa sen vuoksi, että arvioinnissa on keskeytystapauksissa otettava laajasti huomioon keskeytyksen syyhyn ja olosuhteisiin sekä virheen olennaisuuteen liittyviä seikkoja. Käytännössä hinnanalennuksia on sähköntoimituksen virheen johdosta maksettu varsin vähän ja syynä on ollut muun muassa se, että sähköyhtiöt ovat pitäneet keskeytyksen syynä usein olevia sää- ja luonnonolosuhteita omalta kannaltaan ylivoimaisena esteenä. Keskeytyksen johdosta maksettava hinnanalennus, eli vähintään kahta viikkoa vastaava osuus vuotuisesta verkkopalvelumaksusta, on myös määrältään pienehkö. Kuluttajien asemaa on parantanut sähkömarkkinalakiin lisätty vakiokorvaussäännös. Säännös antaa pitkistä sähkökatkoista kärsimään joutuville kuluttajille merkittävästi suuremman hyvityksen verrattuna virheen johdosta maksettavaan hinnanalennukseen. Huonoimpaan asemaan jäävät kuitenkin ne sähkönkäyttäjät, joilla keskeytykset ovat pitkähköjä ja mahdollisesti toistuviakin, mutta keskeytysajat jäävät alle vakiokorvauksen alarajan. He eivät yleensä saa hyvitystä virhesäännöksen perusteella ja vakiokorvauksen saaminen edellyttäisi yhtäjaksoista 12 tunnin keskeytystä. 10

2 Sähköverkkojen toimitusvarmuus lainsäädännössä 2.1. Sähköverkkojen toimitusvarmuutta koskevan sääntelyn kehitys Sähköverkkoja ja sähköturvallisuutta koskeva sääntely perustui vuoteen 1995 asti vuonna 1979 annettuun sähkölakiin (319/1979). Tuohon ajankohtaan saakka sähköverkkojen sääntely kohdistui ennen kaikkea sähköturvallisuuteen. Toimitusvarmuuden kehittäminen oli ensisijaisesti sähköyritysten vastuulla. Kauppa- ja teollisuusministeriön vuonna 1980 vahvistamissa yleisissä sähköntoimitusehdoissa edellytettiin kuitenkin sähkölaitoksen huolehtivan siitä, että verkon käyttöhäiriöt ja laatupoikkeamat pysyvät teknillisen käytännön ja taloudellisen tarkoituksenmukaisuuden edellyttämissä rajoissa. Vuoden 1995 sähkömarkkinauudistus erotti sähkön laadun ja sähköturvallisuuden sääntelyn toisistaan. Sähkön laadun sääntely sisällytettiin 1.6.1995 voimaan tulleeseen sähkömarkkinalakiin (386/1995). Sähköturvallisuutta koskevat säännökset sisällytettiin puolestaan sähköturvallisuuslakiin (410/1996). Sähkömarkkinalain tavoitteena on varmistaa edellytykset tehokkaasti toimiville sähkömarkkinoille siten, että kohtuuhintaisen ja riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti voidaan turvata. Sähkömarkkinalaki otti alun alkaen kantaa sähkön laatukysymyksiin kuitenkin hyvin yleisellä tasolla. Lain 9 :ssä säädettiin verkonhaltijan kehittämisvelvollisuudesta. Kehittämisvelvollisuus edellyttää, että verkonhaltijan tulee ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin asiakkaiden kohtuullisten tarpeiden mukaisesti ja turvata osaltaan riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti asiakkaille, mikä lain perustelujen mukaan tarkoittaa muun muassa sitä, että verkonhaltijan tulisi pitää verkon käyttövarmuus yleisesti hyväksyttävällä tasolla. Tarkemmat määräykset sähkön laadusta ja sallituista sähkökatkoksien pituuksista jäivät edelleen kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistamien yleisten sähkönmyyntiehtojen sääntelyn varaan. Sähkömarkkinalain hyväksymisen yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus antaa ensi tilassa esityksen sähkömarkkinalain täydentämisestä pakottavilla, kuluttajansuojelun kannalta keskeisillä vähimmäissäännöksillä. Eduskunnan lausuman johdosta sähkömarkkinalakiin sisällytettiin 1.9.1999 voimaan tulleella lailla sähkön toimituksen virheen määritelmä sekä säännökset virheen aiheuttamista seuraamuksista. Valittu sääntelytapa perustui edelleen jo sähkölaista pohjautuvalle ajattelutavalle, jonka mukaan sähköntoimituksen virhe on rikkomus verkonhaltijan ja sen asiakkaan välisessä sopimussuhteessa. Edelleen voimassa olevan virheen määritelmän mukaan sähköntoimitus on virheellinen, jos sähkön laatu tai toimitustapa ei vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Jollei toisin ole sovittu, sähköntoimitus on virheellinen, jos sähkö ei laadultaan vastaa Suomessa noudatettavia standardeja tai jos sähköntoimitus on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä keskeytystä voida pitää keskeytyksen syy ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä. Marraskuussa 2001 Suomea sähköjärjestelmän toimivuudelle huomattavia vahinkoja aiheuttaneiden Pyryn ja Janikan päivän myrskyjen seurauksena sähkömarkkinalakia täydennettiin 1.9.2003 voimaan tulleella, pitkäkestoisia sähköntoimituksen keskeytyksiä koskevalla korvausmenettelyllä. Säännöksen mukaan verkonhaltija on velvollinen maksamaan asiakkaalleen portaittain kohoavan korvauksen vähintään 12 tunnin pituisen sähkökatkon johdosta, ellei verkonhaltija osoita, että verkkopalvelun keskeytyminen johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottavan huomioon toiminnassaan ja jonka 11

seurauksia hän ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voittaa. Säännöksen tavoitteena oli korvauskäytännön parantamisen ohella myös kannustaa jakeluverkonhaltijoita panostamaan sähköntoimituksen keskeytysaikojen lyhentämiseen. Tässäkin tapauksessa valittu sääntelytapa perustui ajatukseen, että pitkäaikainen keskeytys on rikkomus verkonhaltijan ja sen asiakkaan välisessä sopimussuhteessa. Säännös perustuu ns. kontrollivastuun periaatteelle siten, että verkonhaltijan edellytetään ottavan huomioon Suomessa vallitsevat sähkönjakeluolosuhteet ja varautuvan siihen, että jakeluverkonhaltija näiden olosuhteiden vallitessa pystyy täyttämään sitoumuksensa enintään 12 tunnin keskeytyksistä asiakastaan kohtaan. Euroopan yhteisön sähkön sisämarkkinasääntöjä on kehitetty rinnan kotimaisen lainsäädännön kehittämisen kanssa. Sähkönjakelun hyvä varmuus on asetettu tavoitteeksi myös yhteisölainsäädännössä. Sähkönjakelun toimitusvarmuus on kuitenkin pitkälti kiinni paikallisista olosuhteista ja ratkaisuista. Tämän vuoksi yhteisölainsäädäntö on viime vuosiin saakka ollut yleisluontoista eikä se siten ole käytännössä vaikuttanut kotimaisiin lainsäädäntötoimiin. 2.2. Voimassa oleva kotimainen lainsäädäntö 2.2.1 Sähkömarkkinalainsäädäntö Sähkömarkkinalain tavoitteena on sen 1 :n mukaan varmistaa edellytykset tehokkaasti toimiville sähkömarkkinoille siten, että kohtuuhintaisen ja riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti voidaan turvata. Laissa säännellään sähkön laatua toisaalta verkonhaltijan yleisten velvoitteiden kautta ja toisaalta verkonhaltijan ja tämän asiakkaan välisen sopimussuhteen sääntelyn kautta. Verkonhaltijan yleisten velvoitteiden kautta tapahtuvaan sääntelyyn sisältyvät sähkömarkkinalain 3 luvun säännökset verkon kehittämisvelvollisuudesta sekä verkkopalvelujen hinnoittelusta. Verkonhaltijan ja tämän asiakkaan välisen sopimussuhteen kautta tapahtuvaan sähkön laadun sääntelyyn puolestaan sisältyvät lain 6 a luvun virheen sekä pitkäkestoisten toimituskeskeytysten osalta annetut säännökset. Verkonhaltijan yleisiä velvoitteita koskevien säännösten osalta verkonhaltijan toimintaa valvoo Energiamarkkinavirasto. Sopimussuhteeseen perustuvien säännösten noudattamisen seuranta on periaatteessa verkonhaltijan asiakkaan vastuulla ja hänen oikeutensa toteutettavissa viime kädessä tuomioistuinprosessin kautta. Kuluttajansuojan kannalta sähkömarkkinalain 6a luvussa mainittujen sopimusten ehtojen lainmukaisuutta valvoo kuluttaja-asiamies. Kuluttajalla on myös oikeus saattaa verkonhaltijan kanssa tekemiensä sopimusten tulkinnasta tai verkonhaltijan toiminnasta aiheutuneet erimielisyydet kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi. Sähkömarkkinalain 9 :n mukaan verkonhaltijan tulee ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin asiakkaiden kohtuullisten tarpeiden mukaisesti ja turvata osaltaan riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti asiakkaille (verkon kehittämisvelvollisuus). Hallituksen esityksessä 138/1994 on lakiehdotuksen 9 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että verkonhaltijan yleinen velvollisuus ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sähkömarkkinoiden tarpeiden mukaisesti tarkoittaa mm. sitä, että verkonhaltijan tulisi pitää verkon käyttövarmuus yleisesti hyväksyttävällä tasolla. Lisäksi asiakkaalle tulee turvata myös riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti. Perusteluissa todetaan tämän lisäksi, että sähkön laatu ja sähkökatkosten tiheys ja pituus riippuvat pääasiassa sähköverkoston rakenteesta ja kunnosta. Verkonhaltijan tulee huolehtia, että sähköverkosto on riittävässä kunnossa myös haja-asutusalueilla. Verkonhaltijan velvollisuus kehittää verkkoaan rajoittuu kuitenkin siihen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. 12

Sähköverkkojen toimitusvarmuuteen voidaan vaikuttaa myös verkkopalvelujen hinnoitteluun kohdistuvan sääntelyn kautta. Sähkömarkkinalain verkkopalveluiden hinnoittelua koskevan 14 :n mukaan verkkopalveluiden hinnoittelun on oltava kohtuullista. Hinnoittelussa tulee myös ottaa huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuuden vaatimat ehdot. Hallituksen esityksen 138/1994 mukaan perusperiaatteena on, että hinnoittelun tulisi vastata toiminnan kustannuksia. Lisäksi tulisi ottaa huomioon mikä on yrityksen kustannustaso verrattuna kustannuksiin, joihin yrityksellä on tosiasiallinen mahdollisuus. Korkeat kustannukset eivät välttämättä oikeuta korkeisiin hintoihin. Toisaalta hinnoittelun tulisi turvata riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus. Tulot saisivat kattaa mm. verkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset. Verkonhaltijan hintataso voi olla tavallista korkeampi suurten investointihankkeiden tai paremman palvelutason vuoksi, mikä olisi hyväksyttävää. Jos korkea hinta johtuu tehottomuudesta, yli-investoinneista tai tarpeettoman korkeasta varmuus- tai muusta laatutasosta, asiakkailla ja viranomaisilla olisi aihetta puuttua asiaan. Verkkovalvonnan toteutuksessa toimitusvarmuuden turvaaminen on hinnoittelutason kohtuullisuuden ohella keskeisenä tavoitteena. Sähkömarkkinalain 27 c :n mukaan sähköntoimitus on virheellinen, jos sähkön laatu tai toimitustapa ei vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Jollei toisin ole sovittu, sähköntoimitus on virheellinen, jos sähkö ei laadultaan vastaa Suomessa noudatettavia standardeja tai jos sähköntoimitus on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä keskeytystä voida pitää keskeytyksen syy ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä. Sähköntoimituksen virhe oikeuttaa sähkönkäyttäjän hinnanalennukseen tai vahingonkorvaukseen virheen vuoksi. Virheen määrittelyssä on ajatuksena se, että sähköntoimituksen virherajan pitäisi toimia viimeisenä rajana huonolle sähkön laadulle, jonka jälkeen verkonhaltijalla on velvollisuus antaa hinnanalennusta tai maksaa korvausta sähkönkäyttäjälle. Hallituksen esityksessä 162/1998 on 27 c :n yksityiskohtaisissa perusteluissa mainittu että Suomessa nykyisin noudatettava standardi on SFS 50160. Standardissa on lyhyiden keskeytysten viitteelliselle esiintymismäärälle normaaleissa käyttöolosuhteissa annettu vaihteluväli muutamasta kymmenestä useisiin satoihin keskeytyksiin vuodessa. Vastaavasti pitkien häiriökeskeytysten osalta on todettu, että niiden vuotuiselle määrälle tai kestolle ei ole mahdollista antaa tyypillisiä arvoja johtuen eri maiden järjestelmärakenteiden suurista eroista sekä kolmansien osapuolien ja sääolojen ei ennakoitavista vaikutuksista. Viitteellisenä arvona on esitetty, että normaaleissa käyttöolosuhteissa pitkien keskeytysten määrä vuodessa voi olla alle 10 tai jopa 50 alueesta riippuen. Edellä mainitut arvot pätevät sekä pien- että keskijänniteverkossa. Standardi SFS-EN 50160 Standardissa SFS-EN 50160 keskeytys määritellään tilanteeksi, jossa jännite on liittämiskohdassa alle 1 % sopimuksen mukaisesta jännitteestä Uc. Keskeytykset voidaan luokitella: Suunnitellut keskeytykset, joista sähkönkäyttäjille ilmoitetaan etukäteen, ja jotka johtuvat jakeluverkossa tehtävistä töistä, tai Häiriökeskeytykset, jotka aiheutuvat pysyvistä tai ohimenevistä vioista, ja jotka enimmäkseen liittyvät ulkopuolisiin tapahtumiin, laitevikoihin tai häiriöihin. Häiriökeskeytykset ovat ei-ennustettavia, satunnaisia tapahtumia, jotka luokitellaan seuraavasti: 13

Pitkät keskeytykset: Pitkällä vikakeskeytyksellä tarkoitetaan pysyvän vian aiheuttamaa yli 3 minuuttia kestävää keskeytystä. Indikatiivisina arvoina on esitetty, että normaaleissa käyttöolosuhteissa pitkien keskeytysten määrä vuodessa voi olla alle 10 tai jopa 50 alueesta riippuen. Lyhyet keskeytykset: Lyhyellä keskeytyksellä tarkoitetaan ohimenevän vian aiheuttamaa enintään 3 minuuttia kestävää keskeytystä. Indikatiivisina arvoina on esitetty, että normaaleissa käyttöolosuhteissa lyhyiden keskeytysten esiintymismäärä vaihtelee vuosittain muutamasta kymmenestä useisiin satoihin. Lyhyistä keskeytyksistä noin 70 % voi olla kestoltaan alle yhden sekunnin. Jännitekuopat: Jännitekuoppien esiintymistiheydelle tai kestoajalle ei ole asetettu vaatimuksia. Standardissa on kuitenkin esitetty määrittelytapa jännitekuopille. Jännitekuoppa syntyy, kun jakelujännite alenee äkillisesti 1 90 %:iin nimellisjännitteestä ja palautuu lyhyen ajan kuluttua. Indikatiivisina arvoina on esitetty, että normaaleissa käyttöolosuhteissa jännitekuoppien odotettavissa oleva määrä vuoden aikana voi olla muutamista kymmenistä tuhanteen. Suurin osa jännitekuopista on kestoltaan alle 1 s ja niiden suuruus on alle 60 % jännitteen alenemana. Joillakin alueilla jännitekuoppia suuruudeltaan 10 15 % jännitteen alenemana voi asiakkaan asennuksissa tapahtuvien kuormitusten kytkentöjen johdosta tapahtua hyvinkin usein. Sähkömarkkinalain 27 c :ssä todetaan lisäksi, että jollei toisin ole sovittu, sähköntoimitus on virheellinen, jos sähköntoimitus on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä keskeytystä voida pitää keskeytyksen syy ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä. Hallituksen esityksen yleisperusteluissa todetaan että sähkön osalta täydellinen laatu- ja toimitusvarmuus ei ole taloudellisesti järkevä tavoite. Siksi sähkönkäyttäjien on sopeuduttava toimituksessa ilmeneviin kohtuullisiin laatuhäiriöihin ja keskeytyksiin. Yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan yksiselitteistä tuntirajaa sähköntoimituksen virheeksi tulkittavalle keskeytykselle ei voida asettaa, koska virheen määrittelyyn vaikuttavat pykälän mukaan muutkin seikat kuin keskeytyksen kesto. Edelleen yksityiskohtaisissa perusteluissa on esitetty useita erilaisista olosuhteista johtuvia tilanteita, joissa usein toistuvissa lyhyissä katkoksissa tai yksittäisessä pidempikestoisessa keskeytyksessä ei ole kyse 27 c :ssä tarkoitetusta virheestä. Vuonna 2003 sähkömarkkinalakia täydennettiin 27 f :ään sisällytetyllä vakiokorvausmenettelyllä, jossa korvauksen määrä riippuu keskeytyksen ajasta ja sähkönkäyttäjän vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Korvaus vuotuisesta verkkopalvelumaksusta on: 1) 10 %, kun keskeytysaika on ollut vähintään 12 h, mutta vähemmän kuin 24 h, 2) 25 %, kun keskeytysaika on ollut vähintään 24 h, mutta vähemmän kuin 72 h, 3) 50 %, kun keskeytysaika on ollut vähintään 72 h, mutta vähemmän kuin 120 h sekä 4) 100 %, kun keskeytysaika on ollut vähintään 120 h. Vakiokorvauksen enimmäismäärä verkkopalvelun keskeytymisen johdosta on kuitenkin 700 sähkönkäyttäjää kohti. Säännös perustuu ns. kontrollivastuun periaatteelle siten, että verkonhaltijan edellytetään ottavan huomioon Suomessa vallitsevat sähkönjakeluolosuhteet ja varautuvan siihen, että jakeluverkonhaltija näiden olosuhteiden vallitessa pystyy täyttämään sitoumuksensa enintään 12 tunnin keskeytyksistä asiakastaan kohtaan. Sähkönkäyttäjällä on oikeus verkkopalvelun yhtäjaksoisen keskeytymisen perusteella vakiokorvaukseen, jos jakeluverkonhaltija ei osoita, että verkkopalvelun keskeytyminen johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottavan huomioon toiminnassaan ja jonka seurauksia hän ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voittaa. 14

2.2.2 Sähköturvallisuuslainsäädäntö Sähköturvallisuuslain (410/1996) ensisijaisena tehtävänä on varmistaa sähköturvallisuus: Sähköturvallisuuslain 5 :n mukaan sähkölaitteet ja laitteistot on suunniteltava, rakennettava, valmistettava ja korjattava niin sekä niitä on huollettava ja käytettävä niin, että niistä ei aiheudu kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle vaaraa. Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen sähkölaitteistojen käyttöönotosta ja käytöstä (517/1996, muutos 2004/335) 11 :ssä velvoitetaan verkonhaltijan sähkölaitteistolle tekemään sähköturvallisuuden ylläpitävä kunnossapito-ohjelma. Päätöksen 10 velvoittaa poistamaan havaitut viat: Sähkölaitteiston haltijan on huolehdittava siitä, että laitteiston kuntoa ja turvallisuutta tarkkaillaan ja että havaitut puutteet ja viat poistetaan riittävän nopeasti. Sähköturvallisuuslaissa säädetään myös määräaikaistarkastuksista. Sähkölaitteistojen käyttöönottoa ja käyttöä koskevan päätöksen mukaan verkonhaltijan sähkölaitteisto on tarkastutettava valtuutetulla laitoksella tai tarkastajalla viiden vuoden välein. Määräaikaistarkastuksessa varmistetaan, että sähkölaitteiston käyttö on turvallista ja laitteistolle on tehty kunnossapitoohjelman mukaiset toimenpiteet. Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä sähköalan töistä (516/1996) velvoitetaan verkonhaltijan sähkölaitteiston haltija nimeämään käytön johtaja käyttötöitä varten. Käytön johtaja huolehtii siitä, että sähkölaitteiston käytössä ja huollossa noudatetaan sähköturvallisuuslakia sekä sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä sekä siitä, että käyttötöitä tekevät henkilöt ovat ammattitaitoisia ja riittävästi opastettuja tehtäviinsä. 2.2.3 Sähköntoimitusten keskeytysten valvonta sähkömarkkinalainsäädäntöön perustuen Sähkömarkkinalain sähkön laatua koskevien pykälien soveltamisen kannalta keskeistä on lain 9 :ssä mainittu verkon kehittämisvelvollisuus ja sen määrittäminen. Pitkien keskeytysten osalta vakiokorvauslainsäädäntö on selkeyttänyt valvontaa huomattavasti. Yleisesti hyväksyttävän käyttövarmuustason määrittäminen Sähkömarkkinalaissa tai lain esitöissä ei ole määritelty mitä tarkoitetaan yleisesti hyväksyttävällä käyttövarmuuden tasolla eikä toisaalta sitä, minkälainen sähkön laatu vielä täyttäisi lain perusteluissa mainitun riittävän hyvälaatuisen sähkön kriteerit. Sähkömarkkinalakia tulkitseva viranomainen, Energiamarkkinavirasto, ei ole tehnyt yleistä linjausta liittyen verkon kehittämisvelvollisuuteen ja sen määrittämiseen, vaan Energiamarkkinavirastoon tulleisiin lain 9 :n perusteella käsiteltyihin sähköverkon kuntoon ja siitä aiheutuviin sähkökatkoksien määrään ja kestoon kohdistuneisiin valituksiin tai selvityspyyntöihin on tähän asti otettu kantaa tapauskohtaisesti. Useassa tapauksessa on joko todettu, että valitus tai selvityspyyntö on ollut aiheeton tai että katkosten määrä tai kesto on ylittänyt sallitun, tapauskohtaisesti määritellyn, tason. Kyseinen verkkoyhtiö on vastineessaan kuitenkin ilmoittanut tiedostavansa tilanteen ja ryhtyvänsä toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Tällöin valitus tai selvityspyyntö ei ole aiheuttanut Energiamarkkinaviraston puolelta lisätoimenpiteitä ja asia on poistettu käsittelystä. Selkeiden rajaarvojen puuttuessa ratkaisukäytäntö on ollut osittain riippuvainen valituksen tai selvityspyynnön kohteena olevalta jakeluverkonhaltijalta saadusta asiaa koskevasta selvityksestä. 15

Energiamarkkinavirastolla on harkintavalta sähkömarkkinalain tulkinnan suhteen ja periaatteessa on mahdollista, että Energiamarkkinavirasto määrittäisi kriteerit sähkömarkkinalain 9 :ssä mainitun verkon kehittämisvelvollisuuden valvontaan. Käytännössä tällainen määritystyö voi osoittautua erittäin työllistäväksi ja pitkäkestoiseksi prosessiksi. Tilannetta voi verrata verkkoyhtiöiden verkkopalvelujen hinnoittelun eli käytännössä verkkoyhtiöiden taloudellisen tuoton valvontaan liittyvien tulkintojen kehittämiseen. Varsinaisesta Energiamarkkinavirastoon vuonna 1995 tulleesta valituksesta kesti lähes viisi vuotta ennen kuin asiasta saatiin lainvoimainen päätös. Tämän jälkeenkin ovat verkkopalvelujen myyntihintojen kohtuullisuuden laskentaperusteet olleet keskustelun ja arvostelun kohteena ja tämä keskustelu verkkoyhtiöiden ja Energiamarkkinaviraston välillä jatkuu edelleen. Käyttövarmuustason määrittäminen Energiamarkkinaviraston toimesta voisi johtaa edellä kuvatun tyyppiseen prosessiin. Marraskuuhun 2006 mennessä Energiamarkkinavirasto on antanut yhden sähkömarkkinalain 9 :n nojautuvan päätöksen. Tästä päätöksestä ei valitettu. Case Helsinki Helsingissä tapahtui lauantai-iltana 23.8.2003 klo 20.22 sähkökatkos, jonka seurauksena koko Helsinki ja osia lähikunnista jäi ilman sähköä noin 40 minuutiksi. Energiamarkkinavirasto arvioi tapahtunutta sähkökatkosta sähkömarkkinalain 9 :n kehittämisvelvollisuuden osalta. Käyttövarmuuden yleisesti hyväksyttävää tasoa arvioitiin tehdyssä päätöksessä siihen vaikuttavien osatekijöiden avulla. Näitä ovat mm. esiintyvien vikojen lukumäärä, vian aiheuttajan tai vikaantuneen laitteen erottaminen sähköjärjestelmästä sekä vian aiheuttaneen häiriön vaikutukset sähköjärjestelmään. Päätöksessään (6.4.2004) virasto totesi Helsingin Energian laiminlyöneen verkkonsa riittävän suojauksen siten, ettei sähköverkko kaikilta osin täytä käyttövarmuudelle asetettua yleisesti hyväksyttyä tasoa. Energiamarkkinavirasto velvoitti Helsingin Energiaa suorittamaan korjaavat toimenpiteet. Lisäksi Energiamarkkinavirasto katsoi päätöksessään, että Helsingin Energian esittämät suunnitelmat suojausjärjestelmämuutoksista toteutuessaan ovat riittäviä kehittämisvelvollisuuden noudattamiseksi ja edellytti päätöksessään Helsingin Energian ilmoittavan Energiamarkkinavirastolle toteutetuista muutoksista. Helsingin Energian ilmoituksen perusteella Energiamarkkinavirasto totesi 24.5.2006 tekemässään päätöksessä parannustoimenpiteet loppuunsaatetuiksi ja sähkömarkkinalain 9 :n mukaisen kehittämisvelvollisuuden laiminlyönnin tulleen korjatuksi. Vakiokorvaussäädös Sähkönkäyttäjälle verkkopalvelun yhtäjaksoisen keskeytymisen perusteella maksettava vakiokorvaus on määritelty sekä vakiokorvauksen määrän että korvaukseen oikeuttavien ehtojen toteutumisen osalta riittävän yksityiskohtaisesti ja selvästi niin, ettei vakiokorvauspykälän käytännön soveltamisessa esiinny liikaa tulkinnanvaraisuutta. Energiamarkkinaviraston vakiokorvauksista tekemien selvitysten perusteella jakeluverkonhaltijat ovat maksaneet vakiokorvauksia lain voimaantulon jälkeen ja lisäksi vakiokorvaussäädöksillä on ollut selvästi vaikutusta jakeluverkonhaltijoiden toimintaan lähinnä keskeytyksiin varautumisen osalta. Energiamarkkinavirasto on kerännyt vuodesta 2005 lähtien kaikki jakeluverkonhaltijat kattavaa lain 27 f :n mukaisen ryhmäjaon mukaista tilastoa maksettujen vakiokorvausten määristä ja asiakasmääristä, joille vakiokorvauksia on maksettu lain 27 f :n mukaisen ryhmäjaon mukaan. Kauppa- ja teollisuusministeriö pyysi alkuvuodesta 2005 Energiamarkkinavirastolta arviota siitä, tulisiko vakiokorvausjärjestelmään liittyvää lainsäädäntöä kehittää. Arviossa pyydettiin erityisesti 16

kiinnittämään huomiota sekä asiakkaan että jakeluverkonhaltijoiden näkökulmasta korvauksen perusteena olevien aikarajojen kohtuullisuuteen ja maksettavien korvausten kohtuullisuuteen sekä järjestelmään mahdollisesti liittyviin tulkintaerimielisyyksiin. Energiamarkkinavirasto on keväällä 2005 antamassaan lausunnossa todennut että sen tekemien kyselyiden perusteella voidaan sanoa, että vakiokorvauslainsäädäntö on toiminut tavoitteiden mukaisesti ja että säädökset ovat ohjanneet verkonhaltijoita kehittämään toimintatapojaan ja parantamaan toimitusvarmuutta. Lausunnossaan Energiamarkkinavirasto on lisäksi todennut, että vakiokorvauslainsäädännössä esitetyt aikarajat ja korvaussummat ovat kohtuullisia. Vakiokorvauksia ei nähty tarpeelliseksi laajentaa koskemaan alle 12 tunnin keskeytyksiä, eikä toisaalta nostaa vakiokorvausten alarajaa 12 tunnista ylöspäin. Arviona jatkotoimenpiteistä Energiamarkkinavirasto totesi, että vakiokorvauslainsäädäntöä ei ole tällä hetkellä tarvetta muuttaa, mutta että verkonhaltijoita tulisi selvemmin informoida lain tulkinnasta poikkeustapauksissa ja lisäksi verkonhaltijoiden tulisi huolehtia varautumissuunnitelmiensa päivittämisestä ja kouluttaa henkilöstönsä toimimaan poikkeustilanteissa. 2.3 Voimassa oleva EY-lainsäädäntö 2.3.1 Sähkön sisämarkkinadirektiivi Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä direktiivin vuonna 2003 (2003/54/EY). Tämä kumosi aiemmin vuonna 1996 annetun direktiivin (96/92/EY). Direktiivissä on vahvistettu yhteiset vähimmäisperiaatteet ja toimenpiteet, joita sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioihin. Direktiivin täytäntöönpanon tavoitteena on saada aikaa laajemmat, avoimemmat ja kilpaillummat EU:n sähkön sisämarkkinat. Direktiivin (96/92/EY) johdanto-osassa on lueteltu yleisiä periaatteita sähkömarkkinoiden vapauttamiseksi ja luotu yhteisiä sääntöjä sähkön tuotannolle, siirrolle ja jakelulle. Direktiivissä on sähkön toimitusvarmuuteen ja sähkön laatuun liittyen katsottu, että sähkön sisämarkkinoiden toteuttamisessa pitäisi muiden tavoitteiden lisäksi vahvistaa toimitusvarmuutta ja että julkiseen palveluun liittyvien velvollisuuksien asettaminen saattaa olla tarpeen sähkön toimitusvarmuuden varmistamiseksi. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa sähkölaitosalalla toimiville yrityksille julkisiin palveluihin liittyviä velvollisuuksia, jotka koskevat mm. toimitusvarmuutta ja toimituksen laatua. Siirtoverkon käytöstä on 7 artiklan 1 kohdassa todettu, että on nimettävä verkko-operaattori, joka on sähkön toimitusvarmuuden takaamiseksi vastuussa siirtoverkon käytöstä. Samoin 11 artiklan 1 kohdan mukaan on nimettävä jakeluverkon operaattori, jonka on ylläpidettävä mm. luotettavaa sähkönjakeluverkkoa. Suomessa direktiivissä mainittuina jakeluverkon operaattoreina toimivat verkonhaltijat. Verkonhaltijoiden tulee noudattaa sähkömarkkinalakia ja lain perusteella sähkön laadulle ja toimitusvarmuudelle asetettuja vaatimuksia. Direktiivin johdanto-osan mukaan toissijaisuusperiaatteen mukaisesti järjestelmän perustana olevat yleiset periaatteet on luotava yhteisön tasolla, mutta niiden yksityiskohtainen täytäntöönpano olisi jätettävä jäsenvaltioiden tehtäväksi. Tällöin siis esimerkiksi toimitusvarmuutta ja toimituksen laatua koskevien velvollisuuksien asettaminen ja luotettavan sähkönjakelun määrittäminen voidaan yksityiskohtien osalta tehdä kussakin jäsenvaltiossa erikseen. Vaikka toimitusvarmuutta ja sähkön laatua ei ole mainittu niiden osa-alueiden joukossa, joiden osalta on arvioitu tarvittavan konkreettisia säännöksiä, jotta markkinoiden toimintaa on mahdollista 17

parantaa eikä myöskään täysin toimintakykyisten ja kilpailukykyisten sisämarkkinoiden toteuttamisen suurimpien esteiden joukossa, on toimitusvarmuuden turvaaminen mainittu julkisen palvelun yhteydessä. Direktiivin johdanto-osassa on mainittu, että on tärkeää, että erityisesti kotitaloudet ja jäsenvaltioiden harkinnan mukaan myös pienet yritykset voivat nauttia julkisen palvelun takeista erityisesti mm. toimitusvarmuuden suhteen. Julkisen palvelun vaatimuksien noudattamisesta on lisäksi todettu, että se on direktiivin yhtenä perusedellytyksenä ja että on tärkeää että direktiivissä määritellään yhteiset vähimmäisnormit, joita kaikki jäsenvaltiot noudattavat ja joissa otetaan huomioon mm. toimitusvarmuus. Toimitusvarmuudesta on lisäksi todettu, että sen turvaamiseksi olisi seurattava kysynnän ja tarjonnan tasapainoa yksittäisissä jäsenvaltioissa. Direktiivin varsinaisessa artiklaosassa on määritelmiä koskevan artiklan 2 kohdassa 28 toimitusvarmuus määritelty seuraavasti: Tässä direktiivissä tarkoitetaan varmuudella sähkön toimitus- ja hankintavarmuutta sekä teknistä turvallisuutta. Artiklan 3 kohdan 1 mukaan jäsenvaltioiden on tiettyjen ehtojen mukaisesti varmistettava, että sähköalan yritykset toimivat tämän direktiivin periaatteiden mukaisesti siten, että sähköalalla saadaan aikaan mm. varmat markkinat. Kohdassa 2 on julkisen palvelun velvoitteista todettu, että jäsenvaltiot voivat asettaa sähköalalla toimiville yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka koskevat mm. toimitusvarmuutta ja toimitusten laatua. Direktiivin 4 artikla käsittelee toimitusvarmuuden seurantaa ja sen mukaan jäsenvaltioiden on varmistuttava toimitusvarmuuteen liittyvien kysymysten seurannasta. Erityisesti on seurattava tarjonnan ja kysynnän tasapainoa kansallisilla markkinoilla, odotetun kysynnän tasoa, suunnitteilla tai rakenteilla olevan lisäkapasiteetin määrää sekä verkkojen laatua ja niiden ylläpidon tasoa samoin kuin toimenpiteitä kysyntähuippujen kattamiseksi ja yhden tai useamman sähkön toimittajan toimitusvajausten hoitamiseksi. Artiklassa 9 on siirtoverkonhaltijoiden tehtäväksi annettu osaltaan vastata toimitusvarmuuden turvaamisesta turvaamalla riittävä siirtokapasiteetti ja verkon toimintavarmuus. Jakeluverkonhaltijoiden tehtäviin kuuluu 14 artiklan mukaan mm. luotettavan sähkönjakeluverkon ylläpitäminen alueella. Yhteenvetona voidaan todeta, että direktiivissä on esitetty yleisiä periaatteita sähkömarkkinoiden vapauttamiseksi niin yleisellä tasolla, että sähkön laadusta ei niissä ole kovinkaan yksityiskohtaisia mainintoja. Sähkön laatu ja toimitusvarmuus on mainittu osana julkisen palvelun velvoitteita ja siitä on todettu, että jäsenvaltiot voivat asettaa toimitusvarmuutta ja toimitusten laatua eli sähkön laatua koskevia velvoitteita julkisen palvelun velvoitteissa. Toimitusvarmuudella viitataan lähinnä sähkön siirtoverkon toimitusvarmuuteen eli siihen, että siirtoverkko toimii häiriöttömästi sekä yleiseen sähkön riittävyyteen, jota tarkastellaan kulutuksen ja tuotannon tasapainon kautta, mutta toimitusvarmuuteen voi katsoa myös kuuluvan jakeluverkon toimitusvarmuuden eli häiriöttömän sähkönjakelun. 2.3.2 Direktiivi sähkön toimitusvarmuuden ja infrastruktuuri-investointien turvaamiseksi toteutettavista toimenpiteistä Vuoden 2003 laajojen sähkökatkosten (USA-Kanada, Italia, Ruotsi-Tanska) jälkeen komissio valmisteli nopealla aikataululla syksyllä 2003 ehdotuksen sähkön toimitusvarmuuden ja infrastruktuuri-investointien turvaamiseksi toteutettavista toimenpiteistä (2005/89/EY), ns. SoSdirektiivin. Direktiivi tuli voimaan helmikuussa 2006. Se on saatettava osaksi kansallista 18

lainsäädäntöä helmikuuhun 2008 mennessä. Jäsenvaltioiden tulee ilmoittaa direktiivin nojalla antamansa kansalliset säännökset komissiolle viimeistään 1 päivänä joulukuuta 2007. Direktiivin mukaan siirto- ja jakeluverkonhaltijoilta tulisi edellyttää, että ne tarjoavat loppukäyttäjille palvelua, joka on niin keskeytysten yleisyyden kuin keston suhteen korkeatasoista. Lisäksi on todettu, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat tarvitsevat asianmukaisen ja vakaan sääntelykehyksen uus- ja korvausinvestointeja sekä verkkojen ylläpitoa varten. Direktiivissä vahvistetaan toimenpiteet, joiden tavoitteena on turvata sähkön toimitusvarmuus sähkön sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi ja varmistaa riittävä tuotantokapasiteetti, kysynnän ja tarjonnan riittävä tasapaino, sekä sopiva määrä yhdysjohtoja jäsenvaltioiden välillä sisämarkkinoiden kehittämiseksi. Seuraavassa esitetään lyhyesti ne direktiivin artiklat, joissa on sähkön toimitusvarmuuteen ja verkkoinvestointeihin liittyviä vaatimuksia. Direktiivin 4 artiklassa on asetettu vaatimuksia verkon toimintavarmuudelle. Vaatimukset koskevat pääasiassa siirtoverkonhaltijaa (kantaverkonhaltijaa Suomessa), mutta soveltuvin osin vaatimuksia kohdistetaan myös jakeluverkonhaltijoihin. Direktiivin artiklan 4 ensimmäisen momentin mukaan jäsenvaltioiden tai toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että siirtoverkonhaltijat asettavat toimintaa koskevat vähimmäissäännöt sekä verkon käyttövarmuutta koskevat vähimmäisvaatimukset. Ennen näiden sääntöjen ja vaatimusten asettamista siirtoverkonhaltijoiden tulee konsultoida niiden maiden toimijoita, joihin siirtoverkonhaltijalla on yhdysjohtoja. Lisäksi jäsenvaltiot voivat vaatia siirtoverkonhaltijoita toimittamaan kyseiset säännöt ja vaatimukset toimivaltaisille viranomaisille hyväksyttäviksi. Edelleen artiklan 4 ensimmäisen momentin mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että siirtoverkon ja soveltuvissa tapauksissa jakeluverkon haltijat noudattavat toimintaa koskevia vähimmäissääntöjä ja verkon käyttövarmuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. Lisäksi jäsenvaltioiden on vaadittava siirtoverkonhaltijoita ylläpitämään asianmukaista verkon toimitusvarmuuden tasoa. Artiklan 4 toisen momentin mukaan jäsenvaltioiden tai toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että siirtoverkonhaltijat ja soveltuvissa tapauksissa jakeluverkonhaltijat asettavat sähkön laatua ja verkon käyttövarmuutta koskevat suorituskykytavoitteet ja saavuttavat ne. Jäsenvaltioiden tai toimivaltaisten viranomaisten on hyväksyttävä kyseiset tavoitteet ja seurattava niiden toteutumista. Tavoitteiden on oltava objektiivisia, avoimia ja syrjimättömiä ja ne on julkaistava. Lisäksi direktiivin 6 artiklassa on asetettu vaatimuksia verkkoinvestointien varmistamiseksi. Artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on luotava sääntelykehys, joka 19

antaa investointisignaaleja sekä siirto- että jakeluverkkojen haltijoille, jotta nämä kehittäisivät verkkojaan siten, että ne vastaavat markkinoiden ennustettavissa olevaa kysyntää; edistää verkkojen kunnossapitoa sekä tarvittaessa uusimista. Direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että direktiivin 2003/54/EY 4 artiklassa tarkoitetussa kertomuksessa (toimitusvarmuuden seuranta ja toimenpiteet ongelmien ratkaisemiseksi) käsitellään myös verkon toimitusvarmuutta. 20