Kutsu Nordic Mines AB:n (publ) vuosikokoukseen



Samankaltaiset tiedostot
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) klo 14.30

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, klo 16.30

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous

KUTSU SOTKAMO SILVER AKTIEBOLAG:in (PUBL.) YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

4. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valinta. 5. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

(6) Vuoden 2015 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

(6) Vuoden 2018 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

SSH Communications Security Oyj

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 16.15

KUTSU DIGITALIST GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen päättyneeltä tilikaudelta

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Scanfil Oyj

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jako sekä kahvitarjoilu alkavat kokouspaikalla klo 9.

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

klo Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU KLO 8.30

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

Kutsu SSAB:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen


Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007

YHTIÖKOKOUSKUTSU

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Yhtiökokouskutsukäytännön yhtenäistäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

KUTSU TALENOM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN; HALLITUKSEN EHDOTUKSET

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Vaisala Oyj Pörssitiedote klo 15:00

Transkriptio:

Kutsu Nordic Mines AB:n (publ) vuosikokoukseen Nordic Mines AB:n (publ), yritystunnus 556679-1215, (jäljempänä yhtiö) vuosikokous pidetään keskiviikkona 23. toukokuuta 2012 klo 15.00 ravintolassa Flustret, osoitteessa Svandammen 1, Uppsala. A. Ilmoittautuminen Vuosikokoukseen osallistuvien osakkeenomistajien on 1. oltava merkitty Euroclear Sweden AB:n ylläpitämään osakekirjaan keskiviikkona 16. toukokuuta 2012, ja 2. ilmoitettava osallistumisestaan yhtiölle viimeistään perjantaina 18. toukokuuta 2012 klo 15.00 postitse osoitteeseen Nordic Mines AB (publ), Trädgårdsgatan 11, 753 09 Uppsala, tai puhelimitse +46 (0)18 84 34 500 tai sähköpostitse osoitteeseen info@nordicmines.se. Ilmoittauduttaessa on ilmoitettava koko nimi, henkilö- tai yritystunnus, osakeomistus, osoite, puhelinnumero päivisin sekä tarvittaessa edustajan, asiamiehen tai avustajan tiedot. Ilmoittautumiseen on liitettävä mahdolliset valtakirjat, rekisteritodistukset ja muut valtuuksia koskevat asiakirjat. B. Hallintarekisteröidyt osakkeet Osakkeenomistajan, joka on merkityttänyt osakkeensa hallintarekisteriin, on sallittava osakkeiden rekisteröinti väliaikaisesti omalla nimellään Euroclear Sweden AB:n ylläpitämään osakekirjaan voidakseen osallistua vuosikokoukseen. Jotta tämä rekisteröinti olisi osakekirjassa viimeistään 16. toukokuuta 2012, on osakkeenomistajan hyvissä ajoin pyydettävä nimelleen rekisteröimistä omaisuuden hoitajalta. C. Edustajat Osakkeenomistajan, joka haluaa lähettää edustajansa vuosikokoukseen, on annettava edustajalleen päivätty valtakirja. Jos valtakirjan antaa juridinen henkilö, juridisen henkilön on toimitettava samalla rekisteritodistuksen tai vastaavan asiakirjan oikeaksi todistettu jäljennös. Valtakirja saa olla voimassa enintään viisi vuotta päiväyksestä. Valtakirjan alkuperäiskappale sekä mahdollinen rekisteritodistus on lähetettävä yhtiölle hyvissä ajoin ennen vuosikokousta edellä mainittuun osoitteeseen. Yhtiöltä saa pyynnöstä valmiin valtakirjalomakkeen, joka on saatavana myös yhtiön Internet-sivuilta osoitteesta www.nordicmines.se. D. Esityslistaehdotus 1. Kokouksen puheenjohtajan valinta 2. Äänestysluettelon laatiminen ja hyväksyminen 3. Yhden tai kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 5. Työjärjestyksen hyväksyminen 6. Vuosikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittely 7. Päätökset a. Tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen b. Yhtiön voitonjako vahvistetun taseen mukaan c. Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta päättäminen 8. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrä 9. Hallituksen ja tilintarkastajien palkkiot 10. Hallituksen ja mahdollisten varajäsenten valinta 11. Tilintarkastajan valinta 12. Vaalivaliokunnan asettaminen 13. Ohjeet ylemmälle johdolle maksettavista korvauksista 14. Palkkio-ohjelman järjestäminen 15. Hallituksen valtuuttaminen osakkeiden, vaihdettavien arvopapereiden ja merkintäoptioiden uusantiin 16. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen 17. Muut osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen mukaiset asiat 18. Kokouksen päättäminen

E. Vuosikokousta 2012 valmistellut vaalivaliokunta Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehdyn päätöksen mukaisesti asetettiin vaalivaliokunta valmistelemaan vuosikokousta 2012. Vaalivaliokuntaan ovat kuuluneet Tord Cederlund ja Kjell Moreborg, jotka edustavat kahta suurinta edustajansa vaalivaliokuntaan valinnutta osakkeenomistajaa, sekä Jan Erik Johnson ja Solveig Staffas. Solveig Staffas edustaa pieniä osakkeenomistajia. Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jan Erik Johnson. F. Hallituksen päätösehdotuksesta lyhyesti Ehdotus voitonjaosta (kohta 7.b) Hallitus esittää, että voittovaroista siirretään seuraavalle tilikaudelle 501 060 818 Ruotsin kruunua. Ehdotus ohjeiksi ylemmälle johdolle maksettavista korvauksista (kohta 13) Hallitus on laatinut esityksen ohjeiksi korvaus- ja työehtojen määrittämisestä ylemmälle johdolle. Tällä tarkoitetaan toimitusjohtajaa ja yhtiön ja sen tytäryhtiön muuta ylempää johtoa. Hallitus esittää, että vuosikokous hyväksyy seuraavat ohjeet korvaus- ja muiden työehtojen määrittämisestä yhtiön ylemmälle johdolle. Nämä periaatteet koskevat työsopimuksia, jotka tehdään vuosikokouksen päätöksen jälkeen, sekä nykyisiä ehtoja, jos niihin tehdään muutoksia tämän ajankohdan jälkeen. Hallituksen esitys perustuu käsitykseen, että yhtiön ylemmälle johdolleen tarjoaman korvaustason ja -rakenteen on oltava nykymarkkinatilannetta vastaava. Kiinteä palkka: Kiinteä palkka on yksilöllinen ja pohjautuu kunkin yksilön vastuisiin ja toimenkuvaan sekä yksilön osaamiseen ja kokemukseen asianomaisessa tehtävässä. Muuttuva palkka: Yhtiön ylemmän johdon muuttuva palkka toteutetaan niin, että se on muuttuva osa koko korvauspakettia, ja muuttuvan palkan kriteerit ovat sidoksissa niin asetettujen tuotantotavoitteiden täyttämiseen kuin taloudelliseen tulokseenkin. Muuttuvien korvausten tarkoitus on edistää yhtiön pitkän tähtäimen arvonmuodostusta. Hallitus tarkistaa vuosittain tämän muuttuvan korvauksen kriteerejä varmistaakseen, että tavoitteet ovat linjassa voimassa olevien liiketoimintastrategioiden kanssa. Se kokonaiskorvauksen osuus, jonka muuttuva palkka muodostaa, vaihtelee tehtäväkohtaisesti ja voi olla enintään 20 prosenttia kiinteästä palkasta tavoitteiden kokonaan täyttyessä. Tavoitteiden ylittyessä muuttuva palkka voi olla enintään 30 prosenttia kiinteästä palkasta. Suunnitelmaan sisältyy myös tavoitteita koskeva minimitaso, jonka alittuessa bonuksia ei makseta. Sitä taustaa vasten, että maksettava muuttuva korvaus on suhteellisen rajallinen, että muuttuvan korvauksen kriteerit ovat selkeitä, läpinäkyviä ja suurimmaksi osaksi tuotantotavoitteisiin ja taloudelliseen tulokseen sidottuja ja että kriteereitä tarkistetaan vuosittain, hallituksen näkemyksen mukaan ei ole syytä ottaa käyttöön erityisiä ehtoja tällaisen korvauksen tietyn osan maksamiselle, koska ansioiden perusteena olevat suoritukset vaikuttavat olevan pidemmällä aikavälillä kestäviä tai antavat yhtiölle mahdollisuuden periä takaisin korvauksia, jotka on maksettu myöhemmin virheellisesti arvioiduiksi todettujen tehtävien perusteella. Muut edut: Muut edut, kuten autoetu, sairauskuluvakuutus, rajataan tiettyyn arvoon muihin korvauksiin suhteutettuna ja vastaa markkinoilla yleisesti käytössä olevaa tasoa. Tämän lisäksi voidaan tarjota pitkän tähtäimen palkkio-ohjelmia, esimerkiksi merkintäoptioita tai osuutta henkilöstörahastosta tai voittoosuussäätiöstä, mahdollisissa sovellettavissa tapauksissa yhtiökokouksen tekemien päätösten ja ohjeiden perusteella. Eläke: Toimitusjohtajalla ja muulla ylemmällä johdolla on oikeus markkinoilla yleisten ehtojen mukaisiin eläke-ehtoihin, niin että eläkkeen perusteena oleva palkka muodostuu kiinteästä palkasta. Irtisanomisaika ja eroraha: Toimitusjohtajan irtisanomisaika on kuusi kuukautta toimitusjohtajan irtisanoutuessa ja kolme kuukautta yhtiön irtisanoessa tämän. Irtisanottaessa toimitusjohtajalla on oikeus kolmen kuukauden irtisanomisajan palkkaan ja 1,2 miljoonan kruunun erorahaan. Muulla yhtiön ylemmällä johdolla on markkinoilla vallitsevat tavanomaiset työehdot. Korvaustoimikunta: Hallituksen jäsenistä valittu korvaustoimikunta valmistelee toimitusjohtajan ja ylemmän johdon palkat ja muut työehdot ja esittää ne hallitukselle päätöksen tekoa varten. Yksittäiset poikkeukset: Hallituksella on oikeus poiketa näistä ohjeista, jos tähän on yksittäisessä tapauksessa erityisiä syitä. Jos ohjeista poiketaan, tästä ja poikkeamisen syystä on tiedotettava seuraavassa vuosikokouksessa.

Aiemmin päätetyt, mutta vielä maksamattomat korvaukset: Kaikki aiemmin päätetyt, mutta vielä maksamattomat korvaukset ylemmälle johdolle ovat edellä esitettyjen sääntöjen mukaisia. Palkkio-ohjelman järjestäminen (kohta 14) Hallitus esittää, että yhtiökokous päättää palkkio-ohjelman perustamisesta henkilöstön optio-ohjelmana tietyille avainhenkilöille ja Nordic Mines AB:n (publ) filial Finlandin ja Nordic Mines Oy:n neuvonantajille, niin että ohjelma käsittää merkintäoptioiden annin ja osto-optioiden luovutuksen tällaisille merkintäoptioille seuraavassa esitetyn mukaisesti. Hallitus esittää vuosikokoukselle, että yhtiö osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen laskee liikkeelle 280 000 merkintäoptiota, jotka oikeuttavat merkitsemään 280 000 yhtiön kokonaan omistaman osakeyhtiön osaketta, jotka yhtiökokouksen päätöksen ohjeiden mukaisesti (sen mukaisesti, mitä ilmenee hallituksen täydellisestä päätösesityksestä) siirtää nämä Nordic Mines AB:n (publ) filial Finlandin ja Nordic Mines Oy:n tietyille avainhenkilöille ja neuvonantajille. Merkintäoptiot on merkittävä viimeistään 29. toukokuuta 2012. Tytäryhtiön on merkintäoptioiden merkitsemisen jälkeen tarjottava tietyille avainhenkilöille ja neuvonantajille mahdollisuus hankkia vastikkeettomasti osto-optioita tiettyyn määrään merkintäoptioita ehdoilla, jotka käsittävät muun muassa kolmivuotiskauden ansiot ja kolmivuotiskauden jälkeen ansaitun oikeuden hyödyntämisen. Merkintäoptioiden omistajilla on oikeus aikavälillä 15. kesäkuuta 2015 (kuitenkin aina kolme vuotta sen jälkeen, kun kyseinen osuuden omistaja on hankkinut merkintäoption osto-option) 12. kesäkuuta 2025 merkitä yhtä (1) merkintäoptiota kohti yksi (1) uusi yhtiön osake merkintäkurssilla, joka on yhtiön osakkeen määräpainotettu keskivaihtokurssi NASDAQ OMX Stockholmissa sen kymmenen (10) kaupankäyntipäivän aikana, joka seuraa vuoden 2012 vuosikokousta, mutta kuitenkin aina vähintään osakkeen kiintiöarvo. Näin laskettu merkintäkurssi pyöristetään lähimpään kokonaiseen äyriin siten, että 0,5 äyriä pyöristetään ylöspäin. Merkintäoptioita käyttäen merkittäviä osakkeita ei voi maksaa kuittaamalla. Jos kaikki osakkeet merkitään merkintäoptioita käyttäen, osakepääoma kasvaa 280 000 kruunulla, mikä laimentaa noin 0,8 prosenttia yhtiön osakkeiden ja äänten kokonaismäärää laskettuna tällä hetkellä rekisteröidyllä osakepääomalla, joka on 36 671 647 kruunua. Syy poikkeamiseen osakkeenomistajien etuoikeudesta on, että hallituksen arvion mukaan yhtiölle on tärkeää ja että yhtiön sekä kaikkien osakkeenomistajien edun mukaista on voida tarjota tietyille avainhenkilöille ja neuvonantajille sekä tietyille asiantuntijoille, joita yhtiön on palkattava, mahdollisuus osuuteen konsernin tulevasta arvonkehityksestä. Erityisesti palkkio-ohjelman tarkoituksena on, että yhtiö pystyy tehokkaalla tavalla toteuttamaan pitkälle edenneitä malminetsintä- ja kaivantasuunnitelmiaan sekä rekrytoimaan, pitämään palveluksessaan ja motivoimaan tiettyjä avainhenkilöitä. Edellä mainitun mahdollistamiseksi tytäryhtiöllä on etuoikeus merkintäoptioihin osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Markkina-arvo asetettaessa (vuosikokouksen yhteydessä) osto-optioita, joita tarjotaan palkkio-ohjelmaan kuuluville vakiintunutta optiolaskinta (Black & Scholes) käyttäen, on merkintäoption perustaa kohti noin 13,27 kruunua. Ilmoitettu arvostus perustuu muun muassa osakekurssiin, joka on 45 kruunua ja 86 äyriä. Asetettavien osto-optioiden ja merkintäoptioiden, jotka tämän mukaisesti siirretään työntekijöille ja neuvonantajille, arvioidaan käsittävän tilinpäätöksen mukaisia palkkakuluja (vähennyskelpoisia) noin 12,8 miljoonaa kruunua ja palkkiokuluja noin 200 000 kruunua. Ilmoitetut summat on laskettu olettaen, että kaikki 280 000 liikkeelle laskettua merkintäoptiota käytetään kokonaan kesäkuussa 2015 merkintäkurssiin 45 kruunua ja 86 äyriä ja käyttäen vuosikokouksen 2012 ajankohtana voimassa olevia verokantoja, sekä olettaen, että kurssikehitys on 100 %. Yhtiö ei ryhdy erityisiin toimenpiteisiin verokustannusten varmistamiseksi. Hallitus arvioi, että yhtiö tuottaa täyden arvon merkintäoptioille ja osto-optioille, jotka lasketaan liikkeeseen tai asetetaan, palkkioohjelman johdosta odotettavien positiivisten vaikutusten johdosta. Vuosikokoukselle esitetään lisäksi, että se valtuuttaa tai määrää hallituksen tekemään päätökseen pienempiä tarkistuksia, joita saatetaan tarvita rekisteröitäessä päätöstä Ruotsin yhtiövirastoon ja Euroclear Sweden AB:hen.

Hallituksen esitys edellyttää tullakseen toteutetuksi, että sitä tukee vähintään 9/10 osakkeenomistajista sekä annettujen äänien että vuosikokouksessa edustettuina olevien osakkeiden perusteella laskettuna. Hallituksen valtuuttaminen osakkeiden, vaihdettavien arvopapereiden ja merkintäoptioiden uusantiin (kohta 15) Hallitus esittää, että vuosikokous valtuuttaa hallituksen yhtenä tai useampana ajankohtana ennen seuraavaa vuosikokousta osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen tai poikkeamatta päättämään osakkeiden, vaihdettavien arvopapereiden, merkintäoptioiden tai näiden yhdistelmien uusannista. Anti voi tapahtua apportti- tai kuittausantina tai muulla tavoin. Liikkeelle laskettavien (vaihtoehtoisesti muuntamalla tai merkitsemällä syntyvien) osakkeiden määrä saa olla enintään 2 500 000 kappaletta (vastaa noin 7 prosenttia rekisteröityjen osakkeiden määrästä) edellyttäen, että tällainen osakemäärä voidaan laskea liikkeelle yhtiöjärjestystä muuttamatta. Hallituksella on oikeus määrittää muita ehtoja liikkeellelaskulle mukaan lukien liikkeeseenlaskukurssin, joka kuitenkin perustuu markkinoilla vallitseviin tavanomaisiin ehtoihin. Syy, miksi hallitus voi tehdä päätöksiä osakkeiden, vaihdettavien arvopapereiden, merkintäoptioiden tai näiden yhdistelmien uusannista osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen ja/tai apportti- ja kuittausannista päättämällä tai muulla tavoin edellä mainituin ehdoin, on se, että yhtiö voi laskea liikkeeseen osakkeita hankkiessaan yrityksiä tai liiketoimintoja ja voi toteuttaa kohdistettuja liikkeellelaskuja hankkiessaan yhtiölle pääomaa. Olemassa olevaan osakkeiden määrään perustuen voi laimennus käytettäessä valtuutusta täydessä mittakaavassa olla noin 7 prosenttia yhtiön osakkeiden ja äänten määrästä. Vuosikokoukselle esitetään lisäksi, että se valtuuttaa hallituksen ja toimitusjohtajan tai määrää hallituksen tekemään päätökseen pienempiä tarkistuksia, joita saatetaan tarvita rekisteröitäessä päätöstä Ruotsin yhtiövirastoon. Valtuutuksen ehtona on, että vuosikokous päättää vaadittavalla enemmistöllä yhtiöjärjestyksen rajojen muuttamisesta osakkeiden määrän ja osakepääoman osalta jäljempänä olevan kohdan 16 mukaisesti. Hallituksen esityksen hyväksymiseen vaaditaan, että kokouksen päätöstä tukee edustettuina olevista osakkeenomistajista vähintään 2/3 sekä annettujen äänien että kokouksessa edustettuna olevien osakkeiden perusteella laskettuna. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen (kohta 16) Hallitus esittää, että yhtiöjärjestystä muutetaan osakepääoman ja osakemäärän rajojen osalta niin, että osakepääoma on vähintään 30 000 000 kruunua ja enintään 120 000 000 kruunua ja osakkeiden määrä vähintään 30 000 000 kappaletta ja enintään 120 000 000 kappaletta. Hallituksen esityksen hyväksymiseen vaaditaan, että kokouksen päätöstä tukee edustettuina olevista osakkeenomistajista vähintään 2/3 sekä annettujen äänien että kokouksessa edustettuna olevien osakkeiden perusteella laskettuna. G. Vaalivaliokunnan päätösesitys lyhyesti Kokouksen puheenjohtajan valinta (kohta 1) Vaalivaliokunta esittää Torbjörn Koivistoa kokouksen puheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrä (kohta 8) Vaalivaliokunta esittää, että seuraavaan vuosikokoukseen asti hallituksessa on kuusi varsinaista jäsentä eikä yhtään varajäsentä. Hallituksen ja tilintarkastajien palkkiot (kohta 9) Vaalivaliokunta esittää, että seuraavaan vuosikokoukseen asti hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 300 000 kruunun palkkio ja muille hallituksen jäsenille kullekin 200 000 kruunun palkkio. Toimikuntatyöstä ei esitetä maksettavaksi erillistä palkkiota. Tilintarkastuspalkkion osalta vaalilautakunta esittää, että tilintarkastajalle maksetaan kohtuullinen summa laskun mukaan. Hallituksen jäsenten ja mahdollisten varajäsenten valinta (kohta 10) Vaalilautakunta esittää, että seuraavaan vuosikokoukseen asti jäseniksi valitaan uudelleen Thomas Cederborg, Tord Cederlund, Catharina Lagerstam, Kjell Moreborg ja Lennart Schönning sekä uudeksi jäseneksi Stefan Romedahl. Bengt Löfkvist jättäytyy tehtävästä. Lennart Schönningiä esitetään uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi.

Tilintarkastajan valinta (kohta 11) Tilintarkastajaksi esitetään valittavaksi uudelleen PWC AB seuraavaan vuosikokoukseen 2013 asti. Jos PWC valitaan uudelleen, esitetään nykyistä päätilintarkastajaa Heléne Ragnarssonia jatkamaan päätilintarkastajana. Esitys vaalilautakunnan asettamisesta (kohta 12) Vaalilautakunta esittää vaalilautakunnan asettamista vuosikokousta 2012 varten seuraavasti: Vaalilautakunta laatii ennen vuosikokousta 2013 päätösehdotuksia vuosikokouksen puheenjohtajaksi, vuosikokouksessa valittavien hallituksen jäsenten määrästä, hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten sekä tilintarkastajan valinnasta, hallituksen ja tilintarkastajan palkkioista, mahdollisesta valiokuntatyöstä maksettavasta korvauksesta sekä vaalilautakunnan valitsemisperusteista. Vaalilautakunta koostuu neljästä jäsenestä, jotka valitaan seuraavasti: Yhtiön kummallakin kahdella suurimmalla osakkeenomistajalla (30. syyskuuta 2012) on oikeus valita yksi edustaja, joista enintään yksi saa olla hallituksen jäsen, joka on riippuvainen yhtiön suurimmista osakkeenomistajista. Jos molemmat nimetyt osakkeenomistajat haluavat valita edustajan, joka on hallituksen jäsen ja riippuvainen yhtiön suurimmista osakkeenomistajista, etusijalla on suurimman omistuksen omaava osakkeenomistaja. Jos jompikumpi kahdesta suurimmasta osakkeenomistajasta luopuu oikeudestaan valita edustaja vaalilautakuntaan edellä kuvatulla tavalla, oikeus siirtyy sille osakkeenomistajalle, jolla on näiden osakkeenomistajien jälkeen suurin määrä yhtiön osakkeita. Kun edellä mainitut edustajat on valittu, nämä valitsevat yhdessä vaalilautakuntaan lisäksi kaksi henkilöä, joista vähintään toisen tulee edustaa pienimpiä osakkeenomistajia. Nimetyt henkilöt valitaan huomioon ottaen, että vaalilautakunnan jäsenten enemmistönä eivät saa olla henkilöt, jotka ovat myös yhtiön hallituksen jäseniä. Jos vaalilautakunta ei muuta sovi, suurimpia osakkeenomistajia edustava jäsen toimii vaalilautakunnan puheenjohtajana edellyttäen, että tämä ei ole myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja tai muu hallituksen jäsen, jolloin suuruusjärjestyksessä seuraavan osakkeenomistajan edustaja, joka ei ole yhtiön hallituksen puheenjohtaja tai muu hallituksen jäsen, toimii puheenjohtajana. Vaalilautakunnan kokoonpano julkaistaan mahdollisimman pian valintansa jälkeen ja viimeistään kuusi kuukautta ennen vuosikokousta 2013. Jos jäsen edustaa tiettyä osakkeenomistajaa, on omistajan nimi ilmoitettava. Jos oleelliset omistajasuhteet ovat muuttuneet kuluneen vuoden 2012 neljännen vuosineljänneksen aikana, on vaalilautakunnan kokoonpano mahdollisuuksien mukaan ja istuvan vaalilautakunnan tätä tarpeellisena pitäessä muutettava uusien omistajasuhteiden mukaisesti. Jos vaalilautakunnan jäsen jättää tehtävänsä ennen vaalilautakunnan työn päättymistä, on istuvan vaalilautakunnan tätä tarpeellisena pitäessään valittava tilalle saman osakkeenomistajan edustaja kuin tehtävänsä jättävä jäsen tai jos tämä osakkeenomistaja ei kuulu enää kahteen suurimmista osakkeenomistajista, uuden tähän ryhmään kuuluvan osakkeenomistajan edustaja. Vaalilautakunnan jäsenelle, joka ei saa muuta palkkiota yhtiöltä, maksetaan korvausta 25 000 kruunua, jos tämä on vaalilautakunnan puheenjohtaja, ja 15 000 kruunua, jos tämä on jokin muu vaalilautakunnan jäsen. Mahdolliset muut kulut, jotka johtuvat nimeämisprosessista, hoitaa yhtiö. H. Kysymykset hallitukselle ja toimitusjohtajalle Osakkeenomistajilla on mahdollisuus pyytää lisätietoja olosuhteista, jotka voivat vaikuttaa jonkin esityslistalla olevan asian ja yhtiön taloudellisen tilanteen arviointiin. Tällaiset tiedot antaa hallitus tai toimitusjohtaja yhtiökokouksessa edellyttäen, että annettavat tiedot eivät olennaisesti vahingoita yhtiötä. I. Osakkeiden ja äänten määrä Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä vuosikokoukseen kutsumispäivänä on 36 671 647. Yhtiön äänten kokonaismäärä samana päivänä on 36 671 647. Yhtiö ei omista omia osakkeitaan. J. Asiakirjat Valtakirjalomake, vuosikertomus ja tilintarkastuskertomus sekä kaikki muut asiakirjat ovat saatavana Nordic Mines AB:ltä (publ), Trädgårdsgatan 11, 753 09 Uppsala, puh. +46 (0)18 84 34 500, viimeistään keskiviikkona 2. toukokuuta 2012 alkaen ja kopioita asiakirjoista lähetetään niitä pyytäneille ja postiosoitteensa ilmoittaneille osakkeenomistajille. Asiakirjat ovat esillä myös vuosikokouksessa ja viimeistään keskiviikosta 2. toukokuuta 2012 alkaen ne ovat myös yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.nordicmines.se. Upsalassa huhtikuussa 2012 Nordic Mines AB (publ) hallitus