Maa- ja metsätalousministeri



Samankaltaiset tiedostot
Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri

Euroopan unionin virallinen lehti L 279/63

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

60/2013. hyväksymispäätöksissä. biosidivalmisteen hyväksymisestä on päätettävä, esitetyistä poikkeuksista. paitsi jos sovelletaan

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

Erityisehdot, jotka on otettava. hyväksymispäätöksissä. huomioon. päättymispäivä. sisällyttämisen

Erityisehdot, jotka on otettava huomioon. hyväksymispäätöksissä. sisällyttämisen. päättymispäivä. mennessä tehoainetta. päätettävä.

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0439/1. Tarkistus. Angélique Delahaye PPE-ryhmän puolesta

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

sisällyttämisen päättymispäivä hyväksymisestä on sisältävän biosidivalmisteen Määräaika, johon

Maa- ja metsätalousministeriön asetus broilereiden kampylobakteerivalvonnasta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12952/12 ENV 647 ENT 187 SAATE

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Euroopan unionin virallinen lehti

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta /2011 Ympäristöministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta /2015 Valtioneuvoston asetus

Maa- ja metsätalousministeri

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu ,

Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet. Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Maa- ja metsätalousministeri

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

L 190 virallinen lehti

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä syyskuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. valmistuksen apuaineista elintarvikkeissa

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Valtioneuvoston asetus

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 63/02

Maa- ja metsätalousministeriön asetus öljy- ja kuitukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteen 4 muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. neuvoston direktiivin 91/414/ETY muuttamisesta uusimalla karbendatsiimin sisällyttäminen siihen tehoaineena

Euroopan unionin virallinen lehti

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 52/07. Valtuutussäännökset Kotieläinjalostuslaki (794/1993) 4. Maa- ja metsätalousministeri

Euroopan unionin virallinen lehti L 285/37 PÄÄTÖKSET KOMISSIO

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. tammikuuta 2017 (OR. en)

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. eräistä leluja koskevista kemiallisista vaatimuksista

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/118. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta /2012 Ympäristöministeriön asetus

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Päivämäärä. - Valtuutussäännökset

Päivämäärä. Valtuutussäännökset

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. heinäkuuta 2015 (OR. en)

SISÄLLYS. N:o 816. Tasavallan presidentin asetus. Viktoria-järven valuma-alueen kestävän kehityksen edistämisestä tehdyn kumppanuussopimuksen

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D048947/06 LIITE 1.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinlääkärin lääkekirjanpidosta

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../...

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 53/04

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

L 302/28 Euroopan unionin virallinen lehti

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

LIITE. asiakirjaan. KOMISSION ASETUS (EU).../..., annettu XXX,

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Maa- ja metsätalousministeriön asetus nurmi- ja rehukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteen 4 muuttamisesta

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Sari Autio, Glyfosaatin ympäristöriskit -seminaari, Ruissalo. Tietopaketti glyfosaatista ja sen myyntilupa

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta /2014 Valtioneuvoston asetus. biosidivalmisteista

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D048947/06.

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 116/00

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Lannoitelainsäädäntö Tarja Alainen

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. helmikuuta 2012 (22.02) (OR. en) 6782/12 ENV 133 ENT 43

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Kasvintuotannon elintarvikehygienia

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0475/86. Tarkistus. Anthea McIntyre ECR-ryhmän puolesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lääkerehuista

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. syyskuuta 2017 (OR. en)

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 23/04

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pauliina Laitinen Kasvinsuojeluaineiden aiheuttamat riskit ympäristöön sekä niiden hallinta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2017 (OR. en)

INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA

LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI

L70. virallinen lehti. Euroopan unionin. Lainsäädäntö. 48. vuosikerta 16. maaliskuuta Suomenkielinen laitos

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

huomioon hyväksymispäätöksissä Erityisehdot, jotka on otettava varten. päättymispäivä sisällyttämisen

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista

Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä. Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049730/04.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 79/ /01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika alkaen - toistaiseksi Kumoaa

Transkriptio:

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 12/10 Päivämäärä Dnro 18.3.2010 967/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 31.3.2010 - toistaiseksi Muuttaa Kasvinsuojeluaineen hyväksymisen hakemisesta ja hyväksymisestä sekä niihin liittyvistä menettelyistä 4 päivänä joulukuuta 2007 annettu maa- ja metsätalousministeriön asetus (57/07) siihen tehtyine muutoksineen Valtuutussäännökset Laki kasvinsuojeluaineista (1259/2006) 8 3 momentti Vastaavat EY-säädökset Komission direktiivi 2009/25/EY (32009L0025); EUVL N:o L 127, 26.5.2009, s. 5 Komission direktiivi 2008/116/EY (32008L0116); EUVL N:o L 317, 27.11.2008, s. 6 Komission direktiivi (32008L0127); EUVL N:o L 316, 26.11.2008, s. 4 Komission direktiivi 2008/125/EY (32008L0125); EUVL N:o L 330, 9.12.2008, s. 6 Komission direktiivi 2009/11/EY (32009L0011); EUVL N:o L 48, 19.2.2009, s. 5 Komission direktiivi 2009/37/EY (32009L0037); EUVL N:o L 104, 24.4.2009, s. 23 Komission direktiivi 2009/77/EY (32009L0077); EUVL N:o L 172, 2.7.2009, s. 23 Komission direktiivi 2009/70/EY (32009L0070); EUVL N:o L 164, 26.6.2009, s. 59 Komission direktiivi 2009/82/EY (32009L0082); EUVL N:o L 196, 28.7.2009, s. 11 Komission direktiivi 2009/115/EY (32009L0115); EUVL N:o L 127, 26.5.2009, s. 5 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kasvinsuojeluaineen hyväksymisen hakemisesta ja hyväksymisestä sekä niihin liittyvistä menettelyistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan kasvinsuojeluaineen hyväksymisen hakemisesta ja hyväksymisestä sekä niihin liittyvistä menettelyistä 4 päivänä joulukuuta 2007 annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (57/07) liitteen I 77 kohta ja lisätään liitteeseen I, sellaisena kuin se on osaksi asetuksissa 8/08, 4/09 ja 18/09, uusi 219 297 kohta seuraavasti: Tämä asetus tulee voimaan 31 päivänä maaliskuuta 2010. Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2010 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Maatalousylitarkastaja Tove Jern Tätä julkaisua on saatavissa maa- ja metsätalousministeriön kirjaamosta Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Mariankatu 23 PL 30 09 160 52313 00170 HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO

LIITE I KASVINSUOJELUAINEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT A B C D E F Kohta (Direktiivin mukainen nro) Tehoaineen nimi ja tunnistenumero Määräaika, johon mennessä kasvinsuojeluaineainerekisterissä olevien tehoainetta sisältävien kasvinsuojeluaineiden hyväksyminen on tarkistettava Puhtaus (Lisätietoja tehoaineen tunnistamisesta ja määritelmästä annetaan sitä koskevassa tarkastuskertomuksessa eli yhteenvetoraportissa) Erityisehdot, jotka on otettava huomioon yhdenmukaisten periaatteiden täytäntöön panemiseksi Vastaava EY direktiivi ja sen voimaantulopäivä sekä mahdollisesti positiiviluetteloon sisällyttämisen päättymispäivä, jos hyväksymisaika on lyhyempi kuin 10 vuotta (hyväksymisen päättymispäivä merkitty kursiivilla) -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 77. (82) Pyraklostrobiini CAS-numero: 175013-18-0 CIPAC-numero: 657 30.11.2005 975 g/kg Valmistusepäpuhtautta diemetyylisulfaatti (DMS) pidetään toksikologisesti huolestuttavana ja sen määrä saa olla enintään 0,0001 % teknisessä tuotteessa. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien torjuntaaineena ja kasvien kasvunsäätelyaineena: -vesieliöiden, etenkin kalojen suojeluun; ja - maalla elävien niveljalkaisten ja lierojen suojeluun. Riskinhallintatoimenpiteitä on toteutettava tarvittaessa. Kaupallisesti valmistetun teknisen aineiston määritelmä on ilmoitettava komissiolle. 2004/30/EY 1.6.2004 2009/25/EY 23.4.2009 31.05.2014 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tätä julkaisua on saatavissa maa- ja metsätalousministeriön kirjaamosta Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Mariankatu 23 PL 30 09 160 52313 00170 HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO

2 219. (221) Aklonifeeni CAS-numero: 74070-46-5 CIPAC-numero: 498 31.1.2014 970 g/kg Fenolia pidetään toksikologisesti huolestuttavana, ja sen enimmäismääräksi vahvistetaan 5 g/kg. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. Koskien hakemuksia, jotka koskevat aklonifeenia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin auringonkukkiin, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. 2008/116/EY 1.8.2009 - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin eritelmä on vahvistettava, ja siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin eritelmään ja se on todennettava siihen nähden, - käyttäjien turvallisuuteen. Luvassa on edellytettävä muun muassa asianmukaisten henkilösuojainten käyttöä ja riskinhallintatoimenpiteitä altistumisen vähentämiseksi; - jäämiin vuoroviljelykasvustoissa, ja on arvioitava ravinnon kautta tapahtuvaa kuluttajien altistuminen ja - lintujen, nisäkkäiden ja vesieliöiden ja muiden kuin kohdelajeina olevien kasvien suojeluun. Näihin tunnistettuihin riskeihin olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä, esimerkiksi puskurivyöhykkeitä. Ilmoittajat, joiden pyynnöstä aklonifeeni on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätutkimuksia vuoroviljelykasvustoissa olevista jäämistä ja asiaa koskevia tietoja lintuja, nisäkkäitä, vesieliöitä ja muita kuin kohdekasveja koskevan riskinarvioinnin vahvistamiseksi. Tutkimukset on toimitettava 31.7.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

3 220. (222) Imidaklopridi CAS-numero: 138261-41-3 CIPAC-numero: 582 31.1.2014 970 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena. Muiden kuin kohdelajeina olevien organismien, erityisesti mehiläisten ja lintujen suojelemiseksi siementen käsittelyssä: 2008/116/EY 1.8.2009 - siementen peittauksen saa suorittaa ainoastaan ammattimaisissa siementenkäsittelylaitoksissa. Laitoksissa on käytettävä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa sen varmistamiseksi, että pölypilvien vapautuminen varastoinnin, kuljetuksen ja käytön aikana estetään. - on käytettävä asianmukaisia laitteita sen varmistamiseksi, että tuote sekoittuu hyvin maaperään ja että läikkyminen ja pölypilvien vapautuminen minimoidaan käytön aikana. On varmistettava, että käsiteltyjen siementen merkinnöissä mainitaan, että siemenet on käsitelty imidaklopridilla ja vahvistetaan luvassa edellytetyt riskinhallintatoimenpiteet. Koskien hakemuksia, jotka koskevat imidaklopridia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin kasvihuonetomaatteihin, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilösuojainten käyttö. - vesieliöihin, muihin kuin torjuttaviin niveljalkaisiin, kastematoihin ja muihin maaperän makro-organismeihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä varmistettava, että lupaehdoissa edellytetään tarvittaessa - mehiläisten suojeluun erityisesti ainetta ruiskutettaessa sekä varmistettava, että lupaehdoissa edellytetään tarvittaessa Ilmoittajat, joiden pyynnöstä imidaklopridi on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoa käyttäjiä ja työntekijöitä koskevaa riskinarviointia varten, sekä lisätietoa lintuja ja nisäkkäitä koskevan riskin tarkastelua varten. Tiedot on toimitettava 31.7.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

4 221. (223) Metatsakloori CAS-numero: 67129-08-2 CIPAC-numero: 521 31.1.2014 940 g/kg Tolueenia, joka on valmistusprosessista peräisin oleva epäpuhtaus, pidetään toksikologisesti huolestuttavana, ja sen enimmäismääräksi vahvistetaan 0,01 %. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena siten, että ainetta käytetään enintään 1,0 kg/ha vain joka kolmas vuosi samalla pellolla. - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilösuojainten käyttö. - vesieliöiden suojeluun. - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olosuhteet. 2008/116/EY 1.8.2009 Tarvittaessa on lupaedellytyksiin sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä ja metaboliittien 479M04, 479M08, 479M09, 479M11 ja 479M12 aiheuttaman pohjavesien mahdollisen saastumisen todentamiseksi on pilaantumiselle alttiilla alueilla käynnistettävä seurantaohjelmia. Jos metatsakloori luokitellaan direktiivin 67/548/ETY nojalla aineeksi, jonka "epäillään aiheuttavan syöpäsairauksien vaaraa", on ilmoittajien, joiden pyynnöstä aine on hyväksytty yhteisössä, toimitettava lisätietoja metaboliittien 479M04, 479M08, 479M09, 479M11 ja 479M12 merkityksellisyydestä syövän syntyyn. Tiedot on toimitettava Euroopan yhteisöjen komissiolle kuuden kuukauden kuluessa kyseistä ainetta koskevan luokittelupäätöksen ilmoittamisesta. 222. (224) Etikkahappo CAS-numero: 64-19-7 31.8.2015 980 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. 223. (225) Alumiiniammoniumsulfaatti CAS-numero: 7784-26-1 31.8.2015 960 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 224. (226) Alumiinisilikaatti CAS-numero: 1332-58-7 31.8.2015 999,8 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena.

5 225. (227) Ammoniumasetaatti CAS-numero: 631-61-8 31.8.2015 970 g/kg Merkityksellinen epäpuhtaus: Raskasmetallit kuten Pb enintään 10 ppm Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. 226. (228) Verijauho CAS-numero: ei annettu 31.8.2015 990 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. Verijauhe on oltava asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaista. 227. (229) Kalsiumkarbidi CAS-numero: 75-20-7 31.8.2015 765 g/kg Sisältää 0,08-0,52 g/kg kalsiumfosfidia Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 228. (230) Kalsiumkarbonaatti CAS-numero: 471-34-1 31.8.2015 995 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 229. (231) Hiilidioksidi CAS-numero: 124-38-9 31.8.2015 99,9 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kaasutusaineena. 230. (232) Denatoniumbentsoaatti CAS-numero: 3734-33-6 31.8.2015 995 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 231. (233) Etyleeni CAS-numero: 74-85-1 31.8.2015 99 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvunsäätelyaineena.

6 232. (234) Teepuu-uute CAS-numero: Teepuuöljy 68647-73-4 Tärkeimmät ainesosat: terpinen-4-oli 562-74-3 -terpineeni 99-85-4 -terpineeni 99-8-5 1,8-sineoli 470-82-6 31.8.2015 Tärkeimmät ainesosat: terpinen-4-oli 300 g/kg -terpineeni 100 g/kg -terpineeni 50 g/kg 1,8-sineoli pieniä määriä Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien torjuntaaineena. 233. (235) Rasvojen tislausjäämät CAS-numero: ei annettu 31.8.2015 40 % pilkottuja rasvahappoja Merkityksellinen epäpuhtaus: Ni, enintään 200 mg/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. Eläinperäisten rasvojen tislausjäämien on oltava asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaista. 234. (236) Rasvahapot C 7 -C 20 CAS-numero: 112-05-0 (pelargonihappo) 67701-09-1 (rasvahapot C 7-C 18 ja C 18:n tyydyttämättömät kaliumsuolat 124-07-2 (kapryylihappo) 334-48-5 (kapriinihappo) 143-07-7 (lauriinihappo) 112-80-1 (öljyhappo) 85566-26-3 (rasvahappojen C 8- C 10 metyyliesterit) 111-11-5 (metyylioktanoaatti) 110-42-9 (metyylidekanoaatti) 31.8.2015 889 g/kg (pelargonihappo) 838 g/kg rasvahappoja 99 % rasvahappojen metyyliestereitä Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten, punkkien ja rikkakasvien torjunta-aineena sekä kasvunsäätelyaineena. 235. (237) Valkosipuliuute CAS-numero: 8008-99-9 31.8.2015 99,9 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena sekä hyönteisten ja ankeroisten torjunta-aineena. 236. (238) Gibberrelliinihappo CAS-numero: 77-06-5 CIPAC-numero: 307 31.8.2015 850 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena.

7 237. (239) Gibberrelliini CAS-numero: GA4: 468-44-0 GA7: 510-75-8 GA4A7-seos: 8030-53-3 31.8.2015 Tarkastelukertomus (SANCO/2614/2008) Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena. 238. (240) Hydrolisoidut proteiinit Juurikasmelassin ureahydrolysaatti Kollageenin proteiinihydrolysaatti CAS-numero: ei annettu 31.8.2015 Juurikasmelassin ureahydrolysaatti: raakavalkuaisen vähimmäismäärä: 360 g/kg (36 % w/w) Kollageenin proteiinihydrolysaatti: orgaanisen typen määrä > 240 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. Eläinperäisten hydrolisoitujen proteiinien on oltava asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaisia. 239. (241) Rautasulfaatti Vedetön rauta(ii)sulfaatti: CAS-numero: 7720-78-7 Rauta(II)sulfaattimonohydraatti : CAS-numero: 17375-41-6 Rauta(II)sulfaattiheptahydraatti: CAS-numero: 7782-63-0 31.8.2015 Vedetön rauta (II)sulfaatti 367,5 g/kg Rauta(II)sulfaattimonohydraatti 300 g/kg Rauta(II)sulfaattiheptahydraatti 180 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. 240. (242) Piimaa CAS-numero: 617900-53-2 CIPAC-numero: 647 31.8.2015 920 ± 20 g SiO 2/kg DE Enintään 0,1 % kiteisen piioksidin hiukkasia (halkaisijaltaan vähemmän kuin 50 µm) Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten ja punkkien torjunta-aineena. 241. (243) Kalkkikivi CAS-numero: 1317-65-3 31.8.2015 980 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena.

8 242. (244) Metyylinonyyliketoni CAS-numero: 112-12-9 31.8.2015 975 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 243. (245) Pippuri CAS-numero: ei annettu 31.8.2015 Kyseessä on monimutkainen kemiallisten aineiden seos, merkkiaineena olevan piperiini-aineosan määrän olisi oltava vähintään 4 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 244. (246) Kasviöljyt/sitronellaölj y CAS-numero: 8000-29-1 31.8.2015 Merkityksellisiä epäpuhtauksia metyylieugenoli ja metyyli-isoeugenoli enintään 0,1 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. 245. (247) Kasviöljyt/neilikkaöljy CAS-numero: 94961-50-2 (neilikkaöljy) 97-53-0 (eugenoli - tärkein ainesosa) 31.8.2015 800 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien ja bakteerien torjunta-aineena. 246. (248) Kasviöljyt/rapsiöljy CAS-numero: 8002-13-9 31.8.2015 Rapsiöljy on monimutkainen rasvahappojen seos Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten ja punkkien torjunta-aineena. 247. (249) Kasviöljyt/viherminttu öljy CAS-numero: 8008-79-5 31.8.2015 550 g/kg L-karvonina Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena.

9 248. (250) Kaliumvetykarbonaatti CAS-numero: 298-14-6 31.8.2015 99,5 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien torjuntaaineena. 249. (251) Putreskiini (1,4- diaminobutaani) CAS-numero: 110-60-1 31.8.2015 990 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. 250. (252) Pyretriinit CAS-numero: A ja B: Pyretriinit: 8003-34-7 Uute A: Chrysanthemum cineraraefoliumuute: 89997-63- 7 pyretriini 1: CAS numero 121-21-1 pyretriini 2: CAS numero 121-29-9 sineriini 1: CAS numero 25402-06-6 sineriini 2: CAS numero 121-20-0 jasmoliini 1: CAS numero 4466-14-2 jasmoliini 2: CAS numero 1172-63-0 31.8.2015 Uute A: 500 g/kg pyretriinejä Uute B: 480 g/kg pyretriinejä Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena. Uute B: pyretriini 2: CAS numero 121-29-9 sineriini 1: CAS numero 25402-06-6 sineriini 2: CAS numero 121-20-0 jasmoliini 1: CAS numero 4466-14-2 jasmoliini 2: CAS numero 1172-63-0 CIPAC-numero: 32

10 251. (253) Kvartsihiekka CAS-numero: 14808-60-7 31.8.2015 915 g/kg Enintään 0,1 % kiteisen piioksidin hiukkasia (halkaisijaltaan vähemmän kuin 50 µm) Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 252. (254) Hajukarkottimet, eläintai kasviperäiset/kalaöljy CAS-numero: 100085-40-3 31.8.2015 99 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. Kalaöljyn on oltava asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaista. 253. (255) Hajukarkottimet, eläintai kasviperäiset/lampaan rasva CAS-numero: 98999-15-6 31.8.2015 Puhdas lampaanrasva, joka sisältää vettä enintään 0,18 % v/w. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. Lampaanrasvan on oltava asetuksen (EY) N:o 1774/2002 mukaista. 254. (256) Hajukarkottimet, eläintai kasviperäiset/raaka mäntyöljy 31.8.2015 Raaka mäntyöljy on monimutkainen männyn hartsi- ja rasvahappojen seos. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. CAS-numero: 8002-26-4

11 255. (257) Hajukarkottimet, eläintai kasviperäiset /mäntypiki CAS-numero: 8016-81-7 31.8.2015 Monimutkainen seos, joka sisältää rasvahappojen estereitä, hartsia sekä pieniä määriä rosiini- ja rasvahappojen dimeerejä ja trimeerejä. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 256. (258) Merileväuute (aiemmin merileväuute ja merilevä) CAS-numero: ei annettu 31.8.2015 Merileväuute on monimutkainen seos. Tärkeimmät aineosat merkkiaineina: mannitoli, fukoidaanit ja alginaatit. Tarkastelukertomus (SANCO/2634/2008) Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena. 257. (259) Natriumalumiinisilikaatti CAS-numero: 1344-00-9 31.8.2015 1000 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön karkotteena. 258. (260) Natriumhypokloriitti CAS-numero: 7681-52-9 31.8.2015 10 % (v/w) kloorina ilmaistuna Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön desinfiointiaineena.

12 259. (261) Suoraketjuiset perhosten feromonit 31.8.2015 Tarkastelukertomus (SANCO/2633/2008) Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. (E)-5-deken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 38421-90-8 (E)-8-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 38363-29-0 CIPAC-numero: ei annettu (E/Z)-8-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: ei saatavilla CIPAC-numero: ei saatavilla (Z)-8-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 28079-04-1 (Z)-9-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 16974-11-1 CIPAC-numero: 422 (E,Z)-7,9-dodecadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: 54364-62-4 (E)-11-tetradeken-1- yyliasetaatti CAS-numero: 33189-72-9 (Z)-9-tetradeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 16725-53-4 (Z)-11-tetradeken-1- yyliasetaatti CAS-numero: 20711-10-8 (Z, E)-9, 12-tetradekadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: 31654-77-0

13 Z-11-heksadeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 34010-21-4 (Z, E)-7, 11-heksadekadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: 51606-94-4 (E, Z)-2, 13-oktadekadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: 86252-65-5 Alkoholiryhmä: (E)-5-deken-1-oli CAS-numero: 56578-18-8 (Z)-8-dodeken-1-oli CAS-numero: 40642-40-8 (E,E)-8,10-dodekadien-1-oli CAS-numero: 33956-49-9 tetradekan-1-oli CAS-numero: 112-72-1 (Z)-11-heksadeken-1-oli CAS No: 56683-54-6 Aldehydiryhmä: (Z)-7-tetradekenaali CAS-numero: 65128-96-3 (Z)-9-heksadekenaali CAS-numero: 56219-04-6

14 (Z)-11-heksadekenaali CAS-numero: 53939-28-9 (Z)-13-oktadekenaali CAS-numero: 58594-45-9 Asetaattien seokset: i) (Z)-8-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 28079-04-1 ja ii) Dodekyyliasetaatti CAS-numero: 112-66-3 ; ja i) (Z)-9-dodeken-1-yyliasetaatti CAS No: 16974-11-1 CIPAC No: 422 ja ii) Dodekyyliasetaatti CAS-numero: 112-66-3 CIPAC-numero: 422; i) (E,Z)-7,9-dodekadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: 55774-32-8 ja ii) (E,E)-7,9-dodekadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: 54364-63-5 ;

15 i) (Z,Z)-7,11-heksadekadien-1- yyliasetaatti ja ii) (Z,E)-7,11-heksadekadien-1- yyliasetaatti CAS-numero: i) & ii) 53042-79-8 CAS-numero: i) 52207-99-5 CAS-numero: ii) 51606-94-4 ; Aldehydien seokset: i) (Z)-9-heksadekenaali CAS-numero: 56219-04-6 ja ii) (Z)-11-heksadekenaali CAS-numero: 53939-28-9 ja iii) (Z)-13-oktadekenaali CAS-numero: 58594-45-9 ; Muut seokset: i) (E)-5-deken-1-yyliasetaatti CAS-numero: 38421-90-8 ja ii) (E)-5-deken-1-oli CAS-numero: 56578-18-8 ; i) (E/Z)-8-dodeken-1- yyliasetaatti CAS-numero: yksittäisinä isomeereinä ; ja i) (E)-8-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: (E) 38363-29-0 ja

16 i) (Z)-8-dodeken-1-yyliasetaatti CAS-numero: (Z) 28079-04-1 ja ii) (Z)-8-dodeken-1-oli CAS-numero: ii) 40642-40-8 ; i) (Z)-11-heksadekenaali CAS-numero: 53939-28-9 ja ii) (Z)-11-heksadeken-1- yyliasetaatti CAS-numero: 34010-21-4 260. (262) Trimetylamiinihydrokloridi CAS-numero: 593-81-7 31.8.2015 988 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. 261. (263) Urea CAS-numero: 57-13-6 CIPAC-numero: 8352 31.8.2015 98 % w/w Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena ja sienitautien torjunta-aineena. 262. (264) Z-13-heksadeken-11- yn-1-yyliasetaatti CAS-numero: 78617-58-0 31.8.2015 75 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. 263. (265) Z,Z,Z,Z,7,13,16,19- dokosatetraeni-1-yyliisobutyraatti 31.8.2015 90 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön houkuttimena. CAS-numero: 135459-81-3

17 264. (266) Alumiinifosfidi CAS-numero: 20859-73-8 CIPAC-numero: 227 28.2.2014 830 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten ja jyrsijöiden torjunta-aineena alumiinifosfidia sisältävien käyttövalmiiden tuotteiden muodossa. Lupa voidaan myöntää jyrsijöiden torjuntaan vain ulkokäyttöön. 2008/125/EY Lupa voidaan myöntää vain ammattikäyttöön. - kuluttajien suojeluun ja varmistettava, että varastotuholaisten torjunnassa käytetyt alumiinifosfidia sisältävät käyttövalmiit tuotteet pidetään erillään elintarvikkeista ja että noudatetaan asianmukaista varoaikaa; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilön- ja hengityssuojainten käyttö; - käyttäjien ja työntekijöiden suojeluun sisätiloissa suoritetun kaasutuksen aikana; - työntekijöiden suojeluun sisätiloihin palattaessa (siellä suoritetun kaasutuksen jälkeen); - sivullisten suojeluun vuotavalta kaasulta sisäkäytössä; - lintujen ja nisäkkäiden suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä kuten aukkojen sulkeminen ja huolehtiminen rakeiden täydellisestä sekoittumisesta maaperään; ja - vesieliöiden suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä käsiteltyjen alueiden ja pintavesien välillä. 265. (267) Kalsiumfosfidi CAS-numero: 20859-73-8 CIPAC-numero: 227 28.2.2014 160 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan ulkokäyttöön jyrsijöiden torjunta-aineena kalsiumfosfidia sisältävien käyttövalmiiden tuotteiden muodossa. Lupa voidaan myöntää vain ammattikäyttöön. - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilön- ja hengityssuojainten käyttö; - lintujen ja nisäkkäiden suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä kuten aukkojen sulkeminen ja huolehtiminen rakeiden täydellisestä sekoittumisesta maaperään; ja - vesieliöiden suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä käsiteltyjen alueiden ja pintavesien välillä.

18 266. (268) Magnesiumfosfidi CAS-numero: 12057-74-8 CIPAC-numero: 228 28.2.2014 880 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten ja jyrsijöiden torjunta-aineena magnesiumfosfidia sisältävien käyttövalmiiden tuotteiden muodossa. Lupa voidaan myöntää jyrsijöiden torjuntaan vain ulkokäyttöön. 2008/125/EY Lupa voidaan myöntää vain ammattikäyttöön. - kuluttajien suojeluun ja varmistettava, että varastotuholaisten torjunnassa käytetyt magnesiumfosfidia sisältävät käyttövalmiit tuotteet pidetään erillään elintarvikkeista ja että noudatetaan asianmukaista varoaikaa; - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilön- ja hengityssuojainten käyttö; - käyttäjien ja työntekijöiden suojeluun sisätiloissa suoritetun kaasutuksen aikana; - työntekijöiden suojeluun sisätiloihin palattaessa (siellä suoritetun kaasutuksen jälkeen); - sivullisten suojeluun vuotavalta kaasulta sisäkäytössä; - lintujen ja nisäkkäiden suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä kuten aukkojen sulkeminen ja huolehtiminen rakeiden täydellisestä sekoittumisesta maaperään; ja - vesieliöiden suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä käsiteltyjen alueiden ja pintavesien välillä. 267. (269) Symoksaniili CAS-numero: 57966-95-7 CIPAC-numero: 419 28.2.2014 > 970 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien torjuntaaineena. - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot; ja - vesieliöiden suojeluun ja varmistettava, että lupaedellytyksiin sisältyy tarvittaessa riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä. 2008/125/EY

19 268. (270) Dodemorfi CAS-numero: 1593-77-7 CIPAC-numero: 300 28.2.2014 950 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön koristekasvien sienitautien torjunta-aineena kasvihuoneissa. - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; ja - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä. 2008/125/EY Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä 269. (271) 2,5- diklooribentsoehappoe tyyliesteri 28.2.2014 995 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvunsäätelyaineena ja sienitautien torjunta-aineena viiniköynnösten varttamisen yhteydessä sisätiloissa. 2008/125/EY CAS-numero: 2905-69-3 CIPAC-numero: 686 270. (272) Metamitroni CAS-numero: 41394-05-2 CIPAC-numero: 381 28.2.2014 960 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. Koskien hakemuksia, jotka koskevat metamitronia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin juurikasveihin, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. 2008/125/EY - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu tarvittaessa henkilönsuojainten käyttö; - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot; ja - linnuille ja nisäkkäille sekä muille kuin kohteena oleville maakasveille aiheutuvaan riskiin. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä metamitroni on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja maaperän metaboliitin M3 vaikutuksesta pohjaveteen, jäämiin vuoroviljelyssä, hyönteissyöjälinnuille aiheutuvaan pitkän aikavälin riskiin sekä pellolla olevan veden juonnista linnuille ja nisäkkäille aiheutuvaan saastumisen erityisriskiin. Tutkimukset on toimitettava 31.8.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

20 271. (273) Sulkotrioni CAS-numero: 99105-77-8 CIPAC-numero: 723 28.2.2014 950 g/kg Epäpuhtaudet: vetysyanidi: - enintään 80 mg/kg - tolueeni: enintään 4 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu tarvittaessa henkilönsuojainten käyttö; ja - hyönteissyöjälinnuille, muille kuin kohteena oleville vesi- ja maakasveille sekä muille kuin kohdelajeina oleville niveljalkaisille aiheutuvaan riskiin. 2008/125/EY Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä sulkotrioni on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja sykloheksadieenia sisältävien yhdisteiden hajoamisesta maassa ja vedessä sekä hyönteissyöjälinnuille aiheutuvasta pitkän aikavälin riskistä.. Tutkimukset on toimitettava 31.8.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 272. (274) Tebukonatsoli CAS-numero: 107534-96-3 CIPAC-numero: 494 28.2.2014 905 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien torjuntaaineena. - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; ja - ravinnon kautta tapahtuvaan kuluttajien altistumiseen tebukonatsolin (triatsolin) metaboliiteille; - siemeniä syövien lintujen ja nisäkkäiden ja kasvinsyöjänisäkkäiden suojeluun sekä varmistettava, että lupaedellytyksiin sisältyy tarvittaessa riskinhallintatoimenpiteitä; j - vesieliöiden suojeluun ja varmistettava, että lupaedellytyksiin sisältyy tarvittaessa riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä. Ilmoittajat, joiden pyynnöstä tebukonatsoli on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja, jotka varmistavat riskinarvioinnin lintujen ja nisäkkäiden osalta. Tutkimukset on toimitettava 31.8.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. Ilmoittajat, joiden pyynnöstä tebukonatsoli on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava sen mahdollisia hormonitoimintaa häiritseviä ominaisuuksia koskevat lisätiedot kahden vuoden kuluessa siitä, kun hormonaalisten haittavaikutusten testausta koskevat OECD:n yleisohjeet tai vaihtoehtoisesti yhteisön tasolla hyväksytyt testausta koskevat yleisohjeet on annettu. 2008/125/EY

21 273. (275) Triadimenoli CAS-numero: 55219-65-3 CIPAC-numero: 398 28.2.2014 920 g/kg isomeeri A (1RS, 2SR), isomeeri B (1RS, 2RS) Diastereomeeri A, RS + SR, pitoisuus: 70-85 % Diastereomeeri B, RR + SS, pitoisuus: 15-30 % Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön sienitautien torjuntaaineena. - N-metyylipyrrolidonin esiintymiseen formuloiduissa tuotteissa käyttäjien, työntekijöiden ja sivullisten altistumisen varalta; ja - lintujen ja nisäkkäiden suojeluun. Näiden tunnistettujen riskien osalta olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä. Ilmoittajat, joiden pyynnöstä triadimenoli on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava määritelmää koskevia lisätietoja, lisätietoja lintuja ja nisäkkäitä koskevaa riskinarviointia varten, sekä lisätietoja kalojen hormonitoiminnalle aiheutuvia häiriöitä koskevaa riskinarviointia varten. Tutkimukset on toimitettava 31.8.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 2008/125/EY Ilmoittajat, joiden pyynnöstä triadimenoli on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava sen mahdollisia hormonitoimintaa häiritseviä ominaisuuksia koskevat lisätiedot kahden vuoden kuluessa siitä, kun hormonaalisten haittavaikutusten testausta koskevat OECD:n yleisohjeet tai vaihtoehtoisesti yhteisön tasolla hyväksytyt testausta koskevat yleisohjeet on annettu. 274. (276) Bensulfuroni CAS-numero: 83055-99-6 CIPAC-numero: 502.201 30.4.2014 975 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. - vesieliöiden suojeluun; näihin tunnistettuihin riskeihin olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä, esimerkiksi puskurivyöhykkeitä; ja - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot. 2009/11/EY 1.11.2009 Ilmoittajat, joiden pyynnöstä bensulfuroni on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava sen määritelmää koskevia lisätietoja, tietoja, joiden avulla voidaan tarkastella lähemmin bensulfuronimetyylin hajoamistietä ja -nopeutta aerobisissa olosuhteissa veden peittämässä maaperässä ja tietoja, joilla voidaan tarkastella metaboliittien merkitystä arvioitaessa kuluttajille aiheutuvaa riskiä. Tutkimukset on toimitettava 31.10.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

22 275. (277) Natrium-5- nitroguajakolaatti CAS-numero: 67233-85-6 30.4.2014 980 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena. - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin määritelmä on vahvistettava ja että siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin määritelmään, ja se on todennettava siihen nähden; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen. Luvassa on edellytettävä muun muassa asianmukaisten henkilönsuojainten käyttöä ja riskinhallintatoimenpiteitä altistumisen vähentämiseksi; - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot. Lupaehtoihin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä natrium-5-nitroguajakolaatti on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätutkimuksia, joissa tarkastellaan pohjavesiin liittyvää riskiä. Tutkimukset on toimitettava 31.10.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 2009/11/EY 1.11.2009 276. (278) Natrium-onitrofenolaatti CAS-numero: 824-39-5 30.4.2014 980 g/kg Seuraavat epäpuhtaudet ovat toksikologisesti merkittäviä: Fenoli Enimmäispitoisuus: 0,1 g/kg 2,4-dinitrofenoli Enimmäispitoisuus: 0,14 g/kg 2,6-dinitrofenoli Enimmäispitoisuus: 0,32 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena. - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin määritelmä on vahvistettava ja että siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin määritelmään, ja se on todennettava siihen nähden; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen. Luvassa on edellytettävä muun muassa asianmukaisten henkilönsuojainten käyttöä ja riskinhallintatoimenpiteitä altistumisen vähentämiseksi; - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot. Lupaehtoihin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä natrium-5-nitroguajakolaatti on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätutkimuksia, joissa tarkastellaan pohjavesiin liittyvää riskiä. Tutkimukset on toimitettava 31.10.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 2009/11/EY 1.11.2009

23 277. (279) Natrium-pnitrofenolaatti CAS-numero: 824-78-2 30.4.2014 998 g/kg Seuraavat epäpuhtaudet ovat toksikologisesti merkittäviä: Fenoli Enimmäispitoisuus: 0,1 g/kg 2,4-dinitrofenoli Enimmäispitoisuus: 0,07 g/kg 2,6-dinitrofenoli Enimmäispitoisuus: 0,09 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön kasvien kasvunsäätelyaineena. - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin määritelmä on vahvistettava ja että siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin määritelmään, ja se on todennettava siihen nähden; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen. Luvassa on edellytettävä muun muassa asianmukaisten henkilönsuojainten käyttöä ja riskinhallintatoimenpiteitä altistumisen vähentämiseksi; ja - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot. Lupaehtoihin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä natrium-5-nitroguajakolaatti on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätutkimuksia, joissa tarkastellaan pohjavesiin liittyvää riskiä. Tutkimukset on toimitettava 31.10.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 2009/11/EY 1.11.2009 278. (280) Tebufenpyradi CAS-numero: 119168-77-3 CIPAC-numero: 725 30.4.2014 980 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön punkkien ja hyönteisten torjunta-aineena. Koskien hakemuksia, jotka koskevat tebufenpyradia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muissa muodoissa kuin vesiliukoisissa pusseissa, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. 2009/11/EY 1.11.2009 - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöehtoihin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - vesieliöiden suojeluun ja varmistettava, että lupaehtoihin sisältyy tarvittaessa riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä; ja - hyönteissyöjälintujen suojeluun sekä varmistettava, että, lupaehtoihin sisältyy tarvittaessa Ilmoittajat, joiden pyynnöstä tebufenpyradi on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja, jotka vahvistavat, ettei relevantteja epäpuhtauksia esiinny ja tietoja hyönteissyöjälintuja koskevan riskin tarkastelua varten. Tiedot on toimitettava 31.10.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

24 279. (281) Chlormequat CAS-numero: 7003-89-6 (chlormequat) CAS-numero: 999-81-5 (chlormequat chloride) CIPAC-numero: 143 (chlormequat) CIPAC-numero: 143.302 (chlormequat chloride) 31.5.2014 636 g/kg Epäpuhtaudet: 1,2-dikloorietaani: enintään 0,1 g/kg (klormekvattikloridin kuivapitoisuudesta) Kloorietyleeni (vinyylikloridi): enintään 0,0005 g/kg (klormekvattikloridin kuivapitoisuudesta) Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön viljakasvien kasvunsäätelyaineena. Koskien hakemuksia, jotka koskevat klormekvattia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin rukiille ja ruisvehnälle ja erityisesti kuluttajien altistumisen kannalta, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; ja - lintujen ja nisäkkäiden suojeluun. 2009/37/EY 1.12.2009 Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä klormekvattikloridi on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja, jotka koskevat aineen käyttäytymistä (absorptiotutkimukset on suoritettava 20 C:ssa, pitoisuudet pohjavedessä, pintavesissä ja sedimentissä on laskettava uudelleen), seurantamenetelmiä aineen määrittämiseksi eläintuotteissa ja vedessä sekä vesieliöille, linnuille ja nisäkkäille aiheutuvaa riskiä. Tiedot on toimitettava 30.11.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

25 280. (282) Kupariyhdisteet kuparihydroksidi CAS-numero: 20427-59-2 CIPAC-numero: 44.305 kuparioksikloridi CAS-numero: 1332-35-6 tai 1332-40-7 CIPAC-numero: 44.602 kuparioksidi CAS-numero: 1317-39-1 CIPAC-numero: 44.603 bordeaux-seos CAS-numero: 8011-63-0 CIPAC-numero: 44.604 kolmiemäksinen kuparisulfaatti CAS-numero: 12527-76-3 CIPAC-numero: 44.306 31.5.2014 573 g/kg 550 g/kg 820 g/kg 245 g/kg 490 g/kg Seuraavat epäpuhtaudet ovat toksikologisesti ongelmallisia eikä niiden määrä saa ylittää seuraavia pitoisuuksia: Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön bakteerien ja sienitautien torjunta-aineena. Koskien hakemuksia, jotka koskevat kuparia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin kasvihuonetomaatteihin, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin määritelmä on vahvistettava ja että siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin määritelmään, ja se on todennettava siihen nähden; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu tarvittaessa asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - vesien ja muiden kuin kohde-eliöiden suojeluun. Näiden tunnistettujen riskien osalta olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä; ja - käytetyn tehoaineen määrään ja varmistettava, että sallitut määrät ovat annosten ja käyttökertojen osalta pienimmät halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi tarvittavat määrät. 2009/37/EY 1.12.2009 Lyijy enintään 0,0005 g/kg kuparipitoisuudesta Kadmium enintään 0,0001 g/kg kuparipitoisuudesta Arseeni enintään 0,0001 g/kg kuparipitoisuudesta Ilmoittajat, joiden pyynnöstä kupari on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja aineen hengittämisestä aiheutuvasta riskistä ja muita kuin kohde-eliöitä, maaperää ja vettä koskevasta riskinarvioinnista. Tutkimukset on toimitettava 30.11.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. On käynnistettävä seurantaohjelmia herkillä alueilla, joilla kuparin aiheuttama maaperän saastuminen on ongelma, jotta voidaan tarvittaessa asettaa rajoituksia, kuten enimmäiskäyttömääriä.

26 281. (283) Propakvitsafoppi CAS-numero: 111479-05-1 CIPAC-numero: 173 31.5.2014 920 g/kg Tolueenin enimmäispitoisuus 5 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin määritelmä on vahvistettava ja että siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin määritelmään, ja se on todennettava siihen nähden; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - vesieliöiden ja muiden kuin kohde-eliöiden suojeluun ja varmistettava, että lupaehtoihin sisältyy tarvittaessa riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeitä: ja - muiden kuin torjuttavien niveljalkaisten suojeluun sekä varmistettava, että lupaehtoihin sisältyy tarvittaessa 2009/37/EY 1.12.2009 Ilmoittajat, joiden pyynnöstä propakvitsafoppi on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja merkittävästä epäpuhtaudesta Ro 41-5259 ja tiedot muille kuin torjuttaville niveljalkaisille ja vesieliöille aiheutuvan riskin jatkokäsittelyä varten. Tiedot ja tutkimukset on toimitettava 30.11.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 282. (284) Kvitsalofoppi-P: kvitsalofoppi-p-etyyli CAS-numero: 100646-51-3 CIPAC-numero: 641.202 kvitsalofoppi-p-tefuryyli CAS-numero: 119768-06-61 CIPAC-numero: 641.226 31.5.2014 950 g/kg 795 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. - siihen, että kaupallisesti valmistetun teknisen materiaalin määritelmä on vahvistettava ja että siitä on esitettävä tarvittavat analyysitulokset. Toksisuuskokeissa käytettyä testimateriaalia on verrattava teknisen materiaalin määritelmään, ja se on todennettava siihen nähden; - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; ja - muiden kuin torjuttavien kasvien suojeluun ja varmistettava, että lupaehtoihin sisältyy tarvittaessa riskinhallintatoimenpiteitä kuten puskurivyöhykkeet. 2009/37/EY 1.12.2009 Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä kvitsalofoppi-p on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja muille kuin torjuttaville niveljalkaisille aiheutuvasta riskistä. Tiedot ja tutkimukset on toimitettava 30.11.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.

27 283. (285) Teflubentsuroni CAS-numero: 83121-18-0 CIPAC-numero: 450 31.5.2014 970 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena kasvihuoneissa (keinotekoisella kasvualustalla tai suljetuissa ravinneliuosviljelyjärjestelmissä). Koskien hakemuksia, jotka koskevat teflubentsuronia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin kasvihuonetomaatteihin, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. 2009/37/EY 1.12.2009 - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu tarvittaessa asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - vesieliöiden suojeluun. Kasvihuonekäytössä vapautuvat päästöt on minimoitava eivätkä ne missään tapauksessa saa päästä merkittävinä määrinä lähistöllä oleviin vesistöihin; - mehiläisten suojeluun; mehiläisiä olisi estettävä pääsemästä kasvihuoneeseen; - niiden pölyttävien mehiläisyhteiskuntien suojeluun, jotka on tarkoituksellisesti sijoitettu kasvihuoneeseen; ja - kondensaatioveden, valumisvesien ja kasvualustan turvallinen hävittäminen, jotta ehkäistään muille kuin kohde-eliöille aiheutuvat riskit sekä pinta- että pohjavesien saastuminen. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä

28 284. (286) Zeta-sypermetriini CAS-numero: 52315-07-8 CIPAC-numero: 733 31.5.2014 850 g/kg Epäpuhtaudet: tolueeni: enintään 2 g/kg tervat: enintään 12,5 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena. Koskien hakemuksia, jotka koskevat zeta-sypermetriiniä sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin viljakasvien ja erityisesti kuluttajien 3- fenoksibentsaldehydin (hajoamistuote, joka saattaa muodostua jalostuksen aikana) altistumisen kannalta, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. 2009/37/EY 1.12.2009 - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu tarvittaessa asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - lintujen, vesieliöiden, mehiläisten, muiden kuin torjuttavien niveljalkaisten ja muiden kuin torjuttavien maaperän makroorganismien suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä 285. (287) Klorsulfuroni CAS-numero: 64902-72-3 CIPAC-numero: 391 30.6.2014 950 g/kg Epäpuhtaudet: 2- klooribentseenisulfonami di (N-A4097): enintään 5 g/kg ja 4-metoksi-6-metyyli1,3,5- triatsiini-2-amiini (N- A4098): enintään 6 g/kg Ilmoittajat, joiden pyynnöstä zeta-sypermetriini on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja, jotka koskevat aineen käyttäytymistä (aerobinen hajoaminen maaperässä) sekä linnuille, vesieliöille ja muille kuin torjuttaville niveljalkaisille aiheutuvaa pitkän aikavälin riskiä. Tiedot ja tutkimukset on toimitettava 30.11.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena. - vesieliöiden ja muiden kuin kohdelajeina olevien kasvien suojeluun: näihin tunnistettuihin riskeihin olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä, esimerkiksi puskurivyöhykkeitä; ja - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot. Ilmoittajat, joiden pyynnöstä klorsulfuroni on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja tehoaineen määritelmästä. Tiedot on toimitettava 1.1.2010 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. Jos klorsulfuroni luokitellaan syöpää aiheuttavaksi ryhmään 3 kuuluvaksi aineeksi direktiivin 67/548/ETY liitteessä VI olevan 4.2.1 kohdan mukaisesti, on ilmoittajien, joiden pyynnöstä aine on hyväksytty yhteisössä, toimitettava lisätietoja metaboliittien IN-A4097, IN-A4098, IN-JJ998, IN-B5528 ja IN-V7160 merkityksestä syövän suhteen. Tiedot on toimitettava komissiolle kuuden kuukauden kuluessa kyseistä ainetta koskevan luokittelupäätöksen ilmoittamisesta. 2009/77/EY 1.1.2010

29 286. (288) Syromatsiini CAS-numero: 66215-27-8 CIPAC-numero: 420 30.6.2014 950 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena kasvihuoneissa. Koskien hakemuksia, jotka koskevat syromatsiinia sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöä muihin käyttötarkoituksiin kuin tomaatteihin, erityisesti kuluttajien altistumisen kannalta, on kiinnitettävä erityistä huomiota kasvinsuojeluaineista annetun lain 8 :n 1 momentin 2)-7) alakohdan edellytyksiin ja varmistettava, että tarvittavat tiedot toimitetaan ennen valmisteen hyväksymistä. - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot - vesieliöiden suojeluun; ja - pölyttäjien suojeluun. Lupaedellytyksiin on tarvittaessa sisällyttävä Ilmoittajat, joiden pyynnöstä syromatsiini on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja maaperässä olevan metaboliitin NOA 435343 kulkeutumisesta ja käyttäytymisestä ympäristössä sekä vesieliöille aiheutuvasta riskistä. Tiedot on toimitettava 31.12.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 2009/77/EY 1.1.2010

30 287. (289) Dimetakloori CAS-numero: 50563-36-5 CIPAC-numero: 688 30.6.2014 950 g/kg Epäpuhtaus 2,6- dimetylaniliini: enintään 0,5 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön rikkakasvien torjuntaaineena, siten, että ainetta käytetään enintään 1,0 kg/ha vain joka kolmas vuosi samalla pellolla. - käyttäjien turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - vesieliöiden, muiden kuin kohdelajeina olevien kasvien suojeluun; näihin tunnistettuihin riskeihin olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä, esimerkiksi puskurivyöhykkeitä; ja - pohjavesien suojeluun, kun tehoainetta käytetään alueilla, joilla on herkkä maaperä ja/tai epäsuotuisat ilmasto-olot. 2009/77/EY 1.1.2010 Tarvittaessa on lupaedellytyksiin sisällyttävä riskinhallintatoimenpiteitä, ja metaboliittien CGA 50266, CGA 354742, CGA 102935 ja SYN 528702 aiheuttaman pohjavesien mahdollisen saastumisen todentamiseksi on pilaantumiselle alttiilla alueilla käynnistettävä seurantaohjelmia. Ilmoittajat, joiden pyynnöstä dimetakloori on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja tehoaineen määritelmästä 1.1.2010 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. Jos dimetakloori luokitellaan syöpää aiheuttavaksi ryhmään 3 kuuluvaksi aineeksi direktiivin 67/548/ETY liitteessä VI olevan 4.2.1 kohdan mukaisesti, on ilmoittajien, joiden pyynnöstä aine on hyväksytty yhteisössä, toimitettava lisätietoja metaboliittien CGA 50266, CGA 354742, CGA 102935 ja SYN 528702merkityksestä syövän suhteen. Tiedot on toimitettava komissiolle kuuden kuukauden kuluessa kyseistä ainetta koskevan luokittelupäätöksen ilmoittamisesta.

31 288. (290) Etofenproksi CAS-numero: 80844-07-1 CIPAC-numero: 471 30.6.2014 980 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena. - käyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuteen ja varmistettava, että käyttöedellytyksiin kuuluu asianmukaisten henkilönsuojainten käyttö; - vesieliöiden suojeluun; näihin tunnistettuihin riskeihin olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä, esimerkiksi puskurivyöhykkeitä; ja - mehiläisten ja muiden kuin torjuttavien niveljalkaisten suojeluun: näihin tunnistettuihin riskeihin olisi tarvittaessa sovellettava riskinhallintatoimenpiteitä, esimerkiksi puskurivyöhykkeitä. 2009/77/EY 1.1.2010 Ilmoittajat, joiden pyynnöstä etofenproksi on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja vesieliöille ja sedimenttieliöille aiheutuvasta riskistä sekä rikastumisesta ravintoketjussa sekä lisätietoja mahdollisista haittavaikutuksista vesieliöiden hormonitoimintaan (kalojen koko elinkaaren tutkimus). Tiedot on toimitettava 31.12.2011 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle. 289. (291) Lufenuroni CAS-numero: 103055-07-8 CIPAC-numero: 704 30.6.2014 970 g/kg Lupa voidaan myöntää ainoastaan käyttöön hyönteisten torjuntaaineena sisätiloissa tai ulkona olevissa hyönteisansoissa. - suureen pysyvyyteen ympäristössä ja bioakkumulaation suureen riskiin sekä varmistettava, että lufenuronin käytöllä ei ole pitkäaikaisia haittavaikutuksia muille kuin torjuttaville eliöille; ja - lintujen, nisäkkäiden, muiden kuin torjuttavien maaperän organismien, mehiläisten, muiden kuin torjuttavien niveljalkaisten, pintavesien ja vesieliöiden suojeluun haavoittuvissa olosuhteissa. 2009/77/EY 1.1.2010 Ilmoittajat, joiden pyynnöstä lufenuroni on hyväksytty yhteisössä, on toimitettava lisätietoja tehoaineen määritelmästä. Tiedot on toimitettava 1.1.2010 mennessä Euroopan yhteisöjen komissiolle.