RC-kisat: Kauko-ohjattavat autot lentävät lauantaina Kankaan tehdasalueella. Sivu 18 PERJANTAINA 22.3.2013, SIVU 17 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@ keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, 40101 Jyväskylä Autot&liikenne Uusi omistaja teki nannaa Jeepille Grand Cherokee: Uusiutunut luksusluokan nelivetomaasturi pelittää, mutta hintalappukin miltei hipoo pilviä. Jyväskylä J ostakin syystä näitä uusia luksusmaastureita putkahtelee Jyväskylässäkin autoliikkeisiin aika tiuhaan. Tavalliselle tallaajalle tulee äkkiseltään mieleen, ettei noin 100 000 euron ja usein kallimpienkin autojen esittelemisessä ja myymisessä ole näillä korkeuksilla paljonkaan järkeä. Mutta eipä asia niin ole. Kun Autopalen Jyväskylänmyymälässä oli muutaman päivän koeajettavana uusi Jeep Grand Cherokee 3.0 CRD Overland, sai ajovuoroaan jopa jonkin verran odotella. Ostovoimaa ja -haluja on. Jeep teki ensimmäisen Grand Cherokee -kaupunkimaasturinsa jo 20 vuotta sitten, joten kokemusta tästä lajista valmistajalla riittää. Sinä aikana Jeepin omistajuudella on palloteltu vähän turhan paljon, mikä on näkynyt tuotteissa. Välillä on oltu niin Daimler-Benziä että, välillä taas Fiat-konserni on tuputtanut omia ajatuksiaan. Nyt Jeep on osa Chrysler LLC -konsernia. Vaikka emoyhtiö Chrysler on talousvaikeuksissa, Jeepin insinöörit ovat saaneet toteuttaa vihdoin itseään. Uusi Grand Cherokee vaikuttaakin testiajon perusteella kaksi kertaa paremmalta tuotteelta kuin edeltäjänsä. Koska Fiat on yhä yksi Chrysler LLC:n omistajista, uuden Grand Cherokeen moottori on kehitelty yhteistyössä Fiat Powertrainin kanssa. Mersu-vaikutteita ei enää ole. Testiajossa ollut 3-litrainen turbodiesel on riuska voiman- lähde. Se antaa 241 hevosvoiman (177 kw) tehon. Vääntöä löytyy 550 newtonmetriä. Yhdistetty us on 8,3 litraa satasella ja hiilidioksidipäästöt 218 grammaa. Vähän vaille 3000-kiloisen nelivedon liikuttajaksi diesel on hyvä. 5-vaihteinen automaatti sen sijaan ei kuulu tämän autoluokan vaihteistojen parhaimmistoon. Jeep Grand Cherokeen saa myös 3,6-litraisella V6-bensiinimoottorilla ja 5,7-litraisella V8 Hemi-bensiinimoottorilla. Jälkimmäisestä lohkeavat 352 he- Jeep Grand Cherokee 3.0 CRD Overland sopii suomalaiseen talvimaisemaan ja ajo-oloihin hyvin. vosvoiman tehot. Yksi parhaista uudistuksista on ilmajousitus, joka on ensimmäistä kertaa saatavilla Jeepiin. Meno on kaikissa oloissa tasais- ta, ja auton voi säätää viidelle eri korkeudelle. Myös nelivetojärjestelmässä on valittavana viisi ajo-ohjelmaa. Matkustamo ja tavaratila ovat tilavat. Jeep Grand Cherokee 3.0 CRD Overland maksaa himpun vajaat 100 000 euroa. Se ei siis ole jokamiehen auto, mutta maksukykyinen saa siitä monitoimisen kärryn. Jeepit myy Jyväskylässä Autopale Oy. uusi Toyota VERso TOYOTA TOUCH & GO SuuREMPI KOOLTAAn JA OMInAISuuKSILTAAn. Aja sankarien mittainen perheauto meillä! UUsi ToyoTa RaV4. Toyotan uudistuneessa perheautossa on helppo olla sankari, etenkin kun turvallisuutta on viiden tähden edestä. Tilaa on 7 paikan verran ja Easy Flat -istuinjärjestelmällä sitä saa muunnettua yllättäviinkin tilanteisiin. Active-varustetasosta lähtien vakiona on mm. vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi sekä kosketusnäytöllinen Toyota Touch & Go -mediakeskus, jonka peruutuskameralla ja navigaattorilla tiedät aina, missä mennään. Tervetuloa perheen pienet ja suuret sankarit! Uuden Toyota RAV4:n suurempi koko ja AWD-mallin älykkäästi vääntöä etu- ja takapyörille jakava IDDS-neliveto luovat erinomaiset ajo-ominaisuudet. Active-varustetasosta alkaen vakiona on mm. kosketusnäytöllinen Toyota Touch & Go -mediakeskus peruutuskameralla ja navigaattorilla. Tule ajamaan uusi suurempi RAV4 meille! Verso-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 19 430, arvioitu autovero 6 563,38, toimitus 600, RAV4 2.0 D-4D 2WD alkaen: autoveroton suositushinta 28 110, arvioitu autovero 7 164,09, toimitus 600, Verso 7-p -mallisto alk: autoveroton suositushinta 20, arvioitu autovero 7 322,55, toimitus 600, kokonaishinta sisältäen toimitus 26 593,38. kokonaishinta sisältäen toimitus 28 822,55. kokonaishinta sisältäen toimitus 35 874,09. EU-yhdistetty us 4,9-6,8 l/100 km, CO2-päästöt 129-169 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. HSZ-246 AUDI A4 2.0 4d -04 198 tkm, 1-om., ajovak, takalasiant, ilmast, turvaohjausakseli, sivutörm.suojat, moott.läm, huoltok, 2xrenk.11.800 CIL-973 FORD Fiesta 1,25 60 Trend 3-ov 27 tkm, radio/cd, MP3 yhteensop, 2-rivinen monit.näyttö, 4 etukaiutinta, kauko-oh, Turvatyyny kulj/etumatk.12.900 XPI-973 LEXUS RX 400h VVT-i 4wd A -07 107 tkm, Aut.ilmast, vakionop.s, VSC, VDIM, TRC, kaasupurkausajoval, CD-soitin, ajotietok, monit.näyt. 36.500 CYP-199 MINI Cooper 1.6 Cabrio 2d -05 107 tkm, ilmast., erik.vant x 2, huoltok., kauko-ohj.keskusl, per.tutka, Webasto kaukosääd/kello, Suomiauto 16.500 CHT-743 TOYOTA Auris 1,6 Valvematic Linea Sol 3ov 20 tkm, Renkaat x 2-10 17.600 CHO2 TOYOTA Verso 2,0 D-4D 126 DPF Linea Sol 7p -10 76 tkm, vakionop.s, 1-om, ABS, ajotietok., ajovak.hall, aut. ilmast., keskusl, luist.esto, moott.läm, vetok.irrot.24.900 RTA-299 SKODA Yeti 1,2 TSI Adventure 27 tkm, 1-om, lohkoläm+sisäp, al.vant, puoliaut.ilm, ajonvak, vakionop.s, huoltok, vetoluist.esto, ajotietok. 23.800 BPR-404 TOYOTA Yaris 1,33 Dual VVT-i Style 5ov -12 23 tkm, ABS, 1-om., ilmast., lohkol, luist.esto, spoil, ajovak. hall, ajotietok, sumuval, 4xal.vant, nahkaratti 18.500 KEURUU XCI-770 TOYOTA Avensis 1.6 VVT-i Terra 4d -06 103 tkm, ilmast, VSC+TRC+Brake Assist, takaikk.integ. antenni, turvakori, törm.vyöhykk, Turvapusk. 13.900 FJO-751 TOYOTA Prius HSD 5ov 33 tkm, 1-om., lohkoläm+sisähaar, aluvant, aut.ilmast, alvväh.kelp., huoltok., ajonvak, luist.esto, ajonest. 27.900 FJK-481 TOYOTA Avensis 1.8 Valvematic Linea Sol Wagon-09 117 tkm, met.väri, Moottorinlämmitin+Sisäpistoke, Renkaat x 2 21.900 XCZ-692 TOYOTA Hiace 2.5 D-4D 95 4ov pitkä 15 tkm, CD-soitin, ilmast., lohkol., met.väri, Vanerointi, vetok., 2xrenk., per.tutka, omasta käytöstä 26.900 FJR-553 TOYOTA Hilux Extra Cab 2,5 D-4D 4WD 144 SR -10 29 tkm, lohkol., Aluvant, vetok., Ilmast, huoltok, Edessä 3-pisteturvavyöt, huippusiisti, takuu 28.900 OYS-415 TOYOTA Verso 1,6 Valvematic Linea Sol -10 17 tkm, alum.vanteet, Cd-soitin, aut.ilmast., lohkol., 2xrenk., Chrome paketti, met.väri 25.980 MVI-695 TOYOTA Yaris 1.0 VVT-i Linea Terra 5ov 52 tkm, lohkol., radio/cd, 2xrenk., huoltok. -08 11.900 XVG-355 AUDI A4 1.8 T 4d -05 207 tkm, ABS, ajonest, aut.ilmast., jarruassist, erik.vant, ajovak.hall, keskusl, sumuval, turvaluk, moott.läm.14.900 Yli 1000 vaihtoautoa omalta paikkakunnaltasi Täyden palvelun merkkihuolto ja varaosat paikkakunnallasi www.okauto.fi www.toyota.fi KEURUU O.K. AUTO OY kokonaishinta sisältäen toimitus 39 676,62. EU-yhdistetty us 4,9-7,3 l/100 km, CO2-päästöt 127-176 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. RAV4 2.0 Valvematic AWD alkaen: autoveroton suositushinta 28 230, arvioitu autovero 10 846,62, toimitus 600, Kuormaajantie 5, Puh. 010 5228 300 automyynti: 010 5228 325 jyvaskyla@okauto.fi ma-pe 9 18, la 10 14 KEURUU Mäntymäentie 2, Puh. 010 5228 490 automyynti: 010 5228 493 keuruu@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 Lankapuhelimesta 8,21 senttiä/puhelu + 5,9 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,21 senttiä/puhelu + 16,90 senttiä/min. Koskentie 6, Puh. 010 5228 370 automyynti: 010 5228 375 jamsa@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 Rahastajantie 2, Puh. 010 5228 450 automyynti: 010 5228 455 aanekoski@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14
18 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 22.3.2013 Joona, RC-autoilun 9-vuotias ihmepoika Team Associated: Jyväskyläläinen koulupoika kilpailee kauko-ohjattavilla autoilla amerikkalaisessa tehdastiimissä. Jarno Siltanen R C-autoilu ei ole maailman tunnetuin moottoriurheilulaji, mutta ihan riittävän totista puuhaa se joka tapauksessa on. Maailmassa on satoja kauko-ohjattavien autojen ajamisella leipänsä ansaitsevia ihmisiä. Viime kesän EM-kisoissakin yli 50 osanottajaa ilmoitti olevansa RC-ammattilaisia. Kun Jyväskylässä huomenna ajetaan Suomen RC-talvisarjan eli Winter Jumpsin toiseksi viimeinen osakilpailu, kisaan saapuu Suomen 120 parasta kuskia. Ja mikä hauskinta, Winter Jumps -sarjan kakkosena on neljän osakilpailun jälkeen jyväskyläläinen Joona Haatanen. Eikä tätä Joonaa voi ihan vielä kutsua konkariksi hän on 9-vuotias! Viime kesänä Joona voitti Pohjoismaiden mestaruuskisoissa pronssia. Siis yleisessä sarjassa, koska junioriluokkia ei RC:ssä ole. On aina mielettömän hauska katsoa, kun Joona seisoo aikuisten miesten kanssa kisojen palkintopallilla, hymyilee RC Club Jyväskylän puuhamies Miikka Rahikainen. Keskisuomalaisen KAUPPAKAVERI na oin Av www.ksml.fi/kauppakaveri Joona Haatanen on luultavasti ainoa alle 10-vuotias suomalainen, jolla on tallisopimus. Hän Jarno Haatasella, 9, on RC-sarjan tallisopimus amerikkalaisen Team Associatedin kanssa. ajaa Team Associated -tehdastiimissä. Joona ajaa amerikkalaistallin kalustolla kaudella 2013 ainakin M2-10- sekä M8-luokat. Haatasen menestystä kuvaillaan RC-piireissä lyhyesti: Poika on vain käsittämättömän taitava kuski. Joonan isä Mika Haatanen työskentelee automekaanikkona jyväskyläläisessä Autopale Oy:ssä. Ammattimainen autonvirittäjä on siis lähellä. Renkaiden säilytys Jätä renkaat meidän huoleksemme. Pesemme ja pidämme ne tallessa seuraavaan vaihtoon saakka. Ei poika minua läheskään aina tarvitse. Viime viikonloppunakin menin kisoihin vain loppuhetkillä katsojaksi. Joona haluaa usein touhuta autojensa kanssa ihan itse, sanoo Mika Haatanen. RC Club Jyväskylällä on ulkorata Seppälänkankaalla, mutta talvisin seuran jäsenet ajavat kaupungilta vuokratussa tehdassalissa Kankaalla. Winter Jumps -kisa alkaa Kankaan tehdasalueella lauantaina kello 8. Kisa päättyy noin kello 18. Katsojille on tapahtumaan vapaa pääsy. Mitä RC-kilpailun katsojille on luvassa? RC-kisa on ihan täysiverinen moottoriurheilutapahtuma. Siihen kuuluvat samanlaiset dramaattiset hetket kuin vaikkapa ralliin. RC-kisaakin sävyttävät ulosajot, tekniset viat, ajovirheet ja aivan huikeat ajosuoritukset, luettelee Miikka Rahikainen.
KESKISUOMALAINEN 19 PERJANTAINA 22.3.2013 VAIHTOAUTOIHIN KORKO Kolumni Piia Kuusisto Ympäristöasioita M e, siis ihmiset, tuhoamme tätä maapalloa sellaisella vauhdilla, että oksat pois. Sen takia kaikki, mikä on oikeasti (ei vain mainosmiesten puheissa) ympäristöystävällistä, on mielestäni hyvä. Jotkut tosin ovat sanoneet, että tämä planeetta selviää aina. Erityisen hyvin Maa pärjää sitten, kun ihminen on omilla toimillaan muuttanut sen itselleen elinkelvottomaksi ja niin sanotusti poistunut paikalta. Kovin mielelläni ajattelen, että olen vihreisiin arvoihin kallellaan oleva ihminen. Kannatan lähiruokaa, ekologisista ja eettisistä syistä syön myös mielelläni kasvisruokaa, vaikka en varsinainen kasvissyöjä olekaan. Yritän miettiä tamistani ja ostan mieluummin vähän, mutta parempaa laatua kuin paljon sälää. Viherpiipertämiseni, kuten ystäväni kaikella lempeydellä asiaa nimittää, sokeapiste on autoilu. Minä tykkään yksityisautoilusta. Se on kätevää, käytännöllistä ja säästää aikaa. Läpeensä vihreä ihminen ei hyväksyisi tätä asiaa. Veikkaan, että jos valinnan paikka tulisi, niin ennemmin vaihtaisin vessapaperin sammaleeseen kuin luopuisin yksityisautoilusta kokonaan. Tämä on mielipide, jonka jotkut tuomitsevat jyrkästi, mutta rehellisyys kunniaan. Tätä autoilusta tykkäämistä ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin. Kannatan kävelyä ja pyöräilyä vaihtoehtoina autoilulle aina, kun se käy päinsä. Yhdellä reissulla voi hoitaa monta asiaa, eikä aina ole pakko mennä johonkin. Pääkaupunkiin pääsee junalla, ja välillä voi hypätä bussin kyytiin. Entisen työkaverin amerikkalainen auto oli punainen, kaunis, vanha ja kova syömään. Omistajansa mukaan ruokahalusta kertoi jo käyntiääni: desi, desi, desi, desi... Tällä lohdutan itseäni, kun huristelen maltillisesti bensiiniä siemailevalla autollani. Ja tässä ehkä onkin koko asian ydin. Nykyään vähän ja kohtuullisesti tavien autojen valikoima on kattava. Ajokki löytyy moneen makuun, eikä ympäristö kuormitu valtavasti. Olen kokeillut elämää pelkän julkisen liikenteen varassa. Pääkaupunkiseudulla se onnistui hyvin. Tampereella melko kivasti, Jyväskylässä jo vähän tökki. Äänekoskella pelkän julkisen käyttäminen on kuin pyöröovesta hiihtäisi. Testasin asiaa pari vuotta sitten, siis julkisen liikenteen varassa liikkumista, kun olin kolmen viikon ajokiellossa leikkauksen jälkeen. Kyttäsin ainoan paikallisbussin aikatauluja, että pääsin lähes sopivaan aikaan keskustaan asioille. Normaalisti olisin kävelyt, mutta olo oli sen verran kivulias, että en kärsinyt. Takaisin kotiin tulin taksilla. Sinni loppui kesken. Yksityisautoilu, toivon, että tiemme eivät koskaan täysin erkane. Ympäristö, välitän sinusta kovasti ja yritän jatkuvasti keksiä uusia keinoja, että en kuormittaisi sinua ylettömästi. Lupaan miettiä autoilun vähentämistäkin. AHJOAUTON KAUPPAVIIKKO! 2,9% + Esim. auton hinta 19080,00. Käsiraha 4770,00. Luoton perustamismaksu 190,00. Rahoitusosuus 14500,00. Käsittelymaksu / erä 8,00 Maksuaika 60 kk. Maksuväli 1 kk, Korko 2,9%. KASKOVAKUUTUS 1. VUODEKSI VELOITUKSETTA! 39.900 TULE KAUPAN TEKOON! Etu koskee yksityshenkilöitä ja edellyttää IF:n liikennevakuutusta. Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 4,77%. Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 267,90. Luottokustannukset yhteensä 1764,13. Luottohinta 20844,13. Tarkistimme vaihtoautojen hinnat valmiiksi. Ilmoituksen tarjoukset voimassa 23.3.2013 saakka. 9.900 15.900 49.900 15.900 Seat Exeo st 2,0 TDI 143 Sport Multitronic -12 9tkm takuu, ESP, poiskytkettävä airbag, xenon, 1-om., luist.esto, TC, urh.alusta, urh. ist., erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., MP3, 2xrenk. 24.900 Volkswagen Golf Comfortline 1,4 TSI 90 Alfa romeo 159 Sportwagon 1750 TBi kw 4-ovinen -09 91tkm takuu, ESP, 1-om., il- 200hv Bensiini -10 51tkm p.tutka, aut.ilm., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., MP3, 2xrenk. mast., h-kirja, vak.nop.s. 39.900 BMW X5 3.0sd 70 SAV -08 132tkm ESP, xe- Mercedes-Benz C 180 CDI BE T Premium non, nahkaverh., 1-om., DSC, TC, erik.vant., met. Business Avantgarde -12 47tkm ESP, xeväri, aut.ilm., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., sisäp. non, 1-om., navi, webasto, aut.ilm., h-kirja 29.900 12.900 Skoda Octavia 1.6 Ambiente -08 53tkm Toyota Avensis 2,2 D-4D 150 Clean Poilmast.2renk. huoltokirja, 1om. VOLKSWAGEN TA- wer Linea Sol Technical Wagon -06 KUUVAIHTOAUTO 194tkm erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk., vetok. 13.990 Audi Q5 2,0 TDI (DPF) quattro -09 91tkm Citroen C4 1,6i 16v SX Vision Berline -08 Honda Cr-v 2,2 i-ctdi Elegance Plus 4WD Opel Astra Wagon Ultimate 1,6 Ecotec ESP, 1-om., erik.vant., met.väri, ilmast., h-kirja, 73tkm ESP, erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., -08 84tkm ESP, xenon, aut.ilm., vak.nop.s., CD, 85kW MT5-10 86tkm ESP, sadetunn., 1-om., luist.esto, aut.ilm., ilmast., sivuairb., CD, MP3, velohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp., vetok. vak.nop.s., 2xrenk. vetok. tok. 24.900 22.900 Seat Leon FR 170 TDI CR DPF DSG -10 99tkm ESP, poiskytkettävä airbag, sadetunn., p.tutka, luist.esto, TC, navi, urh.alusta, urh.ist., erik.vant., ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak. nop.s., MP3, 2xrenk., sisäp., vetok. www.ahjoauto.fi 25.900 Audi A3 sb Ambition 2.0 turbo 147 kw quattro -07 104tkm ESP, erik.vant., ilmast., hkirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk. 19.900 Skoda Octavia Combi 1.4 TSI Elegance -09 78tkm ESP, poiskytkettävä airbag, xenon, sadetunn., 1-om., luist.esto, ASR, erik.vant., aut. ilm., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, MP3, 2xrenk., sisäp. 19.500 Volkswagen Golf Comfortline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) BlueMotion Tech -10 46tkm ESP, xenon, 1-om., erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp. Jyväskylän Autotarvike Oy:n Volkswagen- ja Audi-takuuvaihtoautojen myymälä ma-pe 8:00-18:00, la 10:00-14:00 Sorastajantie 4, Jyväskylä Puh. 020 775 1560
20 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 22.3.2013 Herkkupullia Risto Aalto autosta Karoliinan Kahvimylly: Ei tarvitse lähteä Joutsaan asti täytekakkuostoksille. Autosta elanto Joutsa Eija Juutilainen Mikä onkaan helpompaa kuin ostaa Karoliinan Kahvimyllyn leivonnaisia lähes omalta ovelta, tai ainakin Jyväskylän torilta? Nyt näitä herkkuja saa auton tiskiltä ja hieman kahvilaa halvempaan hintaan. Saksassa asunut ja siellä kondiittorikoulutuksensa saanut Karoliinan Kahvimyllyn yrittäjä Pirjo Soilu kertoo, että Saksassa kiertäviä ja toreilla leivonnaisia myyviä autoja näkee säännöllisesti. Ostimme automme Saksasta reilu vuosi sitten. Terveystarkastaja tarkasti auton kylmätilat ja käsienpesupaikan. Tämä on toinen kevät, kun autostamme voi ostaa tarjottavaa kotiin, Soilu kertoo. Paavo Koistinen ajaa autoa ja myy Karoliinan Kahvimyllyn herkkuja. Karoliinan Kahvimylly on joutunut uuden Nelostien valmistuttua todelliseen koetukseen, sillä asiakkaat eivät ole enää poikenneet entiseen tahtiin. Helmikuuhun asti konditoria oli avoinna vain viikonloppuisin, mutta nyt jo koko viikon. Tähän asti Kahvimyllyn auto on ajanut satunnaisesti ja useimmiten sesonkien mukaan. Huhtikuusta alkaen reittejä on tarkoitus lisätä, samoin myytäviä tuotteita. Viimeksi auto kiersi naistenpäivänä. Se on ajanut myös ystävänpäivänä ja joulun alla. Ensi viikolla tulemme kiirastorstaina. Onneksi keväällä on monia juhlapäiviä, jolloin täytekakkuja kysytään ja tilataan paljon. Kati Säkkinen tuli Taivalkoskelta mummoa tapaamaan Jyväskylään. Kahvin kanssa nautittavat pullat ostettiin Karoliinan Kahvimyllyn autosta. Soilu kertoo, että sopivan myyntipaikan löytäminen auton kanssa ei ole niin helppoa kuin luulisi. Autoa ei saa pysäköidä mihin tahansa, aina on oltava kiinteistönomistajan lupa. Torilla myyntiin tarvitaan lupa kaupungilta. On myös hyvä huomioida, onko lähistöllä kahvila, jolta Karoliinan Kahvimylly ei halua viedä asiakkaita. Olemme kartoittaneet isoja yrityksiä, joiden pihalle voisimme tulla esimerkiksi kerran kuukaudessa. Toisaalta esimerkiksi automarketin parkkipaikka ei ole välttämättä hyvä paikka myydä. Automyyntiin valmistetaan hiukan pienempiä täytekakkuja kuin mitä Joutsan kahvilassa on myynnissä. Niitä on helpompi myydä ja kuljettaa kotiin. Soilu ehdottaa myös, että haluamansa tuote kannattaa tilata etukäteen autoon, jos mielessä on jotain erityistä. Autosta saa kakkujen lisäksi suolaisia leivonnaisia, piirakoita, pullaa, kuivakakkuja, perunarieskoja, sämpylöitä ja vaaleaa leipää. Ruisleipää emme leivo, mutta olen ottanut myyntiin ruisleipää Järvi-Suomen Herkusta Hirvensalmelta. Pääsiäiseksi Soilu lupaa leipoa esimerkiksi pasha-juustokakkua, mämmi-mallasleipää ja mämmi-appelsiinikakkua. Auton aikataulu ilmoitetaan viikoittain Keskisuomalaisessa. Soilu kertoo, että yleensä autoa ajaa hänen poikansa Henrik Enke tai miehensä Paavo Koistinen. Toinen kiertävä herkkuauto on Roinilan liha-auto. Soilu toteaa, että he ovat Roinilan kanssa mielellään samalla paikalla myymässä yhtä aikaa, sillä yritykset eivät kilpaile toistensa kanssa, mutta tuovat toisilleen asiakkaita. Auto pakataan aamuvarhain lämpimillä leivonnaisilla täyteen eikä kotiin saa tulla ennen kuin hyllyt ovat tyhjät. Leikkimielisesti todettuna, Soilu naurahtaa. Karoliinan Kahvimyllyn auto kiertää noin sadan kilometrin säteellä ja ainakin Äänekoskella sekä Uuraisilla on käyty. BLACK IS BACK. erä: VOLVO V60 ja v70 BLACK EDITION. Volvo V60 D4 Momentum Edition Business Aut 41 882,85 Varusteina mm. City Safety-järjestelmä Aktiiviset Xenon ajovalot Lämmitettävä takaistuin Sadetunnistin Sisäilman laatujärjestelmä Polttoainetoiminen lämmitin ajastimella Audio High Performance Multimedia 7 näytöllä Sivupeilien hopeapintaiset suojat Alumiinivanteet Balder 17 Hinta sis. toimitus arvioidun autoveron päästöillä 129 g/km. etusi yli 3000! Volvo V70 D4 Summum Edition Business Aut 48 681,55 Varusteina mm. Sähkötoiminen kuljettajanistuin muistilla City Safety-järjestelmä Aktiiviset Xenon ajovalot Sähkötoiminen takaluukku Lämmitettävä takaistuin Peruutustutka Sisäilman laatujärjestelmä Polttoainetoiminen lämmitin ajastimella Verhoilu: nahka sport-istuimet Audio High Performance Multimedia 7 näytöllä Ilmanoton, sumuvalojen ja sivupeilien kromitehosteet. Hinta sis. toimitus arvioidun autoveron päästöillä 130 g/km. Kuvan autossa erilaiset vanteet. Kuormaajantie 8 Automyynti 010 5228 210 ma-pe klo 9-17, la 10-14 Huollon ajanvaraus 0600 00240 ma-pe klo 8-16.30 Varaosat puh. 010 5228 260 ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo 010 5228 244 ma-pe klo 8-16 (Kuormaajantie 5) hameenauto.fi Keskuskatu 25 Automyynti 010 5228 280 ma-pe klo 9-17. la 9-13 010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta. 0600-puhelut 25 snt/puhelu + pvm.
KESKISUOMALAINEN 21 PERJANTAINA 22.3.2013 Uusi ŠKODA Octavia Avaruus ympärilläsi Tervetuloa ŠKODA-viikonloppunäyttelyyn la 23.3. klo 10 14 ja su 24.3. klo 12 15. Uusi ŠKODA Octavia tuo avaruuden ympärillesi yhdistäen ainutlaatuisella tavalla tilaa, tyyliä, turvallisuutta, tehokkuutta ja taloudellisuutta. Uusi Octavia on nyt enemmän auto, joka on omaa luokkaansa. ŠKODA Octavia alk. 22 366,33 ŠKODA Octavia toimituskuluineen alk. 22 366,33, autoveroton suositushinta alk. 17 865 + arvioitu autovero 3 901,33 CO2-päästöllä 114 g/km, yhdistetty us 4,9 l/100 km. Malliston yhdistetty us ja CO2-päästöt: 3,8 6,1 l/100 km ja 99 141 g/km. Toimitus 600. Kuvan auto erikoisvarustein. Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS Tykkää meistä facebook.com/skodasuomi Tutustu uuteen Octaviaan tarkemmin: skoda.fi ERIKOISERÄ HUIPPUVARUSTELTUJA CRUZE SW 1.4T LTZ MALLEJA. VARUSTEENA MM. INTEGROITU NAVIGAATTORI, NAHKAVERHOILU, AVAIMETON JÄRJESTELMÄ, AUTOMAATTI-ILMASTOINTI, PERUUTUSKAMERA. 25.590,00 (sis. toimitus 600,00 ) ETUSI YLI 3.000,00. Koeaja ŠKODA ja voita lippuja Suomen otteluun 2013 jääkiekon MM-kisoihin! Arvomme 3 kpl 2 hengen lippuja Suomen otteluun (arvo 298 ). Arvonta suoritetaan 15.4.2013. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Skoda-myyjämme: Ruusala Arto 050 502 8007, Rossi Valtteri 050 502 8156 VIIKONLOPUNNÄYTTELYSTÄ 32. BMW 116 D F20 TwinPower Turbo 5ov Business vm. 2012, 3 tkm 29. maksuton laina-auto huollon aikana 3 vuoden maksuton renkaiden vaihto 3 vuoden maksuton 24h tiepalvelu 3 vuoden uuden auton takuu 3 vuoden maksuton huolto 20.492,56 *Autoveroton hinta alk. 15.000, arvioitu autovero 4.892,56, toim. 600, yht. 20.492,56. Chevrolet Cruze Station Wagon: Kulutus 4,5-7,2l/100km ja CO2-päästöt 119-170 g/km. Radio/CD/MP3, ABS-jarrut, 6 turvatyynyä ym. Lue lisää osoitteesta www.chevrolet.fi. **Easy Driving astuu voimaan rekisteröinti-päivämääränä ostaessasi uuden Chevrolet Spark, Aveo, Cruze, Captiva, Orlando tai Malibu (alkaen 1. heinäkuuta 2012). Maksuton huolto on voimassa 3 vuotta / 45 000 kilometriin saakka ja 3 vuoden maksuton renkaiden vaihto on voimassa ostaessasi talvirenkaat auton oston yhteydessä. Ehdoissa voi esiintyä paikallisia eroja. Opel MOVANO Van L3H2 (3,50t) 2.3 CDTI 92 FWD vm. 2012, 10 tkm 27. 36. Peugeot 508 SW Active THP 156 Limited vm. 2012, 10 tkm 43.500 Veljekset Laakkonen Oy Peugeot BOXER 335 L3H2 HDI 120 van Matkailuauto vm. 2011, 10 tkm 30. Chevrolet MALIBU 4-ov LTZ 2,0D 117 A vm. 2012, 4 tkm 16. Peugeot 208 Active VTi 82 5-ov vm. 2012, 2 tkm 26.990 Skoda RAPID 1,6 TDI 105 Elegance vm. 2013, 1 tkm ESITTELYAUTOT HUIPPUEDULLISESTI! 24. Mazda 3 1,6 Exclusive Business 5ov (BB3) vm. 2012, 3 tkm 25. Peugeot 5008 Sport HDI 112 FAP 7p vm. 2012, 7 tkm 19. Skoda ROOMSTER 1,2 TSI 85 Adventure vm. 2013, 3 tkm USHINTAAN! 39. Skoda SUPERB 2,0 TDI 140 4x4 Ambition DSG (MY13) vm. 2013, 3 tkm Chevrolet-myyjämme: Jääskeläinen Pasi 050 552 5016, Kuula Ilkka 050 559 7614, Liukkonen Antti 050 345 5256, Tawast Anssi 050 341 5000 62. BMW X3 xdrive20d A TwinPower Turbo F25 Business vm. 2012, 6 tkm 33. Mazda 6 2,2TD MP Dynamic 5ov (VQ1) vm. 2011, 12 tkm UUsi Chevrolet CrUze station Wagon alk. 3 41. Skoda SUPERB Combi 2,0 TDI Subaru OUTBACK 170 Ambition DSG (VM12) 2,5i VA CVT vm. 2011, 5 tkm vm. 2012, 6 tkm Jääskeläinen Pasi 050 552 5016, Kuula Ilkka 050 559 7614, Laajala Pertti 050 502 8006, Liukkonen Antti 050 345 5256, Piiroinen Samuli 050 433 4414, Rossi Valtteri 050 502 8156, Ruusala Arto 050 501 6177, Räsänen Ari 050 502 8007, Tawast Anssi 050 341 5000 Jyväskylä Palokankaantie 20, 40320 Jyväskylä Vaihde 014 696 611 Avoinnna: ark. 9 17, la 10 14 Jämsä Ekosentie 2, 42100 Jämsä Puh. 014 341 0034 Avoinnna: ark. 9 17, la 10 13 29. Subaru XV 1,6 (BC) CVT vm. 2012, 6 tkm
22 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 22.3.2013 Hybridiaika näkyy korjaamoissakin Sähkötyöt: Moottoritekniikan kehittyminen sähköisempään suuntaan tuo uusia vaatimuksia autonasentajille. Sähkö- ja hybridiautot yleistyvät tasaisesti, vaikka polttomoottoreja monimutkaisempi tekniikka pitää ajoneuvojen hinnat yhä korkealla. Monet tajat haluavat kuitenkin tehdä osuutensa fossiilisten polttoaineiden uksen vähentämisessä, joten kauppa on alkanut käydä. Lähes jokaisella suurella automerkillä on jo hybridimallinsa tai jopa useampi. Kuinka uuden tekniikan vyöry vaikuttaa korjaamoihin? Tottakai se vaikuttaa moniin asioihin. Autoalalla on kuitenkin se hyvä puoli, että teknisiä muutoksia on tullut ja tulee jatkuvasti. Meillä on tahto opetella uutta ja henkilöstöstä löytyy kiinnostusta kouluttautumiseen. Sähkön kanssa toimimisessa tärkeintä on ymmärtää turvallisuuden merkitys. Vaaroja on enemmän kuin perinteisessä korjaamotoiminnassa, sanoo Hämeen Auton kouluttaja Timo Ylönen. Yhä useampia automalleja myös ladataan, eikä pelkästään tankata. Pääsia on, että huoltotöitä tehdessään tietää aukottomasti, missä ajoneuvon osissa sähköä liikkuu. Ikkunoihin teipatut varoitukset muistuttavat sähkötöistä. Sähkö- ja hybridiautojen sähkötyöt ovat lähes poikkeuksetta luvanvaraisia töitä. Se tarkoittaa, että ennen ensimmäistä sähkötyötä on tehtävä ilmoitus Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (Tukes). Tukes puolestaan tarkistaa, että sähkötöitä tekevissä yrityksessä on riittävästi sähköturvallisuutta koskevaa koulutusta. Samoin työntekijöillä on oltava hätäensiapukoulutus. Jokaisessa hybridejä huoltavassa liikkeessä on oltava sähkötyökoulutuksen saanut henkilö, joka tekee päätökset autojen korjauksista. Volvoja myyvissä liikkeissä henkilöä kutsutaan Nica-mekaanikoksi. Sähkötyönjohtaja puolestaan voi valvoa turvallisuusmääräyksiä ja koulutuksen riittävyyttä kaikissa saman yrityksen toimipisteissä. Ajoneuvoja korjattaessa riittää S3-luokan koulutus, joka oikeuttaa alle 1 000 voltin vaihtojännitteiseen ja enintään 1 500 voltin tasajännitteiseen verkkoon liitettäväksi tarkoitettujen laitteiden korjaustyöt. Ajoneuvojen sähkötyöt pyritään tekemään jännitteettöminä. Korjaustöissä joudutaan kuitenkin tekemiseen korkeajännitteisten komponenttien kanssa. Ja esimerkiksi akkua ei saa jännitteettömäksi, vaan siinä on tyhjänäkin jännite. Hämeen Auto myy nykyisin muun muassa Volvo V60 -pistokehybridiä. Auton akuissa on 400 voltin tasasähkö. Se merkitsee sitä, että akun korjaustyöt ja kolarikorjaukset ovat hyvin tarkka paikka. Vaikka linnut eivät saa sähköiskua langoilla istuessaan, ihminen on vähän toisessa asemassa. Ihmisen keho saattaa aiheuttaa hengenvaarallisen valokaaren, jos varovaisuus sähkötöissä unohtuu. Pääsia on, että huoltotöitä tehdessään tietää aukottomasti, missä ajoneuvon osissa sähköä liikkuu, toteaa Ylönen. Joidenkin huoltotöiden aikana sähkö- ja hybridiautot jopa aidataan. Silloin kenellekään ei jää epäselväksi, että ajoneuvolle tehdään sähkötöitä. Hämeen Auton kouluttaja Timo Ylönen pitää vuodenvaihteessa tarkentuneita sähkö- ja hybridiautojen huoltomääräyksiä asianmukaisina. Joidenkin huoltotöiden aikana pistokehybridi jopa aidataan turvallisuuden takaamiseksi. farmari Uusi Golf Variant tulee syksyllä Syksyllä Volkswagen tuo markkinoille uuden Golf Variantin. 20 vuotta markkinoilla ollutta Golf Variant -mallia on kaikkiaan myyty jo yli 1,8 miljoonaa kappaletta, joten Volkkari voi luottavaisin mielin lanseerata myös tämän päivitetyn version. Pituutta uudessa Variantissa tulee olemaan lähes kolme senttiä edeltäjäänsä enemmän ja akselivälikin on kasvanut 4,2 senttiä. Kun selkänojat ovat normaaliasennossa on tavaratilan koko 605 litraa, mikä on 100 litraa enemmän kuin aikaisemmin. Volkkarin mukaan auto on kuitenkin entistä kevyempi, vaikka onkin mitoiltaan suurempi. Mallista riippuen painoa on voinut pudota jopa hieman reilu 100 kiloa. Laihtumisen takana ovat muun muassa korirakenteissa käytetyt uudenlaiset kuumamuovatut suurlujuusteräkset ja entistä kevyemmät uuden sukupolven moottorit. Moottorivaihtoehtoja uuteen Golf Variantiin tulee useita. Alhaisimman uksen Volkkari on saanut TDI BlueMotion -versioon, joka taa vain 3,3 litraa sadalla kilometrillä. Variantin tulee saamaan myös 4MOTION-nelivetona. Uudet Golf Variantit ovat aidosti saksalaisia, sillä ne valmistetaan Zwickaun tehtaalla Saksassa. VÄHEMMÄN KULUTUSTA KESKIKULUTUS 3,6 L/100KM ALKAEN 23.990 - - AUDI Q5 2,0 TDI (DPF) guattro S tronic Business 150 tkm Ford Transit 350L EF 2 4TDi 2 4TDi 125 K-A -10 Lectica 7h -02-02 242 tkm, kauko-ohjattava kesk.luk, 7-paikkainen, huoltokirja, kesärenkaat, pariovet, - sis.alv, soitin, talvirenkaat, vanerointi, we- särenk., metalliväri, talvirenk., webasto basto, vetokoukku 37.900 34.900 10.900 24.500 17.800 ISUZU D-max Space Cab 2,5 TDi 4WD 6MT LS 3 Opel tkm Insignia 2 0 2 0 CDTi 118 Cosmo BL Opel ZAFIRA 1 8 1 8 Enjoy 7-paikkainen -12 Sports Tourer -09-09 OPC-Line -08-08 77 tkm, ABS, aut-ilm, ESP, 3xisofix, kattok, 43 tkm, ABS, cd, ilmast, kattok, k.o.kesk.luk, k.o.kesk.luk, p-tutka, sadetunn., takaluuk. 1-käyttäjä, 2xerikoisvanteet, 7-paikkainen, sähk., sävylas., lisälämm., vetok, xenon, huoltokirja, kesärenkaat, metalliväri, 1-käyttäjä, 2xerikoisvanteet, huoltokirja, MMI moottorinlämmitin+sisähaara, talvirenkaat CIVIC DIESEL ENSIESITTELYSSÄ LA 23.3. 10-15 SU 24.3. 11-15 CIVIC DIESEL ENSIESITTELYSSÄ LA - SU 23. 24.3. ENEMMÄN SUORITUSKYKYÄ 120HV / 300NM UUSI CIVIC 1.6 DIESEL HONDA CIVIC 1.6 i-dtec COMFORT, AUTOVEROTON HINTA 20.485, AUTOVERO 3505,01. KOKONAISHINTA 23.990,01 + TOIMITUSKULUT, CO2-PÄÄSTÖT 94 G/KM, EU-KESKIKULUTUS 3,6 L/100KM, SAAT LISÄTIETOJA HAULLA: UUSI HONDA CIVIC 1.6 DIESEL Yli 2000 vaihtoautoa osoitteessa 16.900 Seat EXEO 2,0 TDI 170 Style 2010-10 -10 Suzuki ALTO 1,0 GL 5d -12-12 SUBARU 142 tkm, ABS, ajotietok, Forester päiväval., 2,0 aut-ilm, X RR 7 tkm, cd, ilmastointi, kauko-ohjattava kes- CD/MP3, 16 alut, ESP, 2xisofix, k.o.kesk.luk, kuslukukitus, 1-käyttäjä, huoltokirja, kesärenkaat, metalliväri, talvirenkaat -08 off, vak.nop.säädin, sävylas., vetok, xenon, 1-käyttäjä, huoltokirja, kesärenkaat, 120 multi-ratti, tkm p-tutka, sadetunn., sumuv, airbag metalliv. 20.800 Volkswagen PASSAT Variant Comfortline Volvo S40 D3 Classic Business, 2,0 TDI 103kw BlueMo -10-10 25 tkm, ABS, ajotietok, aut-ilm, bluetooth, cd, 142 tkm, ajotietok, aut-ilm, cd, ESP, 2xisofix, ESP, 2xisofix, k.o.kesk.luk, p-tutka, sade- k.o.kesk.luk, monitoiminäy., sävylas., vak. tunn., vak.nop.säädin, xenon, nahkasis, SUZUKI nop.säädin, met.väri, Grand 1-käyttäjä, vitara huoltokirja, 1,9 DDiS 1-käyttäjä, 4WD 2xerikoisvanteet, st XC huoltokirja, 5MT ke- kesärenkaat, moottorinläm.+sisähaara särenkaat, sis.alv, talvirenkaat, MMI 3 tkm -12 20.900 10.900 38.500 7.900 19.900 Suzuki GRAND VITARA 1,9 DDiS 4WD st Suzuki SWIFT Sport 1,6 SUBARU XC 5d -12-12 Forester 2.0 CS 5d 13 tkm, A ajotietok, aut-ilm, 22.900 cd, 17 alut, ESP, 3 tkm, ajotietok, aut-ilm, cd, 17 alut, jatkuva neliv., kattok, k.o.kesk.luk, Keyless Go, korin v. pusk., vak.nop.säädin, xenon, 1-käyttäjä, huoltokirja, kesärenkaat, talvirenkaat, vetok. k.o.kesk.luk, Keyless Go, korin v. pusk., sumuv, vak.nop.säädin, xenon, 1-käyttäjä, 2xerikoisvanteet, huoltokirja, kesärenkaat, kitkarenkaat, metalliväri 185 tkm -99 KORKOUS 1,9% marraskuun loppuun kaikkiin autoihimme Luotonperustaminen 200, käsittelykulu kk 8, max luottoaika 60kk, käsiraha alkaen 10%. Esim. ajoneuvon käteishinta yht. 10 000, käsiraha + vaihtohyvitys 1 000, luoton määrä yht. 9 000, perustamismaksu 200, rahoitettava osa yht. 9 200. Korko 1,90 %, korot sopimusajalta 451, käsittelymaksu/erä 8, käsittely- maksut yht. 480, luottokustannukset yht. 1 131, luottoaika 60 kk, maksuväli 1 kk, SUZUKI maksuerien Jimny lukumäärä 1,3 60 JX kpl, annuiteettierä 4WD 3d 160, viimeinen erä 211. KSL 7:2 muk. luottohinta 11 131, KSL 7:11 muk. tod. vuosikorko 4,87 %. 107 tkm -99 27.400 35.900 7.400 Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min (alv 23%), matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min (alv 23%) : Merasin 2, puh. 020 777 2202 HONDA huolto: puh. 020 777 2205 Ismo Niiranen 050 4035 198 Ari Puukko 050 5708 946 KEURUU: Haapamäentie 1 puh. 020 777 2652 Simo Saapunki 044 599 4308 Kari Ohvanainen 044 599 4187 ja ja kaikista onnistuu kauppa lähimmässä toimipisteessämme. Teemme kauppaa ma-pe 9-18, la 10-15 K. Pienmäki T. Nurmi 0424 361 204 0424 361 215 Laukaantie 7, 40320 Jyväskylä www.tasanautotalo.fi
PERJANTAINA 22.3.2013 KESKISUOMALAINEN 23 Esi-isältä perittyä kauneutta Citroën DS5 Hybrid: Ranskalaisvalmistaja lupaa diesel- ja sähkömoottorien yhdistelmän säästävän 30 prosenttia uksessa. Jyväskylä Matti Tiitinen Citroën DS5 Hybridin yksityiskohtainen kuvailu tämän kokoisessa tekstissä ei oikein onnistu. Auto on täynnä herkullisia yksityiskohtia, jotka pysäyttävät ohikulkijan kerta toisensa jälkeen aivan kuten alkuperäinen DS-malli vuonna 1955 teki. Tekniikkapuolella uutta on dieselmoottoriin yhdistetty sähkömoottori, josta valmistaja käyttää nimitystä Hybrid4. Nelonen tarkoittaa nelivetoa, joka toteutetaan syöttämällä polttomoottorin 163 hevosvoimaa etupyörille ja sähkömoottorin 27 kilowattia takapyörille. Liikkeelle lähdöt ovat äänettömiä ja sähköltä dieselille vaihtumista tuskin huomaa. Auton sisusta on juuri sitä mitä ison Citroënin kuuluukin olla: erilainen, rohkea, kaunis ja miellyttävä. Mustaan sisäkattoon on sommiteltu hävittäjälentokoneen omaiset katkaisijat kattoluukulle, head-up- heijastusnäytölle ja sisävaloille. Kojelauta on voimakkaasti kuljettajakeskeinen ja nahkaverhoillut istuimet elegantisti tikatut. Matkustajille on mukavasti tilaa sekä edessä että takana. Takakontin tilaa ovat syöneet sen alle sijoitetut akut, kuljetuskapasiteetti jää 325 litraan. Navigaattori, hierova kuljettajan istuin, kaistavahti ja avaimeton käynnistys ovat vain osa ison kissan varusteista. Neliveto-hybrid on Suomen lumiseen talveen hyvä yhdistelmä. Liikkeelle lähdöt ovat äänettömiä ja sähköltä dieselille vaihtumista tuskin huomaa. Täysiveriseksi nelivedoksi DS5 Hybridistä ei ole, sillä sähkömoottori on siihen tehtävään hiiren verran liian pieni, mutta lumisilla teillä se antaa tuntuvasti pitoa takapyörille. Alati ruuhkautuvissa kaupungeissa ajamista ajatellen, Citroën kertoo hybrid-järjestelmän säästävän 30 prosenttia uksessa. C est magnifique! Heikkoutena autossa on automatisoitu manuaalivaihteisto, joka toki on parempi kuin normaali robottivaihteisto, mutta kuitenkin hidas kuin Spede Pasanen rautakaupan myyjänä. Navigaattoria ohjataan keskikonsolin napeilla saksalaisten kilpailijoiden tapaan Citroën DS5 Hybridin etuvalojen umpiot ovat isot ja niissä ovat kääntyvät tupla-xenon valot. Keskius laskee taloudellisen dieselmoottorin ja sähköavustuksen ansiosta 3,4 / 3,8 litraan satasella, riippuen onko auto varusteltu Chic, So Chic vai Sport Chic -paketeilla. Koeajossa nyt oli kattavimmin varusteltu Sport Chic -malli, jonka hinta on noin 53 100 euroa. Edullisin DS5 Hybrid vastaavasti maksaa lähes 10 000 euroa vähemmän. Pienempiin autoihinsa Citroën esitteli Geneven automessuilla Hybrid Air -teknologian, joka paineilmajärjestelmän avulla varastoi energiaa ja käyttää sitä auton liikuttamiseen. Etu on, että erikoisakkuja ei tarvita ja esimerkiksi C3:n keskiukseksi tulisi PureTech-bensiinimoottorilla ja paineilmatoiminnolla 2,9 litraa satasella. Hiilidioksidipäästö olisi 69 grammaa 100 kilometrillä. Merkin isompiin autoihin yhdistetään jatkossakin Hybrid4 -teknologiaa. Citroënit myy Jyväskylässä Käyttöauto Oy. Matti Tiitinen Auton sisusta on juuri sitä mitä ison Citroënin kuuluukin olla: erilainen, rohkea, kaunis ja miellyttävä. XV CroSStek Subaru esittelee hybridinsä ensi viikolla Subaru esittelee historiansa ensimmäisen hybridiauton 27. maaliskuuta käynnistyvässä New Yorkin autonäyttelyssä. Uutuuden nimi on Subaru XV Crosstrek Hybrid. Uutuus saapuu markkinoille vielä kuluvan vuoden aikana. XV-malliin perustuva hybridiauto tulee ensimmäisenä myyntiin Pohjois-Amerikassa, jossa hybridiautojen kysyntä on viime vuosina kasvanut rajusti. Nelivetoisen Subaru XV Crosstrek Hybridin voimanlähteenä ovat sähköja boxermoottorit. Polo R WRC Pieni erä ralli-volkkareita kansalle Kahden litran ja 162 kilowatin (220 hv) TSI-moottori, josta irtoaa vääntöä 350 newtonmetriä. Kiihtyvyys nollasta sataan 6,4 sekuntia ja huippunopeus 243 kilometriä tunnissa. Jos nämä lukemat saavat pumpun pamppailemaan innosta ja innon lisäksi olet valmis panostamaan hieman yli 44 000 euroa, ota äkkiä yhteys lähimpään Volkswagen jälleenmyyjään. Uusi Polo R WRC on niin sanottu siviiliversio Volkkarin MM-ralliversiosta ja mallia valmistetaan vain 2 500 kappaletta. Tämänhetkisen tiedon mukaan tätä ralli-volkkaria tulee syksyllä Suomeen vain kolme kappaletta. Tervetuloa suureen KEVÄT- RAHOITUSUS Korko alk. Kysy lisää rahoitustarjouksista Jyväs-Caravanin myyjiltä! 1,99% * *Kampanjaehdot: Korko näihin uusiin ajoneuvoihin alkaen 1,99%, kun rahoitettava summa on max 15.000. Esimerkkilaskelma: rahoitettava summa 15.000, perustamismaksu 185, sopimusaika 60 kk, maksuerä 266,10 /kk, käsittelymaksu 8 /kk, luottokustannukset yhteensä 1.445,52, todellinen vuosikorko 3,74 % ja luottohinta 16.445,52. Osamaksusopimus rahoitettava viimeistään 30.4.2013. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen. NÄYTTELYYN Dethleffs I 9000 XXL automaatti 3.0 HPI 170 hv -12 Carthago C-Tourer T 143 2.3 180.045 76.765 + toim. Bürstner Aviano I 684 P 2.3 Dethleffs Edition T 6701 Aut. ALDE 2.3 JTD 148 hv Euro 5-12 85.335 75.445 Kabe Travel Master 740 LGB 2.3 JTD 130 hv Bürstner Ixeo IT 740 L 2.3 JTD 148 hv Euro 5-12 83.900 74.869 + toim. Dethleffs Eighty II T 6700 ALDE 2.3 JTD 148 hv Euro 5-12 Dethleffs Advantage A 5881 HG 2.3 80.380 65.510 Bürstner Viseo I 726 L 2.3 Bürstner Nexxo T 687 L 2.3 JTD 148 hv Euro 5-12 79.407 63.509 + pe 22.3. klo 9-19 la 23.3. klo 10-16 su 24.3. klo 12-15 toim. Dethleffs Magic Edition T Silver EB 2.3 Kabe Royal 560 LXL KS -12 76.815 43.000 MYYTY! Solifer Finlandia 600 LK2 39.900 Dethleffs Beduin 655 V -12 37.565 Dethleffs Beduin 655 SB -12 37.160 Kabe Smaragd XL KS -12 36.650 Dethleffs Eighty II 565 DBM -12 35.170 Solifer Finlandia 560 TBR 34.900 Hobby 720 UML Premium ALDE -12 34.740 Solifer Artic 560 NS 32.890 Dethleffs Nomad 530 SK -12 29.735 Dethleffs Camper 560 SK -12 28.080 Poksi N 460 Sport -12 16.300 Carthago C-Line T 4.2 F 2.3 76.900 Rapido I 9090 DF 2.3 JTD 130 hv -10 67.900 Dethleffs I 6501 2.3 JTD 130 hv -08 54.900 Adria Coral S 680 SP 3.0 JTD 157 hv -08 46.900 Dethleffs RT 7014 Esprit 3.0 DCI 136 hv -05 37.900 EMC 600 Sprinter 210 2.9 TD 102hv -99 19.900 Hobby 460 UFe Premium -12 23.900 Dethleffs Beduin 595 S -10 22.900 Hobby 560 UFf Excellent 22.500 Hobby 720 UKFe Prestige -07 20.500 Dethleffs Camper 510 V -10 18.900 Hobby 460 UFe La Vita Veneto ILMASTOIN -10 17.900 Dethleffs Camper 500 SK -06 15.900 myynti rahoitus huolto varaosat tarvikkeet vuokraus Sorastajantie 6, Jyväskylä. Myynti 0400 407 066 Varaosat 0400 407 035 Huolto 0400 407 055 Vuokraus 0400 620 445