LAIHIAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 4/2010 20.12.2010 Aika Maanantai 20. päivänä joulukuuta 2010 klo 19 20.50 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Tuokko Reijo puheenjohtaja Alasaari Miia Halvars Raimo Hietanen Helena Jussila Erja Kankaanpää Tuula Koski Anne-Maarit Koskinen Pekka Lapiolahti Päivi Niemelä Keijo Ranne Lea Takala Sari Tuomela Sauli Uitto-Rintamäki Hannele Vettenranta Marja Yli-Huita Harri Mäki Sirpa Lisäksi Lehtimäki Sampo sihteeri Saarela Mertsi kirkkoherra 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen ja antoi puheenvuoron kirkkoherralle, joka piti alkuhartauden Hebr. 6 johdolla ja veisattiin virsi 13. 2 NIMENHUUTO Talouspäällikön ollessa estynyt valittiin kokouksen sihteeriksi Sampo Lehtimäki. Sihteeri suoritti nimenhuudon, jossa todettiin ilmoitetut esteet ja varajäsenet. Paikalla oli 17 valtuutettua. 3 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu valtuuston jäsenille 13.12.2010. Liitteen n:o 1 mukainen kuulutus asiakirjaluetteloineen on ollut nähtävänä kirkkoherran-virastossa siitä ilmenevän ajan. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT Edellisen pöytäkirjan tarkastivat Mikko Myllymäki ja Keijo Niemelä Kirkkovaltuusto päättää valita pöytäkirjan tarkastajiksi aakkosjärjestyksessä kaksi seuraavaa paikalla olevaa kirkkovaltuuston jäsentä. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Lea Ranne ja Sari Takala 5 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS
Kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan asiat otetaan esityslistalle puheenjohtajan määräämään järjestykseen ja käsitellään, jollei kirkkovaltuusto toisin päätä, esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Kirkkovaltuusto päättää työjärjestykseksi esityslistan mukaisen järjestyksen. Esitys hyväksyttiin. 6 SEURAKUNNAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2011-2013 Kirkkojärjestyksen 15 luvun muutoksella tuli vuoden 1999 alusta lähtien voimaan määräykset talousarvion tekemisestä kirjanpitolain mukaisin muodoin. Seurakunnan toiminnasta ja taloudesta tulevana vuonna ja kahtena seuraavana vuonna päätetään kirkkovaltuustossa. Kirkkohallituksen ohjeiden mukaan seurakunnallisessa toiminnassa palkat tulee jakaa niille kustannuspaikoille, mihin työpanos kohdistuu. Palkat on jaettu niille kustannuspaikoille, joihin keskimäärin käytetään vähintään 10 % työpanoksesta. Hallinnon ja kiinteistökulujen jakaminen toiminnan kuluiksi tapahtuu sisäisenä laskentana eli nämä kulut esitetään tuloslaskelmassa omina erinään. Kulujen jakaantuminen on näkyvissä toimintasuunnitelman tekstiosien alla olevissa summalokeroissa vuoden 2010 ja 2011 kohdalla. Suunnitelmavuosille 2012 ja 2013 sisäisiä vyörytyksiä ei ole vielä laskettu. Vuoden 2011 sisäisten vyörytysten osalta on huomioitava, että jaettavat kiiinteistökulut ovat uusien tilojen myötä lisääntyneet. Kiinteistökulujen jako on tapahtunut siten, että kunkin työmuodon omassa käytössä olevien tilojen osuus kiinteistön nettokustannuksista tulee neliömäärien mukaisessa suhteessa ja yhteiskäytössä olevien tilojen käyttökerrat on laskettu. Uuden viraston ja harrastustilan osalta prosentit ovat tässä vaiheessa arvioitu, koska vielä ei ole aineistoa, jonka pohjalta käyttökerrat voitaisiin tarkemmin laskea. Vyörytettäviin kustannuksiin sisältyvät myös poistot ja sisäiset korot. Hallinnon kulut on siirretty varsinaisten kulujen suhteessa eri kustannuspaikoille. Vuodesta 2007 lähtien on kirkkohallituksen päivättyjen ohjeiden mukaisesti jaettu eri työmuodoille myös verotuskulut ja keskusrahastomaksut. Yleishallinnossa oleva kirkonkirjojen pito jää jakamatta. Toiminta- ja taloussuunnitelman sanallisessa osuudessa tekstit ovat lähes suoraan johtokunnilta tulleita esityksiä. Neuvoston esityksessä valtuuston voitaneen joitakin yksityiskohtia muuttaa. Mikäli esityksestä päätetään poiketa, huomioidaan muutokset sanallisen tekstin lisäksi myös rahamäärissä, jos esitys on talouteen vaikuttava. Asiakirjojen liitteenä jaetaan numerotulosteita, joista käy ilmi budjettiluvut tileittäin ja kustannuspaikoittain, investoinnit, rahoituslaskelma ja kiinteistö- ja hallintomenojen vyörytykset. Suurimmat muutokset edellisvuoden talousarvioon verrattuna ilmenevät Laihian seurakunnan taloustilanne-kappaleesta. Muutoksia on pyritty käsittelemään myös eri kustannuspaikkojen kohdalla. KN päätti poistaa päiväkerhotyön kustannuspaikalta matalapalkkatuki 1400 euroa, koska sitä ei enää vuonna 2011 ole saatavissa. KN päätti lisätä toimintasuunnitelmateksteihin uuden viraston ja harrastetilojen kohdalle tilojen siunaaminen piispantarkastuksen yhteydessä.
Kirkkoneuvosto esittää talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman edellisten korjausten jälkeisessä muodossa kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi. Käytiin toiminta- ja taloussuunnitelma läpi luvuttain ja kustannuspaikoittain. Käytiin eri kustannuspaikkojen kohdalla keskustelua. Tehtiin kirkkoneuvoston esityksessä oleva muutos päiväkerhotyön, korjattiin kirkkovaltuuston kohdalla sivulla 8 vuosiluku 2011 ja lisättiin sivulle 33 Virastotalon kohdalle, että kerhotilat on poistettu käytöstä. Todettiin tehdyt kustannuslaskelmat ja jaot. Hyväksyttiin toiminta- ja taloussuunnitelma yksimielisesti liitteen n:o 2 mukaisena. Taloussuunnitelman numerolliset laskelmat ovat liitteinä 3 8.
7 HAUTAINHOITORAHASTON TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011-2013 Hautainhoitorahaston talousarvio vuodelle 2011 ja toimintasuunnitelma vuosille 2012-2013 on laadittu entisen tapaan. Hoitosopimukset on hinnoiteltu siten, että vuosihinta on 54 euroa perusmaksuna lisättynä 10%:lla kultakin lisäpaikalta. Pisin hoitoaika on edelleen 15 vuotta uusissa sopimuksissa. Vanhat tätä pidemmät sopimuksetkin hoidetaan sopimusten mukaisesti. Haudat, joissa on useampi kuin yksi muistokivi, lasketaan tapauskohtaisesti. Hoitotöistä huolehtii hautausmaanhoitajan valvonnassa samat henkilöt, jotka työskentelevät hautausmaalla yleisissä hoitotehtävissä. Hoito käsittää kukkien hankinnan ja niiden hoidosta vastaamisen, kastelun ja talvikuntoon laiton. Nurmikon leikkuu hoidetaan seurakunnan hautaustoimen taholta joka paikasta, mihin koneella pääsee ja lisäksi siimaleikkurilla pidetään puhtaana muistokivien välit. Talvella tapahtuvaa hoitoa eivät hoitosopimukset sisällä. Entistä tarkemmin pyritään rahaston kuluiksi siirtämään seurakunnan tekemät palvelut. Talousarvio on tasapainotettu vanhojen sopimusten pääomista tapahtuvalla veloituksella, jolloin tilikausien tulos on nolla. Vuosittain lasketaan se summa, joka on kunakin vuonna tehtyjen hoitosopimusten osalta veloitettavissa, niin että summa kestää sovitun hoitoajan. Kirkkoneuvosto esittää liitteen 3 mukaisen hautainhoitorahaston talousarvion vuodelle 2011 ja taloussuunnitelman vuosille 2012-2013 kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi. Sihteeri esitteli hautainhoitorahaston talousarvion ja taloussuunnitelman, mitkä hyväksyttiin yksimielisesti esityksen mukaisena. Liite n:o 9.
8 MUUT ASIAT Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Päivi Lapiolahti kiitti valtuutettujen puolesta puheenjohtajuuden ja luottamustehtävät jättävää Reijo Tuokkoa 20 vuoden luottamustehtäväkaudesta. Reijo Tuokko vastasi puheeseen ja kertoi kokemuksistaan vuosien aikana. Kirkkoherra Mertsi Saarela esitti Reijo Tuokolle kiitokset seurakunnan puolesta ja ilmoitti muistamisen tapahtuvan myöhemmin jonkinlaisen lahjan muodossa. 9 ILMOITUSASIAT Kirkkoherra ilmoitti, että Pappilan päiväkerhotilat on poistettu käytöstä rakennuksessa todettujen ongelmien takia. Harri Yli-Huita tiedusteli minkä tyyppisestä tanssikerhosta on kysymys uudessa liikuntatilassa. 10 VALITUSOSOITUS Annettiin liitteen n:o 10 mukainen valitusosoitus. 11 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Veisattiin virsi 30 ja kokous päättyi Herran siunaukseen. Kokouksen puolesta Reijo Tuokko puheenjohtaja Sampo Lehtimäki sihteeri Olemme tänään tarkastaneet edellä olevan pöytäkirjan ja todenneet sen kirjoitetun kokouksessa tehtyjen päätösten mukaisesti. Laihia 21 päivänä joulukuuta 2010 Lea Ranne pöytäkirjantarkastaja Sari Takala pöytäkirjantarkastaja
LAIHIAN SEURAKUNTA LIITE 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 4 / 2010 20.12.2010 KUULUTUS Laihian seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontuu maanantaina 20. päivänä joulukuuta 2010 klo 19 Seurakuntatalolla. Kokouksen asialuettelo on seurakuntalaisten nähtävänä arkipäivinä ennen kokousta kirkkoherranvirastossa 13.12.-20.12.2010 viraston aukioloaikana. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa 21.12.2010-19.1.2010 sen aukioloaikana. Laihia 13. päivänä joulukuuta 2010 Reijo Tuokko Kirkkovaltuuston puheenjohtaja