Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1 Kulttuurienvälinen viestintä Maailma pienenee, viestintäteknologia otetaan käyttöön ja matkailu lisääntyy. Yritykset ja yhteisöt suuntaavat toimintaansa yhä globaalimmin. Suomi kansainvälistyy paitsi EU:n myötä myös maamme sisällä tapahtuvan monikulttuuristumisen seurauksena. Kansalaisten on totuttava toimimaan rodultaan, kieleltään ja taustakulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa. Suomalaiset kilpailevat työpaikoista muiden eurooppalaisten kanssa. Heidän on tässä kilpailussa menestyäkseen kyettävä vaikuttamaan tehokkaasti yhä monimuotoisemmaksi käyvässä kulttuuriympäristössä. Tämä edellyttää sosiaalista kompetenssia, kykyä sietää ja suvaita erilaisuutta sekä monipuolisia viestintätaitoja. On osattava paitsi tuottaa, käsitellä ja esittää vieraskielistä tietoa myös harrastaa sujuvaa small talkia. Tämän takia on ammatillisen osaamisen sekä kielitaidon lisäksi omattava perustiedot niin omasta kuin vieraistakin kulttuureista. Filosofisen tiedekunnan kulttuurienvälisen viestinnän opintokokonaisuus soveltuu kansainvälisyydestä ja kulttuureista kiinnostuneille. Sen avulla pyritään antamaan tietoja eri kulttuureista sekä kulttuureiden vaikutuksesta henkilöiden ajatteluun ja viestintätapoihin. Pyrkimyksenä on, että opiskelijassa kehittyisi paitsi herkkyyttä tunnistaa kulttuurieroja myös halu tunnustaa vieraan kulttuurin olemassaolon oikeus. Kursseilla pyritään myös antamaan käytännön valmiuksia, jotka helpottavat sopeutumista ja toimimista vieraissa kulttuureissa. Opintokokonaisuus (25 opintopistettä) koostuu filosofisen tiedekunnan eri oppiaineiden kursseista. Opintokokonaisuudessa on pakollisten kurssien (P) osuus 15 opintopistettä ja vaihtoehtoisten opintojen osuus 10 opintopistettä. Vaihtoehtoisista kursseista opiskelija voi valita oman kiinnostuksensa mukaan, haluaako hän syventyä semiotiikkaan ja kulttuurintutkimukseen, Euroopan unionin päätöksentekoon ja hallintoon vai Suomen historiaan ja kulttuuriin. Osan vaihtoehtoisista opinnoista (5 op) voi suorittaa itseopiskeluna. Myös ulkomailla suoritettuja opintoja voidaan sisällyttää opintokokonaisuuteen vastuuopettajan kanssa sovittavalla tavalla. KULTTUURIENVÄLINEN VIESTINTÄ (25 op) Intercultural Studies Pakolliset kurssit (15 op): ICSC1001 Johdatus kulttuurienväliseen viestintään ja kulttuurintutkimukseen, 5 op ICSC1002 Kulttuuri, historia ja identiteetti, 5 op ICSC1003 Kulttuurinen vaihto kirjallisuudessa ja medioissa, 5 op Vaihtoehtoiset kurssit (10 op): ICSC1004 Semiotiikka ja kulttuuritieteen tulkinta, 5 op tai ICSC1005 Kulttuuritieteet tieteenalana: Yleiskatsaus, 5 op tai ICSC1006 Suomen historia ja kulttuuri, 5 op tai HALL1008 Eurooppahallinto, 5 op tai SUOM2070 Suomen historia ja kulttuuri: johdantokurssi, 5 op tai Itseopiskelu, 5 op Kirjallisuuteen perehtyminen ja harjoitustyö tai Ulkomailla suoritettu kurssi tai Vaasan yliopiston tarjoama kurssi
Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 2 Opintojaksokuvaukset: Pakollisuus: P = Pakollinen opintojakso VE = Vaihtoehtoinen opintojakso VV = Vapaavalintainen opintojakso Johdatus kulttuurienväliseen viestintään ja kulttuurintutkimukseen Introduction to Intercultural Communication and Cultural Studies Koodi: ICSC1001 Tavoite: Tutustuttaa kulttuurienvälisen viestinnän käsitteistöön ja kulttuurintutkimuksen teorioihin, kehittää herkkyyttä tunnistaa kulttuurienväliseen viestintään liittyviä ongelmia sekä kykyä viestintätilanteiden analysointiin. Sisältö: Kulttuurienvälisen viestinnän keskeiset käsitteet ja periaatteet: kulttuuri, etnosentrisyys v. kulttuurirelativismi, kulttuuriset arvot, stereotypiat, kulttuurishokki jne. Opetus: Luennot 20 tuntia. Suoritustapa: Luentopäiväkirja ja kotitentti. 1. Ferraro: The Cultural Dimension of International Business. 1998. 2. Gudykunst & Mody (toim.): Handbook of International and Intercultural Communication. 2002. Osittain. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Lisätiedot: ICS Preparatory Course, opetuskieli englanti. Kulttuuri, historia ja identiteetti Culture, History and Identity Koodi: ICSC1002 Tavoite: Kehittää kykyä ymmärtää eri kulttuurien sidonnaisuutta (kulttuuris-)historiallisiin taustatekijöihin. Sisältö: Yleinen johdatus kulttuurin, historian ja identiteetin käsitteisiin. Näiden vaikutusten tarkastelua kulttuurintutkimuksen näkökulmasta. Esimerkkejä Euroopan eri kulttuureista. Opetus: Luennot 24 tuntia. Suoritustapa: Studia generalia -tapainen luentosarja ja itseopiskelu. Luentojen ja kirjallisuuden tenttiminen. Leerssen, Joep: National Thought and Europe. A Cultural History. 2007 tai opettajan suositusten mukaisesti. Lisätiedot: ICS Preparatory Course, opetuskieli englanti.
Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 3 Kulttuurinen vaihto kirjallisuudessa ja medioissa Cultural Transfer in Literature and the Media Koodi: ICSC1003 Tavoite: Osata arvioida kulttuurierojen vaikutusta ulkomaisen elokuvan, musiikin, taiteen ja kirjallisuuden tarjontaan ja vastaanottoon. Sisältö: Kirjallisuustieteellinen vertailu, imagologia, kansallisten, uskonnollisten sekä muiden stereotypioiden alkuperä ja vaikutus. Kulttuuriset instituutiot (esim. julkaiseminen, levitys, kritiikki) ja kulttuurisen vaihdon mekanismit. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Kotitentti tai harjoitustyö. Basnett: Comparative literature: a critical introduction. 1993 tai Corbineau-Hoffmann: Einführung in die Komparatistik. 2000 tai Aaltonen, Sirkku: Time-Sharing on Stage. Drama Translation in Theatre and Society. 2000. Lisätiedot: MA ohjelman vaihtoehtoinen johdantokurssi, opetuskieli englanti. Semiotiikka ja kulttuuritieteen tulkinta Semiotics and Interpretation in Cultural Studies Koodi: ICSC1004 Ajoitus: kevät Tavoite: Kurssi tutustuttaa opiskelijan semiotiikan ja diskurssianalyysin keskeiseen rooliin kulttuuritieteessä. Sisältö: Yleiskatsaus semiotiikan peruskäsitteisiin sekä muihin pääasiallisiin teoreettisiin suuntauksiin kulttuuritieteen saralla. Lisäksi luodaan katsaus täydentävin esimerkein eri analyyttisiin lähestymistapoihin taiteen, populaarikulttuurin, mainosten, elokuvan, median sekä politiikan diskursseihin. Opetus: Luennot 20 tuntia. Suoritustapa: Luentojen ja/tai kirjallisuuden tenttiminen (kotitentti). Chandler, Daniel: Semiotics. The Basics. 2002 tai Veivo & Huttunen: Semiotiikka. 1999. Lisätiedot: ICS Optional Module. Kulttuuritieteet tieteenalana: Yleiskatsaus The Cultural Studies as a Discipline: A Survey Koodi: ICSC1005 Edeltävät opinnot: Suositellaan suoritettavaksi opintojakson ICSC1004 Semiotiikka ja kulttuuritieteen tulkinta jälkeen.
Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 4 Tavoite: Kurssi tutustuttaa opiskelijat kulttuuritieteeseen. Sisältö: Kirjatentti teksteistä, jotka antavat opiskelijalle yleiskuvan kulttuuritieteen päämuutoksista sekä sen tieteenalojen välisestä luonteesta. Opetus: Itseopiskelu. Suoritustapa: Tentti. During (toim.): The Cultural Studies Reader. 1999. Suomen historia ja kulttuuri Finnish History and Culture Koodi: ICSC1006 Tavoite: Antaa opiskelijoille yleiskuva suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin historiasta. Sisältö: Suomen historian suuret linjat autonomian ajalta. Hyvinvointivaltion kehittäminen. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Tentti tai harjoitustyö. 1. Kirby, David: A Concise History of Finland. (2006). 2. Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Kulttuurintutkimuksen lehtori Lisätiedot: Opetus ja opintojakson suoritus englannin kielellä. Eurooppahallinto European Governance Koodi: HALL1008 Tavoite: Jakso toimii johdatuksena eurooppalaisiin hallintojärjestelmiin ja toimintaympäristöihin. Jakso antaa perusteet EU-asioiden päätöksenteosta ja hallinnosta. Opetus: Luennot. Suoritustapa: Tentti. 1. Viinamäki: Eurooppahallinto ja Suomi. Helsinki 2007. 2. Artikkeleita opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Suomen historia ja kulttuuri: johdantokurssi Introduction to the History and Culture of Finland
Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 5 Koodi: SUOM2070 Tavoite: Antaa opiskelijoille yleiskuva suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin historiasta. Sisältö: Luennot ja kirjallisuuden lukeminen. Opetus: Luennot: Suomen 1800- ja 1900-lukujen kulttuurihistoria 8 tuntia, Perheen, naisen ja lapsen historiaa 8 tuntia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti. 1. Meinander: Suomen historia linjat, rakenteet, käännekohdat. 2006. 2. Löytönen & Kolbe (toim.): Suomi. Maa, kansa, kulttuurit. 1999. Vastuuopettaja: Professori Esa Lehtinen