4-443-126-51(1) Digitaalikamera Käyttöopas DSC-RX1
Suomi VAROITUS Suojaa laite sateelta ja kosteudelta tulipalo- ja sähköiskuvaaran pienentämiseksi. TÄRKEITÄ TURVALLISUUS- OHJEITA SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET VAARA NOUDATA NÄITÄ OHJEITA HUOLELLISESTI TULIPALON TAI SÄHKÖISKUN VAARAN PIENENTÄMISEKSI. VAROITUS Akku Epäasiallinen käsittely saattaa vahingoittaa akkua, minkä seurauksena voi olla tulipalo tai palovammoja. Huomioi seuraavat varoitukset. Akkua ei saa purkaa. Akkua ei saa murskata eikä siihen saa kohdistaa iskuja. Älä lyö akkua vasaralla, pudota sitä tai astu sen päälle. Akku on suojattava oikosuluilta. Suojaa akun navat siten, että ne eivät pääse kosketuksiin metalliesineiden kanssa. Akku on säilytettävä alle 60 C:n lämpötilassa. Akku on suojattava suoralta auringonvalolta. Akkua ei saa jättää autoon, joka on pysäköity aurinkoon. Akkua ei saa hävittää polttamalla. Älä käsittele vahingoittuneita tai vuotavia litium-ioniakkuja. Lataa akku käyttämällä alkuperäistä Sony-akkulaturia tai muuta sopivaa laturia. Säilytä akku poissa pienten lasten ulottuvilta. Säilytettävä kuivassa paikassa. Vaihda vain samanlaiseen akkuun tai Sonyn suosittelemaan vastaavaan tuotteeseen. Hävitä käytetyt akut viipymättä ohjeissa kuvatulla tavalla. Verkkolaite Käytä lähellä olevaa pistorasiaa verkkolaitetta käytettäessä. Irrota verkkolaite pistorasiasta välittömästi, jos laitteen käytön aikana ilmenee toimintahäiriöitä. Virtajohto (jos sisältyy toimitukseen) on suunniteltu käytettäväksi vain tämän kameran kanssa, eikä sitä saa käyttää minkään muun sähkölaitteen kanssa. 2
Euroopassa oleville asiakkaille Ilmoitus EU-maiden asiakkaille Tuotteen valmistaja on Sony Corporation, 1-7-1 Konan Minato-ku Tokyo, 108-0075 Japan. EMC-merkinnän ja tuoteturvan valtuutettu edustaja on Sony Deutschland GmbH, Hedelfinger Strasse 61, 70327 Stuttgart, Germany. Huolto- tai takuuasioihin liittyvät kysymykset voitte lähettää erillisessä huoltokirjassa tai takuuasiakirjassa mainittuun osoitteeseen. Tämä tuote on testattu ja sen on todettu olevan EMC-direktiivin raja-arvojen mukainen käytettäessä liitäntäkaapelia, jonka pituus on alle 3 metriä. Huomautus Tietyntaajuiset sähkömagneettiset kentät voivat vaikuttaa tämän kameran kuvaan ja ääneen. Huomautus Jos staattinen sähkö tai sähkömagneettinen kenttä aiheuttaa tiedonsiirron keskeytymisen (epäonnistumisen), käynnistä sovellusohjelma uudelleen tai irrota tiedonsiirtokaapeli (esimerkiksi USB-kaapeli) ja kytke se uudelleen. Käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hävittäminen (koskee Euroopan yhteisön ja muiden Euroopan maiden jätehuoltoa) Tämä laitteeseen tai sen pakkaukseen merkitty symboli tarkoittaa, että laitetta ei saa käsitellä kotitalousjätteenä. Sen sijaan laite on toimitettava sähkö ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä huolehtivaan keräys- ja kierrätyspisteeseen. Varmistamalla, että tämä laite hävitetään asianmukaisesti, voit auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja terveyshaittoja, joita muuten voi aiheutua laitteen epäasianmukaisesta käsittelystä. Materiaalien kierrätys säästää luonnonvaroja. Lisätietoja laitteen käsittelystä, talteenotosta ja kierrätyksestä on saatavilla paikallisilta ympäristöviranomaisilta, jätehuoltokeskuksesta tai liikkeestä, josta laite on ostettu. 3
Käytöstä poistettujen paristojen hävitys (koskee Euroopan unionia sekä muita Euroopan maita, joissa on erillisiä keräysjärjestelmiä) Tämä symboli paristossa tai sen pakkauksessa tarkoittaa, ettei paristoa lasketa normaaliksi kotitalousjätteeksi. Tietyissä paristoissa tätä symbolia voidaan käyttää yhdessä kemikaalia ilmaisevan symbolin kanssa. Paristoon on lisätty kemikaaleja elohopea (Hg) ja lyijyä (Pb) ilmaisevat symbolit, jos paristo sisältää enemmän kuin 0,0005 % elohopeaa tai enemmän kuin 0,004 % lyijyä. Varmistamalla, että paristo poistetaan käytöstä asiaan kuuluvalla tavalla, estetään mahdollisia negatiivisia vaikutuksia luonnolle ja ihmisten terveydelle, joita paristojen väärä hävittäminen saattaa aiheuttaa. Materiaalien kierrätys auttaa säästämään luonnonvaroja. Mikäli tuotteen turvallisuus, suorituskyky tai tietojen säilyminen vaatii, että paristo on kiinteästi kytketty laitteeseen, tulee pariston vaihto suorittaa valtuutetun huollon toimesta. Jotta varmistetaan, että käytöstä poistettu tuote käsitellään asianmukaisesti, tulee tuote viedä käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vastaanottopisteeseen. Muiden paristojen osalta tarkista käyttöohjeesta miten paristo irroitetaan tuotteesta turvallisesti. Toimita käytöstä poistettu paristo paristojen vastaanottopisteeseen. Lisätietoja tuotteiden ja paristojen kierrätyksestä saa paikallisilta viranomaisilta, jäteyhtiöistä tai liikkeestä, josta tuote on ostettu. 4
Sisällysluettelo Ennen käyttöä Toimintojen esittely... 7 Kameran käyttöön liittyviä huomautuksia... 9 Toimitettujen tuotteiden tarkistaminen... 12 Osien tunnistaminen... 13 Etupuoli... 13 Takapuoli/sivut... 14 Yläpuoli... 15 Pohja... 16 Säädinpyörän käyttö... 17 Näytön kuvakkeiden luettelo... 18 Toimintoluettelo Toiminnot, joita voidaan käyttää painikkeilla/ säätimillä... 21 Toiminnon valitseminen Fn (Toiminto) -painikkeella... 22 Toiminnot, joita voidaan valita Fn (Toiminto) -painikkeella... 23 Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella... 25 Kameran sisäisen oppaan käyttö... 33 Kameran valmistelu Akun lataaminen... 34 Latausaika (Täysi lataus)... 36 Lataus tietokoneeseen liittämällä... 37 Akun jäljellä olevan varauksen tarkistaminen... 37 Virran syöttäminen... 38 Akun poistaminen... 38 Muistikortin (myydään erikseen) asettaminen... 39 Muistikortin poistaminen... 40 Muistikortit, joita voidaan käyttää... 40 Päivämäärän ja ajan asettaminen... 41 Päivämäärän/ajan ja alueen asettaminen uudelleen... 42 Selkeän videon kuvaus ilman kameran tärinää... 43 5
Kuvien ottaminen ja katselu Kuvaus (valokuvat)... 44 Videoiden tallennus... 46 Tiedostomuodon vaihtaminen... 46 Kuvien toisto... 47 Vaihtaminen valokuvien ja videoiden välillä... 47 Kuvien poistaminen... 48 Kuvaustilan valinta Kuvaustilan valinta... 49 Eri kuvaustiloissa käytettävissä olevat toiminnot... 50 Eri toiminnot Eri toimintojen käyttö... 51 ISO/Usean kuv. kuvakoh. vaim.... 51 Luova asetus... 52 Hämärässä ilman jalustaa... 52 DRO/Autom. HDR... 53 Toistotoiminnot... 53 Quick Navi -näytön käyttäminen... 54 Kuvien katselu tietokoneessa Ohjelmiston käyttäminen... 56 Image Data Converter -sovelluksen käyttö... 56 PlayMemories Home -sovelluksen käyttö... 57 Suositeltava tietokoneympäristö (Windows)... 58 Suositeltava tietokoneympäristö (Mac)... 58 PlayMemories Home -ohjelmiston asennus... 59 Image Data Converter -ohjelmiston asennus... 61 Muuta Lisätietojen saaminen kamerasta ( Cyber-shotkäyttöohjeet )... 62 Kuvien määrän ja videoiden tallennusajan tarkistaminen... 63 Tekniset tiedot... 67 Hakemisto...70 6
Toimintojen esittely Tässä osassa esitellään eräitä usein käytettäviä kuvaustoimintoja ja muita ainutlaatuisia toimintoja. Katso lisätietoja sulkeissa olevilta sivuilta. Usein käytettävät kuvaustoiminnot Valotuksen korjaus (21) Voit säätää valotusta koko kuvan kirkkauden muuttamista varten. Vaikka kuvaustilaksi olisi asetettu M, voit säätää valotusta, jos ISOherkkyydeksi on asetettu [AUTO]. ISO (51)/Usean kuv. kuvakoh. vaim. (51) Voit säätää valoisuusherkkyyttä. ISO-herkkyyttä voidaan säätää ISO 50 ISO 25600. Kun valitset (Usean kuv. kuvakoh. vaim.), voit valita suurempia ISOarvoja kuin suurin ISO-herkkyys. Valkotasapaino (23) Voit säätää värisävyjä. Voit valita valonlähteeseen sopivan asetuksen tai tehdä hienosäätöjä käyttämällä värilämpötilaa ja värisuodatinta. Kuvanottotapa (23) Voit valita tarkoituksiin sopivan kuvanottotavan, kuten kertakuvaus, jatkuva kuvaus tai haarukointikuvaus. Tämän kameran ominaisuudet Makrotila (44) Voit ottaa lähikuvia lähellä olevista kohteista, kuten kukista tai ruoasta. 7
Toimintojen esittely DRO/Autom. HDR (53) [D-alueen opt.]: Kun kuva jaetaan pieniin alueisiin, kamera voi analysoida kohteen ja taustan välisen valon ja varjojen kontrastin ja tuottaa kuvan, jossa on paras mahdollinen kirkkaus ja parhaat sävyt. [Autom. HDR]: Ottaa kolme kuvaa eri valotuksilla ja luo sitten täyteläisen sävyn sisältämän valokuvan kerrostamalla nämä kuvat. Luova asetus (52) Voit valita haluamasi tyylin 13 eri tyylistä. Voit myös säätää tiettyjä kuvan tekijöitä, kuten valotusta, käyttämällä valittua tyyliä perustana. Hämärässä ilman jalustaa (52) Voit ottaa ilman jalustaa yökuvia, joissa on vähemmän kohinaa ja epäterävyyttä. Videokuvaus ja käsisäädöt (24) Voit säätää valotusta P-, A-, S- tai M-tilassa myös videokuvauksen aikana. Kameran käyttäminen tai mukauttaminen Näytön tiedot (27) Voit vaihtaa ruutunäytön tilan painamalla säädinpyörässä DISP. Mukauttaminen (28) Kamerassa on C (Oma asetus) -painike, jolle voidaan määrittää haluttu toiminto. Voit määrittää toimintoja myös muihin painikkeisiin, kuten AELpainikkeeseen. 8
Ennen käyttöä Kameran käyttöön liittyviä huomautuksia Näytön kieli Voit valita näytössä näytettävän kielen valikon avulla (sivu 32). Kameran sisältämät toiminnot Tässä oppaassa kuvataan 1080 60i- ja 1080 50i -yhteensopivat laitteet. Kun haluat tarkistaa, onko kamera 1080 60i- vai 1080 50i -yhteensopiva laite, katso seuraavat merkit kameran pohjasta. 1080 60i -yhteensopiva laite: 60i 1080 50i -yhteensopiva laite: 50i Tämä kamera on yhteensopiva 1080 60ptai 50p -muotoisten videoiden kanssa. Toisin kuin aiemmat vakiotallennustilat, jotka käyttävät lomittavaa menetelmää, tämä kamera tallentaa käyttäen progressiivista menetelmää. Se parantaa resoluutiota ja tuottaa tasaisemman, realistisemman kuvan. Kuvaamista ja toistoa koskevia huomautuksia Muistikortin vakaan toiminnan varmistamiseksi on suositeltavaa alustaa tällä kameralla kaikki tässä kamerassa ensimmäistä kertaa käytettävät muistikortit. Huomaa, että alustus poistaa kaikki muistikorttiin tallennetut tiedot. Näitä tietoja ei voi palauttaa. Muista varmuuskopioida kaikki tärkeät tiedot tietokoneeseen tai muuhun tallennuspaikkaan. Jos tallennat/poistat kuvia toistuvasti, muistikortin tiedot voivat pirstoutua. Videoiden tallennus tai taltiointi ei välttämättä onnistu. Tallenna tällöin kuvat tietokoneeseen tai muuhun tallennuspaikkaan ja sitten [Alusta] (sivu 30). Varmista koekuvaamalla ennen varsinaista kuvaamista, että kamera toimii oikein. Kamera ei ole pöly-, roiske- eikä vesitiivis. Suojaa kamera vedelle altistumiselta. Jos kameran sisään pääsee vettä, se voi mennä epäkuntoon. Joissakin tapauksissa kameraa ei voi korjata. Älä suuntaa kameraa aurinkoa tai muuta kirkasta valoa kohti. Se saattaa aiheuttaa kameran toimintahäiriöitä. Älä käytä kameraa lähellä laitteita, jotka tuottavat voimakkaita radioaaltoja tai säteilyä. Muussa tapauksessa kamera ei ehkä pysty kuvaamaan tai toistamaan kuvia oikein. Kameran käyttö pölyisessä tai hiekkaisessa paikassa voi aiheuttaa toimintahäiriöitä. Jos kameraan tiivistyy kosteutta, poista se ennen kameran käyttöä. Älä ravistele tai iske kameraa. Se voi aiheuttaa toimintahäiriön, etkä ehkä pysty tallentamaan kuvia. Lisäksi tallennusväline voi rikkoutua käyttökelvottomaksi tai kuvatiedot voivat vioittua. Puhdista salamavalon pinta ennen käyttöä. Salamavalon välähtämisen aiheuttama lämpö voi aiheuttaa salamalaitteen pinnalla olevan lian savuamista tai palamista. Pyyhi salaman pinta puhtaaksi pölystä ja muusta liasta pehmeällä liinalla. 9 Ennen käyttöä
Kameran käyttöön liittyviä huomautuksia Carl Zeiss -objektiivi Tässä kamerassa on Carl Zeiss -objektiivi, jolla saadaan aikaan teräviä kuvia, joissa on erinomainen kontrasti. Kameran objektiivi on valmistettu saksalaisen Carl Zeiss -yhtiön hyväksymän laadunvarmistusjärjestelmän ja laatustandardien mukaisesti. Salamaa koskevia huomautuksia Älä kanna kameraa salamayksiköstä tai kohdista siihen liiallista voimaa. Jos avoimeen salamayksikköön pääsee vettä, pölyä tai hiekkaa, seurauksena voi olla toimintahäiriö. Vioittunutta sisältöä tai epäonnistunutta kuvausta ei korvata Sony ei voi korvata tallennuksen epäonnistumista tai tallennettujen tietojen katoamista tai vahingoittumista, jos syynä on kameran, tallennusvälineen tai muun toimintahäiriö. Varmuuskopiointisuositus Tietojen katoamisen ehkäisemiseksi kopioi aina tiedot toiseen tallennusvälineeseen (varmuuskopiointi). Nestekidenäyttöä, objektiivia ja kuva-anturia koskevia huomautuksia Näyttö on valmistettu erittäin hienoa tarkkuustekniikkaa käyttäen niin, että yli 99,99 % kuvapisteistä on toimivia. Näytössä voi kuitenkin näkyä joitakin hyvin pieniä mustia tai kirkkaita pisteitä (valkoisia, punaisia, sinisiä tai vihreitä). Nämä valmistuksessa syntyneet pisteet ovat normaaleja eivätkä vaikuta kuvaamiseen. Älä altista kameraa auringonvalolle tai kuvaa aurinkoa kohti pitkiä aikoja. Sisäinen mekanismi voi vioittua. Kameraa lähellä olevaan kohteeseen kohdistuva auringonvalo voi sytyttää kohteen palamaan. 10 Näytössä olevat kohteet voivat laahautua jäljessä kylmissä olosuhteissa. Tämä ei ole vika. Kun kamera käynnistetään kylmissä olosuhteissa, näyttö saattaa pimentyä tilapäisesti. Kun kamera lämpiää, näyttö toimii normaalisti. Tallennettu kuva saattaa olla erilainen kuin kuva, jota tarkkailtiin ennen tallennusta. Pitkään kestävää tallennusta koskevia huomautuksia Kun kuvaamista jatketaan pitkään, kameran lämpötila kohoaa. Jos lämpötila kohoaa tietyn tason yläpuolelle, - kuvake ilmestyy näyttöön ja kamera sammuttaa itsensä automaattisesti. Jos virta katkeaa, anna kameran olla vähintään 10 minuuttia, jotta lämpötila sen sisällä laskee turvalliselle tasolle. Kameran lämpötila nousee nopeasti, jos ympäristön lämpötila on korkea. Kun kameran lämpötila kohoaa, kuvanlaatu voi heiketä. On suositeltavaa odottaa kameran lämpötilan laskemista, ennen kuin kuvausta jatketaan. Kamera ja akku voivat kuumentua jatkuvan käytön takia, mutta se ei ole vika. Kuvatietojen yhteensopivuus Kamera noudattaa yleisstandardia DCF (Design rule for Camera File system), jonka on määritellyt JEITA (Japan Electronics and Information Technology Industries Association). Kameralla kuvattujen kuvien toisto muissa laitteissa tai muissa laitteissa kuvattujen tai muokattujen kuvien toisto tässä kamerassa ei ole varmaa.
Kameran käyttöön liittyviä huomautuksia AVCHD-videoiden tuontia tietokoneeseen koskevia huomautuksia Kun tuodaan AVCHD-videoita tietokoneeseen, Windows: käytä sisäänrakennettua PlayMemories Home - ohjelmistoa; Mac: käytä Macin mukana toimitettua imovie -ohjelmistoa. Huomautuksia toistettaessa videoita muilla laitteilla Kamera käyttää MPEG-4 AVC/H.264 High Profile -profiilia AVCHDmuotoiseen tallennukseen. Tällä kameralla AVCHD-muodossa tallennettuja videoita ei voi toistaa seuraavilla laitteilla. Muut AVCHD-muodon kanssa yhteensopivat laitteet, jotka eivät tue High Profile -ominaisuutta AVCHD-muodon kanssa yhteensopimattomat laitteet Kamera käyttää myös MPEG-4 AVC/ H.264 Main Profile -profiilia MP4- muotoiseen tallennukseen. Tästä syystä kameralla MP4-muodossa tallennettuja videoita voidaan toistaa vain laitteissa, joissa on MPEG-4 AVC/H.264 -tuki. HD (teräväpiirto) -kuvanlaadulla tallennettuja levyjä voidaan toistaa vain AVCHD-muodon kanssa yhteensopivilla laitteilla. DVD-pohjaiset soittimet tai tallentimet eivät voi toistaa HDkuvanlaatuisia levyjä, sillä ne eivät ole yhteensopivia AVCHD-muodon kanssa. Lisäksi DVD-pohjaiset soittimet tai tallentimet eivät ehkä pysty poistamaan HD-kuvanlaatuisia levyjä. Videoita, jotka on tallennettu 1080 60p-/ 1080 50p -muodossa, voidaan toistaa vain laitteilla, joissa on 1080 60p-/1080 50p -tuki. Tekijänoikeutta koskeva varoitus Televisio-ohjelmat, elokuvat, videonauhat ja muut materiaalit voivat olla tekijänoikeuksien suojaamia. Niiden luvaton tallentaminen voi olla tekijänoikeuslakien vastaista. Tässä oppaassa käytetyt kuvat Tämän käyttöoppaan esimerkeissä käytetyt kuvat ovat jäljennettyjä kuvia, eikä niitä ole otettu tällä kameralla. Tietoja tämän oppaan teknisistä tiedoista Suorituskyky- ja tekniset tiedot on määritetty seuraavissa olosuhteissa, ellei tässä oppaassa toisin mainita: Ympäristön lämpötila 25 ºC; akku, jota on ladattu vielä noin 1 tunti sen jälkeen, kun latauksen merkkivalo on sammunut. Käyttö ja hoito Vältä tuotteen kovakouraista käsittelyä, purkamista, muuttamista, fyysistä iskua tai lyömistä esim. vasaralla, pudottamista tai sen päälle astumista. Ole erityisen varovainen objektiivin kanssa. Kameran hävittämistä tai luovuttamista koskevia huomautuksia Ennen kameran hävittämistä tai luovuttamista on suositeltavaa poistaa rekisteröidyt kasvot henkilökohtaisten tietojen suojaamiseksi (sivu 29). Ennen käyttöä 11
Ennen käyttöä Toimitettujen tuotteiden tarkistaminen Sulkeissa oleva numero osoittaa kappalemäärän. Kamera (1) Ladattava akku NP-BX1 (1) Verkkovirtajohto (1)* (ei mukana Yhdysvalloissa eikä Kanadassa) Micro USB -kaapeli (1) Verkkolaite AC-UD10 (1) (Muissa maissa/muilla alueilla kuin Yhdysvalloissa ja Kanadassa olevat asiakkaat) * Kameran mukana saattaa tulla useita virtajohtoja. Käytä maahan/alueelle sopivaa johtoa. Olkahihna (1) Objektiivinsuojus (1) Verkkolaite AC-UD11 (1) (Yhdysvalloissa ja Kanadassa olevat asiakkaat) Kengän suojus (1) (kiinnitetty kameraan) Puhdistusliina (1) Käyttöopas (1) (tämä opas) 12
Osien tunnistaminen Katso lisätietoja osien toiminnasta sulkeissa olevilta sivuilta. Etupuoli Ennen käyttöä A Olkahihnan koukut Kiinnitä hihnan molemmat päät kameraan. G Makron vaihtorengas (44) H Tarkennuksen tilapyörä (21) I Tarkennusrengas (21) B AF-apuvalo(26)/ itselaukaisimen valo C Vastavalosuojaindeksi D Objektiivi E Aukkorengas (21) F Aukon indeksi/makron vaihtoindeksi 13
Osien tunnistaminen Takapuoli/sivut A (salaman ponnautus) -kytkin (21) B Valoanturi C Latauksen merkkivalo (35) D Micro USB -liitin (59) E HDMI-mikroliitin F m (mikrofoni) -pistoke Kun kytketään ulkoinen mikrofoni, kamera vaihtaa sisäisestä mikrofonista ulkoiseen mikrofoniin. Jos ulkoinen mikrofoni tarvitsee virtaa ulkoisesta virtalähteestä, kamera syöttää virtaa mikrofonille. G Nestekidenäyttö (18) H (Toisto) -painike (47) I Säätöpainike (22, 49) J MOVIE (Video) -painike (28, 46) K Kuvattaessa: AEL (AE-lukitus) -painike (28) Katseltaessa: (Suurenna) -painike (53) L Kuvattaessa: Fn (Toiminto) -painike (22, 23) Katseltaessa: (Kuvahakemisto) -painike (53) M Säädinpyörä (17) N (Poista) -painike (48) O MENU-painike (25) 14
Osien tunnistaminen Yläpuoli A Suljinpainike (44) B Valotuksen korjauspainike (21) C C (Mukautus) -painike (28) D Virtakytkin (41) E Tilapyörä (49) F Moniliitäntäkenkä* Eräät varusteet eivät välttämättä mene kokonaan pohjaan vaan ulkonevat taaksepäin moniliitäntäkengästä. Jos varuste kuitenkin saavuttaa kengän etureunan, liitäntä on suoritettu. G Kuva-anturin sijaintimerkki H Salama** I Mikrofoni*** * Lisätietoja moniliitäntäkengän kanssa yhteensopivista lisälaitteista on saatavana Sonyn web-sivustosta, Sony-jälleenmyyjältä tai paikallisesta valtuutetusta Sony-huollosta. Lisäksi voit käyttää lisälaitekengän kanssa yhteensopivia varusteita. Toimintaa muiden valmistajien varusteiden kanssa ei taata. Kameran etsintoiminnot ovat käytettävissä vain, kun käytetään FDA-EV1MK-etsinvarustetta (myydään erikseen). ** Kun haluat nostaa salaman, tarkista ensin, että et estä salamaa sormilla tai muilla esineillä. Työnnä sitten (salaman ponnautus) -kytkintä. Kun salamaa ei käytetä, paina se sormella takaisin paikalleen. Varo salamaa sulkiessasi, etteivät sormesi jää puristuksiin. *** Älä peitä tätä osaa videotallennuksen aikana. Muuten seurauksena voi olla kohinaa tai alhaisempi äänenvoimakkuus. Ennen käyttöä 15
Osien tunnistaminen Pohja A Akkulokero (34) B Muistikorttipaikka (39) C Käytön merkkivalo (40) D Lukitusvipu E Kaiutin F Jalustan istukan reikä Käytä jalustaa, jonka ruuvin pituus on alle 5,5 mm. Muussa tapauksessa et voi kiinnittää kameraa tukevasti, ja kamera voi vahingoittua. G Akun/muistikortin kansi (34, 39) 16
Osien tunnistaminen Säädinpyörän käyttö DISP (Näytä sisältö) on määritetty säädinpyörän ylös-painikkeeseen (sivu 27). Voit määrittää haluamasi toiminnot vasempaan, oikeaan ja alas-painikkeeseen (sivu 28). Voit siirtää valintakehystä kiertämällä säädinpyörää tai painamalla sitä ylös/alas/vasemmalle/oikealle. Tässä oppaassa pyörän painamista ylös/ alas/vasemmalle/oikealle osoitetaan merkinnällä v/v/b/b. Ennen käyttöä 17
Näytön kuvakkeiden luettelo Nestekidenäytön tila* Toisto (perustietonäyttö) * Etsintila on käytettävissä ja sopii kuvaukseen ulkoisen etsimen (myydään erikseen) kanssa. A Näyttö Selitys Näyttö Selitys Kuvaustila (49) P P* A S M Muistikortti (39)/Lähetys (31) Rekisterin numero (49) Valotuksen tunnistuskuvake (24) 100 Tallennettavissa olevien kuvien määrä 24M 10M 4.6M 20M 8.7M 3.9M Valokuvien kuvasuhde (25) Valokuvien kuvakoko (24) Valokuvien kuvanlaatu (24) Kerrostuskuvake AF-apuvalo Videoiden ruutunopeus (26) 18
Näytön kuvakkeiden luettelo Näyttö Selitys B Videoiden tallennustila (26) Näyttö Selitys Kuvanottotapa (23) Akun jäljellä oleva varaus (37) Salaman lataus käynnissä Ei tallenna ääntä videotallennuksen aikana (27) Salamatila (23)/ Punasilmäisyyden esto (27) Tuulen äänen vaimennus (27) Tarkennustila (21) SteadyShot/SteadyShotvaroitus (43) Ennen käyttöä Tehoste ei käytössä (28) Automaattinen tarkennusalue (23) Ylikuumenemisvaroitus (10) Pehmeä iho -tehoste Tietokantatiedosto täynnä/ tietokantatiedoston virhe Kasvontunnistus/ Hymysuljin (23) Katselutila (29) 100-0003 Kansio tiedoston numero - Suojaa (30) DPOF Kuvatilaus (DPOF) (30) Akun alhaisen varaustason varoitus (37) Mittausmuoto (23) AWB Valkotasapaino (Autom., Esiasetus, Oma, Värilämpötila, Värisuodatin) (23) 7500K A5 G5 D-alueen optimointi/ Automaattinen HDR (53) Luova tyyli (52)/ Kontrasti, Värikylläisyys, Terävyys +3 +3 +3 19
Näytön kuvakkeiden luettelo Näyttö C Selitys Kuvatehoste (24) Autom. muot. rajaus (24) Valotuksen korjaus/ Manuaalinen mittaus Salamakorjaus (23) EV-asteikko (vain etsintila) Hymyntunnistuksen herkkyyden ilmaisin Näyttö Selitys KUVAA Videon tallennusaika 0:12 (m:s) z Tarkennuksen tila (44) 1/250 Valotusaika F3.5 Aukon arvo ISO400 ISO-numero (51) AE-lukko (21) Autom. HDR -kuvavirhe Kuvatehosteen virhe Histogrammi Näyttö 2012-1-1 10:37PM D Toistokuvan tallennuspäivämäärä ja - aika 3/7 Kuvan numero/ tallennettujen kuvien määrä valitussa katselutilassa z Seurantatarkennus Seurantatarkennus Näyttö Selitys Selitys Pistemittausympyrä Taso Älykäs telejatke Älykäs zoom/zoomaus selk. kuv. (25)/ Digitaalizoomaus(25) Valotusajan ilmaisin Aukon ilmaisin Makrotila 20
Toimintoluettelo Toiminnot, joita voidaan käyttää painikkeilla/säätimillä Voit määrittää tai käyttää eri toimintoja näillä painikkeilla/säätimillä. Katso painikkeiden/säätimien sijainti kohdasta Osien tunnistaminen (sivu 13). Tilapyörä Vaihtaa kuvaustilan. MENU-painike Näyttää valikon asetuskohteiden valikkonäytön. MOVIE-painike Tallentaa videoita. AEL-painike/ -painike Korjaa koko näytön valotuksen./skaalaa kuvaa suuremmaksi kuvia katseltaessa. Fn-painike/ -painike Näyttää Fn-painikkeella asetettujen toimintojen asetusnäytön. Vaihtaa etsintilassa Quick Navi -näyttöön. /Näyttää useita kuvia näytössä yhtä aikaa. DISP säädinpyörässä Vaihtaa nestekidenäytössä näytettävät tallennustiedot. -painike Toistaa kuvia. -painike Näyttää kameran sisäisen oppaan./poistaa kuvia. C (Mukautus) -painike Määrittää usein käytettävän toiminnon painikkeeseen. Tarkennuksen tilapyörä Valitsee tarkennustavan kohteen liikkeen mukaisesti. Valotuksen korjauspainike Asettaa valotuksen säätöalueen. Aukkorengas Asettaa aukon arvon (F-numero) manuaalisesti. Makron vaihtorengas Vaihtaa lähikuvaustilaan. Tarkennusrengas Säätää tarkennusta manuaalisesti. (salaman ponnautus) Nostaa salaman ylös. -kytkin Toimintoluettelo 21
Toiminnon valitseminen Fn (Toiminto) -painikkeella Fn-painike suorittaa asetuksia tai toimintoja, joita käytetään usein kuvauksen aikana. 1 Paina painiketta Fn. 2 Valitse haluamasi kohde painamalla säädinpyörässä v/v/b/b ja suorita sitten painamalla z. Asetusnäyttö tulee näkyviin. 3 Valitse ja suorita haluamasi toiminto noudattamalla toiminto-oppaan ohjeita. Toiminto-opas Asetusten asettaminen suoraan kuvaustietonäytöstä Aseta toiminnot suoraan kuvaustietonäytössä kiertämällä säädinpyörää painamatta painiketta z vaiheessa 2. Eräitä toimintoja voidaan hienosäätää säätöpainikkeella. 22
Toiminnot, joita voidaan valita Fn (Toiminto) -painikkeella Toiminnot, jotka voidaan valita Fn-painikkeella, ovat seuraavat: Kuvanottotapa Salaman tila ISO Mittausmuoto Autom.tark.alue Valkotasapaino DRO/Autom. HDR Luova asetus Salamakorjaus Hymyn/Kasvontunn. Asettaa kuvanottotavat esimerkiksi jatkuvaa kuvausta varten. (Kertakuvaus/Jatkuva kuvaus/nopea sarjakuv./itselaukaisin/ Haarukka: sarja/yks. haarukka/wb-haarukka/drohaarukka) Asettaa salaman asetukset. (Salama pois/automaattisalama/täytesalama/hidas täsmäys/ Takasalamatäs./Langaton) Säätää valoisuusherkkyyttä. Mitä suurempi numero, sitä lyhyempi valotusaika. (Usean kuv. kuvakoh. vaim./iso AUTO 102400) Valitsee kirkkauden mittausmenetelmän. (Monipiste/Keskipiste/Piste) Valitsee tarkennusalueen. (Monipiste/Keskipiste/Joustava piste) Säätää kuvan värisävyjä. (Autom. valkotp/päivänvalo/varjo/pilvinen/hehkulamppu/ Loistev: Lämm. valk./loistev.: Viil. Valk./Loistev.: Päivä, valk./loistevalo: Päivänv./Salama/V.lämp./Suod./Oma 1 3/ Oma asetus) Kompensoi automaattisesti kirkkautta ja kontrastia. (Ei käytössä/d-alueen opt./autom. HDR) Valitsee halutun kuvankäsittelyn. (Vakio/Kirkas/Neutraali/Läpinäkyvä/Syvä/Vaalea/ Muotokuva/Maisema/Auringonlasku/Yövalotus/Syksyn lehdet/mustavalko/seepia/tyyliruutu1 6) Säätää salaman voimakkuutta. (+3,0EV 3,0EV) Valitsee kasvojen tunnistamisen ja eri asetusten automaattisen säädön. Asettaa kameran vapauttamaan suljin automaattisesti, kun hymy havaitaan. (Kasvontunnistus Ei käytössä/kasvontunnistus Käyt. (Rek. kasv.)/kasvontunnistus Käytössä/Hymysuljin) Toimintoluettelo 23
Valotusohjelma Video Kuvatehoste Autom. muot. rajaus Automaattinen tila Pehmeä iho -tehoste Laatu* Kuvasuhde* Kuvakoko* * Käytettävissä vain, kun käytetään Quick Navia. Toiminnot, joita voidaan valita Fn (Toiminto) -painikkeella Valitsee ennalta säädetyt asetukset eri kuvausolosuhteita varten. (Muotokuva/Urheilu/Maisema/Auringonlasku/Yövalotus/ Hämärässä ilman jalustaa/yömuotokuva) Valitsee kohteelle tai tehosteelle sopivan videokuvauksen valotustilan. (P/A/S/M) Ottaa valokuvia valitun tehosteen mukaisen tekstuurin kanssa. (Ei käytössä/lelukamera/pop-väri/posterisaatio/retrovalokuva/pehmeä yläsävy/osaväri/suuri kontrasti (mv)/ Pehmeä tarkennus/hdr-maalaus/täyteläinen mv/ Miniatyyri/Vesiväri/Kuvitus) Analysoi valotuksen, kun kuvataan kasvoja, ja tallentaa toisen kuvan, jossa on vaikuttavampi sommittelu. (Ei käytössä/automaattinen) Valitsee automaattisen kuvaustilan. (Älykäs automaatti/paras automaattisäätö) Valitsee Pehmeä iho -tehosteen ja tehosteen tason. (Ei käytössä/matala/keskisuuri/korkea) Asettaa valokuvien kuvanlaadun. (RAW/RAW ja JPEG/Erittäin hieno/hieno/vakio) Valitsee valokuvien kuvasuhteen. (3:2/16:9) Valitsee valokuvien koon. (L/M/S) 24
Toiminnot, joita voidaan valita MENUpainikkeella Voit määrittää kameran yleiset perusasetukset tai suorittaa toimintoja, kuten esimerkiksi kuvata ja toistaa kuvia yms. Paina MENU-painiketta ja valitse haluamasi kohde painamalla säädinpyörässä v/v/b/b. Paina sitten säädinpyörän keskiosaa. Valitse valikon sivu Valitse valikon vaihtoehto Valokuvausvalikko Toimintoluettelo Kuvakoko Kuvasuhde Laatu Panoraama: Koko Panoraama: Suunta Valitsee valokuvien koon. (L: 24M/M: 10M/S: 4.6M (3:2) L: 20M/M: 8.7M/S: 3.9M (16:9)) Valitsee valokuvien kuvasuhteen. (3:2/16:9) Asettaa valokuvien kuvanlaadun. (RAW/RAW ja JPEG/Erittäin hieno/hieno/vakio) Valitsee panoraamakuvien koon. (Vakio/Leveä) Asettaa panoraamakuvien kuvaussuunnan. (Oikea/Vasen/Ylös/Alas) Zoomaus selk. kuv. Digitaalizoomaus Tuottaa parempilaatuisen zoomatun kuvan kuin digitaalinen zoom. (Käytössä/Ei käytössä) Tuottaa zoomattuja kuvia suuremmalla suurennuksella kuin Zoomaus selk. kuv. (Käytössä/Ei käytössä) 25
Pitkän valotuksen KV Suuren ISO:n KV AF-valaisin Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Asettaa kohinanvaimennuskäsittelyn otoksille, joiden valotusaika on vähintään 1 sekunti. (Käytössä/Ei käytössä) Asettaa kohinanvaimennuskäsittelyn suuren herkkyyden kuvausta varten. (Normaali/Pieni/Ei käytössä) Asettaa AF-valaisimen, joka antaa valoa hämärään kohtaukseen tarkennuksen helpottamiseksi. (Automaattinen/Ei käytössä) Väriavaruus AEL sulkimella Muisti Videokuvausvalikko Muuttaa värintoistoaluetta. (srgb/adobergb) Määrittää, säädetäänkö valotusta painamalla suljinpainike puoliväliin. Tämä on kätevää, kun haluat säätää tarkennusta ja valotusta erikseen. (Käytössä/Ei käytössä) Rekisteröi usein käytettyjen tilojen ja asetusten yhdistelmät ja sallii näiden yhdistelmien helpon palautuksen tilapyörää käyttämällä. (1/2/3) Tiedostomuoto Tallennusasetus SteadyShot Autom. hidas suljin Valitsee videotiedostomuodon. (AVCHD/MP4) Valitsee tallennettavan videoruudun laadun ja koon. (60i 24M(FX)/50i 24M(FX)/60i 17M(FH)/50i 17M(FH)/60p 28M(PS)/50p 28M(PS)/24p 24M(FX)/25p 24M(FX)/24p 17M(FH)/25p 17M(FH)/1440 1080 12M/VGA 3M) Asettaa SteadyShot-toiminnon. (Käytössä/Ei käytössä) Valitsee, säädetäänkö suljinnopeutta automaattisesti videokuvauksen aikana, jos kohde on tumma. (Käytössä/Ei käytössä) 26
Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Ääniasetus Tuulen äänen vaim. Valitsee, tallennetaanko ääntä videokuvauksen aikana. (Käytössä/Ei käytössä) Vähentää tuulen kohinaa videotallennuksen aikana. (Käytössä/Ei käytössä) Räätälöintivalikko NDER/LCD-asetus Punasilm. vähennys Apuviiva Automaatt. katselu Kun käytetään etsintä (myydään erikseen), määrittää tavan, jolla vaihdetaan etsimen ja nestekidenäytön välillä. (Automaattinen/Manuaalinen) Vähentää punasilmäisyyttä, kun käytetään salamaa. (Käytössä/Ei käytössä) Asettaa ristikkonäytön, jotta kohdistus rakenteelliseen ääriviivaan voidaan ottaa käyttöön. (Kolm. sääntö -ruud./suora ruudukko/vino ja suora ruud./ei käytössä) Näyttää otetun kuvan kuvauksen jälkeen. Voit valita, miten pitkään kuvaa näytetään. (10 sekuntia/5 sekuntia/2 sekuntia/ei käytössä) Toimintoluettelo DISP-painike (Näyttö) DISP-painike (Etsin) Korostustaso Korostusväri Käsitarkennusapu Asettaa nestekidenäytön tilat, jotka voidaan valita painamalla säädinpyörässä DISP. (Graaf. näyttö/näytä kaikki tiedot./ei näyttötietoja/taso/ Histogrammi/Etsin) Asettaa etsinnäytön tilat, jotka voidaan valita painamalla säädinpyörässä DISP etsintä (myydään erikseen) käytettäessä. (Graaf. näyttö/näytä kaikki tiedot./ei näyttötietoja/taso/ Histogrammi) Korostaa tarkennettujen alueiden ääriviivoja tietyllä värillä. (Korkea/Keskisuuri/Matala/Ei käytössä) Asettaa korostustoiminnossa käytettävän värin. (Punainen/Keltainen/Valkoinen) Näyttää suurennetun kuvan, kun tarkennetaan käsin. (Käytössä/Ei käytössä) 27
Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Tarkenn. suurennusaika Live View -näyttö Asettaa suurennettuna näytettävän kuvan näyttöajan. (2 sekuntia/5 sekuntia/ei rajaa) Asettaa, näytetäänkö toiminnon vaikutus näytössä, esimerkiksi valotuksen korjausarvon vaikutus. (Tehoste käytössä/tehoste ei käytössä) C-painikkeen toiminto AEL-painiketoiminto Vas. painikkeen toiminto* Oik. painikkeen toiminto* Alas-painikkeen toim.* Älykäs telejatke/ Zoom MOVIE-painike Määrittää halutut toiminnot C (Mukautus) -painikkeeseen. (Kuvanottotapa/Salaman tila/autom.tark.alue/pehmeä iho -tehoste/ Hymyn/Kasvontunn. /Autom. muot. rajaus/iso/ Mittausmuoto/Salamakorjaus/Valkotasapaino/ DRO/Autom. HDR /Luova asetus/kuvatehoste/kuvakoko/kuvasuhde/ Laatu/AEL-pito/AEL-vaihto/ AEL-pito/ AEL-vaihto/ AM/MF-ohj. pito / AM/MF-ohj. vaihto / Älykäs telejatke/ Zoom /Tark. suurennus/muisti/sammuta LCD-näyttö/Ei asetettu) Määrittää halutut toiminnot AEL-painikkeeseen. Käytettävissä olevat toiminnot ovat samat kuin painikkeella [C-painikkeen toiminto]. Määrittää halutut toiminnot säädinpyörän vasempaan painikkeeseen. Käytettävissä olevat toiminnot ovat samat kuin painikkeella [C-painikkeen toiminto]. Määrittää halutut toiminnot säädinpyörän oikeaan painikkeeseen. Käytettävissä olevat toiminnot ovat samat kuin painikkeella [C-painikkeen toiminto]. Määrittää halutut toiminnot säädinpyörän alas-painikkeeseen. Käytettävissä olevat toiminnot ovat samat kuin painikkeella [C-painikkeen toiminto]. Valitsee, mitä toimintoja käytetään, kun [Älykäs telejatke/ Zoom] määritetään painikkeeseen. (Älykäs telejatke/zoom) Määrittää, aktivoidaanko MOVIE-painike aina. (Aina/Vain Video-tilassa) * Toimintoja AEL-pito, AEL-pito ja AM/MF-ohj. pito ei voi määrittää. 28
Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Val.korj.aset. Haaruk.järj. Obj. komp: Varjostus Obj.komp:Krom.ab. Obj. Komp.: Vääristymä Kasvot etusijalla - seur. Kasvojen rekisteröinti Toistovalikko Määrittää, säädetäänkö valotusta salaman kantaman sisällä. (Vallits&salama/Vain vallitsev) Valitsee valotushaarukoinnin ja valkotasapainon haarukointikuvauksen järjestyksen. (0 t t +/ t 0 t +) Kompensoi objektiivin aiheuttamaa näytön kulmien tummentumista. (Automaattinen/Ei käytössä) Vähentää objektiivin aiheuttamia näytön kulmien väripoikkeamia. (Automaattinen/Ei käytössä) Kompensoi objektiivin aiheuttamaa näytön vääristymistä. (Automaattinen/Ei käytössä) Asettaa, seurataanko seurannan aikana ensisijaisesti kasvoja. (Käytössä/Ei käytössä) Rekisteröi tai vaihtaa henkilön, jolle annetaan etusija tarkennuksessa. (Uusi rekisteröinti/järjestyksen vaihto/poista/poista kaikki) Toimintoluettelo Yksittäisk./vid. valin. Valitsee kuvien näyttömuodon. (Kansionäkymä (valokuva)/kansionäkymä (MP4)/AVCHDnäkymä) Poista Kuvaesitys Hakemistonäyttö Käännä Poistaa kuvan. (Useita kuvia/koko kansio/kaikki AVCHD-näkymätied.) Näyttää kuvaesityksen. (Toisto/Väli/Kuvatyyppi) Näyttää useita kuvia yhtä aikaa. (4 kuvaa/9 kuvaa) Kiertää valokuvaa vastapäivään. (0 /90 /180 /270 ) 29
Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Suojaa Määritä tulostus Suojaa kuvat. (Useita kuvia/peruuta kaikki kuvat/peruuta kaikki videot (MP4)/Peruuta kaikki AVCHD-näk.) Lisää kuvatilausmerkin valokuvaan. (DPOF-asetus/Päivämäärämerkintä) Kuvatehoste Lisää erilaisia tekstuureja kuviin. (Vesiväri/Kuvitus) Äänenvoimakkuusas. Säätää äänenvoimakkuutta. Toistonäyttö Muistikorttityökalu-valikko Asettaa, miten muotokuvana tallennettu kuva toistetaan. (Autom.kääntö/Man.kääntö) Alusta Tiedoston numero Kansion nimi Val. tallennuskansio Uusi kansio Pal. kuvatietokanta Näytä kortin tila Kellon asetusvalikko Alustaa muistikortin. Asettaa menetelmän, jolla kuville ja videoille määritetään tiedostonumerot. (Sarja/Nollaa) Valitsee valokuvan tallennuskansion nimen muodon. (Vakiomuoto/Pvm-muoto) Vaihtaa kuvien tallennusta varten valitun kansion. Luo uuden kansion valokuvien ja videoiden (MP4) tallennusta varten. Palauttaa kuvatietokantatiedoston ja ottaa tallennuksen ja toiston käyttöön. Näyttää videoiden jäljellä olevan tallennusajan ja valokuvien tallennettavan määrän muistikortilla. Pvm/aika-asetus Alueasetus Asettaa päivämäärän, ajan ja kesäajan. Asettaa käyttöpaikan. 30
Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Asetusvalikko Valikon aloitus Poiston vahvist Tilaopas LCD:n kirkkaus Etsimen kirkkaus Asettaa kohdistimen oletussijainniksi valikossa päällimmäisen tai viimeksi valitun kohteen. (Ylin/Edellinen) Asettaa poiston vahvistusnäytön oletusasetukseksi [Poista] tai [Peruuta]. ("Poista" ensin/"peruuta" ensin) Ottaa tilakytkimen oppaan (kunkin kuvaustilan selitys) käyttöön tai pois käytöstä. (Käytössä/Ei käytössä) Asettaa nestekidenäytön kirkkauden. (Automaattinen/Manuaalinen/Aurink. sää) Etsintä (myydään erikseen) käytettäessä asettaa etsimen kirkkauden. (Automaattinen/Manuaalinen) Toimintoluettelo LCD-näytön laatu Virransääst. aloitusaika HDMI-tarkkuus HDMI-OHJAUS Asettaa ruutunäytön laadun. (Korkea/Normaali) Asettaa kameran virransäästötilaan siirtymiseen käytettävän ajan. (30 minuuttia/5 minuuttia/1 minuutti/20 sekuntia/ 10 sekuntia) Asettaa tarkkuuden, kun kamera liitetään HDMI-televisioon. (Automaattinen/1080p/1080i) Käyttää kameraa TV:stä, jossa on BRAVIA Sync -tuki. (Käytössä/Ei käytössä) Latausasetukset* USB-liitäntä USB LUN -asetus Asettaa kameran lähetystoiminnon käytettäessä Eye-Fikorttia. (Käytössä/Ei käytössä) Asettaa USB-yhteystavan liitettyjen laitteiden perusteella. (Automaattinen/Massamuisti/MTP) Asettaa tilan, kun kamera on liitetty tietokoneeseen USBliitäntää käyttäen. (Useita/Yksi) 31
USB-virtalähde PAL/NTSC-valitsin (vain 1080 50i -yhteensopivat mallit) Äänimerkit Toiminnot, joita voidaan valita MENU-painikkeella Asettaa, syötetäänkö virtaa USB-liitännän kautta. (Käytössä/Ei käytössä) Toistaa kameralla tallennettuja videoita NTSC-järjestelmän TV:ssä. (PAL/NTSC) Asettaa kameran toimintaäänen. (Käytössä/Ei käytössä) * Tulee näkyviin, kun kameraan asetetaan Eye-Fi -kortti (myydään erikseen). Versio Kieli Esittelytila Palauta Näyttää kameran ohjelmistoversion. Valitsee kielen. Ottaa videon esittelytoiston käyttöön tai pois käytöstä. (Käytössä/Ei käytössä) Palauttaa asetusten oletusarvot. (Palauta oletus/tallennust.pal./oma-val.palaut.) 32
Kameran sisäisen oppaan käyttö Kuvien poistamisen lisäksi voit käyttää (poisto) -painiketta myös sisäänrakennetun käyttöoppaan näyttämiseen. Paina (poisto) -painiketta Fn-näytössä tai valikkonäytössä, kun haluat näyttää valittuna olevan toiminnon tai asetuksen selitykset. (poisto) -painike Toimintoluettelo 33
Kameran valmistelu Akun lataaminen Kun käytät kameraa ensimmäistä kertaa, muista ladata akku. Ladattu akku purkautuu vähitellen itsekseen, vaikka sitä ei käytettäisi. Kuvaustilanteen menettämisen välttämiseksi lataa akku uudelleen ennen kuvaamista. 1 Avaa kansi liu uttamalla vipua. 2 Aseta akku kokonaan painamalla lukitusvipua akun kärjellä. Lukitusvipu 3 Sulje kansi. 34
Akun lataaminen 4 Kytke kamera verkkolaitteeseen (mukana) micro USB - kaapelilla (mukana) ja kytke sitten verkkolaite pistorasiaan. Yhdysvalloissa ja Kanadassa olevat asiakkaat Verkkovirtajohto Muissa maissa/muilla alueilla kuin Yhdysvalloissa ja Kanadassa olevat asiakkaat Kameran valmistelu Latausvalo syttyy oranssina, ja lataus alkaa. Sammuta kamera akun latauksen ajaksi. Akku voidaan ladata, vaikka sen varausta olisi vielä jäljellä. Jos latausvalo vilkkuu eikä lataus ole päättynyt, irrota akku ja aseta se uudelleen. Latausvalo Palaa: Lataus käynnissä Ei pala: Lataus päättynyt Vilkkuu: Latausvirhe tai lataus keskeytetty tilapäisesti, koska kamera ei ole oikealla lämpötila-alueella 35
Akun lataaminen Huomautuksia Jos kameran latausvalo vilkkuu, kun verkkolaite on liitetty pistorasiaan, se tarkoittaa, että lataus on keskeytetty tilapäisesti, koska lämpötila on suositellun alueen ulkopuolella. Kun lämpötila palaa asianmukaiselle alueelle, lataus jatkuu. Suosittelemme, että akku ladataan ympäristön lämpötilan ollessa 10 C 30 C. Akkua ei ehkä voi ladata tehokkaasti, jos sen liitinosa on likainen. Puhdista tällöin akun liitinosa pyyhkimällä pöly kevyesti pois pehmeällä liinalla tai vanupuikolla. Liitä verkkolaite (mukana) lähimpään seinäpistorasiaan. Jos verkkolaitteen käytön aikana ilmenee toimintahäiriöitä, kytke virtalähde välittömästi irti irrottamalla pistoke pistorasiasta. Kun lataus on päättynyt, irrota verkkolaite pistorasiasta. Käytä vain alkuperäisiä Sony-akkuja, micro USB -kaapelia (mukana) ja verkkolaitetta (mukana). Latausaika (Täysi lataus) Latausaika on noin 155 min. verkkolaitetta (mukana) käytettäessä. Huomautuksia Yllä oleva latausaika on aika, joka tarvitaan kokonaan tyhjentyneen akun lataamiseen 25 C:ssa. Lataukseen voi kulua kauemmin käyttöolojen ja olosuhteiden mukaan. 36
Akun lataaminen Lataus tietokoneeseen liittämällä Akku voidaan ladata liittämällä kamera tietokoneeseen micro USB -kaapelilla. Huomautuksia Huomaa seuraavat seikat, kun lataat tietokoneen kautta: Jos kamera liitetään kannettavaan tietokoneeseen, jota ei ole liitetty virtalähteeseen, tietokoneen akku tyhjenee. Älä lataa pitkiä aikoja. Älä käynnistä/sammuta tietokonetta, käynnistä sitä uudelleen tai palauta sitä lepotilasta, kun tietokoneen ja kameran välille on muodostettu USB-yhteys. Kamera voi aiheuttaa toimintahäiriön. Irrota kamera tietokoneesta ennen tietokoneen käynnistämistä/sammuttamista, uudelleenkäynnistämistä tai palauttamista lepotilasta. Lataus itse kootulla tai muunnellulla tietokoneella ei välttämättä onnistu. Kameran valmistelu Akun jäljellä olevan varauksen tarkistaminen Jäljellä olevan varauksen ilmaisin näkyy näytössä. Suuri Pieni Huomautuksia Jäljellä oleva tarkka varaus tulee näyttöön noin minuutin kuluttua. Jäljellä olevan latauksen ilmaisin ei välttämättä näytä oikein kaikissa olosuhteissa. Jos kameraa ei käytetä tietyn ajan kuluessa virran ollessa kytkettynä, kamera sammuu automaattisesti (automaattinen virrankatkaisu). 37
Akun lataaminen Akku Tietoja akun käyttöiästä on sivulla 64. Virran syöttäminen Kameraan voidaan syöttää virtaa pistorasiasta liittämällä verkkolaite (mukana) micro USB -kaapelilla (mukana). Jos kuvaus kestää pitkään, akun virrankulutus voidaan tallentaa. Voit ottaa tai toistaa kuvia, vaikka kamerassa ei olisi akkua. Aseta kuitenkin ladattu akku paljon virtaa vaativissa olosuhteissa, kuten jos käytetään etsintä (myydään erikseen) tai kuvataan videoita. Muuten eräitä toimintoja rajoitetaan. Akun poistaminen Lukitusvipu Liu'uta lukitusvipua. Varo, että et pudota akkua. Huomautuksia Jotta akun liittimet pysyisivät puhtaana eikä oikosulkuja esiintyisi, sijoita akku kuljetuksen ja säilytyksen ajaksi muovipussiin tms., jotta se eristetään muista metalliesineistä yms. 38
Muistikortin (myydään erikseen) asettaminen Kameran kanssa voidaan käyttää Memory Stick Duo - ja SD-kortteja. Lisätietoja on sivulla 40. 1 Avaa kansi liu uttamalla vipua. 2 Aseta muistikortti (myydään erikseen). Kun lovettu kulma osoittaa kuvan mukaiseen suuntaan, aseta muistikortti paikalleen, kunnes se napsahtaa. Kameran valmistelu Varmista, että lovettu kulma osoittaa oikeaan suuntaan. 3 Sulje kansi. 39
Muistikortin (myydään erikseen) asettaminen Muistikortin poistaminen Käytön merkkivalo Varmista, ettei käytön merkkivalo pala, ja paina sitten muistikorttia sisään kerran. Huomautuksia Älä koskaan irrota muistikorttia/akkua käytön merkkivalon palaessa. Muutoin data tai muistikortti voi vahingoittua. Muistikortit, joita voidaan käyttää Voit käyttää seuraavanlaisia muistikortteja tässä kamerassa. Huomaa kuitenkin, että moitteeton toiminta ei ole taattua kaikilla muistikorttityypeillä. Muistikortti Valokuvat Videot Memory Stick PRO Duo (vain Mark2) A Memory Stick PRO-HG Duo Memory Stick Duo B Memory Stick Micro (M2) (vain Mark2) C D SD-muistikortti (Luokka 4 tai nopeampi) SDHC-muistikortti (Luokka 4 tai nopeampi) SDXC-muistikortti (Luokka 4 tai nopeampi) microsd-muistikortti (Luokka 4 tai nopeampi) microsdhc-muistikortti (Luokka 4 tai nopeampi) Tässä oppaassa taulukon tuotteista käytetään nimeä: A: Memory Stick Duo B: Memory Stick Micro C: SD-kortti D: microsd-muistikortti Huomautuksia Kun kameran kanssa käytetään Memory Stick Micro - tai microsd-muistikortteja, muista käyttää asianmukaista sovitinta. 40
Päivämäärän ja ajan asettaminen Kun kameraan kytketään virta ensimmäisen kerran, päivämäärän ja ajan asetusnäyttö tulee näkyviin. 1 Käynnistä kamera asettamalla virtakytkin asentoon ON. Päivämäärän ja kellonajan asetusnäyttö tulee näkyviin. Sammuta kamera asettamalla virtakytkin asentoon OFF. 2 Tarkista, että näytössä on valittu [Syötä], ja paina sitten säädinpyörässä z. Kameran valmistelu 3 Valitse haluttu maantieteellinen sijainti ja paina sitten z. 4 Valitse kukin kohde painamalla b/b ja aseta numeroarvo painamalla v/v. [Kesäaika]: Ottaa kesäajan käyttöön tai pois käytöstä. [Pvm-muoto]: Valitsee päivämäärän näyttömuodon. Keskiyö on 12:00 AM ja keskipäivä on 12:00 PM. 41
Päivämäärän ja ajan asettaminen 5 Aseta muut kohteet toistamalla vaihetta 4 ja paina sitten säädinpyörässä z. 6 Tarkista, että näytössä on valittu [Syötä], ja paina sitten säädinpyörässä z. Päivämäärän ja ajan asetustoimenpiteen peruuttaminen Paina painiketta MENU. Päivämäärän/ajan ja alueen asettaminen uudelleen Päivämäärän ja kellonajan asetusnäyttö tulee automaattisesti esiin vain, kun virta kytketään ensimmäisen kerran. Aseta päivämäärä ja aika uudelleen käyttämällä valikkoa. MENU-painike t 1 t [Pvm/ aika-asetus] tai [Alueasetus] (sivu 30) MENU-painike Päivämäärän ja ajan ylläpito Tässä kamerassa on sisäinen ladattava akku, joka ylläpitää päivämäärän, ajan ja muut asetukset riippumatta siitä, onko virta kytkettynä tai akku kiinnitettynä. 42
Selkeän videon kuvaus ilman kameran tärinää Kameran tärinä tarkoittaa kameran ei-toivottua liikettä kuvauksen aikana, josta seuraa epäterävä kuva. Kamerassa on SteadyShot-toiminto, joka vähentää kameran tärinää videokuvauksen aikana. MENU-painike t asetus. 1 t [SteadyShot] tvalitse haluttu Kameran valmistelu 43
Kuvien ottaminen ja katselu Kuvaus (valokuvat) Automaattitilassa kamera analysoi kohteen ja mahdollistaa kuvaamisen asianmukaisilla asetuksilla. 1 Aseta tilapyörä asentoon (Automaattinen tila). 2 Pidä kamera paikallaan kuvan mukaisesti. 3 Tarkenna painamalla suljinpainike puoliväliin. Kun kuva on tarkennettu, merkkivalo (z) syttyy. Lyhin kuvausetäisyys on noin 0,3 m (kuva-anturista (sivu 15)). Kun makron vaihtorengas käännetään asentoon 0,2m-0,35m, kamera asetetaan makrotilaan. Lyhin kuvausetäisyys on noin 0,2 m. Makrotila sopii lähikuvien ottamiseen lähellä olevista kohteista, kuten kukista tai ruoasta. Makron vaihtorengas 44
Kuvaus (valokuvat) 4 Ota kuva painamalla suljinpainike pohjaan. Kun kamera tunnistaa ja kuvaa kasvot [Autom. muot. rajaus] -asetuksella [Automaattinen], otettu kuva rajataan automaattisesti sopivaksi sommitteluksi. Sekä alkuperäinen että rajattu kuva tallennetaan. Kuvien ottaminen ja katselu 45
Videoiden tallennus 1 Aloita tallennus painamalla MOVIE-painiketta. Videotallennus voidaan aloittaa mistä tahansa kuvaustilasta. Automaattitarkennustilassa kamera säätää tarkennusta jatkuvasti. MOVIE-painike 2 Lopeta tallennus painamalla MOVIE-painiketta uudelleen. Huomautuksia Myös kameran toimintaääni voi tallentua, kun videota tallennetaan. Voit poistaa äänityksen käytöstä valitsemalla [Ääniasetus]-asetukseksi [Ei käytössä] (sivu 27). Videon jatkuva tallennusaika riippuu ympäröivästä lämpötilasta tai kameran tilasta. Katso Huomautuksia jatkuvasta videotallennuksesta (sivu 66). Kun -kuvake tulee näkyviin, kameran lämpötila on liian korkea. Sammuta kamera ja odota, kunnes sen lämpötila laskee. Tiedostomuodon vaihtaminen MENU-painike t 1 t [Tiedostomuoto] (sivu 26). 46
Kuvien toisto 1 Paina painiketta. -painike 2 Valitse kuva kääntämällä säätöpainiketta. Voit toistaa videoita painamalla säädinpyörässä z. Toiminto videotoiston aikana Tauko/toisto Siirtyminen eteenpäin Siirtyminen taaksepäin Hidastettu toisto eteenpäin Hidastettu toisto taaksepäin Äänenvoimakkuus Tietonäyttö Säädinpyörä Huomautuksia Muilla laitteilla tallennettuja videoita ei välttämättä voi toistaa tällä kameralla. z B b Käännä säädinpyörää myötäpäivään tauon aikana. Käännä säädinpyörää vastapäivään tauon aikana. Videoita toistetaan ruutu kerrallaan. V t v/v v Kuvien ottaminen ja katselu Vaihtaminen valokuvien ja videoiden välillä Kun haluat toistaa kuvia, valitse [Yksittäisk./vid. valin.] -asetukseksi [Kansionäkymä (valokuva)]. Kun haluat toistaa videoita, valitse [Yksittäisk./vid. valin.] -asetukseksi [Kansionäkymä (MP4)] tai [AVCHDnäkymä]. MENU-painike t haluamasi tila. 1 t [Yksittäisk./vid. valin.] t Valitse 47
Kuvien poistaminen Kun kuva on poistettu, sitä ei voi palauttaa. Varmista ennen jatkamista, että haluat poistaa kuvan. 1 Paina (poisto) -painiketta, kun poistettava kuva on näkyvissä. (poisto) -painike 2 Valitse [Poista] painamalla säädinpyörässä v ja paina sitten z. Huomautuksia Suojattuja kuvia ei voi poistaa. 48
Kuvaustilan valinta Kuvaustilan valinta Valitse haluttu kuvaustila kääntämällä tilapyörää. Seuraavat kuvaustilat ovat käytettävissä. (Automaattinen tila) (Ohjelmoitava) (Aukko etusijalla) (Suljinaika etusijalla) (Käsivalotus) Voit ottaa valokuvia antamalla kameran säätää asetukset automaattisesti. Tätä käytettäessä valotus (valotusaika ja aukon arvo) säätyy automaattisesti. Muita asetuksia voidaan säätää manuaalisesti. Voit säätää aukon arvoa manuaalisesti käyttämällä aukkorengasta. Voit säätää valotusaikaa manuaalisesti käyttämällä säätöpainiketta. Voit kuvata säädettyäsi valotusta (valotusaikaa ja aukon arvoa) manuaalisesti säätöpainikkeella ja aukkorenkaalla. 1/2/3 Noutaa asetukset, jotka on rekisteröity ennalta [Muisti]- toimintoon valokuvausvalikossa (sivu 26). (Video) (Pyyhkäisypanor.) (Valotusohjelma) Voit kuvata videoita. Voit säätää valotusta (valotusaikaa ja aukon arvoa) manuaalisesti M-tilassa. Voit ottaa panoraamakuvia yhdistämällä useita kuvia. Voit kuvata olosuhteiden mukaan valmiiksi määritellyillä asetuksilla. Kuvaustilan valinta 49
Eri kuvaustiloissa käytettävissä olevat toiminnot Käytettävissä olevat toiminnot vaihtelevat valitun kuvaustilan mukaan. Alla olevassa taulukossa tarkoittaa, että toiminto on käytettävissä, ja tarkoittaa, että toiminto ei ole käytettävissä. Toiminnot, joita ei voi käyttää, näkyvät näytössä harmaina. Kuvaustila (49) Valotuksen korjaus Itselaukaisin Jatkuva kuvaus Kasvontu nnistus Hymysuljin Autom. muot. rajaus / * * * Jos kuvaustilaksi on valittu M, valotusta voi säätää vain, kun [ISO]- asetuksena on [AUTO]. 50
Eri toiminnot Eri toimintojen käyttö Tässä oppaassa on pääasiassa kameran käytön esittely ja toimintoluettelo. Jos haluat oppia lisää kamerasta, katso Cyber-shot-käyttöohjeet, jossa on yksityiskohtaisia ohjeita lukuisista toiminnoista. ISO/Usean kuv. kuvakoh. vaim. ISO-herkkyydeksi voidaan asettaa [AUTO] tai sitä voidaan säätää ISO 50 ISO 25600. 1 Paina Fn-painiketta ja valitse [ISO]. 2 Valitse haluamasi asetus painamalla säädinpyörässä v/v. Kun valitset [AUTO] ja painat säädinpyörässä B, voit muuttaa [AUTO]- asetuksen aluetta kohdassa [ISO AUTO enintään] tai [ISO AUTO vähintään]. Kun valitset (Usean kuv. kuvakoh. vaim.), voit valita suurempia ISOarvoja kuin suurin ISO-herkkyys. Kamera ottaa jatkuvasti useita kuvia automaattisesti, yhdistää kuvat, vähentää kohinaa ja tallentaa 1 kuvan. Eri toiminnot 51