Lehdistötiedote 3.9.2014 Mutkatonta ja vapaata musiikin kuuntelua Sonyn uusilla langattomilla Bluetooth i -kuulokkeilla Tämän kauden Sonyn uusista langattomista Bluetooth -kuulokkeista löytyy oikea valinta jokaiseen elämäntyyliin. MDR-XB950BT-kuulokkeilla kelpaa antaa periksi intohimolle ja nauttia matalasta bassosta. Hälynpoistotoiminnon ansiosta uutuuskuulokkeilla voi vaipua häiriöttömästi ja kokonaisvaltaisesti oman musiikin tunnelmaan hälinänkin keskellä. Liikkuvaan käyttöön suunnitellut MDR-AS800BT-kuulokkeet ovat roiskeenkestävät ja sopivat kaveriksi sateisellekin lenkkipolulle. Kaikissa Bluetooth -malleissa on yhden kosketuksen One-Touch NFC -yhteys. Välittömän langattoman yhteyden muodostamiseksi riittää vain kuulokkeiden kosketus mobiililaitetta ii vasten. Yhteys muodostuu ilman johtoa, mutkikasta paritusta tai asennuskoodeja. Yhdistämisen jälkeen voi syventyä langattomaan kuunteluun nauttien sekä kirkkaista ja korkeista että syvän matalista äänistä kontrastit herättävät jokaisen kappaleen henkiin. Valitut Bluetooth -kuulokemallit sisältävät myös sisäänrakennetun mikrofonin, joka mahdollistaa hands-free-puhelut älypuhelimella selkeällä, digitaalisella äänenlaadulla, huolimatta siitä, että puhelin on laukussa tai taskussa. MDR-X950BT - Bluetooth -kuulokkeet Uudet MDR-X950BT-kuulokkeet tavoittavat yhä matalammat bassotaajuudet dupstepin kuuntelusta diskomusiikkiin. MDR-X950BT on ensimmäinen Bluetooth -kuulokemalli 1
Sonyn vaikuttavassa Extra Bass (XB) -sarjassa. Tehokkaat sankakuulokkeet viimeistellyllä muotoilulla on suunniteltu jykevän basson ystäville. Muotoilussa on hyödynnetty korkealaatuisia materiaaleja, kuten istuvuuden kannalta täydellisesti muotoiltu metallinen sanka. Suuri 40 mm:n kaiutinelementti sisältää korkean magneettisen tiheyden omaavia neodyymimagneetteja, joiden ansiosta kuulokkeet toistavat täydellisesti jopa väkevimmin jytisevät bassoäänet. Vielä matalampaa äänentoistoa kaivatessa voi kytkeä päälle Electro Bass Booster -toiminnon, joka viiveettä korostaa matalat taajuudet yökerhon äänentoistoon verrattavilla tasoilla. Advanced Direct Vibe Structure -rakenne Bass Booster -toiminnon yhteydessä eristää tilan kaiutinelementin ja tärykalvon välissä varmistaen tarkoin suunnatun intensiivisen bassoäänien toiston. Yhteistyössä Sony Music Entertainmentin kanssa toteutetussa akustiikkatutkimuksessa todetaan, että bassoäänen rytmin ilmaisun merkitys (erityisesti välillä 30~40 Hz) on kasvavassa osassa musiikkipiireissä. Vaativimmatkin bassoäänet toistuvat laadukkaasti kiitos Sonyn Beat Response Control -toiminnon, joka erottaa transientit äänet paremmin. Tätä edesauttaa myös kaiutinelementtien yläpäässä sijaitsevat suurennetut ilma-aukot. Ilma-aukko Käyttömukavuus on tärkeää, etenkin jos kuuntelee tuntikausia kestävää DJ-settiä MP3-soittimelta. MDR-XB950BT-kuulokkeiden korvatyynyt ovat ergonomiset ja pehmeästi muotoiltu, ja ne asettuvat mukavasti käyttäjän pään mukaan. Korvan ympärille tuleva kuppi ei muuta korvan luonnollista asentoa, samalla kun se toistaa laaja-alaisen äänen suoraan tärykalvolle. 2
MDR-ZX550BN Bluetooth -kuulokkeet eristävät ulkopuolisen hälyn MDR-ZX550BN-kuulokkeet mahdollistavat langattoman kuuntelun ilman häiriöitä siten, että vain musiikki kuuluu. MDR-ZX550BN-kuulokkeiden muotoilu sisältää sisäänrakennetun hälynpoistotoiminnon, joka peittää jopa 90 prosenttia ympäröivistä äänistä. 30 mm:n kaiutinelementti takaa täyteläisen ja kirkkaan äänen. Tämän lisäksi ekstrapitkä 25 tunnin taukoamaton soittoaika (hälynpoistotoiminnon ja Bluetoothin kanssa) takaa, että akkua riittää jopa pisimmälle bussimatkalle tai Atlantin ylittävälle lentomatkalle iii. Kuulokkeiden kokoontaitettavan muotoilun ansiosta ne sujahtavat kätevästi reppuun tai laukkuun. Langattomat ja sporttiset MDR-AS800BT Bluetooth -nappikuulokkeet Pienet ja kevyet MDR-AS800BT -kuulokkeet on suunniteltu vauhdikkaampaa menoa varten antamaan puhtia salitreeniin tai juoksulenkkiin. Ne on suunniteltu aktiivisille käyttäjille, jotka arvostavat mukavuutta ja varmaa istuvuutta yhtä paljon kuin laadukasta ääntä. Langattomia MDR-AS800BT kuulokkeita voi pitää perinteiseen tyyliin tai vaihtaa vielä varmempaan pysyvyyteen tuella, joka asettuu mukavasti korvan ympärille. Varmemman pysyvyyden takaa erikoismuotoiltu kaarituki, joka myötäilee korvan luonnollista kaarta säilyttäen käyttömukavuuden. 3
Sade ei pysäytä musiikkia, sillä MDR-AS800BT-kuulokkeet ovat roiskeenkestävät IPX4-standardien mukaisesti. Akku kestää 4,5 tunnin tauottoman musiikin kuuntelun, mikä tarjoaa runsaasti kuunteluaikaa rentouttavaan iltapäivän kahvilahetkeen tai päivittäiseen työmatkaan. Sonyn uudet MDR-XB950BT-, MDR-ZX550BN- ja MDR-AS800BT -Bluetooth -kuulokkeet ovat saatavilla Suomessa lokakuussa 2014. Uutuuskuulokkeiden suositushinnat ovat: MDR-XB950BT: noin 200 euroa MDR-ZX550BN: noin 100euroa MDR-AS800BT: noin 130 euroa Painokelpoisia kuvia kuulokkeista löytyy osoitteesta https://www.sonynordicimages.net/headphones Tärkeimmät tekniset tiedot (englanniksi): Model Name MDR-XB950BT MDR-ZX550BN MDR-AS800BT Type Closed, Dynamic Closed, Dynamic Closed, Dynamic Wearing style Headband (circum-aural ) Headband (supra-aural ) In-ear Driver Unit Φ40 mm, Dome Φ30 mm, Dome Φ5.8 mm, Dome Sensitivity 102 db/mw (Passive operation) 3Hz-28,000 Hz Frequency characteristics (Passive operation ) (A2DP:44.1kHz (A2DP: 44.1 khz (A2DP: 44.1 khz 4
Impedance Maximum input 40 Ω at 1 khz (Passive operation) 1,000 mw (Passive operation) Passive operation Yes ( supplied headphone cable) No No (approx. 50 cm) x 1, Long Hybrid silicone rubber Supplied Accy (approx.50cm) x 1, Headphone cable (approx.50cm) x 1 earbuds (SS/S/M/L 2 each), Arc (approx. 1.2m) x 1 supporters (S/M/L 2 each), Adjustment band, Carrying case i Bluetooth teksti ja logo ovat Bluetooth SIG Inc. yrityksen rekisteröimiä tavaramerkkejä. Kaikki merkkien käyttö tapahtuu linsenssillä. Muuta tavaramerkit ja -nimet kuuluvat niiden omistajille. ii NFC-yhteensopiva älypuhelin, jolla voi hyödyntää One-touch yhden kosketuksen yhteyttä. iii Riippuen lentoyhtiön säännöistä elektronisten laitteiden käytöstä. Lisätietoja: Mika Ilves, Nordic Product Manager, Sony Nordic mika.ilves@eu.sony.com /+358 40 548 1680 Tai: Lene Aagaard, PR communications Manager, Sony Nordic lene.aagaard@eu.sony.com / +45 43 55 72 92 Tai (myös tuotenäytepyynnöt): Jukka-Pekka Hares, Viestintätoimisto Manifesto sony@manifesto.fi / 050 371 5364 Sony lyhyesti Sony on yksi maailman johtavista sekä kuluttajille että ammattilaisille suunnattujen audio-, video-, viestintäja tietotekniikkatuotteiden innovoijista. Sony on tunnettu sen audiovisuaalisista tuotteista kuten 4K Ultra HD ja Full HD LED BRAVIA -televisioista, Cyber-shot -digitaalikameroista, Handycam -videokameroista, α -mallin (lausutaan Alpha) digitaalisista SLR-kameroista, Sony-tableteista ja Walkman -MP3-soittimista sekä VAIO -tietokoneista ja ammattilaisten broadcast-tuotantolaitteista. Lisätietoja Sony Europesta osoitteessa: www.sony-europe.com. Lisätietoja Sony Corporationista osoitteessa: www.sony.net. Sony, WALKMAN, VAIO, Cyber-shot, Handycam, α, Exmor, BRAVIA and XDCAM ovat Sony Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä. Kaikki muut tavaramerkit ovat niiden yritysten omistamia joille kyseiset tavaramerkit ovat rekisteröity. 5