RACE -BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RACE -BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS"

Transkriptio

1 VAROITUS: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita. Ei sovellu lapsille. Tuote ja paristot täytyy kierrättää tai hävittää asianmukaisesti. Saat lisätietoa asianmukaisesta hävittämisestä ottamalla yhteyttä paikalliseen kierrätyskeskukseen. Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet. RACE -BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS JB d/valmistettu Kiinassa. KitSound Christchurch, Dorset. BH23 4FL, UK

2 Olemme käsityöammattilaisia. Olemme muusikoita. Olemme KitSound Ja me kaikki sitoudumme työskentelemään yhden yhteisen tavoitteen eteen: Haluamme tuoda ihmiset lähemmäksi musiikkiaan. Ymmärtämällä aidosti musiikkia voimme keskittyä olennaiseen. Puhtaaseen, täyteläiseen, upeaan ääneen. Emme tyydy mihinkään vähempään.

3 Lue käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Pakkauksen sisältö KS Race -Bluetooth-kuulokkeet USB-latauskaapeli S/M/L-nappikuulokkeet Käyttöopas Toiminnot 1. LED-merkkivalo 2. Äänenvoimakkuus +/ seuraava kappale 3. Monitoimipainike 4. Äänenvoimakkuus -/ edellinen kappale 5. Micro-USB-latausportti

4 Käyttöohjeet Akun lataaminen 1. Liitä latauskaapelin Micro-USB-pää Micro-USB-latausporttiin (5) ja vakiomallinen USB-pää tietokoneen USB-porttiin tai USB-verkkolaturiin 2. LED-merkkivalo (1) palaa latauksen aikana punaisena ja sammuu noin kahden tunnin kuluttua. Akku on tällöin ladattu täyteen Huomautus: ensimmäinen lataus voi kestää kolme tuntia. Tietoa akusta Laite saa virtansa ladattavasta akusta. Irrota laturi pistorasiasta ja laitteesta, kun se ei ole käytössä Jos laitetta ei käytetä, täyteen ladattu akku menettää latauksensa ajan myötä. Suosittelemme varmistamaan akun eheyden lataamalla akun täyteen kahdesti kuukaudessa Älä jätä laitetta kuumaan tai kylmään paikkaan, kuten suljettuun autoon kesällä tai talvella, sillä se heikentää akun kapasiteettia ja käyttöikää Älä heitä akkuja tuleen, sillä ne voivat räjähtää. Myös vaurioitunut akku voi räjähtää 6 7

5 Bluetooth-laiteparin muodostaminen 1. Aloita pitämällä monitoimipainiketta (3) painettuna 3 sekunnin ajan. LED-merkkivalo (1) vilkkuu sinisenä 3 kertaa, ja laite siirtyy laiteparin muodostustilaan 2. Ota laitteesi Bluetooth-toiminto käyttöön ja hae Bluetooth-laitteita (katso ohjeet laitteesi käyttöoppaasta, jos et ole varma, miten se tehdään) 3. Valitse löydettyjen laitteiden luettelosta KS RACE 4. Anna pyydettäessä salasanaksi 0000 tai 1234, jolloin kuulokkeet muodostavat yhteyden laitteeseesi 5. Onnistuneen laiteparin muodostamisen jälkeen LED-merkkivalo (1) palaa tasaisesti sinisenä, minkä jälkeen voit käyttää kuulokkeita puhelimeen vastaamiseen tai musiikin kuunteluun 6. Kun kuulokkeisiin kytketään seuraavan kerran virta, ne hakevat laitteita automaattisesti ja yrittävät muodostaa edellisen laitepariyhteyden uudelleen Parinmuodostus uudelleen tai uusien laitteiden parinmuodostus 1. Varmista, että Bluetooth on kytketty pois kaikista laitteista, joiden kanssa on laitepari on aiemmin muodostettu 2. Noudata Bluetooth-laiteparin muodostaminen -kohdan ohjeita vaiheesta 1 alkaen. Puheluiden hallinta Puheluun vastaaminen Puhelun saapuessa kuulokkeista kuuluu soittajan puhelinnumero. Vastaa puheluun painamalla lyhyesti monitoimipainiketta (3). Puhelun lopettaminen Voit päättää käynnissä olevan puhelun painamalla lyhyesti monitoimipainiketta (3). Uudelleensoittaminen Kun puhelu ei ole käynnissä, voit soittaa uudelleen edelliseen soittamaasi puhelinnumeroon painamalla monitoimipainiketta (3) kaksi kertaa nopeasti peräkkäin. 8 9

6 Musiikin toistaminen Toisto/tauko Äänenvoimakkuuden säätäminen Musiikin valitseminen Vaihda toisto- ja taukotilan välillä painamalla (älä pidä painettuna) monitoimipainiketta (3). Säädä äänenvoimakkuutta pitämällä painikkeita äänenvoimakkuus + (2) ja äänenvoimakkuus - (4) painettuina. Voit säätää äänenvoimakkuutta myös laitteestasi. Vaihda kappaleita painamalla (älä pidä painettuna) painikkeita äänenvoimakkuus + (2) ja äänenvoimakkuus - (4). Käsittele Race-kuulokkeitasi oikein ÄLÄ anna Race-kuulokkeiden kastua pudota Race-kuulokkeita, sillä se mitätöi takuun avaa Race-kuulokkeita, sillä niiden sisällä ei ole huollettavia osia altista Race-kuulokkeita äärilämpötiloille tai nopealle kylmän ja kuuman väliselle vaihtelulle. TEE NÄIN Puhdista Race-kuulokkeet pehmeällä ja kuivalla liinalla ilman puhdistusainetta

7 Tekniset tiedot: Bluetooth V4.1 Bluetooth-kantama 10 m Taajuusvaste Hz Puheaika enintään 5 tuntia Käyttöaika enintään 5 tuntia Valmiusaika 100 tuntia Akkutyyppi 70 mah:n litiumpolymeeriakku Tehontarve 5 V, 100 mah Vianmääritys Jos et voi muodostaa yhteyttä kuulokkeiden ja laitteesi välille, kokeile seuraavaa: Varmista, että kuulokkeet on ladattu ja kytketty päälle ja että laitteestasi ja kuulokkeista on muodostettu laitepari ja niiden välille muodostettu yhteys. Varmista, että kuulokkeet ovat enintään 10 metrin etäisyydellä laitteesta ja ettei niiden välillä ole esteitä, kuten seiniä tai muita sähkölaitteita. Kuulokkeet voivat muodostaa laiteparin vain yhden laitteen kanssa kerrallaan, joten varmista, etteivät muut Bluetooth-laitteet yritä muodostaa yhteyttä kuulokkeisiin

8 Jos kuulokkeet eivät sammu, lataukseen kytkeminen palauttaa ne normaaliin toimintatilaan. Jos yhteys toimii pätkittäin, varmista ennen käytön jatkamista, että kuulokkeet on ladattu täyteen. Jos kuulokkeita ei ole yhdistetty laitteeseen etkä käytä niitä yli kolmeen minuuttiin, ne kytkeytyvät pois päältä automaattisesti virran säästämiseksi. Älä yritä avata tuotetta. Tuotteen sisällä ei ole käyttäjän huollettavia osia. Jos tuotteessa on sisäänrakennettu, ei vaihdettava akku, älä yritä päästä siihen käsiksi tai poistaa sitä, koska se voi aiheuttaa henkilövahingon tai vaurioittaa tuotetta. Kaikki yritykset avata tuote tai tehdä korjauksia mitätöivät kaikki takuut. Toivomme, että sinulla on nyt kaikki käytön aloittamiseen tarvittavat tiedot. Mikäli sinulla kuitenkin on ongelmia, ota meihin yhteyttä osoitteessa: Pahoittelemme näissä ohjeissa olevia pieniä epätarkkuuksia, jotka saattavat johtua tuotteen parantamisesta ja kehittämisestä

HIVE BUDS BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS. kitsound.co.uk

HIVE BUDS BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS. kitsound.co.uk kitsound.co.uk VAROITUS: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita.

Lisätiedot

RIBBONS BLUETOOTH-KUULOKKEET

RIBBONS BLUETOOTH-KUULOKKEET Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.

Lisätiedot

NOVA LANGATTOMAT KUULOKKEET

NOVA LANGATTOMAT KUULOKKEET Varoitus: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita. Ei sovellu

Lisätiedot

SLAMMERS LANGATTOMAT KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS

SLAMMERS LANGATTOMAT KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi ohjeen tuotteet.

Lisätiedot

COMET TRUE WIRELESS NAPPIKUULOKKEET

COMET TRUE WIRELESS NAPPIKUULOKKEET Varoitus: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Kun käytät näitä nappikuulokkeita, kiinnitä oman turvallisuutesi takia huomiota ympäristöön.

Lisätiedot

BLUETOOTH- MUSIIKKISOVITIN

BLUETOOTH- MUSIIKKISOVITIN Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.

Lisätiedot

BOOMBAR + BLUETOOTH-KAIUTIN KÄYTTÖOPAS

BOOMBAR + BLUETOOTH-KAIUTIN KÄYTTÖOPAS Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.

Lisätiedot

MYJACK LANGATON AUX-IN-MUUNNIN KÄYTTÖOPAS

MYJACK LANGATON AUX-IN-MUUNNIN KÄYTTÖOPAS Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound -yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi ohjeen tuotteet.

Lisätiedot

TORNADO -PELIKUULOKKEET

TORNADO -PELIKUULOKKEET Varoitus: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita. Kaikki tavaramerkit

Lisätiedot

MIAMI LANGATON KAIUTIN KÄYTTÖOPAS

MIAMI LANGATON KAIUTIN KÄYTTÖOPAS Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi ohjeen tuotteet.

Lisätiedot

LANGATON MUSIIKKISOVITIN 2

LANGATON MUSIIKKISOVITIN 2 Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound -yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi ohjeen tuotteet.

Lisätiedot

HIVE 2 BLUETOOTH-KAIUTIN

HIVE 2 BLUETOOTH-KAIUTIN JB.3878/valmistettu Kiinassa. KitSound 2015 Christchurch, Dorset, BH23 4FL, UK kitsound.co.uk Älä hävitä litiumioniakkuja tavallisen jätteen mukana. Palauta ne akkujen kierrätyspisteeseen. HIVE 2 BLUETOOTH-KAIUTIN

Lisätiedot

HIVE X BLUETOOTH -KAIUTIN

HIVE X BLUETOOTH -KAIUTIN Bluetooth -sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc.:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttöön Kondor Ltd.:llä on käyttölupa. Muut tavaramerkit ja tuotenimet ovat omistajiensa omaisuutta. Kaikki

Lisätiedot

POCKET HIVE BLUETOOTH-KAIUTIN. kitsound.co.uk KÄYTTÖOPAS

POCKET HIVE BLUETOOTH-KAIUTIN. kitsound.co.uk KÄYTTÖOPAS kitsound.co.uk Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi

Lisätiedot

WAKE FM-KELLORADIO KÄYTTÖOPAS

WAKE FM-KELLORADIO KÄYTTÖOPAS Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi ohjeen tuotteet.

Lisätiedot

SmashBass. Langattomat kuulokkeet

SmashBass. Langattomat kuulokkeet SmashBass Langattomat kuulokkeet FI Käyttöohje- SmashBass beta Langattomat kuulokkeet Tuotteen turvallinen käsittely Lue nämä ohjeet ennen käyttöä! 1. Pidä kuulokkeet ja niiden mukana tulevat varusteet

Lisätiedot

Käyttöohje BTE-100. www.facebook.dk/denver-electronics

Käyttöohje BTE-100. www.facebook.dk/denver-electronics Käyttöohje BTE-100 www.facebook.dk/denver-electronics 1. Painikkeiden ohjeet: Virta päälle/pois Siirtyy parinmuodostuksen tilaan Tauko/toisto Vastaa puheluun Päätä puhelu Hylkää puhelu Lisää äänenvoimakkuutta

Lisätiedot

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas BackBeat FIT 2100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Kuulokkeen osat 3 Käytä turvallisesti! 3 Pariliitos 4 Pariliitoksen muodostaminen 4 Pariliitostila 4 Päähän sovittaminen ja lataaminen 5 Säätäminen

Lisätiedot

XDOCK 4 BLUETOOTH -KAIUTINTELAKKA

XDOCK 4 BLUETOOTH -KAIUTINTELAKKA Bluetooth -sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc.:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttöön Kondor Ltd.:llä on käyttölupa. Muut tavaramerkit ja tuotenimet ovat omistajiensa omaisuutta. Kaikki

Lisätiedot

HP Roar Plus -kaiutin. Muut ominaisuudet

HP Roar Plus -kaiutin. Muut ominaisuudet HP Roar Plus -kaiutin Muut ominaisuudet Copyright 2014 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft, Windows ja Windows Vista ovat Microsoft-konsernin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

CAYMAN-KAIUTIN WIRELESS 2.1 SOUND SYSTEM

CAYMAN-KAIUTIN WIRELESS 2.1 SOUND SYSTEM CAYMAN-KAIUTIN WIRELESS 2.1 SOUND SYSTEM Laite ja sen käyttämät akut/paristot tulee kierrättää tai hävittää asianmukaisesti. Ota yhteyttä paikalliseen kierrätyskeskukseesi lisätietoa saadaksesi. Kaikki

Lisätiedot

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas BackBeat FIT 3100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Toimintojen hallinta 3 Virta, pariliitos ja lataaminen 4 Kotelon virran kytkeminen 4 Pariliitoksen muodostaminen ensimmäistä kertaa 4 Pariliitostila

Lisätiedot

REUNION HI-FI-AKTIIVIKAIUTTIMET

REUNION HI-FI-AKTIIVIKAIUTTIMET Tuote ja paristot täytyy kierrättää tai hävittää asianmukaisesti. Saat lisätietoa asianmukaisesta hävittämisestä ottamalla yhteyttä paikalliseen kierrätyskeskukseen. Tuotteet, joissa on pyörällisen roskasäiliön

Lisätiedot

TWE-50 TWS langattomat nappikuulokkeet

TWE-50 TWS langattomat nappikuulokkeet TWE-50 TWS langattomat nappikuulokkeet Käyttöopas Pakkauksen sisältö Käyttöopas Tuotteen yleiskatsaus Siivekeosa Latausliittimet Monitoimipainike -merkkivalo Mikrofoni Korvaosa Tuotetiedot Mallin nimi

Lisätiedot

WAVE TRUE WIRELESS STEREO BLUETOOTH NAPPIKUULOKKEET

WAVE TRUE WIRELESS STEREO BLUETOOTH NAPPIKUULOKKEET WAVE TRUE WIRELESS STEREO BLUETOOTH NAPPIKUULOKKEET NÄPPÄIMET JA LIITTIMET KÄYTTÖÖNOTTO JA ENSIMMÄINEN LAITEPARITUS 2. Paina ja pidä virtanäppäinta pohjassa samanaikaisesti molemmista kuulokkeista kunnes

Lisätiedot

Suomenkielinen käyttöopas

Suomenkielinen käyttöopas Suomenkielinen käyttöopas Yleiskatsaus 1. Jatko-osa 2. -näppäin: Seuraava kappale 4. LED-merkkivalo a) Lataaminen LED-merkkivalo Punainen LED-merkkivalo palaa Lataaminen

Lisätiedot

Plantronics Explorer 50. Käyttöopas

Plantronics Explorer 50. Käyttöopas Plantronics Explorer 50 Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Kuulokkeen osat 5 Käytä turvallisesti! 5 Pariliitoksen muodostaminen ja lataaminen 6 Pariliitoksen muodostaminen 6

Lisätiedot

Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein.

Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. A. Huomaa 1) Sammuta virta, kun et käytä laitetta.

Lisätiedot

Taskutulostin KÄYTTÖOPAS

Taskutulostin KÄYTTÖOPAS Taskutulostin KÄYTTÖOPAS Kiitos Polaroid Mint -taskutulostimen ostamisesta. Tämä käyttöopas on tarkoitettu tarjoamaan sinulle ohjeita, joita noudattamalla tämän tuotteen käyttö on turvallista eikä se aiheuta

Lisätiedot

BackBeat FIT 500 SERIES. Käyttöopas

BackBeat FIT 500 SERIES. Käyttöopas BackBeat FIT 500 SERIES Käyttöopas Sisällysluettelo Pariliitos 3 Pariliitoksen muodostaminen 3 Pariliitoksen muodostaminen toiseen laitteeseen 3 Pariliitoksen muodostaminen Mac-tietokoneeseen 3 Lataaminen

Lisätiedot

Profset Pro10 -käyttöopas

Profset Pro10 -käyttöopas Profset Pro10 -käyttöopas Onneksi olkoon! Olet hankkinut ammattitason matkapuhelinkuulokkeen huippuluokan taustamelun poistomikrofonilla. Pakkauksen sisältö Pakkaus sisältää Profset Pro10- kuulokkeen,

Lisätiedot

C. Painikkeiden toiminnot ja soittimen käyttö 1. Painikkeiden toiminnot

C. Painikkeiden toiminnot ja soittimen käyttö 1. Painikkeiden toiminnot Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. A.VAROITUS Lue turvavaroitukset ennen kuin muutat

Lisätiedot

Plantronics Explorer 10. Käyttöopas

Plantronics Explorer 10. Käyttöopas Plantronics Explorer 10 Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Kuulokkeen osat 5 Käytä turvallisesti! 5 Pariliitoksen muodostaminen ja lataaminen 6 Pariliitoksen muodostaminen 6

Lisätiedot

Käyttöohje. Bluetooth-kaiutin BTL Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje. huolellisesti ja kokonaan.

Käyttöohje. Bluetooth-kaiutin BTL Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje. huolellisesti ja kokonaan. Käyttöohje Bluetooth-kaiutin BTL-62 www.denver-electronics.com Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. Käyttöohje Kaiutin on aina vakioasetuksena Bluetooth-tilassa,

Lisätiedot

BackBeat GO 810 -sarja. Käyttöopas

BackBeat GO 810 -sarja. Käyttöopas BackBeat GO 810 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Pariliitos 3 Pariliitoksen muodostaminen 3 Pariliitoksen muodostaminen toiseen laitteeseen 3 Pariliitoksen muodostaminen Mac-tietokoneeseen 3 Lataaminen

Lisätiedot

JABRA MOVE WIRELESS. KäyttöOpas. jabra.com/movewireless

JABRA MOVE WIRELESS. KäyttöOpas. jabra.com/movewireless KäyttöOpas jabra.com/movewireless 1. TERVETULOA...3 2. TOIMITUSSISÄLTÖ... 4 3. KUINKA KÄYTÄT...5 3.1 KORKEUDEN SÄÄTÖ 4. LATAAMINEN... 6 4.1 AKUN TILA 5. KUINKA KYTKET...7 5.1 BLUETOOTHIN LIITTÄMINEN UUTEEN

Lisätiedot

BackBeat FIT 350 -sarja. Käyttöopas

BackBeat FIT 350 -sarja. Käyttöopas BackBeat FIT 350 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Kuulokkeen osat 3 Käytä turvallisesti! 3 Sovelluksen asentaminen 4 Pariliitos 5 Pariliitoksen muodostaminen 5 Pariliitostila 5 Lataaminen ja päähän sovittaminen

Lisätiedot

Plantronics Explorer 10. User Guide

Plantronics Explorer 10. User Guide Plantronics Explorer 10 User Guide Contents Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Kuulokkeen osat 5 Pariliitoksen muodostaminen ja lataaminen 6 Pariliitoksen muodostaminen 6 Pariliitostilan aktivointi 6 Kahden

Lisätiedot

DENVER BPB-100C. Käyttöohje

DENVER BPB-100C. Käyttöohje DENVER BPB-100C Käyttöohje KÄYTTÖOPAS 1. Turvavarotoimet 1) Älä käytä tai säilytä laitetta korkeassa lämpötilassa tai vaarallisessa paikassa. 2) Älä altista laitetta sateelle. 3) Älä pura, korjaa tai muokkaa

Lisätiedot

Tervetuloa. Pikaopas. Kytke. Asenna. Nauti

Tervetuloa. Pikaopas. Kytke. Asenna. Nauti Tervetuloa Pikaopas 1 2 3 Kytke Asenna Nauti Mitä laatikko sisältää? CD140-tukiasema TAI CD140/CD145 luuri CD145-tukiasema Tukiaseman verkkosovitin Puhelinjohto CD140 2 ladattavaa AAA akkua Pikaopas CD140

Lisätiedot

BackBeat PRO 2 BackBeat PRO 2 Special Edition. Käyttöopas

BackBeat PRO 2 BackBeat PRO 2 Special Edition. Käyttöopas BackBeat PRO 2 BackBeat PRO 2 Special Edition Käyttöopas Sisällysluettelo Yleiskatsaus 3 Äänenvoimakkuus 3 Musiikin toisto/tauko 3 Kappaleen valinta 3 Avoin kuuntelu 3 Aktiivinen melunvaimennus 3 Lataaminen

Lisätiedot

Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60

Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60 Käyttöohje Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60 Kaiutin on aina vakioasetuksena Bluetooth-tilassa, kun kytket sen päälle. Voit helposti muodostaa parin Bluetooth-toiminnolla varustetun älypuhelimen

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. NOKIA BH-900

Käyttöoppaasi. NOKIA BH-900 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Käyttöopas. Älä hävitä litiumioniakkuja tavallisen jätteen mukana. Palauta ne akkujen kierrätyspisteeseen.

Käyttöopas. Älä hävitä litiumioniakkuja tavallisen jätteen mukana. Palauta ne akkujen kierrätyspisteeseen. T O I M I N T A K A M E R A Älä hävitä litiumioniakkuja tavallisen jätteen mukana. Palauta ne akkujen kierrätyspisteeseen. Käyttöopas Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei

Lisätiedot

Tietoa kaiuttimesta - 1 -

Tietoa kaiuttimesta - 1 - Tietoa kaiuttimesta A: VIRTA PÄÄLLE/POIS PÄÄLTÄ B: LINE IN (Aux in) -liitäntä C: USB DC 5V D: LATAUKSEN MERKKIVALO E: ÄÄNENVOIMAKKUUS F: "PAINIKE " (Bluetooth-tila: Handsfree- v a s t a a min e n / H and

Lisätiedot

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa.

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Classicia. Lue myös sen laitteen ohjeet,

Lisätiedot

Pakkauksen sisältö. Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Tukiasema

Pakkauksen sisältö. Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Tukiasema Pikaopas SE888 Pakkauksen sisältö Tukiasema Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin linjajohtoon ja sitten

Lisätiedot

HP:n UC-kaiutinpuhelin. Käyttöopas

HP:n UC-kaiutinpuhelin. Käyttöopas HP:n UC-kaiutinpuhelin Käyttöopas Copyright 2014, 2015 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Bluetooth on omistajansa tavaramerkki, jota Hewlett-Packard Company käyttää lisenssillä. Windows on Microsoftyritysryhmän

Lisätiedot

Bluetooth Hands Free -laite Bluetooth-matkapuhelimille. 2 vuoden takuu

Bluetooth Hands Free -laite Bluetooth-matkapuhelimille. 2 vuoden takuu Bluetooth Hands Free -laite Bluetooth-matkapuhelimille 2 vuoden takuu A. Tuotteen kuvaus SUPERTOOTH BUDDY on Bluetooth hands free -laite, joka tukee kuulokkeita ja hands free -profiilin omaavia puhelimia.

Lisätiedot

Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön

Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön BTS-50 Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön LUE ENNEN TÄMÄN LAITTEEN KÄYTTÖÄ. www.facebook.com/denverelectronics KÄYTTÖOHJE Varoituksia Tämä tuote on suunniteltu ja valmistettu täyttämään tiukat

Lisätiedot

Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Bluesia. Lue myös sen laitteen ohjeet, jonka kanssa aiot käyttää Bluesia ennekuin yhdistät laitteet.

Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Bluesia. Lue myös sen laitteen ohjeet, jonka kanssa aiot käyttää Bluesia ennekuin yhdistät laitteet. Bluetooth teknologiaa käyttävä vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Bluesia.

Lisätiedot

Pikaopas XL370/XL375

Pikaopas XL370/XL375 Pikaopas XL370/XL375 Pakkauksen sisältö Tukiasema (XL375) Tukiasema (XL370) Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin

Lisätiedot

HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE

HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE SUOMI KÄYTTÖOPAS HQ-CHARGER51 1-2 TUNNIN KOMPAKTI LATURI AAA/AA -PARISTOILLE LUE OHJEET ENNEN LATURIN KÄYTTÖÄ Omistajan käyttöopas Lue tämä käyttöopas huolellisesti. Se sisältää tärkeitä käyttöohjeita.

Lisätiedot

Nokia Bluetooth-HF BH-102 9207247/2

Nokia Bluetooth-HF BH-102 9207247/2 Nokia Bluetooth-HF BH-102 1 2 3 4 45 46 7 8 10 119 9207247/2 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA vakuuttaa täten, että HS-107Wtyyppinen laite on direktiivin 1999/5/EY oleellisten vaatimusten ja sitä koskevien

Lisätiedot

Calisto USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas

Calisto USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas Calisto 7200 USB-kaiutinpuhelin Käyttöopas Sisällysluettelo Yleiskatsaus 3 Connect to PC 4 Päivittäinen käyttö 5 Power 5 Äänenvoimakkuus 5 Mykistys / mykistyksen poisto 5 Puheluun vastaaminen tai puhelun

Lisätiedot

Nokia Bluetooth-HF BH-601 Käyttöohje

Nokia Bluetooth-HF BH-601 Käyttöohje Nokia Bluetooth-HF BH-601 Käyttöohje VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote HS-34W noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä. Vaatimustenmukaisuusilmoituksesta

Lisätiedot

Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa CD250 CD255 SE250 SE255. Pikaopas. Kytke. Asenna. Nauti

Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa  CD250 CD255 SE250 SE255. Pikaopas. Kytke. Asenna. Nauti Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa www.philips.com/welcome CD250 CD255 SE250 SE255 Pikaopas 1 Kytke 2 Asenna 3 Nauti Mitä laatikko sisältää? Tukiasema TAI Luuri Akkutilan kansi Tukiasema ja

Lisätiedot

Nokia Bluetooth HF BH-606 9211749/2

Nokia Bluetooth HF BH-606 9211749/2 Nokia Bluetooth HF BH-606 2 1 4 5 3 7 6 8 9 10 11 12 9211749/2 VAATIMUSTENMUKAISUUSVAKUUTUS NOKIA Oyj vakuuttaa, että tämä HS-128Wtyyppinen laite on direktiivin 1999/5/EY oleellisten vaatimusten ja direktiivin

Lisätiedot

Contour Mouse Wireless käyttöohje. /1 Contour Mouse Wireless käyttöohje

Contour Mouse Wireless käyttöohje. /1 Contour Mouse Wireless käyttöohje Käyttöohje 4 Pakkauksen sisältö 1. Contour Mouse 2. Langaton vastaanotin 3. USB 2.0 -kaapeliadapteri 4. USB/Micro-USB-kaapeli 5. Käyttöohje 2 3 Yläosan toiminnot Oikea painike 5 5 Contour Mouse Keskipainike

Lisätiedot

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen)

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) 6 Korvanappi 7 Mikrofoni 8 Pidike 9 Varauksen osoitin (punainen) 10 Virtavalo (vihreä) Asennus

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. NOKIA HDW-3

Käyttöoppaasi. NOKIA HDW-3 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle NOKIA HDW-3. Löydät kysymyksiisi vastaukset NOKIA HDW-3 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

Pikaopas CD480/CD485

Pikaopas CD480/CD485 Pikaopas CD480/CD485 Pakkauksen sisältö Tukiasema (CD485) Tukiasema (CD480) Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin

Lisätiedot

Nokia Bluetooth Headset BH-112 -käyttöohje

Nokia Bluetooth Headset BH-112 -käyttöohje Nokia Bluetooth Headset BH-112 -käyttöohje 1.1. painos 2 Johdanto Tietoja kuulokkeesta Nokia Bluetooth BH-112 -kuulokkeella voit hallita puheluja kädet vapaina jopa käyttäessäsi kahta laitetta samanaikaisesti.

Lisätiedot

HQ-CHARGER81 HQ ERIKOISNOPEA YLEISKÄYTTÖINEN LATURI PARISTOILLE AAA/AA/C/D/9V

HQ-CHARGER81 HQ ERIKOISNOPEA YLEISKÄYTTÖINEN LATURI PARISTOILLE AAA/AA/C/D/9V SUOMI KÄYTTÖOPAS HQ-CHARGER81 HQ ERIKOISNOPEA YLEISKÄYTTÖINEN LATURI PARISTOILLE AAA/AA/C/D/9V LUE OHJEET ENNEN LATURIN KÄYTTÖÄ Omistajan käyttöopas Lue tämä käyttöopas huolellisesti. Se sisältää tärkeitä

Lisätiedot

Nokia Bluetooth Headset BH-202 9251777/1

Nokia Bluetooth Headset BH-202 9251777/1 Nokia Bluetooth Headset BH-202 22 3 1 4 5 7 6 8 9 9251777/1 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA vakuuttaa täten, että HS-38W-tyyppinen laite on direktiivin 1999/5/EY oleellisten vaatimusten ja sitä koskevien

Lisätiedot

NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet

NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet NOOX XCIO tukee seuraavia protokollia HSP Headset Profile HFP Hands-free Profile A2DP Advanced Audio Distribution Profile AVRCP Audio/Video Remote Control Profile

Lisätiedot

Laite saa virtansa sisäänrakennetusta, ladattavasta litiumpolymeeriakusta. Lataa laitteen akkua vähintään neljän

Laite saa virtansa sisäänrakennetusta, ladattavasta litiumpolymeeriakusta. Lataa laitteen akkua vähintään neljän M-276 BT/BTB Käyttöohje BLUETOOTH-STEREOKUULOKKEET Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen kuin aloitat laitteen käytön. SÄÄTIMET JA LIITÄNNÄT 1. Virta PÄÄLLE/POIS; Play/ Pause; Puheluun vastaaminen/ Puhelun

Lisätiedot

DENVER SBT-10BLACK. Bluetooth Selfie -tuki

DENVER SBT-10BLACK. Bluetooth Selfie -tuki DENVER SBT-10BLACK Bluetooth Selfie -tuki Lue nämä ohjeet huolellisesti ennen käyttöä ja säilytä ne tulevaa tarvetta varten. Vastuuvapaalauseke Denver Electronics A/S ei missään olosuhteissa hyväksy vastuuta

Lisätiedot

Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa. CD290 CD295. Pikaopas. 1 Liitä 2 pääset alkuun 3 Käyttö

Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa.  CD290 CD295. Pikaopas. 1 Liitä 2 pääset alkuun 3 Käyttö Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa www.philips.com/welcome CD290 CD295 Pikaopas 1 Liitä 2 pääset alkuun 3 Käyttö Pakkauksen sisältö Tukiasema (CD295) Tukiasema (CD290) Laturi* Verkkolaite*

Lisätiedot

Nokia Extra Power DC-11 / DC-11K lisävirtalaite 9212427/2

Nokia Extra Power DC-11 / DC-11K lisävirtalaite 9212427/2 Nokia Extra Power DC-11 / DC-11K lisävirtalaite 5 2 4 3 9212427/2 2008-2010 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto Nokia Extra Power DC-11- / DC-11K -lisävirtalaitteen (jäljempänä DC-11) avulla voit

Lisätiedot

Nokia langaton äänisovitin AD-47W

Nokia langaton äänisovitin AD-47W Nokia langaton äänisovitin AD-47W 9247383/1 SUOMI AD-47W-sovittimen avulla voit kytkeä langatonta Bluetooth-tekniikkaa tukevan yhteensopivan HF-laitteen tietokoneeseen (tai muuhun yhteensopivaan laitteeseen).

Lisätiedot

Plantronics DA -sarjan vahvistin. Käyttöopas

Plantronics DA -sarjan vahvistin. Käyttöopas Plantronics DA -sarjan vahvistin Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Virta 4 Plantronics-ohjelmisto 5 Sovelluksen asentaminen 5 Aloita ohjelmistot 5 Hub-sovelluksen välilehdet 5 Kuulokkeen käyttäminen

Lisätiedot

Pakkauksen sisältö. Tervetuloa. Arlo Baby -kamera USBvirtakaapeli. USBvirtasovitin. Kiitos, että valitsit Arlo Babyn. Pääset alkuun helposti.

Pakkauksen sisältö. Tervetuloa. Arlo Baby -kamera USBvirtakaapeli. USBvirtasovitin. Kiitos, että valitsit Arlo Babyn. Pääset alkuun helposti. Arlo Baby -pikaopas Pakkauksen sisältö Tervetuloa Kiitos, että valitsit Arlo Babyn. Pääset alkuun helposti. Arlo Baby -kamera USBvirtakaapeli USBvirtasovitin Pikaopas Seinäpidike Kiinnitysruuvit Liitä

Lisätiedot

Nokia autosarja CK-100 9210123/1

Nokia autosarja CK-100 9210123/1 Nokia autosarja CK-100 9210123/1 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Navi ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

Langattoman HF:n (HS-11W) käyttöohje painos

Langattoman HF:n (HS-11W) käyttöohje painos Langattoman HF:n (HS-11W) käyttöohje 9235346 1. painos VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA CORPORATION ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote HS-11W noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä.

Lisätiedot

Nokia Bluetooth stereo-hf BH-503 -laitteen käyttöohje

Nokia Bluetooth stereo-hf BH-503 -laitteen käyttöohje Nokia Bluetooth stereo-hf BH-503 -laitteen käyttöohje 9203666 1. painos / FI VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj vakuuttaa täten, että tuote HS-95W on direktiivin 1999/5/EY olennaisten vaatimusten ja

Lisätiedot

BackBeat FIT. Käyttöopas

BackBeat FIT. Käyttöopas BackBeat FIT Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Pariliitoksen muodostaminen 5 Kuulokkeen osat 6 Hallinta 7 Virran kytkeminen 7 Musiikin toisto/tauko 7 Seuraavaan kappaleeseen

Lisätiedot

SB300. Käyttöopas. Kysy. Philipsiltä. Kannettava kaiutin. Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa

SB300. Käyttöopas. Kysy. Philipsiltä. Kannettava kaiutin. Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa Kysy Philipsiltä Kannettava kaiutin SB300 Käyttöopas Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/support Sisällys 1 Tärkeää 3 2 Kannettava kaiutin 4 Esittely 4 Pakkauksen sisältö

Lisätiedot

PIKAOPAS (VER 1.0) TARKISTA OHJELMISTOPÄIVITYKSET OSOITTEESTA

PIKAOPAS (VER 1.0) TARKISTA OHJELMISTOPÄIVITYKSET OSOITTEESTA PIKAOPAS (VER 1.0) TARKISTA OHJELMISTOPÄIVITYKSET OSOITTEESTA WWW.INTERPHONE.COM LAITTEEN AKKUA KOSKEVIA HUOMAUTUKSIA Lataa laitteen akku täyteen ennen ensimmäistä käyttökertaa. Laitteen säilyttäminen

Lisätiedot

Nokia Bluetooth Headset BH-600 9250103/1

Nokia Bluetooth Headset BH-600 9250103/1 Nokia Bluetooth Headset BH-600 22 1 6 3 4 5 7 9250103/1 8 9 10 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote HS-59W noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä.

Lisätiedot

Explorer 500 -sarja. Käyttöopas

Explorer 500 -sarja. Käyttöopas Explorer 500 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Varusteet 5 Kuulokkeen osat 6 Käytä turvallisesti! 6 Pariliitos 7 Pariliitoksen muodostaminen 7 Kahden puhelimen käyttäminen

Lisätiedot

Explorer 80 -sarja. Käyttöopas

Explorer 80 -sarja. Käyttöopas Explorer 80 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Pakkauksen sisältö 3 Kuulokkeen osat 4 Käytä turvallisesti! 4 Pariliitos 5 Pariliitoksen muodostaminen 5 Pariliitostila 5 Perustiedot 6 Puheluun vastaaminen

Lisätiedot

Explorer 100 -sarja. Käyttöopas

Explorer 100 -sarja. Käyttöopas Explorer 100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Pakkauksen sisältö 3 Kuulokkeen osat 4 Käytä turvallisesti! 4 Pariliitos 5 Pariliitoksen muodostaminen 5 Pariliitostila 5 Perustiedot 6 Puheluun vastaaminen

Lisätiedot

Aina apuna. Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome SHB4000. Kysy. Philipsiltä. Käyttöopas

Aina apuna. Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome SHB4000. Kysy. Philipsiltä. Käyttöopas Aina apuna Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome Kysy Philipsiltä SHB4000 Käyttöopas Sisällysluettelo 1 Tärkeää 2 Kuunteluturvallisuudesta 2 Yleistä 2 Vanhan

Lisätiedot

JABRA move Wireless. Käyttöopas. jabra.com/movewireless

JABRA move Wireless. Käyttöopas. jabra.com/movewireless JABRA move Wireless Käyttöopas jabra.com/movewireless 1. tervetuloa...3 2. toimitussisältö... 4 3. kuinka käytät...5 3.1 Korkeuden säätö 4. lataaminen... 6 4.1 Akun tila 5. kuinka kytket...7 5.1 Bluetoothin

Lisätiedot

SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike

SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike Bernafon SoundGate SoundGate PIKAOHJE Näppäinlukko Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen Puhelu Musiikki/audio-painike Bluetooth -painike Akun merkkivalo Tämä ohje on vain lyhyt tiivistelmä. Tärkeä

Lisätiedot

Nokia musiikkikaiuttimet MD-3

Nokia musiikkikaiuttimet MD-3 Nokia musiikkikaiuttimet MD-3 SUOMI MD-3-stereokaiuttimissa on hyvälaatuinen ääni kuunneltaessa musiikkia tai radiota yhteensopivalla Nokia-puhelimella tai äänilaitteella. Kaiuttimissa on 3,5 mm:n stereoääniliitin

Lisätiedot

Tervetuloa. Pikaopas. philips. Liitä. Asenna. Nauti

Tervetuloa. Pikaopas. philips. Liitä. Asenna. Nauti Tervetuloa Pikaopas 1 2 3 Liitä Asenna Nauti philips + Pakkauksen sisältö CD640 tukiasema TAI - Connect Install Enjoy CD640/CD645 luuri CD645 tukiasema Tukiaseman verkkolaite Welcome Quick start guide

Lisätiedot

Bluetooth stereo vastamelukuulokkeet

Bluetooth stereo vastamelukuulokkeet WAVE-BT-ANC-HIFI Bluetooth stereo vastamelukuulokkeet käyttöohje Onnittelut! Kiitos, että valitsit huippulaadukkaat Wave Bluetooth vastamelukuulokkeet. Ennen kuulokkeiden käyttöönottoa kehotamme lukemaan

Lisätiedot

Tervetuloa. Pikaopas. Asennus. Kytkeminen. Instalace

Tervetuloa. Pikaopas. Asennus. Kytkeminen. Instalace Tervetuloa FI Pikaopas 1 2 3 Asennus Kytkeminen Instalace Mitä laatikko sisältää Luuri Tukiasema Tukiaseman verkkosovitin Puhelinjohto 2 AAA ladattavat akut Akkutilan kansi Käyttöopas Pika-aloitus opas

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. NOKIA HDW-2

Käyttöoppaasi. NOKIA HDW-2 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle NOKIA HDW-2. Löydät kysymyksiisi vastaukset NOKIA HDW-2 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

Plantronics M70. -M90 sarja. Käyttöopas

Plantronics M70. -M90 sarja. Käyttöopas Plantronics M70 -M90 sarja - Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö* 4 Kielen valitseminen 5 Pariliitoksen muodostaminen 6 Kuulokkeen osat 7 Käytä turvallisesti! 7 Hallinta 8 Puheluun

Lisätiedot

Ulkoasu. 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike _ FIN 01

Ulkoasu. 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike _ FIN 01 Ulkoasu 3 2 1 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike FIN 01 13 4.Micro-USB-portti 10 12 11 6 7 8 9 4 5 5.Akun virtakytkin 6.Sivu ylös -painike 7.Virtapainike 8.OK-painike 9.Sivu alas -painike

Lisätiedot

BackBeat GO 3. Käyttöopas

BackBeat GO 3. Käyttöopas BackBeat GO 3 Käyttöopas Sisällysluettelo Kuulokkeen osat 3 Käytä turvallisesti! 3 Pariliitos ja sovittaminen 4 Pariliitoksen muodostaminen 4 Paras mahdollinen ääni 4 Sovelluksen asentaminen 6 BackBeat

Lisätiedot

Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje ennen käyttöönottoa

Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje ennen käyttöönottoa Käyttöohje LANGATON ÄÄNIJÄRJESTELMÄ Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje ennen käyttöönottoa 1 OSIEN SIJAINTI 1. DISKANTTITASON SÄÄTÖ 9. TASAVIRRAN SISÄÄNTULO 2. BASSONTASON SÄÄTÖ 10. AUX SISÄÄNTULO 3,5MM LIITIN

Lisätiedot

BTS-31 Bluetooth-kaiutin Lyhyt käyttöohje

BTS-31 Bluetooth-kaiutin Lyhyt käyttöohje 1. Toimenpide A. Virta kääntäminen päälle: Painaessasi pitkään painiketta 'Φ/ BTS-31 Bluetooth-kaiutin Lyhyt käyttöohje ' kuulet piippauksen ja sininen valo alkaa vilkkua. B. Viran kääntäminen pois päältä:

Lisätiedot

Nokia DT-600 -laturi. Painos 1.2

Nokia DT-600 -laturi. Painos 1.2 Nokia DT-600 -laturi 6 1 2 2 5 4 3 7 Painos 1.2 8 9 10 11 2010 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto Nokia DT-600 -laturilla voit ladata viiden yhteensopivan laitteen akun samanaikaisesti. DT-600-laitteessa

Lisätiedot

Nokia Bluetooth-HF BH-803 Käyttöohje painos / FI

Nokia Bluetooth-HF BH-803 Käyttöohje painos / FI Nokia Bluetooth-HF BH-803 Käyttöohje 9200804 1. painos / FI VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA OYJ vakuuttaa täten, että HS-89W-tyyppinen laite on direktiivin 1999/5/EY oleellisten vaatimusten ja sitä

Lisätiedot

Käyttöohje Hoito- ja turvallisuusohjeet

Käyttöohje Hoito- ja turvallisuusohjeet Hoito- ja turvallisuusohjeet 1. Pidä laite ja pakkausmateriaalit pikkulapsien ja lapsien ulottumattomissa. 2. Suojaa tehosovitin ja muut kontaktit tippuvalta tai räiskyvältä vedeltä ja kuivaa kätesi ennen

Lisätiedot

Ladattava retkisuihku

Ladattava retkisuihku FIN SE Käyttöohje Bruksanvisning Ladattava retkisuihku Uppladdningsbart campingdusch / Rechargeable Camping Shower USB» Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja

Lisätiedot