etappiaviisi lajittelu & kierrätys Teemana

Samankaltaiset tiedostot
HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Jäteselviytyjät Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

JÄRJESTETYN JÄTTEENKULJETUKSEN PALVELUTASO 2014

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to

HINNASTO 1/ alkaen

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

/tyhjennys. /tyhjennys

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut alkaen

YRITYSHINNASTO alkaen

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ ALKAEN

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko omakukko. Hinnat sis. alv.

Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

Jäteselviytyjät Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Kodin. lajitteluohjeet. voimassa Ympäristösi hyväksi

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ Copyright Isto Jokinen 1

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa

PALVELUTASOMÄÄRITYS 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen

Kierrätys ja kompostointi

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

Jätekukko Oy. Virve Hartikainen. kuntien omistama. lakisääteisesti kuuluvat jätehuoltopalvelut mahdollisimman

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Lakeuden jätelautakunta sivu 1

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Ympäristöasiat taloyhtiössä

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI

EKOMAKSUT Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Yliopiston Apteekki. Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset. Helsinki

SITAN KYYDISSÄ. jätteen matka jatkuu... s kuplamuovista. kammaksi. Keräämme ja kierrätämme kestävästi!

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

Materiaalikierron yhteistyömalli

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

ASIAKASTUTKIMUS 2018 Loimi-Hämeen Jätehuolto

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari

Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

Miten Jyväskylän muovipakkausten

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta

Isännöitsijän jäteopas

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA ALKAEN

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

HINNASTO YRITYKSILLE 5/

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

Mustialan navetan jäteopas

Uusi rytmi jätehuoltoon

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

KÄYTETTY PAKKAUS KIERTÄÄ RAAKA-AINEEKSI

Kierrätetään.

Transkriptio:

etappiaviisi Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Lakeuden Etappi Oy:n tiedotuslehti kotitalouksille 1/2013 Teemana lajittelu & kierrätys SIVUt 4-9 Etapilla tyytyväisiä asiakkaita l sivu 3 Mitä kierrätettävistä jätteistä tehdään? l sivu 6 Kurikassa: lautanen tyhjäksi, jätski jälkkäriksi! l sivu 12 Yli miljoona astiatyhjennystä vuodessa l sivu 14

Sisältö Pääkirjoitus Pääkirjoitus... 2 Asiakaskysely... 3 Teema: Lajittelu & kierrätys Lajittelu alkaa keittiöstä... 4 Materiaaleista uusia tuotteita... 5 Asiakkaat osaavat lajitella...7 Loistelampun uusi elämä... 7 Kodinkone jalostuu moneksi... 8 Tekstiilit kiertoon... 9 Uutisia ja tapahtumia... 10 Paula neuvoo... 12 Ruokahävikkikampanja... 12 Kesäasukkaiden jätehuolto... 13 Jäteasemien kävijämäärät... 14 Kolumni... 15 Yhteystiedot ja aukioloajat... 16 Enää ei ole jätettä, jota ei pidä lajitella. Asiakkaat arvostavat Etapin palveluja Uunituore asiakaskysely Etapin palveluista antoi arvosanaksi 8,2 kun se pari vuotta sitten antoi tuloksen 8,1. Silloin kauhavalaiset ja ylihärmäläiset olivat tyytyväisimpiä ja kun heitä nyt ei ole asiakkaina tyytyväisimmät löytyvät Ähtäristä, Lapualta ja Kurikasta. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Etappiaviisi on asiakkaiden mielestä se tärkein jätehuollon tiedon kanava. Tämä on hyvä tietää, että jatkossakin saatte painetun lehden kotiin. Toki kehitämme myös sähköisiä palveluja ja edelleen mobiilipalveluja, joita kohtaan kiinnostuneiden osuus kasvaa koko ajan. Uusimpana on nettipalvelu, jossa asiakasnumerolla saa jäteastioiden tyhjäyspäivät Etapin nettisivuilta. Parannettavaa myös löytyy mm. Alavudella, Töysässä ja Peräseinäjoen alueella, joilla kokonaisarvosana palveluista oli heikoin 7,7. Tähän lienee osasyynä kunnan järjestämän asumislietteen saostus- ja umpisäiliöiden tyhjäyksen aloitus ja jätteenkuljetusurakoitsijan vaihtuminen alueella. Muutoksia ei ole aina helppo hyväksyä vaikka näissäkin asioissa laki tuon toiminnan vaatii. Enää ei ole jätettä, jota ei pidä lajitella. Nyt myös täytyy katsoa mitä poltettavan jätteen joukkoon laittaa. Lajitteluvirheet näkyvät jätevoimalan tuhkan laadussa ja savupiipun päässä rajojen ylityksinä. Hyvin on jätteen energiahyödyntäminen lähtenyt käyntiin, mutta vielä parannettavaa riittää, sillä hyvin vaihtelevaa polttoon kelpaamatonta tavaraakin jätteen joukosta löytyy. Etappi on aloittanut jo aiemmin lavapalvelujen myynnin asiakkaille. Kysyntä on ollut vilkasta ja olemme hankkineet lisää lavoja kevään siivouksiin ja remonttitarpeisiin, helpottamaan jätteiden lajittelua. Palvelun saa soittamalla Etapin asiakaspalveluun. Jätehuollon peruskuviot uuden jätelain myötä ovat Etapin alueella mallillaan, muutoksia asiakkaille ei juuri näy. Tuottajavastuu hakee vielä muotoa ekopisteillä kerättävien jätelajikkeiden ja keräyspisteverkoston tiheyden suhteen. Vaikka lopullisia lakeja odotellaan, Etappi kuitenkin edelleen parantaa ekopisteiden verkostoa asiakaspalvelun parantamiseksi. Muutamme edelleen myös vanhoja pisteitä syväkeräyspisteiksi. Olen nyt ollut toimitusjohtajana Etapissa vuodesta 2001 saakka. Yhtiössä tapahtuu vahdin vaihto kesäkuun alussa, ja jään lomien jälkeen eläkkeelle. Muutosvauhti jätehuollossa on ollut nopea ja tehtävä mielenkiintoinen. Kiitän asiakkaita ja eri yhteistyötahoja yhteistyöstä vuosien mittaan. etappiaviisi Lakeuden Etappi Oy:n tiedotuslehti kotitalouksille Miellyttävää ja siistiä kevättä, käyttäkää palvelujamme! Tenho Hakola, toimitusjohtaja Kustantaja: Lakeuden Etappi Oy Päätoimittaja: Tenho Hakola Toimitus: Vastaava toimittaja Hannele Lyytikäinen-Käppi Ulkoasu/taitto: Viestintätoimisto I-print plus Paino: I-print Oy JOUTSENMERKITTY PAINOLAITOS lupanumero 441-895 Painosmäärä: 70 000 kpl 2 l etappiaviisi

Asiakkaat ovat tyytyväisiä Etapin toimintaan Parhaan kokonaisarvosanan antavat Ähtärin, Lapuan ja Kurikan asukkaat. Asiakkaiden tyytyväisyys Lakeuden Etapin toimintaan on kasvanut. Jäteyhtiö saa juuri valmistuneen asiakaskyselyn mukaan asiakkailtaan varsin hyvän kokonaisarvosanan 8,2, kun kaksi vuotta sitten arvosana oli 8,1. Parhaan kokonaisarvion Etapin toiminnasta antoivat tutkimuksessa Ähtärin (8,5), Lapuan (8,5) ja Kurikan (8,4) asukkaat. Vastaajista 67 prosentilla on erittäin tai melko myönteinen kuva yhtiöstä, kun kaksi vuotta aiemmin vastaava luku oli 64 prosenttia. Jätehuollon kustannuksia pitää kohtuuhintaisina 53 prosenttia ja melko tai erittäin edullisina 17 prosenttia asiakkaista. Jätteenkuljetuspalveluihin asiakkaat ovat erittäin tai melko tyytyväisiä. Vain muutama prosentti ilmoitti tutkimuksessa olevansa tyytymätön. Ekopisteitä ja jäteasemien palveluja käytetään Ekopisteitä käyttäneiden määrä on kasvanut edellisen kyselyn 86 prosentista 93 prosenttiin. Eko-pisteisiin asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi erittäin tai melko tyytyväisiä. Tyytymättömyyttä on ekopisteiden riittävyyteen ja niiden ympäristön siisteyteen, minkä vastaajat katsovat kuitenkin olevan asiakkaiden itsensä aiheuttamaa. Myös jäteasemien käyttäjämäärä on kyselyn mukaan kasvanut 79 prosentista 83 prosenttiin. Jäteasemiin ollaan pääasiassa tyytyväisiä. Jäteasemien aukioloaikoihin on tyytymätön 18 prosenttia vastanneista asiakkaista. Vastaajat ovat erittäin tai melko tyytyväisiä Etapin puhelinpalveluun. Henkilökunnan saavutettavuuteen on tyytyväinen 89 prosenttia ja asioiden hoitumiseen puhelimitse 90 prosenttia vastaajista. Vastanneista asiakkaista 84 prosenttia kertoi saavansa tietoa jätehuollosta Etapin tiedotuslehti Etappiaviisin Vastausten perusteella lajittelu sujuu hyvin. Peräti 98 prosenttia vastaajista kertoo lajittelevansa kaikki tai ainakin osan jätteistään. välityksellä. Valtaosa haluaa myös jatkossa saada tietoa tiedotuslehden kautta. Myös sanoma- ja paikallislehtien osuutta tiedonsaannissa pidetään tärkeänä. Etapin nettisivuilta tietoa hakevien määrä oli noussut edellisen kyselyn 25 prosentista 36 prosenttiin. Nettisivuihin ollaan pääasiassa tyytyväisiä ja 90 prosenttia vastaajista on tyytyväinen tietojen löytymiseen sivuilta. Asiakkaat kertovat lajittelevansa Ensimmäistä kertaa asiakaskyselyssä kysyttiin kuntalaisten lajitteluaktiivisuutta. Vastausten perusteella lajittelu sujuu hyvin. Peräti 98 prosenttia vastaajista kertoo lajittelevansa kaikki tai ainakin osan jätteistään. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat Lakeuden Etapin kotitalousasiakkaat yhdeksällä paikkakunnalla. Etapin asiakasrekisteristä poimittiin 1800 vastaajan tiedot, joille lähetettiin kyselylomake postitse. Kaikkiaan saatiin 675 vastausta. Vastausprosentiksi muodostui näin 38 prosenttia. Kyselyn käytännön toteutuksesta ja tulosten käsittelystä vastasi Seinäjoen ammattikorkeakoulun Markkinatutkimuspalvelut. Kokonaisarvosana 8,2 Jäteasemien käyttäjämäärä kasvoi. 79% Ekopisteiden käyttäjämäärä kasvoi. 86% 83% 93% Lajitteletko jätteesi? Näin asiakkaat vastasivat. Kaikki vastaajat Alavus Ilmajoki Jalasjärvi 40 35 37 33 58 57 62 65 3 8 1 2 Kihniö 79 21 Kuortane Kurikka Lapua Nurmo Peräseinäjoki Seinäjoki Töysä Ylistaro Ähtäri 48 40 40 43 35 40 21 45 40 48 59 60 56 60 59 64 52 55 5 2 2 5 1 14 3 5 0 20% 40% 60% 80% 100% Kyllä, kaikki Osittain En 84% asiakkaista saa tietoa Etappiaviisista. 70% asiakkaista pitää jätehuollon kustannuksia kohtuuhintaisina tai edullisina. 2011 2013 Asiakastutkimus 2013 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Markkinatutkimuspalvelut etappiaviisi l 3

Teema: lajittelu & kierrätys Kodin jäteastiaan lajitellaan poltettava jäte Kodin jätehuolto alkaa siitä, kun jätteet lajitellaan omaan poltettavan jätteen astiaan, ekopisteelle tai taloyhtiön keräysastiaan, ja jäteasemalle vietäviin jätteisiin. Näin jätehuolto ja kierrätys toimivat kuntien asukkaiden osalta. Etappi hoitaa loput yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. Lajittelu alkaa keittiöstä. Kun kukin toimii vastuullisesti omien jätteidensä kanssa ja noudattaa jätehuoltomääräyksiä sekä lajitteluohjeita, toimii jätehuolto kuntalaisten kannalta kuin itsestään. Poltettava jäte päätyy energiana hyödynnettäväksi jätevoimalaan, kierrätettävät jätteet uudelleen tuotantoon ja vaaralliset jätteet turvalliseen käsittelyyn. Vain hyvin pieni osa kodin jätteistä päätyy enää kaatopaikalle, koska niitä ei voida kierrättää tai polttaa jätevoimalassa. Tällaista jätettä on esimerkiksi kipsilevy, eristevillat ja PVC-muovi. Nämä lajitellaan jäteasemilla edelleen kaatopaikkajätteeseen. Oikea lajittelu on tärkeää, jotta jätteiden energiana hyödyntäminen toteutuu ja saadaan mahdollisimman paljon talteen kierrätettävää materiaalia. Jätevoimala Westenergy Oy:n jätevoimala on kunnallisten jäteyhtiöiden omistama jätteenkäsittelylaitos. Jätevoimalan omistajia ovat Botniarosk Oy Ab, Lakeuden Etappi Oy, Millespakka Oy, Stormossen Ab Oy ja Vestia Oy. Jätevoimalassa kierrätyskelvoton, syntypaikkalajiteltu poltettava jäte hyödynnetään lämmöksi ja sähköksi. Jätevoimalassa poltetaan vuosittain 150 000 tonnia jätettä. Tästä saatava energia menee kaukolämmöksi ja sähköntuotantoon. Sillä tuotetaan sähköä 7 000 kaupunkiasunnon tarpeisiin. Jätevoimalan toimialueella asuu 400 000 ihmistä 50 kunnassa. 4 l etappiaviisi

Ekopisteen kautta uudelleen tuotantoon Oletko tullut ajatelleeksi, että viedessäsi ekopisteelle vanhoja lehtiä, hillopurkkeja tai tonnikalatölkkejä, teet hyvän teon ympäristöllesi? Kaikki se mitä ekopisteelle viedään, päätyy tavaroiden uudelleen tuotantoon ja vähentää ympäristön kulutusta. Käyttämällä jo valmistetut tavarat uudelleen, säästetään neitseellisiä luonnonvaroja, koska kierrättämällä vanhaa kaikkea raaka-ainetta ei tarvitse tuottaa alusta saakka. Lakeuden Etapilla on yli 200 ekopistettä ympäri toimialuettaan 9 kunnan alueilla. Ekopisteillä kerätään keräyslasia ja pienmetallia. Joillain ekopisteillä kerätään myös keräyskartonkia. Pisteillä on yleensä myös Paperinkeräyksen paperinkeräysastiat. Ekopisteet pyritään sijoittamaan kauppojen pihoille ja isommille asuinalueille johtavien teiden varsille, lisäksi pisteitä on kylätaajamissa. Ne on pyritty sijoittamaan sinne, missä ihmiset luontaisesti kulkevat, jotta asiointi olisi helppoa ja vaivatonta, kertoo jätehuoltoinsinööri Mauri Rajamäki Etapista. Rajamäen mukaan ekopisteitä käytetään ahkerasti ja niille tuotava tavarakin on 10 vuodessa parantunut laadultaan huomattavasti. Enää ei näe peltikattoja pystyssä ekopisteillä, hän toteaa. Kodin poltettavan jäteastian sisältö kun viedään nykyään jätevoimalaan energiana hyödynnettäväksi eikä kaatopaikalle, ovat kuntalaiset Rajamäen mielestä selvästi ymmärtäneet mikä palaa ja mikä ei. Aina tietysti löytyy myös parantamisen varaa, niin kauan kuin yksikin metallitölkki löytyy poltettavan jätteen seasta. Etappi jakaa tämän lehden välissä erillisen Kodin lajitte luoppaan, jonka jokainen voi pistää talteen. Siitä on helppo aina tarvittaessa tarkistaa, miten mikäkin jäte lajitellaan. Myös Etapin nettisivuilla on ohjeet lajittelua varten. Kodin lajitteluohjeet Ympäristösi hyväksi etappiaviisi l 5

Teema: lajittelu & kierrätys Ekopisteiden jätteistä saadaan raaka-ainetta uusiin tuotteisiin Lasi maanrakennukseen Keräyslasi murskataan Etapin jätehuoltokeskuksessa ja käytetään hyödyksi maanrakennuksessa Etapin omissa kohteissa ja myös muualla, esimerkiksi lasimursketta on käytetty Rangonharjun lentokentän alueella. Metalli kiertää uudelleen ja uudelleen Metallia voidaan kierrättää yhä uudelleen, joten sillä ei ole viimeistä käyttöpäivää. Metallin laadulla ei ole myöskään väliä. Ekopisteille voi viedä pienet metalliesineet, isommat kuuluvat jäteasemalle. Etapista metallit toimitetaan Kuusakoski Oy:lle. Teollisessa prosessissa erotetut metallit ja muut materiaalit toimitetaan raaka-aineiksi Suomeen ja eri puolille maailmaa. Hyödyntämällä kierrätysraakaaineita teollisuus voi vähentää malmien louhintaa ja rikastusta. Kierrätysmetallin käyttö raaka-aineena säästää energiaa metallista riippuen 60 95 prosenttia. Kartonki ja pahvi hylsyiksi Kuitupakkauksia kerätään kahta eri laatua. Kuluttajilta kartonkia, mikä koostuu nestekartonkipakkauksista, paperi- ja kartonkipakkauksista sekä aaltopahvipakkauksista. Kaupasta ja teollisuudesta kerätään aaltopahvia. Ekopisteiltä ja jäteasemilta kartonki kuljetetaan Suomen Hyötykeskuksen käsittelylaitokselle Etapin jätehuoltokeskukseen, jossa se paalataan ja kuljetetaan edelleen Porin Corenson tehtaalle. Tehtaalla kartonki esikäsitellään, jonka jälkeen se siistataan. Siistauksessa kartonkimassasta poistetaan väriaineet. Kierrätetystä kartongista valmistetaan mm. hylsykartonkia ja hylsyjä. Hylsyihin kuluttaja voi törmätä mm. talouspaperi- ja wc-paperirullissa sekä teippirullissa. Paperitehtaiden ja painotalojen paperirullissa puolestaan käytetään isompia ja lujempia hylsyjä kierrätyskartongista, joiden raaka-ainetta on mm. aaltopahvi. Kaupan ja teollisuuden aaltopahvista tehdään myös esimerkiksi Isot metalliromut tulee viedä jäteasemalle. korkeapainelaminaattia kalustelevyihin ja ruskeita kirjekuoria. Kaiken kaikkiaan kuitupakkauksia on Suomen markkinoilla vuosittain noin 325 000 tonnia ja tästä määrästä materiaalikierrätykseen päätyy 255 000 tonnia, kertoo Suomen Aaltopahviyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Jokela. Keräyspaperi uutta paperia Keräyspaperi menee Paperinkeräys Oy:lle. Kotikeräyspaperista valmistetaan uutta luettelo- ja sanomalehtipaperia, vaaleasta konttoripaperista tehdään pehmopaperituotteita. Pieniä määriä keräyspaperia käytetään mm. lämmöneristeiden, ns. eko- eli selluvillan valmistukseen. Lakeuden Etapilla on yli 200 ekopistettä ympäri toimialuettaan yhdeksän kunnan alueilla. Henna Kallio, Etapin jäteneuvontaverkoston edustaja asioi ekopisteellä Kurikassa. Siisteys on tärkeää Ekopisteiden tyhjennyksestä huolehtivat Etapin kuljetusurakoitsijat, joilla on suunnitellut tyhjennysreitit kunnittain. Näin toiminta on suunnitelmallista ja vältetään edestakaisin ja ristiin rastiin ajamista. Ylimääräisiäkin tyhjennyksiä joudutaan tekemään kun pisteet täyttyvät tavallista nopeammin, Mauri Rajamäki kertoo. Ekopisteiden siisteys on yksi tärkeä asia Etapille. Niinpä jäteyhtiöllä on henkilö, joka säännöllisesti kiertää tarkistamassa ja siistimässä ekopisteitä. Osa pisteistä tarkastetaan päivittäin ja kaikki vähintään kahden viikon välein. 6 l etappiaviisi

Silloin kun asiakkaat tulevat jäteasemalle, he tulevat ihan oikeaan paikkaan. Jätteiden lajitteleminen osataan Etapin toimialueella hyvin. Tämän tietää ihan käytännön kokemuksesta jäteasemanhoitajana Alavudella, Töysässä ja Ähtärissä toimiva Tauno Lampinen. Aivan varmasti osataan lajitella, asiakkaat ovat varsin tietoisia siitä, minkälaisia jätteitä he ovat jäteasemalle tuomassa, Lampinen toteaa. Vaikka eri jäteasemilla kontit sijaitsevat vähän eri paikoissa ja systeemi toimii vähän eri tavoin, ovat lajitteluohjeet kuitenkin kaikille samat. Asiakkaita pyritään ohjaamaan opastein ja jäteasemanhoitaja neuvoo tarvittaessa mihin mikäkin jäte kuuluu. Etapin jäteasemilla otetaan kuntalaisilta vastaan energiana hyödynnettäviä jätteitä, kierrätettäviä jätteitä ja vaarallisia jätteitä sekä sellaisiakin jätteitä joita ei voida mitenkään muuten käsitellä, kuin loppusijoittaa eli sijoittaa kaatopaikalle. Kotitalouksista tällaista kaatopaikkajätettä tulee enää hyvin vähän, koska iso kirjo jätettä voidaan polttaa energiaksi jätevoimalassa. Asiakkaita kiinnostaa, mihin jätteet menevät Lampisen mukaan asiakkaiden kanssa on usein keskustelua siitä, mihin jätteet menevät. Ihmiset ovat siitä kiinnostuneita. Tänä päivänä hänestä on hienoa kertoa, että ne menevät energiana hyödynnettäväksi yhteiseen jätevoimalaan. Kierrätettäviä jätteitä ovat sellaiset jätteet, joita voidaan vielä käyttää uuden tuotannon raaka-aineena. Esimerkiksi metallista tehdään uutta metallia, paperista uutta paperia, lasi käytetään murskauksen jälkeen maanrakennuksessa ja joka ikinen kodinkone puretaan osiin ja kierrätetään niin pitkälle kuin voidaan. Ainoa asia mitä kuluttajien on tehtävä kierrätyksen eteen, on se että he toimittavat käytöstä poistetut jätteet jäteasemille tai ekopisteille. Loput hoitaa Etappi ja tavaroita tuottavat tuottajayhteisöt, jotta kaikki mahdollinen saadaan kiertoon. Minkälaista väkeä jäteasemilla käy? Jäteasemanhoitaja Tauno Lampinen auttaa asiakasta Alavuden jäteasemalla. Jäteaseman hoitaja Tauno Lampinen: Jäteasemien asiakkaat osaavat lajitella Jäteasemilla käy kunnon kansalaisia. Silloin kun he tulevat jäteasemalle tuomaan jätteitä, he tulevat ihan oikeaan paikkaan, Lampinen sanoo. Asiakaskunta koostuu hänen mukaansa yhtä lailla miehistä, naisista kuin nuorista ja vanhemmistakin. Myös kesäasukkaat ovat Lampisen kokemuksen mukaan innokkaita lajittelijoita. Hommahan toimii jäteasemilla niin, että asiakkaat purkavat itse kuormansa oikeisiin paikkoihin, tarvittaessa saaden nostoapua myös jäteasemanhoitajalta, jos sellaista tarvitaan. Asemille tuotava tavara vaihtelee jonkin verran kausiluontoisesti ja kävijämäärät sekä vastaanotettavan jätteen määrä kasvavat kesäisin merkittävästi. Esimerkiksi isojen urheilukilpailujen aikaan televisiot ja kylmälaitteet menevät vaihtoon, mikä näkyy jäteasemilla. Niin kauan kuin sulia piisaa niin risuja ja haravointia tulee paljon, Lampinen toteaa. Myös rakennusjätteitä tuodaan rakentamiskauden aikana keväästä syksyyn. Jäteasemanhoitajan työ on hyvin monipuolista. Positiivisia riemuvoittoja saa silloin, kun on saanut asiakkaan tyytyväiseksi siitä, että hän on käynyt jäteasemalla, Lampinen tuumaa. Loisteputkien lasi ja metalli kiertoon Jäteasemilta kerätyt loisteputket kuljetetaan Ekokem Oy Ab:n laitokselle Riihimäelle, jossa ne murskataan ja niistä erotelleen elohopea, metallit ja lasi. Loisteputket on jäteasemilla pakattu kuljetuslaatikoihin, jotka yksi kerrallaan kipataan käsittelylinjalle. Loisteputket kulkeutuvat ensin murskaimeen, jossa on vesi-kemikaaliseos. Siihen reagoidessaan loisteputkien sisältämä elohopeahöyry tiivistyy sinooperiksi. Sakka otetaan talteen ja viedään erikoiskaatopaikalle, Ekokemin myyntiryhmäpäällikkö Jorma Koskinen selvittää. Seuraavaksi siitä erotellaan alumiini ja muut metallit, jotka viedään Kuusakoski Oy:lle jatkokäsittelyyn. Loisteputkien lasimurske päätyy ulkona olevalle vaihtolavalle. Murske kuljetetaan Forssaan Suomen Uusioaines Oy:lle, joka on erikoistunut lasin kierrätykseen. Energiansäästölamput ovat vaarallista jätettä Energiansäästölamput ovat vaarallista jätettä sisältäen elohopeaa, joten ne tulee toimittaa vaarallisen jätteen keräykseen, eikä niitä saa laittaa omaan jäteastiaan. Energiansäästölamput ja vastaavat käsitellään Ekokemillä polttamalla. Polttokäsittelyä käytetään siksi, että energiansäästölamput eivät sovellu lamppujen kantaosan muovisen elektroniikkaosan takia loisteputkien käsittelylinjaan, Koskinen kertoo. Energiansäästölamppuja ei siis saada kierrätettyä materiaalina, mutta lamppujen kantaosassa olevista muoviosista saadaan poltossa vähän energiaa talteen. Ekokemin prosessinhoitaja Merja Syrjä (vas.) ja myyntiryhmäpäällikkö Jorma Koskinen tutkivat loisteputkista eroteltua alumiinia. etappiaviisi l 7

Teema: lajittelu & kierrätys Kaikki osat erotellaan erikseen ja ne menevät kierrätykseen, Tramel Oy:n Santeri Mäkelä (oik.) toteaa. Khater Osama (vas.) ja Paavo Halttunen purkavat keskusyksikköä. Kotona simahtaa jääkaappi tai pesukone. Miten päästä niistä eroon? Aina voi kysyä uuden koneen myyjältä, huolehtiiko tämä samalla vanhan pois. Jos tämä ei onnistu, niin varma osoite on Etapin jäteasema. Kodinkone jalostuu moneksi Kaikilla Etapin jäteasemilla otetaan maksutta vastaan kodinkoneet ja muut sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Ohjeena on tuoda korkeintaan kolme samanlaista laitetta kerralla ja palauttaa koneet kokonaisina, niin että mitään osia ei ole poistettu. Tämä johtuu siitä, että puretussa koneessa saattaa syntyä oikosulku, jolloin se voi iskeä kipinää ja aiheuttaa vaaraa. Vastaanotettavien koneiden kappalemäärä taas on rajoitettu lähinnä varastoinnin takia. Siksi onkin parasta toimittaa kone heti jäteasemalle, kun sitä ei enää käytetä. Sähkö- ja elektroniikkaromu (SER) tarkoittaa sähköllä tai akulla toimivia laitteita, joita ovat isot ja pienet kodinkoneet, televisiot ja stereot, ATKlaitteet, pienelektroniikka, kuten partakoneet, föönit ja lelut sekä valaisimet. Mitä koneille tapahtuu kierrätyksessä? Mitä sitten tapahtuu kodinkoneelle, kun se on viety jäteasemalle, eli miten koneet kiertävät? Suurista kodinkoneista kylmälaitteet menevät Forssaan Cool Finland Oy:lle käsiteltäväksi. Liedet, pesukoneet, astianpesukoneet ja mikroaaltouunit menevät Kuusakoski Oy:n Heinolan tehtaille ja tietokoneet Tramel Oy:lle, kertoo toiminnanjohtaja Arto Puumalainen SER-tuottajayhteisö SERTY:stä. Tuottajayhteisö tarkoittaa tavaroiden valmistajia ja maahantuojia, jotka vastaavat tuotteiden kierrätyksestä. Lakeuden Etapin jäteasemat toimivat SERTY:n keräyspisteinä, jolloin kaikki kodinkoneet päätyvät Etapin keräyksestä kierrätykseen. Puumalainen kertoo, että käsittelylaitoksilla poistetaan ensimmäiseksi mahdolliset akut ja johdot sekä kylmälaitteista kylmäaineet ja kompressorit. Tietokoneromun alumiinia käytetään kännyköiden häiriösuojaukseen. Kierrätysmuovista taas tehdään esimerkiksi auton osia ja lasketteluvaatteita. Tämän jälkeen laitteet ohjataan karkeamurskaimeen, ja ensimmäiseksi materiaaleja erotellaan magneettien avulla. Tarkempi aineiden erotteleminen tapahtuu erilaisten menetelmien, kuten tuuliseulan, sulatuksen, tärypöydän ja robottinäön avulla, Puumalainen kuvailee. Raaka-ainepörssien kautta jatkojalostukseen Osa materiaaleista, kuten muoviosat, hyödynnetään energiantuotannossa polttamalla, ongelmajätteet käsitellään ongelmajätelaitoksella ja arvokkaat ainesosat voidaan myydä. Erotetut jakeet toimitetaan Lontoon tai Rotterdamin raaka-ainepörssien kautta jatkojalostukseen ja maailman raaka-ainemarkkinoille. Näin arvokkaat aineet päätyvät käytettäväksi uudelleen. Kierrätysmateriaaleista on monenlaisiksi tuotteiksi. Metalleja voidaan käyttää uudelleen alkuperäisessä tai uudessa käyttötarkoituksessaan, Puumalainen kertoo. Esimerkiksi tietokoneromun alumiinia käytetään kännyköiden häiriösuojaukseen. Kierrätysmuovista taas tehdään esimerkiksi auton osia ja lasketteluvaatteita. Lisätietoja: www.kierrätysinfo.fi Mitä materiaaleja kodin laitteista kierrätetään? Pesukone: ruostumaton teräs, rauta, kupari ja muovi. Taulu-TV: kupari, alumiini ja muovi. Tietokoneet ja kännykät: kuparia, kulta, hopea, palladium ja lantaanin kaltaiset harvinaiset maametallit. 8 l etappiaviisi

Jäteasemien asiakkaat näyttävät oivaltaneen mistä on kysymys, eivätkä laita keräykseen mitä sattuu, sanoo Seija Sampo Kaks kättä työpajalta. Tekstiilien lajittelu hoituu Kaks kättä työpajassa Tekstiilit kiertoon Tekstiilien keräys laajeni Kurikkaan ja Lapualle Ilmajoella ja Seinäjoella jatketaan hyvin alkanutta keräystä. Ilmajoen, Kurikan, Lapuan ja Seinäjoki-Nurmon jäteasemille voi nykyisin viedä maksutta puhtaita, ehjiä vaatteita ja kodintekstiilejä, jotka ovat itselle tarpeettomia, mutta joita voisi vielä itse ajatella käyttävänsä. Etappi käynnisti yhteistyössä Kaks kättä -työpajan kanssa maksuttoman tekstiilien keräyskokeilun Seinäjoki-Nurmon ja Ilmajoen jäteasemilla viime syksynä. Kokeilun oli määrä päättyä vuoden lopussa. Hyvien kokemusten saattelemana keräystä kuitenkin päätettiin jatkaa ja jopa laajentaa Kurikan ja Lapuan vilkkaille jäteasemille. Taustalla on kuntalaisten toivomukset kyseisestä palvelusta. Meille tulee kyselyitä siitä, miten tekstiilit tulee kierrättää ja miten päästä eroon esimerkiksi pieneksi jääneistä vaatteista, kertoo palvelu- ja laatupäällikkö Kati Säippä. Lumppuja ei keräyksessä oteta vastaan, vaan pelkästään kunnollista tavaraa, Säippä tähdentää. Rikkinäiset tai muuten käyttökelvottomat tekstiilit kuuluvat maksulliseen poltettavaan jätteeseen. Jäteasemille tuodut tekstiilit menevät Kaks kättä -työpajan kautta Ilmajoelle tai Seinäjoelle työpajan toimipisteisiin myyntiin tai hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta apua tarvitseville. Tekstiilejä otetaan maksutta vastaan Ilmajoen, Kurikan, Lapuan ja Seinäjoki- Nurmon jäteasemilla niiden aukioloaikoina. Yllättävän hyvää tavaraa, kuvailee Kaks kättä työpajan työvalmentaja Seija Sampo jäteasemien kautta kierrätyskeskukseen päätyviä vaatteita ja kodintekstiilejä. Jäteasemien asiakkaat näyttävät oivaltaneen mistä on kysymys, eivätkä laita keräykseen mitä sattuu, Sampo kiittelee. Jäteasemien keräysastioihin tuleekin pistää ainoastaan puhtaita, ehjiä ja tältä vuosituhannelta olevia vaatteita kodintekstiilit voivat toki olla vanhempaa perua. Jäteasemille kierrätykseen jätetyt tekstiilit lajitellaan Kaks kättä työpajan kierrätyskeskuksessa. Vaatteista ja tekstiileistä parhaimmat laitetaan myyntiin Seinäjoen Kierrätyskeskukseen ja Ilmajoen Löytömakasiiniin. Myymälöihin kelpaamaton tavara annetaan hyväntekeväisyyteen ja sitä kautta se menee tällä hetkellä itänaapuriin tai Afrikkaan. Ja jos tavara ei käy sinnekään, laitetaan se myymälöittemme ilmaislaatikkoihin. Lumppuja ei keräyksessä oteta vastaan, vaan pelkästään kunnollista tavaraa. Lisäksi Kaks kättä toimittaa epäkurantteja tekstiilejä Härmässä sijaitsevalle trasselitehtaalle. Sinne kelpaa materiaali, jossa on yli 50 prosenttia puuvillaa. Kierrätystekstiilejä hyödynnetään myös omassa ompelimossa Seinäjoen toimipisteessä. Siellä valmistetaan myyntiin muun muassa laukkuja, patalappuja ja tyynyliinoja. Sammon mukaan vaatteet ja tekstiilit tekevät hyvin kauppaansa. Kysytyimpiä ovat naisten käyttövaatteet eivät juhlamekot sekä lasten ulkoiluvaatteet, joita ostetaan paljon mummoloihin kakkosvaatteiksi. Myös miesten vaatteita löytyy, vaikkakin vähemmän kuin muita tuotteita. Kierrätyskeskusten myynnistä saatava tuotto menee Kaks kättä Työpaja Oy:n toiminnan pyörittämiseen. Työpaja tarjoaa työtä alle 25-vuotiaille työttömille nuorille sekä vanhemmille pitkään työtä vaille olleille. Opiskelija Niko Niittylä vei tarpeettomaksi jääneitä vaatteita tekstiilikeräykseen Lapuan jäteasemalle. Nikon mielestä on ympäristöystävällisempää laittaa käyttökelpoisia vaatteita kierrätykseen kuin heittää niitä roskiin. etappiaviisi l 9

Uutisia ja tapahtumia Kontiosta Etapin uusi toimitusjohtaja Lakeuden Etappi Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu ins.(amk) Pekka Kontio, 47. Hän siir-tyy tehtävään Lakeuden Etappi Oy:n liiketoimintajohtajan tehtävästä. Kontio on toiminut Lakeuden Etappi Oy:ssä vuodesta 2007 lähtien. Hän aloittaa Lakeuden Etapin toimitusjohtajana 1.6.2013. Lakeuden Etapin nykyinen toimitusjohtaja Tenho Hakola on johtanut yhtiötä vuodesta 2001 alkaen. Hakola toimii siirtymävaiheen mentorina ja siirtyy eläkkeelle elokuun lopussa. Toimitusjohtajan tehtävään haki kaikkiaan 45 henkilöä. Jätevoimalan tuhkasta maanrakennusmateriaalia Metallit kierrätykseen, mineraalit maanrakennukseen Jätevoimalassa jätteiden polttamisen seurauksena syntyvät pohjatuhkat kuljetetaan Lakeuden Etapin jätehuoltokeskukseen Ilmajoelle tutkittavaksi ja kierrätettäväksi. Lakeuden Etappi on tehnyt Westenergyn kanssa sopimuksen siitä, että Etappi käsittelee jätteenpoltossa syntyvän pohjatuhkan. Tuhka tulee jätteitä vievän rekan paluukyydillä Mustasaaresta jätehuoltokeskukseen, kertoo Lakeuden Etapin liiketoimintajohtaja Pekka Kontio. Jätteenpoltossa syntyy erilaisia tuhkalaatuja. Arinassa syntyvän pohjatuhkan lisäksi syntyy kattilatuhkaa ja savukaasunpuhdistustuhkaa. Näistä pohjatuhka käsitellään Etapissa. Pohjatuhkaa tulee tällä hetkellä jätehuoltokeskukseen noin 500 tonnia viikossa. Tuhkaa syntyy sisään syötettävän jätteen määrästä noin 15 20 prosenttia. Lamput ja laitteet voi pian viedä myös kauppoihin Toukokuusta lähtien käytetyt kodinkoneet ja -laitteet sekä lamput voi palauttaa niitä myyviin kauppoihin. Jätelaki velvoittaa sähkölaitteiden tuottajayhteisöt ja myyjät vastaanottamaan 1.5.2013 alkaen kuluttaja-asiakkailta käytöstä poistettavia sähkölaitteita myymälöissä. Myös käytetyt energiansäästölamput, LED-lamput ja loisteputket ovat sähkölaiteromua. Uusi vastaanottoverkosto on suunniteltu sellaiseksi, että se täyttäisi myös vuonna 2014 voimaan saatettavan uuden Vuositasolla tuhkaa tulee Etappiin käsiteltäväksi 25 000 30 000 tonnia. Tuhkasta jalostetulla materiaalilla on olemassa erilaisia hyödyntämiskohteita, esimerkiksi maanrakennuksessa. Tuhkasta erotellut metallit kierrätetään metalliteollisuuteen takaisin. Mineraaliainekset on tutkittu, jotta tiedetään mihin niitä voi käyttää. Tuhkan mineraaliosaa käytetään korvaamaan neitseellisiä kiviaineksia maanrakennuskäytössä ja sillä tavalla säästetään luonnonvaroja. Etappi pystyy itsekin hyödyntämään tuhkaa tie- ja kenttärakenteissaan. Pohjatuhkasta löytyy myös se palamaton jäteaines, mikä uuniin syötetään, kuten esimerkiksi metalliesineet. Kontio arvioi Westenergyn tuhkan laadun noudattelevan metallijäämien osalta samaa tasoa kuin muissa vastaavanlaisissa jätevoimaloissa maassamme. sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiivin vaatimukset SE-laiteromun vastaanotosta kaupoissa. Kauppa on valmistautunut täyttämään uuden jätelain vaatimukset laajentamalla merkittävästi myymälöiden yhteydessä olevaa energiansäästölamppujen ja muun pienikokoisen SE-laiteromun vastaanottopisteverkostoa. Uudessa mallissa kaupan vastaanottovelvoite tulee vaihtelemaan myymälän koon, tuotevalikoiman ja sähkölaiteromun koon mukaan. Etapin lietekuljetusurakoitsija Anssi Korkonen työssään. Katso jäteastiasi tyhjennyspäivä netistä Etapin asiakkaat voivat nyt seurata jäteastiansa tai asumislietteen saostussäiliönsä tyhjennystapahtumia netin kautta. Uusi palvelu löytyy Etapin nettisivuilta, jossa etusivulla kohdassa sähköinen asiointi on valikko Katso jäteastiasi/saostussäiliösi tyhjennyspäivä. Tästä klikkaamalla pääsee palveluun, kun naputtelee jätelaskusta löytyvän oman asiakasnumeronsa ja katuosoitteensa. Palvelusta näkee milloin jäteastia on tyhjennetty ja milloin on seuraava tyhjennyspäivä. Näin välttyy puhelinsoitoilta kun voi itse käydä tarkistamassa tyhjennystilanteen milloin haluaa. Seurannasta näkee myös muita asiaan liittyviä yksityiskohtia, kuten vaikka tieto astian viereen jätetystä lisäsäkistä tai joulukuusesta. Myös mahdollinen jäteastian tyhjentämättä jäämisen syy kirjataan nettiseurantaan, oli se sitten irrallaan oleva koira, tai se että astian luo ei päästy. Etapin asiakaspalveluun tulee paljon puheluita juuri sen takia, että halutaan tietää milloin on seuraava tyhjennyspäivä tai epäillään esimerkiksi jätelaskun tultua, että astiaa ei ehkä olekaan tyhjennetty ilmoitettuna aikana. Palvelusta voi tämänkin asian tarkistaa. Mikäli haluaa tehdä muutoksia jäteastian tyhjennystietoihin, sekin hoituu Etapin nettisivujen kautta ja lomake tähän löytyy samalta sivulta. 10 l etappiaviisi