4. Esittäytyminen ja kylien toiminta Jokainen esitteli vuorollaan itsensä, oman kylän toimintaa ja edustamaansa organisaatiota.

Samankaltaiset tiedostot
PÖYTYÄ 1/;U>^ Muistio 3f3W3- PÖYTYÄN KUNNAN KYLIEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Lystmettä, Kuusistontie 425, Torstai klo :00.

PÖYTYÄ 19:40. Todettiin, että Mustanojan kyläyhdistys liittyi neuvottelukunnan toimintaan.

PÖYTYÄ. Heinijoki Karinainen Keihäskoski Rahkio Rahkio. Tourula Uusikartano. Heikinsuo Kalikka. Kumila

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ

Kylien kehittämisavustusten myöntäminen vuonna 2014

Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, Riihikoski

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

varajäsen Toni Jälkön tilalla

VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Pohjois-Savon Kylät ry

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

3500 YHTEISÖLLISYYSLTK JA HALLINTO TP 2016 TA

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen sihteeri

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1)

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Kartanokoti, Haverintie 27, Yläne. Paikka:

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Kyläyhdistysten vuosiavustukset 110/ /2015, 178/02.05.

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

Salon kaupunki 207/ /2017

Palvelutalo Kotikarpalo, Talvitie 1, Kyrö

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

LOIMAAN SEUTUKUNNAN PÖYTÄKIRJA 6/ (7) KEHITTÄMISKESKUS Hallitus

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2014

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja osallistujien toteaminen, pöytäkirjan tarkastajien valinta

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu

AUVAINEN kylä, koulu ja kyläyhdistys. KYLIEN PÖYTYÄ otteita modernista maaseudusta

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 18 Moppe vuorot ja aikataulut Tupala-Peitsari suunnalta

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Kotikarpalo, Ollilantie 11, KYRÖ. Paikka:

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta

VAMN 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VAMN 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna. Läsnä Antti Hieta puheenjohtaja Marja-Leena Nykänen varapuheenjohtaja.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

86 Esteettömyysasiamiehen ajankohtainen katsaus. 88 Vanhusneuvoston vuoden 2019 talouden ja toiminnan suunnittelu

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2010 Tarkastuslautakunta

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kirkkoneuvosto

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot

Sote-johtajakokous Muistio 3/2018

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/ Hankenumero 44320

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Vaihtoehtojen vertailu

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2014 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

SEINÄJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 Kirkkoneuvosto

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK.

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2014

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

3/32 Korpilahden alueseurakunnan kiinteistöjen korjausrakennushankkeet

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SIVU 01/2016. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Juankosken pitäjäraati

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2013 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Esa Martikkala puheenjohtaja. Marianne Karttinen.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Muistio 1(5) Paikalla mahdollisesti myös median edustajia. Päätös Johtajaylilääkäri Seppo Ranta avasi kokouksen 16.05

Transkriptio:

MUISTIO Pöytyän kunnan kylien neuvottelukunta Aika: 08. 06. 2017 klo 18.00-20. 11 Paikka Pöytyän kunnan Riihikosken virastotalo Läsnä: Anu Helin, Pöytyän kunnanjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Eija Eloranta, Uudenkartanon kyläyhdistys ry ja Varsinais-Suomen kylät ry Jenni Kallio, Mustanojan kyläyhdistys ry Kati Kiiski, Haverin kyläyhdistys ry Mari-Anne Vanhanen-Sandorhazi, Karinaisten kyläyhdistys Marja Kettunen, Haverin kyläyhdistys ry Mika Hörkkö, Auvaisten seudun kyläyhdistys ry Riikka Peippo, Auranmaan yrityspalvelut Satu Rintala, Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry Tauno Linkoranta, Varsinais-Suomen kylät ry, kyläasiamies Tuija Aalto, Pöytyän kunta, luottamusmies Vesa Lukkala, Heinijoen pienviljelijäyhdistys Taina Myllynen, Pöytyän kulttuurisihteeri, kokouksen sihteeri ASIAT l. Kokouksen avaus Kunnanjohtaja Anu Helin avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Edellisen kokouksen muistio Puheenjohtaja kävi läpi edellinen kokouksen muistion, kokous on ollut 12. 4. 2016. Uuden 1. 6. 2017 voimaan tulleen uuden hallintosäännön ja organisaation myötä kylien neuvottelukunta ja kylien kehittäminen on kesäkuun alusta ollut yhteisöllisyyslautakunnan tehtävä. 4. Esittäytyminen ja kylien toiminta Jokainen esitteli vuorollaan itsensä, oman kylän toimintaa ja edustamaansa organisaatiota. 5. Pöytyän kunnan kehittäminen vuosina 2017-2018 Anu Helin kertoi tulevaisuuden Pöytyästä ja positiivisesta pöhinästä kunnassa. Tulevaisuusmatka Pöytyätle on uusi markkinointituote. Kunnan järjestämä Tuotekehittäjäkoulutuksessa on mukana kunnan työntekijöitä, terveyskeskuksen henkilöstöä, yrittäjiä ja kolmannen sektorin edustaja. Tavoitteena on olla aktiivisesti mukana valtakunnan muutoksissa ja luoda oma tulevaisuus Pöytyällä. 6. Kehittämisavustusten haku vuonna 2017 Avustukset ovat aiemmin olleet keväällä haettavana, mutta yhteisöllisyyslautakunnan en-

slmmäinen kokous on vasta elokuussa. Toivottiin, että avustuksia voi hakea vuoden 2017 toteutettuun ja kuluvan vuoden kylien kehittämistoimintaan. Keskusteltiin yleisesti hakukriteereistä ja toivottiin, että vuonna 2018 avustukset olisivat keväällä haettavana^ Kylien kehittämissuunnitelmien päivittäminen Kv..as'am.'es Tau" Linkoranta kertoi- mitä tekee Varsinais-Suomenkylät ry. Lisäksi keskusteltiin kyläsuunnitelmien päivittämisestä ja pohdittiin, voisiko kyläsuunnitelmalla olla yhteys kunnan strategiaan. Kylien neuvottelukunnan tulisi olla tekevä ja toimeenpaneva organisaatio, joka vahvistaisi kunnan imagoa positiivisesti ja vahvistaisi samalla kylien merkitystä Pöytyällä. Linoranta muistutti, että hän on käytettävissä kyliin liittyvissä asioissa. 8. Muut esille tulevat asiat Muistutettiin Avoimet kylät -tapahtumasta 10.6. Päätettiin, että seuraava kokous on tiistaina 15. 8. 2017 kello 18. 00. Sihteeri selvittää, onko mahdollista kokoontua Kyrön maauimalassa. Anu Helin puheenjohtaja Taina Myllynen; sihteeri

MUISTIO Pöytyän kunnan kylien neuvottelukunta Aika: tiistai 15. 8. 2017 kello 18. 00-20. 10 Paikka Kyrön maauimala, Ollilantie 12, 21800 Kyrö Läsnä Aila Suomi, Mustanojan kyläyhdistys ry Anneli Alho, Kumilan kyläyhdistys Eija Eloranta, Uudenkartanon kyläyhdistys ry ja Varsinais-Suomen kylät ry Juha Karjalainen, Auvaisten seudun kyläyhdistys r/ Katariina Varjonen, Kyrön Seudun Kyläyhdistys Matti Kaajalahti, Kyrön Seudun Kyläyhdistys Kati Kiiski, Haverin kyläyhdistys ry Taina Jaakkola, Haverin kyläyhdistys ry Satu Rintala, Tourulan-Keihaskosken kyläyhdistys ry Seppo Mattila, Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry Tauno Linkoranta, Varsinais-Suomen kylät ry, kyläasiamies Vesa Lukkala, Heinijoen pienviljelijäyhdistys Piia Pyöli, Pöytyän Pöytyän yhteisöllisyyslautakunta Taina Myllynen, Pöytyän kulttuurisihteeri, kokouksen sihteeri ASIAT l. Kokouksen avaus Sihteeri Taina Myllynen avasi kokouksen ja Eija Eloranta valittiin puheenjohtajaksi. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin, että jatkossa tätä pykälää ei tarvita. 3. Edellisen kokouksen 8. 6. 2017 muistio Hyväksyttiin edellisen kokouksen 8. 6. 2017 muistio. 4. Esittäytyminen ja kylien ajankohtainen toiminta Käytiin läpi esittelykierros ja kylien edustajat kertoivat ajankohtaisista asioita. Tourula-Keihäskoski: Paimenenmäen putkiremontti alkaa olla valmis, hankkeeseen on saatu LEADER-rahaa. Auvainen: Hiljainen kesä takana ja normaalit liikuntavuorot ovat alkamassa. Kyrön Seudun Kyläyhdistys: Takana aikamoinen kesä, sillä maauimalaa on haasteellista pyörittää kylmänä kesänä (palkat, sivukulut, laskutukset). Haastekeräys tuotti varoja ja yhdistyksessä on noin l 200 jäsentä. Eri tahot ovat vuokranneet maauimalaa. Kotisivut ja yhdistysrekisterin ylläpitoa helpottaa maksullinen yhdistysavain. fi-ohjelma. Kaulanperä/Kumila: Lukontalon liikuntahalli on suuri hanke, joka etenee. Heinijoen pienviljelijäyhdistys: erilaisia tapahtumia mm. maakirkkoja suvipäivät. Vanhan aitan korjaaminen on aloitettu. Mustanojan kyläyhdistys: aktiivinen kyläyhdistys järjestänyt erilaisia tapahtumia mm. avoimet kylät, -tapahtuma, kirppisralli ja suunnitteilla erilaisia tapahtumia.

Haverin kyläyhdistys: erilaisia tapahtumia mm. avoimet kylät-tapahtuma (mylly pyöri, sudenkuoppa yms. ). Tulossa syystori, isänpäivälounas ja joulujuhla. Haasteena on kylätalo, sil- Ia kunnan omistama Haverin koulu on tyhjillään eikä siitä ole tehty vuokrasopimusta. Uudenkartanon kyläyhdistys: Himolan teatterin yönäytökset edessä ja kävijöitä on kesällä ollut hyvin. Erilaisia tapahtumia: maakirkko, syystori, yrittäjien kanssa yhteiset tanssit, joulun avaus ja talviteatteri tulossa. Keskusteltiin, että yhteistyötä voitaisiin tehdä enemmän, vaikka yhteistyötä eri kylien kesken on tehty. Yhteistyössä voisi toteuttaa erilaisia retkiä, että saataisiin bussi täyteen. Yhteinen tiedottaminen/ viestintä voisi olla hyvä juttu. Päätettiin avata Pöytyän kylien neuvottelukunnalle yhteinen Facebook-sivu. Eija Eloranta perustaa ryhmä. 5. Kehittämisavustusten haku vuonna 2017 Kylien kehittämisavustukset ovat haettavissa 1. 9. 2017 kello 15. 00 mennessä. 6. Kylien kehittämissuunnitelmien päivittäminen Tauno Linkoranta, Varsinais-Suomen kylät, kertoi kylien kehittämissuunnitelman tekemisestä. Pohdittiin mahdollisuutta tehdä yhdessä eri kylille kehittämissuunnitelma. Kyläsuunnitelmassa tuodaan esille kylän painotukset, toiminta, talous jne. Näin mietitään tulevaisuutta yhdessä. Itse kyläsuunnitelman tekeminen ei ole suuri työ vaan syntyy muutämän tunnin pohdinnan/suunnittelun tuloksena. Kyläsuunnitelmassa mietitään omalta osalta, mitä omalta kylältä löytyy? Seuraavassa kokouksessa kerätään mielipiteitä, painotuksia kyläsuunnitelmaa varten. 7. Muut esille tulevat asiat Erilaisia ideoita tapahtumiksi: Tough Viikinki -liikuntatapahtuma. Tapahtumien osalta tulisi saada päällekkäisyydet pois (www. poytya. fi -Tapahtumakalenteri. Sivustoon voisi laittaa myös alustavat ja isot tapahtumat. Tarvitaan kunnan kartta, josta näkyvät kaikki kylät. Keskusteltiin kunnan alueella olevista leikkipaikoista, jotka ovat huonossa kunnossa. Merkittiin tiedoksi, että Pöytyän lapsi- ja perheneuvosta tekee asiasta kirjallisen aloitteen kuntaan (tekniselle lautakunnalle). Tarvitaan erilaisia koulutuksia järjestöille, (puheenjohtajan ja sihteerin tehtävät, talousasiöistä yms. ). Eija Eloranta puheenjohtaja

MUISTIO Pöytyän kunnan kylien neuvottelukunta Aika: ke 25. 10. 2017 kello 18. 00-20. 25 Paikka Paimenenmäki Läsnä Eija Eloranta, Uudenkartanon kyläyhdistys ry ja Tauno Linkoranta, Varsinais-Suomen kylät ry, kyläasiamies Jaakko Vuorinen, Haverin kyläyhdistys ry, Jenni Kinisjärvi, Mustanojan kyläyhdistys Markku Kankare, Tourula-Keihäskosken kyläyhdistys Matti Kaajalahti, Kyrön kyläyhdistys Satu Rintala, Tourula-Keihäskosken kyläyhdistys Seppo Mattila, Tourula-Keihäskosken kyläyhdistys, puheenjohtaja Taina Simola, Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry Tanja Litmanen, Yläne Taina Myllynen, Pöytyän kulttuurisihteeri, kokouksen sihteeri ASIAT Kokouksen avaus Seppo Mattila kertoi aluksi Paimenenmäestä ja hänet valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Paimenenmäessä, joka on vanha koulu, on ollut putkiremontti. Tilaa on kunnostettu hankevaroin ja kiinteistössä on kolme vuokra-asuntoa. Paimenenmäki valittiin vuonna 2008 vuoden kyläksi. Kyläyhdistyksessä on noin 100-150 jäsentä, joista pieni osa on aktiivisia toimijoita. Päätettiin, että jatkossa Yläneen kotiseutuyhdistys kutsutaan kylien neuvottelukunnan kokoukseen, koska Yläneen keskustassa ei ole kyläyhdistystä. Lisäksi tarkennettiin kutsulistaa (Heikinsuon kyläyhdistys, Loukonkulma/Kumila, Kalikan omakotiyhdistys/raili Pajula, Rahkio, Narvintienoon Ranta-asukasyhdistys). Jokaisesta yhdistyksestä voisi osallistua pari henkilöä. 2. Edellisen kokouksen 15. 8. 2018 muistio Hyväksyttiin edellisen kokouksen muistio pienellä korjauksella (kattoremontti vaihdettiin putkiremontiksi). 3. Esittäytyminen ja kylien ajankohtaiset asiat Jokainen esitteli vuorollaan itsensä ja oman kylän toimintaa. Kyrön seudun kyläyhdistys: Kyrön maauimala työllistää yhdistystä, talviuinti, joulun avaus ja vetäjä kyläyhdistykselle haussa. Haverin kylätoimikunta: erilaisia tapahtumia, leikkipuiston kunnostaminen ja suurimpana haasteena epätietoisuus Haverin koulun kohtalosta. Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys: erilaisia tapahtumia mm. joulurauhan julistaminen ja

ruokakyläksi profiloituminen. Uudenkartanon kyläyhdistys: avantouinti, joulun avaus, talven teatteriesitykset Yläneen työväentalolla ja tavoitteena kehittää Himotan teatterista esteetön ja äänilaitteiden parantaminen. Tanja Litmanen: kylien kartta Pöytyälle (palataan seuraavassa kokouksessa). 4. Kehittämisavustukset vuonna 2017 Yhteisöllisyyslautakunta päätti kylien kehittämisavustuksista 14. 9. 2017 17 ja osa avustuksista on maksamatta. Muistakaa toimittaa pyydetyt lisäselvitykset ennen vuoden vaihdetta. 5. Kylien kehittämissuunnitelmat Kyrö ja Haveri lähtevät tekemään kehittämissuunnitelmaa. 6. Pöytyän kylien neuvottelukunnalla omat Facebook-sivut Todettiin, että kylien neuvottelukunta on positiivinen ideoinnin ja tiedottamisen foorumi. Facebook-sivu on suljettu ryhmä. 7. Kylien tulevaisuus Keskusteltiin, että onko kylillä tulevaisuutta ja tässä on kylien neuvottelukunnalla haaste. 8. Auran Koskipirtillä järjestetään 1. 11. klo 18 alkaen koulutustilaisuus yhdistysten talousasiöistä. Kouluttajana toimii Yhtälä-oppaan kirjoittaja Paula Pylkkänen, joka on nimenomaan yhdistysten vero-ja talousasioiden tuntija. 9. Muut esille tulevat asiat Haloo maaseutu järjestää erilaisia koulutustilaisuuksia mm. 6. 11. Miten tehdä hyviä tiedotteitä. 6. 11. VS kylät järjestää ilmaisen taitto-ohjelma koulutuksen. Keskusteltiin melontareitistä Tourulasta Uuteenkartanoon. 10. Seuraava kokous keskiviikkona 10. 1. 2018 kello 18. 00 Mustanojan koululla. Taina Myllynen