LIITTOKOKOUS. 30.11.2010 hämeenlinna



Samankaltaiset tiedostot
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Suomen luolaseuran säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

PESÄPUU ry Säännöt

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Lahela-Seuran säännöt

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SOMAKISS ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6)

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

Keliakialiitto ry Säännöt

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry (6)

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

(hyväksytty vuosikokouksessa Porissa , voimassa alkaen PRH:n hyväksymänä)

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

Ammatilliset opettajat AO ry, Yrkeslärarna AO rf. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

Säännöt. Työväen Sivistysliitto TSL ry Siltasaarenkatu A, Helsinki

Akavan Yleinen Ryhmä ry:n säännöt

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Turun Taksit ry ja kotipaikka Turku (kunta)

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Transkriptio:

LIITTOKOKOUS 30.11.2010 hämeenlinna

Palomiesliiton XVIII LIITTOKOKOUS 30.11.2010 hämeenlinna Sisältö Puheenjohtajan puheenvuoro 3 Ohjeet liittokokoukseen osallistumisesta 4 Liittokokouksen aikataulu 5 EsityslistA 6 LIITE 1: MENETTELYTAPAOHJEEt 10 LIITE 3: VUOSIKERTOMUS 2009 12 LIITE 4: TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 20 Yhteystiedot Toimiston ja hallituksen yhteystiedot 23 Paikallisyhdistysten yhteystiedot 24 liiton säännöt 26 Muistiinpanosivut 30 LIITE 2: TASEKIRJA JA TILINTARKASTUSKERTOMUS Takakansi Äänestysliput Puheenvuoroliput Valtakirja Liiton esite

LIITTOKOKOUSKANSIO 2010 Julkaisija Suomen Palomiesliitto SPAL ry Vernissakatu 6 01300 VANTAA Puh. (09) 867 8880 Fax (09) 863 7230 toimisto@palomiesliitto.fi www.palomiesliitto.fi Paino Tikkurilan Kopiopalvelu Oy Kuvat Palomiesliitto, STT Kuva, Lehtikuva, istockphoto.com/5ugarless

3 PUHEENJOHTAJALTA Liittokokous on mahdollisuus vaikuttaa Pelastustoimi on jälleen muutoksen edessä. Aikana, jolloin kunnilla on pelkkää niukkuutta jaettavanaan eri toimialojen kesken, valtiovalta vaatii, että pelastustoimi kehittyy entistä laaja-alaisemmaksi turvallisuustoimijaksi. Yhtälö tuntuu lähes mahdottomalta ratkaista. Liitto ei ole jäänyt passiivisena odottelemaan, että joku muu ratkaisee tuon yhtälön. Päinvastoin, liitto on ottanut aktiivisen ja aloitteellisen roolin turvatakseen jäsentensä oikeusturvan muutostilanteessa. Liitto vaikuttaa itse siihen, minkälaisia töitä pelastusalalla tulevaisuudessa tehdään ja minkälaiset ovat työnteon ehdot. Mitä laaja-alaisella turvallisuustyöllä oikein tarkoitetaan? Kysymykseen ei ole vielä varmoja vastauksia, on piirretty ainoastaan erilaisia suuntaviivoja. Koska työ on vielä kesken, nyt on oikea aika vaikuttaa ja kertoa, minkälainen laaja-alaisesti toimiva pelastustoimi voisi olla. Liittokokous on tälle keskustelulle paras paikka, sillä se käyttää liitossa ylintä päätäntävaltaa ja tekee tärkeimmät tulevaisuutta koskevat linjaukset. Liitto seisoo muutostilanteessa jäsentensä rinnalla. Pidämme huolen siitä, että istumme kaikissa keskeisissä pöydissä, joissa päätetään pelastustoimen tulevaisuudesta. Sopeutamme myös omaa toimintaamme vastaamaan muuttunutta tilannetta. Pelastustoimintaa koskevista asioista päätetään yhä enemmän paikallisella tasolla ja sen vuoksi paikallistoiminnan tukeminen on liiton tärkein painopistealue seuraavina vuosina. Liittokokous järjestetään Hämeen keskiaikaisen valtakunnanlinnan jyhkeiden seinien suojassa. Nämä seinät eivät ole murentuneet vuosisatojen saatossa. Samankaltaista lujuutta tarvitaan myös Palomiesliitossa ja pelastusalalla, kun kohtaamme tulevaisuuden haasteet. Tervetuloa liittokokoukseen! KIM NIKULA Puheenjohtaja Suomen Palomiesliitto SPAL ry

4 Ohjeet liittokokoukseen osallistumisesta AIKA JA PAIKKA 30.11.2010 Hämeen linna, Kustaa III:n katu 6, 13100 Hämeenlinna Ilmoittautumiset Ilmoittautumiset 24.11. mennessä liiton toimistolle: puh. (09) 8678 880 tai toimisto@palomiesliitto.fi Majoitusvaraukset Majoitusvaraukset suoraan kohteisiin. Sokos hotelli Vaakunasta on varattu huonekiintiö, jonka varaukset on tehtävä 8.11. mennessä. Mainitse varauksen yhteydessä SPAL-liittokokous. EDUSTAMINEN LIITTOKOKOUKSESSA Suomen Palomiesliitto SPAL ry:ssä on jäseninä jäsenyhdistyksiä ja yhdistykseen kuulumattomia henkilöjäseniä. Liittokokoukseen voivat osallistua kaikki suoraan liittoon kuuluvat henkilöjäsenet sekä jäsenyhdistyksen kautta liittoon kuuluvat jäsenyhdistyksen valitsemat edustajat. Yhdistysjäsenen edustaminen Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n liittokokouksessa määräytyy paikallisyhdistysten sääntöjen mukaan. Mikäli paikallisyhdistyksen säännöissä ei määräyksiä edustajien valinnasta ole, paikallisyhdistykset voivat itse päättää edustajan valinnasta. Palomiesliiton paikallisyhdistysten mallisääntöjen 15 :n 5 kohdan mukaan yhdistyksen kevätkokouksessa päätetään yhdistyksen edustajien valinnasta niiden yhteisöjen kokouksiin, joiden jäsen jäsenyhdistys on. Mikäli paikallisyhdistyksen säännöissä ei ko. määräyksiä ole, vaihtoehtona ovat yleensä hallituksen tai jäsenten suorittama valinta. Hallitus voi valita edustajan tai edustajat tai toimia itse edustajana. Läsnäolo-oikeus Palomiesliiton liittokokouksessa läsnäolo-oikeus on kaikilla palomiesyhdistyksiin kuuluvilla jäsenillä, liiton henkilöjäsenillä, kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenillä, yhteistyö- ja kannatusjäsenillä. Puheoikeus Liittokokouksessa on puheoikeus kaikilla liiton jäsenillä. Liittokokous myöntää erikseen puheoikeuden mahdollisille muille kokouksessa oleville. Äänioikeus Paikallisyhdistyksellä on liittokokouksessa yhtä monta ääntä kuin yhdistykseen kuuluu varsinaisia jäseniä liittokokouspäivänä. Liiton henkilöjäsenellä on yksi ääni. Henkilöjäsen voi käyttää äänioikeuttaan asiamiehen välityksellä, jonka tulee olla SPAL:n jäsen. Yhteistyö- ja kannatusjäsenillä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenillä ei ole äänioikeutta. Yhdistysjäsenen äänet Yhdistysjäsenen osalta on huomautettava, että sillä on yksi kollektiiviääni, jonka painoarvo liittokokouksessa on yhtä suuri kuin yhdistyksessä on jäseniä. Yhdistykset voivat lähettää liittokokoukseen yhden tai useamman edustajan, mutta useamman edustajan tapauksessa yksi määrätään äänioikeuden käyttäjäksi. Valtakirjat Liitteenä on valtakirjamalli yksityisille henkilöille sekä yhdistyksille. Valtakirjat tulee toimittaa täytettynä liittokokoukseen. Lisätietoja Toiminnanjohtaja Petri Hynninen, puh. (09) 867 8880 tai petri.hynninen@palomiesliitto.fi

LIITTOKOKOUKSEN AIKATAULU 5 Ti 30.11.2010 10.00-11.00 Ilmoittautuminen Valtakirjojen tarkistus Tulokahvit 11.00- KOKOUS ALKAA Liittokokouksen 2010 avaus Käytännön järjestelyt Toiminnanjohtaja Petri Hynninen Kutsuvieraiden puheenvuorot Kaupunginjohtaja Tapani Hellstén, Hämeenlinna Pelastusjohtaja Esa Pulkkinen, Kanta-Hämeen pelastuslaitos 11.30- Avauspuheenvuoro Puheenjohtaja Kim Nikula 12.00- Kokousasiat 14.00- Tauko 15.00- Kokous jatkuu 17.30- Liittokokousillallinen

6 esityslista 1. LIITTOKOKOUKSEN AVAUS (SPAL:n säännöt 16 ja 20/5) 2. LÄSNÄOLEVIEN JA KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3. KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN VAALIT Puheenjohtajan vaali Kokouksen sihteerin vaali Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien vaalit Kokouksen ääntenlaskijoiden vaalit 4. KOKOUKSEN MENETTELYTAPAOHJEIDEN HYVÄKSYMINEN Liittohallituksen esitys menettelytavoiksi (liite 1)

7 5. KOKOUKSEN ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN ( 20/5) 6. TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUU- VAPAUDEN MYÖNTÄMINEN TILIKAUDELTA 2009 ( 18/1) Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä liittohallitukselle ja toiminnanjohtajalle Tasekirja ja tilintarkastuskertomus (liite 2) 7. VUOSIKERTOMUS 2009 ( 18/1) Liittohallitus esittää hyväksyttäväksi Puheenjohtaja Kim Nikula esittelee Vuosikertomus 2009 (liite 3) 8. KATSAUS VUOTEEN 2010 Puheenjohtaja Kim Nikula esittelee

8 9. LIITON PUHEENJOHTAJAN VAALI ( 18/2) 10. LIITTOHALLITUKSEN VAALI ( 18/2) 11. KAHDEN VARAPUHEENJOHTAJAN VAALI ( 18/2) 12. LIITON SOPIMUSTAVOITTEIDEN JA TOIMINTASUUNNITELMAN VAHVISTAMINEN ( 18/4) Liittohallitus esittää hyväksyttäväksi Katsaus vuodelle 2010 (liite 5)

9 13. LUOTTAMUSTEHTÄVISTÄ MAKSETTAVISTA KORVAUKSISTA JA PALKKIOPERUSTEISTA PÄÄTTÄMINEN ( 18/10) Toiminnanjohtaja Petri Hynninen esittää Korvausperiaatteena on verottomien kustannusten korvaamisesta annettu ja voimassa oleva verohallituksen päätös. Puhelinkorvaus 50 / kk varsinaiselle ja 20 / kk varajäsenelle. Puheenjohtajan palkkio 1.1.2011 alkaen 1300 / kk. Liittohallituksen päätöksellä puheenjohtajan palkkiota voidaan tarvittaessa käyttää myös varapuheenjohtajille. 14. TILINTARKASTAJAN JA VARATILINTARKASTAJAN VALINTA VUOSILLE 2010 2011 ( 18/3) Toiminnanjohtaja Petri Hynninen esittää Tilintarkastajaksi Varatilintarkastajaksi 15. LIITON JÄSENMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN ( 18/7) Liittohallitus esittää 1.1.2011 alkaen liiton jäsenmaksuprosentiksi 1,1 % ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jäsenmaksu ilman ansiota oleville jäsenille 8 / kk ja kannatusjäsenille 50 / vuosi. Rästimaksu maksamattomasta jäsenmaksusta 35 / kk. Vapaajäsenet, jotka kuuluvat työttömyyskassaan, maksavat vain työttömyyskassan jäsenmaksun (30 / vuosi). 16. MUUT LIITTOKOKOUKSELLE ESITETYT JA MAHDOLLISESTI ESITETTÄVÄT ASIAT 17. LIITTOKOKOUKSEN PÄÄTÖS

10 LIITE 1: MENETTELYTAPAOHJEET YLEISTÄ Liittokokous työskentelee kokouksessa hyväksyttävän työjärjestyksen mukaisesti 2. PUHEENVUOROT JA ESITYKSET 2.1 Liittokokouksessa on puhe-, esitys- ja äänioikeus jäsenyhdistyksen edustajalla, sekä yksittäisellä henkilöjäsenellä tai hänen asiamiehellään. Hallituksen varsinaisella jäsenellä ja varajäsenellä, tilintarkastajalla, sekä liiton toimiston toimihenkilöllä on puheoikeus. Lisäksi myös Suomen Palomiesliiton jäsenyhdistyksen kautta Suomen Palomiesliitto SPAL ry:een kuuluvalla, yksittäisellä Suomen Palomiesliiton jäsenellä on kokouksessa puheoikeus. Jäsenjärjestöjen lähettämillä tarkkailijoilla ja Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n liittohallituksen erikseen kutsumilla henkilöillä on läsnäolo oikeus. Julkisen sanan edustajilla ei ole läsnäolo oikeutta. 2.2 Kaikki puheenvuoropyynnöt on pyydettävä kirjallisena erikseen tätä varten jaetuilla puheenvuoro- ja kannatuslipukkeilla. Lipukkeessa on mainittava se esityslistan asiakohta, jota puheenvuoropyyntö koskee sekä kannatus-puheenvuoron osalta kenen esitystä se koskee. 2.3 Kulloinkin käsiteltävää asiakohtaa koskevat puheenvuorot annetaan niiden pyytämisjärjestyksessä. Työjärjestyspuheenvuorot myönnetään heti. Hallituksen jäsenille, sekä asian valmistelusta vastaavalle liiton toimihenkilölle vastapuheenvuoro myönnetään heti. Repliikkipuheenvuoroja ei kokouksessa myönnetä. 2.4 Kaikki puheenvuorot, lukuun ottamatta työjärjestys- ja lyhyitä kannatuspuheenvuoroja, on käytettävä puhujakorokkeelta. 2.5 Hallituksen esityksiin tehtävät muutosesitykset on tehtävä kirjallisesti. 2.6 Esitystä, jota liittokokouksessa ei ole kannatettu, ei oteta kokouksen käsiteltäväksi. Tämä ei kuitenkaan koske liittohallituksen esityksiä. 2.7 Kaikissa esityksissä on ilmettävä esittäjän henkilöllisyys. 2.8 Liittokokous voi rajoittaa puheenvuorot ja puheajat tai molemmat

11 3. VAALIT JA ÄÄNESTYS 3.1 Mikäli kokouksessa ei henkilövalinnoissa ja hallituksen esityksissä päästä yksimielisyyteen, toimitetaan vaalit. 3.2 Vaalit toimitetaan suljetulla lippuäänestyksellä. 3.3 Muissa kysymyksissä äänestetään avoimella äänestyksellä, ellei kokous toisin päätä. 3.4 Äänestykseen otetaan vain kannatetut esitykset. Vaaleissa ei kannatusta tarvita. 3.5 Hallituksen esitystä pidetään aina kannatettuna. 3.6 Äänestys voidaan toimittaa myös koeäänestyksenä, ellei virallista ääntenlaskua vaadita. 3.7 Liittohallituksen vaalit toimitetaan siinä järjestyksessä, että ensin valitaan liitolle puheenjohtaja ja sen jälkeen muut liittohallituksen jäsenet. Se liittohallitusvaalialue mistä puheenjohtaja valitaan, ei voi saada enää toista varsinaista jäsentä liittohallitukseen. Liittohallituksesta koko liittokokous äänestää liitolle kaksi varapuheenjohtajaa. Liittohallituksen puheenjohtaja sekä varapuheenjohtajat ovat samalla koko liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. 4. MUUT KOKOUSSÄÄNNÖT Kokous voi puheenjohtajansa tai menettelytapatoimikunnan esityksestä muuttaa näitä kokoussääntöjä. Menettelytapatoimikunnan muodostavat kokouksen puheenjohtaja sekä liittokokouksen valitsemat kaksi (2) Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n jäsentä. Liittohallituksen jäsenet eivät voi kuulua menettelytapatoimikuntaan. Menettelytapatoimikunta voi asettaa kokoukselle tarpeellisen määrän eri valiokuntia. Valiokunnalla on puhe ja esitysoikeus kokouksessa. Valiokuntaa edustaa sen puheenjohtaja, ellei valiokunta ole määrännyt muuta edustajaa. Menettelytapatoimikunta nimeää valiokunnille puheenjohtajan ja sihteerin. Liittokokouksen pöytäkirja on perusteltu päätöspöytäkirja.

12 LIITE 3: vuosikertomus 2009 1. TOIMINTAPERIAATE Suomen Palomiesliitto SPAL ry valvoo jäsentensä ammatillisia etuja, vaikuttaa jäsenten yhteiskunnallisen aseman ja oikeuksien kehitykseen, sekä edistää heidän yhteenkuuluvuuttaan, yhteistoimintaansa ja keskinäistä vastuuntuntoaan. Liitto neuvottelee ja tekee sopimuksia jäseniä koskevien palvelussuhteen ehtojen, työympäristön ja työolosuhteiden parantamiseksi, sekä antaa niistä lausuntoja. Liitto on Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n jäsen, joka on kuntapuolen pääsopijajärjestö. Liiton valtiolla työskentelevät jäsenet ovat Pardian jäseniä. Liitto on toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsen 2. JÄSENET Liitossa oli 31.12.2009 jäseniä 3312. Palomiesliiton jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina tasaisesti: vuoden 2008 lopussa jäseniä oli 3276 ja vuoden 2007 lopussa 3075. 3. TOIMISTO JA TOIMIHENKILÖT Liiton toimitilat sijaitsivat vuoden 2009 loppuun saakka Kielotie 12-14:ssä Vantaan Tikkurilassa. Liiton päätoimisena puheenjohtajana jatkoi edelleen Kim Nikula ja toiminnanjohtajana Petri Hynninen. Laura Ruokonen toimi edelleen vakinaisena kokoaikaisena järjestösihteerinä ja Milla Niini sopimussuhteisena osa-aikaisena järjestösihteerinä syyskuun loppuun saakka. Järjestösihteeri Tanja Laakson määräaikainen työsuhde päättyi helmikuussa. Tiedottaja Tuula Ruusumaa oli edelleen perhevapaalla ja hänen sijaisenaan toimi Mikko Terävä. 4. LIITON HALLINTO JA TALOUS 4.1 Liittokokous Vuoden 2009 liittokokous pidettiin 24.11.2009 Sokos Hotelli Ilveksessä Tampereella. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2008 tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja toiminnanjohtajalle. Kokous vahvisti liiton sopimustavoitteet ja toimintasuunnitelman liittokokouskaudeksi 2009 2010.

13 HALLITUKSEN jäseniä ja varajäseniä järjestäytymiskokouksessa 14. tammikuuta Vantaalla. 4.2 Liittohallitus Liittohallituksen puheenjohtajana toimi Kim Nikula sekä varapuheenjohtajina Jukka Vigren ja Jouni Hämäläinen. 1. Helsinki Kari Taavitsainen ja Mikko Salo 2. Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa ja Länsi-Uusimaa Ilkka Mustakangas ja Jukka Tuomila 3. Varsinais-Suomi ja Satakunta Jouni Hämäläinen ja Asko Mansikkamäki 4. Kanta- Häme, Päijät-Häme ja Kymenlaakso Jarkko Savilepo ja Jouni Kokki 5. Etelä-Savo ja Etelä-Karjala Tuomas Loikkanen ja Matti Kaarna 6. Pirkanmaa Jukka Vigren ja Raimo Pietilä 7. Keski-Suomi Timo Korhonen ja Juha Komaro 8. Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa Tapani Torppa ja Hannu Kaatikko 9. Pohjois-Savo Mauri Koivisto ja Jarmo Turunen

14 10. Pohjois-Karjala Jorma Hämäläinen ja Markku Ojala 11. Keski-Pohjanmaa, Jokilaaksot, Kainuu ja Oulu-Koillismaa Kim Nikula ja Pasi Mänty 12. Lappi Jani Frantti ja Jyrki Savolainen 13. Hätäkeskukset ja valvomot Toistaiseksi avoinna 4.3 Tilintarkastajat Liiton tilintarkastajana toimi tilikaudella 2009 Ari Hakkola ja varatilintarkastajana Deloitte Oyj. 4.4 Liiton talouteen ja toimintaan liittyvät tärkeimmät päätökset ja sopimukset Liitto on hyväksytty toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäseneksi 1.1.2008 alkaen ja samoin liiton valtiolla työskentelevät jäsenet hyväksyttiin Pardian jäseneksi 1.1.2008 alkaen. Tekniikka ja Terveys KTN ry:n hallitus valitsi Palomiesliiton puheenjohtajan KTN:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. Liitto on puheenjohtajana KTN:n pelastusalan työryhmässä ja jäsenenä KTN:n pääsopijaryhmässä. 4.5 Liiton talous Liiton talous jatkaa edellisvuosien tapaan kestävällä ja vakiintuneella pohjalla, joka antaa hyvän mahdollisuuden kehittää toimintaa jäsentensä tarpeiden mukaisesti. Tämän on mahdollistanut 2000-luvun ajan myönteisesti kehittynyt jäsenmäärä. 5. EDUNVALVONTA 5.1 Valtakunnallinen sopimustoiminta Liiton ammattijärjestöllinen valtakunnallinen edunvalvonta hoidettiin kunta-alalla pääsopijajärjestö Tekniikka ja Terveys KTN ry:n kautta. Valtiosektorilla edunvalvonta on järjestetty pääsopijajärjestö Pardia ry:n kautta.

15 HÄTÄKESKUSPÄIVYSTÄJÄT kokoontuivat HAL ry:n tilaisuuteen 26. maaliskuuta Helsinkiin. Tapaamisessa perustettiin oma paikallisyhdistys pääkaupunkiin. 5.2 Kunta-alan paikallinen sopimustoiminta Paikallinen sopimustoiminta järjestettiin valtakunnallisen linjan mukaisesti KTN ry:n rekisteröityjen paikallisyhdistyksien kautta samoilla periaatteilla kuin muillakin KTN ry:n liitoilla. Luottamusmiesjärjestelmä muodostuu samoilla periaatteilla kuin muillakin KTN ry:n liitoilla. SPAL ry:llä on edustus paikallistasolla KTN ry:n johtokunnissa. Alueellisessa pelastustoimessa paikallinen edunvalvonta hoidetaan pelastustoimialueen ns. keskuskunnan KTN paikallisyhdistyksen kautta. Liitto tuki paikallisyhdistyksien yhdentymiskehitystä pelastustoimen alueilla. 5.3 Valtiosektorin sopimustoiminta Valtiosektorin virastokohtainen sopimustoiminta perustuu SPAL:n ja Hätäkeskuslaitoksen luottamusmiessopimukseen. Sopimuksessa on nimetty yksi pääluottamusmies Hätäkeskuslaitokseen ja tarvittava määrä luottamusmiehiä hätäkeskuksiin. Sopimusta toteuttaa käytännön tasolla Suomen Hätäkeskusammattilaisten liiton jäsenet, jotka ovat myös SPAL:n jäseniä. 5.4 Muu edunvalvonta Liitto on toimintaperiaatteensa mukaisesti ollut mukana edistämässä liiton jäsenten edunvalvontaa ja kehittämässä yhteistyösuhteitaan muihin pelastusalan toimijoihin sekä järjestöihin.

16 6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kansainvälistä yhteistyötä tehdään eri tasoilla: suomalaisella, pohjoismaisella, eurooppalaisella ja maailman tasolla. Jäsenten edunvalvonta laki- ja sopimusteitse on liittojen tehtävä niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. SPAL on ollut aloitteellisesti kehittämässä ja perustamassa pelastusalan ammattilaisten eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä. Kehitys on johtanut European Fire Fighters Unions Alliancen (EFFUA) perustamiseen. EFFUan puheenjohtajuus on SPAL:lla. Eurooppalaisesta yhteistyöstä on lähtenyt liikkeelle myös kansainvälinen International Fire Fighters Unions Alliance (IFFUA). IFFUan varapuheenjohtajana toimii SPAL. 7. KOULUTUS JA TAPAHTUMAT Turvallinen Suomi seminaari järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa huhtikuussa. Kansanedustajien paneelikeskusteluun osallistui seitsemän kansanedustajaa, ja keskustelun aiheena olivat hätäkeskusten tilanne ja pelastustoimen kehittäminen. Seminaarin yhteydessä luovutettiin Turvallinen Suomi tunnustus kansanedustaja Jari Larikalle. Liittokokous järjestettiin Hotelli Ilveksessä Tampereella marraskuussa. Ammattiyhdistys- ja työturvallisuuskoulutukset järjestettiin Jyväskylässä helmikuussa ja Seinäjoella syyskuussa. Pelastusalalle opiskelevia liitto tapasi Kuopiossa. Opiskelutoimintaa tuettiin muun muassa stipendeillä. 8. VIESTINTÄ Liitto julkaisi 2009 aikana kuusi numeroa jäsen- ja sidosryhmälehteä Pelastusalan ammattilainen. Lehden levikki oli noin 5600 kappaletta ja sitä jaettiin jäsenistön lisäksi pelastusalan eri sidosryhmille sekä valtakunnan ja kuntatason päättäjille. Liitto julkaisi 18 tiedotetta jäsenille ja/tai medialle, joista yhden englanniksi. Liiton käytössä oli päivittäinen mediaseuranta. Palvelussa toteutettiin syyskuussa kartoitus liiton medianäkyvyydestä. Mediaseurannan mukaan Palomiesliitto mainittiin aikavälillä 1.2.2009-11.9.2009 yhteensä 81 kertaa mediassa. Selvitys kattoi valtaosan suomalaisista sanomalehdistä ja niiden nettisivuista. Eniten Palomiesliitto näkyi mediassa huhtikuun puolivälissä, jolloin liitto julkaisi tiedotteen Palomiespula uhkaa jo turvallisuutta, huhti-

17 EUROOPPALAISTEN palomiesten ay-liikkeiden edustajat tapasivat 25. helmikuuta Kööpenhaminassa. kuun lopulla (tiedote Pelastuslaitokset eivät ole järjestyksenvalvojia ) ja maaliskuun lopulla (tiedote Palomiesliitto tyrmää Kiviniemen esityksen eläkeiästä ). 9. MUU TOIMINTA 9.1 Työttömyyskassa Palomiesliiton jäsenet kuuluvat Julkisten alojen teknisten työttömyyskassaan. Kassa-asiamiehenä toimi järjestösihteeri Laura Ruokonen. 9.2 Vakuutussopimukset Liiton jäsenillä on vakuutusturva IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n kautta. Vakuutusturvaan kuuluu oikeusturva-, vastuu-, vapaa-ajan tapaturmaja matkustajavakuutus. Liiton vakuutusturva voidaan todentaa liiton jäsenkortissa olevan tiedon avulla. Yksityiskohtaiset vakuutusehdot ovat selvitettävissä liiton internetsivujen linkin kautta. 9.3 Pankkisopimukset Liitolla on Sampopankki Oyj:n kanssa yhteistyösopimus. Liiton pankkitilit ovat Sampopankki Oyj:ssä lukuun ottamatta kahta lepäävää shekkitiliä Nordea Oyj:ssä. Liiton yhteistyösopimuksilla voi jäsen saada alennuksia Nordea Pankki Oyj:n pankkipalveluista ja IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n vakuutuksista.

18 9.4 Muut jäsenpalvelut Liiton jäsenet voivat saada oikeudellista apua työsuhdeasioihin liiton lakimiestoimistosopimuksen kautta. Ammattiliiton tarjoamat tärkeimmät jäsenedut ovat ammattillinen edunvalvonta sekä työ- ja virkasuhdeasioihin liittyvä kattava oikeus- ja vakuutusturva. SPAL on ottanut jäsentensä turvaksi ammattihenkilön vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalta. Oikeusapu ja neuvonta lainopillisissa, palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa on jäsenille maksutonta. Lisäksi liitto tarjoaa jäsenille kattavan vakuutuspaketin, joka sisältää muun muassa matkavakuutuksen ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, sekä rahanarvoisia etuja muun muassa matkailijoille ja autoilijoille. Liiton jäsenillä on mahdollisuus saada STTK:n T-lomapalveluja. 10. TOIMINTANÄKYMÄT Liittoon kuuluvat tulevaisuudessa kunnallisessa pelastustoimessa ja valtion hätäkeskuksissa työskentelevät henkilöt. Liiton toiminta ja kehitys on osoittanut, että Suomen Palomiesliitto SPAL ry on vakiinnuttanut asemansa työmarkkinakentässä ja pystynyt kehittymään suurien valtakunnallisten pelastustoimea koskettavien hankkeiden mukana. Liitto mukauttaa toimintansa alueellisen pelastustoimen mukaisesti siten, että liiton jäsenten edunvalvonta toteutetaan parhaimmalla tavalla. Liitto ylläpitää tulevaisuudessakin toimisto- ja jäsenpalveluita ja kehittää niitä. Toiminnan arvioidaan jatkuvan nykyisenlaisena tulevina vuosina. Talouden arvioidaan olevan myönteisellä pohjalla, eikä siihen kohdistu oleellisia riskejä. SPAL on yhteistyösuuntautunut ja -kykyinen pelastusalan- ja hätäkeskusammattilaisten järjestö, joka on ottanut tavoitteekseen edunvalvonnan kehittämisen ja laajentamisen. Toimintanäkymiltään liiton suunta on kehittynyt aloitteelliseksi edunvalvontajärjestöksi, jonka kasvava jäsenmäärä edustaa suurinta osaa Suomen pelastusalan ja hätäkeskusten henkilöstöstä.

19 TURVALLINEN Suomi -seminaariin 1.4. Helsingissä osallistui lähes 100 jäsentä. Vieraana oli pelastuslautakuntien jäseniä Uudeltamaalta ja Keski-Suomesta. KANSANEDUSTAJIA liiton edustajat tapasivat sekä eduskunnassa että Turvallinen Suomi -seminaarissa. Palomiesten eläkeasia sai yleisön lämpimäksi seminaarin kansanedustajapaneelissa.

20 LIITE 4: TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 TAVOITE JA TAHTOTILA Liittoon kuuluvat pelastustoimessa ja hätäkeskuksissa päätoimisesti työskentelevät henkilöt. Liitossa on vuonna 2015 jäsenenä 5000 pelastusalan ja hätäkeskusten ammattilaista. Liitto on pelastusalan ja hätäkeskusammattilaisten oma ammattiliitto. Liitto tarjoaa jäsenilleen laadukasta edunvalvontaa kustannustehokkaasti. SPAL on yhteistyösuuntautunut ja -kykyinen järjestö, jonka tavoite on edunvalvonnan kehittäminen ja laajentaminen. Liitto on aloitteellinen edunvalvontajärjestö, jonka kasvava jäsenmäärä edustaa suurinta osaa Suomen pelastusalan ja hätäkeskusten henkilöstöstä. PAIKALLISTOIMINNAN TUKEMINEN Mikkelin liittokokouksessa muurattiin peruskivi liiton kehitystyölle, joka käynnistyy suunnitteluvaiheen jälkeen seuraavalla liittohallituskaudella 2011 2012. Kehitystyön tavoitteena on parantaa ja tehostaa liiton palveluita. Ammattiyhdistystoiminta on ollut perinteisesti keskusjohtoista. Koska tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun (tupo) ei ole enää paluuta, painopiste on siirtynyt yhä enemmän paikalliselle tasolle. Erityisesti paikallinen sopiminen koskee teknistä sopimusta. Tästä syystä liiton toiminnan ja siihen kohdistuvan kehitystyön tärkein painopistealue on paikallistoiminnan tukeminen ja kehittäminen. Liiton toimiston väki jalkautuu kentälle ja kiertää tulevan kahden vuoden aikana kaikki pelastusalueet. Tapaamisten aikana on tarkoitus kartoittaa paikallisyhdistyksien koulutustarve ja neuvottelutoiminnan haasteet, tavata paikallisyhdistysten jäseniä ja pelastuslaitosten johtajia sekä tuoda paikalliset asiat median tietoon. VALTIOSEKTORIN TOIMINTA Hätäkeskuksissa työskentelevien jäsenten edunvalvonnasta huolehditaan jatkossakin ja ammatillista yhteenkuuluvuutta edistetaan HAL ry:n kautta. OPISKELIJATOIMINTA Hyvää yhteistyötä pelastusalan ja hätäkeskusten ammatteihin opiskeleviin syvennetään entisestään. NEUVOTTELUKIERROS 2011 Elinkeinoelämän keskusliitto EK painostaa henkilöstöjärjestöjä hyväksymään 1 % palkka-ankkurin. SPAL ei voi hyväksyä, että yksi toimiala

21 määrittää kaikille palkkatason. Tupo-aikaan ei ole paluuta, joten on syytä keskittyä liittokierrokseen eli rahakierrokseen. Liiton tavoitteena on pelastusalan ja hätäkeskusten ammattilaisten ansiotason turvaaminen muutostilanteissa. Kokonaispalkka on yksi vaihtoehto. Joka tapauksessa palkkatasoa tulee kehittää vastaamaan työn vaatimuksia. Työaikajärjestelmä tulee säilyttää jatkossakin vuorokausirytmissä, ja muita työaikavaihtoehtoja tarkastellaan kriittisesti. Mikäli pelastustoimi kehittyy tulevaisuudessa valtioneuvoston asettamien vaatimusten mukaiseksi laaja-alaiseksi turvallisuusviranomaiseksi, sen myötä pelastustoimelle tulee tehtäviä, joissa voidaan soveltaa myös muunlaista järjestelmää. 40 viikkotunnin kaksivuorojärjestelmälle ei ole sopimusteknisiä perusteita, sillä mikään muu kunnallinen sopimusala ei tee 40 viikkotunnin työaikajärjestelmää. Muiden sopimusalojen sopimukset vaikuttavat vielä tulevaan neuvottelukierrokseen. SPAL:n mukaan henkilöstön tehostamisperiaatetta, jossa henkilöstömäärän negatiivinen kehitys toisi sopimuskorotuksia, ei ole pelastusalalla toimiva malli. Tiivistetysti neuvottelukierroksen 2011 tavoitteet ovat: * korotukset yleiskorotuksina * korotusmalli on sekalinja: sekä prosentti- että euromääräinen * sopimuksiin perälautamalli * palkkaa kehitetään vaatimusten mukaiselle tasolle * paikallistasolla pyritään valtakunnallisen linjauksen mukaiselle minimitasolle OIKEUS JÄÄDÄ KUNNIALLISESTI ELÄKKEELLE OMASTA AMMATISTAAN Vuonna 2007 Matti Vanhasen II hallitus sitoutui ohjelmassaan ratkaisemaan palomiehiä huolestuttavan eläkeikäkysymyksen. Asia saatiin kirjattua hallitusohjelmaan SPAL:n, STTK:n, KTN:n sekä paikallisten toimijoiden voimakkaan lobbauksen tuloksena. Liitto esitti ratkaisuksi kustannusneutraalia vaihtoehtoa, joka perustuu Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likesin selvitykseen. Sen mukaan nykyinen turvallisuustaso pystytään säilyttämään ilman merkittäviä lisäkustannuksia, vaikka eläkeikää laskettaisiin. Vaalikauden aikana poliittinen ilmapiiri kehittyi kuitenkin siihen suuntaan, että yleisen eläkeikäpolitiikan tavoitteeksi tuli pidentää työuria. SPAL pyrki vaikuttamaan tilanteeseen tapaamalla kaikkien puolueiden vastuuhenkilöt ja viime metreillä vielä uudestaan päähallituspuolueiden edustajat. Hallituksen iltakoulu totesi kuitenkin kaikesta huolimatta 10.6.2009,

22 että paluu vanhaan ammatilliseen eläkeikäjärjestelmään palomiesten osalta olisi ristiriidassa yleisen kehityksen kanssa. Koska hallitus oli kuitenkin sitoutunut ratkaisemaan asian, se asetti Pekka Myllymäen selvittämään palomiesten vaihtoehtoisia urapolkuja. Hallituksen iltakoulun linjaus keväällä 2010 noudatteli pitkälti Myllyniemen raportin tuloksia; sen mukaan pelastustoimesta pitää kehittää laaja-alainen turvallisuusviranomainen. TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOS Liitto rakentaa aloitteellisesti yhdessä muiden toimijoiden kanssa tulevaisuuden pelastuslaitosta, jotta se pystyy parhaalla mahdollisella tavalla vaikuttamaan jäsenistönsä asemaan. Liiton tavoitteena on: * turvata työpaikat pelastuslaitoksissa * varmistaa vuosiansiotaso esimerkiksi kokonaispalkkamallin pohjalle * turvata mielenkiintoiset tehtävät ja luoda uusia esimerkiksi ennaltaehkäisevässä toiminnassa, varautumissuunnitelmien tekemisessä, turvallisuuskoordinoinnissa ja asemavastaavina * vaikuttaa siihen, että koulutusjärjestelmä tukee urakehitysvaihtoehtoja * vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessakin pelastustoiminta rakentuu välittömän lähtövalmiuden ympärille * turvata yksilön/pelastusalan ammattilaisen oikeudet muutostilanteessa * pelastusalan ammattilaiset jäävät terveinä eläkkeelle omasta ammatistaan KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kansainvälistä yhteistyötä laajennetaan, sillä pelastushenkilöstöä koskevia päätöksiä tehdään yhä useammin muualla kuin kansallisella tasolla. Liitto on aloitteellinen eurooppalaisten ja kansainvälisten pelastusalan ammattijärjestöjen verkostojen vahvistamiseksi. TUTKIMUKSET JA SELVITYKSET Palomiesliitto toteuttaa liiton strategisia tavoitteita tarvittaessa tilaamalla/tekemällä tutkimuksia ja selvityksiä. Palomiesliitto selvittää yhdessä kansainvälisten järjestöjen kanssa, pystytäänkö kansainvälisessä järjestötoiminnassa hyödyntämään EU-rahoitusta. Palomiesliitto selvittää, että pystytäänkö palosuojelurahastoa hyödyntämään palomiesliiton strategisten tavoitteiden tai toiminnan näkökulmasta.

hallituksen ja toimiston yhteystiedot 23 Liittohallitus 2009-2010 Puheenjohtaja Kim Nikula puh. 040 716 1805 kim.nikula@palomiesliitto.fi Varapuheenjohtaja Jukka Vigren puh. 045 657 6881 jukka.vigren@tampere.fi Varapuheenjohtaja Jouni Hämäläinen puh. 050 550 6567 jouni.hamalainen@turku.fi Jäsenet ja varajäsenet Helsinki Kari Taavitsainen puh. 0500 214 753 kari.taavitsainen@kolumbus.fi Mikko Salo puh. 0400 704 140 mikko.salo@hel.fi Itä-, Keski- ja Länsi-Uusimaa Ilkka Mustakangas puh. 0400 963 388 ilkka.mustakangas@espoo.fi Jukka Tuomila puh. 0500 971 795 jukka.tuomila@ku-pelastus.fi Varsinais-Suomi ja Satakunta Jouni Hämäläinen puh. 050 550 6567 jouni.hamalainen@turku.fi Asko Mansikkamäki puh. 040 520 7491 asko.mansikkamaki@pp.nic.fi Kanta-, Päijät-Häme ja Kymenlaakso Jarkko Savilepo puh. 040 508 9600 jarkko.savilepo@pelastuslaitos.fi Jouni Kokki puh. 040 596 7212 jouni.kokki@phpela.fi Etelä-Savo ja Etelä-Karjala Tuomas Loikkanen puh. 050 590 7402 tuomas.loikkanen@mikkeli.fi Matti Kaarna puh. 050 524 2265 matti.kaarna@mikkeli.fi Pirkanmaa Jukka Vigren puh. 045 657 6881 jukka.vigren@tampere.fi Raimo Pietilä puh. 040 585 0902 raimo.pietila@tampere.fi Keski-Suomi Timo Korhonen puh. 0400 648 153 timo.k.korhonen@jkl.fi Juha Komaro puh. 050 383 5051 juha.komaro@jkl.fi Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa Tapani Torppa puh. 040 765 2966 tapani.torppa@seinajoki.fi Hannu Kaatikko puh. 050 583 2221 hannu.kaatikko@vaasa.fi Pohjois-Savo Mauri Koivisto puh. 040 512 8821 mauri.koivisto@dnainternet.net Jarmo Turunen puh. 044 549 5777 jarmo.turunen@kuopio.fi Pohjois-Karjala Jorma Hämäläinen puh. 050 591 3416 jorma.hamalainen@pkpelastuslaitos.fi Markku Ojala puh. 050 535 1464 markku.ojala@pkpelastuslaitos.fi Keski-Pohjanmaa, Jokilaaksot, Kainuu ja Oulu-Koillismaa Kim Nikula puh. 040 716 1805 kim.nikula@palomiesliitto.fi Pasi Mänty puh. 050 351 1407 pasi.manty@gmail.com Lappi Jani Frantti puh. 040 726 5724 jani.frantti@lapinpelastuslaitos.fi Jyrki Savolainen puh. 050 919 3112 jyrki.savolainen@lapinpelastuslaitos.fi Suomen Palomiesliitto SPAL ry Puheenjohtaja Kim Nikula puh. 040 716 1805 kim.nikula@palomiesliitto.fi Toiminnanjohtaja Petri Hynninen puh. 050 330 8356 petri.hynninen@palomiesliitto.fi Tiedottaja Tuula Ruusumaa puh. 045 136 5995 tuula.ruusumaa@palomiesliitto.fi Projektipäällikkö Mikko Terävä puh. 045 657 6882 mikko.terava@palomiesliitto.fi Järjestösihteeri Mari Jalonen puh. (09) 867 8880 toimisto@palomiesliitto.fi