TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 279 Taivalkoski TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetussa laissa tarkoitetun riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen perustuva itsenäinen toimija, jolla on oma maantieteellinen toiminta-alue. Suomen riistakeskus ohjaa ja valvoo riistanhoitoyhdistysten toimintaa. Riistanhoitoyhdistys vastaa kestävän riistatalouden edistämisestä toiminta-alueellaan, huolehtii metsästäjien vapaaehtoistoiminnan edistämisestä ja organisoinnista sekä hoitaa sille säädetyt julkiset hallintotehtävät. Riistanhoitoyhdistyksen julkiset hallintotehtävät ja muut tehtävät määritellään riiistahallintolain 14 :ssä. A. TOIMINNAN LÄHIVUOSIEN SUUNTAVIIVAT JA PAINOPISTEALUEET Kehitetään riistanhoitotyötä yhdessä metsästysseurojen ja metsähallituksen kanssa. B. KULUVAN VUODEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. HALLINTO (kokoukset) Hoidetaan riistanhoitoyhdistyksen sääntöjen, riistakeskuksen sekä MMM:n ohjeiden mukaisesti. 2. EDUSTUS (rhy:n edustajat eri tilaisuuksissa) Puheenjohtaja, toiminnanohjaaja, hallituksen jäsenet ja vuosikokouksen nimeämät muut mahdolliset henkilöt edustavat yhdistystä eri tilaisuuksissa. 3. TOIMINNANOHJAUS Toiminnanohjaaja hoitaa tehtäväänsä ministeriön, riistakeskuksen, rhy:n hallituksen ohjeiden mukaisesti. 4. TOIMISTO Toiminnanohjaaja huolehtii rhy:n toimistosta ja arkistosta. Rhy:n rahastonhoidosta vastaa rahastonhoitaja.
5. METSÄSTÄJÄTUTKINTO (tutkintotilaisuudet, tutkinnon vastaanottajat) 2 Kaksi ( 2 ) tutkintotilaisuutta toukokuussa, lisäksi tarvittaessa myöhemmin kesällä. Tutkinnon vastaanottajat Alpo Pyykkönen ja Hannu Pitkänen. 6. METSÄSTÄJÄKURSSIT Metsästäjätutkintoon valmistautuville kurssi yhteistyössä kansalaisopiston kanssa toukokuussa. 7. AMPUMAKOE (ampumakokeiden järjestäminen, kokeen vastaanottajat) Ammuntakokeet kesän 2014 aikana seuraavasti, kesä-, heinä-, ja elokuussa lauantaisin poislukien 21.6. Ammunnat alkavat klo.9.00. Ilmoittautuminen klo.9.00 11.00 välisenä aikana kyseisen päivän ammuntaan. Ammunnan valvojat ( rhy:n valvojia 65 kpl ) nimetään tilaisuuksiin toukokuussa 2014 pidettävässä yhteispalaverissa. Ammunnanvalvojat valvovat tilaisuudet talkooperiaatteella, rhy kustantaa kesän 2014 valvontatilaisuuksiin osallistuneille ruokailun ammuntavalvontavuoron jälkeen. Tähän asiaan varaudutaan talousarviossa. 8. METSÄSTYKSEN VALVONTA (valvontatoimenpiteet, yhteistyö poliisin, rajan, metsästysseurojen kanssa) Valvontaa tarpeen mukaan yhteistyössä poliisin, rajavartioston, metsähallituksen ja metsästyseurojen kanssa käyttämällä rhy:n omia metsästyksen valvojia. Jatketaan yhteistyötä metsähallituksen metsästysvalvonnan kanssa. Tähän varaudutaan talousarviossa. 9. KOULUTUS, NEUVONTA (koulutustilaisuudet, kurssit, hirvipalaverit, annettava neuvonta, nuorisotyö, erämiesillat, koulutusmateriaalin hankinnat) Yhteisluvan hirvipalaverit huhtikuussa ja syyskuussa. Otetaan vastaan riistakeskuksen järjestämiä koulutustilaisuuksia. Pyritään kehittämään nuorisotoimintaa tavoitteena saada nuoret kiinnostumaan riistanhoidosta ja metsästyksestä. Hankitaan tarvittaessa koulutusmateriaalia rhy:n toimesta. 10. RIISTANHOIDON EDISTÄMINEN (elinympäristöjen hoito, vahinkojen esto, riistanhoidon kokeilut, pyyntikurssit, riistanhoidon ohjaus) Rhy varautuu tarvittaessa opastamaan elinympäristöjen hoidossa, vahinkojen estossa ja riistanhoidon kokeiluissa ja muussa riistanhoidon ohjauksessa.
Pienpetokilpailut: Seurojen välinen riistanhoitokilpailu, kokonaispisteet jaetaan elokuussa ilmoitetun hirviporukan ( ampujat / reppumiehet ) määrällä. 3 Henkilökohtainen kilpailu; sarjat: yleinen ja nuoret ( alle 18 v ). Palkitaan sarjoittain hallituksen päätöksellä lahjasekeillä. Kaikkien pienpetokilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan vuosikokouksessa tavarapalkinto tai lahjasekki, jonka arvon rhy:n hallitus määrittelee. 11. RIISTAKANTOJEN HOITO (riistalaskennat ja riistakantojen seuranta, suurpetohavainnointi, hoito- ja metsästyssuunnitelmat) Rhy:n alueella olevien riistakolmioiden talvi- ja kesälaskennat. Kiintiösuositus kanalinnuille; tarkka kiintiösuositus ilmoitetaan ennen metsästyksen alkua, kuitenkin metsolintujen osalta suositus on enintään kaksi ( 2 ) metsoa tai koppeloa Esitetään vuosikokoukselle kiintiöhaarukka 3 8 lintua. Suurpetojen havainnointi ja havaintojen ilmoittaminen petoyhdysmiehille. Metsähanhikannan hoitosuunnitelmasta annetaan lausuntoja tarpeen mukaan. 12. SRVA-TOIMINTA SRVA yhteyshenkilöt toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa. SRVA yhteyshenkilöillä on toimiva verkosto seurojen aktiivisten ja tehtäviin sitoutuneiden henkilöiden kanssa erilaisissa SRVA tehtävissä. 13. HIRVIRATA JA MUUT AMPUMARADAT (ampumaradan ylläpito, harjoitusammunnat, kilpailut) Ammuntakokeen suorituspaikan rakenteiden uusinta kesän 2014 aikana. Ammunta kopin rakentaminen kiinteälle pohjalle. Seurojen harjoitusammunnat entisen käytännön mukaisesti varaamalla radan käyttövuoro toiminnanohjaajalta. Harjoitusammunnoissa ei ammuta koetta, vaan seurat ainoastaan harjoittelevat. 14. TIEDOTUS- JA SUHDETOIMINTA (tiedotustoiminta, sidosryhmäneuvottelut, yhteydet seuroihin ja seurueisiin, huomionosoitukset) Puheenjohtaja ja toiminnanohjaaja antavat tietoja lehdistölle ja muille tiedotusvälineille. Yhdistyksen kotisivuilla tiedotetaan kokouksien päätöksistä ja muista rhy:n toimintaan liittyvistä asioista.
4 Toiminnanohjaaja ja hallituksen jäsenet varautuvat kutsusta osallistumaan seurojen kokouksiin ja muihin tilaisuuksiin. Rhy neuvottelee sidosryhmien kanssa vuosittain riistakannoista. Rhy:n hallitus käsittelee seurojen tekemät esitykset mahdollisista huomionosoituksista. 15. MUU TOIMINTA (esitykset, toimenpidealoitteet, omatoiminen varainhankinta)
TALOUSSUUNNITELMA 2014 Riistanhoitoyhdistys TAIVALKOSKI VARSINAINEN TOIMINTA Tulot yhteensä ed. vuoden toteunut Valtionosuus (avustus) 11000,00 11000,00 Metsästäjätutkinto 500,00 520,00 Metsästäjäkurssit Ampumakoe 8000,00 9860,00 Hirvirata Muut tulot 100,00 100,00 Tulot yhteensä 19600,00 21480,00 Menot Hallinto 3000,00 3111,14 Edustus 500,00 139,20 Toiminnanohjaus 8000,00 8106,20 Toimisto 1000,00 976,60 Metsästäjätutkinto 100,00 0 Metsästäjäkurssit 0,00 0 Ampumakoe 700,00 718,29 Metsästyksen valvonta 1000,00 516,36 Koulutus 300,00 322,00 Riistanhoito 1000,00 816,00 Hirvirata 4000,00 862,46 Muut menot Menot yhteensä 19600,00 15568,25 Varsinaisen toiminnan tuotto-/kulujäämä 0,00 5911,65 VARAINHANKINTA Tulot Muut ampumaradat Ampuma- ja kilpailutoiminta SRVA-toiminta Muut tulot 200,00 222,34 Tulot yhteensä 200,00 222,34 Menot Muut ampumaradat Ampuma- ja kilpailutoiminta SRVA-toiminta Muut menot 200,00 Menot yhteensä 200,00 0 Varainhankinnan tuotto-/kulujäämä 0,00 222,34 Tilinpäätössiirrot 6133,99 Tilikauden yli-/alijäämä 0,00 0,00