Länsi - Pohjan senioriopettajat ry

Samankaltaiset tiedostot
Länsi - Pohjan senioriopettajat ry

Länsi - Pohjan senioriopettajat ry

Länsi- Pohjan senioriopettajat ry:n Oopperamatka Savonlinnaan

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI ESITYSLISTA 4/ PAIKKA Hotelli Merihovi, Enkeli-sali, 2. kerros, Keskuspuistokatu 6-8, KEMI

2016 Länsi - Pohjan senioriopettajat ry. Alkuvuoden toimintakertomus ja TOIMINTASUUNNITELMA SYYSKAUDELLE

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Länsi - Pohjan senioriopettajat ry. Toimintakertomus vuodelta 2016

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Sevillan parturi - oopperaan , 2 pv

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Kokouksen esityslista

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.)

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Snellmanien sukutapahtumassa

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

Matka SFC :n suviseuroihin

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

TaSeMon Metsäopinto- ja kulttuurimatka Savoon ja Itä-Suomeen

Päivitys

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

1 Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Juha Salmesvuori avasi kokouksen klo

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT VARKAUDESSA

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

RI Oulun Tulli ohjelma

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä Seinäjoella

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella

Puheenjohtajan palsta

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus Sivu 1 / 5

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Aika klo Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, ,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄT 2014 KUOPIO. Hotelli IsoValkeinen. - Luonnon helmassa, kaupungin kupeessa - Majaniementie Kuopio

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

MTLH ry / Meidän perheen loma

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Sururyhmät syksyllä 2019

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Transkriptio:

Länsi - Pohjan senioriopettajat ry Toimintakertomus vuodelta 2018, osa 1. TILI: Länsi-Pohjan senioriopettajat ry, FI65 4730 5220 0215 03 TAMMIKUU -Ke 10.01.2018 Hallituksen kokous 1/2018, klo 10:00 Kemissä, Merihovissa, osall.6 -To 18.01. klo 14:00, KEMIN TYTTÖ KAKSI MATKAA ISRAELIIN, esitys Kemin kaupunginteatterissa. Anne Frankin päiväkirjan esitys Kemin Pirtissä 14.2.1957 räjähti kuin pommi nuoren Tuulikin sydämeen. Viattomat ihmiset joutuivat kärsimään. Miksi? Saksalaiset olivat hirviöitä. Miksi? Kemin Kauppakadulla Tuulikin kodissa saksalaiset upseerit olivat olleet hienoimpia kaikista. Huimapäinen nuori Tuulikki halusi selvittää asian. Hän lähti Israeliin. Matkaan mahtui rakkautta, iloa, yksinäisyyttä. Sitten vierähti 51 vuotta. Kansainvälisessä teatteriseminaarissa Tuulikki sävähti huomatessaan, miten Israelia vihattiin. Mitä siellä oli tapahtunut? Ja mitä Palestiinassa? Oli jälleen pakko lähteä. Ritva Siikalan näytelmä Kemin tyttö - kaksi matkaa Israeliin perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Siinä on eksotiikkaa ja romantiikkaa. Hauskoja, hulluja, viisaita, pelottavia ja rakastettavia ihmisiä. Ripaus politiikkaa. Käsittämättömiä olosuhteita. Se on tarinankerrontaa kiehtovimmillaan, kekseliästä teatteria. Järj. Marjatta, Osall. 24

-Tuetun Kuntoloman, TYÖT TAKANA, hakeminen Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:ltä, MTLH. Kerttu laati hakemuksen ja saimme vastauksen; MTLH on linjannut, ettemme enää vuodesta 2019 alkaen myönnä yksittäisille yhdistyksille omia lomaviikkoja. Keskitämme lomien järjestämisen yhteistyössä valtakunnallisten järjestöjen kanssa. Yhdistyksenne jäsenet voivat henkilökohtaisilla hakemuksillaan toki hakea lomatukea meidän lomatarjonnassa oleville lomille. Sirpa Otava, tiedottaja, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry, Ruoholahdenkatu 8, 4. krs, 00180 Helsinki, p. 010 2193 463/040 567 0628, lisäksi nettiosoitteen, josta lomia pääsee tutkailemaan, http://www.mtlh.fi. Lomat ovat noin viikon mittaisia, aloituspäivä sunnuntai, lopetuspäivä lauantai. Hakemus tehdään joko sähköisesti tai voi pyytää lähettämään paperiversion. Yhdistyksemme jäsenet voivat siis hakea henkilökohtaisesti näitä Työt takana - lomia. Esim. syyskuun 23. päivä olisi Ylläksellä sellainen loma, jolla aikoinaan olimme, on paljon muitakin. Haku lomille on aina 3 kk ennen loman alkua. HELMIKUU To 22.02.2018 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS klo 12:30(-15), Tornion kaupungintalon valtuustosalissa 9.kr. Ruokailemme kaupungintalon ravintolassa ennen kokousta klo 12:00-12:30. Järj. Raija, osall. 20 Vuosikokouksen jälkeen hallituksen JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS, 2/2018 osall. 8 Pj. Jouni Kukkonen kertoi OSJ:n ja paikallisyhdistysten toiminnasta. Kokouksen pj. Ilpo Husa

MAALISKUU Torstaina 22.3 kello 13-15. SOPIVA LÄÄKE-KAMPANJA, Nyt on aika puhua lääkkeistä Lääkehoidon päivä vietetään Lapin AMK:n Kemin yksikössä Lääkkeistä ja niiden käytöstä luennoi lehtori Anja Mikkola ja tutustumme myös Lapin AMK:n Kemin terveysalan yksikköön. Meripuistokatu 26 (Kemin uimahallia vastapäätä) Suomalaiset puhuvat käyttämistään lääkkeistä aivan liian vähän. Tähän halutaan muutos. Lääkehoidon päivänä 22.3.2018 käynnistyy Sopiva lääke -niminen kampanja, jossa viritetään kansalaiskeskustelua ja uudenlaista asennoitumista lääkehoitoon. Kampanjan tavoitteena on vaikuttaa varsinkin lääkkeiden käyttöön kotona, jossa lääkehoidon paras mahdollinen toteutuminen edellyttää aktiivisuutta lääkkeen käyttäjältä tai häntä auttavalta henkilöltä. Väestöä kannustetaan kysymään ja keskustelemaan lääkkeistään terveydenhuollon ammattilaisten ja apteekin henkilökunnan kanssa sekä johdatetaan luotettavan

lääketiedon lähteille. Säännöllisesti ylläpidetty lääkityslista on tärkeä työväline. Luennon jälkeen oli mahdollisuus tutkituttaa mm. kolesteroliarvot, veriarvot, verenpäine, kehon rakenne Järj. Sisko, osall. 24 AULIS SALLISEN PUNAINEN VIIVA Ensi-ilta 24.3.2018 klo 15:00 Kemin Tervahallissa Mukana ohjaaja LAURA ÅKERLUND ja kapellimestari ERKKI LASONPALO Olemme varanneet 20 lippua ja ryhmälipun hinta on 42e/hlö. Ilmoittautuminen pj. Jounille 10.03.2018 mennessä, maksu yhdistyksen tilille myös 10.03. mennessä. Liput jaetaan Tervahallin aulassa ennen esitystä. Jouni Kukkonen, jone49@outlook.com, 040 164 3121 Kemin kaupunginorkesteri tuo yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa näyttämölle maaliskuussa 2018 Aulis Sallisen Punainen viiva -oopperan. Vuonna 2018 teoksen kantaesityksestä tulee kuluneeksi 40 vuotta. Ooppera on ajankohtainen, koska maailmalla kuten Suomessakin ihmiset liikkuvat synnyinseuduiltaan ja hakevat sosiaalisesti parempaa asemaa, sekä uutta identiteettiä ja rooliaan yhteiskunnassa. Teoksen ohjaa

Helsingin Koomisen Oopperan johtaja, oopperaohjaaja Laura Åkerlund. Orkesteria johtaa Kemin kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja ja Helsingin Koomisen Oopperan pääkapellimestari Erkki Lasonpalo. Oopperassa päärooleissa Riikana ja Topina ovat mezzosopraano Virpi Räisänen ja baritoni Juha Kotilainen. Agitaattori Puntarpään roolissa nähdään tervolalaislähtöinen tenori Aki Alamikkotervo. Muut valitut esiintyjät ovat: Simana Arhippaini - Juha Uusitalo, Rovasti - Mika Nisula, Epra - Olli Kelhä, Tiina - Eeva Hartemaa, Kaisa - Annastiina Tahkola, Jussi - Arto Perkiö, Nuori pappi - Janne Sihvo, Pirhonen - Andrei Zelenski, Oopperaan on jo kiinnitetty myös kaksi kuoroa, Meri- Lapin Oratoriokuoro sekä Tuiran kamarikuoro Oulusta. Järj. Jouni, osall. 30 -Ma 26.03.2018 Hallituksen kokous klo 10 Kemin Merihovissa. Osall. 7

HUHTIKUU -To 19.4. klo 18:00-19:00 Kemissä Sauvo-salissa, KUULA-PROJEKTIN ORKESTERIKONSERTTI YHTEISTYÖSSÄ MERI-LAPIN, KEMIJÄRVEN JA ROVANIEMEN MUSIIKKIOPISTOT. Vuosi 2018 on Toivo Kuulan muistovuosi, jolloin säveltäjän kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta (7.7.1883-18.5.1918). Kemin konserttiin osallistui 129 oppilasta 12 eri kunnasta. Hankkeen keskeiset tavoitteet ovat 1)Lapin alueen orkesteritoiminnan kehittäminen, 2)Alueellisen yhteistyön lisääminen ja 3) Taiteen perusopetuksen saavutettavuuden lisääminen, perustaa sinfoniaorkesteri. Lapin jousiorkesterin kouluttajana ja kapellimestarina toimii viulisti ja viulupedagogi Sirkka Kuula Espoon musiikkiopistosta. Vapaa pääsy, tervetuloa! Ilmoittautuminen Päiville 15.4. mennessä. Osall. 11

OSJ ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS maanantaina 23.04. 2018 Akavatalon valopihalla Helsingissä. Kokouksen jälkeen matka Tallinnaan, josta paluu 24.4.2018. Länsi-Pohjan senioriopettajat ry:n vuosikokous/ 22.2. 2018/ valitsi OSJ ry:n vuosikokoukseen kaksi virallista edustajaa; Raija Kontio ja Marjatta Heikkinen (sekä varalle Eija Kauppi ja Päivi Koskenranta). OSJ ry:n vuosikokoukseen osallistuu myös yhdistyksemme pj./osj ry:n hallituksen jäsen, Jouni Kukkonen. VUOSIKOKOUS HELSINGISSÄ AKAVATALON VALOPIHALLA MA 23.4.2018, VUOSIKOKOUKSEN JÄLKEEN MAHDOLLISUUS LÄHTEÄ TALLINNAN-RISTEILYLLE. TIISTAIAAMUNA OPASTETTU KIERTOAJELU TALLINNASSA. HELSINGISSÄ TAKAISIN TI 24.4. KLO 16. OSJ:n pj. Erkki Kangasniemi Toiminnanjohtaja Kirsti L. Marjatta H., Jouni K., Raija K. TOUKOKUU -Länsi-Pohjan senioriopettajat ry:n matka KÄDENTAITOMESSUILLE lauantaina 5.5.2018 Matkan Rovaniemelle teemme bussilla, joka lähtee klo 9:00 Tornion kaupungintalon viereiseltä pysäkiltä ja klo 9.30 Kemin linja-autoasemalta. Matka + lippu 30-33e/hlö, riippuen lähtijöiden määrästä. Keräämme maksun bussissa. KEVÄT ON IHANIEN KÄDENTAITOMESSUJEN AIKAA! Tervetuloa valtakunnallisille Kädentaitomessuille Rovaniemelle 5.5.2018, jossa on mukana ennätysmäärä kädentaitajia eri

puolelta Suomea. MONIPUOLISTA KÄDENTAIDON OSAAMISTA! Messuilla yhdistyy hyvä suunnittelu, aidot materiaalit ja tekemisen taito. Kotimaiset kädentaitajat tarjoavat laadukkaita koriste- ja käyttöesineitä, yksilöllisiä vaatteita ja asusteita aikuisille ja lapsille sekä paljon muuta. Kädentaitomessuilla voit hankkia myös tarvikkeita ja työvälineitä. Ihastu työnäytöksistä, näe ja koe. MESSUKAHVILA, Lappi Areenalla on kahvila- ja ravintolapalvelut. Ilmoittautuminen Kertulle tai Raijalle 26.4.2018 mennessä. Osall. 24, (23+kuski)

-Ke 09.05.2018 Hallituksen kokous klo 10 Tornion kaupungintalon 9.kr, Osall. 8 Kerttu Ståhlberg, Raija Kontio, Jaakko Rytisalo, Eeva-Liisa Tähtinen, pj. Jouni Kukkonen, Marjatta Heikkinen, Päivi Koskenranta, Eija Kauppi, (Sisko Korrensalo, varajäsen, poissa) HEINÄKUU Länsi- Pohjan senioriopettajat ry:n Oopperamatka Savonlinnaan Teimme matkan ti 17.- pe 20.07.2018, lippuja varasimme molempiin esityksiin hyviltä A-paikoilta, Otelloon paikat riveiltä 24 ja 25, Patarouvaan paikat riveiltä 21 ja 22. Lähtö Tornion kaupungintalon viereiseltä pysäkiltä ti 17.07. klo 7:00 ja Kemin linja-autoasemalta klo 7:30. Taukoja matkan varrella, pysähdymme ruokailemaan Jyväskylässä, josta matka jatkuu Mikkeliin. Ke 18.07. Savonlinnaan. Paluu pe 20.07. Kuopion ja Iisalmen kautta. Kotona n. klo 18 18.30. Keskiviikkona 18.7.2018 klo 19 Olavinlinnassa esitys, Giuseppe Verdin OTELLO Lipun hinta on 129,50, esityksen kokonaiskesto n.3 tuntia, yksi väliaika. Torstaina 19.7.2018 klo 19 Olavinlinnassa esitys, Pjotr Tsáikovskin PATAROUVA, THE QUEEN OF SPADES, Lipun hinta on 152, esityksen kesto n.3 tuntia, yksi väliaika. Lipun voi tilata molempiin tai vain toiseen esitykseen. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa varaus molempiin tai yhteen esitykseen sekä esityksen nimi. Liput yhteensä 281,50e. Ti 17.7. Menomatkalla ruokailimme Jyväskylässä SURVON KARTANOSSA. SAAVUIMME MIKKELIIN, jossa yövyimme SCANDIC HOTELLI MIKKELISSÄ, käynti Tuomiokirkossa, jossa opastus ja eläk. kanttori M-V. Kuusi kertoi uruista ja soitti, R. Kuusi antoi hyvän katsauksen viittomakieleen, myös muuta ohjelmaa. Ke aamuna opastettu kiertoajelu Mikkelissä ja omaa aikaa KENKÄVEROSSA. Ke 18.7. Matkamme jatkui Savonlinnaan, jossa majoittauduimme Best Western Spahotel Casinon (Kylpylaitoksentie 7) yhteydessä olevaan KESÄHOTELLI VUORILINNAAN. Ennen majoittumista lounastimme

Wanhassa Casino Spassa. Keskiviikkona ja torstaina on myös omaa aikaa, valita voi esim. laivaristeilyn, opastetun Olavinlinna-kierroksen jne. Klo 19 ooppera OTELLO. To 19.7. Vierailu taiteilija Johanna Orasen 25-vuotis taidenäyttelyssä. Lounas Hotelli Punkaharjussa klo 13. Bussikuljetus. Klo 19 ooppera PATAROUVA, Yhteinen iltapala, oopperoiden jälkeen, Wanhassa Casino Spassa, iltapalan varanneille. Pe 20.7. Aamiaisen jälkeen paluumatka Kuopion torin ja Iisalmen kautta kohti kotia Iisalmessa päätöslounas HOTEL GOLDEN DOME:SSA ja käynti ortodoksikirkossa. Oopperamatkan hinta riippuen siitä, minkä yöpymisvaihtoehdon valitsee; 2-hengen huoneet Mikkelissä ja Savonlinnassa; 345 /hlö 1-hengen huoneet Mikkelissä ja Savonlinnassa; 445 /hlö Bussimatka Heiskasen liikenteen kyydissä ti 17.07. => pe 20.07. Hinta sisältää bussikuljetukset, majoitukset, aamupalat, kiertoajelut, opastukset, yhden aterian/päivä. 1) SITOVA ILMOITTAUTUMINEN TAMMIKUUN 26. PÄIVÄÄN MENNESSÄ: Kertulle, puh. 050 344 1133, kerttu.stahlberg@pp.inet.fi Raijalle, puh. 040 842 3426, raija.kontio@pp3.inet.fi Saat lisätietoja tarvitessasi! 2) OOPPERALIPUT MAKSETTAVA MAALISKUUN 7. PÄIVÄÄN MENNESSÄ! * tilille; Länsi-Pohjan senioriopettajat ry, FI65 4730 5220 0215 03, * kohtaan viesti nimi/nimet ja lippu/liput Lipputoimisto lähettää oopperaliput Kertulle. Liput jaamme bussissa. Tervetuloa Oopperamatkalle! Mukaan voit kutsua myös ystäviä! Kerttu ja Raija Kuvia Oopperamatkalta, JYVÄSKYLÄSSÄ RUOKAILU SURVON KARTANOSSA, MIKKELISSÄ SCANDIC HOTELLI, TUOMIOKIRKKO, jossa opastus, Matti-Veikko kuusi esitteli urut ja soitti myös, Riitta Kuusi, Kirkon keskushallinnosta kertoi kommunikaatiosta, viittomakielestä ja selkokielestä. MIKKELIN KIERTOAJELU MM. KENKÄVERO

Kerttu ja Raija matkanjärjestäjät SAVONLINNAAN SAVONLINNA; MAJOITUS VUORILINNAAN, VAPAATA AIKAA, OOPPERAT OTELLO JA PATAROUVA, PUNKAHARJULLA TAITEILIJA JOHANNA ORAS, RAVINTOLA PUNKAHARJU

OOPPERA OTELLO

Taiteilija Johanna Oras miehensä kanssa ottivat meidät vastaan kuohuviinin kera. Valokuva Johanna ja tyttärensä.

Hotelli Punkaharju, omistaja/johtaja SAIMI HOYER kertoi historiasta. Palvelu ja ruoka olivat kiitettävän hyvät, lisäksi tarjoilija lauloi.

OOPPERA PATAROUVA

Perjantaina 20.7. lähdimme kotia kohti Kuopion ja Iisalmen kautta IISALMEN Golden Dome on mielenkiintoinen paikka ja erittäin hyvä ravintola.

Ortodoksikirkossa käynti

Koljonvirta - Suomen sodan taistelukenttä Iisalmen Koljonvirran alue tunnetaan parhaiten kuuluisasta taistelusta, joka käytiin 27.10.1808 osana Ruotsin ja Venäjän välistä Suomen sotaa (1808 1809). Taistelussa oli mukana monia kuuluisia hahmoja, kuten eversti Sandels ja ruhtinas Dolgoruki. Vähäväkisemmät Ruotsin armeijan joukot voittivat taistelun, ja tämä olikin armeijan viimeinen voitto sodassa Suomen alueella. Tämä alue ja muistomerkki löytyivät nyt ja monen toive käydä paikalla toteutui. Näillä sivuilla on yhdistyksemme puolenvuoden tapahtumat osa 1. ja elokuusta alkaen koko loppuvuosi tulee sitten 2018 lopulla lisäksi osa 2.

LÄNSI-POHJAN SENIORIOPETTAJT RY:N HALLITUS V. 2018: PUHEENJOHTAJA/TALOUDENHOITAJA: JOUNI KUKKONEN, Ylitornio, Aavasaksa, 040 164 3121, jone49@outlook.com JÄSENET: Raija Kontio, sihteeri, Tornio, puh. 040 842 3426, raija.kontio@pp3.inet.fi) Eija Kauppi, Tornio, 040 095 3387 eija.kauppi@gmail.com Kerttu Ståhlberg, varapuheenjohtaja, Kemi, puh. 050 344 1133, kerttu.stahlberg@pp.inet.fi Marjatta Heikkinen, Kemi, 040 049 2218, marjattahh@gmail.com Päivi Koskenranta, Kemi, 050 435 5318, paivi.koskenranta@gmail.com Jaakko Rytisalo, Tornio, 040 026 6865, jaakko.rytisalo@gmail.com VARAJÄSENET: Eeva-Liisa Tähtinen, Kemi, 040 725 7682, eevaliisarauta@gmail.com Sisko Korrensalo, Kemi, 050 381 4375, siskoko14@gmail.com