Virkakysymykseen liittyvät tekstit Lukijalle, Olen huolissani siitä, että herätyskristittyinä olemme ajautumassa kirkossamme paitsioon sellaisessa kysymyksessä, joka mielestäni on enemmän joidenkin Raamatun tekstien tulkintakysymys, kuin kysymys siitä pidämmekö Raamattua Jumalan ilmoituksena. Toivon, että näistä virkakysymykseen liittyvien tekstien eksegeesistä on hyötyä sinulle, joka painiskelet asian kanssa.. Väärinymmärrysten välttämiseksi on aluksi sanottava, että en kannata (enkä vastusta) naispappeutta. En myöskään kannata miespappeutta sellaisessa muodossa, mitä pappisvirka nykyisin on. Jos minä olisin voinut päättää, olisin säilyttänyt seurakunnan johtotehtävät miehillä, kuten ne näyttävät olleen alkuseurakunnassa. Pirkko Valkama Pappeus Uudessa testamentissa Uusi testamentti opettaa, että leeviläinen pappeus on lakannut. Jeesus ikuisena ylimmäisenä pappina (Hepr.7:17-28) on avannut meille kaikille tien kaikkein pyhimpään (Hepr.10:19-22): Jumalan luo. Nyt kaikki Jumalan omat ovat pappeja (1 Piet.2:9, Ilm.5:8-10). Tehtävämme on julistaa Jumalan suuria tekoja. 1 Piet.2:9: Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Vähitellen kirkossa kehittyi pappisvirka, joka muistuttaa Vanhan testamentin leeviläistä pappeutta. Papista tuli ikään kuin välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä. Muodostui hengellinen ja maallinen sääty. Myös virka-asuihin alettiin kiinnittää huomiota. Vaikka pappien ja piispojen asuihin on liitetty monenlaista hengellistä symboliikkaa, asut on suunniteltu korostamaan kantajansa arvoa. Myös kirkkojen arkkitehtuurissa näkyy miten käytännöt vähitellen muuttuivat vanhatestamentilliseen jumalanpalveluskäytäntöön. Nykyisessä kirkkomme pappisvirassa korostuu esimerkiksi se, että vain virkaan vihitty pappi voi lausua ehtoollisen asetussanat, kastaa, vihkiä ja haudata. Vaikka seurakunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että vastuualueet on määritetty, ehtoollisen asettaminen (tai oikeastaan Jeesuksen asettaman ehtoollisen jakaminen) ja kastaminen ovat ymmärtääkseni asioita, jotka kuka tahansa kristitty voisi hoitaa, jos seurakunta hänet siihen valtuuttaa. Avioliiton solmiminen ja hautaaminen taas määrittyvät kunkin yhteiskunnan lainsäädännön mukaisesti. Nykyinen pappisvirka on etäällä alkuseurakunnan mallista. Ymmärtääkseni paimenen, opettajan, kaitsijan (vanhin) ja johtamisen armolahjat ovat Uuden testamentin mukaan erillisiä tehtäviä ja armolahjoja. Tietysti Jumala voi antaa yhdelle henkilölle moniakin tehtäviä ja armolahjoja. Alkukirkossa osa seurakunnan vanhimmista toimi sanan julistajina ja opettajina, mutta eivät kaikki: 1 Tim 5:17: Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina. Ef.4:11-16: Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, 12. varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen 1 Kor.12:27-30: Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 28. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi
ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. 29. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? 30. Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? 31. Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. Naispappeuskeskustellun liittyvät tärkeimmät Raamatunkohdat ja niiden eksegeesiä 1 Kor.11:2-16; 1 Kor.14:33b-38; 1 Tim 2: 8-15; 3:1-13 1 Tim. 2:11-15, 3:1-13 1 Tim. 2:8-15;3:1-13: Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. 9. Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys - eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, 10. vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. 11. Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 12. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. 13. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, 14. eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. 15. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää. Monet Raamatuntukijat ymmärtävät kohdan 1 Tim.2:15, että kyseessä on kannanotto gnostilaisen harhaopin opetuksiin. Gnostilaisten mukaan ainoastaan kieltämällä naisellisuutensa ja lakkaamalla synnyttämästä lapsia maailmaan nainen saattoi olla mieliksi Jumalalle, joka ei ollut sama kuin maailman luonut paha luojajumala. [Osa tutkijoista ajattelee, että 1 Tim.2:15 puhuu Pelastajan syntymisestä]. Liittyisivätkö myös edellä olevat ohjeet (2:8-14) gnostilaisuuden tuomiin ongelmiin? Lainaan otteita Erkki Koskenniemen luennosta 1996: Jukka Thurén esittää 1.Tim.2:9-15 kohdalla muutamia tärkeitä kysymyksiä: Onko joku väittänyt, että vaimon on suvereenisti hallittava (authentein) miestään? Käytetty sana on kirjallisuudessa varsin harvinainen. Väittääkö joku, että ensin luotiin Eeva ja sitten vasta Adam? Opettaako joku, että Adam petettiin eikä Eeva? Ja miksi teknogonia (lapsen synnyttäminen, lapsen syntyminen) on naisten pelastustie? Joka lukee Nag Hammadista löytyneen tekstin Apocryphon Ioannis (Johanneksen salainen kirje), huomaa, että kolmeen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi. Tämä teksti sisältää gnostilaisen opetuksen maailman syntymisestä. Siinä Eeva oli olemassa ennen Adamia, Adam petettiin, Eeva hallitsi suvereenisti miestään ja teknogonia on pahin ajateltavissa oleva synti. Gnostikot edustivat juuri niitä käsityksiä, joita 1.Tim. voimakkaasti torjuu. Adam luotiin ensin ja Eeva petettiin. Gnostilainen käsitys maailman ja ihmisen olemuksesta torjutaan ehdottomasti. Eeva oli Johanneksen salaisen kirjeen mukaan identtinen jumalallisen viisauden kanssa ja hän ja Adam olivat henkiä vailla ruumista. Viisaus kuitenkin erehtyi ja synnytti pahan luojademonin Jaldabaothin Vanhan testamentin Jumalan! Siksi yksi osa viisauden jumalallisesta voimasta joutui ensin Jaldabaothiin ja sitten, kun Jaldabaoth ja sen henget loivat täydellistä henkeä matkiakseen Adamille ruumiin, tämä osa tuli hyvien voimien toiminnan tuloksena Adamin kylkiluun kautta ulos hänestä ja otti muodon Eevassa. Kun Epinoia, josta Eeva oli emanoitunut, oli suvereenilla vallallaan (authentia) opettanut Eevalle ja Adamille täydellisen viisauden, Ialtabaoth tajuaa, että oli keksittävä jotakin uutta. Se ympäröi Adamin pimeydellä, demoni tekee väkivaltaa Eevalle ja näin syntyvät maailmaan ensimmäiset lapset, Eloim ja Iave. Näin alkaa sukupuolielämä ja teknogonia
(lasten synnyttäminen). Teksti kertoo sielujen pelastustiestä, jolla luojademonin teot tullaan tekemään tyhjiksi. Sama sukupuolikielteinen asenne, joka hallitsee Tuomaan evankeliumia ja eräitä muita gnostilaisia tekstejä, on nähtävissä myös Johanneksen apokryfissä: Nainen tulee saamaan korkeamman aseman kuin mies, mutta vain jos lasten synnyttäminen lakkaa ja nainen ottaa johdon. Myös Pastoraalikirjeet osoittavat, millainen oli historiallinen tilanne. Harhaopettajat opettivat jumalattomia satuja (1.Tim.4:7), sukuluetteloita (1.Tim.1:4; Tit.3:9) ja kiistivät Jumalan hyvän luomistyön ja avioliiton merkityksen (1.Tim. 4:1-5). Naisen arkipäiväinen työ ja avioliitto kohotetaan suureksi hyveeksi (Tit.2:4-). (tähän asti poimintoja Erkki Koskenniemen luennosta.) 1 Tim.3:1-13: Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. 2. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, 3. ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. 4. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. 5. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? 6. Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. 7. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan. 8. Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. 9. Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. 10. Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. 11. Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. 12. Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. 13. Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen. Jakeissa 3:1-13 puhutaan siitä, miten seurakunnan työntekijöiden elämän on oltava kaikin tavoin esimerkillistä. Miehellä saattoi olla tuolloin useita vaimoja. Sellainen mies, jolla oli useita vaimoja, ei voinut olla seurakunnan työntekijä (ei seurakunnan kaitsija eikä seurakunnanpalvelija), koska hän olisi antanut vääränlaisen esimerkin seurakunnalle. Jakeessa 3:11 puhutaan ymmärtääkseni naisseurakuntapalvelijoista. [Esim. Iso Raamatun Tietosanakirja: Seurakuntapalvelija s. 104: On todennäköistä, että vaimot (gyne, nainen vaimo) ei viittaa diakonien vaimoihin, vaan naisiin, joilla oli diakonin virka. ] Tällainen naisseurakuntapalvelija oli esim. Foibe (Room.16:1). Naisseurakuntapalvelijoiden elämälle annetaan myös laatukriteerejä, koska heidänkin tuli olla esimerkkeinä. Oli harvinaista, että naisella olisi ollut yhtaikaa useita aviomiehiä, vaikka miehellä saattoi olla useampi vaimo. Siksi käsittääkseni laatukriteerit ovat toisenlaisia. Miesseurakuntapalvelijasta sanotaan, että hänen tulee olla yhden vaimon mies. Naisseurakuntapalvelijasta sanotaan, että hänen tulee olla raitis, luotettava ja arvokas eikä hän saa puhua muista pahaa. Lopuksi sanotaan 3:13: Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen. Vaikka ajattelisimme, että kohdassa oleva maininta naisista ei tarkoittaisi naisseurakuntapalvelijoita, emme pääse siitä mihinkään, että alkuseurakunnassa oli seurakuntapalvelijoina myös naisia. Joten tekstin ajatus ei voi olla se, että seurakuntapalvelijan tulee olla mies. Siksi myös edellä oleva kuvaus seurakunnan kaitsijasta ei ymmärtääkseni voi painottaa sitä, että hänen tulee olla mies, vaan millaista hänen vaelluksena tulisi olla. 1 Tim. 5:9-13:ssa puhutaan seurakunnan palvelukseen otettavista leskistä. Saattaa olla, että tekstin jatko puhuessaan vanhimmista (Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina),
viittaa myös heihin. Vaikka tekstissä käsitellään leskien avustamista, laatukriteerit viittaavat siitä, että nämä luetteloon kelpaavat lesket toimivat seurakunnan tehtävissä. 1 Kor.11:2-16; 1 Kor. 14:33b-36 1 Kor.11:2-16: Kiitän teitä siitä, että aina muistatte ja noudatatte niitä opetuksia, jotka olen välittänyt teille. 3. Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. 4. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. 6. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä. 7. Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. 8. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, 9. eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. 10. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. 11. Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12. sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. 13. Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. 14. Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi 15. mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. 16. Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla. Yksi kaikkein eniten huomiota herättäneistä asioista alkuseurakunnassa oli varmasti naisen elämässä tapahtunut suunnaton muutos. Kreikkalaisessa filosofiassa pohdittiin, onko naisella sielua. Juutalaisuudessa ei voitu ajatellakaan, että naista olisi opetettu samalla tavalla kuin miestä. Jeesus teki tässä kohden jotain ennenkuulumatonta (esim. Luuk.8:1-3,10:38-42, Joh.4:7-26, 11:20-27). Juutalaisuudessa naisia ei hyväksytty todistajiksi oikeuteen, mutta Jeesus teki naisista ensimmäisiä ylösnousemuksen todistajia. Naista ei laskettu niiden kymmenen joukkoon, joka oli alaraja synagogan jumalanpalveluksen viettoon. Kristillisessä seurakunnassa naiset sitä vastoin osallistuivat sekä rukoukseen että profetoimiseen (11:5). Naiset myös toimivat eri tavoin seurakunnan työssä (Room.16:1-2,3,6,12; Fil.4:2-3). Nyt Korintin seurakunnassa jotkut naiset olivat yrittäneet soveltaa väärin kristityn vapauden periaatetta tuomalla seurakuntaan tavan rukoilla ja profetoida pää peittämättömänä. Jos juutalainen nainen kulki tukka hajallaan julkisella paikalla, sitä pidettiin niin häpeällisenä, että hänen miehensä saattoi ottaa sen tähden eron. Vain yleiset naiset kulkivat pää verhoamattomana. Myös kreikkalaiset naiset, lukuun ottamatta temppelin papittaria, pitivät huntua tai sitoivat tukan julkisella paikalla liikkuessaan. Kun jotkut Korintin seurakunnan naiset esiintyivät tukka sitomattomana tai peittämättömänä, he häpäisivät miehensä he toimivat kuin prostituoidut. Heidän toimintansa oli yhtä häpeällistä kuin jos he olisivat ajaneet päänsä paljaaksi. Näin tehtiin joskus rangaistukseksi jostakin rikoksesta tai surun merkiksi. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa (exusia: voima, oikeus, arvovalta) merkkiä enkeleiden takia (10). Enkelitkin ovat läsnä kristillisessä seurakunnassa. Seurakunnan tulee vaeltaa pyhyydessä -oikein. Väärien johtopäätösten välttämiseksi Paavali huomauttaa, että luomisjärjestyksestä johtuva miehen ja naisen ero, joka vaikuttaa heidän pukeutumiseensa, ei tietenkään vaikuta heidän jumalasuhteeseensa ja uskonnolliseen asemaansa (11-12). Mies ja nainen ovat samassa asemassa Jumalan edessä. Molemmat ovat riippuvaisia toisistaan ja Jumalasta. Nainen luotiin miehestä, mutta mies syntyy naisesta. Toista ei ole ilman toista. Paavali toivoo, että korinttilaiset itse päättelisivät mikä on sopivaa ja mikä ei. Muissa seurakunnissa eivät naiset olleet ottaneet käytäntöä esiintyä pää peittämättömänä, joten korinttilaistenkaan ei tässä pitäisi väittää vastaan, vaan toimia niin kuin muissakin seurakunnissa (13-16).
Manfred T Brauch, Suorat Sanat, Paavalin opetuksen vaikeita kohtia, 1989, Perussanoma Oy s.128- Pää (kephale) 1 Kor.11:3,8-12. Perusteellisin kreikan sanakirja, joka kattaa Kreikan kirjallisuuden noin vuodesta 900 ekr. vuoteen 600 jkr., luettelee useita kuvaannollisia merkityksiä sanalle kephale, mutta niiden joukossa ei ole ainoatakaan määritelmää, joka viittaisi siihen, että sanalla olisi jokapäiväisessä kreikan kielessä merkitys arvoltaan korkeampi, jonkin yläpuolella, johtaja tai valta. Vasta sanakirjan vuonna 1879 ilmestyneessä kahdeksannessa uudistetussa laitoksessa metaforisten merkitysten luettelon viimeisenä kohtana on ihmisistä, päällikkö. Tämän määritelmän tueksi tai havainnollistamiseksi ei kuitenkaan esitetä yhtään lainausta kirjallisuudesta. Tämän vuoksi määritelmää ei todistusaineiston puutteessa ole otettu mukaan myöhempiin painoksiin. Sanalle kephale oli jokapäiväisessä kreikan kielessä kuitenkin mm. merkitykset alkuperä, lähde, lähtökohta, sekä kruunu, täydellistyminen, täyttymys. Sanaa kephale ei käytetä myöskään muualla Uudessa testamentissa viittaamaan valtaa käyttävään henkilöön. Sitä ei myöskään käytetä kohdissa, joissa puhutaan perhekunnan päästä, isännästä (katso esim. Matt.10:25; 13:52; Luuk.13:25; 14:21) Paavalin käyttämän sanan pää taustalla oleva merkitys on siis joko lähde, alkuperä tai huippu, kruunu, täyttymys. Kristus on miehen elämän lähde (kaikki on luotu Kristuksessa). Mies on naisen elämän lähde (nainen luotiin miehen kylkiluusta). Sen, että lähde on tässä oikea käännös vahvistaa Paavalin puhe miehen ja naisen elämän alkuperästä, lähteestä, hänen vedotessaan luomiskertomukseen. Jumala on kaiken elämän lähde. Tämän vuoksi Kristuksen elämän lähde on Jumala. 1 Kor.14:28-40: Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30. Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31. Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua (KR38: jotta kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehotusta). 32. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan (KR 38: Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset (hypotasso), 33. sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34. naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia ( KR 38: vaan olkoot alamaisia hypotasso), niin kuin lakikin sanoo. 35. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? 37. Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. 39. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. 40. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. Luvussa 11 Paavali on selostanut miten naisten tulee olla pukeutuneita, kun he profetoivat (antavat opetusta tai kehotusta 1Kor.14:31), etteivät he ole loukkaukseksi. Miksi hän tässä sanoo, että naisten on oltava vaiti seurakunnan kokouksessa? Paavali käsittelee näissä luvuissa (luvut 11-14) jumalanpalvelukseen liittyviä ongelmatilanteita. Puhuessaan niille, jotka puhuvat kielillä, vaikka ei ole tulkitsijaa, hän sanoo: puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti (14:28). Puhuessaan epäjärjestystä aiheuttavasta profetoinnista, Paavali käyttää samaa ilmaisua ja toteaa: jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen edellisen puhujan tulee vaieta (14:30). Paavali myös toteaa, että profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset (hypotasso) (KR38) Toisin sanoen profeettojen tulee olla seurakunnassa toisille profeetoille alamaisia. Samaa sanaa hypotassoo Paavali käyttää myös 14:34: heidän on oltava
alamaisia (muille profeetoille rauhan ja järjestyksen vuoksi?). Nämä rinnakkaisuudet vaikenemista ja alamaisuutta koskevissa määräyksissä viittaavat vahvasti siihen, että sekasortoa aiheuttavan profetoimisen ja kielilläpuhumisen ongelma oli erityisen näkyvä Korintin seurakunnan naisten keskuudessa ja että Paavalin kehotukset on ymmärrettävä tätä taustaa vastaan. Siinä määrin kuin Korintin seurakunnan naiset käyttivät lahjojaan Jumalan suunnitelman vastaisesti, kehotus vaikenemiseen on tarkoituksenmukainen sitova sana. (Brauch s. 160). Paavalin sanonta tämä on Herran käsky (jae 37), viittaa ymmärtääkseni koko tekstiin. Jeesus oli moneen otteeseen käskenyt opetuslapsia palvelemaan toinen toisiaan, olemaan nöyriä (alamaisia) toisiaan kohtaan (esim. Joh.13:13-17; Matt.10:42-45). Paavali sanoo, että naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa (jae35). Jos Paavali tarkoittaisi puhumisella, opettamista seurakunnan kokouksessa, miten hän olisi voinut edellä antaa ohjeita, miten naisen tulee olla pukeutuneena, kun hän profetoi (profetoiminen on Paavalin mukaan opettamista 1Kor.14:31) seurakunnan kokouksessa (1 Kor.11:5). Olen ajatellut, että jos Paavalin ohjeet naisen vaikenemisesta tai naisen opettamisesta, eivät olisi väärinkäyttötilanteeseen annettuja ohjeita, silloin johdonmukaisesti pitäisi minunkin lopettaa opettaminen erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. En osaa nähdä mitään ratkaisevaa eroa siinä pidänkö saarnan jumalanpalveluksessa vai pidänkö samassa kirkossa samalle kuulijakunnalle raamattutunnin. Hyväksyimmepä naispappeuden tai emme, me emme pysty nykyistä tilannetta muuttamaan. Minun on vaikea ymmärtää sitä, että joku voi toimia alttarilla miespapin kanssa, joka kieltää Raamatun perustotuudet, mutta ei voi toimia naispapin kanssa, vaikka hän pitäytyisi näihin perustotuuksiin. Meidän olisi ehkä hyvä pohtia, mikä ero on lehtorin ja papin virkaan vihkimisessä ja tehtävässä. Miltä pohjalta nousee ajatus siitä, että pappisvihkimyksessä saisi jonkin lähtemättömän olemuksen? Vaikka omassa kirkossamme ei virallisesti näin ajatella, kuitenkin katsotaan esimerkiksi, että vain pappi voi konsekroida ehtoollisaineet ja julistaa synninpäästön. Apostoli Kreikan sana apostolos on suomeksi käännettynä lähetetty, lähetti, lähettiläs. Sana tulee verbistä apostello (lähettää, lähettää menemään). Kun me puhumme apostoleista, ajattelemme yleensä niitä kahtatoista ja Paavalia, jotka Jeesus valitsi aivan erityiseen lähetystehtävään ensimmäisten kristillisten seurakuntien perustajina (Apt.1:21-22; Ilm.21:12,14). Ymmärtääkseni nuo 12 olivat ikään kuin uuden Jumalan kansan kantaisät ja juuri siksi Jeesus valitsi 12 miestä. Mutta Uudessa testamentissa kerrotaan myös muista apostoleista; lähetystyöntekijöistä: Apt.14:14; 1 Kor.16:5; 1 Tess.2:6-7; Room.6:7. Filippiläiskirjeen luvussa 2:25 on sana apostoli jostakin syystä käännetty lähetiksi, vaikka se muualla jätetään kääntämättä: Nyt minun kuitenkin täytyy lähettää teidän luoksenne veljemme Epafroditos, työja taistelutoverini. Hän on myös teidän lähettinne (apostolon), joka tuli palvelemaan minua ollessani avun tarpeessa. Toisessa Korinttilaiskirjeessä Paavali puhuu myös vääristä apostoleista, jotka eivät julista oikein evankeliumia (2 Kor.11:4-5; 12-13). Uusi testamentti puhuu siis paitsi noista kahdestatoista erityiseen, ainutlaatuiseen, tehtävään asetetusta apostolista, myös monista muista apostoleista, lähetetyistä, läheteistä, lähetystyöntekijöistä. 1 Kor.12:27-28: Jumala on jotkut seurakunnan jäsenet asettanut lähetin tehtävään. Mutta lähetystyö, evankeliumin julistaminen kaikille luoduille, on koko seurakunnalle annettu tehtävä.