liikevoitto oli 9,8 (8,8) miljoonaa euroa. Vuolukivitulisijatliiketoiminnan

Samankaltaiset tiedostot
Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostamisperiaatteiden mukaisesti.

Katsauskaudella aloitettiin Venäjällä kivitutkimukset kivivarojen tutkimiseen ja tuotannolliseen käyttöön oikeuttavan hyödyntämisluvan puitteissa.

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

tekemään jatkuvasti tuotantolouhinnan osana, jolloin niistä ei odoteta syntyvän merkittäviä lisäkustannuksia.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Muutokset konsernirakenteessa Tilikaudella perustettiin Venäjälle tytäryhtiö OOO Tulikivi Russia.

Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 632 (509) henkilöä, mistä Kermansavi Oy:n henkilöstön osuus oli 96 henkilöä.

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 09.30

1-9/ Muu - tos, % Liikevaihto 41,1 39, 4,2 55,3 13,4 13,3 0,5. Muu - tos, % varastojen muutos -0,8 0,1 0,5-0,4-0,9 Valmistus omaan

Konsernin investoinnit olivat 0,7 (1,3) miljoonaa euroa. Katsauskaudella tehtiin tulisijatuotantoon muutos- ja korvausinvestointeja.

perusselvityksessä. Vuoden 2003 aikana otettiin käyttöön uusi mallipohjainen suunnittelujärjestelmä.

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin voitto ennen veroja oli 1,1 (5,4) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,02 (0,11) euroa.

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS , KLO KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Puolivuosikatsaus

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Luonnonkivien kysyntä on säilynyt hyvällä tasolla, minkä lisäksi yhtiö on saavuttanut lisämarkkinaosuutta erityisesti sisustuskivissä.

Tulikivi Oyj TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1-12/ Tilinpäätös 1-12/2007

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

Q Puolivuosikatsaus

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

KONSERNITULOSLASKELMA

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Luonnonkivien kysyntä on säilynyt hyvällä tasolla, minkä lisäksi konserni on saanut lisämarkkinaosuutta erityisesti sisustuskivissä.

KONSERNIN TULOSLASKELMA

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

PUOLIVUOSIKATSAUS

Oikaisut IFRS Julkaistu

Tilinpäätöstiedote

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

Tase, konserni, milj. euroa

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Q Tilinpäätöstiedote

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 09:15

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7)

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote klo (6)

Myynti kpl 2006/2007

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN Helsinki

Transkriptio:

Tulikivi Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2006 07.02.2007 klo 08:30 * Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2006 40,1 prosenttia ja oli 82,1 miljoonaa euroa (58,6 miljoonaa euroa vuonna 2005). * Konsernin tulos ennen veroja kasvoi 28,6% ja oli 7,8 (6,1) miljoonaa euroa. * Liiketoiminnan kassavirta ennen investointeja oli 12,0 (10,5) miljoonaa euroa. * Tilauskanta vuoden vaihteessa oli 10,4 (9,2) miljoonaa euroa. * Uusi tehdas käynnistettiin suunnitelman mukaan marraskuussa. Muutokset konsernirakenteessa ja segmenttiraportoinnissa Kermansavi Oy:n osakekanta siirtyi Tulikivi Oyj:n omistukseen 3.4.2006. Konsernin liiketoiminta jakaantui vuonna 2006 kolmeen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat vuolukivitulisijat, luonnonkivituotteet ja keraamiset tuotteetliiketoiminta. Vuolukivitulisijat-liiketoimintaan kuuluvat vuolukiviset tulisijat ja kamiinoiden verhouskivet. Luonnonkivituotteet-liiketoimintaan kuuluvat sisustuskivituotteet ja kivitoimitukset rakennuskohteisiin. Keraamiset tuotteet-liiketoimintaan kuuluvat Kermansavi-tulisijat ja käyttökeramiikka. Liikevaihto ja tulos Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2006 40,1 prosenttia ja oli 82,1 miljoonaa euroa (58,6 miljoonaa euroa vuonna 2005). Keraamisten tuotteiden osuus konsernin liikevaihdosta oli 13,5 miljoonaa euroa, joten vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu oli 17,1 prosenttia. Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan liikevaihto oli 61,3 (52,2) miljoonaa euroa eli kasvua 17,6 prosenttia. Luonnonkivituotteet-liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 13,2 prosenttia oli 7,3 (6,4) miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli 41,9 (30,7) miljoonaa euroa eli 51,1 (52,4) prosenttia. Suurimmat vientimaat olivat Saksa ja Ruotsi. Suurin suhteellinen kasvu saavutettiin Baltian maissa, Ranskassa, Venäjällä ja Saksassa. Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 4 (27,9) miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto oli 8,2 (6,3) miljoonaa euroa. Vuolukivitulisijatliiketoiminnan liikevoitto oli 9,8 (8,8) miljoonaa euroa. Vuolukivitulisijatliiketoiminnan tulosta rasittavat neljännellä vuosineljänneksellä toteutuneet jakelutiemuutoksesta johtuneet kulut 0,3 miljoonaa euroa, ympäristövarauksen kirjaus miljoonaa euroa ja Juukaan rakennetun uuden tehtaan käynnistyskulut. Uuden tuotesukupolven lanseeraaminen ja uuden jakelutieratkaisun luominen kotimaahan kasvattivat merkittävästi konsernin markkinointikuluja. Luonnonkivituotteet-liiketoiminnan liikevoitto oli 0,3 () miljoonaa euroa, keraamiset tuotteet-liiketoiminnan 1,2 miljoonaa euroa ja liiketoiminnoille kohdistamattomat kulut 3,1 (2,7) miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja parani 28,6 prosenttia ja oli 7,8 (6,1) miljoonaa euroa eli 9,5 prosenttia liikevaihdosta. Kermansavi Oy:n hankinnan vaikutus voittoon ennen veroja oli 0,8 miljoonaa euroa. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto oli 21,7 (20,7) prosenttia. Osakekohtainen tulos oli 0,16 (0,12) euroa. Kassavirta ja rahoitus Konsernin rahoitusasema säilyi hyvänä. Liiketoiminnan kassavirta ennen investointeja oli 12,0 (10,5) miljoonaa euroa. Current ratio oli 1,5 (1,6). Omavaraisuusaste oli 46,4 (63,0) prosenttia. Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gearing oli 40,9 (-3,1) prosenttia. Osakekohtainen oma pääoma oli 0,83 (0,70) euroa. Rahoitustuottoja muodostui tilikaudella miljoonaa euroa ja rahoituskuluja 0,6 miljoonaa euroa. Investoinnit ja kehitystoiminta Tilikaudella hankittiin Kermansavi Oy:n osakekanta mm. tuotevalikoiman ja potentiaalisen asiakaskunnan laajentamiseksi. Hankintameno oli 13,5 miljoonaa euroa. Konsernin muut investoinnit olivat 10,6 (4,8) miljoonaa euroa. Näistä merkittävin oli noin 6 miljoonan euron suuruinen tehdasinvestointi Juuassa. Tehdas käyttää raaka-aineenaan pääosin jäämälohkareita.

Tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat yhteensä 1,8 (1,7) miljoonaa euroa, ja niiden suhteellinen osuus liikevaihdosta oli 2,2 (2,8) prosenttia. Tuotekehitystoiminnassa pääpaino oli vuolukivitulisijojen uuden tuotesukupolven kehittämistyössä. Uuden uunimalliston myynti ja toimitukset asiakkaille aloitettiin syksyn aikana. Uusissa tuotteissa palamistekniikka ja hyötysuhde ovat alansa huippua. Kivivarojen etsintää tehtiin Suomessa ja Venäjällä. Kiviesiintymien tutkimusta jatketaan uusille alueille Venäjän Karjalassa yhteistyössä Suomen Geologian Tutkimuskeskuksen ja Karjalan Tasavallan Tiedeakatemian Geologian Instituutin kanssa. Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 664 (514) henkilöä ja tilikauden päättyessä 765 (537) henkilöä. Näistä vuolukivitulisijatliiketoiminnassa oli 579 (487) henkilöä, luonnonkivituotteet-liiketoiminnassa 54 (50) henkilöä ja keraamiset tuotteet-liiketoiminnassa 132 henkilöä. Työsuhteista 86,8 prosenttia on vakituisia ja 13,2 prosenttia määräaikaisia. Tilikaudella muodostui palkka- ja palkkiokuluja yhteensä 22,3 (16,7) miljoonaa euroa. Konsernin tuloksesta vuodelta 2006 maksetaan henkilöstölle tulospalkkiota, jonka tulosvaikutus sosiaalikuluineen oli 0,9 (0,7) miljoonaa euroa. Tulospalkkion piiriin kuuluvat kaikki koko tilikauden ajan konsernin palveluksessa olleet henkilöt, tehdaskohtaisten laskentasääntöjen mukaisesti. Työturvallisuuden kehitys on ollut hyvä. Työtapaturmien määrä sataatuhatta työtuntia kohden oli 0,06 (0,1). Hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat Tulikivi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 6. huhtikuuta 2006 valittiin hallituksen jäseniksi piispa Ambrosius, Juhani Erma, Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Heikki Vauhkonen, Reijo Vauhkonen ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Matti Virtaalan ja varapuheenjohtajaksi Heikki Vauhkosen. Tulikivi Oyj:n toimitusjohtaja on Juha Sivonen. Varsinainen tilintarkastaja on KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Osakkeiden lukumäärä, osakepääoman korotus ja hallituksen valtuutukset Tulikivi Oyj:n osakkeiden lukumäärä lisättiin tilikauden aikana nelinkertaiseksi osakepääomaa korottamatta jakamalla yksi vanha osake neljään uuteen osakkeeseen. Osakkeiden uusi nimellisarvo on 0,17 euroa. Osakkeiden lukumäärän lisäys tuli voimaan 21.4.2006. Tulikivi Oyj:n osakepääomaa korotettiin suunnatulla osakeannilla osana Kermansavi Oy:n osakekaupan maksua 122 133,10 eurolla vastaten 718 430 uutta A- osaketta. Luovutettujen A-osakkeiden käypä arvo on 2,105 miljoonaa euroa. Arvon määrityksen perusteena oli kauppaa edeltänyt A-osakkeen pörssikurssi korjattuna osinko-odotuksella eli 2,93 euroa per osake. Uudet A-osakkeet tulivat kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalla 3.7.2006. Kaupparekisteriin merkitty osakepääoma 31.12.2006 oli 6 314 474,90 euroa. Osakkeiden lukumäärä on 37 143 970 osaketta, joista A-sarjan osakkeita 27 603 970 kappaletta ja K-sarjan osakkeita 9 540 000 kappaletta. Hallituksella on valtuutus omien osakkeiden ostamiseen ja vastaavasti niiden luovuttamiseen. Yhtiön A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 2 688 552 kappaletta ja yhtiön K-sarjan osakkeita enintään 954 000 kappaletta. Yhtiön hallussa ei ollut tilinpäätöshetkellä omia osakkeita. Hallituksella on valtuutus osakepääoman korottamiseen siten, että osakepääomaa voidaan korottaa enintään 1 238 468 eurolla antamalla merkittäväksi enintään 7 285 108 uutta A-osaketta hallituksen määräämään hintaan ja hallituksen määräämin ehdoin. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto Tulikivi Oyj:n A-osakkeita vaihdettiin vuonna 2006 Helsingin Pörssissä 7,5 miljoonaa kappaletta, 23,8 miljoonan euron vaihtoarvolla. Osakkeen ylin

kaupankäyntikurssi oli 4,05 euroa ja alin 2,04. Tilikauden viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 3,51 euroa. Riskienhallinta Riskianalyysi ja riskienhallinta ovat Tulikivi-konsernissa osa vuosittain säännöllisesti toteutettavaa strategista suunnitteluprosessia. Riskien arvioinnissa on otettu huomioon niiden toteutumisen todennäköisyys ja vaikuttavuus. Riskienhallinnan avulla pyritään varmistamaan, että Tulikivikonsernin liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan ja niitä hallitaan mahdollisimman tehokkaasti siten, että konsernin strategiset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Ympäristövelvoitteet Tulikiven ympäristöstrategian tavoitteena on ympäristötyön järjestelmällinen eteneminen määritellyillä osa-alueilla. Konsernin toiminta on ympäristölupien mukaista ja noudattaa viranomais- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia. Yritys kantaa vastuun toimintansa ympäristövaikutuksista. Tulikivi-konsernilla on kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä toiminnan aikana ja tehdas- ja louhosalueita aikanaan suljettaessa. Konsernin toiminnasta ei jää ympäristöön haitallisia tai myrkyllisiä aineita. Kaikilla Tulikivi Oyj:n louhoksilla on toiminnan vaatimat ympäristöluvat. Lisäksi on vireillä uudistusprosesseja. Juuassa sijaitsevan Vaaralammen vuolukivilouhoksen perustamiseen liittyen on tehty ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely). Menettelyssä selvitettiin Vaaralammen kaivospiiriin liittyvät ympäristövaikutukset sekä huomioitiin tarpeellisessa määrin myös muun Nunnanlahdessa sijaitsevan louhostoiminnan mahdolliset yhteisvaikutukset ympäristöön. Konserni ei ole osallisena ympäristöasioita koskevissa oikeudellisissa tai hallinnollisissa menettelyissä eikä sen tiedossa ole ympäristöriskejä, joilla olisi merkittävä vaikutus konsernin taloudelliseen asemaan. Tulevaisuuden näkymät Positiivinen talouskehitys ja aktiivinen rakentaminen jatkuvat Tulikiven päämarkkina-alueilla ja tulisijatuotteiden kysynnän odotetaan säilyvän hyvänä. Konsernin liikevaihto ja tulos kehittyvät positiivisesti vuositasolla. Kotimaan uuden jakelutien ja tehtaan käynnistäminen rasittavat alkuvuoden tuloskehitystä. Hallituksen voitonjakoesitys Hallitus esittää 13. huhtikuuta 2007 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan A-sarjan osakkeelle 0,090 euroa/osake ja K-sarjan osakkeelle 0,088 euroa/osake eli yhteensä 3,3 miljoonaa euroa. Lisäksi esitetään käytettäväksi yleishyödyllisiin tarkoituksiin hallituksen päätöksellä 150.000 euroa. Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) kirjaamisja arvostamisperiaatteiden mukaisesti. Sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2006 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRICtulkintoja. TILINPÄÄTÖS 01-12/2006 KONSERNITULOSLASKELMA Me 01-12/ 01-12/ Muu- 10-12/ 10-12/ Muu- 2006 2005 tos, 2006 2005 tos, Liikevaihto 82,1 58,6 % 40,1 24,5 17,6 % 39,2 Liiketoiminnan muut tuotot 0,6 0,3 0,1 0,1 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos -0,3-1,0-0,1 -

Valmistus omaan käyttöön 1,0 1,2 0,3 0,3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö 14,4 9,7 4,5 2,8 Ulkopuoliset palvelut Työsuhde-etuuksista 10,5 6,6 3,3 1,9 aiheutuvat kulut 28,7 21,0 8,5 6,1 Poistot Liiketoiminnan muut kulut 5,2 16,3 4,0 11,5 1,5 4,5 1,0 3,3 Liikevoitto %:a liikevaihdosta 8,2 10,0 6,3 10,7 30,9 2,5 1 2,7 15,5-8,9 Rahoituskulut (netto) -0,4-0,1 0,0 0,0 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 0,0-0,1 0,0-0,1 Voitto ennen veroja %:a liikevaihdosta 7,8 9,5 6,1 10,3 28,6 2,4 9,9 2,6 15,0-7,5 Tuloverot -2,1 1,7-0,7-0,8 Tilikauden voitto 5,7 4,4 31,1 1,7 1,8-3,4 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos (EUR) laimentamaton ja laimennettu 0,16 0,12 29,8 KONSERNITASE Me 12/06 12/05 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Rakennukset 0,9 9,0 0,9 6,2 Koneet ja kalusto 13,8 8,4 Muut aineelliset hyödykkeet Aineettomat hyödykkeet 1,2 0,8 Konserniliikearvo 4,0 0,6 Muut aineettomat hyödykkeet Sijoituskiinteistöt 10,5 4,1 Myytävissä olevat sijoitukset 0,1 0,1 Saamiset Laskennalliset verosaamiset 0,5 0,5 Pitkäaikaiset varat yhteensä 4 22,0 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 10,6 7,0 Myyntisaamiset 8,5 6,5 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 0,0 0,0 Muut saamiset 2,0 1,0 Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä 4,9 26,0 4,1 18,6 Varat yhteensä 66,2 40,6 OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto 6,3 7,4 6,2 5,4 Muuntoero 0,0 0,0 Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä 17,0 30,7 13,9 25,5 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat Varaukset 3,0 0,6 0,8 0,3 Korolliset velat 14,7 1,8 Muut velat Pitkäaikaiset velat yhteensä 0,4 18,7 0,4 3,3 Lyhytaikaiset velat

Ostovelat ja muut velat 13,7 1 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 0,4 0,1 Lyhytaikaiset korolliset velat 2,7 1,5 Lyhytaikaiset velat yhteensä Velat yhteensä 16,8 35,5 11,8 15,1 Oma pääoma ja velat yhteensä 66,2 40,6 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 01-12/ 01-12/ Me 2006 2005 Liiketoiminnan rahavirrat Katsauskauden voitto 5,7 4,4 Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa 5,1 4,0 Korkokulut ja tuotot ja verot Käyttöpääoman muutos 2,5 0,8 1,8 1,8 Maksetut ja saadut korot ja maksetut verot Liiketoiminnan nettorahavirta -2,1 12,0-1,5 10,5 Investointien rahavirrat Tytäryritysten hankinta -11,0 Osakkuusyritysten hankinta ja niille myönnetyt lainat Investoinnit aineellisiin ja -0,1 aineettomiin hyödykkeisiin -10,1-5,1 Investointeihin saadut avustukset ja hyödykkeiden myynti 1,0 0,3 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahavarat, muutos Investointien nettorahavirta -20,1 0,8-4,1 Rahoituksen rahavirrat Pitkäaikaisten lainojen nostot 15,3 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut Voitonjako -3,8-2,6-5,3-2,1 Rahoituksen nettorahavirta 8,9-7,4 Rahavarojen muutos 0,8-1,0 Rahavarat tilikauden alussa 4,1 5,1 Rahavarat tilikauden lopussa 4,9 4,1 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 2006 2005 Tilauskanta (31.12) Me 10,4 9,2 Bruttoinvestoinnit, Me Bruttoinvestoinnit, %/Lv 24,1 29,4 4,8 8,1 Henkilöstö keskimäärin 664 514 Osakekohtainen tulos, euro 0,16 0,12 Osakekohtainen oma pääoma, euro 0,83 0,70 Sijoitetun pääoman tuotto, % Omavaraisuusaste, % 21,7 46,4 20,7 63,0 Gearing, % 40,9-3,1 Current ratio 1,5 1,6 Osakkeiden lukumäärä keskimäärin 36784755 36425540 Osakkeiden lukumäärä 31.12. 37143970 36425540 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Me

Osake- Yli- Muunto- Ker- Yht. pääoma kurssirahasto erot tyneet voittovarat Oma pääoma 1.1.2006 6,2 5,4 0,0 13,9 25,5 Muuntoerot 0,0 0,0 Suoraan omaan pääomaan kirjatut erät -0,1-0,1 Tilikauden voitto 5,7 5,7 Osingonjako Osakeanti 0,1 2,0-2,5-2,5 2,1 Oma pääoma 31.12.2006 6,3 7,4 0,0 17,0 30,7 Oma pääoma 1.1.2005 6,2 5,4 0,0 11,6 23,2 Muuntoerot Tilikauden voitto 0,0 4,4 0,0 4,4 Osingonjako -2,1-2,1 Oma pääoma 31.12.2005 6,2 5,4 0,0 13,9 25,5 SEGMENTTI-INFORMAATIO Liiketoiminta-alueet 01-12/ 1-12/ Me 2006 2005 Liikevaihto Vuolukivitulisijat-liiketoiminta 82,1 61,3 58,6 52,2 Luonnonkivituotteet-liiketoiminta 7,3 6,4 Keraamiset tuotteet-liiketoiminta 13,5 Liikevoitto 8,2 6,3 Vuolukivitulisijat-liiketoiminta Luonnonkivituotteet-liiketoiminta 9,8 0,3 8,8 Keraamiset tuotteet-liiketoiminta 1,2 Konsernin kohdistamattomat kulut -3,1-2,7 SEGMENTTI-INFORMAATIO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Q4/ Q3/ Q2/ Q1/ Q4/ Q3/ Q2/ Q1/ 2006 2006 2006 2006 2005 2005 2005 2005 Liiketoiminta-alueet Liikevaihto 24,4 20,5 20,9 16,3 17,6 13,4 14,6 13,1 Vuolukivitulisijatliiketoiminta Luonnonkivituotteet- 17,6 14,2 14,9 14,6 15,9 12,1 12,8 11,4 liiketoiminta 1,8 1,7 2,1 1,7 1,7 1,3 1,8 1,7 Keraamiset tuotteetliiketoiminta 5,0 4,6 3,9 Liikevoitto Vuolukivitulisijat- 2,4 2,4 1,7 1,7 2,7 1,8 1,5 0,3 liiketoiminta 2,5 2,2 2,8 2,3 3,2 2,5 2,1 0,9 Luonnonkivituotteetliiketoiminta 0,0 0,0 0,1 0,1-0,1 0,1 0,1 Keraamiset tuotteetliiketoiminta Konsernin kohdistamat- 0,7 0,7 - tomat kulut -0,8-0,7-0,9-0,7-0,6-0,7-0,7-0,7 ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET JA MUUT VASTUUT Me 12/2006 12/2005 Rahalaitoslainat ja muut pitkäaikaiset velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä ja pantteja 17,4 2,9 Annetut kiinnitykset ja pantit 27,7 10,8 Muut omasta puolesta annetut kiinnitykset ja pantit 2,1 1,7

Leasingvastuut 0,0 Johdannaissopimukset Koronvaihtosopimukset, nimellisarvo 8,3 Koronvaihtosopimukset, käypä arvo 0,1 Johdannaissopimusten käypä arvo on 31.12. markkinahinnan perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta. SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2006 Osakkaan nimi Osakkeet Osuus äänivallasta Vauhkonen Reijo 4 160 146 24,3 % Vauhkonen Heikki Elo Eliisa 2 997 706 2 957 020 24,1 % 5,9 % Virtaala Matti 2 420 346 11,9 % Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 902 380 1,5 % Mutanen Susanna 1 643 800 7,2 % Vauhkonen Mikko Paatero Ilkka 800 700 718 430 3,6 % 0,6 % Nuutinen Tarja 674 540 3,5 % Fondita Nordic Small Cap Placfond 619 000 0,5 % Muut osakkaat 18 249 902 16,9 % Tilintarkastusta ei ole vielä suoritettu. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj ja tytäryhtiöt Kermansavi Oy, Kivia Oy, AWL-Marmori Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO Tulikivi. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi Vertriebs GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei ole enää liiketoimintaa. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernin osakkuusyhtiöitä ovat Stone Pole Oy ja Leppävirran Matkailukeskus Oy. TULIKIVI OYJ Hallitus Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000, www.tulikivi.com - hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala - toimitusjohtaja Juha Sivonen