Mistä löydän päivän hevoseni? Hevostenjakolista löytyy kerhotilassa olevalta Etelä-Vantaan Ratsastuskoulu tiedottaa ilmoitustaululta. Listassa lukee päivämäärä sekä tuntien kellonajat, josta voit oman tuntisi kohdalta katsoa nimesi ja sen perässä lukee hevosen nimi. Karsinakartta löytyy samalta ilmoitustaululta, jonka perusteella löydät hevosesi karsinan luokse. Nimeni ei ole listassa, mitä teen? Ilmoita asiasta ratsastuksenopettajalle. Listoissa voi olla sekaannuksia, väärintulkittuja peruutuksia, inhimillisiä unohduksia tai tietokoneen tekemiä virheitä. Käy siis ilmoittamassa asiasta ratsastuksenopettajalle, hän antaa sinulle hevosen. Nimen puuttuminen listasta ei tarkoita, ettet pääsisi ratsastamaan, kaikki ongelmat on selvitettävissä. Mikäli näet talleissa henkilökuntaa, asiasta voi kysyä myös henkilökunnalta. Mikäli et halua/jaksa kävellä opettajan luokse, voit myös lähettää tekstiviestin päivystysnumeroon 045 20 23 023, esimerkiksi: tarvitsen apua kerhotilassa, nimi puuttuu listasta. En halua ratsastaa listan hevosella, mitä teen? Kysy ensimmäiseksi ryhmäläisiltäsi, haluaisiko joku vaihtaa kanssasi hevosta. Hevosten liikutukset on suunniteltu niin, että jokainen hevonen liikkuu tietyn verran tunteja, tuntien sisällöstä ja hevosen kunnosta riippuen. Mikäli joku samassa ryhmässä ratsastava haluaa siis vaihtaa kanssasi hevosta, voitte sopia tämän keskenänne, mutta ilmoittakaa asiasta myös opettajalle tunnin alussa. Jos kukaan ei halua vaihtaa, kysy asiasta opettajalta, mutta varaudu siihen, ettei hevosten vaihto ole aina mahdollista.
Miksi hevonen pitää kytkeä kiinni karsinassa? Kun olet löytänyt hevosesi karsinan, ota hevoselle riimu. Hevosilla ei ole omia riimuja, joten jos oman hevosesi karsinan ovessa ei ole riimua, voit lainata riimua joltain muulta. Kaikki hevoset tulee kytkeä kiinni karsinassa olevaan naruun varustamisen ajaksi, ellei karsinan ovessa ole asiasta toisin mainittu. Jos hevonen ei ole kytketty, se voi: - YRITTÄÄ KARATA, jolloin se pahimmassa tapauksessa pääsee ulos ja saattaa esimerkiksi juosta auton alle ja loukkaantua - YRITTÄÄ NÄYKKIÄ/PURRA, esimerkiksi satulavyötä kiristettäessä. Suurin osa hevosista on kilttejä, mutta hevosillakin voi olla huonoja päiviä jolloin puremiset on helpompi estää, kun hevonen on kiinni. - YRITTÄÄ KÄÄNTYÄ, jolloin ahtaassa karsinassa saattaa ratsastaja litistyä hevosen ja seinän väliin. Hevonen ei yritä tarkoituksella litistää ratsastajaa, mutta esimerkiksi etsiessään heinänkorsia karsinasta se voi kääntyä ja huomaamattaan litistää ratsastajan. Kääntyessään tai ovelle pyrkiessään hevonen voi myös astua ratsastajan varpaille, jolloin varpaat voivat murtua. KAIKKI NÄMÄ TAPATURMAT VOIDAAN ESTÄÄ TAI AINAKIN RISKEJÄ VÄHENTÄÄ, KUN HEVONEN KYTKETÄÄN VARUSTAMISEN AJAKSI.
Miksi hevonen pitää harjata? Hevosen harjaamisen tarkoitus on saada kura ja lika pois karvasta. Jos hevoselle laitetaan esimerkiksi satula selkään ja sen alle on jäänyt likaa, voi lika alkaa hiertämään ja näin hevosen selkä kipeytyy. Tämän takia huolellinen harjaaminen on erittäin tärkeää etenkin niistä kohdista, joihin tulee varusteita, eli: - PÄÄ (suitset) - SELKÄ (satula) - VATSA/KAINALOT (satulavyö) - JALAT (mikäli hevoselle tulee suojat/pintelit) Lian poistamisen lisäksi harjaaminen vilkastuttaa myös hevosen verenkiertoa, joten hevosta on hyvä harjata vaikka se ei olisikaan erityisen likainen. Myös esimerkiksi kumisualla pyörittely on hevosille ikään kuin hierontaa, josta hevoset pitävät. Harjaaminen on myös hyvä tapa viettää aikaa hevosen kanssa ja tutustua siihen ennen ratsastustuntia.
Mitä varusteita hevonen tarvitsee? Hevosen perusvarusteet ratsastusta varten ovat suitset ja satula. Jokaisella hevosella on omat suitset, jotka löytyvät tallin varustehuoneesta. Suitsien tarkoitus on pitää paikallaan kuolaimet, joka on ratsastuksessa varsinainen ohjaamisen väline. Ratsastaja on hevosen selästä käsin yhteydessä kuolaimeen ohjan välityksellä, joka kiinnitetään kuolainrenkaaseen. Suitset koostuvat siis erilaisista nahkaosista, jotka pitävät kuolaimet paikallaan. Suitsien lisäksi jokaiselle hevoselle on oma satula. Satula on hevosen selkään asetettava istuin, joka kiinnitetään hevosen mahan ympäri satulavyöllä. Satula on ratsastajalle helpompi ja tukevampi istua kuin hevosen paljas selkä. Satulaan kuuluu myös jalustimet, jotka helpottavat istuntaa entisestään ja helpottavat myös selkäännousua. Satulan alle asetetaan satulahuopa, joka hevosen hikoillessa imee kosteuden ilman, että satulan nahka vahingoittuu. Satulan alla voi olla myös muita alustoja, jotka voivat esimerkiksi kohottaa hieman edestä liikaa painuvaa satulaa. Jotkut hevoset tarvitsevat jalkoihinsa myös suojat tai pintelit. Mikäli hevosesi tarvitsee tunnille suojat tai pintelit, on siitä maininta hevosen karsinan ovessa. Suojia käytetään nimensä mukaisesti suojaamaan hevosen jalkoja erityyppisiltä iskuilta. Hevosella voi myös olla virheelliset jalka-asennot, jolloin se saattaa esimerkiksi omalla vasemmalla etujalallaan osua oikeaan etujalkaansa sen kävellessä/juostessa.
Hevoselleni tulee laittaa suojat, miksi ja miten? Osalle hevosista tulee laittaa suojat, joiden tarkoitus on nimensä mukaisesti suojata hevosen jalkoja erilaisilta iskuilta ja vammoilta. JÄNNESUOJAT ovat yleisimmät suojat joita käytetään etujaloissa. Jännesuojat suojaavat nimensämukaisesti hevosen etujalkojen jänteitä, mikäli hevonen vahingossa lyö jalkaa viereisellä jalalla (hivuttaminen). Jännesuojat suojaavat myös, mikäli hevosen takajalan kavio osuu saman puolen etujalkaan aiheuttaen vammoja/haavoja, mikäli suojia ei käytetä. HIVUTUSSUOJIA käytetään etu- tai takajaloissa, ja ne nimensä mukaisesti suojaavat hivutuksesta johtuvilta vammoilta. Hivuttava hevonen siis lyö liikkuessaan viereistä jalkaansa. Hivutussuojat voivat olla pitkät (korkeat) tai lyhyet (matalat). Hevonen jolla on suorat jalat ja liikkeet ei tarvitse suojia. Suojat voidaan kuitenkin laittaa varmuuden vuoksi esimerkiksi estetunneille, joissa hevonen saattaa joutua tekemään tiukkoja käännöksiä ja voi tämän takia osua jalallaan toiseen jalkaan. Nyrkkisääntönä suojien laittamisessa on se, että suojan ollessa jalassa tarrat ovat ulkopuolella ja osoittavat taaksepäin. jännesuoja pitkä hivutussuoja lyhyt hivutussuoja
Hevoseni tarvitsee pintelit, miksi ja miten? Pinteli on kapea ja pitkä kangasside, jota käytetään suojien tapaan suojaamaan hevosen jalkoja iskuilta ja vammoilta, mutta suojaamisen lisäksi pinteli myös tukee hevosen jalkaa. Jos hevosella on esimerkiksi vanha jännevamma, niin tällöin hevoselle ei riitä suojat vaan se tarvitsee tukea jänteilleen, jolloin sillä käytetään pinteleitä. Pinteliä voi verrata ihmisellä ideal-siteeseen, jonka esimerkiksi lenkkeilijä saattaa laittaa nilkkaansa tueksi lenkin ajaksi. Etujalassa pinteli kääritään polven ja vuohisnivelen välille. Takajalassa pinteli kääritään kintereen alapuolelta vuohisniveleen. Pintelin alle on painevaurioiden estämiseksi laitettava pintelialunen/pintelipatja, joka siis tasaa painetta tiukasti käärityn pintelin alla. Mikäli pintelin alkuosa on fleece-materiaalia, ajaa se saman asian kuin pintelipatja, eli näiden yhdistelmäpinteleiden kanssa ei ole pakko käyttää pintelipatjoja. Aseta ensin pintelipatja napakasti hevosen jalkaan. Tämän jälkeen aloita pintelin kääriminen puolesta välistä, jolloin patja on helpompi saada pidettyä paikallaan. Kierrä pinteli ensin ylös niin, että uusi kierros menee aina puolet edellisen kierroksen päälle (puoli pintelin leveyttä). Kun olet päässyt patjan yläreunaan asti, varmista että koko patja on peittynyt (ettei väliin pääse esimerkiksi hiekkaa joka voisi hiertää). Tämän jälkeen palaa takaisin alas, ja peitä patja pintelillä myös alareunasta. Tämän jälkeen palaa takaisin ylös, jolloin tarra jää polven alapuolelle. Koko paketin tulee olla napakka jotta se tukee hevosen jalkaa (vertaa ihmisen ideal-siteeseen) mutta ei kuitenkaan niin tiukka, että jalan verenkierto kärsii.
Miten hevoset pärjäävät talvella? Nykyhevosten alkukoti on Keski-Aasiassa, jossa maasto vaihtelee vuoristojen tundrasta aroon ja aavikkoon. Kuiva mannerilmasto on Aasian aroilla ja aavikoilla rajuimmillaan: kesät ovat läkähdyttävän kuumia ja talvet jäätävän kylmiä. Pakkasta terästää navakka tuuli, joka yltyy helposti myrskyksi. Talvella pakkanen voi laskea -40 asteeseen, kun taas kesällä voi olla 40 astetta hellettä. Lämpötila voi vaihdella kymmeniä asteita vuorokauden aikana. Hevonen lajina on kehittynyt miljoonien vuosien aikana sietämään äärimmäisiä lämpötiloja ja lämpötilojen nopeaa vaihtelua ääripäästä toiseen. Tämä ominaisuus on säilynyt nykyhevosillakin: aavikkojen arabit voivat elää tyytyväisinä Suomessa pihatossa, ja Irlannin kylmänkosteaan meri-ilmastoon sopeutuneita connemaroja on viety Afrikkaan. Ihmisen ja hevosen lämmöntarvetta ei voi suoraan verrata, koska lajiemme evoluutio ja edellytykset sietää äärimmäisiä lämpötiloja eroavat toisistaan valtavasti. Ihminen on kotoisin Afrikasta, ja olemme lajina sopeutuneet elämään noin 20 asteen lämmössä. Fysiologiamme keskittyy turhan lämmön haihduttamiseen kehosta, ei sen säilyttämiseen. Hevosen keho ja ruumiinrakenne toimivat päinvastoin: hevonen luo ja säilyttää lämpöä tehokkaasti, joskin se pystyy myös jäähdyttämään itseään helteessä. Sen verenkierto voi tarvittaessa ottaa käyttöön useita lämpöä säilyttäviä tai haihduttavia järjestelmiä, joita ihmisellä ei ole. Hevosen täysimittainen talviturkki on eriste, jota ihmisten talvivaatteiden suunnittelijat voivat vain kadehtia. Se estää lämmön haihtumisen iholta niin visusti, että hevosen maatessa hangessa lumi ei sula sen alla eikä karva kastu lainkaan. Talviturkissa on kaksi kerrosta: ihoa vasten on paksu pohjavilla, jota suojaa pitkä karkea suojakarva. Ylin kerros pitää sadetta jopa vuorokausia: suojakarvat kastuvat mutta vesi valuu niitä pitkin pois. Alusvilla ja iho pysyvät kuivina. Hevosen karvapeite tottelee luonnonvaloa ja päivän pituutta, eikä karvanvaihtoa voi kokonaan estää. Lämpö ja kirkas keinovalaistus voivat kuitenkin hillitä karvan pituutta ja paksuutta. Turkin paksuus vaihtelee roduittain, mutta eniten sitä säätelevät ilmasto ja hevosen elinolot.
Hevosen kylmänsietokyky ei perustu pelkkään karvaan. Iso runko säilyttää lämpöä hyvin; samaa ruumiinrakennetta hyödyntävät esimerkiksi hirvet ja porot. Pohjoiset rodut ovat tyypillisesti isorunkoisia, mutta niiden jalat ovat lyhyet tai keskimittaiset, sillä ohuiden ulokkeiden lämmönhukka on suurin. Lisäksi hevosen pitkä kuitua hyödyntävä suolisto tuottaa paljon lämpöä rehusta, pitkä nenäontelo lämmittää hengitysilman keuhkoille, eikä ääreisverenkierrolla ei ole lainkaan niin tärkeää roolia kuin vaikkapa ihmisillä, koska jaloissa on vain vähän lihaksia - hevosen varpaita ei palele. Hevosilla on myös monia kotikonsteja kylmää vastaan. Ne hakeutuvat tuulensuojaan esimerkiksi puun, kallion tai rakennuksen taakse tai kääntävät häntänsä tuulta päin, jolloin takaosa suojaa muuta kehoa tuulelta. Hevoset saattavat myös painautua kiinni toisiinsa tai liikkua lämmitelläkseen. Jos näistäkään ei ole apua, ihon verisuonet supistuvat ja karvat nousevat pystyyn. Niiden väliin jäävä ilma pitää lämpöä tehokkaasti - samoin kuin höyhenet pakkasessa pörhistyneellä pikkulinnulla. Jos muut keinot eivät auta, lihasvärinä kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lämmittää tehokkaasti. Hevonen siis tärisee, kun keho kuluttaa lämpöä enemmän kuin se pystyy tuottamaan ja säilyttämään. Hevosella ei ole hätää talvisin, jos se pääsee tuulensuojaan ja vettä ja rehua on riittävästi tarjolla. Ihmisen apua hevonen kaipaa lähinnä kastuttuaan ihoon asti sateesta tai hiestä tai työskennellessään rankasti kovassa pakkasessa. LYHYESTI TIIVISTETTYNÄ: Hevosen lämmöntarve on huomattavasti pienempi kuin omistajansa. Evoluutio on muokannut hevosesta lämmönsäästäjän, joka sopeutuu erinomaisesti äärimmäisiin lämpötiloihin.
Hevoselleni tulee laittaa loimi, miksi ja miten? Joillain hevosilla talvikarva on niin paksu, että ratsastustuntien jälkeen hevonen on läpimärkä hiestä vaikka hevosen kunto olisikin hyvä. Sen sijaan, että hevosta pidetään pitkässä talvikarvassa ja yritetään kuivattaa hikistä hevosta, on toisinaan helpompi vaihtoehto ajaa hevoselta karvat pois - tätä kutsutaan klippaamiseksi. Klipattu hevonen alkaa kasvattamaan karvaa heti, mutta etenkin heti klippauksen jälkeen hevonen on todellakin kalju, eli sitä ei saa missään vaiheessa jättää ilman loimea. Klipatulla hevosella tulee olla sisäloimi tallissa, joka otetaan pois harjaamisen ja varustamisen ajaksi. Ratsastuksen ajaksi hevoselle laitetaan ratsastusloimi, joka suojaa hevosen selkää ja takaosaa vilustumiselta. Klippaaminen on suosittua etenkin kovassa treenissä olevilla kilpahevosilla. Mikäli hevosesi ei ole klipattu, mutta se on tunnin jälkeen erittäin hikinen, voi sille laittaa selän päälle viltin muutaman tunnin ajaksi. Viltti imee kosteutta ja edistää hevosen kuivumista. Jos hevosesi ei ole hikinen tai se on hikoillut vain lievästi (esim. satulan alta) ÄLÄ LAITA HEVOSELLE VILTTIÄ. Kun talleissa on ovet suljettu niin hevosilla on yllättävän lämmin, ja pahimmassa tapauksessa ohutkin viltti voi aiheuttaa hikoilua, jolloin vaikutus on päinvastainen verrattuna siihen, mikä oli viltin tarkoitus. Edes erittäin hikisilläkään hevosilla vilttejä ei pidetä yön yli, eli iltatallin yhteydessä tallityöntekijä ottaa hevosilta viltit pois. Loimissa on kiinnitykset vähintään kahdessa kohdassa: edessä hevosen ryntäiden kohdalla ja keskellä vatsan ali menevät ristivyöt. Joissain loimissa on myös jalkalenkit, jotka menevät takajalkojen ympäri ja auttavat pitämään loimen paremmin paikallaan. Loimen laittamista auttaa se, kun etsit ensin selkälinjan eli sauman, joka kulkee selkärankaa pitkin. Tämän jälkeen se pää, mistä löytyy soljet tulee hevosen etupäätä kohti. talliloimi ratsastusloimi