PÄÄTÖS Nro 47/06/1 Dnro ISY-2006-Y-27 Annettu julkipanon jälkeen 26.4.2006 HAKIJA UPM-Kymmene Seaways Oy Ltd ASIA Hallan sataman laiturin uudelleen rakentaminen, vesialueen ruoppaus ja täyttö sekä töidenaloittamislupa, Kotka HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastolle 10.2.2006 toimittamallaan, 21.2.2006 täydentämällään hakemuksella pyytänyt lupaa Hallan puutavarasataman saneerausta varten tarvittaviin jo rakennetun satamalaiturin uudelleen rakentamiseen sekä vesialueen ruoppaukseen ja täyttämiseen. Hakija on myös pyytänyt lupaa töiden aloittamiseen jo ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Hallan puutavarasataman saneeraus on tarpeen vanhan satamalaiturin vahvistamiseksi kantamaan satamassa operoimaan tulevat nykyistä suuremmat työkoneet. Laiturin kansirakenne ja taustakenttä korotetaan nykyisin satamissa käytössä olevaan tasoon meriveden korkeuden vaihteluvälin yläpuolelle. Satamaan liikennöiviä peräportillisia aluksia varten rakennetaan uusi ramppi. Rampille rakennettavia liikenneyhteyksiä varten on tarpeen täyttää vesialuetta. Olemassa oleva noin 240 m:n pituinen laituri on rakennettu vuonna 1960. Se on rakenteeltaan paalulaituri, jossa teräsbetoninen laiturikansi tukeutuu paaluperustuksille. Rakenne on edestä avoin eli laiturin alla on maaluiska ja vapaata vettä. Laituri rakennetaan uudelleen niin, että vanhaa rakennetta puretaan mahdollisimman vähän. Paalu-
2 laiturin päälle tehdään uudet, teräksisille tukipaaluille perustettavat rakenteet. Laiturin alla tuentaan ja eroosiosuojaukseen käytetään mahdollisesti myös ponttiseinää. Vedenpinnan yläpuoliset rakenteet ovat teräsbetonisia. Nykyinen laiturikansi sijaitsee korkeustasolla N 43 + 1,6 1,8 m. Uuden kansirakenteen yläpinta rakennetaan tasoon noin N 43 + 2,5 m. Laiturin pohjoispäähän rakennetaan ramppi, johon tehdään paalujen varaan teräsbetoniset kansirakenteet ja lastausluiska. Hanketta varten täytetään vesialuetta laiturin pohjoispuolella, mihin käytetään rakennusmassoja noin 35 000 m 3. Laiturin edustan vesialuetta ruopataan noin 6 000 m 3 :n suuruisella alueella. Ruoppausmassat, jotka ovat puhtaita tai joiden haittaainepitoisuudet alittavat SAMASE-arvot, läjitetään UPM-Kymmene Oyj:n omistamalle maa-alueelle Hallan saaren eteläosaan. Läjityspaikka ympäröidään tiiviillä reunapenkereellä. Voimakkaasti pilaantuneeksi todettavat massat toimitetaan asianmukaiset luvat omaavaan vastaanottopaikkaan. Hakija toimii alueella vuokralaisena. Satama-alueen omistaa hakijan emoyhtiö UPM-Kymmene Oyj. Kysymyksessä olevan vesialueen omistaa Kotkan kaupunki, jonka teknisen toimialan maankäyttöosaston maankäyttöpäällikkö on tehnyt päätöksen alueen varaamisesta UPM-Kymmene Oyj:lle Hallan sataman laiturirakenteiden uusimista ja laajentamista varten ja siitä, että yhtiö oikeutetaan ulottamaan suunnitelmat alueelle ja hakemaan tarvittavat luvat. Alueesta tehdään kauppa lopullisten suunnitelmien valmistuttua. Satama sijaitsee Hallan saaressa, joka on Kymenlaakson seutukaavassa varattu teollisuustoimintojen alueeksi. Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa eikä asemakaavaa. Hakemukseen on liitetty seuraavansisältöinen ehdotus työnaikaiseksi vesistön tarkkailuohjelmaksi:
3 "1. Yleistä Hallan satama on suunniteltu saneerattavaksi. Työhön sisältyy laiturin rakentamisen lisäksi ruoppausta ja mereen tehtäviä täyttöjä. Vesirakennustyön aikana vesialueen samentumista ja muita mahdollisia työn aiheuttamia vaikutuksia meriveden laatuun tarkkaillaan työn aikana otettavista vesinäytteistä. 2. Näytteenotto ja analyysit NÄYTTEENOTTOPISTEIDEN SIJAINTI JA NÄYTTEENOTTOSYVYYS Vesinäytteitä otetaan yhteensä neljästä (4) pisteestä. Näytteenottopisteet sijaitsevat työkohteen ympärillä. Pisteiden ohjeellinen sijainti on esitetty liitteenä olevassa kartassa. Vesinäytteitä otetaan kustakin pisteestä kaksi kappaletta. Ensimmäinen näyte otetaan 1 m syvyydestä ja toinen 1 m pohjan tason yläpuolelta. Näytteen ottopisteet valitaan siten, että vesisyvyys tulee olemaan pisteissä vähintään 4 m. Ennen työn aloittamista näytteitä otetaan kaksi kertaa. Vesirakennustöiden aikana näytteet otetaan kahden viikon välein. Vesirakennustöiden valmistuttua näytteitä otetaan vielä kolmen kuukauden ajan kerran kuukaudessa. Vesinäytteenotto teetetään riippumattomalla asiantuntijalla. Näytteenottoa tai suoritustiheyttä voidaan tarpeen mukaan muuttaa. Tästä neuvotellaan tällöin alueellisten ja paikallisten ympäristöviranomaisten kanssa. ANALYYSIT Jokaisesta vesinäytteestä määritetään: Lämpötila [ C ] Sameus [ FTU ] Väriluku ph Sähkönjohtavuus [ ms/m ] Kokonaisfosfori [ µg/l ] Kiintoaine [ mg/l ] Lisäksi jokaisessa näytteenottopisteessä mitataan: Näkösyvyys [ m ] Ensimmäisellä näytteenottokerralla sekä toisen kerran yksi kuukausi vesirakennustöiden käynnistymisestä määritetään näytteenottopisteestä n:o 4 otetusta syvemmästä näytteestä lisäksi arseeni, kadmium, kromi, kupari, nikkeli, sinkki ja lyijypitoisuus (µg/l). Näytteiden analysointi teetetään riippumattomassa akreditoidussa laboratoriossa.
4 RAPORTOINTI Tarkkailun aikana saadut tulokset toimitetaan alueelliselle ja paikalliselle ympäristöviranomaiselle sekä rakennuttajalle. Rakennustyön valmistuttua ja tarkkailun päätyttyä kootaan tarkkailutuloksista loppuraportti." HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO Hakemus on vesilain 16 luvun 9 :n mukaisesti annettu tiedoksi Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle ja Kotkan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Muistutukset ja vaatimukset on tullut tehdä ympäristölupavirastolle viimeistään 13.3.2006. MUISTUTUKSET Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on lausunut, että puhtaiden maiden jatkohyödyntäminen on tehtävä ympäristönsuojeluasetuksen 4 :n 2 kohdan mukaisesti niin, että se vastaa jätelain vaatimukset täyttävää suunnitelmaa. Pilaantuneiden sedimenttien läjityksen tulee tapahtua läjitysalueelle, jolla on ympäristönsuojelulain edellyttämä lupa. Hakemuksessa esitetylle läjitysalueelle läjitystä ei siten voi tehdä ilman ympäristösuojelulain mukaista lupaa. Vesistön tarkkailuohjelmassa on esitetty neljä havaintopaikkaa, mutta yksikään ei ole ruoppausalueen välittömässä vaikutuspiirissä. Ohjelmaan on lisättävä yksi piste Hallan sataman ja Mäntykarit välille (kartassa ~ 7.3 m väylän vaihtuessa 3 m väyläksi) ja otettava tästä pisteestä ohjelmassa pisteelle 4 esitetyt raskasmetallimääritykset. Jotta tarkkailukustannukset eivät kohoaisi, voidaan vesirakennustyön jälkeistä seurantaa keventää jättämällä yksi näytteenottokierros pois, jolloin näytteitä otettaisiin ainoastaan kahden kuukauden ajan (kerran kuukaudessa) töiden valmistuttua. Vesistön tarkkailu on muutoin tehtävä kattavasti suunnitelman liitteenä olevan ohjelman mukaan. Luvan saajan on varmistettava ennen työhön ryhtymistä, että laiturin rakentamisen ja ruoppausmassojen läjittämisen edellytykset ovat olemassa myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaan. Laiturirakenteet ja muut työt on tehtävä niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa vesistölle ja sen muulle käytölle. Rakentamisessa tu-
5 lee käyttää sellaisia menetelmiä, että veden samentuminen alueella haitallisessa määrin estyy. Täyttöihin käytettävän materiaalin on täytettävä puhtaalle maa- ja kiviainekselle asetetut laatuvaatimukset. Jos täytössä käytetään betonimurskaa tai muuta jätemateriaalia, on ympäristönsuojelulain mukaisen luvan tarve selvitettävä. Työalueet on siistittävä sekä muotoiltava ja maisemoitava ympäristöön sopivaksi. Luvan saajan on pidettävä täyttöalueet, laiturit ja niihin kuuluvat rakenteet kunnossa. Kunnossapitotyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa vesistölle ja sen muulle käytölle. Töiden aloittamisesta ja valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti Kaakkois- Suomen ympäristökeskukselle. Suunnitelman mukainen laiturin rakentaminen ja puhtaiden massojen sijoittaminen eivät loukkaa yleistä etua. Ympäristökeskus on puoltanut luvan ja töidenaloittamisluvan myöntämistä. Kotkan kaupungin ympäristölautakunta on lausunut, että laiturirakenteen uusimiselle hakemuksessa esitetyllä tavalla ei ole estettä. Mikäli nykyisiä betonirakenteita poistetaan ja käytetään laiturin rakentamisessa tai muissa kohteissa, on betoni murskattava ja raudoitukset poistettava. Murskeen sijoittamiselle on tarvittaessa haettava ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Ruoppausmassat on läjitettävä sellaiseen paikkaan, jolla on ympäristönsuojelulain mukainen lupa massojen vastaanottamiseen. Lievästi pilaantuneiden ruoppausmassojen hakemuksessa esitettyä läjityspaikkaa ei ole hyväksytty kysymyksessä olevien massojen läjityspaikaksi. Massojen sijoittamista esitetylle paikalle on tarkasteltava tarkempiin tutkimuksiin ja asianmukaiseen läjityssuunnitelmaan perustuen ympäristönsuojelulain mukaisessa lupamenettelyssä.
6 YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto myöntää UPM-Kymmene Seaways Oy Ltd:lle luvan Hallan sataman laiturin uudelleen rakentamiseen sekä vesialueen ruoppaukseen ja täyttöön, Kotkan kaupungissa. Hanke toteutetaan hakemukseen liitetyn 6.2.2006 päivätyn suunnitelmaselostuksen ja sen yleissuunnitelmapiirustuksen 1:500 (piirustus 21888-S1) sekä ympäristölupavirastolle 21.2.2006 toimitetun leikkauspiirustuksen 1:100 mukaisesti. Tällä päätöksellä ei ole myönnetty hankkeelle lupaa siltä osin kuin se ehkä olisi tarpeen ympäristönsuojelulain tai maankäyttö- ja rakennuslain mukaan. Perustelu Hanke on tarpeen vanhan kantavuudeltaan heikon satamalaiturin vahvistamista varten ja käytössä olevia laivatyyppejä varten tarvittavien rakenteiden tekemiseksi. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu hyvitettäviä edunmenetyksiä. Vastaus muistutuksiin Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen ja Kotkan kaupungin ympäristölautakunnan muistutukset otetaan huomioon määräyksistä ilmenevällä tavalla. Ruoppausmassojen sijoittamispaikan osalta on riittävää määrätä 1. määräyksestä ilmenevällä tavalla, koska tässä asiassa ei ole kysymys ympäristöluvan myöntämisestä ruoppausmassojen sijoittamiseen eikä se kuuluisi ympäristölupaviraston toimivaltaankaan. Ympäristölupaviraston toimivaltaan ei myöskään kuulu ottaa kantaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen luvan tarpeellisuuteen. MÄÄRÄYKSET 1. Täyttöön käytettävän materiaalin on täytettävä puhtaalle maa- ja kiviainekselle asetetut laatuvaatimukset.
7 Ruoppausmassat on sijoitettava sellaiseen paikkaan, jolla on asianmukainen lupa niiden vastaanottamiseen. Työ on suoritettava siten, että vesialueella ei aiheudu tarpeetonta samentumista eikä vältettävissä olevaa haittaa vesialueen käytölle. 2. Töiden päätyttyä on alue siistittävä sekä muotoiltava ja maisemoitava ympäristöön sopivaksi. Täyttö- ja laiturialueet on pidettävä luvan edellyttämässä kunnossa. 3. Luvan saajan on tarkkailtava hankkeen työnaikaisia vaikutuksia merialueella muutoin hakemukseen liitetyn tarkkailuohjelmaehdotuksen mukaisesti, mutta seuraavin ohjelmaan tehdyin muutoksin: tarkkailuohjelman mukaisten tarkkailupisteiden lisäksi Hallan sataman ja Mäntykarit väliltä (kartassa ~ 7.3 m väylän vaihtuessa 3 m väyläksi) otetaan ohjelmassa pisteelle 4 esitetyt raskasmetallimääritykset ja näytteitä otetaan kahden kuukauden ajan (kerran kuukaudessa) töiden valmistuttua. 4. Ennen työhön ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle ja Kotkan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 5. Työ on tehtävä 4 vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Työn valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Kaakkois- Suomen ympäristökeskukselle ja Kotkan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. LAINKOHDAT Vesilain 2 luvun 3 ja 6 1 momentti
8 TÖIDENALOITTAMISLUPA Koska kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin, ja koska olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan, ympäristölupavirasto vesilain 2 luvun 26 :n nojalla oikeuttaa luvan saajan ryhtymään jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista tässä päätöksessä tarkoitettuihin töihin ja toimenpiteisiin. Luvan saajan on tällöin ennen töihin ryhtymistä asetettava Etelä-Suomen lääninhallituksen huostaan tämän hyväksymä 10 000 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka lupapäätöksen kumoaminen tai lupaehtojen muuttaminen valituksen johdosta voi aiheuttaa. Vakuuden tulee olla voimassa siihen saakka, kun tämä päätös saa lainvoiman tai jos lupa kumotaan tai sen ehtoja muutetaan siihen saakka, kun mahdolliset vahingot, haitat tai kustannukset on korvattu. KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 1 960 euroa (vesialueen täyttö yli 20 000 m 3 ) Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1238/2003).
9 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Marjo Kaikkonen Seppo Kekäläinen Erkki Kaijalainen Sinikka Pärnänen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet johtaja Marjo Kaikkonen sekä ympäristöneuvokset Seppo Kekäläinen ja Erkki Kaijalainen. Asian on esitellyt esittelijä Sinikka Pärnänen. SP/ph Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 020 490 4973, 040 774 8075
V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään 26.5.2006 ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, 70101 Kuopio Puhelin: 020 490 120 Telekopio: 020 490 4999 Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y- tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.