Suomalaiset rukoilivat talvisodan aikana presidentti Kyösti Kallion johdolla Rukouksien kuuleminen tulee selvästi esiin ainakin Pohjois-Suomen taisteluissa 1/7
Pelkosenniemen taistelu. 16 19.12.1939 Neuvostoliiton hyökkäys alkoi yllättäen vesisateessa Pelkosenniemellä 16. joulukuuta 1939 ja he saivat kirkonkylän haltuunsa panssarijoukkojen avulla. Saman päivän iltana alkoi suomalaisten vastahyökkäys. Koukkaavat joukot olivat vailla yhteyksiä omaan rykmenttiinsä. Ne yllättivät vihollisen ja tuhosivat kilometrin päässä lossilta sen huoltokeskuksen ja tykkipatterit. Yllättyneet neuvostojoukot jättivät Pelkosenniemen ja pakenivat sekasorron vallitessa 19. joulukuuta yöllä kohti Savukoskea. Hyökkääjältä jäi Pelkosenniemen lossille koko kalusto ja myös soittokunnan puhaltimet, joilla oli tarkoitus juhlistaa Lapin valtausta. Taistelun ratkaisevana päivänä; - Aamulla oli vesisade. Päivällä lämpötila alkoi laskea ja illalla oli noin 40 astetta pakkasta. Taivaallinen pakkastykki puhui ja lujaa. Lämpötilan lasku halvaannutti venäläiset joukot ja he joutuivat perääntymään! Lämpötila sattui laskemaan ratkaisevana päivänä. Samanlainen säätilan muutos ratkaisi myös Raatteentien taistelut. Siitä lisää myöhemmin! Suomalaiset olivat varustautuneet talviolosuhteisiin kuuluvasti. Venäläiset taas olivat tulleet kesävarusteissa. Sitä voi kuvitella: - Mitä on mennä ulos märkänä 40 asteen pakkaseen kesävarusteissa aukealle paikalle. Siinä kyllä taisteluhalut häviää, kun on täysi tekeminen sulana pysymisen kanssa! Venäläiset olivat varmoja voitostaan. Heillä oli mukanaan torvet voitonfanfaaria varten. Torvet jäivät sotasaaliiksi Pelkosenniemelle käyttämättöminä. Pelkosenniemen muistomerkki Pelkosenniemen muistomerkissä kerrotaan totuus! - Suomalaiset rukoilivat! 2/7
Raatteen tien tapahtumat: 1.1. 7.1.1940 Vuodenvaihteessa 1939-1940 joulukuussa venäläisjoukot hyökkäsivät Raatteen tietä myöten suomalaisten kimppuun tarkoituksella katkaista Suomi Oulun korkeudelta.. 2. pnä tammikuuta pioneerien rakentaman murroksen ja suomalaisasemiin saadun pst-tykin avulla suomalaiset saivat kuitenkin pidettyä asemansa. Paikalle saapunut pst-tykki onnistui pian asemiin tulonsa jälkeen tuhoamaan 8 Puna-armeijan panssarivaunua. (Luulen isäni olleen kyseisen pst-tykin joukkueenjohtajan. Hän kuului sellaisen pst-tykin miehistöön, jota aina heitettiin tiukkaan paikkaan. Hänellä oli sieltä sellaisia valokuvia, joissa ei ollut vielä lunta satanut minkään päälle. Kyllä hän jotain kertoikin sieltä.) Raatteen tiellä tapahtui, joku sanoo, sattui samanlaisia tapahtumia kuin Pelkosenniemelläkin. Lämpötila laski rajusti 4. tammikuuta, jolloin suomalaiset valmistelivat Raatteen tiellä ratkaisevia iskuja. Kajaanissa mitattiin tuolloin alimpana lämpötilana 30,5 astetta. Kun 44. Divisioona tuhottiin 5. 7. tammikuuta, oli pakkanen Kajaanissa lähes 30 astetta. Jalkaväkirykmentti 27:n ensimmäisen pataljoonan sotapäiväkirja kiteytti sääolojen merkityksen 7. tammikuuta, jolloin ukrainalaiset kohtasivat loppunsa Haukilan motissa: Aamulla pakkanen oli pehmittänyt ryssän. Asemat tien molemmin puolin vallattiin helposti. Pakkastykki oli todella tehokas! Pakkanen vei taistelutahdon. Heidän oman ilmoituksensa mukaan kuoliaaksi paleltui 82 miestä. Todellisuus lienee toinen. He saivat jossain vaiheessa sinne huopatossujakin, joista tuli monelle ansa. Maasto siellä on soista. Kun ne kerran kastuivat, niin sen jälkeen ne jäätyivät. Kerrotaan, että niitä jalkoja sitten amputoitiin huopatossut jalassa. Sää lämpeni heti taistelun ratkettua 8. tammikuuta. Venäläisessä historiankirjoituksessa onkin arvioitu, että Raatteen tiellä puna-armeijan katastrofi oli yhtä paljon pakkasen kuin suomalaisen sotataidon tulosta. Raatteen pakkasessa pohjoissuomalaiset olivat kuin kotonaan, kun taas ukrainalaiset palelivat kesävaatteissaan heille täysin oudossa hyisessä korvessa. Venäläisillä oli puute myös polttoaineesta. Eräs tekijä oli Suomi-konepistooli, jonka suomalaiset kehittivät. Yhteen lippaaseen sopi 70 luotia. Se oli tehokas ase yhteisrynnäkköä vastaan. Suomalaisilla oli myös hiihtotaito, jonka ansiosta he liikkuivat metsässä helposti. Venäläisiä taistelijoita oli erään tiedon mukaan noin 23.000. Kaatuneita oli yhteensä 17.000. 3/7
Kuvia Raatteen tieltä Raatteen tien taistelut päättyivät suomalaisten saavuttamaan merkittävään voittoon. Suomalaisten kannalta uhka valtakunnan katkaisemisesta kahtia oli vältetty. Suomalaiset saivat sotasaaliikseen muun muassa : 4 822 kivääriä, 190 pikakivääriä, 106 konekivääriä, 29 panssarintorjuntatykkiä, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 43 hyökkäysvaunua, 10 panssariautoa, 16 ilmatorjuntakonekivääriä, 1 170 hevosta, 260 kuorma-autoa, 20 traktoria, 15 moottoripyörää, 47 kenttäkeittiötä, 2 henkilöautoa. Näitä tarvittiin myöhemmin käytävässä sodassa: Tämän lisäksi suomalaiset ottivat taistelualueelta noin 1 200 sotavankia. Puna-armeijan 44. divisioonan tuho oli melko täydellinen. Raatteen tien varressa on kivi jokaiselle kuolleelle eli 17 000 kpl. Tarkkaa lukua kuolleista ja kadonneista ei tiedetä. Suomalaisia kaatui tai hävisi noin 400. 4/7
Talvisodan ihme Sallassa - jääkärimajuri Ragnar Nordströmin Suomiteko joulukuussa 1939 19.1. 13.3,.1940 En osaa ohittaa tätä Nordtrömin tekoa. Se liittyy Pohjois- Suomen taisteluihin. Hän oli sankari, joka ei tuo itseään esiin! - Kokonaisuudesta huolehdittiin! - Ihmeenä tätäkin on pidettävä! Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström (1894-1982) kertoo postuumeissa muistelmissaan Voitto tai kuolema (WSOY 1996) Pohjois-Suomen rintaman ratkaisevista tapahtumista Talvisodan alkupäivinä: Heti sodan alettua silloinen jääkärimajuri Nordström matkusti Pohjois-Suomeen, jossa hän otti yhteyden vanhaan ystäväänsä jääkärieversti Oiva Willamoon, joka oli Sallan- Petsamon rintaman komentaja. Willamo kertoi, että hänellä oli vastassaan Sallan itäpuolella kaksi divisioonaa sekä saman verran Petsamossa. Talvisodan aikaan Puna-armeijan divisioonan miesvahvuus oli yli 18.000 miestä, eli kaikkiaan Willamolla oli rintamalla vastassaan yli 72.000 vihollissotilasta. Ja näitä torjumaan hänellä oli ainoastaan yksi rykmentti, ja lisäksi Rovaniemellä 2.000 asepalvelukseen kutsuttua, kaikki ilman aseita. Nordström matkusti heti entisen pääministerin, professori T.M. Kivimäen kanssa Tukholmaan ja koetti ostaa aseita useiden eri aseagenttien kautta, omaan laskuunsa, koska sen enempää päämajalla kuin hallituksellakaan ei ollut tietoa hänen aseostoistaan. Tukholmasta Nordström soitti Sallan rintamalle eversti Willamolle aamuin ja illoin. Willamo perääntyi melkein joka päivä ja olisi kuluneine joukkoineen muutaman päivän kuluttua Rovaniemen porteilla. Aseiden lyhin toimitusaika oli tarjouksen mukaan kymmenen päivää. Ne piti toimittaa Danzigista, ja ne olivat saksalaisten sotasaaliiksi saamia puolalaisia aseita. Koska aika Willamon ja Suomen tiimalasista valui, Nordström meni tapaamaan Suomen sotilasasiamiestä Tukholmassa, hyvää ystävänsä ja komppaniatoveriaan, jääkärieversti Väinö Palojärveä. Nordström kysyi Palojärveltä, miten asetoimitusta voitaisiin nopeuttaa. Palojärvikään ei kyennyt keksimään muuta ratkaisua, kuin että Ruotsin hallitus saataisiin pääesikunnan kautta kiinnostumaan ja antaman heti aseapua. Palojärven ehdotuksesta herrat menivät yhdessä Ruotsin yleisesikunnan päällikön, kenraali, vapaaherra Axel Rappen puheille. Rappea pidettiin Ruotsin armeijan terävimpänä päänä, kuten Nordström asian ilmaisee. Suomalaiset kuvasivat Rappelle tilanteen rintamalla, vihollisen vahvuudet ja keskitysmarssit, suomalaisten vahvuudet ja taisteluasemat. Summana: jos venäläiset pääsisivät etenemään Sallasta Ruotsin rajalle, Suomi olisi menetetty, maa piiritetty ja olisimme kuin saaressa. Nordström pyysi aseista niille 2.000 aseettomalle miehelle, jotka odottivat Rovaniemellä, tarkkaan ottaen 2.000 kivääriä, 100 kevyttä konekivääriä ja 8 panssarintorjuntatykkiä, puna-armeijalla kun pohjoisessakin oli käytössään tankkeja. 5/7
Rappe sanoi: Miksi ei Teidän päämajanne ole ajatellut näitä asioita? [Päämaja = Mannerheim, VH] Nordström vastasi: He joko eivät ole ajatelleen yhtään mitään, mikä ei kyllä tee asiaa yhtään paremmaksi, tai siten he ovat ajatelleet, että Ruotsin tuli hoitaa tämä rintama. Mutta jos Suomen armeija tuota pikaa tulisi Ruotsin rajalle, asia ei siitä muuttuisi paremmaksi, sillä silloin Ruotsin hallitus tulisi sanomaan, että olisimme kyllä auttaneet Suomea, mutta meillä ei ollut riittävästi aikaa. Kaikki kävi liian nopeasti. Silloin Rappe hypähti ylös ja sanoi: Precis min åsikt (Täsmälleen minun näkemykseni). Tämä keskustelu käytiin kello 10 ja 11 välillä aamupäivällä. Rappe otti yhteyttä hallitukseensa, ja jo klo 2 samana päivänä kokoontui Ruotsin hallitus ja myönsi aseet. Nordström oli nimenomaan maininnut Rappelle, että sen enempää Rytin hallitus kuin Mannerheimin pääesikuntakaan ei Suomessa tiennyt tästä käänteestä. Ja jos Suomi ei maksa aseita, Nordström itse maksaa. Niin Nordström matkusti aseet mukanaan Tornioon. Kun Tornion komendantti, majuri Pettersson, kuuli aseista, hän ilmoitti tietysti päämajaan, että sellaisia oli saapunut maahan. Päämaja halusi käyttää panssarintorjuntatykkejä muualla, mutta ei ainoatakaan Sallassa. Aseet olivat tulleet Nordströmin nimissä, ja hän kieltäytyi luovuttamasta niitä päämajan määräysvaltaan. Hän vaati, että kaikkien oli tultava Sallaan. Päivän verran aseet makasivat Torniossa, kunnes jääkärieverstiluutnantti sai tahtonsa läpi, ja koko aselähetys meni Rovaniemelle. Ennen kuin kiista aseista ratkesi, elettiin kiihkeitä tunteja Torniossa. Asejuna oli saapunut Tornion ratapihalle sunnuntaina 10.12.1939 ja sitä oli heti seuraavana aamuna ryhdytty armeijan toimesta purkamaan: tiedustellessaan asiaa, Nordströmille ilmeni, että aseet menisivät eteläisille rintamille. Silloin Nordström suuttui. Hän soitti päämajaan ja uhkasi nostaa syytteen yksityisomaisuuteen kajoamisesta. Hän vaati saada lähettää aseet Willamolle. Ja ellei tähän kahden tunnin sisällä suostuta, hän ajattaa koko junan Röytän satamasta mereen. Lupa tuli. [Mannerheim tunsi Nordströmin ja tiesi, että tämä olisi tehnyt, mitä uhkasi, joten.. Saatan kuvitella, miten M. puri hammasta, VH]. Vielä samana päivänä, kun juna Torniosta lähti, heitettiin neljä panssarintorjuntatykkiä tuleen Märkäjärvellä, ja kahdessa tunnissa ammuttiin rikki neljä punaarmeijan tankkia. Venäläiset olivat tottuneet siihen, että suomalaisilla ei ole tankintorjunta-aseita Lapissa. Nyt vihollisen eteneminen pysähtyi, ja rintama kivettyi paikoilleen Märkäjärvelle koko Talvisodan ajaksi. 6/7
Ilman näitä aseita vihollinen olisi varmasti vallannut Rovaniemen, ja sen jälkeen sen olisi ollut helpompi päästä Ruotsin rajalle. Meillä tosin oli Kemissä ja Oulussa kaksi rykmenttiä koulutettavana, jotka myöhemmin täysin harjoitettuina lähetettiin uhanalaiselle Suomussalmen rintamalle jossa ne vaikuttivat ratkaisevasti Suomussalmen voittoon. Jos ne olisivat joutuneet tulppaamaan vihollisen vyöryä Sallaan, venäläiset olisivat päässeet etenemään Suomussalmella. Näin näillä aseilla oli joka suhteessa ratkaiseva merkitys pohjoisen Suomen taisteluihin. Kun Märkäjärvi kesti, molemmat rykmentit lähetettiin Suomussalmelle ja ne antoivat kenraali Siilasvuolle mahdollisuuden saada siellä suuri voittonsa vihollisesta. Mutta kenraali Willamo, Lapin maaherra Kaarlo Hillilä kuten armeijakunnan komentajakin Suomussalmelta ylös pohjoiseen, kenraali Tuompo, olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jos Willamo ei olisi saanut aseita, Rovaniemi olisi menetetty. Silloin olisi ollut vaikeaa pysäyttää vihollista ennen Ruotsin rajaa. Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström summaa Pohjois-Suomen rintamalohkojen voimasuhteita ja taisteluiden rajuutta: Sallan rintaman ratkaisutaisteluissa joulukuussa 1939 puna-armeijan ylivoima oli yli nelinkertainen. Suhde: 72.000 vihollisella ja noin 15.000 suomalaisilla. Vihollinen tunkeutui maahan Pelkosenniemen suunnassa 182 kilometriä sekä Kemijärven suunnassa 139 kilometriä eli syvemmälle kuin millään muulla rintamalla Talvisodassa. Muutamia päiviä myöhemmin Suomussalmen ratkaisutaisteluissa vihollisen ylivoima oli alle kolminkertainen, eikä se päässyt etenemään kaikkiaan kuin 80 kilometriä. Sallasta ei kukaan ole kirjoittanut. Kansalaissodan sotainvalidista, Nordströmistä tuosta Sallan rintaman salaisesta sankarista tehtiin vähin äänin everstiluutnantti. Tasan eivät käy kunnia, maine eikä sankaruus. Todelliset sankarit, he taitavat olla, salattuja, hiljaisia ja sellaisiksi jäävätkin. Arvoisa lukija, kun seuraavan kerran kesälomaretkellä tai muutoin poikkeat Märkäjärvellä, muista Sallan rintaman miehiä - ja erästä, joka vaivojaan säästämättä hankki näille miehille aseita, joita virallinen Suomi ei halunnut tai pystynyt hankkimaan. Pieni hiljainen hetki tapahtumapaikoilla on varmasti paikallaan. Ja juuri nyt, kun emme siellä ole emmekä sinne pääse, keskittäkäämme hetkiseksi ajatuksemme tähän, ei niin hiljaiseen eikä niin vaatimattomaan, sankariin, joka kuitenkin jäi vaille sitä korkeinta ja näkyvintä valtiollista kiitosta, jonka hän töidensä perusteella epäilemättä on ansainnut. Suomen rajat eivät olisi sellaiset, kuin ne nyt ovat, ilman Ragnar Nordströmiä! Näitä Rangareita on varmaan monia muitakin, jotka eivät ole saaneet ansaittua huomiota! Sotia on vaikea ymmärtää! Ei niitä ainakaan rakkauden Jumala saa aikaan. Pimeyden henkivallat niitä luo ja suunnittelee. Eikä se ole oikein että me vain katselemme, kun vihollinen tulee ja tappaa meidät ja omaisemme! - Toisaalta jää kyselevälle kannalle! www.einoniemi.fi 7/7