Toimintakertomus 2016

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2017

TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Soukan Kamerat ry Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Kokouksen esityslista

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjoismainen yhteistyö

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TURUN KAMERAT r.y. JÄSENLEHTI 1/2015

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Toimintakertomus vuodelta 2009

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintakertomus

kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Sääntömääräinen syyskokous

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

2016 TOIMINTAKERTOMUS

PÖYTÄKIRJA

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Toimintakertomus vuodelta 2010

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Turun Seudun Wanhat Toverit

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo

JÄSENTIEDOTE 2/2014

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA JOULUKUU Parketti vietti joulujuhlaa ( ) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

JOENSUUN KAMERASEURA RY

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Jäsentiedote 4 / 2008 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY

TOIMINTASUUNNITELMA

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous Kiimingin Reposelässä.

SYYSKOKOUS

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Toimintakertomus 2016

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Turun Senioriurheilijat ry

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

Transkriptio:

Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2016 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja ylläpitää valokuvausharrastusta Turun seudulla. Tätä toiminta-ajatusta noudattaen Turun Kamerat järjestivät 86. toimintavuotenaan kerhotoimintaa, valokuvausretkiä kuin myös muutakin oheistoimintaa, joiden kautta tuotiin yhdistyksen toimintaa tutuksi ihmisille. Kokoukset Turun Kamerat kokoontuivat vuoden 2016 aikana 9 kertaa Taimi II:n tiloissa ja hallitus kokoontui Taimi II:n alakerran kerhotiloissa. Osanottajia kuukausikokouksissa oli keskimäärin 30 jäsentä. Eniten jäseniä oli tammi- ja helmikuun kokouksissa jolloin paikalla oli 35 jäsentä. Vertailun vuoksi vuonna 2015 kokouksissa oli keskimäärin 30 jäsentä paikalla. Vähiten jäseniä oli marraskuun kokouksessa jolloin paikalla oli vain 24 jäsentä. Vuosikokous pidettiin maaliskuussa sekä vaalikokous marraskuussa. Jokaisesta pidetystä kokouksesta on laadittu erikseen pöytäkirjat. Tammikuun kuukausikokouksessa 14.01.2016 oli paikalla 35 jäsentä. Seuran käyttöön hankittu uusi videotykki vihittiin käyttöön. Uudistetut kilpailusäännöt näkyivät kuukausikilpailussa osallistuvien vedostettujen kuvien vähenemisenä. Tuttuun tapaan palkittiin myös edeltävän vuoden ansioituneet kuvaajat sekä käytiin läpi TK-TSLK haastekilpailun tulokset sekä FIAPin kansainvälisen IX Seuracup tulokset. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 64 kuvaa, joista vedoksia oli 24. Helmikuun kuukausikokouksessa 11.02.2016 oli paikalla 35 jäsentä. Kerrottiin jäsenille kuluvan vuoden aikana järjestettävistä vierailuista JAS Tekniikkaan sekä Lightpressiin. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 75 kuvaa, joista vedoksia oli 37. Maaliskuun kuukausikokouksessa 10.03.2016 oli paikalla 29 jäsentä. Kokouksen yhteydessä oli myös vuosikokous. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 67 kuvaa, joista vedoksia oli 23. Huhtikuun kuukausikokouksessa 14.04.2016 oli paikalla 34 jäsentä ja illan esiintyjänä oli tuttuun tapaan Mika Lilja Rajala Camerasta, joka esitteli kameramaailman kuulumisia. Kauko Lehtonen palkittiin Suurmestarikuvaajan arvonimellä. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 64 kuvaa, joista vedoksia oli 24. Toukokuun kuukausikokouksessa 14.05.2016 oli paikalla 27 jäsentä. Tiedotettiin jäsenistöä Kopioston keräämästä Valvontavaltakirjasta, jonka täyttäminen ja lähettäminen on vapaaehtoista. Matti J. Niemi ja Pentti Koivikko pitivät yhdessä esityksen Kuvat esille - Paspikset, jonka tarkoituksena oli valaista minkälaiset kehykset sopivat millekin kuvalle. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 65 kuvaa, joista vedoksia oli 25. Syyskuun kuukausikokouksessa 08.09.2016 oli paikalla 28 jäsentä ja illan vieraana oli Viivi Sihvonen Nuoret Valokuvaajat Ry:stä. Viivi kertoi omasta valokuvausharrastuksestaan. Kuvankäsittelyä -esitykseen valitut kuvaajat esittelivät omat lopputuloksensa valituista RAW-kuvista. Seuran edesmenneen jäsenen Tapio Lehmusvaaran poismenon kunniaksi pidettiin hiljainen hetki. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 61 kuvaa, joista vedoksia oli 21. Lokakuun kuukausikokouksessa 13.10.2016 oli paikalla 32 jäsentä. Turun Kamerat muisti varapuheenjohtaja Marjatta Laineenkaren johdolla 70-vuotta täyttävää puheenjohtajaa Matti. J. Niemeä onnitteluin ja kukkasin. Illan esiintyjänä oli Paul Brück, jonka esityksen aiheena oli Milloin valokuva on taidetta. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 76 kuvaa, joista vedoksia oli 31. Marraskuun kuukausikokouksessa 10.11.2016 oli paikalla 24 jäsentä. Kokouksen yhteydessä oli myös vaalikokous. Kauko Lehtonen palkittiin huomionosoituksella EFIAP Silver -arvonimen saamisesta ja Eero Siltanen palkittiin huomionosoituksella AFIAP -arvonimen saamisesta. Kokouksen jälkeen pidettiin huutokauppa, jossa huutokaupattiin Taimi II:n alakerran tilojen siivouksessa ylimääräisiksi havaittuja tavaroita. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 66 kuvaa, joista vedoksia oli 24. Page 1

Joulukuun kuukausikokouksessa 08.12.2016 oli paikalla 29 jäsentä. Turun Kamerat pitivät hiljaisen hetken edesmenneen jäsenen Heikki Parkkisen muistolle. Turun kaupunki on antanut yhteisöavustuksen Turun Kameroille koskien Vuosinäyttelyä 2017. Kokouksen yhteydessä tarjottiin seuran jäsenille kakkukahvit kuluneesta vuodesta. Kuukausikilpailuun osallistui yhteensä 65 kuvaa, joista vedoksia oli 19. Taloudellinen toiminta Turun Kamerat Ry:n taloudellinen toiminta oli vakaata koko vuoden 2016. Yhdistyksen tulot koostuivat jäsenmaksuista (joiden suuruus vuoden 2016 ensimmäisen jäsenen osalta oli 40 euroa ja toisen saman perheenjäsenen osalta 20 euroa), avustuksista ja koulutuksista sekä varastotilan vuokrasta. Turun Kamerat saivat myös vuoden 2016 aikana Turun kaupungilta 2000 euroa yhteisöavustuksena. Albumia ei julkaistu vuoden 2016 aikana. Menot koostuivat tiedotus- ja julkaisutoiminnasta, koulutus- ja retkitoiminnasta, laite- ja tarvikehankinnoista, kilpailu- ja näyttelytoiminnasta, yhdistyksen kerhotilojen vuokrasta sekä Suomen Kameraseurojen Liiton (SKsL) jäsenmaksuista. Tiedotustoiminta Tiedotustoiminta jäsenille hoidettiin lähettämällä toimintakalenteri ja kokouskutsukirje alkuvuodesta. Niille jäsenille, jotka ovat jäsenmaksun ja rekisteröinnin yhteydessä ilmoittaneet oman sähköpostiosoitteensa, lähetettiin sähköinen jäsenkirje ennen kuukausikokousta. Jäsenkirjeitä lähetettiin vuoden 2016 aikana 4 kappaletta. Tiedotustoiminta on myös nähtävissä yhdistyksen internetsivuilla sekä facebook-sivuilla. Turun Kameroiden tiedotus mahdollisille uusille jäsenille hoidettiin jakamalla painotalo Lightpressissä painettuja 10 x 15 cm kokoisia tiedotuskortteja, joita jaettiin jäsenille, jotka puolestaan antoivat niitä valokuvauksesta ja kerhotoiminnasta kiinnostuneille. Turun Kamerat Ry:n sähköpostiosoite on turun.kamerat@sksl.fi Turun Kamerat Ry:n internetsivut ovat osoitteessa www.sksl.fi/turun.kamerat Näyttelytoiminta Turun Kamerat Turun Kameroilla ei ollut näyttelyitä vuoden 2016 aikana Jäsenten näyttelyt Vesa Hannuksela, Tasavallan pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies, Helsingin Musiikkitalo 31.3.-2.5.2016, seitsemän valokuvaajan yhteisnäyttelyssä Bluesin sielunmaisema sekä Raision kirjasto, Musiikki- ja taideosasto 31.5.-30.8.2016. Heikki Nilanen, Louri (Maisema [Meri] kuvia Kustavista), Galleria Louri 4.-26.7.2016 Markku Salonen, Impressionistisia maisemia (valokuvapohjaisia mustesuihkuvedoksia), Mynämäen kirjaston näyttelytila 2.-30.9.2016 Kilpailutoiminta Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttely pidettiin Lappeenrannassa. Vuosinäyttelyyn hyväksyttiin seuraavien Turun Kameroiden jäsenten kuvat Kauko Lehtonen (2 kuvaa) Käytävä ikuisuuteen, Nukkuva jättiläinen Marjatta Laineenkare (1 kuva) Aamun silmä aukeamassa Matti J. Niemi (3 kuvaa) Luomuviljelijä, Rauhallisuus, Vanhus Pekka Salmi (2 kuvaa) Retiron puisto, Turskan kuivaajat Page 2

Arto Kangas (4 kuvaa) Bengtskär, Hedelmät, Myyntimies, Vihainen metso Juha Markkula (9 kuvaa) Heijastus, Kaupungin valot 1, Kaupungin valot 3, Merimetsot, Pomo ja kaverit, There she goes, Tyttö ja hylky, Ukkonen iltapäivällä, Valoa kohti Marjatta Laineenkare (6 kuvaa) Irrotellen, Lähiruokaa, Saaristokirkon ikkuna, Talvi yllätti taas, Tuulentuiverrusta Itämerellä, Venetsialaisyön valkeat Matti J. Niemi (1 kuva) Lihakauppias Timo Lähtinen (3 kuvaa) Barbeque, No Milk Today, Väsähtänyt shoppailija Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely pidettiin Kouvolassa. Teemanäyttelyn aiheena oli "Luonnollisesti". Teemanäyttelyyn hyväksyttiin seuraavien Turun Kameroiden jäsenten kuvat Kunniakirja Kauko Lehtonen Lammella (vedos) Kauko Lehtonen (5 kuvaa) Heijastuksia, Kaislat, Lammella, Marraskuu, Vartijat Matti J. Niemi (3 kuvaa) Luonnon antimia, Terävät kynnet, Vahva Kontio Anto Raali (3 kuvaa) At Open Sea, Farm, Pied Flycatcher Arto Kangas (4 kuvaa) Joutsen, Majakka, Siesta, Tyrskyt Melankolia Matti J. Niemi (4 kuvaa) Basaarissa, Jäät sulavat, Ryhmäkuva, Supersuihku Pertti Leino (2 kuvaa) Kummin sylissä, Luonnollisesti tuulen voimalla Sulo Virtanen (1 kuva) Äitiys Kerättyjen pisteiden perusteella vuoden 2016 harrastemestariksi nimettiin Kauko Lehtonen, vakioluokan kuukausikilpailumestariksi Pekka Salmi (nousee Pro-luokkaan) ja mustavalkomestariksi Jorma Vänttinen. Vuoden 2016 kilpailuissa eniten pisteitä keränneet Pro-luokka Harrastusmestari Kuukausimestari Mustavalkomestari 1. Kauko Lehtonen 1641 1. Kauko Lehtonen 93 1. Jorma Vänttinen 47 2. Eero Siltanen 1079 2. Jorma Vänttinen 80 2. Juha Markkula 24 3. Matti J. Niemi 1030 3. Juha Markkula 79 3. Kauko Lehtonen 19 4. Arto Kangas 249 4. Matti J. Niemi 72 4. Matti J. Niemi 17 5. Juha Markkula 207 5. Kari Laiho 46 5. Jorma Räsänen 8 Page 3

Vakio-luokka Harrastusmestari Kuukausimestari Mustavalkomestari 1. Marjatta Laineenkare 242 1. Pekka Salmi 71 1. Pekka Ilo 29 2. Pekka Salmi 123 2. Jussi Santala 70 2. Jussi Santala 28 3. Jussi Santala 89 3. Marjatta Laineenkare 68 3. Pekka Salmi 23 4. Kaj Koskinen 88 4. Risto Raunio 60 4. Marjatta Laineenkare 19 5. Risto Raunio 78 5. Eija Siltari 47 5. Heikki Nilanen 7 Turun Kameroiden vuosikilpailuun osallistuneet kuvat arvosteli kameraseura Kaarinan kuvaajat. 1. Pekka Salmi - Kevätriemu 2. Timo Lähtinen - Luostarin välikatu 3. Jorma Vänttinen - Turjake 4. Jussi Santala - Karhusaaren lumo 1. Juha Markkula - The Boss 2. Timo Lähtinen - Feel of Rain 3. Risto Raunio - Vain lumi puuttuu 4. Pekka Salmi - Rantakatu Turun Kameroiden ja Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien välisen haastekilpailun kuvat arvosteli Nuoret Valokuvaajat (NVK). Haastekilpailun aihe oli vapaa, mutta kuvien käsittelyssä noudatettiin Vuoden luontokuvakilpailun 2016 sääntöjä. Haastekilpailun voitti tällä kertaa Turun Seudun Luonnonkuvaajat pistein 24-8. FIAP kansainväliseen XI FIAP Clubs World Cup 2016 kisaan osallistui 197 seuraa 44 eri maasta. Turun Kameroiden sijoitus oli sija 148. ja pisteet 346. Seuracupiin hyväksyttiin seuraavien Turun Kameroiden jäsenten kuvat Faraway from each other Suomen Kameraseurojen Liiton 7. Seuracupin kisassa hyväksyttiin seuraavien Turun Kameroiden jäsenten kuvat Anto Raali (1 kuva) Pied Flycatcher Eero Siltanen (1 kuva) Alone in the crowd Jorma Vänttinen (1 kuva) To move or not to move Juha Markkula (1 kuva) Evening Bath Faraway from each other Marjatta Laineenkare (1 kuva) Picking Blueberries Marko Airismeri (1 kuva) Glory days Matti J. Niemi ( kuva) Master Printer Marjatta Laineenkare palkittiin kuvastaan Picking Blueberries kunniakirjalla Koulutustoiminta Kerhon omat jäsenet saivat vuoden 2016 aikana koulutusluontoista oppia kuvakerhossa. Page 4

Retkitoiminta Retki Utöseen toteutettiin 4.-6.3.2016 ja retkelle osallistui 10 kuvaajaa. Retki toteutettiin omakustanteisena ja retken vetäjänä toimi Tommi Lehtonen. Perinteinen saaristoretki Aina-aluksella toteutettiin elokuun 26.-28. päivä. Aina-retkelle osallistui 9 kuvaajaa. Retki alkoi Raisiosta ja Aina-retken kohteena oli tällä kerta Kökariin Källskäriin eli Kreivin saarelle. Retki toteutettiin omakustanteisena. Retken vetäjänä toimi Pertti Leino. Kerhotoiminta Matkakerho Matkakerhon vetäjänä toimii Matti J. Niemi. Matkakerholla ei ollut retkiä vuoden 2016 aikana. Studiokerho Studiokerhon vetäjänä toimii Visa Jokela. Studiokerholla ei ollut toimintaa vuoden 2016 aikana. Kuvakerho Kuvakerhon vetäjänä toimii Kauko Lehtonen. Kerho kokoontui vuoden 2016 aikana 8 kertaa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina. Sen tarkoituksena on toimia aktiivikuvaajien keskinäisenä kokemustenvaihtoryhmänä, jossa jokainen tuo kuviaan muiden arvioitavaksi ja toimii itse vuorollaan myös arvioitsijana. Kerhon kokouksissa on myös keskusteltu laajasti kuvaukseen ja kuvankäsittelyyn liittyvistä asioista. Kerholla on avattu omat facebook-sivut sekä sähköposti kuvien lähettämiseksi. Kerhon kokouksissa on ollut joka kerta 14 jäsentä. Kunniajäsenet Turun Kameroiden kunniajäsenia ovat - Raimo Lehtonen, Vesa Hannuksela, Jouko Vihanto, Raimo Raassina, Kai Yrjänäinen ja Seppo Nurmi Muu toiminta Kauko Lehtonen sai Suomen Kameraseurojen liiton Suurmestarikuvaajan (SKsLSM) arvonimen. Suomen Kameraseurojen Liiton vuosikokouksessa ja vuosinäyttelyn avajaisissa Lappeenrannassa 2.-3.4.2016 Turun Kameroita edusti puheenjohtaja Matti J. Niemi. Hänet myös valittiin Suomen Kameraseurojen Liiton hallitukseen vastuualueenaan Seuracup ja esitelmöitsijäpankki. Turun Kameraseurojen Liiton syyskokouksessa ja teemanäyttelyn avajaisissa Kouvolassa 15.-16.10.2016 Turun Kameroita edusti puheenjohtaja Matti J. Niemi. Turun Kameroiden Albumi-lehteä ei julkaistu vuonna 2016. JAS-Tekniikassa vierailtiin 24.2.2016 ja vierailun aikana tutustuttiin kameroiden huoltoon ja testaukseen. Lightpressissä vierailtiin 9.3.2016 ja vierailun aikana tutustuttiin erilaisiin kuvien vedostamistekniikoihin ja vedostusmateriaalien merkitykseen. Mukana paikalla oli myös Spyder Express kalibrointilaitteiden edustaja joka kertoi näytön ja tulostimien kalibroinnin merkityksestä. Turun Kamerat päättivät vuoden 2015 aikana järjestää liiton Vuosinäyttelyn 2017 Turun Pääkirjastossa ja vuosinäyttelyn valmistelut aloitettiin vuoden 2016 aikana. Järjestelyt ovat edenneet hyvin. Vuoden 2016 hallitus ja toimihenkilöt Puheenjohtaja - Matti J. Niemi, EFIAP, SKsLE Varapuheenjohtaja - Marjatta Laineenkare, EFIAP SKsL-asiat, jäsenrekisteri - Visa Jokela Sihteeri - Juha Toivonen Jäsen Eero Siltanen, AFIAP Jäsen - Tommi Lehtonen Jäsen Eija Siltari Varainhoito - Kauko Lehtonen, EFIAP/s, SKsLSM Arvostelulautakuntaan kuuluivat - Vesa Hannuksela (kokoonkutsuja), Pertti Leino, Marjatta Laineenkare, Timo Lähtinen ja Seppo Nurmi. Arvostelulautakunta ei kokoontunut vuoden 2016 aikana kertaakaan. Tilintarkastajana toimi Reijo Lehtimäki, HTM ja toiminnantarkastajana toimi Marko Airismeri, Varahenkilöinä toimivat Risto Raunio ja Risto Anttila. Page 5