Yhdysvaltain vallankumous 1775 1776 1789 Kiista veronmaksusta kärjistyi aseelliseksi taisteluksi Brittien siirtokunnissa 1775. Siirtokunnat kieltäytyivät veronmaksusta ilman edustusta Britannian parlamentissa. KESKEISET TAPAHTUMAT Thomas Painen pamfletti Common Sense esitti itsenäistymistä ja tasavallan perustamista. 4.7. 1776 annettu itsenäisyysjulistus nojasi valistuksen ajatuksiin. SYYT JA TAUSTATEKIJÄT Valistuksen ja liberalismin aatteet saivat yhä enemmän kannatusta siirtokunnissa. Euroopasta oli paettu uskonnollisia ja poliittisia vainoja. Uusi maailma oli vapaamielisempi ja tarjosi mahdollisuuksia itsenäisiin elämänvalintoihin. Ranska ja Britannia korottivat siirtokuntiensa verotusta 1760-luvulla sotakulujen kattamiseksi. George Washingtonista Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti. Uusi perustuslaki astui voimaan: ytimenä federalismi eli liittovaltioperiaate ja hallituksen vallan rajoitukset.
Ranskan suuri vallankumous SYYT JA TAUSTATEKIJÄT Säädyillä oli asemaansa liittyviä erioikeuksia. Esimerkiksi aatelistoa ja papistoa ei saanut tuomita tavallisissa oikeusistuimissa ja aatelisto oli vapautettu verojenmaksusta. Kolmas sääty, johon lukeutuivat talonpojat, porvaristo ja oppineisto, muodostivat noin 95% Ranskan väestöstä. He olivat tyytymättömiä säätyjärjestelmään. Ranskan talousongelmat, paisunut valtionvelka ja kassakriisi Kolmannen säädyn tyytymättömyyttä aiheuttivat ruokapula, kireä verotus, kuninkaan absolutismi ja aateliston asema. Valistusajatusten leviäminen ja Amerikan vallankumouksen vaikutus 1788 1789 1792 Ludvig XVI kutsui säädyt koolle valtion talouskriisin vuoksi saadakseen korotettua verotusta. Kolmas sääty julistautui kansalliskokoukseksi ja totesi edustavansa koko kansaa. Kansalliskokous alkoi säätää uutta perustuslakia, poisti aateliston ja papiston oikeudet ja antoi Ihmisoikeuksien julistuksen. Bastiljin vankilan valtaus 14.7.1789. KESKEISET TAPAHTUMAT Kuninkaan tehtävät lopetettiin ja kuningas tuomittiin kuolemaan. Vallankumouksen verisin aikakausi alkaa: hirmuvallan aika 1793 1794. 1799 Napoleon Bonaparte kaappasi vallan. Vallankumouksen katsottiin päättyneen.
Poliittisten aatteiden synty Valistusajattelu Tiedon ja järjen avulla voidaan saavuttaa parempi yhteiskunta. Yhdysvaltojen ja Ranskan vallankumoukset Esimerkkejä siitä, että yhteiskuntaan voitiin vaikuttaa. Syntyi tarve näkemyksille yhteiskunnan kehityksestä. Poliittiset aatteet vastasivat tähän tarpeeseen. Teollinen vallankumous Yksilökeskeisyyden korostuminen ja valtion säätelevän roolin kritisoiminen. Sääty-yhteiskunnan mureneminen Yleinen mielipide, äänivalta ja ihmisoikeudet Yhteiskunnalliset uudistusliikkeet ja poliittiset aatteet syntyvät. Alamaisista tulee kansalaisia. Poliittisten aatteiden pohjalta syntyi 1800-luvun kuluessa poliittisia puolueita: Konservatismi konservatiiviset puolueet Liberalismi liberaaliset puolueet Sosialismi työväenpuolueet; sosialistiset ja kommunistiset puolueet.
Perhe Perheen rooli ja arvomaailma vahvistivat oman kansakunnan arvomaailmaa ja kansakunnan rakentamista. Taiteilijoiden asema Kansakunnan suurmiehiä: Wagner, Verdi, Lönnrot, Snellman, Runeberg. NATIONALISMI Kansakunnan symbolit Liput Kansallishymnit Urheilusankarit Suurmiehet Urheilu Kansallisen yhteenkuuluvuuden lujittamisen väline: olympialaiset vuodesta 1896. Kansanperinne ja kirjallisuus Kansanrunous, oma mytologia: Ossianin laulut, Kalevala, Grimmin veljesten sadut. Historia Romaanikirjallisuus: Välskärin kertomukset. Kansalliset suurmiehet esikuviksi.
Porvariston vuosisata porvari = ihminen, joka ei tehnyt ruumiillista työtä varallisuus syrjäytti syntyperän yhteiskunnallisen aseman määrääjänä ylimystö porvarit työläiset kodin ja käyttäytymisen malli omaksuttiin ylimystöltä sisustukseen kiinnitettiin huomiota porvaristosta merkittävä taiteen ostaja vapaa-aika monipuolistui ooppera, teatterit, kylpylät
Porvariston vuosisata suurkaupunkien ilme muuttui: muurit hävitettiin puistokatujen tieltä esikaupungit osaksi ydinkaupunkia Liberalismi erityisesti porvariston aate vesijohto- ja viemäriverkkojen uusiminen paransi hygieniaa koulutus uudistui: teollistuva Eurooppa tarvitsi ammattitaitoista työvoimaa koulujen ylläpito vastuu kirkoilta valtioille oppivelvollisuus (1800-luvulla: Preussi, Ruotsi, Englanti ja Ranska)
Porvariston vuosisata Porvariston vahvistumisen syitä: Teollistuminen Kaupungistuminen Siirtomaiden hyväksikäyttö
Tiede uskonnon haastajana Uskonnon asema ja merkitys yhteiskunnassa vähenivät 1800-luvulla: Valistuksen vaikutus Yhteiskunnan muutos» Sääty-yhteiskunnan mureneminen» Poliittisten aatteiden synty Teollistumisen ja kaupungistumisen vaikutus ihmisten arvoihin» Elintason ja koulutuksen parantuminen» Tiedonvälityksen tehostuminen Tieteellisen maailmankuvan vakiintuminen» Charles Darwinin evoluutioteoria muutti käsityksiä ihmisestä ja luonnosta.» Raamattu ja uskonto menettivät arvoaan ajattelun auktoriteettina.» Tieteen saavutukset muuttivat arkipäivää. Toisaalta kasvavan keskikuokan arvomaailmassa korostuivat uskonnollisuus, sovinnaisuus ja säädyllisyys.
HISTORIA JA ARKEOLOGIA Historiatiede syntyy: Leopold von Ranke kehitti historiantutkimuksen menetelmiä. Kiinnostus arkeologiaan lisääntyy Egyptin ja Lähi-idän kaivausten saaliit museoitiin Eurooppaan. LUONNONTIETEET Charles Darwinin evoluutioteoria FYSIIKKA Marie Curie oli merkittävin radioaktiivisuuden tutkija. Albert Einsteinin suhteellisuusteoria muokkasi maailmankuvaa ja loi pohjaa kvanttifysiikalle ja kosmologialle. KEMIA TIETEIDEN EDISTYMINEN 1800-LUVULLA JA 1900-LUVUN ALUSSA Alkuaineen käsite selvenee. Palaminen yhdistettiin happeen. Havaittiin, että ihmisen elintoimintojen perusyksikkö on solu. Kehitettiin lannoitteita maatalouteen ja rokotteita infektiotauteihin. Orgaaninen kemia loi pohjaa modernille lääketieteelle. YHTEISKUNTATIETEET Yhteiskunnan ilmiöt tutkimuksen kohteiksi luonnonilmiöiden tapaan: havainnot, mittaukset ja lainalaisuudet. Auguste Comte kehitti sosiologian. Darwinin teorioista juonnettiin yhteiskuntaa selittävä sosiaalidarvinismi oppi ihmisrotujen epätasa-arvosta. LÄÄKETIEDE Mikroskooppi, nukuttaminen ja röntgenkuvaus helpottivat ja tehostivat tutkimusta. Tautien aiheuttajiksi todettiin mikrobit hygienian korostuminen. Rokotteiden ja lääkkeiden käyttö tautien hoidossa ja ehkäisyssä alkoi.