Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu versio 1 Teknillisen fysiikan ja matematiikan koulutusohjelma tbh 30.5.2013 F- ja LL-LAITOSTEN SYVENTÄVIEN KURSSIEN TENTTIJÄRJESTYS 2013-2014 TENTIT JÄRJESTETÄÄN PÄÄRAKENNUKSESSA TAI KONETALOSSA (Otakaari 4). Tentteihin ilmoittaudutaan WebOodissa. Tentti-ilmoittautuminen aukeaa 2 kk ennen ja sulkeutuu 1 viikko ennen tenttiä. TENTTEIHIN ON ILMOITTAUDUTTAVA ERIKSEEN, VAIKKA OLISI JO ILMOITTAUTUNUT LUENNOILLE. NÄIDEN TENTTIEN JÄRJESTÄMISEN EDELLYTYKSENÄ ON, ETTÄ TENTTIIN ON ILMOITTAUTUNUT AINAKIN YKSI OPISKELIJA. Mikäli tenttijärjestyksestä puuttuu kurssi, jonka haluat tenttiä, ota yhteys opettajaan. Matematiikan laitos organisoi lauantaitentit, jotka pidetään pää rakennuksessa, ks. https://into.aalto.fi/display/fisatexams/etusivu Tentistä on sovittava erikseen kurssin opettajan kanssa, ja siihen ilmoittaudutaan ohjeiden mukaan. Tätä tenttijärjestystä ei yleensä päivitetä, vaan muutokset tulevat kurssien sivuille Noppaan. Mikäli päivitystä kuitenkin tehdään, muutokset maalataan keltaisella. Tenteissä käytetään ainoastaan Aalto-yliopiston konseptiarkkeja, joita tentinvalvoja jakaa. Kaikki vastaus-, suttu- ja tyhjät paperit palautetaan valvojalle. Tentinvalvoja tarkastaa osallistujan henkilöllisyyden (opiskelija-, henkilö, ajokortti tms.) tenttipapereita palautettaessa ja merkitsee samalla läsnäololistaan rastin nimen kohdalle tentin palauttamisen merkiksi. Fysiikan kandidaatin tutkintoon kuuluvien kurssien välikokeet ja pääosa tenteistä on päärakennuksen tenttijärjestyksessä http://math.aalto.fi/osu/lopulliset/lv2013-2014/ 1. arviointijakso ma 26.8. - la 7.9.2013, viikot 35-36 ma 26.8. 9-12 Tfy-0.3211 Kvanttimekaniikan jatkokurssi tentinvalvonta BECS K215 Tfy-56.4414 Fuusioenergiateknologia Tfy-99.7280 Medical Imaging Becs-114.1100 Laskennallinen tiede Becs-114.4610 Special Course in Bayesian Modelling Becs-114.2500 Solubiosysteemit ti 27.8. 9-12 Tfy-0.3131 Termodynamiikka tentinvalvonta PHYS K215 Tfy-99.2261 Fysiologia Tfy-99.4275 Signal Processing in Biomedical Engineering pe 30.8. 9-12 Tfy-0.3141 Sähkö ja magnetismi toiseksi viimeinen tentti tentinvalvonta BECS K215 Tfy-3.4311 Materials Physics II Tfy-3.4331 Surface Physics Tfy-99.3226 Klassinen kenttäteoria B toiseksi viimeinen tentti Tfy-125.2013 Modernia kemiaa fyysikoille Becs-114.2510 Computational Systems Biology ti 3.9. 9-12 Tfy-0.3243 Ydin- ja alkeishiukkasfysiikka tentinvalvonta PHYS K216 Tfy-99.3720 Advanced Course on Human Brain Functioning Tfy-99.4263 Elollisen aineen fysiikka II (elektrofysiologia) Lukuvuoden avajaiset tiistaina 3.9.2013 klo 13 lähtien. Avajaisten aikana (klo 12:n jälkeen) ei järjestetä opetusta eikä tenttejä.
ke 4.9. 9-12 Tfy-0.3223 Statistical Physics tentinvalvonta PHYS K216 Tfy-99.2262 Elollisen aineen fysiikka I (biofysiikka) Becs-114.7001 Observation, Decision and the Brain in Economics / Cinematics L pe 6.9. 9-12 Tfy-99.2710 Johdatus ihmisaivojen rakenteeseen ja toimintaan tentinvalvonta BECS K215 Becs-114.5791 Brain Imaging Principles la 7.9. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) I periodi ma 9.9. - la 19.10.2013, viikot 37-42 ti 17.9. 16-19 Tfy-0.3233 Materiaalifysiikka I tentinvalvonta PHYS K213 Tfy-56.4211 Ydinenergiatekniikan perusteet Tfy-56.4243 Ydinenergiatekniikan jatkokurssi Tfy-99.4281 Kuvankäsittely lääketieteellisessä tekniikassa ti 1.10. 16-19 Tfy-0.3131 Termodynamiikka K213 Tfy-56.4332 Fuel Cells and Hydrogen Technology tentinvalvonta BECS Tfy-56.4425 Fundamentals of Plasma Physics for Space and Fusion Applications Tfy-99.3249 Biomedical Engineering, special course/fmri School Tfy-99.4264 Elollisen aineen fysiikka III (molekulaarinen biofysiikka) Becs-114.1311 Introduction to Bayesian Statistics la 19.10. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) I periodin palauteviikko ma 21.10. - la 26.10.2013, viikko 43 ti 22.10. 9-12 Tfy-0.3243 Ydin- ja alkeishiukkasfysiikka VIIMEINEN TENTTI tentinvalvonta PHYS K215 Becs-114.5501 Experimental and Statistical Methods in Biological Sciences I Becs-114.7151 Nonlinear dynamics and chaos to 24.10. 9-12 PHYS-C0360 Säteilyfysiikka ja -turvallisuus tentinvalvonta BECS K213 Tfy-56.4232 Säteilyfysiikka ja -turvallisuus Tfy-99.3249 Biomedical Engineering, special course/fmri School Becs-114.5701 Cognitive neurosciene I la 26.10. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) II periodi ma 28.10. - la 7.12.2013, viikot 44-49 la 16.11. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) ti 26.11. 16-19 Tfy-3.4423 Computational Physics tentinvalvonta PHYS K213 Tfy-56.4323 Solar Energy Engineering Tfy-125.2013 Modernia kemiaa fyysikoille Becs-114.7151 Nonlinear Dynamics and Chaos la 30.11. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) la 7.12. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus)
II periodin palauteviikko ma 9.12. - la 14.12.2013, viikko 50 ti 10.12. 9-12 PHYS-C0360 Säteilyfysiikka ja -turvallisuus tentinvalvonta BECS K216 Tfy-56.4232 Säteilyfysiikka ja -turvallisuus Becs-114.5501 Experimental and Statistical Methods in Biological Sciences I ke 11.12. 15-18 Tfy-0.3223 Statistical Physics VIIMEINEN TENTTI tentinvalvonta PHYS K213 Becs-114.2500 Solubiosysteemit Becs-114.5701 Cognitive neuroscience I to 12.12. 9-12 Tfy-0.3252 Soft Matter Physics K213 BECS-C3001 Aivoaakkoset tentinvalvonta BECS la 14.12. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) 2. arviointijakso ma 16.12. - la 21.12.2015, viikko 51 ma 16.12. 9-12 PHYS-E0462 Ydinenergiatekniikan perusteet tentinvalvonta PHYS K216 Tfy-56.4211 Ydinenergiatekniikan perusteet PHYS-E6463 Ydinreaktoritekniikan perusteet PHYS-C6370 Fundamentals of New Energy Sources Tfy-56.4311 New Energy Sources ti 17.12. 9-12 Tfy-99.4263 Elollisen aineen fysiikka II (elektofysiologia) tentinvalvonta BECS K213 Becs-114.2510 Computational Systems Biology Becs-114.5711 Social and Affective Cognitive Neuroscience ke 18.12. 9-12 Tfy-3.4801 Low Temperature Physics/Basics of Cryoengineering tentinvalvonta PHYS K213 PHYS-E0463 Fusion Energy Technology Tfy-56.4414 Fuusioenergiateknologia Tfy-99.3720 Advanced Course on Human Brain Functioning PHYS-E0435 Optical Physics Tfy-125.4321 Laser Technology and Optics to 19.12. 9-12 Tfy-125.4341 Polymer Physics tentinvalvonta BECS K213 Becs-114.1100 Laskennallinen tiede pe 20.12. 9-12 BECS-C2201 Fysiologia päärakennus A, B, C, D, E, M tentinvalvonta PHYS Tfy-99.2261 Fysiologia samassa tilaisuudessa Fysiikan peruskurssien tenttejä la 21.12. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) III periodi ti 7.1. - la 15.2.2014, viikot 2-7 ke 8.1. 16-19 Tfy-0.3211 Kvanttimekaniikan jatkokurssi tentinvalvonta PHYS K216 Tfy-3.4323 Quantum Physics to 9.1. 16-19 Tfy-0.3233 Materiaalifysiikka I tentinvalvonta BECS K216 Tfy-3.4311 Materials Physics II Tfy-56.4323 Solar Energy Engineering Tfy-99.2710 Johdatus ihmisaivojen rakenteeseen ja toimintaan Tfy-99.4275 Signal Processing in Biomedical Engineering Becs-114.5711 Social and Affective Cognitive Neuroscience
la 11.1. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) ti 14.1. 16-19 PHYS-E0463 Fusion Energy Technology tentinvalvonta PHYS K213 Tfy-56.4414 Fuusioenergiateknologia Tfy-99.4264 Elollisen aineen fysiikka III (molekulaarinen biofysiikka) PHYS-E0435 Optical Physics Tfy-125.4321 Laser Technology and Optics Becs-114.1100 Laskennallinen tiede Becs-114.2500 Solubiosysteemit la 18.1. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) ti 21.1. 16-19 BECS-C2201 Fysiologia tentinvalvonta BECS K213 Tfy-99.2261 Fysiologia BECS-C3001 Aivoaakkoset ti 28.1. 16-19 Tfy-3.4331 Surface Physics tentinvalvonta PHYS K213 Tfy-3.4801 Low Temperature Physics/Basics of Cryoengineering PHYS-C6370 Fundamentals of New Energy Sources Tfy-56.4311 New Energy Sources Tfy-56.4344 Advanced Wind Power Technology Tfy-99.2262 Elollisen aineen fysiikka I (biofysiikka) Tfy-99.3720 Advanced Course on Human Brain Functioning Tfy-125.4341 Polymer Physics la 1.2. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) ti 11.2. 16-19 Tfy-99.4263 Elollisen aineen fysiikka II (elektrofysiologia) tentinvalvonta BECS K213 Becs-114.2510 Computational Systems Biology III periodin palauteviikko ma 17.2. - la 22.2.2014, viikko 8 ti 18.2. 9-12 Tfy-0.3252 Soft Matter Physics tentinvalvonta PHYS K213 Becs-114.1311 Introduction to Bayesian Statistics to 20.2. 9-12 BECS-C2102 Sähkö ja magnetismi tentinvalvonta BECS K213 Tfy-0.3141 Sähkö ja magnetismi viimeinen tentti Tfy-99.3226 Klassinen kenttäteoria B viimeinen tentti la 22.2. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) IV periodi ma 24.2. - la 5.4.2013, viikot 9-14 la 1.3. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) la 8.3. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) ti 11.3. 16-19 PHYS-E0462 Ydinenergiatekniikan perusteet tentinvalvonta BECS K213 Tfy-56.4211 Ydinenergiatekniikan perusteet PHYS-E6463 Ydinreaktoritekniikan perusteet
IV periodin palauteviikko ma 7.4. - la 12.4.2014, viikko 15 ma 7.4. 9-12 Tfy-3.4331 Surface Physics tentinvalvonta PHYS K215 Becs-114.4610 Special Course in Bayesian Modelling ke 9.4. 9-12 Tfy-3.4423 Computational Physics tentinvalvonta BECS K213 Tfy-99.7280 Medical Imaging pe 11.4. 9-12 PHYS-C0220 Termodynamiikka ja statistinen fysiikka tentinvalvonta PHYS K213 la 12.4. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) V periodi ma 14.4. - pe 30.5.2014, viikot 16-22 la 26.4. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) PHYS-C1380 Multi-disciplinary energy perspectives ma 12.5. 16-19 BECS-C2101 Biofysiikka tentinvalvonta BECS K216 Tfy-99.2262 Elollisen aineen fysiikka I (biofysiikka) Becs-114.1311 Introduction to Bayesian Statistics la 17.5. 10-13/14 lauantaitentti (päärakennus) ti 20.5. 16-19 Tfy-56.4332 Fuel Cells and Hydrogen Technology tentinvalvonta PHYS K213 Tfy-125.2013 Modernia kemiaa fyysikoille VIIMEINEN TENTTI Tfy-125.4433 Laser Physics BECS-C2102 Sähkö ja magnetismi ke 21.5. 16-19 Becs-114.5791 Brain Imaging Principles tentinvalvonta BECS K215 to 22.5. 16-19 Tfy-0.3211 Kvanttimekaniikan jatkokurssi tentinvalvonta BECS K213 Tfy-3.4323 Quantum Physics Tfy-99.4281 Kuvankäsittely lääketieteellisessä tekniikassa la 24.5. 10-13/14PHYS-E6570 Solar Energy Engineering lauantaitentti (päärakennus) Tfy-56.4323 Solar Energy Engineering ma 26.5. 16-19 PHYS-C0240 Materiaalifysiikka päärakennus B, C tentinvalvonta PHYS Tfy-0.3233 Materiaalifysiikka I valvojat kahteen isoon saliin! Tfy-99.2710 Johdatus ihmisaivojen rakenteeseen ja toimintaan PHYS-E0562 Ydinenergiatekniikan jatkokurssi (ent. Tfy-56.4243 Ydinenergiatekniikan jatkokurssi) ti 27.5. 9-12 PHYS-E0563 Fundamentals of Plasma Physics for Space and Fusion Applications tentinvalvonta BECS K216 Tfy-56.4425 Fundamentals of Plasma Physics for Space and Fusion Applications Tfy-99.7280 Medical Imaging