PÄÄTÖS Nro 129/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA HAKIJA Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski Ääneseudun Energia Oy Kotakennääntie 31 44100 Äänekoski LAITOS JA SEN SIJAINTI Suolahden jätevedenpuhdistamo sijaitsee Äänekosken kaupungin Suolahdella Suolahden keskustaajaman läheisyydessä kiinteistöllä 992-31-26-2. Käyntiosoite on Muuntajantie 6. Käsitellyt jätevedet johdetaan avo-ojassa Paarilampeen ja edelleen Kuhnamo-järveen. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 115. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 a). ASIAN VIREILLETULO Lupahakemus on tullut vireille Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa 2.4.2013. NYKYINEN LUPA JA ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 21.12.2010 antamallaan päätöksellä numero 140/2010/1 myöntänyt ympäristöluvan Suolahden jätevedenpuhdistamolle. Ympäristöluvan lupamääräys 3 on seuraava: 3. Mikäli Suolahden jätevedenpuhdistamolla aiotaan käsitellä jätevesiä 31.12.2015 jälkeen, on toiminnan harjoittajan tehtävä selvitys puhdistamon laajentamisesta ja saneeraamisesta siten, että siellä käsitelty jätevesi täyttää seuraavat vaatimukset lupamääräyksessä 2 määrätyllä tavalla laskettuna. LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 0295 018 450 Vaasan päätoimipaikka fax 06 317 4817 Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, 65101 Vaasa
2 Parametri Pitoisuus Vähenemä BOD 7-ATU -arvo enintään 10 mg O 2 /l vähintään 95 % Kokonaisfosfori enintään 0,4 mg/l vähintään 95 % Ammoniumtyppi enintään 4 mg/l vähintään 90 % Kokonaistyppi vähintään 50 % Kiintoaines enintään 10 mg/l vähintään 90 % Selvityksessä on lisäksi tarkasteltava hygienisoinnin tarvetta ja tehtävä tarpeen mukainen esitys. Selvitys on toimitettava 30.9.2013 mennessä lupaviranomaiselle ja tiedoksi laitoksen valvojalle. Lupa on voimassa toistaiseksi. Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä 31.12.2014 mennessä, ellei toiminnassa sitä ennen tapahdu olennaista muutosta. Hakemuksessa on esitettävä suunnitelma jätevesien käsittelyn järjestämisestä 31.12.2015 jälkeen. HAKEMUS Ääneseudun Energia Oy hakee voimassa olevan ympäristöluvan määräyksessä 3 edellytetyn selvityksen määräajalle (30.9.2013) lisäaikaa 31.12.2015 asti. HAKEMUKSEN PERUSTELUT HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Hakemukseen on liitetty muistio, joka käsittelee Ääneseudun yhdyskuntajätevesien ja Metsä Fibren jätevesien yhteiskäsittelyä. Hakijan tavoitteena on Suolahden puhdistamon jätevesien johtaminen siirtoviemäriä pitkin Teräväniemen puhdistamolle, joten vaadittu selvitys on tarpeeton. Aluehallintovirasto on pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnon Keski- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat vastuualueelta. Lausunto 1) Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Ääneseudun Energia Oy:n tulisi toimittaa Teräväniemen jätevedenpuhdistamoa koskevassa ympäristöluvassa määrätty puhdistamon laajennus- ja saneeraussuunnitelma rakentamisaikatauluineen aluehallintovirastolle sekä tiedoksi valvontaviranomaiselle viimeistään 31.5.2014 mennessä, mikäli jäteveden käsittelyyn liittyvät muut vaihtoehtoiset ratkaisut eivät ole edenneet toteuttamiskelpoiseen vaiheeseen. Äänekosken kaupungin alueella syntyvien jätevesien käsittelyyn liittyvien ratkaisujen etsiminen ja niistä päättäminen on kestänyt kohtuuttoman pitkään. Tämän vuoksi lausunnossa esitetyllä laajennus- ja saneeraussuunnitelmaan liittyvällä vaa-
timuksella valvontaviranomainen haluaa vauhdittaa päätösten tekoa asiassa mm. nykyiseen puhdistamoon liittyvien ratkaisujen osalta. 19.6.2013 allekirjoitetaan vesihuoltotyötä koskeva yhteistyösopimus Ääneseudun Energia Oy:n ja Keski-Suomen ELY-keskuksen välillä. Allekirjoitettavalla sopimuksella mahdollistetaan siirtoviemärin rakentaminen välille Suolahden jätevedenpuhdistamo Teräväniemen jätevedenpuhdistamo. Siirtoviemärin rakentaminen on tarkoitus aloittaa tänä vuonna ja sopimuksen mukaan siirtoviemärilinjan tulee olla valmis viimeistään 31.10.2014. Näin ollen Suolahden puhdistamo voitaisiin lopettaa jätevedenpuhdistamona ja muuttaa jätevedenpumppaamoksi melko nopealla aikataululla, jos ratkaisut Teräväniemen puhdistamon osalta olisivat olemassa. Suolahden puhdistamo on huonokuntoinen ja mitoituksen osalta riittämätön, lisäksi sen käyttöön liittyvä tekniikka on riittämätöntä ja huonokuntoista. 3 Hakijan vastine Hakijalla ei ole huomautettavaa lausunnosta. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Aluehallintovirasto muuttaa Suolahden jätevedenpuhdistamon voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräystä 3 siltä osin kuin siinä on määrätty puhdistamon laajennus- ja saneeraussuunnitelman toimittamisesta 30.9.2013 mennessä. Määräystä muutetaan siten, että selvitys puhdistamon laajentamisesta ja saneeraamisesta on tehtävä 31.5.2014 mennessä, mikäli Suolahden jätevedenpuhdistamolla aiotaan käsitellä jätevesiä vuoden 2015 jälkeen. Muutettu lupamääräys 3 kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti (muutos kursivoituna): "3. Mikäli Suolahden jätevedenpuhdistamolla aiotaan käsitellä jätevesiä 31.12.2015 jälkeen, on toiminnan harjoittajan tehtävä selvitys puhdistamon laajentamisesta ja saneeraamisesta siten, että siellä käsitelty jätevesi täyttää seuraavat vaatimukset lupamääräyksessä 2 määrätyllä tavalla laskettuna. Parametri Pitoisuus Vähenemä BOD 7-ATU -arvo enintään 10 mg O 2 /l vähintään 95 % Kokonaisfosfori enintään 0,4 mg/l vähintään 95 % Ammoniumtyppi enintään 4 mg/l vähintään 90 % Kokonaistyppi vähintään 50 % Kiintoaines enintään 10 mg/l vähintään 90 % Selvityksessä on lisäksi tarkasteltava hygienisoinnin tarvetta ja tehtävä tarpeen mukainen esitys. Selvitys on toimitettava 31.5.2014 mennessä lupaviranomaiselle ja tiedoksi laitoksen valvojalle.
4 RATKAISUN PERUSTELUT VASTAUS LAUSUNTOON SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Suolahden puhdistamon toiminta on päättymässä ja puhdistamon jätevedet on tarkoitus johtaa siirtoviemärillä Teräväniemen puhdistamolle viimeistään vuoden 2015 aikana. Näin ollen puhdistus- ja saneerausselvityksen laadinta ei välttämättä ole lainkaan tarpeen. Jos puhdistamon toiminta kuitenkin jatkuu vuoden 2015 jälkeen, se selvinnee asetettuun määräaikaan mennessä ja tällöin tulee laatia selvitys siitä, miten puhdistamoa jatkossa saneerataan. Asetettu määräaika on sama kuin hakijan Teräväniemen puhdistamon laajennussuunnitelman laatimiselle annettu määräaika. Näin puhdistamojen tilannetta voidaan tarkastella yhtäaikaisesti. Selvityksen tekemiselle asetetun määräajan pidentäminen ei vaikuta purkuvesistön tilaan, ei aiheuta vedenlaadun heikkenemistä eikä korvattavaa vahinkoa. Keski-Suomen ELY-keskuksen lausunto on otettu ratkaisussa huomioon. Ympäristönsuojelulaki 115. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätöksestä peritään käsittelymaksu 731 euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Aluehallintoviraston maksuista vuosina 2012 ja 2013 annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaan hakemuksen mukaisen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan käsittelystä perittävä maksu on 7 310 euroa. Yksittäisen lupamääräyksen teknisluonteista muuttamista koskevan hakemuksen käsittelystä peritään maksu, joka on 10 % taulukon mukaisesta maksusta. Päätös Jäljennös päätöksestä Äänekosken Energia Oy Äänekosken kaupunki Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat vastuualue (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)
5 Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Äänekosken kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
6 MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. LIITE Valitusosoitus Ville Salonen Johanna Romu Asian on ratkaissut ympäristöylitarkastaja Ville Salonen ja esitellyt ympäristötarkastaja Johanna Romu. (JR/TKa)
VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 16.9.2013. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot käyntiosoite: Wolffintie 35,65200 Vaasa postiosoite: PL 200, 65101 Vaasa puhelin: 0295 018 450 telekopio: 06-317 4817 sähköposti: kirjaamo.lansi@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.