TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2017

Samankaltaiset tiedostot
Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa

TOIMINTAKERTOMUS 2014

Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS)

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2

Yhteisöllisyyden rakentaminen. 4v -hanke Helsinki Pirkko Sassi

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR

Toimintakertomus vuodelta 2010

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Toimintasuunnitelma 2016

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Marraskuu 2015 Kohtaamispaikka Lilla Karyll Espoon keskus Pappilantie 7, Espoo p. (09)

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf Marraskuu 2016

Selvitys koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Selvitys koskee ainoastaan sitä avustuskohdetta, joka on nimetty lomakkeella.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Mukana ihmisten arjessa

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Loppuraportti koskee kahta viimeksi päättynyttä avustusvuotta. Raportti koskee ainoastaan sitä hanketta, joka on nimetty loppuraporttilomakkeella.

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

9.30 Aamukahvi Lounas (omakustanteinen)

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Mukana ihmisten arjessa

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TUKIYHDISTYS KARVINEN RY. KARVINEN - Virkistystä, ystäviä ja yhteistä tekemistä 1(9)

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

PALOMA- projekti

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö

Lahden KOHTAAMISPAIKAT Matalan kynnyksen kohtaamispaikat asukkaiden omaehtoiseen toimintaan, yhteisöllisyyden ja osallisuuden tueksi.

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

Marraskuu Kohtaamispaikka Lilla Karyll Espoon keskus Pappilantie 7, Espoo p. (09)

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Heinäkuu Kohtaamispaikka Lilla Karyll Espoon keskus Pappilantie 7, Espoo p

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

kaupungin tukiasunnot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Neuvokas-projekti * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Transkriptio:

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry Esbo mentalhälsoförening EMF rf Pappilantie 7 02770 Espoo p. (09) 859 2057 espoonmielenterveys@emy.fi www.emy.fi TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2017 Emyyn et tarvitse lähetettä tai diagnoosia, kutsumme sinut mukaan!

SISÄLLYS 1 TIEDOT OLENNAISISTA TAPAHTUMISTA TILIKAUDELLA... 3 2 YHDISTYS... 3 3 KOHTAAMISPAIKKOJEN TOIMINTA... 3 3.1 Kohtaamispaikat ja talkootoiminta... 3 3.3 Ryhmätoiminta... 5 3.4 Yhdistyksen retket, turnaukset, leiritoiminta ja tapahtumat... 5 3.5 Osallistujalähtöisyys ja merkityksellisyys Emyn toiminnassa... 6 3.6 Mahdollisuudet Emyn toimintaan osallistujille... 7 4 VAPAAEHTOISTOIMINTA... 7 5 YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS... 8 6 YHDISTYKSEN HALLINNASSA JA KÄYTÖSSÄ OLLEET TILAT... 9 7 KUTSU-HANKE... 9 8 TIEDOTTAMINEN... 10 8.1 Emy tiedote, ryhmäkalenteri, yleisesite ja Avomielin lehti... 10 8.2 Kotisivut ja sosiaalinen media... 10 8.3 Emy esittäytyy ja on näkyvillä... 10 9 SOSIAALINEN KUNTOUTUS TYÖNRAJALLA... 10 9.1 Kahviotoiminta... 10 9.2 Puutarhapalsta... 10 10 VUODEN 2017 TUOMAT UUDET TUULET... 11 11 TIEDOT OLENNAISISTA TAPAHTUMISTA TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN... 11 12 ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ... 11 13 LIITTEET... 12 14 VAKUUDEKSI... 12 Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry:n tarkoitus Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, ruotsiksi Esbo mentalhälso förening EMF rf on yhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää ja aktivoida yhdistyksen kotipaikan ja sen lähikuntien alueella asuvia psyykkisistä ongelmista kärsiviä henkilöitä ja herättää ymmärrystä näistä ongelmista kärsiviä kohtaan sekä tehdä ennalta ehkäisevää työtä mielenterveyden alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokous- ja kuntoutustoimintaa, aikaansaa psykiatristen potilaiden elämäntilannetta koskevia selvityksiä, informoi viranomaisia jäsenten tarpeista, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä järjestää keskustelu- ja valistustilaisuuksia, kerho- ja opintotoimintaa sekä retkiä ja matkoja jäsenilleen. Emyn arvot Jäsenlähtöisyys yhdenvertaisuus yhteisöllisyys itsemääräämisoikeus avoimuus toiminnallisuus 2

1 TIEDOT OLENNAISISTA TAPAHTUMISTA TILIKAUDELLA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA (entinen RAY) ja Espoon kaupunki jatkoivat yhdistyksen päärahoittajina. Viola Raninin säätiö myönsi 20 000 :n avustuksen. STEA myönsi Emylle mielenterveyskuntoutujien kohtaamispaikkojen toimintaan ja koordinointiin 219 000 :a sekä Kutsu-kehittämishankkeelle 123 000 :a. Espoon kaupungin aikuissosiaalityön kanssa jatkettiin yhteistyötä puutarhapalstatoiminnan tiimoilta. Terassikahvion työtoimintaa jatkettiin edellisvuosien tapaan. Espoon kaupungilta saatiin kohdeavustusta tiloina ja toimintaa tukevana avustuksena yhteensä 130.000 euron edestä. 2 YHDISTYS Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin lauantaina 25.3.2017 kohtaamispaikka Meriemyssä. Kokoukseen osallistui 11 jäsentä. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 2.11.2017 Espoon keskuksen uudessa Me-talossa. Kokoukseen osallistui 10 jäsentä. Hallitus kokoontui 8 kertaa. Syyskokouksessa 2016 valittu hallitus vuonna 2017 oli puheenjohtaja Tomi Ojala, varapuheenjohtaja Eeva Räty sekä hallituksen jäsenet Tiina Eronen, Jouni Karjalainen, Timo Lounio, Hanna Hed, Lassi Uoti ja Kyösti Kolehmainen. Syyskokouksessa 2017 valittu hallitus vuodelle 2018 on puheenjohtaja Tomi Ojala, varapuheenjohtaja Eeva Räty sekä jäsenet Hanna Hed, Tiina Eronen, Timo Lounio, Jouni Karjalainen, Janne Ruuhela, Mika Ikkala ja Titta Huuskonen. Jäseniä yhdistyksessä oli 248, kannatusjäseniä oli 8 ja ainaisjäseniä 3 henkilöä. Jäsenmaksu oli 23 ja kannatusjäsenmaksu 100. Yhdistyksen tilintarkastajana toimi Ahti Mannila HTM ja varatilintarkastajana Risto Ekholm KHT. Syyskokouksen 2017 valitsema tilintarkastaja on Ahti Mannila HTM ja varatilintarkastaja Risto Ekholm KHT. Työntekijöinä vuonna 2017 olivat toiminnanjohtaja Kaj Järvisalo, toiminnanohjaajat Tiina Pajula ja Pirjo Heikkinen sekä Kutsu-hankkeessa toiminnanohjaaja Virpi Uusitalo ja ohjaaja Arttu Pöyhtäri. Järjestötyöntekijöinä olivat Eeva Leinonen, Minna Kettunen, Jouni Laakkonen ja Janne Törmänen. 3 KOHTAAMISPAIKKOJEN TOIMINTA 3.1 Kohtaamispaikat ja talkootoiminta Emy ylläpiti kohtaamispaikkoja Espoon keskuksessa (kohtaamispaikka Lilla Karyll) ja Kivenlahdessa (kohtaamispaikka Meriemy). Kohtaamispaikat olivat avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-16.30. Kohtaamispaikat olivat avoinna vapaaehtoisten ansiosta myös viikonloppuisin, Meriemy lauantaisin klo 12 16 ja Lilla Karyll sunnuntaisin klo 12 16. Päivittäistä tilojen käyttöaikaa pidensivät iltaisin kohtaamispaikkojen tiloissa kokoontuneet ryhmät (ryhmien osallistujamäärä liitteenä). Lilla Karyll oli avoinna vuonna 2017 yhteensä 296 päivänä ja Meriemy 309 päivänä. Aukiolopäivien määrään vaikutti vapaaehtoisten päivystäjien löytyminen muille kuin arkipäiville. Kaikkien arkipäivien aukiolosta vastasivat molemmissa kohtaamispaikoissa yhdistyksen työntekijät. Kohtaamispaikkoihin voi kuka tahansa tulla kohtaamaan ja juttelemaan toisten kanssa, kahvittelemaan, surffaamaan netissä, lukemaan lehtiä, osallistumaan Emyn monipuoliseen toimintaan tai vaikka vain olemaan. Niin kohtaamispaikat kuin kaikki muukin toiminta on päihteetöntä. Talkoot ovat Emyn järjestämää matalan kynnyksen toimintaa kohtaamispaikoissa. Talkoisiin osallistumista varten osallistujat saapuvat ennen klo 10 aamulla ja ilmoittautuvat talkoisiin. Talkoiden aluksi jaetaan yhdessä päivän talkootyöt, jotka voivat olla esimerkiksi siivousta, ruoanlaittoa, haravointia, lumitöitä tai postitusta. Yhteisen työnjaon jälkeen suunnitellaan, mitä tehdään päivän talkoolounaaksi. Kiitoksena talkootyöstä jokainen talkoolainen saa syödäkseen kotiruokalounaan. Talkoo- ja vapaaehtoistyöhön osallistuvat henkilöt olivat vakuutettu. Kohtaamispaikka Lilla Karyllissa talkoot järjestetään ympäri vuoden jokaisena arkipäivänä ja Meriemyssä arkisin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiedot kohtaamispaikkojen kävijöistä koottiin kunkin kuukauden lopuksi, ja tallennettiin taulukkoon yhdistyksen pilvipalveluun. Kävijät laskettiin kohtaamispaikan vieraskirjan merkinnöistä, jolloin sama henkilö tuli lasketuksi korkeintaan yhden kerran päivän aikana, mutta todennäköisesti usean käyntinsä vuoksi useamman kerran kuukauden aikana. Koska luvut ovat laskettu kävijäkirjasta, ne ovat alakanttiin, koska kaikki kävijät eivät aina laita nimeään kirjaan kehotuksista huolimatta. Talkoolaiset puolestaan laskettiin talkoovastaavina toimineiden työntekijöiden tai harjoittelijoiden kirjaamista lomakkeista, jolloin kaikki talkoolaiset tulivat merkityksi tilastoon. Yhden päivän aikana talkoisiin osallistunut merkittiin kertaalleen osallistuneeksi, mutta saman henkilön osallistuessa talkoisiin usean kerran kuukauden aikana, tuli hän myös merkityksi talkoolaiseksi useamman kerran. Perusteellinen tarkastelu Emyn toimintaan osallistuneista eri henkilöistä tehtiin tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksen yhteydessä (liitteenä), jolloin tulokseksi saatiin 1500 eri henkilöä vuositasolla ja 80-100 eri henkilöä päivätasolla (arkipäivät). Edellä mainituissa on mukana Emyn kohtaamispaikkojen, talkoiden, ryhmien, retkien ja leirien osallistujat. 3

Lilla Karyllissa käytiin 391 531 kertaa kuukaudessa. Lilla Karyllin kävijöistä miehiä oli hieman naisia enemmän. Lilla Karyllin talkoisiin osallistui kuukausittain 171-250 henkilöä. Taulukko 1 Kohtaamispaikka Lilla Karyll 2017, käynnit ja osallistumiset Avoinna 296 päivää Meriemyssä nimensä vieraskirjaan jätti vuonna 2017 kuukausittain 242-324 kävijää. Meriemynkin kävijöistä enemmistö oli miehiä, vaikka aikaisempina vuosina suhde on ollut toisin päin. Kohtaamispaikka Meriemyssä talkoot pidettiin arkipäivisin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. osallistujia oli kuukausitasolla 46 91 henkilöä. Kohtaamispaikkojen toimintaan käy jatkuvasti tutustumassa uusia henkilöitä joko heitä tukevan työntekijän saattamana, omaisen tuomina tai itsenäisesti. Kohtaamispaikoissa uudet osallistujat huomioidaan esittelemällä heille toimintaa arjen touhujen ohella sekä huomioimalla heitä ja toivottamalla tervetulleiksi mukaan. Kutsu-hankkeen työntekijöillä oli mahdollisuus tavata uusia kiinnostuneita henkilökohtaisesti, ja pohtia syvällisemmin heidän kanssaan intressejä ja kiinnekohtia yhteisöön, mikä näytti helpottavan toimintaan kiinnittymistä. Taulukko 2 Kohtaamispaikka Meriemy 2017, käynnit ja osallistumiset Avoinna 309 päivää 4

3.3 Ryhmätoiminta Emyn ryhmätoiminta oli vuonna 2017 runsaampaa ja monipuolisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Niin kevät kuin syyskaudellakin kokoontui lähes 40 erilaista ryhmää joko kerran viikossa, joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Ryhmien oma esite, Emyn ryhmäkalenteri julkaistiin osallistujien ja sidosryhmien käyttöön painettuna (1000 kpl) ja verkkoversiona sekä tammikuussa että syyskuussa (liitteenä). Tarjonnan runsauteen vaikuttivat erityisesti Kutsu-hankkeen myötä piristyneet osallistujamäärät sekä ryhmätoimintaan kohdistetut panostukset niin vapaaehtoisten ryhmänohjauskoulutuksien kuin tiedotuksenkin saralla. Ryhmiä pidettiin Lilla Karyllissa, järjestötalo Villa Apteekissa, Meriemyssä, Kylämajassa, Raitin Pysäkillä, Me-talossa, Sellon kirjastossa sekä espoolaisten koulujen liikuntasaleissa. Emyssä toimi liikunnallisia ryhmiä, keskusteluryhmiä ja monenlaisia toiminnallisia ryhmiä. Ryhmien vetäjinä toimivat vapaaehtoiset, työntekijät tai palkatut kerho-ohjaajat. Kesällä monen ryhmän pitäessä kesätaukoa Emyssä toimivat Kutsu-hankkeen Ystäväryhmät ja tutustumisryhmä, Lilla Karyllissa kokoontuva kuvataide- ja asetelmamaalausryhmä, FC Askeleen jalkapallotreenit kaksi kertaa viikossa ja yleisurheilutreenit Leppävaarassa kerran viikossa. Ryhmätoimintaan osallistuneet tilastoitiin ryhmien ohjaajien tekemien kirjausten pohjalta ja näistä kirjauksista laadittiin tilastot, josta näkyy lähes kaikkien ryhmien tiedot (keskimääräinen osallistujajoukko kutakin ryhmäkertaa kohden, ryhmässä käynnit sekä miesten ja naisten osuus ryhmän osallistujista). Tilastokuvaajat ovat liitteenä (liitesivu 2). Ryhmätoimintaan osallistuvat olivat vakuutettu vapaaehtoisella ryhmä- ja tapaturmavakuutuksella. Emy järjesti ryhmätoimintaa myös yhteistyökumppaniensa kanssa. Painonhallintaa, liikuntaa ja mielenhyvinvointia kurssi järjestettiin keväällä yhteistyössä Espoon kaupungin liikuntatoimen kanssa. Kurssilla oli kullakin kerralla tietopuolinen osuus, jonka jälkeen ryhmä lähti yhdessä liikkumaan. Espoon kaupungin Kipinä-toimintaan liittyen vuonna 2017 Emy oli mukana kulttuurikipinä-ryhmässä, jossa kannustettiin Kaikukorttien käyttöön ja kulttuuririentoihin osallistumiseen. Yhteistyössä ryhmätoimintaa järjestettiin vuonna 2017 Uudenmaan Martat ry:n kanssa. Marttojen kotitalousneuvoja jalkautui Emyn molempiin kohtaamispaikkoihin sekä keväällä että syksyllä ja lisäksi järjesti puutarhapalstan porukalle kurssit sadonkorjuuajan teemasta ja säilönnästä. 3.4 Yhdistyksen retket, turnaukset, leiritoiminta ja tapahtumat Emyn päiväretket ja tapahtumat, kuten lähes kaikki muukin Emyn toiminta, olivat avoimia kaikille kiinnostuneille. Yön yli kestävät retket ja Emyn leirit Kutsu-hankkeen leirejä lukuun ottamatta olivat suunnattu yhdistyksen jäsenille. Emyn toimintaan osallistuvat olivat vakuutettu vapaaehtoisella ryhmä- ja tapaturmavakuutuksella ja osallistujilta kerättiin palautetta sekä suullisesti että palautelomakkein. Vuonna 2017 retkitoiminta oli Emyssä runsasta. Retkikohteina olivat Tallinna, Tapiolan Jääpuutarha ja WeeGee-talo kahteen otteeseen, Porkkalan vanhan vuokra-alue ja Hanko historiaretkien merkeissä, Linlon saaren tehtiin kalastusretki, ja Isossa Vasikkasaaressa käytiin saaristoveneellä jopa kolme kertaa, ensin kesäkuussa Espoon liikuntapalvelujen ja useiden järjestöjen yhteisessä kesäpäivässä ja sitten heinä- ja elokuussa Emyn omien kesäretkien merkeissä. Kesäretkiä tehtiin yhdessä Avomielin-yhdistysten kanssa Stora Blindsundin saareen kesäkuussa ja Suomenlinnaan piknikille heinäkuussa. Suomenlinnaan maalausretken tekivät myös Emyn kuvataideryhmät. Turun mielenterveysyhdistyksen kanssa käytiin viettämässä päivä Turussa, jossa tutustuttiin Itu ry:n toimintaan ja ihailtiin aurinkoista aurajoen seutua Jokke-jokijunan kyydissä. Retkiä tehtiin edellisten lisäksi myös Lapinlahden vanhaan sairaalaan, Tytyrin kaivokseen, Lumenen tehtaalle ja Korkeasaaren Kissojen yöhön. Retkestä riippuen osallistujia oli 4-30 henkilöä, ja retkistä saatu palaute oli kiitoskeskeistä. Turnauksiin ja kilpailuihin otettiin osaa monessa lajissa. Mielenterveyden keskusliiton yleisurheilukilpailuissa ja kulttuuripäiville osallistuttiin Seinäjoella, ja kisoissa pärjänneitä jäseniä juhlittiin pokaalikahvein Lilla Karyllissa. Avomielin yhteistyönä järjestettiin leikkimielisiä kisailuja niin keilauksessa, minigolfissa, mölkyssä, onginnassa kuin biljardissakin. Kukin yhdistys hoiti vuorollaan kisajärjestelyt, ja muut yhdistykset sitten tulivat porukoissaan paikalle kisaamaan ja muutoinkin viettämään yhteistä aikaa. Mielenterveyden keskusliiton palloiluturnauksessa voitettiin futsalissa kultaa ja salibandyssä pronssia. Jalkapallossa ja sählyssä osallistuttiin työpaikkaliikunnan sarjaan, ja jalkapallossa kisattiin myös harrastesarjassa. 5

Talvileiri pidettiin helmikuussa Velskolan kartanossa ja syysleiri marraskuussa Hilan leirikeskuksessa Velskolan mentyä remonttiin. Ensimmäinen kesäleiri pidettiin kesäkuussa Stora Blindsundin saaressa ja Sierlan kesäleiri elokuussa Espoon nuorisotoimen leirikeskuksessa Nummella. Kalastusleiri oli syyskuussa Inkoon Gölisnäsissä. Leirejä järjestettiin yhteensä seitsemän ja leiripäiviä kertyi 29, joista kuusi liittyi Kutsuhankkeen kahteen leiriin. Kutsun leirien kohderyhmänä olivat henkilöt, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin osallistuneet Emyn leiritoimintaan. Kaiken kaikkiaan leireillä oli osallistumisia 101, joista 78 oli eri henkilöitä. Uusia osallistujia oli leireillä yhteensä 31, ja Kutsu-hankkeen kahden leirin osallistujamäärä oli yhteensä 30. Velskolan leirille eivät kaikki hakeneet mahtuneet mukaan, mutta vastaavaa ongelmaa ei loppuvuoden leireillä ollut. Osallistujien lisäksi leireillä oli 6 eri vapaaehtoista leiriohjaajaa sekä yhdistyksen työntekijöitä ja harjoittelijoita. Leiritoiminnan osallistujat vuonna 2017 Tapahtumia oli vuonna 2017 paljon. Jäsenten pyöreitä syntymäpäiviä vietettiin heidän omasta aloitteestaan kakkukahvein useamman kerran vuoden aikana, ystävänpäivänä kahviteltiin yhdessä, ja talkoovoimin valmistetulle pääsiäislounaalle kokoonnuttiin kiirastorstaina. Vappupippalot pidettiin vapunpäivää edeltävänä perjantaina Lilla Karyllissa, ja sekä kevät- että syysaikaan haravoitiin Pappilantien pihapiiri yhdessä kuntoon. Lilla Karyllin pihalla pidettiin puutarhajuhlat kesäkuun alussa ja elojuhlat puolestaan syyskuun alussa. Erityisesti Lilla Karyllissa pidetyissä tapahtumissa ja kokoontumisissa tupa oli todella täynnä, kun osallistujia oli 50-110 henkilöä, eikä muissakaan tapahtumissa ollut puutetta osallistujista. Emyn pikkujouluja varten saatiin me-talon suuremmat tilat lainaksi. Uutta vuotta juhlittiin varaslähdöllä Lilla Karyllissa perjantaina 29.12. Meriemyssä tapahtumia vuonna 2017 olivat Mielenterveysviikon kahvittelut, ja parikymmentä henkilöä yhteen koonnut vapaaehtoisvoimin järjestetty jouluaatto pyhäpäivien aukioloineen. Osallistujamäärät Emyn omissa tapahtumissa vaihtelivat toukokuun omaisten iltamien 12 henkilöstä joululounaan suunnilleen 110 ihmiseen. Iloliikkuja liikuntatapahtuma pidettiin yhdessä monen muun pääkaupunkiseudun mielenterveystoimijan kanssa Helsingissä 1.3. Yhteistyössä monen eri espoolaisen toimijan kanssa pidettiin toukokuussa Matinraitin Kyläkarnevaalit, Tour de Kuninkaantie ja Selvästi kivaa! Syyskaudella pidettiin Espoo-päivän piknik metalon pihalla, Asunnottomien yötä järjestettiin niin Espoon keskuksessa kuin Espoonlahdessakin ja Avomielin-yhteistyön Marrasiltamia vietettiin vuorostaan Tikkurilan Vernissalla. Pappilantien toimijoiden yhteiset pikkujoulut pidettiin Villa Apteekissa. 3.5 Osallistujalähtöisyys ja merkityksellisyys Emyn toiminnassa Toimintaan osallistuvat pääsivät vaikuttamaan yhdistyksen toiminnan suunnitteluun, toiminnan järjestämistapoihin ja sisältöihin useita eri kanavia pitkin. Vaikuttamiskanavat olivat kuukausittaiset avoimet kuukausikokoukset, kohtaamispaikkojen aloite- ja palautelaatikot, henkilökohtaisesti kerrottu palaute tai aloite työntekijöille, www-sivujen palaute- ja aloitelomake, Facebook sivut ja eri kohderyhmille (toimintaan osallistuneet, vapaaehtoiset, työntekijät ja kumppanit) suunnatut kyselyt. 6

Kaikille avoimia kuukausikokouksia pidetään kerran kuukaudessa. Kokouksessa sovitaan viikonlopun aukiolojen vastuuhenkilöt, tuodaan esille uudet ehdotukset yhdistyksen toimintaan liittyen. Aloitteet ja ehdotukset kanavoituvat kuukausikokousten kautta myös hallitukselle. Kesän toimintaa, kuten ryhmiä ja retkiä, varten pidettiin erityinen kaikille avoin suunnittelukokous toukokuussa. Toimintaan osallistuvat ovat saadun palautteen perusteella paljolti tyytyväisiä toimintaan. Kerätty palaute sisälsi paljon kiitosta sekä toiveita toiminnan jatkuvuudesta. Osallistujien esittämät kehittämisehdotukset liittyvät usein konkreettisiin asioihin, kuten ruokalajeihin tai tilojen toimivuuteen. Toiminnan keskeisimmät vaikutukset ovat osallistujien elämänlaadun paranemisessa. Yhdistys tarjoaa toimintaa ja tekemistä, hyötyä ja huvia, tukea ja apua, valinnanvaraa ja mahdollisuuksia sekä mahdollisuuden mennä eteenpäin, esimerkiksi välityömarkkinoiden toimenpiteisiin, koulutukseen ja jopa avoimille työmarkkinoille. Yhdistys mahdollistaa kaikkea tätä henkilöille, joista merkittävä osa elää hyvin pienillä tuloilla, sairastaa paljon ja joista moni kokisi yksinäisyyttä ilman yhdistyksen kautta löytyneitä sosiaalisia kontakteja. Kohtaamispaikat ja niissä järjestettävä talkootoiminta edustaa monelle paikkaa, jonne lähteä aamuisin, arkipäivän rutiinia. Ryhmätoimintomme edustavat osallistujille tasapainoiseen arkeen kuuluvia harrastuksia. Retket ja leirit ovat kuin pieniä matkoja ja virkistyshetkiä, jotka luovat vaihtelua arkeen. Leirejä saatetaan odottaa innolla jo useampaa kuukautta etukäteen, osalle henkilöistä ne ovat siis kohokohtia. Juhlapyhien viettoon liittyvät yhdistystoiminnot yhteisestä jouluaaton vietosta pääsiäisen ja joulun aterioihin tekevät juhlista juhlia. Kaikilla toimintaamme osallistuvilla ei ole perhettä tai omaa muuta yhteisöä, vaan ilman yhdistyksen mahdollistamaa toimintaa moni saattaisi viettää joulunsa yksin. Monen osallistujan merkittävä osa (tai kokonaan) sosiaalisesta verkostosta koostuu heidän yhdistyksen kautta tuntemistaan ihmisistä. Vertaisten kanssa on usein helpompi olla ja aidosti jakaa elämäänsä. Lupa olla oma itsensä ja kelvata juuri sellaisena nostaa omanarvontuntoa. Toimintamme tukee osallistujien elämänlaadun kaikkia neljää osa-aluetta: ympäristö, sosiaalinen, fyysinen ja psyykkinen. Lisäksi Emy vaikuttaa verkostojensa kautta kohderyhmän palvelujen kehittämiseen ja parantamiseen. 3.6 Mahdollisuudet Emyn toimintaan osallistujille Emyn kohtaamispaikoissa on tarjolla hyvin edullista kahvia, teetä, kaakaota ja pullaa sekä maksutta kaikkien luettavissa päivän Helsingin Sanomat, ja runsaasti muita lehtiä. Kohtaamispaikoissa oli ajoittain mahdollista saada yksilöllistä tietokoneen käytön ohjausta, ja tukea asioiden hoitamisessa. Kohtaamispaikoissa oli käytössä hyvin varustellut tietokoneet, langaton internetyhteys, kopiokoneet ja tulostimet. Lilla Karyllissa on pieni kirpputori. Lilla Karyllissa on hyvin varustettu musiikkihuone, jossa erilaiset kokoonpanot harjoittelevat niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Emy on mukana Espoon Kaikukorttiverkostossa, jonka ansiosta Emyn jäsenet tai Emyn toiminnassa mukana olevat taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevat henkilöt voivat saada Emystä Kaikukortin. Tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja Kaikukorttiverkoston kulttuurikohteisiin. Emyn kautta oli mahdollisuus saada yksilöllistä tai ryhmämuotoista tukea, ja harjoituspsykoterapiaa. Psykoterapeutiksi opiskelevat tarjoavat maksuttomia keskustelupalveluitaan yhdistyksen toiminnan piirissä oleville. Yhdistys tiedottaa toimintaan osallistuville myös monenlaisista muista maksuttomista tai edullisista kuntoutumista tukevista ja elämänlaatua parantavista mahdollisuuksista, kuten kursseista, ryhmistä ja yksilöllisestä tuesta. 4 VAPAAEHTOISTOIMINTA Emyn vapaaehtoiset mahdollistivat kohtaamispaikkojen säännölliset viikonloppuaukiolot, ohjasivat ryhmiä ja retkiä, olivat auttamassa tapahtumien ja juhlien järjestämisessä sekä esittelivät yhdistystä. Kiitokseksi vapaaehtoistyöstä tarjottiin mahdollisuuksien ja toiveiden puitteissa talkoolounas ja tapauskohtaisesti korvattiin aiheutuneita kuluja. Vapaaehtoisia ja ryhmän vetäjiä kutsuttiin elokuussa virkistyspäivään Vallisaareen ja marraskuussa Espoon vapaaehtoisverkoston järjestämään Unelma juhlaan. Yhdistyksen vapaaehtoiset saivat tukea ja ohjausta yhdistyksen työntekijöiltä. Vuonna 2017 Emyn vapaaehtoisille ja ryhmäohjaajille kehitettiin oma koulutus osana Kutsu-hanketta. Pilottikoulutus oli keväällä ja toinen koulutus syksyllä. Osallistujia oli kummallakin kerralla reilu 10 eri henkilöä. Koulutuskonsepti luotiin opinnäytetyönä yhdessä Kutsu-hankkeen kanssa, ja koulutuksen materiaalit julkaistaan työn valmistuttua yhdistyksen www-sivuilla kaikkien yleiseen käyttöön. 7

5 YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS Emyn vuoden 2017 yhteistyökumppanuudet on esitelty ja ryhmitelty taulukossa Emyn näkökulmasta käsin. Yhteistyömuodot on numeroitu taulukossa seuraavasti: 1 ryhmän ohjaaminen yhteistyössä; 2 asiakasohjaus (puolin ja toisin); 3 tapahtumien järjestämiseen liittyvä yhteistyö; 4 tilojen käyttö: lainaaminen puolin ja/tai toisin=4l, Emyn vuokraa tiloja=4v, 4Y=yhteisiä tiloja käytössä; 5 kehittämisyhteistyö (mm. hankkeiden ohjausryhmätyöskentely ja muu yhteinen kehittäminen); 6 jäsenyys: Emy on jäsenenä; 7 verkostotyö (säännöllisesti kokoontuvat yhteistyöverkostot); 8 viestinnällinen yhteistyö; 9 avustus (kumppani avustaa Emyn toimintaa); 10 harjoittelijat (opiskelijoiden harjoittelut, projektit ja opinnäytteet); 11 Kutsu-hanke (hankkeen myötä käynnistynyt tai hankkeen kautta tiivistynyt yhteistyö). Toimija 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Aspa (säätiö ja palvelut Oy) 2 7 8 Avomielin kumppanit (=Emy, Tukiyhdistys Karvinen ry, Tukiyhdistys Majakka ry, Vantaan Hyvät Tuulet ry, Helsingin mielenterveysyhdistys HELMI ry ja Sympati psykosociala förening rf) 2 3 5 7 8 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Metropolia-ammattikorkeakoulu, psykoterapiaopiskelijat, Amiedu 10 Esittävän taiteen koulu ESKO 1 4L Espoon diakoniasäätiö & Eedi Oy 2 5 7 8 Espoon Järjestöjen yhteisö EJY ry 2 3 4V 5 6 8 Espoon kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelut 2 8 11 Espoon kaupunki aikuissosiaalityö 1 2 3 4L 7 8 9 11 Espoon kaupunki/helmet-kirjastot 1 2 3 4L 8 11 Espoon kaupungin kulttuuripalvelut ja Kulttuuria kaikille -palvelu 2 5 7 8 Espoon kaupungin liikuntapalvelut (erityisryhmien liikunta) 1 2 3 4L 5 7 8 9 Espoon kaupungin työllisyyspalvelut 2 8 Espoon seurakunnat (Espoon paikallisseurakunnat ja yhtymä) 1 2 3 4VL 5 7 8 9 11 Espoon vammaisneuvosto & Kirkkonummen vammaisneuvosto 6 8 Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ESKOT ry 3 7 Filoksenia ry Trapesa 1 2 11 Finfami Uusimaa ry 1 2 7 8 Helsingin Diakonissalaitos & Hoiva Oy 2 3 HUS HYKS Jorvin alueen psykiatria 1 2 4L 5 7 8 11 Hyvä Arki ry 2 Hyvä koti ry 7 Kalliolan setlementti 2 3 4Y 5 7 Kauniaisten kaupunki 2 8 Kirkkonummen kunta 2 8 9 Koulutuskuntayhtymä Omnia 8 10 Laurea-ammattikorkeakoulu 5 7 10 Lilinkotisäätiö, Niemikotisääriö 3 Manna-Apu ry 2 3 11 8

Matinkylän monitoimiset 3 Mielenterveyden keskusliitto 1 2 3 6 7 8 11 Mieli Maasta ry, Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry, Kirkkonummen seudun mielenterveysyhdistys Kisu ry 2 8 Oulun Hyvän mielen talo 6 Pelastusarmeija (Väinöläkoti) 2 3 8 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) 8 9 Samaria rf 2 7 SeKaVan Tuki ry 4V 6 Sininauha (-säätiö, Oy, Aimo-toiminta) 2 3 Sosped säätiö 3 8 SPR (Espoon alueyhdistykset) 3 4Y 7 8 Suomen Moniääniset ry 2 4L 8 Uudenmaan Martat ry 1 8 Espoon alueen mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut (Pihlajakoti, Medivida) 2 7 8 Arjessa Oy 2 1 ryhmän ohjaaminen yhteistyössä; 2 asiakasohjaus (puolin ja toisin); 3 tapahtumien järjestämiseen liittyvä yhteistyö; 4 tilojen käyttö: lainaaminen puolin ja/tai toisin=4l, Emyn vuokraa tiloja=4v, 4Y=yhteisiä tiloja käytössä; 5 kehittämisyhteistyö (mm. hankkeiden ohjausryhmätyöskentely ja muu yhteinen kehittäminen); 6 jäsenyys: Emy on jäsenenä; 7 verkostotyö (säännöllisesti kokoontuvat yhteistyöverkostot); 8 viestinnällinen yhteistyö; 9 avustus (kumppani avustaa Emyn toimintaa); 10 harjoittelijat (opiskelijoiden harjoittelut, projektit ja opinnäytteet); 11 Kutsu-hanke (hankkeen myötä käynnistynyt tai hankkeen kautta tiivistynyt yhteistyö). 6 YHDISTYKSEN HALLINNASSA JA KÄYTÖSSÄ OLLEET TILAT Yhdistyksellä oli kohtaamispaikkojen Lilla Karyllin ja Meriemyn, lisäksi toimisto- ja kokoontumistilaa järjestötalo Villa apteekissa, Espoon keskuksessa. Matinkylän asukastalo Kylämajassa oli varattavissa kokoontumistiloja. Espoon järjestöjen yhteisön Unelma Tapiolassa oli mahdollisuus vuokrata kokoontumistiloja käyttöön. Raitin Pysäkillä Leppävaarassa Emy sai varata tiloja käyttöönsä. Syyskaudella Emy sai käyttöönsä myös Espoon uuden me-talon tiloja. Liikuntaryhmiä varten Emy saa Espoon liikuntapalvelujen kautta käyttöönsä espoolaisten koulujen liikuntasaleja sekä muita liikuntatiloja. Espoon esittävän taiteen koulu ESKO on lainannut tilojaan Emyn ryhmien käyttöön. Leiritoimintaa ja kehittämispäiviä varten Emy vuokraa seurakuntien leirikeskuksien tiloja käyttöönsä. Kesäleiripaikka Stora Blindsundia Emy saa käyttöönsä SeKaVan Tuki yhteenliittymän kautta. Sierlan leirikeskuksen Emy hakee käyttöönsä Espoon kaupungilta ja kalastusleiripaikan Hyvinkään pursiseuralta. Muut mahdolliset yksittäisiä tilaisuuksia tai tapahtumia varten tarvittavat tilat tai ulkoalueet Emy joko vuokrasi omalla kustannuksellaan tai niiden käyttö mahdollistui maksutta yhteistyöverkoston kautta. 7 KUTSU-HANKE Emyn vuonna 2016 käynnistämä ja STEAn rahoittama Kutsu-hanke toimi menestyksekkäästi koko vuoden 2017. Kutsu-hankkeen tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä kutsumalla sosiaalisesti eristäytyneitä ihmisiä mukaan mielenterveyttä tukeviin toimintoihin. Tarkoituksena on kehittää uutta tavoittamisen tapaa yksinäisten ihmisten löytämiseksi. Kohderyhmänä ovat espoolaiset 29-65-vuotiaat sosiaalisesti eristäytyneet ihmiset. Hankkeessa luotiin vuonna 2017 uusia yhteistyökumppanuuksia ja lujitettiin entisiä. Hanke järjesti monenlaista toimintaa leireistä koulutuksiin ja teematuokioista ryhmätoimintaan. Hankkeessa kehitettyjä hyviä käytäntöjä (mm. tukea tarvitsevien löytäminen verkoston ja tiedotuksen kautta sekä heidän mukaan kutsuminen ja kolmikantatapaamiset, ystäväryhmätoiminta, vapaaehtoiskoulutus) on lähdetty paketoimaan ja juurruttamaan niin Emyyn kuin yhteistyöverkostoonkin. Pelkästään vuonna 2017 hankkeessa tavoitettiin ja tavattiin 313 eri henkilöä, joista Emyn toimintaan kiinnittyi ainakin 53. Hankkeesta tehdään selvitys väliraportin muodossa keväällä 2018. 9

8 TIEDOTTAMINEN 8.1 Emy tiedote, ryhmäkalenteri, yleisesite ja Avomielin lehti EMY-tiedote ilmestyi kerran kuukaudessa ja se postitettiin jäsenille sekä asiakkaitaan Emyn toiminnan piiriin kannustaville yhteistyökumppaneille. Tiedotetta jaettiin kohtaamispaikoissa, tapahtumissa, messuilla ja muissa tilaisuuksissa. Tiedotteen levikki oli 850 1000 vihkoa kuukausittain ja lehti oli saatavilla myös Emyn internetsivuilla. Tiedote esittelee yhdistyksen ajankohtaiset tapahtumat, retket, ryhmät ja muut kuulumiset. Tiedotteessa yhdistyksen toimintaan osallistuvat voivat julkaista kirjoituksiaan ja tilaa on varattu monenlaisille runoille ja kuville. Lehden kanteen valitaan kuukausittain vaihtuva maalaus yhdistyksen kuvataideryhmäläisten kohtaamispaikkojen näyttelyseinältä. Vuonna 2017 Emyn tiedote sai uuden ilmeen vapaaehtoisen graafisen suunnittelijan avustuksella. Painettuna tiedotusmateriaalina yhdistyksellä on yleisesite, jossa on esiteltynä yhdistyksen toiminnot ja yhteystiedot. Viime aikoina keskeiseksi tiedotusmateriaaliksi on noussut Emyn ryhmäkalenteri, johon säännöllisesti kokoontuvien ryhmien tarjonta kootaan syyskuun ja tammikuun alussa. Vuonna 2017 ryhmäkalenterien painosmäärät olivat 1000/kpl. Avomielin-yhdistysten yhteinen lehti Avomielin ilmestyy kerran vuodessa Mielenterveysmessuille. Lehti on 16-sivuinen tabloid, joka sisältää yhdistysten jäsenten, työntekijöiden ja yhteistyötahojen kirjoituksia lehden vaihtuvan teeman mukaan. Avomielin-lehti julkaistaan myös PDF-muodossa internetissä osoitteessa www.avomielin.fi. 8.2 Kotisivut ja sosiaalinen media Yhdistyksellä oli kattavat WordPress-pohjaiset kotisivut osoitteessa www.emy.fi. Sivuja päivitettiin vähintään kerran kuukaudessa. Sivuilta löytyi toimintakalenteri, tietoja yhdistyksestä ja yhdistyksen toiminnasta sekä siitä, miten helposti Emyn toimintaan pääsee mukaan. Kotisivuilta löytyy myös muun muassa EMY-tiedote sekä lomake palautetta, yhteydenottoa ja aloitteita varten. Emyllä on oma yhdistysprofiili Facebookissa, jonne päivitetään kuvia ja ajankohtaisia asioita viikoittain. 8.3 Emy esittäytyy ja on näkyvillä Yhdistys osallistui ja oli esillä Mielenterveysmessuilla marraskuussa Avomielin yhteistyötahojen yhteisellä osastolla. Emy oli mukana järjestämässä useita tapahtumia ja tilaisuuksia. Tapahtumissa Emy jakoi esitteitään, ja yhdistyksen edustajat esittelivät yhdistystä. Emy käytti tapahtumiensa markkinointiin monipuolisesti kaupunkilaisten suosimia paikkoja, kuten kirjastoa ja Yhteispalvelupisteitä sekä espoolaiset.fi palvelua ja Espoon kaupungin tiedotusta. Joulunaikaan espoolainen paikallismedia teki jutun Emyn joulunvietosta. Emy on myös mukana Mielenterveystalo.fi ja Vertaistalo-nettiportaaleissa. Kutsu-hanke esitteli Emyä ja hanketta niin aikuissosiaalityön palveluohjauksen aulassa kuin useassa muussakin tilaisuudessa. 9 SOSIAALINEN KUNTOUTUS TYÖNRAJALLA 9.1 Kahviotoiminta Yhdistyksen jäsenet, jotka halusivat kokeilla kykyjään työssä tai kaipasivat mielekästä tekemistä, pääsivät toimimaan Emyn kahvioissa tai tilaustyössä. Yhdistys ylläpiti Terassikahviota Jorvin sairaalan psykiatrisessa yksikössä. Terassikahvio oli avoinna arkisin klo 9.30 14.30. Kahvioissa oli työvuorossa aina kaksi myyjää kerrallaan, vuoden aikana yhteensä 14 eri henkilöä. Myyjät kokoontuivat kerran viidessä viikossa keskustelemaan ja päättämään kahvioon liittyvistä asioista myyjäkokouksessa. Myyjille järjestettiin virkistyspäivä kesällä. Työtoimintarahaa maksettiin 3 /h. Työtoimintaraha on luonteeltaan avustus ja sitä maksettiin sosiaalihuoltolain mukaisille kohderyhmille, ei työttömille työnhakijoille. Työtoimintaan osallistuvat jäsenet olivat vakuutettu vapaaehtoisella ryhmä- ja tapaturmavakuutuksella. Emy on yksi osuuskunta Avustamon omistajista 13 osuudella. Osuuskunnan toiminta-ajatuksena on tarjota pääasiassa työsosuuskuntapalveluita eri ihmisille. Osuuskunta on jäsen autonvuokraamo City car club ssa. Osuuskunnan kautta laskutettiin myös Avomielin-lehden ilmoitustulot. 9.2 Puutarhapalsta Emyllä on yhteistyössä Espoon kaupungin aikuissosiaalityön sosiaalisen kuntoutuksen kanssa yhteinen puutarhapalsta Kauklahdessa. Noin puolen hehtaarin kokoisella palstalla viljeltiin monenlaisia hyötykasveja ja kukkia joka arkipäivä 8.5.-13.10.2017 muutamaa poikkeuspäivää lukuun ottamatta. Palstalla oli viljelytilan lisäksi taukotila ja työkaluvaja. Palstan päivittäisistä töistä vastasivat Emyn kaksi kasvimaaohjaajaa yhteistyössä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien henkilöiden, Espoon aikuissosiaalityön Kipinä-toiminnassa mukana olevien, Soukan työkeskuksen väen, HUS Jorvin psykiatrian potilaiden sekä Emyn vapaaehtoisten 10

kanssa. Palstatyöhön osallistuneita oli kasvimaaohjaajien lisäksi 27 eri henkilöä, joista säännöllisesti osallistui 16 hlö. Tyypillisesti palstalla oli 7-14 henkilöä. Palstatyöhön oman työpanoksensa antaneille tarjottiin lounas Kauklahden Elä- ja asukeskuksessa. Tarvittaessa aamuisin järjestettiin puutarhapäivää varten yhteislähtö kohtaamispaikka Lilla Karyllista. Toimintaan osallistuneiden antamien palautteiden mukaan toiminta tuki sekä osallistujien vuorokausirytmin ylläpitoa että tuki heidän fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Neljä osallistujaa palasi syksyllä työelämään ja kaksi aloitti opinnot pitkien työttömyys ja/tai sairaslomiensa jälkeen. Palstan osallistujille jaettiin satoa, heille järjestettiin omia retkiä ja säilömiskurssi. Syksyllä vietettiin vielä sadonkorjuujuhla Lilla Karyllissa ja käytiin syömässä ravintolassa. 10 VUODEN 2017 TUOMAT UUDET TUULET Vuonna 2017 laadittiin jälleen STEA:lle Emyn kohtaamispaikkatoiminnasta laaja tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys. Emyn selvitys pärjäsi rahoittajan arvioinnissa hyvin, ja Emyssä onkin viime vuosina kiinnitetty huomiota raportointiin. Vuoden lopulla käynnistettiin raportointiin liittyvä yhteiskehittäminen Avomielinkumppanien kanssa. Kesän korvalla kirjoitettiin hakemus uudelle nuoriin aikuisiin kohdistuvaan kehittämishankkeeseen ja syyskauden avustushakemukseen kirjoitettiin sisään ehdotus uudesta toimipaikasta. STEA myönsi Emylle sekä uuden hankkeen että uuden kohtaamispaikan. Kaikukorttien suosio tuntui vuonna 2017 Emyn arjessa ja Espoon tilastojen mukaan keväällä 2017 Emy olikin toisiksi eniten kortteja jakanut espoolaistoimija. Vuonna 2017 Emy jakoi 138 korttia. Kaikukorttiverkoston kautta emyläiset pääsivät myös seuraamaan Kansallisoopperan ja baletin pääharjoituksia. Kerran kuussa kokoontuneet vapaaehtoisvetoisvetoiset luontoiltapäivät retkeilivät omatoimisesti Suomen luontokeskus Haltiassa ja Bodom-järvellä useita kertoja. Bodom-järvellä oli yhdistyksen ja vapaaehtoisten veneet emyläisten lainattavissa sovitusti. Vuoden 2017 erikoisuuksina mainittakoon myös Soukan kirjaston kanssa säännölliseksi muuttuneet kirjastotunnit, joiden aikana kirjaston henkilökunta jalkautui Meriemyyn opastamaan tai esittelemään jotain erityistä teemaa. Kesällä Lilla Karyllissa järjestettiin keskustelutilaisuudet sekä kasvisruoasta että Pride-viikon kunniaksi seksuaalisuuden monimuotoisuudesta. Emyn Kutsu-hanke järjesti Mielenterveyden keskusliiton kanssa yhteisenä kurssin Uutta potkua kuntoutumiseen. Vuoden lopulla Emy kunnostautui varainhankinnassa lupautumalla vetovastuuseen Espoon Pieni Ele vaalikeräyksiin. Emy lähti myös VESOTE-hankkeeseen mukaan pohtimaan ravinnon, unen ja liikunnan elintapaohjauksen jalansijaa yhdistyksen arkeen. 11 TIEDOT OLENNAISISTA TAPAHTUMISTA TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN Valtioneuvosto on vahvistanut STEA:n jakoehdotuksen ja Emyn STEA-avustukset vuodelle 2018 ovat kohtaamispaikkojen toimintaan ja koordinointiin sekä uuden kohtaamispaikan avaamiseen 252.000. Kutsu - etsivän ja löytävän tuen hanke 29-65 -vuotiaille espoolaisille 2016 2018 (kuntien ja järjestöjen yhteistyön teemarahoitus) 124.000, ja uutena hankkeena espoolaisten mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia kohdanneiden ja/tai sosiaalisesti eristäytyneiden 18-32-vuotiaiden nuorten aikuisten tavoittamiseen mukaan vapaa-ajan mielekkääseen, elämänhallintaa tukevaan ja syrjäytymiskierteitä katkovaan järjestö- ja harrastetoimintaan sekä osallistujalähtöisen järjestötoiminnan kehittämiseen yhdessä kohderyhmän kanssa (Tuu messiin! Inspiraatiota ja voimavaroja kansalaistoiminnasta nuorille aikuisille 2018-2020) 94.000. Espoon kaupungilta saatiin kohdeavustusta tiloina ja toimintaa tukevana avustuksena yhteensä 130.000 euron edestä. 12 ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Emyn monipuolinen toiminta kohtaamispaikkoineen sekä jatkuu vakiintuneena että laajentuu uudelle alueelle ja uudelle kohderyhmälle uusine toimintoineen. Kutsu-hankkeen kehittämistyö uuden tavoittamisen tavan kehittämisen ja yksinäisyyden vähentämisen parissa yhdessä kunnan kanssa jatkuu aktiivisena. Vuonna 2018 käynnistämme uuden hankkeen nuorille aikuisille (18 32-vuotta) sekä uuden kohtaamispaikan Espoon Olariin. Vuonna 2018 tavoitteena on lisäksi lisätä ja kehittää vapaaehtoistoimintaa Emyssä sekä vahvistaa ja kuvantaa yhdistyksen toimintoihin liittyviä prosesseja. Olemassa olevia kumppanuuksia ylläpidetään ja espoolaista kumppanuutta vahvistetaan kaikkien eduksi. Emy seuraa aktiivisesti toimintaympäristönsä muutoksia ja toimii monipuolisesti ja aktiivisesti tarkoituksensa toteuttamiseksi. 11

13 VAKUUDEKSI Espoossa 1. päivänä maaliskuuta 2018 Tomi Ojala, puheenjohtaja Eeva Räty, varapuheenjohtaja Hanna Hed, hallituksen jäsen Titta Huuskonen, hallituksen jäsen Jouni Karjalainen, hallituksen jäsen Tiina Eronen, hallituksen jäsen Timo Lounio, hallituksen jäsen Mika Ikkala, hallituksen jäsen Janne Ruuhela, hallituksen jäsen Kaj Järvisalo, toiminnanjohtaja 14 LIITTEET 1. Ryhmäkalenteri kevät 2017 & syksy 2017 2. Ryhmätilastot 2017 3. Linkki Emyn kotisivujen tiedotearkistoon: http://emy.fi/emy-tiedote/ 4. Linkki tuloksellisuus- ja vaikutusselvitykseen: http://emy.fi/emy.fi/wp-content/uploads/kohtaamispaikat-tuloksellisuus ja_vaikutusselvitys_2015-2016.pdf 12

LIITE 1 Emyn ryhmäkalenterit vuodelta 2017 (kevätkausi ja syyskausi) 13

LIITE 2 Emyn ryhmätoiminnan tilastot vuodesta 2017 14