Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza, Tansania Ystäväkirje 2/2017. Hei kaikki, aikaa on taas kulunut ja on aika kertoa jotain kuulumisia työstämme.

Samankaltaiset tiedostot
Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza Ystäväkirje Hei teille kaikille täältä Mwanzan kaupungista!

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

Usko. Elämä. Yhteys.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Löydätkö tien. taivaaseen?

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza, Tansania

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

Ystävät hyvät!

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Hyvät ystävät, Ystävänpäivän kynnyksellä!

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

Maanviljelijä ja kylvösiemen

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Arusha Hei uutiskirjeen tilaaja,

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.

Tämän leirivihon omistaa:

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Keskikesä Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Kouluun lähtevien siunaaminen

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 51 ohjelmat -

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI

Transkriptio:

Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza, Tansania 22.11.2017 Ystäväkirje 2/2017 Hei kaikki, aikaa on taas kulunut ja on aika kertoa jotain kuulumisia työstämme. (ensin Pia kirjoittaa kuulumisia kahden Hiippakunnan Ihmistensuojelutyöstä:) ELVDn Hiippakunta ja lastensuojelun kuulumiset Uutiskirje Miksi kirjoitin tuollaisen otsikon? Siksi, että aina kun puhutaan Lastensuojelusta (=Kummityö) tai Oikeus elää albinismin kanssa -hankkeista, puhutaan paljon laajemmasta piiristä kuin lapsista. Jokaisen lapsen ja nuoren ympärillä on hänen perheenjäsenensä ja sukulaisensa. Useimpia heitä kohtaamme lasten asiaa hoitaessamme. Siksi kutsumme joskus täällä kentällä työtämme ihmistensuojelutyöksi. Kuten joka vuosi, teemme juuri valmisteluja 9.12. toteutettavaa perhepäivää varten. Perhepäivään olemme kutsuneet mukaan 130 henkilöä. He ovat lapsia joita tuette lastensuojelun kautta sekä heidän aikuisiaan, joilta on jäänyt lähes poikkeuksetta koulut käymättä aikoinaan. Päivä on aina suuri haaste, sillä monen lähteminen kotoa Kilolelin kirkolle (n. 5 km) tarvitsee vapaaehtoisen avustajan erilaisista syistä. Olemme vuokranneet autoja, sopineet kävelemään kykenemättömien kantajiksi sekä mielenterveysongelmista kärsivien lasten huolenpitäjiksi vapaaehtoisia päivän ajaksi, jotta vanhemmilla olisi mahdollisuus keskittyä opetukseen.on laadittu ohjelma, jossa lapset ja aikuiset ovat osan aikaa yhdessä ja erikseen eri opetuksissa. Toivotaan siunausta tuohon päivään! Tällä hetkellä koululaiset elävät myös loppuvuotta kouluissaan. Olimme juhlimassa Lastensuojeluhankkeen vanhimman lapsen yläkoulun päättäjäisiä Mwaduin secondary koulussa taannoin, nyt hän asuu turvallisuussyistä sosiaalityöntekijänsä luona ja käy avustamassa meitä toisinaan toimistotöissämme.hänen koetuloksiaan odotetaan ensi vuoden puolella ja sitten hän saa tietää jatkostaan mihin ja mitä opiskelemaan vai töitä etsimään. Kuva: Polisiana valmistui yläkoulusta! Sosiaalityöntekijä Monica Cyprian tyttärensä Gracen sekä joillekin teistä tutun Christa Peterin seurassa. Kuva: Pia Pyhtilä

SELVDn Hiippakunta- työ Sukumoiden asuttamalla maaseudulla ja kasvukeskuksissa Lokakuussa teimme evaluiontimatkoja albinismi-hankkeen puitteissa. Selvittelimme hiippakunnan ompelukurssin käyneiden tyttöjen saamaa koulutusta ja osaamista syksyllä. He saivat esittää omat bisnesideansa ja kertoa muutenkin, mitä ovat ajatelleet tulevaisuudestaan. Viisi nuorta naista saivat ompelukoneen, 35 metriä kangasta ja pikaisen koneen huoltokurssin. Koneiden luovutus vei useamman päivän, muutamassa päivässä ajoimme yli 800 kilometriä kyläteitä koneet ja tytöt kyydissä. Nyt Hiippakunnalla on menossa uusi ompelukurssi, johon eri kyläjohtajat ovat ilmoittaneet opiskelijoita. Näin meillä on taas uudet nuoret ja vanhemmatkin ompelijanaiset valmistumassa tuellanne tammikuun lopulla. Tämänkertaisella kurssilla meillä on mukana myös yli 30-vuotiaita naisia, joilla on albinismi. Sen myötä olemme tekemisissä terveysongelmien kanssa, kuten erilaisten syöpien, mutta myös hiv/aidsin kanssa. Hoitoihin pyydämme varjelusta. Oikeus elää albinismin kanssa (Right to live with Albinism) on suuri monivaiheinen hanke. Sen perustana on toimivan dialogin toteuttaminen perinteisten uskontojohtajien ja Hiippakunnan välillä. Molemmat osapuolet oppivat koko ajan uutta ja jaettavaa on kokous kokoukselta enemmän. Viimeisimmässä kokouksessa kutsuttuina olivat perinteisten uskontojen piispa eli ylin johtaja sekä hänen apulaisensa, lisäksi evankelistat (käyttäen tällaisia kirkollisia vertauksia) ja eriasteisia muita johtajia. Lisäksi valtion edustaja osallistui päivän ohjaamiseen. Yllättävä seikka on ollut havainto siitä, että perinteisiä uskomuksia/uskontoja johdetaan niin organisoidusti. Vanhat tavat ja perinteet elävät edelleen. Henkien maailma ei poistu, vaikka ihminen kääntyisi vaikkapa kristityksi. Jumala on silloin vain vahvempi henki kuin ne muut. Nämä ovat vaikeita asioita käsiteltäväksi Suomessa, kun olemme niin kauan ajatelleet toisin. Hiippakunnan työntekijät ovat erittäin motivoituneita yhteistyöhön ja tahdonkin mainita diakoniatyön johtajan Matrida Sangan, joka väsymättä tekee ruohonjuuritason työtä ja samalla hoitaa suuria suhteita läänitason johtajiin päin. Yhteistyöhön pyydämme sitkeyttä ja viisautta. Kuvassa Diakoniatyön johtaja Matrida Sanga sekä muuta tiimiä kokoamassa Cecialian uutta konetta Imalasekon kylällä. Kuva: Pia Pyhtilä

Sinema Leo -kuulumisia (Mikko kirjoittelee) Mwanzassa loka- marraskuun vaihteessa oli paljon aihetta iloon ja kiitollisuuteen yhden pitkäaikaisen unelman toteutuessa, hiippakunta sai veneen! Keväällä 2017 alkanut venehanke oli vain jatkoa jo reilusti yli 10 vuotta jatkuneelle keskustelulle, että hiippakunta tarvitsisi oman veneen. Edellisessä kirjeessä jo kerroinkin hankkeesta, miten venettä etsittiin niin Mwanzasta, Dar es Salaamista ja jopa Suomesta. Saimme muutamia erittäin hyviä tarjouksia, erityisesti lämmitti mieltä suomalainen perhe, joka tarjosi venettään käyttöömme hyvin edullisella hinnalla. Valitettavasti rahtikulut vain lopulta olisivat nousseet liian suuriksi. Saimme myös hyviä ohjeita ja näkökulmia venehankkeeseen monilta suomalaisilta, kiitos niistä kaikista. On hienoa tehdä työtä tällä tavalla yhdessä. Vene saapui trailerilla Dar es Salaamista 1200 km matkan ilman ongelmia. Kuva matkan varrelta, Daudi Mullinga Venevaihtoehtoja oli lopulta muutamia. Viimeisimpänä Dar es Salaamissa tulivat Yamahan reilu kuusimietrinen vene moottoreineen (Yamaha 130 hv nelitahtimoottori) ja trailereineen pakettina myyntiin ja Piispa Gulle lähti Sinema Leo -työmuodon pitkäaikaisen tiimiläisen Daudin kanssa venettä katsomaan. Vene on vuodelta 2015 ja sillä oli 30 käyttötuntia takana, joten hyväkuntoisesta ja uudenveroisesta veneestä oli kyse. Vene vaikutti sopivalta ja hiippakunta alkoi Suomen Lähetysseuran avustamana hieroa kauppoja. Niinpä sitten lopulta Daudi ja hiippakunnan autonkuljettaja Elia Wema lähtivät hakemaan veneen Intian Vatamereltä Dar es Salaamista

Mwanzaan. Koko 1200 kilometrin trailerimatka oli sujunut hyvin. Itse asiassa kaikkia yllätti se, ettei venekuljetusta oltu pysäytetty kertaakaan, vaan päin vastoin, viranomaiset saattoivat jopa pysäyttää muun liikenteen ja ohjata veneen jatkamaan pitkää matkaansa Victoriajärvelle. Tämän venehankkeen puolesta on rukoiltu paljon ja Jumala kuuli rukoukset tuumaili useampikin hiippakunnan työntekijä. Vene on hankittu Victoriajärven saaristossa tehtävässä työssä. Moni on veneeseen tutustuessaan todennut, että hiippakunnan lähetystehtävästä muistuttava tunnuslause Tweka Mpaka Kilindini (menkää syville vesille saakka tai heittäkää verkot syvään veteen saakka) toteutuu nyt kirjaimellisesti. Hiippakunnan alueelle osuu 38 asuttua saarta, joissa seurakunnan toimintaa on hyvin vaihtelevasti tarjolla. Uusi nopea vene mahdollistaa nyt sääolot huomioon ottaen päiväseltäänkin tapahtuvat vierailut saarissa. MV Agape tulee palvelemaan kuljettamalla muiden muassa evankelistoja, pappeja, elokuvalaitteistoa (evankeliointityö), kirjallisuutta jne. saariin, joissa ei ole saatavilla seurakuntien palveluja. MV Agape pääsi Victoriajärven vesille Mwanzassa 3.11.2017 Mwanzassa vene pääsi pian Mwanzaan saavuttuaan pesemään valtameren suolat kyljistään Victoriajärven laineille. Veneen rekisteröinti alkoi ja samalla vene sai uuden nimen MV Agape. Veneen kippareiksi kaavaillaan samaa Sinema Leo tiimin evankelistakaksikkoa, Daudia ja Sebastiania, jotka ovat saaristotyötä tehneet jo vuosien ajan. Heille on taustaa muiden muassa kalastajina ja perämäättorihollosta. Veneen käsittelykoulutukset alkoivat Mwanza Yacht Clubin osaavien kippareiden avulla ja soveltuvaa laivurikurssia, joka oikeuttaa venettä täällä ajamaan, etsitään parhaillaan. Sen jälkeen vene voikin aloittaa varsinaisen työnsä.

Onkin aika kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet hankkeessa mukana ja teille jotka olette tulossa mukaan hankkeeseen. Veneen myötä tämä työ on oikeastaan vasta nyt alkamassa. Muutoksia ilmassa Ainakin osassa nimikkoseurakunnistamme olette varmastikin jo saaneet tiedon, että olemme kesällä 2018 tulossa Suomeen työkauden päättyessä ja syksyllä (syyskuusta 2018 alkaen) sitten aloittamassa kaksivuotista jaksoa Suomen Lähetysseuran kotimaisessa työssä. Haimme ja saimme paikat työskentelemään ns. kiertävinä lähetystöntekijöinä Suomessa, mikä tarkoittaa sitä, että pystymme tuon seuraavan kahden vuoden aikana vierailemaan seurakunnissa ihan työmme puolesta. Aiempi jakso jätti hyvän mielen kaikista kohtaamisista siellä seurakunnissa ja olemme iloisia, että siihen tarjoutuu näin nyt jatkoa. Olkaa sitten vain yhteydessä, jos voimme olla teille avuksi. Useampi nimikkoseurakunnistamme on kysynyt, mitä kannattaisi tehdä nimikkosopimuksillemme tässä yhteydessä. Ajattelemme, että voisitte halutessanne siirtää nimikkosopimuksen ( = sopimus, jossa tuetaan tietyn lähetystyöntekijän tekemää työtä) hankkeidemme tukemiseen. Lähetystyön pitkässä ketjussa lähetystyöntekijöitä tulee ja menee, jokainen tekee työtä oman hetkensä, mutta työ paikallisissa hiippakunnissa jatkuu. Siksi toivommekin, että jos olette miettimässä nimikkosopimustemme jatkoa, harkitsisitte työmuotojemme tuen jatkamista sopimuskohteena. Näin jatkaisitte yhä saman työn tukemista näissä kahdessa hiippakunnassa (Mwanza ELVD ja Shinyanga SELVD), missä olette olleetkin mukana, olipa kuka lähetti sitten milloinkin työvuorossa. Valoa! Aurinko nousee Intian valtamerestä ja laskee Victoriajärveen

Kotonamme täällä Mwanzassa pari päivää sitten kaivoimme tutun joululevyn esille ja laitoimme sen soimaan. Tuntui siltä, että oli taas lupa ja aika antaa joulun lähestyä, ja alkaa sitä odottamaan. Kolmimetriseksi pensaaksi kasvanut joulutähti punertaa keittiön ikkunan edessä, muuten joulu ei vielä näy kaupungillamme. Tänään Pia kävi kouluttamassa evankelistoja syrjäytyvien ja kärsivien näkyväksi tekemisestä kirkossa. Mikäpä olisi sopinut paremmin aiheeseen, kuin tuttu vanha tarina Suutarin joulu, josta Pekka Ruuska on tehnyt hienon laulunkin. Siinä suutari odotti Jeesusta vierailemaan, mutta saikin vain erilaisia avuntarvisijoita, joille sitten antoi sitä, mitä kodistaan löysi, kengät kengättömälle lapselle ja ruokaa nälkäiselle ja viluiselle. Mutta itse kuningas tuntui puuttuvan vieraiden joukosta. Illalla sitten suutari palasi raamattunsa ääreen, ja luki Matteuksen evankeliumista: kaikki, minkä olette tehneet yhdelle näistä, sen te olette tehneet minulle. Jeesus olikin tullut vierailemaan, suutari sai iloiten huomata. Antakoon sama Jeesus teidänkin koteihinne iloa, rauhaa ja valoa pian alkavaan adventin aikaan ja Jouluun. Kiitos siitä, miten olette olleet kuluneena vuonna kaikessa työssämme mukana! Pia ja Mikko Pyhtilä Pia ja Mikko Pyhtilä Aloitimme työmme Tansaniassa alkuvuodesta 2007. Pia toimii Victoriajärven Itäisen hiippakunnan (ELVD) kummityön koordinaattorina ja Mikko Lähetys- ja evankeliointityön (Sinema Leo) koordinaattorina. Kumpikin työskentelee myös Victoriajärven kaakkoisen hiippakunnan (SELVD) kanssa vastaavissa tehtävissä. Sähköpostit: etunimi.sukunimi@felm.org Toivo. Yhteistyö. Muutos. Kristillinen sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo lähes 160 vuotta. Tule mukaan rakentamaan oikeudenmukaista ja inhimillistä maailmaa. Tue työtämme: IBAN: FI38 8000 1400 1611 30 BIC: DABAFIHH, viestiksi työntekijän nimi.