1 Siikaisten kunnan tiedotuslehti 4/2018 Kunnan hallinnon palvelut ja kirjasto ovat nyt saman katon alla. Avoimet ovet 24.4. kello 12-18. Kankaanpääntie 1A. Kakkukahvit. Poiketessasi voit ehdottaa uudelle palvelukeskittymälle nimeä. Kunnan kesätyöpaikkahaku päättyy 15.4.
2 Kirjaston kevätsiivous Tänä keväänä kuntalaiset saavat tottua kunnan palvelupisteiden muutoksiin. Terveysaseman työskentely uudessa kiinteistössä on jo vakiinnuttanut asemansa, kirjasto viimeistelee siirtoa entisen terveysaseman tiloihin. Saman katon alle myös kunnanvirasto valmistelee muuttoa. - Saamme uudenlaisen palvelukokonaisuuden, joka toimii samalla kuntalaisten olohuoneena ja kohtaamispaikkana. Esimerkiksi hammaslääkärille odotellessa, asiointipisteessä tai teknisessä toimistossa poiketessa voi tutustua kirjaston valikoimaan tai tilata haluamansa teoksen. Toivomme totta kai Ma 12.00-18.00 myös kirjaston käytön ja lainauksen kokonaisuutena lisään- To 10.00-16.00 Pe 12.00-18.00 tyvän, kertoo kunnanjohtaja Viveka Lanne. Kirjastonhoitaja Katri-Helena Saarinen-Holoppa myöntää aluksi hieman kauhistelleensa muuttoajatusta. Pelkkä pohjapiirros uudesta tilasta ei näyttänyt lupaavalta. Ahtaus pelotti, yhtenäisen kirjastotilan puute arvelutti. Kirjaston aukioloajat pysyvät toistaiseksi ennallaan. Tiukan kaksiviikkoisen muuttohälinän jälkeen kirjastonhoitaja on helpottunut ja tyytyväinen. - Nyt kun kirjat on valikoitu ja sijoitettu hyllyihin, tila vaikuttaa aivan toimivalta, vaikkakin pieni lisätila ei olisi ollut pahitteeksi. - Karsintaa on täytynyt tehdä kovalla kädellä. Entiseen kirjastoon sijoitettiin aikanaan muun muassa kaikkien neljän lakkautetun sivukirjaston kirjat. Kirjan ikä ei kuitenkaan ole aina karsimisperuste, mutta esimerkiksi 80-luvun kertomakirjallisuus on suurelta osalta siirretty toimintatuvalle myytävien kirjojen kasaan. Karsinnan jälkeenkin lainattavia kirjoja löytyy vielä noin? Toimintatuvalla on tällä kertaa ollut poikkeuksellisen paljon myynnissä poistettavia kirjoja. Kolmen aarrepussin kanssa paikalta poistui Arja Kurtti. - Ensisijaisesti historiallisia teoksia, Turun historiaa käsittelevä teos kiinnostaa, myös poliittiset henkilöhistoriat ovat mielenkiintoisia. Niistä ovat kiinnostuneita myös perheen opiskelijapojat Olli ja Ville. Varsinaisia aarteita, uskoo äiti-kurtti. Jäljellä on vielä runsaasti kirjapusseja ja Arja Kurtti suositteleekin lämpimästi kirjojen ystäviä käymään tutustumassa poistokirjoihin. Uusissa tiloissa lainaustoiminnot jatkuvat entiseen malliin. Saamme jatkossakin nauttia uutuuksien lukemisesta joskus heti, tai varsin kohtuullisen odotusajan jälkeen. Erityisen varatuista kirjoista odotusaika voi venyä kahdesta kolmeen kuukauteen. Ilman jonotusta kirjastomme hyllyltä löytyi esimerkiksi äskettäin kuolleen maailmankuulun tiedemiehen Stephen Hawkingin 80-luvulla ilmestynyt kansantajuinen teos Ajan lyhyt historia.varsinkin opiskelijoiden kannattaa käyttää hyväksi kirjastonhoitajamme mahdollisuuksia etsiä tenttikirjoja kaikista Suomen kirjastoista. Kirjaston lainausluvut ovat viime vuonna hieman laskeneet. Tosin tilastot muistuttavat aaltoliikettä vuodesta toiseen. Uusittu kirjasto tarjoaa mainion mahdollisuuden meille kaikille lainauslukujen uuteen nousuun. Virallinen tutustumispäivä uuteen monitoimikeskukseen on 24.4. klo 12-18. Kirjastonhoitaja Katri-Helena Saarinen-Holoppa täyttämässä viimeistä tyhjää kirjastohyllyä.
3 HAETTAVIA VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSPAIKKOJA VARHAISKASVATUSPAIKAN HAKEMINEN TOIMINTAKAUDELLE 2018 2019 Siikaisten kunnan järjestämä varhaiskasvatus Siikaisten kunnan järjestämä varhaiskasvatus on keskitetty Päiväkoti Pikku-Santraan. Varhaiskasvatuspaikan hakeminen Varhaiskasvatuspaikkaa toimikaudelle 2018-2019 haetaan hakukaavakkeella, joita voi noutaa päiväkodilta tai tulostaan Siikaisten kunnan Internet-sivuilta osoitteesta www.siikainen.fi. Täytetyt varhaiskasvatushakemukset toimitetaan 30.4.2018 mennessä päiväkodille. Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea myös edellä mainitun määräajan jälkeen. Siikaisten kunnan järjestämä varhaiskasvatus on siikaislaisille lapsille kokeiluluonteisesti maksutonta 1.8.2018 31.12.2019. Näin ollen tulotietoja ei tarvitse varhaiskasvatuspaikkaa haettaessa toimittaa. Varhaiskasvatuspaikan osoite Päiväkoti Pikku-Santra, Reippaantie 12, 29810 Siikainen. Lisätiedot Päivähoidonjohtaja John Söderbacka, GSM 044-7201 072 ja sähköposti john.soderbacka@siikainen.fi SIIKAISTEN KUNTA Hyvinvointilautakunta ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN LU- KUVUODEKSI 2018 2019 Velvollisuus osallistua esiopetukseen Perusopetuslain 26 a :n mukaan lapsen on osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saa vuttavaan toimintaan. Lukuvuonna 2018 2019 esiopetus tulee osallistua vuonna 2012 syntyneet lapset. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan lapsen on osallistuttava esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamisvuonna ja lisäksi hänellä on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna jona täyttää viisi vuotta. Vastaavasti perusopetuksen vuotta myöhemmin aloittavalla lapsella on oikeus saada esiopetusta myös sinä vuonna, jolloin lapsen ikään perustuva oppivelvollisuus alkaisi. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Siikaisten kunnan järjestämä esiopetus Siikaisten kunnan järjestämä esiopetus siirtyi lukuvuodesta 2017 2018 alkaen Siikaisten yhtenäiskoulun alaisuuteen. Esiopetuksessa opettajana toimii luokanopettaja. Tällä hetkellä esiopetuksen järjestämispaikkana on Päiväkoti Pikku-Santran tilat. Hyvinvointilautakunta tekee päätöksen esiopetuksen fyysisestä järjestämispaikasta vielä tämän kevään aikana. Vaihtoehtoisia järjestämispaikkoja ovat Päiväkoti Pikku-Santra ja Siikaisten yhtenäiskoulu. Tuleville esikoululaisille ja heidän vanhemmilleen järjestetään vielä tutustumistilaisuus esikouluun kuluvan kevään aikana. Asiasta ilmoitetaan erikseen suoraan esikouluun ilmoitettujen lasten vanhemmille. Ilmoittautuminen esiopetukseen sekä maksuton koulukuljetus Ilmoittautumiset Siikaisten kunnan järjestämään esiopetukseen tehdään Siikaisten kunnanvirastolla (entinen peruspalvelukeskus), osoite Kan kaanpääntie 1 A ja ilmoitukset ottaa vastaan palkkasihteeri Arja Velhonoja, GSM 044-7201 024. Ilmoittautumisen yhteydessä selvitetään myös lapsen oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, mahdolliset koulukuljetusjärjestelyt. Lisäksi ilmoittautumisen yhteydessä selvitetään tarve esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen (varhaiskasvatuspaikan hakeminen). Varhaiskasvatuksen tapaan myös esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus on kokeiluluonteisesti maksutonta siikaislaisille lapsille 1.8.2018 31.12.2019. Ilmoittautumisajat: tiistai 24.4.2018 tai keskiviikko 25.4.2018 klo 8.30 11.30 ja 12.30 15.00. Lisätiedot Rehtori-sivistystoimenjohtaja Jari Tuuri, GSM 044-7201 041 ja sähköposti jari.tuuri@siikainen.fi. SIIKAISTEN KUNTA Hyvinvointilautakunta
4 KOULUUN ILMOITTAUTU- MINEN KOULUUN ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUO- DEKSI 2018 2019 Oppivelvollisuuden alkaminen Lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Lukuvuoden 2018 2019 alussa yleisen oppivelvollisuusiän saavuttavat vuonna 2011 syntyneet lapset. Huoltajat voivat myös anoa sivistyslautakunnalta lapselle oikeutta aloittaa oppivelvollisuus vuotta säädettyä aikaisemmin tai vuotta säädettyä myöhemmin. Lisätietoja edellä mainittujen anomusten jättämisestä saa rehtori-sivistystoimenjohtajalta. Oppilas voidaan ottaa pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, jolloin hänen oppivelvollisuutensa alkaa vuotta säädettyä aikaisemmin. Perusopetuksen järjestämispaikka Siikaisten kunnan järjestämä perusopetus on keskitetty Siikaisten yhtenäiskouluun, jossa perusopetusta annetaan vuosiluokille 1 9. Lisäksi Siikaisten kunta ostaa perusopetuspalveluja kokonaan eriytetyn erityisopetuksen osalta Kan kaanpään kaupungilta. Ilmoittautuminen Siikaisten kunnan järjestämään perusopetukseen Oppilas tulee ilmoittaa kouluun, jos hänen oppi velvollisuutensa alkaa lukuvuoden 2018 2019 alusta tai jos oppilas ei ole aikaisemmin käynyt koulua Siikaisissa. Ilmoittautumiset Siikaisten kunnan järjestämään perusopetukseen tehdään Siikaisten kunnanvirastolla (entinen peruspalvelukeskus), osoite Kankaanpääntie 1 A ja ilmoitukset ottaa vastaan palkkasihteeri Arja Velhonoja, GSM 044-7201024. Ilmoittautumisen yhteydessä selvitetään oppilaan oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen sekä mahdolliset koulukuljetusjärjestelyt. Lisäksi ilmoittautumisen yhteydessä selvitetään oppilaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tarve (pai kan hakeminen). Ilmoittautumisajat: tiistai 24.4.2018 tai keskiviikko 25.4.2018 klo 8.30 11.30 ja 12.30 15.00. Lisätiedot Perusopetuksen järjestämiseen liittyviä lisätietoja antaa rehtori-sivistystoimenjohtaja Jari Tuuri, GSM 044-7201 041 ja sähköposti jari.tuuri@siikainen.fi SIIKAISTEN KUNTA Hyvinvointilautakunta PERUSPALVELUKESKUS TIEDOTTAA: HUOMIO 18.5-18 SIIKAISTEN PERUSPALVELUKESKUS SULJETAAN POIKKEUKSELLISESTI JO KLO 12 25.05-18 SIIKAISTEN PERUSPALVELUKESKUS ON KOKONAAN SULJETTU. KESÄSULKU SIIKAISTEN PERUSPALVELUKESKUKSESSA Viikoilla 29-31 (16.07-05.08.18) Siikaisten peruspalvelukeskus on kokonaan suljettu. Sulun aikana Terveydenhoitajan päivystyksellinen vastaanotto puh. 040 652 4340. Lääkärin päivystysvastaanotto Kankaanpään peruspalvelukeskuksessa, Tapalankatu 20 klo 8-21, puh 02 5773265 ( klo 8-20) ja yöpäivystys klo 21-08 Porissa, SATKS yhteispäivystyksessä, puh 02 6276868, (klo 20-08). Sulun aikana Laboratorion näytteenotot Kankaanpäässä, ajanvaraus puh. 02 6276410 klo 10-15 tai www.satadiag.fi. Sosiaalipalveluohjaajalla ei ole vastaanottoa sulun aikana. Kiireellisissä aikuissosiaalityön asioissa ja kiireellisissä lastensuojeluasioissa voi ottaa tarvittaessa yhteyttä sosiaalipäivystykseen ma-pe 8.00-16.00 puh 044 5772523. Kotihoito hoitaa omat asiakkaansa myös sulun aikana puh 044 5773509 Lastenneuvola terveydenhoitajan tavoitat kiireellisissä asioissa numerosta 044 5773510 Äitiysneuvola terveydenhoitajan tavoitat numerosta 040 6524310 Pyydämme ystävällisesti, että uusitte reseptit ja hoidatte ei-kiireelliset lääkäriasiat riittävän ajoissa ennen kesän sulkuviikkoja. Hyvää ja aurinkoista kesää! Muistattehan, että uusi osoitteemme on Metsäpirtintie 7 Hammashuolto toimii edelleen os Kankaanpääntie 1A Siikaisten peruspalvelukeskuksen tytöt
5 HIIHTOKILPAILUJEN TULOKSIA HIPPO-HIIHDOT SIIKAISISSA Länsi-Suomen Osuuspankki järjesti Hippo-hiihdot Siikaisissa Eteläpäässä Siikaisten Sisun avustuksella: Tulokset: T 4 v 350 m 1. Enni Holmberg 9,35 P 4 v 350 m 1. Elias Toivonen 6,31 T 5 v 350 m 1. Ada Koivuviita 6,41 P 5 v 350 m 1. Lauri Koskinen 11,11 T 6 v 0,5 km 1. Hilma Lavonen 4,53 P 6 v 0,5 km 1. Aleksi Vestergård 3,54 2. Pessi Korhonen 4,12 3. Johannes Mäkihonko 4,35 T 8 v 1 km 1. Helmi Toivonen 12,38 P 8 v 1 km 1. Vesperi Laino 4,28 2. Eetu Haapala 7,56 3. Heikki Järvenpää 8,57 T 10 v 1,7 km 1. Sanni Korhonen 8,44 2. Lumia Lavonen 13,24 P 10 v 1,7 km 1. Oskari Mäkihonko 17,04 T 12 v 2 km 1. Siiri Laino 6,52 2. Jessica Nurminen 12,04 T 14 v 3 km 1. Janica Nurminen 18,46. SIIKAISTEN SISUN HIIHTO- KILPAILUT P 4 v 350 m 1. Elias Toivonen 3,59 P 5 v 350 m 1. Eino Keso 9,15 T 6 v 0,5 km 1. Linda Karppinen 5,28 2. Nelli Nurminen 7,58 P 6 v 0,5 km 1. Pessi Korhonen 4,51 2. Aleksi Vestergård 5,03 3. Johannes Mäkihonko 6,17 T 8 v 1 km 1. Sofia Järvenpää 9,00 2. Minttu Rantala 9,20 3. Helmi Toivonen 11,05 P 8 v 1 km SIIKAISTEN LIONS CLUBIN JÄR- JESTÄMÄT NAPPULAHIIHDOT T 4 v 0,2 km 1. Vilja Lindberg 2,42 2. Jenna Puputti 3,18 3. Lotta Holma 4,03 4. Elviira Tuulensuu 4,26 5. Jonna Puputti 6,43 P 4 v 0,2 km 1. Elias Toivonen 2,28 T 5 v 0,2 km 1. Jessica Kujanpää 1,41 2. Ada Koivuviita 1,59 P 5 v 0,2 km 1. Iisak Holma 1,48 2. Nico Salonen 2,09 T 6 v 0,5 km 1. Neea Salonen 5,14 2. Tinja Lindberg 6,31 3. Nelli Nurminen 6,55 4. Helmiina Tuulensuu 8,09 P 6 v 0,5 km 1. Aleksi Vestergård 3,49 2. Pessi Korhonen 4,08 3. Johannes Mäkihonko 4,13 T 8 v 1 km 1. Helmi Toivonen 15,02 P 8 v 1 km 1. Eetu Haapala 7,30 2. Viljo Kujanpää 8,32 3. Jere Puputti 9,45 T 10 v 1,7 km 1. Sanni Korhonen 10,30 P 10 v 1,7 km 1. Oskari Mäkihonko 12,13 T 12 v 2 km 1. Patricia Vettenranta 13,09 T 14 v 3 km 1. Janica Nurminen 20,57 1. Eetu Haapala 7,21 2. Heikki Järvenpää 8,21 T 10 v 1,7 km 1. Sanni Korhonen 9,49 2. Netta Rantala 12,11 P 10 v 1,7 km 1. Oskari Mäkihonko 15,42 T 12 v 2 km 1. Nette-Maria Myllykallio 8,11 2. Patricia Vettenranta 11,11 3. Jessica Nurminen 11,14 T 14 v 3 km 1. Janica Nurminen 16,45 KESÄKAUDEN HAASTEITA KESÄKAUDEN KUNTOKÄVELY/ SATAKUNNAN HAASTEPYÖRÄILY 2018 Kesäkauden kuntokävely suoritetaan 1.5-30.9.2018 välisenä aikana. Suoritusmatka on kävellen, juosten, hölkäten 5km, pyörällä suoritettava matka on 15km, josta saa yhden suorituspisteen. 60v täyttäneille vähimmäismatka pyörällä on 10km. Yhden päivän aikana voi suorittaa 3 suorituspistettä. (Poikkeuksena Satakunnan haastepyöräily). Kuntokävelypiirejä on 2kpl, Kirkonkylä ja muut kylät. Kuntokävelyn yhteydessä käydään kylienvälinen kilpailu (koulupiirirajat) suorituspisteiden määrässä suhteessa kylän asukaslukuun. Molempien kuntokävelypiirien 3 parasta palkitaan ja loppujen kesken arvotaan 3 palkintoa. Satakunnan Haastepyöräily on uudistunut. Enään ei käydä kuntien välistä kilpailua, vaan verrataan tuloksia edelliseen vuoteen. Haastepyöräily käydään ajalla 1.5 24.6.2018 välisenä aikana. Suoritettava matka on 10 km pyörällä, josta saa yhden suorituspisteen. Yhden päivän aikana voi suorittaa rajoituksitta suorituspisteitä. Haastepyöräilyn ja Kesäkauden kuntokävely suoritukset merkitään kuntokävelylaatikoissa oleviin vihkoihin. Haastepyöräilyssä viikoittain arvotaan T-paita,urheilusukat sekä kaikkien niiden kesken arvotaan polkupyörä jotka ovat tehneet yhden pyöräilysuorituksen 8 eri viikolta ajalla 1.5-24.6.2018. Kuntosuoritukset merkitään kuntolaatikkoihin, joiden sijaintipaikat ovat seuraavat: KIRKONKYLÄ Tuorilantie Lauttijärventie Siikaistentie Hirvijärventie Härkäniemi Aittasalmi Muut kylät Otamo Hirvijärvi Vuorijärvi Keskukylä Pyntäinen Leppijärvi Leväsjoki Leväsjoki/Saarikoski Sammi Koivumäen risteys Kunnasmaan th Formun tienhaara Markku Viitasen tienhaara Pururadan kuntolaatikko Aittasalmentie KUNTOILUTERVEISIN TAISTO SALO vapaa-aikasihteeri Leväsjoentie-Otamontien risteys uudentalon risteys Kuusiston th Vuorijärventie-Rimpeläntien risteys Tuomiluoman tienhaara Siikaistentie-Honkajoentien risteys Herrainmetsän tienhaara Kalevi Koivumäen tienhaara Muuntajan tienhaara Luomantien th maitolava Sammin koulu Aurala
6 JANNA 2018 Siikaisten urheilukentällä 8.6.2018 klo 19.00-23.30 ELIAS KASKINEN & PÄIVÄN SANKARIT Real tune ROCKTET Liput ennakkoon 20 euroa, portilta 25 euroa, alle 13-vuotiaat vapaa pääsy Ennakkomyynti: Siikaisten kirjasto, käteismaksu lippu.fi
7 2018 Siikaisten Päivät 8.-10.6. 2018 Perjantai 8.6. Siikaislaisilla yhdistyksillä on mahdollisuus varata maksuton myyntipaikka urheilukentältä Siikainen Summer -konsertti-iltana 8.6.2018. Muilta veloitetaan myyntipaikasta 50 euron maksu. Varaukset: Arja Lehtinen p. 050-546 9253 tai arja.lehtinen@siikainen.fi Lauantai 9.6. Toimintatori urheilukentällä klo 10 14. Siikasis pärjätään yhres -verkosto vastaa ensisijaisesti toritapahtumasta. Verkosto koostuu siikaislaisista yhdistyksistä, jotka ovat harjoitelleet yhteistyötä Punaisen Ristin Satakunnan piirin Pärjätään yhdessä- hankkeessa kuluneen vuoden aikan. Teemana on hyvinvointi ja turvallisuus, lapsille mm. Lasten liikennekaupunki. Torille ovat kaikki halukkaat tervetulleita myymään / esittelemään tuotteitaan. Myyntipaikka on ilmainen. Paikat jaetaan tulojärjestyksessä. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut: Keijo Silvola p. 040 514 4834 Koko perheen elokuva Nuorisoseurantalolla klo 14.15 Ei mun kansani parane -näytelmä Otamon Heikinkartanolla klo 17-19 Sunnuntai 10.6. Mahdollisesti kansanlaulukirkko Ei mun kansani parane -näytelmä Otamon Heikinkartanolla klo 17-19 YHDISTYKSET JA YHTEISÖT TOIMIVAT Haetaan työnjohtajia kesätyöhön Siikaisten 4H-yhdistys hakee 18 v. täyttäneitä työnjohtajia Siikaisten kunnan viheralueiden hoitoon kesällä. Työtehtävä on työhön osallistuva työnjohtaja. Työ on päivätyötä kesä- ja heinäkuun ajan. Tehtävään voidaan palkata yksi tai useampi nuori, jolloin työ voidaan jaksottaa lyhemmäksi ajaksi. Työtehtävä sisältää kunnan nuorten kesätyöntekijöiden työnjohdon ja vihertöiden tekemisen erilaisilla koneilla. Valittavalta henkilöltä edellytetään vastuullisuutta, kokemusta puutarhakoneista ja kiinnostusta toimia työnjohtajana. Hakemukset 28.4. mennessä seija.vuorela@wippies.fi Kesätyö omassa kunnassa on mahdollisuus! Työstä saatu kokemus on arvokasta ja auttaa oman työuran suuntaamisessa. Miltä kuulostaa oma yritystoiminta? Kesä ilman pomoa onko se sinulle sopiva vaihtoehto tienata omaa rahaa? 13-28-vuotiaat nuoret voivat perustaa 4H-yrityksen ja harjoitella oikeaa yritystoimintaa. Yrittäjyyttä voi kokeilla yksin tai ryhmässä. Yritys voi olla lyhytkestoinen pop-up -yritys tai koko kesän mittainen/opintojen ohella. Ota rohkeasti yhteyttä Anna-Kaisaan, tavataan, selvitetään, miten 4H-yritys perustetaan ja miten omaa yritysideaa kehitetään. 4H-yrityksestä on mahdollisuus saada opintopisteitä. #YritäOpi- Tienaa. Nuorten yritysinfo to 17.5. klo 18 Siikaisten entisellä kunnantalolla, Kankaanpääntie 1 b. Tervetuloa! Lisätietoa työ- ja yritysasioista: Seija Vuorela p. 040 825 6017 ja 4H-lähitukihenkilö Anna-Kaisa Valaja p. 044 783 0310. Kevätretki 5.5. Tampereen SuperParkiin ja Särkänniemen huvipuistoon Lähde koko perheen kevätretkelle Tampereelle lauantaina 5.5.2018 klo 10-20. Retkikohteeksi Tampereella voi valita joko sisäliikuntapuisto SuperParkin tai Särkänniemen huvipuiston. Alle 10-vuotiaalle huoltaja mukaan retkipäivään. Retki on kaikille siikaislaisille maksuton muilta osin, mutta huvipuistoon menijöille jää maksettavaa 10 /ranneke. SuperPark on koko perheen liikunnallinen sisäaktiviteettipuisto. Se on suunniteltu kaiken ikäisille. SuperParkissa on Freestyle Hall (esim. skeittaus), Air Track (esim. trampoliini), Game Arena (esim. lätkä, koris), Seikkailualue (esim. kiipeily) ja SuperTrack (esim. polkuautorata). Aktiviteettipuistoon pääsee alle 7-vuotias vain täysi-ikäisen seurassa. Särkänniemen huvipuistossa auki olevat laitteet ovat Huvilaitteet, Näsinneulan näkötorni, Planetaario ja Akvaario. Koiramäen eläinpuisto on suljettuna. Särkänniemirannekkeesta jää osallistujalle maksettavaa 10 /hlö. Huvipuistoalueelle pääsee ilman ranneketta. Varustaudu huvipuistoon säänmukaisin ja lämpimin vaattein. Sisätiloja on avoinna lämmittelyyn. Tampereelle lähdetään Siikaisten ent. kunnanviraston pihasta, Kankaanpääntie 1 B klo 10. Takaisin samassa paikassa ollaan n. klo 20. Linja-auto kulkee Sammin kautta, josta voi tulla kyytiin kylätalon pihalta. Ota eväitä bussimatkalle. Ilmoittautumiset 28.4. mennessä sähköpostilla seija.vuorela@ wippies.fi tai puhelimella iltaisin 040 825 6017/Seija Vuorela. Ilmoita oma nimi ja ikä, huoltajan nimi ja puhelinnumero, kumpaan kohteeseen osallistut, pituus cm (Särkänniemen huvipuistoon menijät) sekä mistä tulet kyytiin. Retken järjestävät yhteistyössä Siikaisten kunnan nuorisoneuvosto ja Siikaisten 4H-yhdistys. Matkan järjestämiseen on saatu avustusta Aktiivinen Pohjois-Satakunta Nuoriso-Leaderista. Siikaisten 4H-yhdistyksen sääntömääräinen kokous 19.4.2018 klo 19, ent. Kunnanvirasto, os. Kankaanpääntie 1 B Siikainen. Tervetuloa. Hallitus
8 MERIKARVIA-SIIKAISTEN KANSALAISOPISTON KEVÄTKURSSEJA Kursseille ilmoittautumiset kansliaan, p. 044 7246 325 tai sähköpostilla seija.vare@merikarvia.fi tai netin kautta www.opistopalvelut.fi/merikarvia/index.php SIIKAINEN: JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKURS- SI 320101 Siikaisten paloasema la 21.4. klo 9-17, Kurssimaksu 17 (sis.tarvikemaksua 10 ), Kerrataan järjestyksenvalvojan peruskoulutuksessa opetettuja aihekokonaisuuksia. Koulutus on pakollinen järjestyksenvalvojakorttia uusittaessa. Ilm. viim 16.4. MERIKARVIA: PUUTARHAILTA Lauttijärven koulu, Leena-Sisko Vanhatalo ja Pirkko Huilla, ti 24.4.2018 klo 18.00-20.15. Tule kuulemaan ajankohtaista puutarha-asiaa. Illan juontaa Leena-Sisko Vanhatalo ja asiantuntijana toimii Pirkko Huilla. Kurssi on jatkoa viime kesään puutarhaillalle. Tilaisuus järjestetään yhdessä Lauttijärven marttojen kanssa. Voit lähettää jo ennakkoon kansalaisopistoon mieltäsi askarruttavia kysymyksiä. Kahvitarjoilu. Ei tarvitse ilmoittautua. KEVÄÄN SUUSSA SULAVAT JUHLAKAAKUT Merikarvian yhteiskoulun kotitalousluokka, Krista Uusimäki Kurssi 1: ma-ti 9.-10.4. klo 17.30-19.45 ja kurssi 2: ma-ti 18.-19.4. klo 17.30-19.45 Kaksi samansisältöistä kurssia. Kursseilla valmistamme sokeripohjakakun alusta loppuun. Ensimmäisenä kurssi-iltana syntyvät pohjat ja toisena ne täytetään ja koristellaan (sokerimassalla tai perinteisesti kermalla. Ota ensimmäisenä iltana oma kakkuvuoka mukaasi. Ilm. viim. 6.4 ja 15.4. ENSIAPU 1 vapaa-aikakeskus Rysä, Tarja Kujala, la 21.4. ja 5.5.2018 klo 9.00-16.00. Kurssimaksu 32 (sis.tarvikemaksua + ea-kortin 16 ). Ilm. viim. 10.4. KIRJOITTAMISEN 7 SALAISUUTTA 110600K Vanha-Heikkilän majatalo, Mertzi Bergman, la-su 26.-27.5. klo 10-17, kurssimaksu 31. Kurssilla tehdään inspiroivia harjoituksia, annetaan ja saadaan palautetta sekä opitaan uusia työkaluja kirjoittamisesi kehittämiseksi. Tavoitteena on etsiä omaa ainutlaatuista kirjoittajaääntäsi, vahvistaa käytännön kirjoittajaosaamista ja sukeltaa kohti syvempää luovuutta. Kurssimaksu 16 sis. kahvit. Ilm. viim. 19.5. VILLIYRTTIKURSSI ALOITTELIJOILLE ke-to 6.-7.6.2018 klo 17-21 Honkatupa, Honkajärvi, Liisa Laaksonen. Kurssimaksu 25 e (sis. tarvikemaksua 15 = ruuat ja juomat). Poimimme luonnon yrttejä ja valmistamme niistä ruokaa. Opettelemme hiostamaan ja kuivaamaan keräämämme yrtit. Kurssin päätteeksi nautimme yrttiaterian. Ota mukaan kumisaappaat ja hansikkaat, veitsi, kori ja sakset. Ilm. viim. 31.5. SIIVOUSTALKOOT LEVÄSJOELLA Siistitään talkoilla kylämme raittia ja lähiluontoa. Jätepusseja voi noutaa Leväsjoen lainausasemalta maanantaisin klo 19-20.30 ja ajankohdan voi talkooporukka valita itse. Tavoitteena on, että äitienpäivään 13.5 mennessä on siistiä. LEVÄSJOEN KYLÄYHDISTYKSEN PYÖRÄILYT alkavat Vapunpäivänä ti 1.5.2018 Vappuna polkaistaan uusi pyöräilykesä käyntiin! Ensimmäinen pyöräily tehdään perinteisesti naapurikylään Otamoille katsomaan, onko siellä elämää ja pyörivätkö tuulimyllyt. Vapun kunniaksi poikkeuksellinen lähtöaika eli startataan matkaan kello 14.00 kylän infotaulun luota. Jatkossa pyöräillään joka tiistai ja lähtö aina kello 18.00 infotaulun luota. Tänä kesänä pyöräillään mm. 150-vuotispäiviään juhlivan Merikarvian Highligts-pyöräilyreitti ja testataan myös Tuorila-Merikarvia välin pyörätie. Myös resiinaretkelle mennään ja suuntana on Veneskoski. Tervetuloa mukaan myös muista kylistä! Frigårdin yksityistien vuosikokous Vanhalla kunnantalolla tiistaina 24.4.2018 klo 10.00 Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. TOIMITSIJAMIES EL-SIIKAINEN Huhtikuun kerhot OP:n kerhotilassa klo 11.00, ti 3.4., 17.4. tulee Raija Collander kertomaan vanhoista kouluasioista. Merikarvian Seudun SYDÄNYHDISTYS ry Vuosikokous pidetään torstaina 12.4. klo 18 Merikarvian kunnanvirastossa. Terveysmittaustilaisuus perjantaina 20.4. klo 10-15 Merikarvian apteekissa, mittaajana Sydänpiirin terveydenhoitaja Kyllikki Naskali. Paikalla on myös verenpainevarikko, jossa annetaan omaseurannan ohjausta. Jaossa on esitteitä ja sydänlehtiä. Kesäteatteriretki Tampereen Pyynikille keskiviikkona 4.7. klo 18 dekkarikomedia Ehtoolehdon sankarit, lippu ja bussikyyti 50, ruokailu erikseen. Sitovat ilmoittautumiset 31.5. mennessä Velille 050 536 6544, Jormalle 0400 464 065 tai Anjalle 040 750 7917 30 vuotta sydämen asialla - tule mukaan mukavaan joukkoomme!
9 Sammin koululla, Marjamäentie 35. Kahvitarjoilu. Siikaisten yhdistys Siikaisten Perussuomalaiset ry:n KEVÄTKOKOUS lauantaina 14.4.2018 klo 14.00 Tervetuloa! Mitä toimintaa lapsiperheille juuri Sinä toivoisit Siikaisiin? Tervetuloa MLL Siikaisten kevätkokoukseen tiistaina 24.4.18 klo 18.30. Kuulemme mielellämme ajatuksiasi ja käsittelemme kokouksessa myös aikaisemmin saamiamme ehdotuksia toiminnasta. Toivomme erityisesti paikalle siikaislaisia yhdistyksiä mahdollisen yhteistyön kehittämiseksi! Tarjoilun takia pyydämme ilmoittautumisia tekstiviestitse 17.4. mennessä numeroon 044-985 9965 (siht. Marika Rantala). SIIKAISTEN RHY TIEDOTTAA METSÄSTÄJÄKURSSI v 2018 Päivämäärä Kello Paikka 17.04.2018 18.00 20.15 Siikainen, Paloasema 19.04.2018 18.00 20.15 - - 24.04.2018 18.00 20.15 - - 26.04.2018 18.00 20.15 - - Metsästäjäkurssille ilmoittautuminen toiminnanohjaajalle 15. 04. 2018 mennessä puh. 0400-224247 tai sähköposti koivumaki.kalevi@gmail.com. Samalla ilmoitus kenelle tilataan metsästäjän opas. Oppaita saa ostaa kurssipaikalta. Oppilasmäärä vähintään neljä (4) metsästäjäkurssin toteuttamiseksi. METSÄSTÄJÄTUTKINNOT V. 2018 Päivämäärä Kello Paikka 03.05.2018 18.00 19.30 Siikainen, Paloasema 08.05.2018 18.00 19.30 - - 15.05.2018 18.00 19.30 - - Tutkintoon voi ilmoittautua saapumalla paikalle ennen klo 18:00. Perinteiset ampumaradan siivous- ja kunnostustalkoot pidetään lauantaina 5.5. 2018 alkaen klo 09:00. KILPAILUKALENTERI KEVÄÄLLE 2018 Pienoishirvenkävely Sarjakilpailut Osallistumismaksu 2 eur, alle 18 v ei maksua 1.To 3.5.2018 klo 17.30 - Järjestelyt Samminmajan Ms 2.To 10.5.2018 klo 17.30 - Järjestelyt Leväsjoen Ek 3. To 17.5.2018 klo 17.30 - Järjestelyt Siikaisten Ms Mestaruuskilpailut Osallistumismaksu 5 eur. Ti 24.5.2018 klo 17.30 Järjestelyt Rhy:n hallitus ja Leppijärven Em HALLITUS Hirvijärven kunnostusyhdistys ry Sääntömääräinen vuosikokous pidetään perjantaina 27.4. 2 0 1 8 k l o 1 8. 0 0 S i i k a i s t e n k u n n a n t a l o n v a l t u u s t o s a l i s s a. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat (toimintakertomus ja tilinpäätös v. 2017, jäsenmaksu vuodelle 2019, henkilövalinnat, toimintasuunnitelma ja talousarvio v. 2018). Lisäksi ideoidaan järven hyväksi tehtäviä toimintoja. Ennakkotietoa tapahtumista: 26.5. 2018 alkaen klo 14.00: kevättapahtuma kodalla Hirvijärven sillan pielessä 22.9. 2018 alkaen klo 14.00: syystapahtuma samassa paikassa. Lisätietoa vuosikokouksessa ja yhdistyksen kotisivuilla Kaikki Hirvijärven kehittämisestä kiinnostuneet Tervetuloa! SIIKAISTEN RESERVILÄISET RY Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pe 20.4.2018 klo 18.30 Heikinkartanossa Otamolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Keskustan Siikaisten kunnallisjärjestö ry:n VUOSIKOKOUS sunnunt. 22.4.2018 klo 19 Otamolla, Heikinkartanossa Sääntömääräiset asiat, maakuntavaalit ym Johtokunta kokoontuu klo 18 PIDÄ KINTUT KUNNOSSA Hirvijärven kyläyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS JA KAIKKIEN KYLÄLÄISTEN YHTEINEN LAAVUILTA Myllykosken laavulla perjantaina 4.5. klo 19.00 TERVETULOA Johtokunta To 3.5. klo 12-14.30 liikuntahallilla fysioterapeutti Maria Santti tekee ikäihmisille lyhyen fyysisen suorituskyvyn testistön (tasapaino, kävelynopeus ja tuolilta nousu), antaa voimavinkkejä hyvään arkeen ja ohjaa kuntosaliharjoittelua. Ennakkoilmoittautuminen Marialle 0400-592299 klo 16 jälkeen 23.4.mennessä. Maksuton tilaisuus! Tervetuloa! Siikaisten kunta / liikuntatoimi/vanhusneuvosto Kunnostusyhdistyksen hallitus Hallitus
10 AARO E MÄKELÄ REITTILIIKENNE SIIKAINEN Merikarvia - Tuorila - Siikainen - Kankaanpää Koulp Koulp Koulp Koulp Koulp Koulp 06.50 Merikarvia 17.10 07.00 Tuorila 17.00 07.10 13.05 15.10 Siikainen 08.40 15.00 16.50 07.25 13.20 15.30 Sammi 08.20 14.45 16.35 07.50 13.45 15.55 Kankaanpää 07.55 14.20 16.10 Siikainen - Leväsjoki - Saarikoski/ Kivijärvi - Pomarkku Koulup Koulup Koulup Koulup Koulup Koulup 07.15 13.05 15.10 Siikainen 08.40 14.35 16.40 07.25 13.15 15.20 Otamo 08.30 14.25 16.30 07.35 13.25 15.30 Leväsjoki 08.20 14.15 16.20 07.45 Kivijärvi 14.05 16.10 13.35 15.40 Saarikoski 08.15 07.55 13.50 15.55 Pomarkku 08.00 13.55 16.05 Siikainen - Leväsjoki - Kivijärvi - Pomarkku P++ P++ P++ P++ 07.15 12.15 Siikainen 08.55 14.10 07.25 12.25 Otamo 08.45 14.00 07.35 12.30 Leväsjoki 08.40 13.55 07.45 12.40 Kivijärvi 08.30 13.45 07.55 12.50 Pomarkku 08.20 13.40 ++ = ajetaan koulujen loma-aikana Siikaisten Martat järjestää: Patalappuja ja nappikoruja ke 18.4. klo 18.00 Yhtenäiskoulun käsityöluokassa. Ota mukaan omat langanloput ja ylimääräiset napit sekä puikkoja ja koukkuja, jos sellaisia löytyy. Tuomme myös tarvikkeita yhteiseen käyttöön. Frisbeegolf-ilta ti 22.5. klo 18.00. Lähtö parkkipaikalta. Tervetuloa mukaan ihan jokainen! www.martat.fi KAIKILLE AVOIN MUISTIKAHVILA SIIKAISISSA Tietoa, Tukea, Yhdessäoloa Paikka: Osuuspankin kerhotila, klo 13-14.30 18.4 Elämänkset voimavaraksi, Jaakko Viitala Paikka: Osuuspankin kerhotila 16.5 Kevätretki Anne Mattilan Taidekahvilaan Karviaan Ilmoittaudu Raija Viljaselle 18.4 Muistikahvilan yhteydessä. Tällöin myös lähemmät tiedot retkipäivän aikataulusta Siikaisten Kotiseutumuseo Vuoden 2018 toiminta on jo pikkuhiljaa käynnistynyt keittiöremontilla joten paikkojen siivousta ja järjestelyä siltä osin. Varsinainen kevätsiivous aloitetaan 3.5. klo 10 Apukädet ovat tervetulleita! Toukokuu Museoviikko.15. -20.5.2018 Viikon valtakunnallinen teema: verkostot esille, tähän liittyen Siikaislaiset yhdistykset kokoontuvat 18.5. suunnittelemaan Siikainen summer konserttia seuraavan päivän toritapahtumaa Museoviikolla erityisesti koululais- ja päiväkoti- ryhmät ovat tervetulleita! Kesäkuun toimintatiistait.. Tiistai 5.6 klo 15-18.00 Keittiön tuparit/ soppaa ja sopevaa ohjelmaa mukana alpakoita, työnäytös, alpakkatuotteita. Seppä takoo pikkuesineitä. (pääsymaksu aikuiset 10 lapset 5 hintaan sisältyy ruokailu) Muut toimintatiistait klo 10-14 teemat vielä auki. Seuraa facebook-ilmoittelua! Heinäkuu Tiistaisin klo 17 rentouttavaa puistojumppaa 2 /hlö Elokuu Elokuussakin tapahtuu -ainakin puistokonsertti Kesän ohjelma tarkentuu kaiken aikaa, joten seuraa ilmoittelua! Kirpputori Ns-talolla la 14.4. klo 10 15 Pöytäpaikka on ilmainen! Tule edullisille ostoksille tai tuo itsellesi tarpeettomiksi käyneet tuotteet Ns-talolle myytäväksi. Joillekin toisille niistä voi olla paljonkin hyötyä! Laitetaan siis tavarat kiertämään! Kirpputori toimii itsepalveluperiaatteella eli myyjät hinnoittelevat ja merkitsevät tuotteensa numerolla, jonka saavat varatessaan pöydän. Nuorisoseura järjestää henkilöt toimimaan kassalla, johon ostajat maksavat tuotteensa. Myyntitulot tilitetään myyjille numeroiden perusteella. Pöytävaraukset ja lisätiedot: Maria Santti 0400-592299 tai Tuija Katajisto 050-5463700 Buffetti! MTK-SIIKAINEN Kevätkokous tiistaina 17.4 klo 19 Siikaisten kunnantalolla. Kokous on yhteinen MTK-Merikarvian kanssa. Kaikkien kokoukseen osallistuvien kesken arvotaan viikonlopun majoitus tuottajain mökillä. Tervetuloa Johtokunta MTK-SIIKAINEN Perinteinen kevät-tapahtuma Sahra-mökillä torstaina 26.4 klo 19. Kahvi- ja makkaratarjoilu. Tervetuloa
11 SIIKAISTEN KÄSITYÖ- KOULUUN ILMOITTAUTUMINEN Hei, 7-11 -vuotias, oletko kiinnostunut käsitöistä? Nyt sinulla on mahdollisuus liittyä Siikaisten käsityökouluun, jossa voit monipuolisesti opetella eri käsityötaitoja. Opiskelu on opetussuunnitelmaan perustuvaa, tavoitteellista ja vuosittain etenevää. Opintojen aikana tutustutaan erilaisiin käsityömateriaaleihin, työkaluihin ja käsityötekniikoihin. Opettajina toimii useita käsityön asiantuntijaopettajia. Opetusta annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaan. Käsityökoulu on toiminut Siikaisissa neljä vuotta ja nyt uudet innokkaat käsitöistä kiinnostuneet voivat liittyä ryhmään. Ryhmä kookoontuu Heikintalon kudonta-aseman yläkerrassa. Opetus alkaa syyskuussa 2018. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 25.5. 2018 mennessä p.040-5539154/ Taru Hollmén Kaarihitsaus- (puikkohitsaus) KURSSI Erityisesti nuorille suunnattu hitsauskurssi pidetään kahtena lauantaina, 3 tuntia kerrallaan Leväsjoen Metallin tiloissa, Saarikoskentie 19. Kurssi on maksuton. Opettajana toimii Iws hitsauskoordinaattori Hannu Kiuru. Kurssilaiset saavat kurssista todistuksen. Ensimmäinen kurssikerta pidetään lauantaina 14.4. klo 11-14. Mukaan nahkahanskat, varrelliset kengät sekä puuvillahaalarit ja hitsausmaski jos on. Kurssin toteuttamiseen on myöntänyt avustusta Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiö Sr. Kurssin järjestää Leväsjoen kyläyhdistyksen nuoriso-osasto. Ilmoittautumiset 12.4. mennessä seija.vuorela@wippies.fi tai p. 040-825 6017/ Seija Vuorela markkinointia JA MYYNTIÄ Polttopuuta Polttopuun valmistusta tontillasi. Oikeuttaa kotitalousvähennykseen. Myytävänä tuoretta ja kuivaa polttopuuta. Antti Vuorela, Leväsjoki p. 040-726 9712 Kaikista Äitienpäivälahjakorteista 5 euron alennus + tuotelahja Äidille Samalla osallistut intialaisen päähieronnan arvontaan! Tervetuloa! Kosmetologi-jalkahoitaja Seija Alanko 0500-594 620 Vuokrataan Siikaisten seurakunta pyytää tarjouksia mökin vuokrauksesta (yhteensä 5 kk vuokrasta) Vuokran hintaan lisätään alv. Vuokraaja maksaa sähkön kulutuksen mukaisesti. Mökki sijaitsee kauniilla paikalla Siikaisjärven rannalla. Mökki on 1949 valmistunut pinta-alaltaan 26 m2, jossa tupakeittiö, vesijohtoa ei ole, erillinen ulkovessa. Rannassa erillinen saunarakennus, jossa puulämmitteinen kiuas. Tarjoukset pyydetään jättämään 20.4.2018 mennessä osoitteeseen Siikaisten seurakunta, Pappilantie 1 29810 Siikainen. Seurakunta pidättää oikeuden hylätä tai hyväksyä tarjoukset. Tiedustelut kirkkoherranvirastosta puh. 040 549 3122.
12 6 VUODEN NIBETURVA Nyt Sony Xperia XA2 kaupan päälle NIBE ilma-vesilämpöpumpun kuluttajaostajalle! NIBE tarjoaa markkinoiden energiatehokkaimmat ilma-vesilämpöpumput. Voit säästää energiakuluissasi jopa 70%! Nyt kannattaa hyödyntää upea kampanja: 8.2. 30.4. tehtyihin tilauksiin saat Sony Xperia XA2 -puhelimen kaupan päälle. Toimitukset joustavasti 1.9. mennessä. Toimi pian ja tilaa omasi nyt! P Ä Ä L L K AUPA N ARVO 350 E! Tarjous koskee NIBE POLAR-, NIBE POLAR PLUS-, NIBE SPLIT BOX-, NIBE SPLIT PLUS -ilma-vesilämpöpumppuja. IT S IN OUR NATURE. Ota yhteyttä, teemme tarjouksen juuri sinun kotiisi sopivasta NIBE-lämmitysratkaisusta! NIBE.FI LVI Asennus ja myynti Jukka Pursiala Oy Olemme muuttaneet uusiin hallitiloihin! Uusi osoitteemme on Harjuntie 37, 29790 Tuorila. Liikkeemme on avoinna Ma-Pe klo. 10-17 Yhteystiedot: Myymälä/ 040 5957553 Jukka/0400 592957 kotisivut: www.lvipursiala.fi sähköposti: info@lvipursiala.fi Lounaskahvila Sinihelmi Avoinna arkisin 8:00 14:30 LOUNAS 10:30 14:00 OTA YHTEYTTÄ TAI POIKKEA! Pia Kleemola, puh. 040 595 1775 sähköposti: sinihelmi77@gmail.com Lounas ja pitopalvelu Sinihelmi Fysioterapeutti Taina Koskimäki - fysikaaliset hoidot lääkärin lähetteellä - hieronnat (ilman lähetettä) - kotikäynnit - DETOX kehonpuhdistushoidot - Kinesio -kiputeippaukset Liike- ja palvelutalo Siikainen puh. 0400 448 969 Arjen Jelppari - apua arjen askareisiin - Kotonasi tehdystä työstä saat kotitalousvähennyksen. Ota rohkeasti yhteyttä! Terveisin paikallinen yrittäjä Mari Halminen 050-3318996 www.arjenjelppari.fi fysioterapia kalevalainen jäsenkorjaus ravintovalmennus hieronta koti- ja yrityskäynnit kinesioteippaukset myös lahjakortit Fysioterapeutti, Kalevalainen jäsenkorjaaja Heli Malmila, puh. 040 5643 765 Siikaistentie 569, 29810 Siikainen www.reipasryhti.blogspot.fi Reipas Ryhti Kehoa Kuunnellen FySioterapiaa myös lääkärin lähetteellä. Lämpimästi tervetuloa!
13 Eteläpään matkailukeskus tiedottaa LAUANTAINA 14.4. KLO 21.30 ALKAEN (RAVINTOLA AVOINNA 12-02) LASTEN DISCO PERJANTAINA 20.4. KLO 17-20 ala-astelaisille ja alle kouluikäisille Aikuiset 14 9-12 -vuotiaat 9 Alle 9-vuotiaat 1 /ikävuosi VAPPUAATTONA 30.4. KARAOKE KLO 21.30 ALKAEN (RAVINTOLA AVOINNA 12-02) VAPPUPÄIVÄNÄ 1.5. MÄSSYPUFFETTI KLO 12-16 (RAVINTOLA AVOINNA 12-18) Pizzaa, hampurilaisia, nakkeja, friteerattuja herkkuja, salaattia, sillejä, munkkeja, simaa, jätskipuikkoja, ym. LAPSILLE ILMAPALLOJA! PÖYTÄVARAUKSET 040 513 9877 24.4. mennessä TALVIKAUDEN VAKIOAUKIOLOAJAT: LAUANTAI JA SUNNUNTAI KLO 12-18 Eteläpään matkailukeskus 040 513 9877 info@etelapaa.fi Huoltoasemalta veikkauksen palvelut (ei toto) sekä matkahuollon asiamiespalvelut. Pikkusuolaiseen nälkään huoltoasemalle on saapunut muun muassa hampurilaiset, makkaraperunat ja muu grilliruoka J Palveluihimme kuuluu myös seuraavat: - Polttoöljyn myynti talouksille - Rengasmyynti ja rengashotelli - Pienimuotoiset auton huoltopalvelut - Varattavissa 10 hengen kokoustila, sulkemisajan jälkeen vuokrattavissa koko tila tiedustele SIIKAISTEN HUOLTOASEMA Tuorilantie 11, SIIKAINEN 040 188 1532
14 SiivousApu Pölysieppo Tiina Lahnakoski Tarvitsetko apua arjen askareissa? Pölysieppo auttaa mm. siivouksissa asioinneissa pihatöissä asiakkaiden kodeissa vapaa-ajan asunnoissa tai yrityksien toimitiloissa. Voit ilahduttaa myös lähimmäisiäsi siivouslahjakortilla. SiivousApu Pölysieppo Pölysieppo tulee ja sillä siisti 040 516 3376 made.kala@suomi24.fi Sammuttimien tarkastus- päivä to 26.4.2018 klo 11-14 Siikaisten huoltoasemalla. Tuorilantie 11 040 1881 532 Y-Tunnus: 2619892-4
15 KIINTEISTÖHUOLTO NYGÅRD Palvelua ammattitaidolla Nuohous & Iv-työt Piipunhatut ja -putkitukset Hormimassaukset (liukuvalu) Tikkaat ja kattoturvatuotteet Aurinkoenergiajärjestelmät Webastot ja ilmalämmittimet Varaa aika: 040 753 9695 / Jani Leppäniemi 040 753 5009 / Sami Nygård sami@nuohouspalvelu.fi Nuohousajan voi varata myös netistä: nuohousaika.fi Yhteistyössä: Satakunnan Pelastuslaitos, Heinox Hormit, Ah-Talotyöt, J. Roström Oy www.nuohouspalvelu.fi skyprint monien mahdollisuuksien mahdollisuuksien painot painota painot allo o skyprint oy oy monien monien mahdollisuuksien mahdollisuuksien painot painota painot allo monien o paino@skyprint.fi paino@skyprint.fi Toimitusjohtaja Mika Ropanen Toimitusjohtaja Mika Ropanen Siikaisten KUNTAUUTISET Joka talouteen Siikaisissa jaettava kunnan tiedote Vastaava toimittaja Kunnanjohtaja Viveka Lanne ILMOITUSMYYNTI: Tiina Koota, puh. 044 720 1051 kuntauutiset@siikainen.fi ILMOITUSHINNAT JA KOOT: Kaikki ilmoitukset ovat 4-värisiä. 1 sivun ilmoitus 190x265 mm, 120 tai 210x297 + 3 mm leikkuuvara 1/2 sivun ilmoitus 190x130 mm 70 1/4 sivun ilmoitus 92x130 mm 40 1/8 sivun ilmoitus 92x55 mm 20 Pieni rivi-ilmoitus, 2 /rivi Vuosi-ilmoitus / 7 nro - 20 %, HINTOIHIN LISÄTÄÄN ALV 24% Kustantaja: Siikaisten kunta, puh. 044-720 1020, Painopaikka: Skyprint Oy, Siikainen 2018 02 5527 217 02 5527 0400 544 217 806 0400 544 806 www.skyprint.fi www.skyprint.fi Toimituksellinen aineisto: osoitteeseen kuntauutiset@siikainen.fi Kunta pidättää oikeuden aineiston muokkaamiseen ja julkaisuun. YHTEISÖT JA JÄRJESTÖT: Yhdistysten rivi-ilmoitukset logolla yhdistyspalstalla ovat maksuttomia. Muut ilmoitukset ja mainokset normaalin ilmoitushinnaston mukaan. Ilmoitusten teko riippumatta yhteisöstä 33 /tunti (alv. 0%). Valmis aineisto osoitteeseen: kuntauutiset@siikainen. fi Painovalmis PDF/JPG-tiedosto, ilmoituksen värit CMYK, resoluutio 300 dpi, ilmoitusaineistoa lähetettäessä sähköpostista tulee ilmetä seuraavat tiedot; asiakasyrityksen nimi, lähettäjän yhteystiedot sekä ilmoituksen koko (leveys x korkeus). Kuntauutisten ilmestymisaikataulu v. 2018: Nro Ilmestyminen Aineisto Huom. 4 5-7 8 9 10-11 12 vk 15 vk 20 vk 34 vk 39 vk 43 vk 50 12.4. 17.5. 23.8. 27.9. 25.10. 13.12. 2.4. 4.5. 13.8. 17.9. 15.10. 30.11. Kuntauutiset no 5-7/2018 ilmestyy 17.5. Materiaali kuntauutisiin 4/2018 on toimitettava 4.5.2018 klo 15.00 mennessä kunnanviraston infoon, ulko-ovessa olevaan postilokeroon tai edellä mainitulla sähköpostiosoitteella.
16 SEURAKUNTATAPAHTUMAT HUHTI-TOUKOKUUSSA To 12.4. klo 18.30 Yhteisvastuuilta Sammin Kylätalolla, Naistenlaulu ryhmä, MaiLis ja Jari Duo, naisten lauluryhmä, kahvit ja arpoja. Su 15.4. klo 10 Sanajumalanpalvelus srk-kodissa, Ervasti, Tanskanen Ma 16.4. klo 9.30 Päiväkerho (joka ma), Ti 17.4. klo 13 Päiväpiiri Giersillä, Itäjärventie 43, Päivärinta klo 15.30 Nuortenilta nuokkarilla, Sanna, klo 18.00 Lähetysilta srk-kodissa, Pirkko ja Raimo Tuppurainen, Kansanlähetys, Etiopia Ke 18.4. klo 10 Perhekerho (joka ke) Su 22.4. klo 10 Messu kirkossa, Ervasti, Tanskanen, Keskukylän-Vuorijärven-Hirvijärven kirkkopyhä, kirkkokahvit. Ma 23.4. klo 9.30 Päiväkerho, klo 19.00 Rippikoulun vanhempainilta srk-kodilla, kahvit Ti 24.4. klo 10 Seurakuntakodin kerho, klo 14 Hartaus Metsätähdessä, Ervasti, klo 18.30 Rukouspiiri Nuokkarilla. Ke 25.4. klo 10 Perhekerho, klo 18 Kansanlähetyksenseurat Otamolla Reijo Heikkilässä, Pentti Heinilä, Olavi Ervasti Su 29.4. klo 12 Perhemessu kirkossa, Ervasti, Tanskanen, partiolaiset. Kirkkokahvit Srk-talolla Messun jälkeen. Su 6.5. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Pertti Kymäläinen, Kirsti Koskinen, klo 13 Seurat Leväsjoen Rukoushuoneella, Mikko Hautala ja Mikko Mikkola. Ti 8.5. klo 10 Srk-kodin kerho, klo 14 Hartaus Metsätähdessä, Päivärinta, klo 18.30 Rukouspiiri Nuokkarilla Su 13.5. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Ervasti, Tanskanen. Ti 15.5. klo 18.30 Rukouspiiri Nuokkarilla Su 20.5. klo 10 Messu kirkossa, Ervasti, Tanskanen, Messun jälkeen srk-kodissa yhteinen synttärijuhla tänä vuonna 70,- 75-, 80- ja 85 vuotta täyttäville, tervetuloa! EU-ruokajako torstaisin klo 9-12 diakoniatoimistolla Seurakunnan nettisivut ovat uudistuneet, osoite on sama eli www.siikaistenseurakunta.fi Yhteystiedot: Kirkkoherra Olavi Ervasti, puh. 040 586 1345 Talouspäällikkö Susanna Järvenpää, puh. 040 549 3122 Kanttori Jari Tanskanen, puh. 050 501 7226 Nuorisotyönohjaaja Sanna Sjöholm puh. 0400 845 821 Diakonissa Kaisa Päivärinta puh. 0400 363 588 Suntio Merja Mäntylä puh. 040 767 9352 Katso muut tapahtumat ja mahdolliset muutokset osoitteesta www.siikaistenseurakunta.fi VIRASTO avoinna ti-ke-to klo 9-12 (tai sopimuksen mukaan) puh. 040 549 3122