MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2613 08 YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) 2 Yleistä 2 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 4 Pohjaveden esiintyminen 4 Pohjaveden laatu 5 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 5 KIRJALLISUUTTA 6
2 KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson, GTK) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 423 9,6 Mr Hiekkamoreeni 2 598 59,0 Hk/Mr 30 0,7 Ht/Mr 8 0,2 Ct/Mr 41 0,9 St/Mr 7 0,1 Ki Kivikko 23 0,5 Hk Hiekka 258 5,8 HHt/Hk 66 1,5 Ct/Hk 76 1,7 St/Hk 26 0,6 Ht Hieta 132 3,0 Ct/Ht 23 0,5 HHt Hieno hieta 259 5,9 Hk/HHt 6 0,1 Ht/HHt 73 1,7 Ct/HHt 18 0,4 HHt/Hs Hienoa hietaa hiesun päällä 11 0,2 Ct Saraturve 192 4,4 St Rahkaturve 51 1,2 Tä Täytemaa 3 0,1 0 Rakennettu alue 82 1,9 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 4 406 ha 475 ha 4 881 ha Yleistä Ylitornion alue sijaitsee Peräpohjolassa, Tornionjokilaaksossa. Valtakunnanraja kulkee alueen länsireunassa, Tornionjoessa. Pinnanmuodoiltaan alue on vaara-aluetta, jossa suhteelliset korkeudet vaihtelevat 50 ja 170 metrin välillä. Pienimmillään korkeuserot ovat Tornionjoen laaksossa. Laakson reunalla nousevat kohoumat ovat suhteellisen jyrkkärinteisiä ja niitä esiintyy tiheässä. Korkein kohta, 230 metriä, sijaitsee Ainiovaaran laella. Matalin kohta, 44 metriä, sijaitsee Tornionjoen rannalla. Jokilaakso on tiheään asuttua ja viljeltyä. Kartta-alueen pohjoisosassa sijaitsee Ylitornion kirkonkylä. Ylitornion kartta-alueelta on löydetty ristiuurteita, joiden suunnat ovat 340 o ja 290 o. Niistä edellinen on vanhempi ja tulkittu syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana, jolloin mannerjää virtasi Länsi-Lapissa pohjoisluoteesta eteläkaakkoon. Jälkimmäinen uurresuunta on nuorempi ja vastaa viimeisimmän jäätiköitymisen aikaista mannerjään virtaussuuntaa. Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjään reuna perääntyi Ylitornion ympäristöstä länsiluoteeseen noin 10 000 vuotta sitten. Mannerjään hävittyä alue peittyi muinaisen Itämeren, Ancylusjärven peittoon. Silloin syntyi ylin ranta 210 metrin korkeudelle (Saarnisto 1981). Se on näkyvissä Ainiovaaran, Jyppyrän ja Reväsvaaran rinteillä. Maankohoamisen
3 seurauksena ranta on siirtynyt sieltä yli 50 kilometriä etelään, Tornioon. Tällä hetkellä maa kohoaa Ylitorniossa noin 7 mm vuodessa. Jäätikön häviämistä seuranneina vuosisatoina maankohoaminen lienee ollut yli kymmenkertainen. Sen seurauksena lyhyessä ajassa ranta aleni ja uusia alueita nousi veden alta kuivaksi maaksi. Noin 7 500 vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinamerivaihe, jolloin vesi alkoi muuttua lievästi suolaiseksi. Vedenpinta oli silloin noin 90 metrin korkeudella. Noin 3 800 vuotta sitten jokilaakso oli syntynyt, ja Tornionjoen suu sijaitsi kartta-alueella. Tornionjokilaaksosta, kartta-alueelta ylävirtaan on löydetty vanhemman kivikauden aikaisia asuinpaikkoja, kuten keittokuoppia sekä kodan- ja majanpohjia, joiden arvellaan sijainneen Litorinameren rannalla. Vanhimmat niistä sijaitsevat 90 metrin korkeudella ja ovat iältään suunnilleen 5 000 ekr. (Huurre 1983). Kallioalueet Kallioperältään Ylitornion alue kuuluu Keski-Lapin graniittialueeseen, jonka yleisin kivilaji on punertava mikrokliinigraniitti. Se on keski- tai pienirakeinen ja suuntautumaton. Se syntyi noin 1 800 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen vuorijonopoimutuksen yhteydessä, jolloin sulaa kiviainesta eli magmaa tunkeutui syvältä maan uumenista maan kuoreen. Jähmettyessään siitä syntyi graniittia. Kallioperä on siirrosten ja murtumien rikkomaa. Osa niistä syntyi jo kallioperän muodostumisen yhteydessä. Murtumien kohdalla kallioperä on kulunut muuta ympäristöään voimakkaammin ja siksi ne ovat nykyisin laaksoina, joihin joet ovat sijoittuneet. Kallioalueet sijaitsevat vaarojen rinteillä ja lailla olevilla avokallioilla ja niiden ympärillä. Laajimmat yhtenäiset kallioalueet ovat Reväsvaaran, Ainiovaaran, Jyppyrän, Laataksen sekä Palovaaran rinteillä. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on lähes 61% maa-alasta. Se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Ainekseltaan se on hiekkamoreenia. Vaarojen rinteillä kallioalueiden alapuolella moreenissa on runsaasti kiviä ja lohkareita. Maaston painanteissa moreenia peittää myöhemmin kerrostuneet hienorakeiset maalajikerrokset tai turve. Kairaustulosten perusteella moreenikerrostumien paksuus on keskimäärin x metriä. Moreenimuodostumia alueella ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään ranta- ja jokikerrostumia. Karkearakeisimmat rantakerrostumat ovat kivikkoa ja kivistä soraa. Niitä esiintyy Ainiovaaran etelärinteellä olevan kallion juurella. Rantakivikot alkavat ylimmän rannan tason alapuolelta ja jatkuvat 165 metrin korkeudelle asti. Sen alapuolella aines muuttuu hiekkaiseksi soraksi, joka vaihtelevanpaksuisena kerrostumana peittää moreenia. Reväsvaaran pohjoisrinteellä, ylimmän rannan ja 180 metrin korkeustasojen välissä on kivikkoisia ja soraisia rantakerrostumia. Niiden alapuolella aines jatkuu hiekkavaltaisena 130 metrin korkeudelle asti. Rinteeseen tehtyjen leikkausten perusteella hiekkakerrostumien paksuus on paikoin yli neljä metriä. Hiekkaisia rantakerrostumia on lisäksi Ainiovaaran ja Laataksen välisessä laaksossa, Ainiovaaran länsirinteellä olevan hiihtokeskuksen kohdalla sekä Palovaaran pohjoisrinteellä ampumaratojen kohdalla. Ne alkavat noin 150 metrin korkeudelta jatkuen alas rinnettä aina 100 metrin korkeudelle asti. Tornionjokilaaksossa on jokikerrostumia, jotka ovat ainekseltaan hiekkaa ja hietaa. Jokikerrostumat ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä alueita. Ne ovat pääosin on raivattu pelloiksi tai niityiksi. Hiekkainen ja hietainen aines on kerrostunut alunperin joen suuhun suistomaaksi, joka maankohoamisen johdosta on jäänyt kuiville. Myöhemmin joki on
4 kuluttanut, kuljettanut ja kerrostanut niiden ainesta moneen kertaan. Sitä on tapahtunut varsinkin kevättulvien aikaan, jolloin veden virtaus on nopeaa, ja mukana kulkevat jäälohkareet kuluttavat rantapenkkoja. Joen kulutus- ja kerrostamistoiminnasta ovat todisteena joen uomassa olevat vuosittain muotoaan muuttavat särkät ja matalat saaret, kuten Nautapuojinsaari. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia kerrostumia esiintyy jokikerrostumien alla Armassaaren alueella. Ne ovat ainekseltaan hienoa hietaa ja hiesua. Kairaustulosten perusteella ne ovat ohuita, metrin parin paksuisia kerrostumia. Niiden alaosassa on jäätikön häviämisen aikoihin syntyneitä lustosavia. Yläosassa esiintyy sulfidipitoisia postglasiaalisia hiesuja. Hienorakeiset kerrostumat ovat monin paikoin joki- tai turvekerrostumien peitossa. Ylitornion alueen hiesuja ja laihoja savia on käytetty tiiliteollisuuden raaka-aineena. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu, GTK) Turvekerrostumat Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia noin 10% maa-alasta, mikä on selvästi vähemmän kuin muualla Tornionjokilaaksossa. Runsas puolet kerrostumista on yli metrin paksuisia ja ovat suurelta osin ravinteikkaiksi, saravaltaisiksi kartoitettuja. Pohjamaalajina on hiekka, hieta tai hieno hieta. Laajimmat kerrostumat sijaitsevat kartta-alueen koillisosassa. Soistuminen ja turpeen muodostuminen maaston painanteissa ja heikosti vettä läpäisevillä alueilla alkoi alueen kohottua muinaisen Itämeren vedenpinnan yläpuolelle. Suokasvillisuuden aluejaossa suot sijaitsevat Peräpohjolan aapasoiden alavyöhykkeessä. Suotyypeiltään ne ovat alun perin erilaisia nevoja ja rämeitä. Suuri osa soista on ojitettu metsätalouden käyttöön. Kartoituksen yhteydessä ei tehty yksityiskohtaisia turvetutkimuksia, joten koko alueen turvekerrostumien määrästä, laadusta sekä soveltuvuudesta energiaturvetuotantoon ei ole tietoja. POHJAVESI (Ulpu Väisänen, GTK) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Pohjamoreenin vedenläpäisevyydessä on kuitenkin suuria eroja sekä alueellisesti että eri kerrosten välillä. Hienoainesmoreenin vedenläpäisevyys on erityisen pieni. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat savi ja hiesu. Myös hienon hiedan vedenläpäisevyys on huono, vaikkakin hieman parempi kuin hiesun.
5 Kartta-alueella esiintyy pohjaveden muodostumisen kannalta hyviä hiekka- ja sorakerrostumia Reväsvaaran rinteessä, jossa sijaitsee Reväsvaaran pohjavedenottamo. Se sijaitsee Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelemalla pohjavesialueella, jonka pintaala on 1,13 km 2. Pohjaveden muodostumisalueen pinta-alaksi on arvioitu 0,1 km 2. Pohjavesialueen antoisuus on 600 m 3 /vrk ja käyttö 333 m 3 /vrk. Pohjaveden antoisuuteen vaikuttavat myös Reväsvaarasta alas laaksoon virtaavat pohjavedet. Myös Huitaperin rinteessä, Riisperin itäpuolella, sekä Ainiovaaran ja Laataksen rinteissä on hiekkakerrostumia, mutta niiden paksuudesta ei ole tietoa. Ainiovaaran ja Laataksen pohjoispuolella alarinteissä on useita pieniä pohjavedenottamoita, joista osa sijaitsee moreenialueilla ja osa hiekkaalueilla. Tornionjokilaaksossa ja Tornionjoen Tulkkilansaaressa on hiekka- ja hietakerrostumia, missä on todennäköisesti riittävästi pohjavettä ainakin yksityistalouksille. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rauta- ja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu seitsemän pohjavesinäytettä, joista kolme on otettu pohjavedenottamoista: Reväsvaaran ottamosta ja Ainiovaaran ja Laataksen pohjoispuolella sijaitsevista pienistä pohjavedenottamoista. Kaksi näytettä on otettu kuilukaivoista, yksi näyte luonnontilaisesta lähteestä ja yksi lähteestä, johon on asennettu betonirenkaat. Kaivot sijaitsevat moreenialueilla. Kaikkien pohjavedenottamoiden vesi on fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvää. Vesi on lievästi hapanta tai neutraalia, ja liuenneiden aineiden pitoisuudet ovat pieniä. Raskasmetallipitoisuudet ovat myös pieniä, usein alle havaintorajan. Toisen kuilukaivon vesi on fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvää, mutta toisessa, huonokuntoisessa ja puukehyksin varustetussa kaivossa, on talousvedelle suositeltuja enimmäispitoisuuksia suuremmat alumiini- ja rautapitoisuudet (271 µg/l ja 0,4 mg/l), myös veden värillisyys ja KMnO 4 -luku ylittävät suositukset, ja ph on suosituksia alhaisempi, 5,7. Lähdekaivon vesi on laadultaan hyvää, sen sijaan luonnontilaisessa lähteessä ph-arvo oli 5,6, väriluku 50 Pt mg/l, KMnO 4 -luku 50 mg/l ja rautapitoisuus 0,47 mg/l. Talousvedelle asetettujen laatuvaatimusten ja -suositusten mukaiset raja-arvot ovat: ph 6,0-9,5, väriluku <20 Pt mg/l, KMnO 4 -luku 20 mg/l ja rauta 0,2 mg/l. Lähteen alhainen ph ja suurehko väriluku ja KMnO 4 -luku johtuvat sen sijainnista soistuneessa laakson painanteessa. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen huomattavimmat luontokohteet ovat Ainiovaaran, Jyppyrän ja Reväsvaaran kalottivaarat ja niitä reunustavat muinaisrannat. Mannerjään häviämistä seuranneena aikana Ancylusjärvi peitti Lounais-Lapin alavia alueita ja nykyisiä jokilaaksoja. Ainiovaara oli noin 30 hehtaarin laajuinen saari, joka sijaitsi silloisen rannikon ulkosaaristossa. Rantavoimat huuhtoivat sen rinteitä, jolloin ylimmän rannan merkiksi syntyi kallioinen huuhtoutumisraja. Sen yläpuolelle jäi vaaran laelle asti jatkuva vedenkoskematon moreenikalotti, jossa moreeni on vettä pidättävää ja ravinteista. Laella kasvaa paikoin tiheää kuusi- ja mäntymetsää. Ainiovaaran etelärinteellä on näkyvissä useita kivisiä rantavalleja, jotka sijaitsevat allekkain. Ne syntyivät Ancylusjärven rantaan jäätikön häviämistä seuranneiden vuosisatojen aikana.
6 Reväsvaaran pohjoispuolella on kivinen rantavalli, jotka on osin kaivettu maa-aineksen oton seurauksena. Jyppyrän jyrkkärinteinen kalottivaara on muodoltaan erikoinen. Sen runsaan hehtaarin laajuinen metsän peittämä moreenikalotti näkyy kauas ympäristöön vaaran lakea peittävänä tupsuna. Jyppyrä-nimi lienee syntynyt juuri vaaran erikoisen muodon perusteella. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Huurre, M. (1983) Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin esihistoria. Kuusamo. Saarnisto, M. (1981) Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 130. Helsinki. 42 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm