Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (24) Aika 21.03.2018, klo 16:25-19:39 Paikka kaupungintalo, kokoushuone Brahe Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Kunnan jäsenten aloitteet kunnan hallintoa koskevissa asioissa 25 Esiopetuspaikat toimikautena 2018 2019 26 Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurimman arvon tarkistaminen 1.8.2018 alkaen 27 Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden ja erityisopetuksessa olevien oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminnasta maksettava tuki palvelun tuottajille 1.8.2018-31.5.2019 ja toiminnasta perittävät maksut 28 Muutoksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin 1.8.2018 alkaen 29 Kuntalisän suuruus ajalla 1.8.2018 31.7.2020 30 Sivistystoimialan talouden toteuma 1.1. 28.2.2018 31 Sivistystoimialan toimintakertomus ja tilinpäätös 2017 32 Kuntalaisaloite: Koulujen liikuntasalien salivarausten hallinnan ja yksittäistapahtumien maksujen kehittämiseksi 33 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus 34 Sivistyslautakunnan tiedoksi merkittävät asiat
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 2 (24) Saapuvilla olleet jäsenet Veli-Pekka Leivo, puheenjohtaja Veli-Matti Karppinen, 1. varapuheenjohtaja Anne Kemppainen Jouni Lämpsä Noora Kyllönen Raimo Tornberg Timo Meriläinen Tuomas Laatikainen Annamaija Kolli-Kauppinen, varajäsen Marjo Kangasharju, varajäsen Muut saapuvilla olleet Päivi Rissanen, Perusopetuksen ja nuorisopalveluiden tulosalueen johtaja, sihteeri Johanna Rantala Vilma Tissari, Nuorisovaltuutettu Sirpa Kemppainen, Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Mirja Orenius, Laskentasihteeri/vs. talouspäällikkö Mikko Saari, Sivistysjohtaja, esittelijä Piia Väyrynen, Kaavoitusarkkitehti, saapui 16:29, poistui 17:43 Ismo Vendelin, Yleiskaavasuunnittelija, saapui 16:29, poistui 17:43 Poissa Anne Seilonen Helena Ohtonen Katriina Ojala Pia Ahonen, varajäsen Allekirjoitukset Veli-Pekka Leivo Puheenjohtaja Päivi Rissanen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 21.03.2018 Pöytäkirja tarkastettu kokouksessa.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 3 (24) Pöytäkirjan nähtävänäolo Pöytäkirja julkaistaan Kajaanin kaupungin verkkosivuilla 23.3.2018 alkaen. Päivi Rissanen, pöytäkirjantarkastaja
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 4 (24) 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todetaan kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Myönnetään pöytäkirjaan merkityille muille osallistujille läsnäolo- ja puheoikeus. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 5 (24) 23 Pöytäkirjan tarkastus Hallintosäännön 147 :n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa. Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, ettei pöytäkirjaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja sähköpostikuittauksin kokousta seuraavana torstaina. Tällöin pöytäkirjan tarkastavat vuorollaan toimielimen kaksi jäsentä sukunimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Tämän kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 6 (24) 24 Kunnan jäsenten aloitteet kunnan hallintoa koskevissa asioissa KA JDno-2018-299 Valmistelija / lisätiedot: Mikko Saari mikko.saari@kajaani.fi Sivistysjohtaja Liitteet 1 Liite Kuntalaisten aloitteet 2017 sivistystoimiala Kajaanin kaupungin hallintosääntö 150 : "Aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteitä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla. Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä." 151 : "Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin." Lisätietoja antaa sivistysjohtaja Mikko Saari, p. 044 7100 235 tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Sivistyslautakunta merkitsee kunnan jäsenten aloitteista tehdyt luettelot ja niistä ilmenevät toimenpiteet tiedoksi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 7 (24) Merkitsi tiedoksi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 8 (24) 25 Esiopetuspaikat toimikautena 2018 2019 KA JDno-2018-330 Valmistelija / lisätiedot: Sirpa Kemppainen sirpa.i.kemppainen@kajaani.fi Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Esiopetuksessa noudatetaan Kajaanin perusopetuksen oppilaaksiottoalueita. Esioppilas pyritään sijoittamaan johonkin tulevan koulunsa lähellä olevaan kunnalliseen tai yksityiseen päiväkotiin. Esiopetukseen ilmoittautumisia on Kajaanissa tullut yhteensä 416, joista 331 kunnallisiin päiväkoteihin ja 85 yksityisiin päiväkoteihin. Kajaanin kunnallisissa päiväkodeissa järjestetään lautakunnan määrittelemien kriteerien mukaisesti esiopetusta kaikissa muissa paitsi Tapiolan ja Menninkäisen päiväkodeissa. Ennen esiopetuksen ilmoittautumisen ajankohtaa päiväkotien johtajat olivat kertoneet perheille sivistyslautakunnan 23.11.2016 päättämästä kunnallisten päiväkotien esiopetuksen ryhmäkoosta ja siitä, että mikäli yksiköihin ei tule riittävästi hakijoita, yksikössä ei järjestetä esiopetusta. Perheet ovat hyväksyneet ratkaisun. Tapiolaan ja Menninkäiseen ilmoittautuneet esioppilaat sijoittuvat muihin päiväkoteihin. Esiopetuksen järjestämispaikoiksi on määritelty yksityisistä päiväkodeista seuraavat: Kaarnapurren päiväkoti, Valonkadun päiväkoti, Päiväkoti Sinilintu. Päiväkoti Lilliputti, Päiväkoti Pikkutassu, Mansikkapolunpäiväkoti, Kajaanin Montessorileikkikoulu, Montessoripäiväkoti Kiva-Paikka,Touhula Aurinkorinteen päiväkoti, Päiväkoti Maitohammas ja Päiväkoti Pikku Karitsa. Yksityisistä päiväkodeista Päiväkoti Kirjokansi ja Päiväkoti Onni ja Ilona eivät järjestä esiopetusta. Lautakunta määrittelee esiopetuspaikat toimikaudelle 2018 2019 esitetyn mukaisesti. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 9 (24) 26 Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurimman arvon tarkistaminen 1.8.2018 alkaen KA JDno-2018-331 Valmistelija / lisätiedot: Sirpa Kemppainen sirpa.i.kemppainen@kajaani.fi Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Liitteet 1 Liite Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoidon palvelusetelin indeksitarkistus 2018 Palvelusetelin sääntökirjan luvussa 6.1. määritellään palvelusetelin suurimman arvon tarkistamisen periaatteet. Päiväkotihoidon ja perhepäivähoidon palvelusetelin suurin arvo hyväksytään Kajaanin kaupungin sivistyslautakunnassa. Palvelusetelin hinnan tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin (=palkansaajien ansiotasoindeksi, sosiaalipalvelut) ja elinkustannusindeksin yhdoistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksi vaikutus 30 %. Tämä jakosuhde perustuu päiväkotihoidon kustannusrakenteeseen ja on yleisesti käytössä kunnissa palvelusetelin arvoa määriteltäessä. Tarkistus tehdään parillisen vuoden keväällä, elinkustannusindeksin osalta helmikuun pisteluvun perusteella ja sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin osalta huhtikuun pisteluvun perusteella. Palvelusetelin suurimman arvon tarkistusprosentti on 0,91. (Liite) Päiväkotitoiminnan palvelusetelin arvoksi tulee 793 ja Perhepäivähoidon laskennalliseksi arvoksi tulee 731. Muiden palvelutarpeiden arvot laaditaan sääntökirja 6.2.1. ja 6.2.2. lukujen mukaisilla kertoimilla. Uusi tarkistettu arvo otetaan käyttöön uuden toimintakauden alusta 1.8.2018. Kustannusvaikutus vuodelle 2018 on noin. 18.000. Palvelusetelin suurimmaksi arvoksi määritellään päiväkotitoiminnassa 793 ja perhepäivähoidossa 731 ja uudet palvelusetelin arvot otetaan käyttöön 1.8.2018.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 10 (24) Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 11 (24) 27 Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden ja erityisopetuksessa olevien oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminnasta maksettava tuki palvelun tuottajille 1.8.2018-31.5.2019 ja toiminnasta perittävät maksut KA JDno-2018-335 Valmistelija / lisätiedot: Sirpa Kemppainen sirpa.i.kemppainen@kajaani.fi Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Perusopetuslain mukaisen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on kunnille vapaaehtoista ja järjestämiseen kunta saa valtionosuutta. Toiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityistä tukea tavrvitseville oppilaille. Valtionosuuden saamisen ehtona on, että toiminta on järjestetty lainsäädännön mukaisesti. Toiminnan tulee olla suunnitelmallista ja sitä koordinoidaan kunnan määrittelemällä tavalla. Toiminta sijoittuu arkipäiviin pääsääntöisesti klo 7.00 17.00 väliseen aikaan. Koulujen loma-aikoina toimintaa ei järjestetä. Ryhmässä tulee ola 9a :n pätevyyden omaava ammattitaitoinen ohjaaja. Kajaanissa toimintaa tarjotaan niille lapsille, joiden molemmat vanhemmat ovat työssä tai opiskelemassa. Lain mukaan kaupunki voi järjestää toiminnan itse tai hankkia palvelut muilta palvelun tuottajilta. Kajaanissa toimintaa järjestävät kaupungin varhaiskasvatus, Kajaanin seurakunta, Nakertaja Hetteenmäen kyläyhdistys, Spartak-Kajaani, Kajaanin 4H-yhdistys sekä kultuuriosuuskunta G-voima. Otanmäki/Vuolijoen alueella tointaa on järjestänyt Vuolijoen seuraunioni. Tällä hetkellä alueelle on vain kaksi hakemusta ja silloin entinen toimija ei pysty toimintaa järjestämään. Toiminnan järjestäjien kanssa tehdään toimeksiantosopimus. Kaupunki ei peri omista tiloistaan vuokraa. Toiminnan piirissä on vuosittain n. 400 lasta. Toiminnasta maksettava palveluraha Yhdistysten ja järjestöjen tuottamaa iltapäivätoimintaa on tuettu palvelurahalla, jota toiminnan järjestäjät ovat kustannusten nousun vuoksii ehdottaneet korotettavaksi. Palvelurahaan on aikaisemmin tehty vain indeksitarkistukset. Palvelurahan suuruudet ovat tällä hetkellä: - 200 /lapsi/kk - kerho tarjoaa välipalan tai - 184 /kk - kaupunki tarjoaa välipalan Uudeksi palvelurahan suuruudeksi ajalle 1.8.2018 31.7.2020 ehdotetaan: - 250 /lapsi/kk - kerho tarjoaa välipalan tai
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 12 (24) - 230 /lapsi/kk - kaupunki tarjoaa välipalan Palavelurahan korotusvaikutus vuodelle 2018 on noin 39.000. Aloitus- ja lopetuskuukaudelta palveluraha maksetaan läsnäolopäivien mukaan. Poikkeuksena on elokuu, jolloin maksetaan koko kuukauden palveluraha. Kun lapsi on poissa koko kalenterikuukauden, maksetaan palvelun tuottajalle puolet palvelurahasta. Lapsen jäädessä pois toiminnasta yllättäen, palveluraha maksetaan kymmeneltä päivälta, kuitenkin korkeintaan niin kauan kunnes tilalle saadaan uusi lapsi. Mikäli lapsi ei ole jonain kuukautena yhtään päivää läsnä, mutta lapsella on paikka iltapäiväryhmässä tai mikäli lapsen iltapäivätoiminnan tarve on satunnaisesti alle 4 päivää kuukaudessa, maksetaan puolet kyseisen kuun palvelurahasta. Lapsen sairauspäiviä ei vähennetä. Seurakunta järjestää osan iltapäivätoiminnasta. Kaupunki maksaa seurakunnalle avustuksen, joka on ko. valtionosuuden suuruinen. Seurakunta perii toimintamaksun samoin perustein kuin kaupunki. Kaupungin taholta toiminnasta vastaa varhaiskasvatus tiiviissä yhteydessä perusopetuksen kanssa. Vastuuhenkilönä toimii varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö. Aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut perii Kajaanin kaupungin varhaiskasvatuksen tulosalue palvelurahan lunastusmaksuna. Näihin maksuihin ei ehdoteta muutosta. Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Sirpa Kemppainen, puh. 044 710 1720 tai etunimi.i.sukunimi(at)kajaani.fi. 1. Toiminnan järjestäjiä tuetaan ajalla 1.8.2018 31.7.2020 esitetyn suuruisella palvelurahalla: 250, kun kerho tarjoaa välipalan ja 230, kun kaupunki tarjoaa välipalan. Palvelurahaan tehdään indeksitarkastus seuraavan kerran keväällä 2020. 2. Seurakunnalle maksetaan valtionosuuden suuruinen avustus. 3. Osa toiminnasta järjestetään kaupungin omana toimintana. 4. Toiminnasta perittäviin maksuihin ei esitetä muutoksia. Hyväksyi. Veli-Matti Karppinen jääväsi itsensä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 13 (24) 28 Muutoksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin 1.8.2018 alkaen KA JDno-2018-336 Valmistelija / lisätiedot: Sirpa Kemppainen sirpa.i.kemppainen@kajaani.fi Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Elokuun 2018 alusta asiakasmaksulain perusteella tehtävän indeksitarkastuksen myötä varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on 289 euroa ja alin perittävä maksu on 27 euroa. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 50 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta eli enintään 145 euroa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Tulorajojen ja enimmäismaksujen indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Oheisliitteenä Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus 840/2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja tarkastetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksen mukaisiksi 1.8.2018 alkaen. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 14 (24) 29 Kuntalisän suuruus ajalla 1.8.2018 31.7.2020 KA JDno-2018-337 Valmistelija / lisätiedot: Sirpa Kemppainen sirpa.i.kemppainen@kajaani.fi Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Lapsen omassa kodissa tapahtuvaa hoitoa tuetaan kuntalisällä 220 /kk/lapsi lakisääteisen yksityisen hoidon lisäksi. Esiopetusikäisestä lapsesta tuki on 110 /kk/lapsi. Kuntalisän maksamisen edellytyksenä on, että vanhemmat ovat työssä tai opiskelemassa ja lapsen hoidon tarve on vähintään 14 pv/kk ja yli 5 h/pv. Kuntalisä maksetaan perheen palkkaaman hoitajan tilille seuraavan kuukauden 15. päivä läsnäolopäiväkirjan mukaan. Ehdotan, että kuntalisää korotetaan 230 euroon/lapsi/kk ja esiopetusikäisestä 115 euroon/lapsi/kk. Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Sirpa Kemppainen p. 044 710 1720 tai etunimi.i.sukunimi(at)kajaani.fi. Lapsen omassa kodissa tapahtuvaa hoitoa tuetaan kuntalisällä esitetyllä tavalla ja tehdään esitetty korotus kuntalisän suuruuteen. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 15 (24) 30 Sivistystoimialan talouden toteuma 1.1. 28.2.2018 KA JDno-2018-89 Valmistelija / lisätiedot: Mirja Orenius mirja.orenius@kajaani.fi Laskentasihteeri/vs. talouspäällikkö Liitteet 1 Liite Talousraportti 1.1. 28.2.2018 Sivistystoimialan talouden toteumaraportti 1.1. 28.2.2018 esitellään kokouksessa. Liitteenä talousraportti. Ajanjakson 2/12 mukainen talousarvion toimintakatteen toteuma % on 16,7 % Toimintakate raportointijaksolla 2/2018 on toteutunut talousarvion mukaisesti, eikä merkittäviä poikkeamia ole (liite). Raportointijaksolla ei ole toteutunut merkittäviä riskejä. Lisätietoja asiasta antaa vs. talouspäällikkö Mirja Orenius p. 044 7100 884 tai mirja.orenius(at)kajaani.fi. Merkitsee tiedoksi. Merkitsi tiedoksi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 16 (24) 31 Sivistystoimialan toimintakertomus ja tilinpäätös 2017 KA JDno-2018-345 Valmistelija / lisätiedot: Mirja Orenius mirja.orenius@kajaani.fi Laskentasihteeri/vs. talouspäällikkö Liitteet 1 Liite 3.6 Sivistystoimiala tuloskortti 2017 2 Liite Talousarvion seurantaraportti 1-12 2017 Sivistystoimiala 3 Liite Sivistystoimialan investoinnit 2017 Sivistystoimialan kaupunginvaltuustoon nähden sitova talousarviotavoite on toimialan käyttötalouden toimintakate. Talousarvion mukainen käyttötalouden toimintakate vuodelle 2017 oli 61 768 513 euroa, ja vuoden 2017 toimintakatteen toteuma oli 60 195 294 euroa. Sivistystoimialan vuoden 2017 talouden toteuma on 1 573 218 euroa talousarviota parempi. Sivistystoimiala ja toimialan kaikki tulosalueet ovat saavuttaneet vuodelle 2017 asetetut käyttötalouden toimintakatetavoitteet. Talousarvion mukainen koko toimialan toimintatuottojen määrä oli 5 494 971 euroa ja toteuma yhteensä 4 884 792 euroa, eli toimintatuotot toteutuivat koko toimialalla 610 178 euroa arvioitua heikommin. Tuet ja avustukset sekä myynti ja maksutuotot toteutuivat talousarviota heikommin. Osa hankkeista jatkuu vielä, ja tuloutus toteutuu käytön mukaan v. 2018. Toimintakuluja oli vuodelle 2017 arvioitu 67 263 483 euroa. Toteuma 65 080 675 euroa on 2 182 808 euroa talousarviota pienempi. Tämä muodostui suurimmaksi osaksi varhaiskasvatuksen tulosalueen ja perusopetus ja nuorisopalvelut tulosalueen toimintakulujen talousarvion ja toteuman erotuksesta. Sivistystoimialan tuloskortin tekstissä (liite) on tulosalueiden selvitys TA/TOT poikkeamiin. Toimintakatteesta suurin osa muodostuu perusopetus ja nuorisopalvelut -tulosalueen toimintakatteesta (51 %) ja varhaiskasvatus -tulosalueen toimintakatteesta (38 %). Kulttuurilaitokset -tulosalueen eli kirjastojen, museoiden ja Kaukametsän osuus sivistystoimialan toimintakatteesta on 11 %. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen, talousarviossa määriteltyjen riskien toteutuminen sekä toimialan henkilöstömäärä on selvitetty sivistystoimialan tuloskortissa (liite). Talousarvioon varatut investoinnit toteutuivat. Kokonaisuutena investoinnit toteutuivat talousarviota pienempänä (liite). Lisätietoja antaa vs. talouspäällikkö Mirja Orenius, p. 044 7100 884, mirja.orenius(at)kajaani.fi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 17 (24) Sivistyslautakunta hyväksyy sivistystoimialan vuoden 2017 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Sovituilla täydennyksillä hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 18 (24) 32 Kuntalaisaloite: Koulujen liikuntasalien salivarausten hallinnan ja yksittäistapahtumien maksujen kehittämiseksi KA JDno-2017-1713 Valmistelija / lisätiedot: Mikko Saari, Mirja Orenius mikko.saari@kajaani.fi, mirja.orenius@kajaani.fi Sivistysjohtaja, Laskentasihteeri/vs. talouspäällikkö Liitteet 1 Kajaanin Honka ry:n aloite 2 Liite Sivistystoimialan hallinnassa olevat tilat vuokrat 3 Liite Salivuokratuotot 2017 yhteensä Kajaanin Hongan tekemässä kuntalaisaloitteessa esitetään tarkastettavan yksittäistapahtumien tilojen hinnoittelua sekä tilojen hallinnointia. Yksittäisen tapahtuman hinnoitteluksi aloitteessa esitetään 18 euroa per tunti nykyisen 40 euroa per tunti sijasta. Sivistyslautakunta vastaa hallintosäännön mukaan toimialallaan käytössään olevien tilojen hinnoittelusta ulkopuoliseen toimintaan (Hallintosääntö 68 ). Kaupungin liikuntasalien tilojen hallinnointi on kaupungin sisäisesti hoidettava asia. Periaate hallinnoinnin osalta on ollut, että koulut varaavat omaan käyttöönsä opetukseen sekä kerho- ja mahdolliseen muuhun koulun ulkopuoliseen toimintaan tarvittavan saliajan. Loput saliajoista jäävät liikuntapalveluílle ulospäin vuokrattavaksi. Liikuntasalien säännöllisten vuorojen sekä yksittäisten tilaisuuksien ulospäin vuokraaminen, tilojen esittely sekä aikataulujen selvittely tapahtumiin liittyen on liikuntapalvelujen vastuulla, jonka tulee hoitaa mahdollisia yhteensovittamisia sekä neuvotteluja koulujen suuntaan ns. yhden luukun periaatteella. Koulujen on vastaavasti ohjattava asiakkaat liikuntapalvelujen suuntaan, mikäli tällaista tarvetta ilmenee, jotta asiakkaat saavat palvelun selkeänä yhtenä kokonaisuutena. Turnauksiin liittyvissä vuoroissa käytänteet ovat olleet vielä vaihtelevat ja kaikki tapahtumat eivät ole ohjautuneet liikuntapalveluille. Tilakeskus vastaa hallintosäännön (18 Toimialojen organisaatiot ja tehtävät, sivu 15) mukaisesti vuokraustoiminnasta ja myöntää esimerkiksi koulujen liikuntasalien iltakäytön ja mm. yksittäisten liikuntatapahtumien käyttövuorot. Hallintosäännössä 18 todetaan lisäksi, että kunnalistekniikka ja liikunta -tulosalue vastaa: liikuntalain mukaisesta kehittämistehtävästä ja liikuntapalvelujen tuottamisesta yhteistyössä kaupungin muiden tulosalueiden, urheiluseurojen ja muun kansalaissektorin kanssa. Tilojen yksittäistapahtumien hinnoittelun osalta hinnan pudottaminen tapahtumia kannustavaksi on järkevä esitys, eikä tällä ole merkittävää tuloihin vaikuttavaa heikennystä. Puhutaan noin 5000 euron vuotuisesta
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 19 (24) kustannuksesta. Yksittäistapahtumien tulot laskevat esityksen mukaan noin puoleen nykyisistä tuloista. Hyötynä on sen sijaan kuntalaisten aktiivisuuden ja osallistumisen, liikkumisen ja terveyden, hyvinvoinnin sekä viihtyisyyden edistäminen. Liitteissä ovat Hongan aloite sekä sivistystoimialan tilojen vuokrahinnasto, jossa ilmenee nykyinen tilojen hinnoittelu. Muiden tilojen hinnoitteluun ei esitetä muutosta tässä asiassa, koska vuokria korotettiin vuonna 2017 kolme prosenttia. Sivistyslautakunta laskee yksittäisten liikuntatapahtumien hinnoittelun 18 euroon per tunti koulujen liikuntasalien käytön osalta. Samalla se toteaa, että tilojen hallinnoinnin uudistamiselle ei ole aloitteen mukaista tarvetta, mutta sisäisen yhteistyön toteuttamisen toimialojen välillä tulee olla sellaista, että asiakkaalle tapahtumien järjestäminen hoituu sujuvasti yhden luukun periaatetta noudattaen. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 20 (24) 33 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus Päätökset ovat nähtävinä Kajaanin kaupungin verkkosivuilla. Kirjastotoimen johtaja Muu päätös: 3 Kirjastoauto ei liikennöi 5.-9.3.2018, 28.02.2018 Perusopetuksen ja nuorisopalveluiden tulosalueen johtaja Henkilöstöpäätös: 8 Mika Mutasen luokanopettajan viran sijoituspaikan muutos 1.8.2018 alkaen, 12.03.2018 9 Eron myöntäminen Timo Pulkkiselle perusopetuksen luokanopettajan virasta, 13.03.2018 Muu päätös: 1 Tutkimuslupa Tiina Turunen ja Elisa Poskiparta, 16.02.2018 2 Kajaanin perusopetuksen koulujen osallistuminen Kainuun koulujen hiihtokisoihin Paltamoon 28.3.2018, 13.03.2018 Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja Henkilöstöpäätös: 2 Lastentarhanopettajan sijaisuuteen valinta, 16.02.2018 Päätetään, ettei asiakirjoihin tehtyjä päätöksiä siirretä toimielimen käsiteltäväksi. Hyväksyi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 21 (24) 34 Sivistyslautakunnan tiedoksi merkittävät asiat KA JDno-2018-40 Valmistelija / lisätiedot: Mikko Saari mikko.saari@kajaani.fi Sivistysjohtaja Iltakouluasia: Kaavoituskatsaus, Ismo Vendelin ja Piia Värynen Merkitsee tiedoksi. Tiina Pasanen ja Jari Kemppainen ovat hakeneet lupaa päiväkotitoiminnan aloittamiseen perustettavan osakeyhtiön lukuun 2.5.2018 alkaen. Lautakunta edellyttää, että valinnaisen kielenopetuksen ryhmien muodostamista ja ryhmäkokorajoja valmistellaan seuraavaan kokoukseen. Merkitsi tiedoksi.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 22 (24) Muutoksenhakukielto 22, 23, 24, 30, 31, 33, 34 Muutoksenhakukielto Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 23 (24) Oikaisuvaatimus 25, 26, 27, 28, 29, 32 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin sivistyslautakunta. Postiosoite: PL 133, 87101 Kajaani Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi Faksinumero: 08 6155 2510 Puhelinnumero: 08 61551 (vaihde) Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 24 (24) Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Pöytäkirja tä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.