Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Mahdollisuudet ja vaikutukset EU:ssa



Samankaltaiset tiedostot
Biohiilestä lisätienestiä

Biohiilestä lisätienestiä

BalBiC -hanke. Biohiilen tuotanto ja logistiikka

Me olemme Metsä Fibre

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena

Suomestako öljyvaltio? Kari Liukko

Sellutehdas biojalostamona Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Stora Enso Oyj Biotekniikka kansaa palvelemaan yleisötilaisuus

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi

METSÄT JA ENERGIA Kannattaako keskittyä hajautettuun? Pekka Peura


Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia

ELINKAARIPALVELUIDEN TULEVAISUUS. Espoo, Vesa Marttinen

Biohiilen käyttömahdollisuudet

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

saatavuus energiantuotantoon

Tervetuloa! Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue

Rikasta Pohjoista 2019 Uudistuva teollisuus Teollisten innovaatioiden tulevaisuus

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Metsätuotannon elinkaariarviointi

AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI. Reijo Alander TTY

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta

Verkkokauppatilasto Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen 2014/H1

PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy

Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara

elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Selvitys biohiilen elinkaaresta

Scanfil Kannattavaa kasvua

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti

Energian tuotanto ja käyttö

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Palveleva pakkaus metsäklusterin veturina

Gödselmarknadsöversikt. Greppa Marknaden Yara Suomi / Jari Pentinmäki

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari

Biohiilen tuotanto ja käyttö, edellytykset ja mahdollisuudet Suomessa

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA

Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia, HAMK

Biomassan saatavuus, korjuu ja käyttö casetarkastelujen

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna

Jätteestä liikennepolttoaineeksi

Reliable sensors for industrial internet

Tuulivoiman rooli energiaskenaarioissa. Leena Sivill Energialiiketoiminnan konsultointi ÅF-Consult Oy

Biomassan mahdollisuuksia energiantuotannossa

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo klo 12:15-14

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly

Biotalouden globaalit näkymät

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää

Low-Carbon Finland Platform Energiajärjestelmäskenaariot. Antti Lehtilä Tiina Koljonen

Maailma tarvitsee bioenergiaa

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas Mika Muinonen

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi

Biohiilessä Suomen tulevaisuus seminaari

Typen ja fosforin alhainen kierrätysaste Suomessa

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa

Miten luodaan tehokas ja sertifioitu laatujärjestelmä?

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain

Biotalouden uudet arvoverkot

Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki

Metsäbioenergian kestävyyden rajat

Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle?

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Cross Border Bioenergy

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Ilmasto-vaikutukset-Suomi? Prof. Petteri Taalas Secretary-General

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Riittääkö metsähaketta biojalostukseen?

Liikenteen biopolttoaineet

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen ClimBus-ohjelman päätösseminaari kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT

Maatalouden biokaasulaitos

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT

Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa

Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries

SolarForum. An operation and business environment development project

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä

Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun

Ruuan ja vesivarojen riittävyyden globaalit haasteet The world is thirsty because we are hungry?

Älykäs ja ekologinen

Liikenteen energiahuollon uudet arvoketjut TOP-NEST hanke. TransSmart-seminaari 2014 Nina Wessberg, erikoistutkija (Anna Leinonen, Anu Tuominen) VTT

Transkriptio:

Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Mahdollisuudet ja vaikutukset EU:ssa Prof. Emeritus Esko Mikkonen Metsätieteen päivä 17.11.2015 www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 1 BalBiC -hanke BIOHIILTÄ PUUSTA Biohiilen teollinen tuotanto Emeritus prof. Esko Mikkonen Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 3

BalBiC Kehitttämishanke Hanke kuului CENTRAL BALTIC Interreg IV A ohjelmaan, päärahoitus EU:sta Suomessa hanketta rahoitti Varsinais-Suomen liitto, josta tuli kotimainen vasteraha HELSINGIN YLIOPISTON Metsätieteiden laitos oli LEAD Partner Latviassa yhteistyökumppanina oli tutkimuslaitos SILAVA Suomesta oli mukana myös metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO VIRO oli ADDITIONAL PARTNER www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 BalBiC Projektin tavoitteet Luotettavan ja vertailukelpoisen metsä-bioenergia tiedon tuottaminen Balttian alueelta Biohiilimarkkinoiden edistäminen ja bioenergian kestävän käytön parantaminen Yhteistyön kehittäminen biohiilen tuottamiseksi energiatuottajien, tuotantolaitosten, yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa Bioenergian korjuu- ja kuljetusteknologian ja logistiikan kehittäminen biohiilien tuottamiseksi teollisesti Biohiilen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Julkisen tietopankin rakentaminen biohiilen metsäraaka-aineen toimittajille, biohiilen valmistajille ja käyttäjille Kerava Energy, photo by Jukka Hyytiäinen www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015

BalBiC Projektin tuloksia Kirjallisuuskatsaus biohiilestä Tutkimus biohiilen valmistamisesta ja koostumuksesta Arvoketjuanalyysi biohiilen markkinoista ja liiketoiminnasta Suomessa, Latviassa ja Virossa Raportti biohiilen ja energiapuun tuotannosta ja logistiikasta Suomessa ja Latviassa Biohiilen tuotantoteknologiakatsaus Biohiiliportaali ja simulaattori Biohiiliseminaarit www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 BalBiC Biohiilen tuotanto 10000 8000 Africa 62 % Asia 16 % Oceania 0,1 % 1,3 % Europe Volume (tonnes) 6000 4000 Americas 21 % 2000 0 Latvia Estonia Lithuania Sweden The FAO statistics estimate that the global production of charcoal was 47.1 million tonnes in 2010. Production of charcoal in the Baltic and Nordic countries. Production in Finland, Denmark, Norway and Iceland is either negligible or not surveyed. FAOSTAT, ForestSTAT. 2011. www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015

Needles Wood Bark Pyrolysis Pyrolysis Pyrolysis Elemental analysis www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 8 BalBiC Hiiltämisen vaikutus raaka-aineeseen Potassium content in spruce 120 100 Spruce wood Pine wood Spruce needles Pine needles Spruce bark Pine bark Quadratic regression 1,0 0,8 80 Bark Mass yield, % 60 40 K content, % 0,6 0,4 Needles Wood Regression, needles Regression, bark Regression, wood 0,2 20 0,0 0 200 250 300 350 400 Temperature, o C Chlorine content in needles 0 100 200 300 400 500 Temperature, o C 0,06 Pine needles 0,05 Spruce needles Regression pine Regression spruce 0,04 Content, % 0,03 0,02 0,01 0,00 0 100 200 300 400 500 Temperature, o C www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015

BalBiC Biohiilen raaka-aine vertailu Wood chips (pine) Torrefied biomass Wood pellets TOP pellets Charcoal Coal Moisture content, % LHV, as received (MJ/kg) LHV, dry (MJ/kg) Bulk density, (kg/m 3 ) Energy density (bulk), (GJ/m 3 ) The Development of Bioenergy and Industrial Charcoal (Biocoal) Production (Report of the BalBiC project cb46) Report 3/2013,Production and Logistics 45 3.0 7.0-10.0 1.0-5.0 1.0-16.0 5.0-10.0 7.5 19.9 16.2-15.6 21.6-19.9 31.8-27.2 24.8 19.3 20.4 17.7 22.7-20.4 30-35 27.9 330 230 500-650 750-850 130-150 900-1000 3.1 4.6 7.8-10.5 14.9-18.5 3.5-4.8 22.3-24.8 www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 Observations Supply Chain members forest owner 52 Forest management operator 3 Supplier / dealer of biomass 2 Manufacturer of bio-coal 2 Manufacturer of bioenergy products other than bio-coal Industrial consumer of bioenergy 6 Technology and consulting for bioenergy sector Other stakeholder 7 Number of observations 3 11 Total 86 11

Macro environmental driving forces and restrictions Restrictions for the current Finnish bio-coal business Frequency lack of advanced technology in production, transportation and utilization process 62 low or uncertain profitability 43 lack of innovations in production and application 32 competition due to already established markets for other wood based bioenergy products 32 lack of political support 28 high price of the end product 28 bad image reflecting from mineral coal and traditional charcoal 16 too many wood based bioenergy product options available 10 bio-coal production and transportation is viewed as more environmentally hazardous 7 12 Supply chain operations The current weak parts of the SC are: production of bio-coal, marketing & sales of bio-coal, and harvesting & collecting of biomass. Weak chains in the bio-coal supply chain 70 60 50 40 30 20 10 0 Currently In future, approx. 10 years 13

BalBiC Biohiilen logistiset kustannukset Division of transportation costs of biocoal from the Kouvola-based biocoal refinery. Report 3/2013,Production and Logistics www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 BalBiC Bioenergiaportaali ja metsävarakartta Bioenergiaportaali on bioenergiatoimialan virtuaalinen yhteisö, jossa on mahdollista tarjota omia palveluitaan paikkatietoon sidottuna sekä etsiä toivottuja palveluita muilta toimijoilta Portaalin sydän on metsävarakartta, josta voidaan metsävarojen lisäksi etsiä toimijoita sekä kartoittaa mahdollista kilpailua www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015

BalBiC Yritykset portaalissa Jokainen rekisteröitynyt luo profiilikortin yrityksen perustiedot ja vapaa kuvaus Haluttu osoite siirtyy attribuutti pisteeksi kartalle Karttapiste pitää sisällään informaation yrityksestä sekä yrityksen palveluista www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 BalBiC Roolien ja palveluiden määrittäminen Jokainen rooli sisältää useampia vaihtoehtoisia palveluita Jokaiselle palvelulle määritetään tarjonta-alue Mahdollisuus palveluiden tarjontaan sekä etsintään halutulta alueelta www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015

BalBiC Metsävarakartta Kuntatason metsävaratiedot Leimikkotason tiedot www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 Biohiili osana biotaloutta Suomessa ja Euroopassa Yritysten liittäminen virtuaalisiin voimalaitoksiin joustoenergian, suoramarkkinoinnin ja myynninsekä joustavuuden hallinnan keinoin Lähi- ja kaukolämpöverkkokonseptit ja niiden optimointi Alueellisten energia- ja talousanalyysien teko Pyrolyysilaitosten projektointi, rakentaminen ja käyttö. Alueellisten konseptien luominen Biohiilen myynti ja markkinointi Kemikaalittomien maatalouskonseptien luominen Talouslannoitteiden prosessointii Vesi- ja vesistökonseptit Bioherbisiidien kehittäminen Maapohjan ja maan sanereaus. Juomaveden valmistus Murtovedenvalmistus Juomavesilogistiikka Pohjavesikonseptit Puhdistamoiden saneeraus Toimialakonseptit gastronomia-, hotelli- ja puhdistusaine-aloilla Vesistöalueiden hoito- ja saneeraus Kalkilta suojautumislaitteistot.

Biohiili osana biotaloutta Ilmastoys- Lannoitteet ja biologiset herbisiidit Puuetikka luonnonmukaisena ja tehokkaana lannoitteena Biopolttoaineet Pyrolyysikaasu voimanlähteenä Vakaa ja joustava energiantuot anto Pyrolyysiprosessin lisälämmön ja - kaasun käyttö Järkevä ylijäämälämmönkäytt ö Hyödyntäminen lähi- ja kaukolämpöverkoissa tävälliset ratkaisut ympäristö- ja sosiaaliongel miin Aktiivihiilisuodatus Pyrolyysigeeli ohennettuna Bio-Herbitsiidinä / kasvinsuojeluaineena Pyrolyysiöljy arvokkaana mineraaliöljyn korvaajana Lämpöä ja kaasua varastoimalla joustava voimalaitos Hyödyntäminen veden ja jäteveden puhdistamisessa Grillhiili Sähköenergia voimanlähteenä Hyödynntäminen kasvihuoneissa tai kuivauksessa etc.. Biohiili Terra Pretavalmistukseen Biohiili osana biotaloutta

Biohiili osana biotaloutta konseptin ainutlaatuiset edut: Isojen kappaleiden pyrolysointi Suuret teolliset volyymit mahdollisia Lämmön optimointi mahdollista Yksinkertaiset toimintaedellytykset ja - olosuhteet Skaalautuva (lämpö-)käyttö mahdollista Todennettu ja käytännössä kokeiltu tekniikka v. 2006 lähtien Stabiili prosessi. Biohiili osana biotaloutta Biohiili: Pidättää vettä maaperässä Sitoo ravinteita maaperään Muuttaa, puhdistaa ja sitoo maaperämyrkkyjä (toxiinit) Luo kestävät maaperäolosuhteet aerobeille mikro-organismeille ja tukee humuksenmuodostusta Pienentää mineraalilannoitetarvetta Parantaa satoa Sitoo lannan ammoniakkipitoisuuksia Kohottaa maaperän mikroilmastoominaisuuksia Nostaa typpibakteerien aktiviteettia ja täten pienentää merkittävästi ympäristöhaitallisia metaani- ja nitroosi-kaasupäästöjä Luo kasvuympäristön Rhizobielle [kyhmy- / Knöllchenbakterille] Suojaa pohjavettä ravinteilta ja myrkyiltä Säästää tai korvaa mineraalilannoite- ja kasvinsuojeluainetarvetta. Biohiilen pinta-ala 400-700 m²/g!

: Biohiili osana biotaloutta Aktiivihiili suodatukseen Kotimaista Lähigrillihiiltä Biohiiiltä Maanparannus -aineeksi Biohiili osana biotaloutta Pyrolyysikaasujen hyödyntäminen yhdistetyssä lämmön ja voiman tuotannossa (CHP laitos)

Biohiili osana biotaloutta Sähkövoimantuotanto lämmön avulla Organic Rankine Cycle - ORC Biohiili osana biotaloutta Lämmön hyödyntäminen lähi- ja kaukolämpöverkoissa

Biohiili osana biotaloutta Pyrolyysiöljyjen hyödyntäminen biopolttoaineina kuten myös korkean jalostusasteen marginaalituotteina sis. lannoiteet ja bioherbisidit Harri Vesa gara-energy Tiimi Biohiili osana biotaloutta Raffael Schindele General Account Finnland / MH & DI Tarmonpesä Projektin johto Energiatalous / virtuaaliset voimalaitokset Asiakassuhteiden hoito Staatl. Geprüfter / Sertifioitu maanviljelijä /maataloustieteilijä / liikkeenjohto Aufgaben / tehtävät: Standortentwicklung Sijaintikohteiden kehitys Maatalouskonseptit Koordination von Wasser-, Energie und Agrarwirtschaft / Koordinaatio vesi-, energia- ja maatalouden välillä,

Biohiili osana biotaloutta tilanne Suomessa Jatkuvatoiminen biohiililaitos suunnitteilla Nurmekseen Sijaitsee Nurmeksen bioteollisuusalueella Känkkäälässa Tullee käyttämään FSO yhtiön omistamaa ja mahdollisesti muita hitaan pyrolyysin teknologioita Muita teollisen mittakaavan hitaan pyrolyysin laitoksia ei ole juuri nyt Suomeen sunnitteilla Biohiili osana biotaloutta tilanne Suomessa Feedstock Optimum Oy (FSO) Feedstock Optimum Oy (FSO) on perustettu vuonna 2009 tarkoituksenaan kehittää Bioenergiapuiston jatkojaloskonseptia. FSO on työskennellyt löytääkseen oikeat hajautetun bioenergian jalostusteknologiat. Teknologian valinnan lähtökohtana on ollut teknologian muunneltavuus ja mahdollisimman korkea jalostusaste. FSO on valinnut pääteknologiakseen kotimaisen hitaaseen pyrolyysiin perustuvan hiiltoteknologian, jonka kaikki oikeudet yhtiö omistaa. Tuote on FSO-biohiili. Perusteluna valinnalle on ollut biohiilialan tulevaisuuden näkymät maailmanlaajuisesti. Hitaassa pyrolyysissä tuotetaan kahta päätuotetta biohiiltä ja puunesteitä/puuöljyä, joista biohiili on tällä hetkellä päätuote. Luottamuksellinen Company Confidential www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 32

Biohiili osana biotaloutta Euroopplainen näkökulma Kivihiilen korvaaminen energian tuotannossa uusiutuvalla energialla(tuuli, vesi,aurinko) Biopohjaiset raaka-aineet joko nopean tai hitaan pyrolyysin kautta energiatuotteiksi esim. liikennepolttoaineet Useita torrefiointilaitoksia puunperäisen raaka-aineen käsittelemiseksi poltettavaan muotoon Ongelmana maittain erilainen talouden sääntelyyn ja verotukseen liittyvä byrokratia Kiitokset mielenkiinnostanne Lisätietoa: www.balbic.eu www.gara-energy.de www.helsinki.fi/yliopisto 17.11.2015 34