Suomen Kääpiökoirat ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Samankaltaiset tiedostot
SKKY:n rotuja rekisteröitiin vuoden aikana (3 491 vuonna 2015). Osuus kaikkien rotujen rekisteröinneistä oli 7,31 % (7,44 % vuonna 2015).

Vuodenvaihteessa tuli kaksi vuotta täyteen

Yhdistyksen vuosikokous saatiin onnistuneesti

Todettiin, että läsnä oli 26 henkeä ja heillä oli käytössään 22 henkilöääntä ja 54 yhdistysääntä, yhteensä 76 ääntä.

3. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

SUOMEN KÄÄPIÖKOIRAT RY

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Ruudullanne on nyt lehden toinen numero.

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

4YLIIRNSLXENE 1YYX LEPPMXYOWIR

Yorkshirenterrieri ry Toimintakertomus 2017 VUODEN 2017 TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä Yorkshirenterrieri ry:n toiminta oli aktiivista vuonna Yhdis

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Pienpystykorvat ry PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Maiju Savolainen avasi kokouksen klo

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

SUOMEN KÄÄPIÖKOIRAT RY

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Alkava vuosi on yhdistyksen 30. toimintavuosi

Tämänvuotinen erikoisnäyttelymme


Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Ajokoirajärjestö - Finska Stövarklubben ry, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n säännöt

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

Keravan Reserviläiset ry

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Yhdistyksen nimi on Unkarinpaimenkoirat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Säännöt vuodelta 1986 (2017)

SOMAKISS ry:n säännöt

TOIMINTAKERTOMUS 2006

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

SUOMEN TERRIERIJÄRJESTÖ ry FINLANDS TERRIERORGANISATION rf SÄÄNNÖT. 3. Kieli Järjestön kielet ovat suomi ja ruotsi. Pöytäkirjakieli on suomi.

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n säännöt

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely. Marketan puisto, Espoo

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

Oikaristen sukuseura ry:n

Yhdistys on Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n (SKL-FKK) hyväksymä valtakunnallinen rotujärjestö.

Suomen. Kennelliitto

Varsinainen liittokokous alkaa

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

SYYSKOKOUS

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Tilinpäätös ja toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

E S I T Y S L I S T A

Toimintakertomus 2016

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Australianpaimenkoirat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi.

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Toimintakertomus 2012

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA

5. VAROJEN HANKINTA Varat toimintaansa yhdistys hankkii jäsenmaksuilla, joiden suuruuden määrää yhdistyksen syyskokous.

Transkriptio:

Suomen Kääpiökoirat ry Toimintakertomus vuodelta 2017 1. Yleistä Vuosi 2017 oli Suomen Kääpiökoirat ry:n (SKKY) 31. toimintavuosi kääpiökoirarotujen rotujärjestönä. Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut tarkoitustaan hoitamalla Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n rotujärjestön ohjesäännön mukaisia velvoitteita. SKKY:n rotuja rekisteröitiin vuoden aikana 3 517 (3 380 vuonna 2016). Osuus kaikkien rotujen rekisteröinneistä nousi uuteen ennätykseen ja oli 7,56 % (7,31 % vuonna 2016). 2. Jäsenistö Yhdistykseen kuului vuonna 2017 321 henkilöjäsentä (359 vuonna 2016). Jäsenistö jakautui seuraavasti: 295 varsinaista jäsentä, 2 ainaisjäsentä, 8 kunniajäsentä, 1 nuorisojäsen, 15 perhejäsentä. Henkilöjäsenten lisäksi aiempaa suurempi osa jäsenistöä on SKKY jäseniä jäsenyhdistyksensä kautta. SKKY:n 18 jäsenyhdistystä ovat: Bolognese ry, Japanese Chin Finland ry, Kingcharlesinspanieli ry, Lhasa Apsot ry, Maltalaiset ry, Pienpystykorvat ry, Prahanrottakoirat ry, Suomen Affenpinserit ry, Suomen Bostonit Finnish Bostons ry, Suomen Coton de Tuléar ry, Suomen Griffonyhdistys ry, Suomen Kiinanharjakoirat ry, Suomen Löwchen ry, Suomen Ranskanbulldogit ry, Suomen Schipperkekerho ry, Suomen Venäjäntoyt ry, Venäjänbolonkat ry, Yorkshirenterrieri ry. Jäsenyhdistysten yhteinen jäsenmäärä oli noin 4500 henkeä. Yhdistyksen jäsenmaksu oli 15 vuosijäseniltä, 10 nuorisojäseniltä, 7 perhejäseniltä. Jäsenyhdistysten jäsenmaksu oli 3 / varsinainen jäsen (alle 350 jäsenen yhdistykset) ja 2,50 (350 jäsentä tai enemmän). Uusien jäsenien liittymismaksu oli 5. 3. Hallinto Hallituksen puheenjohtajana toimi Jussi Liimatainen, varapuheenjohtajana Elizabeth Schauman, sihteerinä ja jäsensihteerinä Anna Ratia, rahastonhoitajana Laura Ruotsalainen. Muut jäsenet olivat Susanna Gourine, Jarmo Hilpinen, Kaisa Metteri-Gold, Katja Johansson, Toni Saira ja Tiina Taulos. Hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Hallituksen jäsenet olivat läsnä seuraavasti: Gourine (4/7), Hilpinen (9/9), Johansson (8/9), Liimatainen (9/9), Metteri-Gold (7/9), Ratia (9/9), Ruotsalainen (9/9), Saira (6/9), Schauman (9/9), Taulos (8/9). Yhdistyksen tilintarkastajana on toiminut KHT Timo Virkilä, ja hänen varahenkilönään KHT Jukka Peltola.

Rotujärjestön ulkomuototuomarikoulutuksesta on vastannut toimikunta, jonka puheenjohtajana on toiminut Tiina Taulos. Rotumääritelmäasiat ovat hoitaneet Tiina Taulos ja Jussi Liimatainen. Yhdistyksen sähköisen lehden vastaavana toimittajana on toiminut Jussi Liimatainen. WWW-sivujen webmasterina on toiminut Markku Kelokari. 4. Yhdistyskokous Vuosikokous pidettiin 15.3. Hotelli Best Western Haagassa, missä oli läsnä 27 henkilöä. Puheenjohtajaksi valittiin Jussi Liimatainen. Hallitukseen valittiin erovuoroisista hallituksen jäsenistä Anna Ratia ja Toni Saira. Uutena hallitukseen valittiin Susanna Gourine. 5. Ulkomuototuomarikoulutus Järjestetyt rotujen erikoiskoulutukset: 14.1. apinapinseri, bolonka, prahanrottakoira ja japanese chin (Kajaani) 22.3. saksanpystykorvat 7.9. kingcharlesinspanieli, griffonit, japanese chin 6.9. lhasa apso ja löwchen Järjestetyt koetilaisuudet ja uudet ulkomuototuomarioikeudet: 11.1. kiinanharjakoira, arvosteluoikeudet Katriina Huuhtinen, Jenna Leino, Kaisa Metteri- Gold, Maija Mäkinen. 22.3. yorkshirenterrieri, Kaisa Metteri-Gold, Marjo Nygård, Hilkka Salohalla. 22.4. bostoninterrieri, Juha Palosaari, Kaisa Metteri-Gold, Maija Mäkinen, Hilkka Salohalla. 10.5. ranskanbulldoggi, Vesa Lehtonen, Maarit Hassinen, Kirsi Sainio. 11.5. schipperke, Tiina Taulos, Juha Putkonen, Jetta Tschokkinen. 17.5. venäjäntoy, Kaisa Metteri-Gold, Juha Palosaari, Kimmo Mustonen, Hilkka Salohalla, Vesa Lehtonen, Maarit Hassinen, Jenna Leino, Paula Tuominen. 18.5. apinapinseri, Tiina Taulos, Juha Palosaari, Nina Janger, Kaisa Metteri-Gold, Jetta Tschokkinen.

6.9. saksanpystykorvat, pomeranian: Reino Korpela, Maarit Hassinen. Klein-spitz: Reino Korpela, Erika Häkkinen, Hannele Jokisilta. Vuoden aikana vastaanotettiin 46 koesuoritusta, joista hyväksyttiin 35 ja hylättiin 11. Suoritusten onnistumisprosentti oli 76 %, mikä on korkea edellisiin vuosiin nähden. 6. Jäsenistölle suunnattu koulutus Vuoden aikana ei järjestetty omaa yhdistystoiminnan kurssia, vaan hyödynnettiin Kennelliiton KoiraExpo-tapahtumaa, jonka ohjelma sopi yhdistystoimijoille. SKKY tuki jäsenyhdistystensä osallistumista maksamalla osan ilmoittautumismaksusta. Jäsenyhdistyksille järjestettiin koulutus JTO ja Pevisa -asioista 19.11., luennoitsijana toimi Kirsi Sainio. Suomen Kääpiökoirat ry maksoi kullekin jäsenyhdistykselle kaksi ilmaista osallistujaa tapahtumaan, ylimääräisiltä osallistujilta veloitettiin 30 :n maksu. Tapahtumaan osallistui n. 50 henkilöä. 7. Näyttelytoiminta Yhdistyksen vuotuinen pääerikoisnäyttely pidettiin 27.8. Helsingin Kaivopuistossa. Näyttelyyn osallistui 1 123 koiraa. Näyttelyn kauneimmaksi koiraksi kunniajäsenemme Rainer Vuorinen valitsi bichon frise Jitterbop Clap Your Hands. Näyttelytoimikuntaan kuuluivat puheenjohtaja Elizabeth Schauman, varapuheenjohtaja Leena Sarvi, sihteeri Leena Luokkala, toimistopäällikkö Kaisa Westerlund, järjestelypäällikkö Hans Heikkilä ja lisäksi Maarit Kalke ja Tommi Kaartinen. Yhdistyksen rahastonhoitaja Laura Ruotsalainen toimi myös näyttelyn rahastonhoitajana. Näyttelyn valokuvaajana toimi Emilia Savolainen. Näyttelyn sponsorina toimi Royal Canin. 8. Tiedotus- ja PR-toiminta Yhdistys on julkaissut neljä kertaa vuodessa ilmestynyttä Toydogs-lehteä sähköisenä versiona. Siirtyminen sähköiseen lehteen on tuonut merkittäviä kustannussäästöjä. Yhdistyksen verkkosivuja www.toydogs.fi on ylläpidetty ja päivitetty säännöllisesti. Yhdistyksen Facebook sivusto on saanut kasvavassa määrin käyttäjiä, tällä hetkellä liittyneenä on 1 255 jäsentä. Lisäksi erikoisnäyttelyllä on ollut oma tapahtumasivustonsa.

SKKY osallistui joulukuun voittajanäyttelyn yhteydessä pidettäviin Koiramessuihin. Yhdistyksellä oli kolmena päivänä esittelypiste hyvällä paikalla. Jäsenyhdistykset saivat osallistua veloituksetta tapahtumaan toimittamalla materiaalia roduistaan ja/tai tulemalla itse esittelypisteeseen kertomaan roduistaan. Yhdistys on pitänyt yhteyttä jäsenyhdistyksiin yhdistyksen sähköisen lehden ja www-sivujen kautta, sekä puheenjohtajan lähettämien sähköpostien muodossa. Tarvittaessa yhteyttä on pidetty myös puhelimitse. SKKY rotujen Vuolasvirta-palkittuja muistettiin kukkakimpuin; vuonna 2017 palkittuja oli kolme: Kirsi Honkanen (kennel Ticapon, kleinspitz), Ritva Kiviniemi (kennel Baumeister, apinapinseri) ja Maiju Savolainen (kennel Graubube, kleinspitz). 9. Edustus Suomen Kennelliitossa ja suhteet liittoon Rotujärjestön edustajana Kennelliiton valtuustossa on toiminut Jussi Liimatainen, varajäsenenään Jarmo Hilpinen. Hallituksemme jäsenistä valtuuston jäsen on myös Tiina Taulos (villakoirat). Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan kanssa on tehty yhteistyötä lyhytkuonoisten rotujen terveystilanteen kartoittamiseksi ja parantamiseksi sekä JTO ohjelmien osalta. Ranskanbulldoggien ja bostoninterriereiden terveysasioista on pidetty erillisiä palavereita. Hallituksen jäsen Tiinan Taulos on toiminut jäsenenä Pohjoismaiden Kennelunionin (PKU) asettamassa työryhmässä, jonka tavoitteena on lyhytkalloisten rotujen terveystilanteen kartoittaminen. 10. Muu toiminta Yhdistyksellä on voimassa LähiTapiolalta hankittu vastuuvakuutus, joka kattaa myös jäsenyhdistysten tilaisuudet. Yhdistys käsitteli vuoden aikana 50 kennelnimianomusta, joista 46:a puollettiin. Lisäksi puollettiin 1 kennelnimen siirtoa. SKKY tarkasti japanese chinin uuden rotumääritelmän suomennoksen ja teki korjausehdotuksia. 11. Talous Vuosi 2017 oli yhdistykselle taloudellisesti erinomainen ja taloudellinen asema vahvistui selvästi. Kaksi vuotta aiemmin toteutettu yhdistyksen rakennemuutos ja kulujen karsiminen on realisoitunut suunnitellusti. Yhdistyksen tulot toteutuivat budjetoitua ja edellisiä vuosia suurempina. Kaivopuiston erikoisnäyttely oli poikkeuksellisen menestyksellinen ja tuotti voittoa 6 882. Myös osinkotuotot olivat selvästi budjetoitua suuremmat ja tuottivat yhdistykselle 7 428. Henkilöjäsenten jäsenmaksujen tuotto on rakennemuutoksesta johtuen vuosittain aleneva, mutta toisaalta jäsenyhdistysten kautta tuloutuvat jäsenmaksut kasvoivat.

Yhdistyksen tulos vuodelta 2017 oli 14 706,45 (1 322,12 vuonna 2016). Tase vahvistui 113 501,16 :n (103 008,89 vuonna 2016).