TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1997



Samankaltaiset tiedostot
WÄRTSILÄN TEKNIIKAN OPISKELIJAT RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko Kello 16:59-18:15.

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Y-tunnus Siltakatu 4, Joensuu

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja osallistujien toteaminen, pöytäkirjan tarkastajien valinta

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

TOIMINTAKERTOMUS 2014

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/ Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu kello

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET

1/3 Syyskokous Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut:

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Pohjois-Karjalan 67. MKV

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Organisaatio

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

PL Y Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/ EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA Klo 17.

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 09:00-10:58

OSUUSKAUPPA SUUR-SAVON HALLINTO 2016

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

Kuhmolainen Maraton 2015

Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Järvenpää Pöytäkirja 1/ ( 7) Puheenjohtajien jaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 6

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät Miehet:

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr

Tulokset LAITURIPILKKI Halkosaari

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/ Finlands Kommunförbund rf

PANK ry:n toimielimet 2016

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1

Aika: Tiistaina klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Hallitus 4/2018. Torstai klo

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 9

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

Kalastuspisteuistelu

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00: :08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00: :08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

TULOSLUETTELO Joukkuekilpailu

TULOSLUETTELO Joukkuekilpailu

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014.

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Joensuun kampus, Aurora-rakennus AU100 klo , Agora-rakennus AG100 klo

Pirelli rally Yleiskilpailun tulos Tampereen UA Yleinen. Lk Class. Auto Car

Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1997 1. YLEISTÄ Vuosi 1997oli oppilasyhdistyksen kolmaskymmesneljäs toimintavuosi. Vuoden aikana Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun toiminta vakiintui ja tekniikan koulutus löysi pikkuhiljalleen toimintamuotonsa ja jalansijaa yhteisen amk:n sateenvarjon alla. Vuosi oli toinen vakinaisessa ammattikorkeakoulussa. Yhteistyö tekniikan alan koulutusohjelmajohtajien kanssa kangerteli hieman,koska he pelkäsivät toinen toisiaan niin paljon, että olivat kuin myyrät koloissaan. Kun yksi nosta päätänsä niin kaikki muut menivät kiireesti omaan koloonsa. Loppuvuodesta yhteinen keskusteluaika löytyi helpommin ja meillä oli yhteiset intressit kehittää tutorointia ja koulutuksen laatua. Vuoden 1997 aikana tapahtui yhdistyksessä suuria muutoksia sekä hallinnon että toimitilojen suhteen. Yhdistyksen toimintaa rasittivat toimitilojen jatkuva muuttaminen, edellisten vuosien heikko talous, amk:n muutokset ja taistelu yhdistyksen tarpeellisuudesta ja olemassa olosta. Yhdistys joutui taipumaan nimi kysymyksen suhteen ja näin valtuuston kokouksessa 25.11. päätettiin yhdistyksen kunniakas nimi Wärtsilän teknillisen Oppilaitoksen oppilasyhdistys ry. muuttaa Wärtsilän Tekniikan Opiskelijat ry:ksi. Nimen muutoksen vaikuttivat ammattikorkeakoulun johdon painostuksen lisäksi parempi mahdollisuus markkinoida yhdistyksen toimintoja uudelle amk -sukupolvelle, jolle WTOL ei enää ollut tuttu koulu. Yhdistyksen viimeinen valtuusto valittiin myös marraskuussa. Valtuustovaaleja ei järjestetä vaan yleiskokous valitsee hallituksen. Kuluneena vuonna ei oppilasyhdistyksen valtuuston vaaleja järjestetty, koska ehdokaslistoja jätettiin vain 2. Yleiskokous täydensi valtuuston. Vuoden 1996 hallituksesta oli vuoden 1997 hallituksessa mukana vain yksi, joten yhdistyksen johtoon asettui varsin uutta ja nuorta verta jatkamaan edellisen hallituksen aloittamaa yhdistyksen muutostyötä. Aloittanut hallitus oli monessa mielessä poikkeuksellinen. Suurin osa hallituksen jäsenistä oliensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita ja puolet jäsenistä oli uuden ammattikorkeakolutusohjelman, informaatiotekniikan opiskelijoita. Uudet hallituksen ihmiset saatiin ajettua kohtalaisen hyvin mukaan hallitustehtäviin lähinnä ammattitaitoisen henkilökunnan ja muutamien tarmokkaiden valtuuston jäsenten avustuksella. Puheenjohtajan tehtävät aloitti Pekka Suomalainen ja hänen siirryttyä työelämään elokuussa, puheenjohtajan tehtävät otti vastaan Annikki Tanskanen, vuoden 1996 hallituksen puheenjohtaja. Pohjois-karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, PKAMKO, aloitti vuoden vaihteessa kivisen taipaleensa. PKAMKO:n edustajistossa oli tekniikan opiskelijoilla 5 paikkaa 24 paikasta ja edustajiston puheenjohtajana oli Katja Kettunen muovitekniikan koulutusohjelmasta. PKAMKO:n hallituksessa oli meiltä yksi henkilö. Hallituksen puheenjohtajana oli sosiaalialan opiskelija. Vuoden kuluessa huomattiin, että opiskelijakunnan organisaatio oli liian raskas ja toimimaton. Näin nähtiin tarpeelliseksi muuttaa organisaatiota ja opiskelijakunnan toimenkuvaa opiskeljoiden tarvetta vastaavaksi ja samalla pyrittiin voimistamaan opiskelijayhdistysten asemaa. Opiskelijakunta löytänee toimintamuotonsa vuoden vaihteen aikana. Koulutuspolitiikassa keskustelimme voimakkaasti toisen asteen koulutuksen asemasta, teknikkokoulutuksesta ja yleensä tekniikan koulutuksen laadullisesta tasosta ammattikorkeakoulussa. Etäopetuksen määrä lisääntyi voimakkaasti, opettajat olivat kiinni projektityöissä sekä ammattikorkeakoulu keskittyi liian paljon valinnaisiin kursseihin

ammattiaineiden kustannuksella. Opetukseen ei ollut enää varoja ja resursseja. Kevään aikana oli havaittavissa stressaantumista sekä opettajien että opiskelijoiden puolella. Sosiaalistoiminnassa panostettiin edelleen tutor -toimintaan ja opintososiaalisista asioista tiedottamiseen. Varsinkin tutor -toiminnan tehostamiseen ilmeni tarvetta. Työmarkkina ja kv-sektorilla oli pääpaino opiskelijoiden kannustamisessa kansainväliseen harjoitteluun. Lisäksi herätimme keskustelua kielten opetuksen tasosta tekniikan koulutusalalla. Tekniikan koulutusalalla ilmeni myös tarvetta kv -tutoroinnin ja kv -toiminnan kehittämiseen, minkä suunnittelu alkoi syksyllä. Suosituimmat toimintamuotomme olivat tänäkin vuonna huvi- ja urheilutoiminta. Liikuntapäivä pidettiin maaliskuussa yhdessä opiskelijakunnan kanssa after ski - tapahtumineen. Lisäksi yhdistyksellä oli erilaisia puulaakijoukkueita. Huvitoiminnassa pääpaino oli omien huvitilaisuuksien järjestämisessä, joista mainittakoon Tekun Perinteiset lauluillat Palaverissä. Yhdistyksen bändin toiminta lamaantui hieman kantavien voimien valmistuttua keväällä, mutta nyt jo soitto raikaa bänditiloissa. Yhdistyksen bänditilat siirtyivät väestönsuojaan, jossa on myös yhdistyksen kerhohuone biljardi- ja pingispöytineen. Tiedotuksessa panostettiin sähköisen tiedottamisen lisäämiseen ja parempaan hyödyntämiseen sekä yhdistyksen ulkoisen kuvan parantamiseen. 2. Liiketoiminta ja talous Yhdistyksemm taloudellinen tilanne koheni vuoden aikana, koska edellisenä vuonna tehdyt säästöt ja amk:n toiminnan vakiintuminen alkoivat näkyä taloudessa nyt. Liikevaihto oli Opiskelijaravintolassa teimme Joensuun kaupungin kanssa vuoden mittaisen ylläpitosopimuksen elokuussa koskien teknikkoruokailijoita. Ammattikorkeakoululaiset maksavat aterioinnista.opiskelijaravintolamme palvelualttiuteen, aterian laatuun ja markkinointiin kiinnitimme huomiota.opiskelijaravintolan toiminta meni kohtuullisen hyvin, vaikka keväällä ruokailijamäärä heittelehti päivittäin. Syksyllä ruokailijamäärässä tapahtui reippaasti kasvua. Tonttulan kahvion toiminta oli vaakalaudalla koko kevään ajan. Tonttulan opiskelijamäärä putosi harjoittelun takia ja työntekijämme lähti pois helmikuun lopussa. Kahvilaa jouduimme pyörittämään ruokalan henkilökunnan avustuksella. Syksyllä Tonttulan kahvion toimintaa arvioimme uudellee ja pidimme sen auki syys- jalokakuun aikana huonolla menestyksellä. Tonttulan kahvio sulki lopullisesti ovensa 10.10. Tonttulan kahvion tarpeellisuudesta väännettiin kättä enemmänkin siellä olevien opettajien kuin opiskeljoiden kanssa. Kirjakauppa- monistamo oli eniten tappiota tuottava yksikkömme. Kirjakaupan pienenevään myyntiin vaikutti teknisten piirustusvälineiden vähäinen myynti ja opiskelun muuttuminen tietotekniikkapohjaiseksi. Kirjamyynti pieneni myös, koska oppikirjoja ammattikorkeakoulu tarpeeseen ei vielä ollut. Yhdistys teki Kopiojyvän kanssa monistussopimuksen maaliskuussa ja huhtikuussa opettelimme uutta monistuskulttuuria uuden kumppanin kanssa. Syksyllä uudet toiminnnot pyörähtivät nopeasti käyntiin. Monistuksen uudelleen järjestelyillä saimme kopioiden hintaa hieman alaspäin riviopiskeljoille. Monistamon opinnäytetöiden kansistuspalveluja markkinoitiin muille koulutusaloille.

Yhdityksen toimisto muutti vuoden aikana kaksi kertaa. Yksikköömme rakennettiin Itä- Suomen muovi- ja metallikeskus sekä suurin osa yleisaineista siirrettiin Tonttulaan ja kaikki ammattiaineet pääkoululle. Nämä muutokset aiheuttivat sen, että yhdistys oli jonkin aikaa jopa taivasalla.nykyisiin toimitiloihin pääsimme muuttamaan elokuussa juuri ennen koulun alkua. Toimisto sijaitsee vuosikymmeniin parhaalla paikalla päärapun juuressa. Sekä monistamo-kirjakauppa että toimisto ovat nyt vierekkäin. Yhdistystoiminnassa vedimme kulut mahdollisimman pieneksi. Koulutuksiin ja seminaareihin osallistuimme vähän. 3. Valtuuston ja hallituksen kokoonpanot Yhdistyksen valtuuston muodostivat vuonna 1997 seuraavat henkilöt; Lehtonen Sirpa, puheenjohtaja Hyvärinen Ari Isotalo Perttu Kettunen Katja Korhonen Pirjo Kuokkanen Antti Lappalainen Tomi Lauri Sami Metso Mika Nevalainen Satu Pietarinen Timo Saarelainen Antti Tolvanen Jukka Tupavuori Tanja Turunen Teemu Hallituksen kokoonpano: Puheenjohtaja Huvivastaava, vpj Tiedotusvastaava, sihteeri Koulutuspoliitinenvastaava Sosiaalipoliittinen vastaava Urheiluvastaava Sisäasiainvastaava Pekka Suomalainen, 3.9. saakka Annikki Tanskanen, 3.9. lähtien Anne Sistonen, 3.9. saakka Tero Valkonen, 3.9. lähtien Jari Lukkarinen Mari Leinonen Mika Kallinen Marko Puruskainen Sami Typpö Oppilasyhdistyksen kuraattorina toimi Tuomo Kettunen. 4. Toimihenkilöt Oppilasyhdistyksen henkilöstössä tapahtui pieniä muutoksia vuoden 1997 aikana. Yhdistyksen toimihenkilöt ja toimet vuonna 1997 Toiminnanjohtaja Kirjakaupanhoitaja Tuula Kähkönen Sirpa Moilanen

Monistamonhoitaja Kaarina Lievonen * Monistamon hoitaja Merja Heiskanen ** Emäntä Apuemäntä Sisko Romppanen Riitta-Liisa Kontkanen Muut opiskelijaravintolan työntekijät: Sinikka Lyytikäinen Arja Vatanen Ritva Ratilainen Marja Raatikainen *** Tonttulan kahvion hoitaja Saila Kontturi **** * työsuhde päättyi 12.4.1997 ** työsuhde päättyi 15.1.1997 *** jäi äitiyslomalle 19.11.1997 **** työsuhde päättyi 28.2.1997 5. Kokoustoiminta Valtuusto kokoontui 5 kertaa ja pöytäkirjoihin merkittiin 53 pykälää. Hallituksen kokouksia oli 16, joissa käsiteltiin 239 pykälää. Yleiskokouksia pidettiin 3. 6. Jäsenet Yhdistyksessämme oli jäseniä 609 eli 90 % tekniikan alan opiskelijoista 7. Jaostot ja toimikunnat Wälkyn päätoimittaja oli Tomi Lappalainen. 8. Vastaavien ulkopuolinen yhdistystoiminta Vuoden opettajaksi valittiin Asko Tikanoja ja Aarno Haverinen tasaäänin. 9. Edustukset Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunnan edustajisto: Katja Kettunen, puheenjohtaja Tomi Lappalainen Katja Rouvinen Pekka Suomalainen / Sirpa Lehtonen Annikki Tanskanen

Ammattikorkeakolun Opiskelijakunnan hallitus: Antti Kuokkanen WTOL:n Oppilasasuntolan Kannatusyhdistys ry. Pekka Suomalainen / Annikki Tanskanen Jari Lukkarinen Mari Leinonen, varalla STOL:n Liittokokous Vaasa: Sami Typpö Sirpa Lehtonen Tero Valkonen Annikki Tanskanen, tarkkailija Savon Korkean Teknologian säätiö: Mari Leinonen Opiskelijakunnan kautta edustusta on myös seuraavasti: Ammattikorkeakolun hallitus Annikki Tanskanen Opintotukilautakunta Katja Kettunen Ruokalatoimikunta Pekka Suomalainen, varalla Kirjastotoimikunta, Wärtsilä Sirpa Lehtonen Mika Kallinen Neliö -klubi Tero Valkonen Anne Sistonen