Musiikkipäivät 2018 Musiikkipäiviä vietimme Suomituvalla 15-16/9 2018

Samankaltaiset tiedostot
Katajaiset. Hyvää Joulua Onnellista Uutta Vuotta. Joulupuuta rakennetaan, joulu aivan lähellä, joululaulut tuttavat niinkuin pukkikin

Katajaisten Joulut. Kuvat ja tekstit Toivo Hoffrén

o l l a käydä Samir kertoo:

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Katajaiset. Jäät lähti ja kesä tuli. Kuva:Sorsat viimeisten jäiden seassa

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Luokkakisat

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Katajaiset. Rauhallista Joulua ja Iloista Uutta Vuotta

LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Katajaiset. Suomituvan ranta ja aurinkoinen kesä kutsuu

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Piirin rantaonki Rantasalmi

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella.

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Kuva 1. Vasemalta Urkuri Rita Naber, Anti Toplaan, arkkipiispa Andres Pöder ja varakaupunginjohtaja Tiina Talvi?

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

??? Pelin säännöt. LEGO Friends- Peliin tarvitaan:

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

250 Viljo Kirjavainen M m 250 Viljo Kirjavainen M m 250 Viljo Kirjavainen M m 264 Lauri Lindberg M m 264 Lauri

HSF19. Nakkilista. 1 of 5 2/8/19, 2:51 PM. Tapahtumat / HSF19. Nakita kaikki uudelleen

Sukupäivä Suonenjoella Vanhamäen hyvinvointikeskuksessa

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

Lapsoset ketterät kotihaasta

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Autonrengas Naiset 5 kg

Täyden kympin vapaa-aika

M50 heitto 5-ottelu 1 68 Pekka Sinisaari LohjUrh , , , , , Ari Kittilä VsVu , ,45 765

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 2015,Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suomen veteraaniampujien mestaruuskilpailut Jurvassa Liikkuva maali 10m Normaalijuoksut

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa euroa mitä sillä saatiin?

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN Kannonkosken Piispalassa

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Lucia-päivä

Kaikkien kilpailulipukkeen palauttaneiden kesken arvotun Kuiva-Kalusteen lahjoittaman kaapin voitti naistensarjassa kilpaillut Laila Hiltunen, Kemi.

Olympiapainonheitto ranking 2015 Olympiapaino Naiset 15,88 kg

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Olympiapaino 2018 Olympiapaino Naiset 15,88kg

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!!

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Kodin ja koulun yhteistyöpäivää vietettiin Perinnemarkkinoiden merkeissä lauantaina 26.11

Autonrengas Naiset 5 kg

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9.

Lohjan Laivurit 40 vuotta

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v.

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: Muut yhteystiedot:

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

VETERAN'S NORDIC CHAMPIONSHIPS 2016

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Flooran päivä Meilahden kampuksella

Päivitys

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Tulokset Pien-Lamposaari

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

Hymer Club Finland

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, klo Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Transkriptio:

Musiikkipäivät 2018 Musiikkipäiviä vietimme Suomituvalla 15-16/9 2018 Karaokekonsertti ja tanssit Lauantai alkoi lohisopalla, jatkui karaokekonsertilla ja päättyi karaoketansseihin. Karaokekerho on toiminut 9 vuotta.tämä tilaisuus oli 6:s karaokekonsertti ja 5:s musiikkipäivä. Kirsti Voutilainen ja Sofia Hoffrén keittivät lohisoppaa lounaaksi ja kahvia tauolla. Terttu Paldanius teki voileipiä ja lämmitti pullia illan tansseihin sekä keitti lisää kahvia. Karaokekonserttia kuuntelemaan saapui yli 60 henkeä. Sali tuli täyteen reunoja myöten. 50- ja 60-luvun laulut ovat suosituimpia meidän ikäluokalle. Silloin aikoinaan niitä hyräiltiin ja niiden tahtiin pyörähdeltiin niin lavatansseissa kuin tanssisaleissakin.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Auringon säteet tunkeutuivat myös sisään Suomitupaan ja takit joutivat narikkaan. Ulkonakin oli kesäinen tunne. Hyvä! Sinäkin olet löytänyt tämän kuvakansion Katajaisten omalta kotisivulta. Kerro kavereillesi, että surfailevat tänne katsomaan kuvia ja tuoreimpia seuralehtiä. www.katajaiset.se

Nyt se alkaa. Kaikki ovat paikalla ja konsertin juontaja Paavo Vallius toivottaa meidät tervetulleiksi. Sitten hän kutsui kaikki 20 laulajaa vuorollaan esiintymään Hannele Lemström, Puuvillapellot Kirsti Kimari, Pieni kukkanen Usko Paldanius, Tyttö metsässä Tauno Myllymäki, Jätät jälkeesi vain kyyneleet Pirjo Leskelä, Ei kauniimpaa

Allan Romppainen, Vuosien jälkeen Leena Lehtinen, Pyynikkivalssi Tauno Saranpää, Lähtevien laivojen satama Eija Kinnunen, Katulyhdyt Paavo Vallius, Yö kerran unhoa annoit Reijo Kinnunen, Lehdetön puu

Tuomo Hotti, Koivu ja sydän Pauliina Mäkinen, Katinka Terho Uksila, Kotiseutu pohjolassa Sirkka Hotti, Kaipuun kukka Raimo Leskelä, Pieni polku Sisko Tamola, Lapsuuden pihapuu

Simon Scott, Tulkaa tytöt takaisin Erja Rautjärvi, Vain rakkaus jäljelle jää Juhani Määttä, Sä kuulut päivään jokaiseen Tämän musiikkipäivien ensimmäisen osan nimi oli Karaokekonsertti Oi niitä aikoja. Toinen osa oli lauantai illan karaoketanssit, joka houkutteli kansaa Suomituvan täydeltä. Meidän vakituiset karaoken vetäjät Eija ja Reijo Kinnunen hoitivat äänien kulun mikrofoonista kovaäänisiin monien johtojen ja vempaimien kautta. Kolmas osa näytelmässä oli Musiikkipäivien pääjuhla sunnuntaina. Siellä kohokohdiksi nousivat Seppo Remeksen Karhun kannu ja hanuristi Ari Haataisen esiintyminen tyttönsä kanssa.

Oikealla Seppo Remes, jolle luovutettiin Karhun kannu. Piirin edustaja Jouni Slager, vasemmalla, luovutti RSKL:n siunaaman pokaalin (kiertopalkinto), kunniakirjan ja mitalin. Karhun kannu myönnetään urheilun tai kulttuurin parissa tehdyistä ansioista. Kiertopalkinto on Sulo Karhun lahjoittama ja sen on jo saanut 10 ansiokasta. Seppo Remes on tunnettu hänen laajasta Suomalaismetsissä työstään, josta hän on luennoinut pitkin Ruotsin maata. Nämä Finnskogarna löytyy enimmäkseen Värmlandista. Seppo on tehnyt sukututkimuksia reilut 30 vuotta. Remes suvusta on tiedot tallella 1500-luvulle. Hän on tehnyt useita kirjoja suvustaan. Myös valokuvaus on Seppo Remeksen mieliharrastus. Hänellä on aina kamera tai kaksi roikkumassa olkapäällä. Kotoa löytyy noin 40 eri ikäistä kameraa. Seppo kiertelee myös ulkomailla kameroidensa kanssa ja tekee näistä matkoistaa luentoja. Seuraava matka suuntautuu Moldaviaan. Mälarin Pelimannit viihdyttivät kansaa lähes puoli tuntia vanhoilla ikivihreillä.

Mieskuoro Aikapojat Anne Blomgrenin johdolla lauloivat vaikeita sovituksia ammattitaidolla. Senioritanssijat Sivakat pyörähtelivät nuoruuden innolla äskettäin opitun monimutkaisen tanssin. Ari Haatainen tietää miten haitarista saadaan oikeat äänet ulos. Olipa kyseessä Montti tai Säkkijärven polkka, niin kuuntelijat ihmettelevät suut auki tätä taidetta. Hanna osaa laulaa isänsä säestyksellä niin suomeksi kuin ulkomaailman kielilläkin.

Tanssiesitys, Soini Salmela ja Raija Pesonen Huumoria Matkalla Suomessa, Sirkka ja Tuomo Hotti Kuva: Karhun kannun luovutustilaisuus. Seppo Remes (vasemmalla) ottaa vastaan Sulo Karhun Karhu kannu RSKL.n edustaja Jouni Slager luovuttaa. Kaunista ja herttaista, hyvää ruokaa ja pullakahvia. Monenmuotoista ohjelmaa. Jo lauantaina sali täyttyi kansasta, mutta sunnuntain pääjuhlassa nähtiin vieläkin suurempi porukka. Tietenkin suositut esiintyjät kokoavat katsojia ja kuuntelijoita, mutta yhdessä olo ja tuttavien tapaaminen ovat ainakin yhtä tärkeitä. Kun alkuun om päästy keskusteluissa, niin mielellään sitä jatkaisi kauemminkin. Mutta kun ohjelma on loppunut ja arvat arvottu, tulee kaikille kiire jonnekin. Minne tuli kiire? Kuva: Tauno Saranpää saunanlämmityspuuhissa lauantaina. Jo ennen yhdeksää lauantai aamuna Kirsi Voutilainen aukaisi ovat. Kirsti ja Sofia alkoivat lounaan valmistuksen. Tauno lämmitti saunaa ja koekylpi parhaiten löylyjen takaamiseksi. Toivo hääri pöytien ja tuolien kimpussa sekä järjesteli kirjahyllyä. Siellä on taas uusia kirjoja, joita voit ottaa ja lukea. Sinne voit myös jättää omat ylimääräiset kirjasi. Siinä ehti monta muutakin ahkeraa touhuta ennenkuin juhlat loppuivat sunnuntai iltana, mutta hauskaa se pieni liikunta on hyvien kavereiden parissa. Kuvat ja tekstit: Toivo Hoffrén