Mikkelissä 25.6. 1.7.2018 hulivilikarnevaali.fi Tule mukaan!
MAANANTAI 25.6. Ollaan hulivilejä kaikki! Tervetuloa kaikki lapset ja lapsenmieliset Hulivilikarnevaalin pyörteisiin! Perinteinen lasten juhlaviikko on yksi osoitus siitä, että välillä aikuistenkin on syytä ottaa lapsellisen rennosti. Maailma muutenkin on usein jännittävämpi ja helpompi lapsen silmin. Arjen huolet ja stressi siis nurkkaan ja kohti seikkailuja! Monipuolista ohjelmaa riittää koko viikoksi. On leikkipuistokierrosta, liikennepäivä, työpajoja, luontopäivä, elokuvapäivä, perinnepäivä, perhepiknik ja toimintapäivä. Kaikki huipentuu Hulivilin päätöskonserttiin sunnuntaina 1. heinäkuuta, kun esiintyjänä on supersuosittu Pikku Papun Orkesteri. Mikkelin kaupunki kiittää suuresti kaikkia kumppaneitaan, joiden kanssa Hulivilikarnevaalin järjestäminen on taas ollut mahdollista. Joukossa on merkittäviä paikallisia toimijoita. Olemme kaikki nyt lasten ja lapsiperheiden asialla, tarjoamme kesäisen riemun ja toivottavasti unohtumattomia hetkiä. Vauhtia, värejä, naurua, musiikkia, tarinoita ja tekemistä on tiedossa yllin kyllin. Toivottavasti yksi tärkeä elementti eli sää suosii tapahtumia. Hyppää sinäkin joukkoon mukaan! Viikon ajan voimme olla hulivilejä kaikki. Timo Halonen Mikkelin kaupunginjohtaja Leikkipuistokierros ja Liikennepäivä satamassa LEIKKIPUISTOKIERROS klo 8-9 Pohjolan puiston leikkipaikka (Siekkilänkatu 12, Siekkilä) klo 9-10 Kontionpuiston leikkipaikka (Hirvenkatu 13, Launiala) klo 14-15 Heinzenpuiston leikkipaikka (Moisionrannantie 13, Asuntomessualue) Leikkipuistoissa pääset kuulemaan liikennelauluja, tapaamaan kettu Eevertin, nauttimaan mehua tankkauspisteellä, maalaamaan oman liikennemerkin ja osallistumaan liikenne -aiheisiin kilpailuihin! Kilpailun voittajat julistetaan illan Hulivilitapahtumassa Satamassa. Leikkipuistoissa Mikkelin lapsiperheverkosto leikittää aikuisia ja lapsia yhdessä! LIIKENNEPÄIVÄ SATAMASSA klo 17 19 Satamassa nähtävissä hälytysajoneuvoja ja erilaisia kulkuvälineitä. Ota mukaan myös oma kippo, pensseli ja sottavaatteet koristellaan yhdessä sataman hienoin katumaalaus! Satamassa mukana Let s Go Taksi, pikkuautorata, kasvomaalausta, Ekin Partion Lola-laiva, pyörärata sekä Liikenneturvan turvaistuinportti. klo 17 Kirjaston satutuokio vauhdikkain ja menopelejä sisältävin saduin sekä pop-upkirjasto! klo 17.30 Taika Petteri ja tarkkaavaisuuden taito -esitys klo 18 Sairilan mieswoimistelijoiden esitys klo 18.30 Taika Petteri ja tarkkaavaisuuden taito -esitys Taika Petteri esittää kaksi eri sisältöistä esitystä tarkkaavaisuudesta liikenteessä, joiden jälkeen pääset tapaamaan Taika Petterin ja Jakke Jääkarhun! Taika Petterin esitykset klo 17.30 & 18.30
TIISTAI 26.6. Puistokadulla (Puistokatu 1) klo 10 10.20 Vauvakuu -esitys 4 12 kk vauvoille ennakkoilm.* Työpajapäivä Oletko aina halunnut opetella taikatemppuja tai onko oma keppihevosesi vielä valmistumatta? Työpajapäivästä löydät runsaasti erilaisia työpajoja, eri-ikäisille lapsille, eri puolilta Mikkeliä. Ilmoittaudu niin moneen kuin ehdit kiertää! Lisätietoja pajojen sisällöistä löydät Hulivilikarnevaalien nettisivuilta. Toimijoiden omissa tiloissa klo 9.30 10.45 Muistojen lipas -sanataidepaja 3 6-vuotiaille ennakkoilm.* Kirjastolla tuo aikuinen mukana! klo 10 11.30 KUKA: Improvisaatiotyöpaja 9 12-vuotiaille ennakkoilm.* Vanhalla Sotkulla klo 10 12 OmaKUVA -työpaja 7 12-vuotiaille ennakkoilm.* Mikkelin Valokuvakeskus hinta 10 klo 10 16 Keppihevostyöpaja yli 5-vuotiaille hinta10 Taito Itä-Suomi, Käsityökeskus Vuorikatu 5. KHT Keppihevostallin ohjausta ja esterata! klo 10 16 Nukketeatteri -työpaja 3 8-vuotiaille hinta 5 Kulttuurikeskus Vekkula klo 10 17 Maalaamista ja piirtämistä kaikenikäisille GalleriArissa klo 11 12.15 Muistojen lipas -sanataidepaja 7 12-vuotiaille ennakkoilm.* Kirjastolla klo 11 17 Sudenkorento kivelle -työpaja yli 6-vuotiaille ennakkoilm.* MosaiikkiMyymälä, Lekatie 6 hinta 7 klo 13 14.15 Ympäristö ja kirjat heräävät yli 3-vuotiaille eloon ipadin avulla Kirjastolla klo 14 17 Fillareiden koeajot Urskissa kaikenikäisille klo 10 14 Kesäinen kukka-asetelma 7 13-vuotiaille ennakkoilm.* - työpaja Greencornerissa Hinta 15 klo 10 11 Rapinan Sanataidepaja alle kouluikäisille ennakkoilm.* klo 10 12 Mikkelangeloiden Zentagle kaikenikäisille -piirtämistyöpaja klo 10 14 Taikurityöpaja HokkusPokkus 7 13-vuotiaille ennakkoilm.* ohjaajana taikuri Maarit Tiilikainen hinta 5 klo 10 14 Touhukas taimipäivä 7 12-vuotiaille ennakkoilm.* Mari Mörön kanssa klo 10.20 10.35 Johanna Seppäsen Tanssituokio kaikenikäisille klo 11 11.20 Niina Korhosen Satuhieronta yli 3-vuotiaille ennakkoilm.* klo 11 13 Rapinan Vloggaajien valtakunta 7 15-vuotiaille ennakkoilm.* -sanataidepaja klo 11 13 Chillaillaan -hanke yli 13-vuotiaille Ohjaamo Olkkarin toimintaa nuorille klo 11.20 11.35 Johanna Seppäsen Tanssituokio kaikenikäisille klo 12 14 Agility -työpaja kaikenikäisille klo 12 14 Blue Diamondsin tanssipaja 7 13-vuotiaille aloitukset puolentunnin välein klo 12 14.30 Pikateatterihahmo -haaste yli 3-vuotiaille klo 13 13.20 Niina Korhosen Satuhieronta yli 3-vuotiaille ennakkoilm.* klo 13 15 Esteryn valokuvakävely kaikenikäisille Ota mukaan oma kännykkä tai kamera! klo 14 14.15 Johanna Seppäsen kaikenikäisille Tanssituokio klo 14.30 15.15 Anastasia Soupiosin Perhepeuhu yli 3-vuotiaille klo 17 17.20 Niina Korhosen Satuhieronta yli 3-vuotiaille ennakkoilm.* *Työpajoihin ennakkoilmoittautumiset www.hulivilikarnevaalit.fi tai sähköpostilla hulivilikarnevaali.mikkeli@gmail.com. Mahdolliset osallistumismaksut käteisellä työpajaan saapuessa. Huom! Joihinkin työpajoihin on rajoitetusti paikkoja, joten muistathan olla vikkelä!
KESKIVIIKKO 27.6. Luontopäivä Urpolan luontokeskuksessa klo 14-16 Luontokeskuksen kesän teema on perinnemaisemat ja maatiaiskotieläimet. Lisäksi sisällä voi katsoa eläinlivejä ympäri Suomea. Luontokeskuksella on tapahtuman ajan myös kotieläimiä, luontokuvausta ja hiljaisuuden maja! Urpolan lammella pääset onkimaan Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön opastuksella. klo 14 Kirjaston satutuokiossa lähdetään luontoon. Paikalla myös pop-up-kirjasto! klo 14 Sanataideyhdistys Rapinan sanataidepaja Löytöretki luontoon! klo 14.30 Kierros luontopolulla Porstua Ry:n kanssa! Tutkitaan yhdessä luontoa, tunnistetaan eläimiä ja seikkaillaan jokipolulla! Lopuksi makkaranpaistoa nuotiolla. klo 15.15 Teatterikoneen Laulukävely! Näyttelijä Aaro Vuotila johdattaa yleisönsä kävelylle metsään laulaen tarinoita metsän kuninkaasta, haltijoista ja jättiläisistä. Hulivilikarnevaalit mukana myös Liikettä lapsille -tapahtumassa Lähemäen kentällä klo 9.30 11 ja Laajalammen kentällä klo 13 14.30. TORSTAI 28.6. Elokuvapäivä ELOKUVA-AIHEISTA TOIMINTAA KIRJASTOLLA! klo 9.30 Elokuvamainen satutuokio kirjastolla klo 9 12 Maskeeraustyöpaja tule tutustumaan elokuvamaskeeraukseen ja kokeilemaan esimerkiksi haavojen ja mustelmien maskeerausta. KINOLINNASSA klo 13 Coco-elokuva, K7, liput 3 Hulivili elokuvaäänestyksen voittaja, Disneyn animaatio uutuus Coco, vie huikeaan seikkailuun selvittämään Miguelin suvun todellista tarinaa. klo 17 Supermarsu-elokuva, S, liput 3 Vuoden 2018 kotimainen animaatioelokuva Supermarsu kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia. Leffalippuja voi varata ennakkoon Hulivilikarnevaalien nettisivuilta! www.mikkelipuisto.fi Pursialankatu 5, Mikkeli Puutarhapuisto Greeneri Vehreä Yritysten suunnittelemilta ja toteuttamilta mallipuutarhoilta saat vinkkejä ja ideoita oman pihasi piristykseksi! Puutarharavintola Greeneri tarjoaa puhtaita makuja pienellä twistillä. Laadukkaiden raaka-aineiden kotimaisuusaste on suuri. Kesäkukat, puut, perennat ja pensaat, unelmiesi puutarhaan puutarhamyymälä Vehreästä! Vehreästä löydät myös tuliais- ja puutarhatuotteet.
PUUHA-AUKEAMA Kuvat: Sofia-Ilona Löhönen
PERJANTAI 29.6. Perinnepäivä klo 14-17 Kierrä ainakin kolme kohdetta, kerää leimoja ja osallistu Hulivilipalkinnon arvontaan! Museoihin ilmainen sisäänpääsy koko päivän! Elomaan talon pihapiiri (Pirttiniemenkatu 21) Tule valmistamaan oman sukupuu, tutustumaan itseesi, jos olisit syntynyt 100 vuotta aikaisemmin, sekä suorittamaan Vinkkisuunnistusta Elomaan talon ympäristössä! MLL:n kanssa pääset leikkimään perinneleikkejä! Suur-Savon museo (Otavankatu 11) Askartele lapsuuskodista minitalo tai tule tutustumaan kahvinvalmistukseen entisaikojen tyyliin! Klo 14 14.30 Perinteisten satujen satutuokio ja mukana myös pop-up-kirjasto! Päämajamuseo (Päämajankuja 1 3) Päämajamuseolla voit maalata pikkusotilaita, tutustua eri aikakausien puhelimiin ja musiikin toistovälineisiin, testata VR-laseja, napata uuden version vanhasta valokuvasta, sekä kokeilla kaunokirjoitusta. Klo 15 Vekkuliteatteri esittää katkelmia Hölmöläiset-musikaalista Viestikeskus Lokki (Vuorikatu 11) Lokissa pääset Viestikillan opastuksella testaamaan morsetusta sekä kenttäpuhelimia! Jalkaväkimuseo (Jääkärinkatu 6 8) Jalkaväkimuseolla lapsille suunnattua ohjelmaa ja näyttely Tie itsenäisyyteen Vapaustaistelu 1918. TELTTAYÖ MIKKELIPUISTOSSA Pe 29.6. la 30.6. Vapaa pääsy! Tule telttailemaan Mikkelin seudun partiolaisten kanssa Mikkelipuistoon! Pakkaa kimpsut, kampsut ja aikuiset mukaan ja tule meidän kanssa retkelle! klo 17 19 Majoittuminen Klo 19 alkaen makkaran ja tikkupullan paistoa, sekä nuotiolauluja Klo 22 Hiljaisuus Ilmoittaudu telttailemaan www.hulivilikarnevaalit.fi! LAUANTAI 30.6. Perhepiknik Mikkelipuistossa klo 10-13 AAMUPALA Lauantaina klo 8 10 mahdollisuus nauttia HERKULLINEN AAMUPALA GREENERISSÄ Hinta aikuiset 12 ja lapset ikävuosien mukaan 7-vuotiaaseen saakka. (ennakkoilm.) Tule nauttimaan ulkoilmasta hyvässä seurassa piknikeväiden kanssa! Perhepiknikin teemana on yhdessä tekeminen, joten pääset pelailemaan, kilpailemaan ja hulluttelemaan aikuisten kanssa yhdessä. Mikkelipuistosta voi ostaa myös herkullisen piknikpussin ja jättää omat eväät kotiin! Paikalla mm. Tukipolku Ky:n hyvän kosketuksen sadutusteltta, Kaukasuksen Ponikadonneet sorsat, kotieläimiä, poniratsastusta, kasvomaalausta, rivitanssia, sirkusta, Mikkelangelot, Päihteetön pupu ja hiekkalaatikon arkeologisia ratsastus 3, käteisellä tutkimuksia. Pääset tutustumaan Mikkelin luistelijoiden, Mikkelin nuorisogolfin ja Hatsinan toimintaan sekä kokeilemaan melontaa, testaamaan erilaisten saippuakuplien tekemistä tai opettavaisia Leikkien-leluja. Kirjaston pisteellä voit hankkia oman kirjastokortin! Ota vain mukaan oma Kela-kortti ja huoltajan kirjastokortti sekä henkilötodistus. Klo 10 & 12 Kirjaston satutuokio MAUHtavin runoin ja saduin. Mukana myös kirjastokissa Kaino ja pop-up-kirjasto. Vauvojen värikylpy-työpajat Osuuskunta IteTehty klo 10.15 11: 12 23 kk ikäisille klo 12.15 13: 4 11 kk ikäisille Vauvaperheille suunnattu kuvataiteellinen työpaja, jossa edetään materiaalien, värien ja valon kokemisesta, tunnustelusta ja havaitsemisesta itse tuotettuun jälkeen.työpajoihin ennakkoilmoittautuminen Hulivilikarnevaalien nettisivuilla. Keppihevoskilpailut klo 10.30 Alle 6-vuotiaiden sarja klo 11.15 Aloittelijoiden sarja klo 12.00 Edistyneiden sarja Hulivilikarnevaalien ensimmäiset viralliset keppihevoskilpalut järjestetään kolmessa eri kategoriassa. Jokainen osallistuja saa pienen palkinnon ja jokaisesta kategoriasta kolme parasta palkitaan Huliviliruusukkein! Ota mukaan oma keppari tai lainaa paikan päältä. Lisäksi palkitsemme myös kolme hienointa keppihevosta ruusukkein! Kepparikilpailut järjestetään yhteistyössä Haukanmäen hevostallin ja Mikkelin Toimintakeskus Ry:n kanssa. klo 10.30 & 11.30 Rivitanssiin aikuiset ja lapset yhdessä! klo 10 12.30 Lapset ja aikuiset pääsevät yhdessä testaamaan sirkusta Pikku Ketun sirkuksen kanssa
SUNNUNTAI 1.7. Toimintapäivä Naisvuorella klo 9-14 1. NAISVUOREN KESÄTEATTERI klo 9.30 Duo Saras pariakrobatia esitys klo 10.30 Tutkija Piin esitys klo 11.00 Yhteislaulua lasten kanssa! klo 11.30 Matti Airolan lettinäytös ja LumiAurora klo 12.30 Duo Saras pariakrobatia esitys klo 13.15 Yhteislaulua lasten kanssa! klo 13.30 Tutkija Piin esitys 2. KULTTUURITALO TEMPO klo 9.30 BabySauna -esitys 1 12 kk vauvoille klo 11 Varjoteatteri-työpaja (ennakkoilmoittautuminen) klo 13 BabySauna -esitys 1 12 kk vauvoille 3. PERGOLA klo 9.15 Bravon akrobatiaesitys klo 10 Mikkelin Naisvoimistelijoiden Anise-tanssiryhmän esitys klo 11.15 Shapes of saimaa -esitys ja tanssitushetki klo 12.00 La Carmencita tanssikoulun esitys klo 12.15 Bravon akrobatiaesitys klo 13.00 Shapes of saimaa -esitys ja tanssitushetki TOIMINTAPISTEET: 4. NAISVUOREN NÄKÖTORNI Näe koko Mikkeli ilmainen sisäänpääsy koko päivän! 5. POMPPULINNA 6. MUSISOINTIA Tule soittamaan soittomatolla tai testaamaan millainen ääni lähtee erilaisista rytmisoittimista. 7. NESTLÉN ESITTELYPISTE 8. NÄYTTELYTELTTA Näyttelyssä esillä Taidemoovit -hankkeen, sekä Hulivilikarnevaalien perinnepäivän ja luontokuvien tuotoksia. 9. ÄÄNESTÄ MIKKELIN PARAS LEIKKIPUISTO! 10. MUOVAA MUOVAILU- VAHALLA MITÄ HALUAT! 11. TUTKIJA PIIN TOIMINTAPISTE Rastilla valmistetaan potioneja eli supervoimaliuoksia oikeilla tutkijavälineillä. 12. BRAVO Tule tutustumaan Brahen voimistelijoiden toimintaan. Muista myös Bravon esitykset Pergolassa klo 9.15 & 12.15. 13. MIKKELIN LATU Tule tutustumaan Mikkelin ladun toimintaan ja pelaamaan muistipeliä. 14. KASVOMAALAUSTA JA GLITTERIÄ Kulttuurikeskus Vekkulan väki maalaa veloituksetta kasvomaalauksia. 15. HEI PAHVI! -NAAMIO- TYÖPAJA KLO 12.30 14 Askarrellaan yhdessä pahvilaatikoista näyttävät naamiot ja kokeillaan naamionäyttelemistä. 16. SAIPPUAKUPLAT Tule testaamaan kuinka ison saippuakuplan sinä saat tehtyä! 17. KESÄPELIT, SELVIYTYJÄT-HANKE Tule pelailemaan ja tutustumaan Mikkelin seudun Omaishoitajien ja Läheiset Ry:n toimintaan. 18. MIMOSA Tutustu eri kulttuureihin Mimosan toiminnallisella pisteellä. 19. FRESSIN LIIKUNNALLINEN PISTE 20. RITSATYÖPAJA KLO 12 14 Osuuskunta IteTehtyn pisteellä valmistetaan ritsa ja testataan sitä käpyammuksin maalitauluun. 21. TUBETTAJAT LUMIAURORA Tule tapaamaan ja esittämään omia kysymyksiä LumiAuroran Mintulle ja Pepille, joiden tubekanavalla on lähes 30 000 seuraajaa! 22. KATULIIDUT Väritä Naisvuoren portaat omalla luomuksella! 23. SEIKKAILURATA Porstua Ry:n järjestämä seikkailurata lapsille ja aikuisille - kuinka sinä selviät? 24. TABULA RASA Nyt saa kerrankin piirtää mihin haluaa! Tule värittämään kaikkea mitä tältä pisteeltä löytyy. 25. KOIRA-AJELU KLO 10 12 MPKY Ry:n pisteellä pääset koira-ajelulle! Ajelun hinta 2 käteisellä. 26. MIKKELI BOUNCERS Down, set, hut! Bouncersin piste vie sinut amerikkalaisen jalkapallon maailmaan tule testaamaan! 27. KAUKASUKSEN KADONNEET SORSAT Mihin katosivat sorsat Pikku Voskolta? Tule auttamaan Kaukasuslaisia etsinnöissä - saatat löytää palkinnon. 28. PELATAAN! Runsaasti erilaisia lautapelejä sekä pöytälätkää. Tule haastamaan iskä, äiti, mummo, vaari, kummi tai vaikka kaveri! 29. LASTEN LOUNGE Hengähdä hetki chillaamalla lasten loungessa. 30. GRAFFITIMAALAUSTA Alueella myös katusirkusta ja musiikkia! Tutkija Piin toimintapiste Naisvuorella sekä esitykset klo 10.30 & 13.30. 31. MAALATAAN! Käy maalamassa taululle paras juttu Hulivileiltä. 32. VAUVOJEN TEMMELLYSTANNER 33. MATTI AIROLAN NON-STOP LETTI- KOULU Ota mukaan letitettävä ja tule opettelemaan letityksen perusteita ja muita kikkoja! 34. RUNOMAGNEETIT Rakenna oma runosi! 35. TÄHTITIETEILIJÄT Mikkelin Ursan pisteellä pääset testaamaan kaukoputkea, askartelemaan oman planeetan ja pelaamaan tähtikuviopeliä. 36. MIKKELIN KIRJASTO Monenlaista mukavaa tekemistä mielikuvituksen maailmassa. Mukana myös pop-up kirjasto! Aluekartta seuraavalla aukeamalla! > HULIVILIKARNEVAALIEN PÄÄTÖSKONSERTTI KLO 17 NAISVUOREN KESÄTEATTERISSA PIKKU PAPUN ORKESTERI Liput 5. Lippuja voi varata ennakkoon Hulivilikarnevaalien nettisivuilta! Pikku Papun Orkesterin energinen esiintyminen ja akustiset soittimet koskettavat niin pieniä kuin varttuneempiakin kuulijoita. Lauluissa käsitellään ystävyyttä, iloa, kiukkua, ruoanlaittoa, toisten kanssa toimeen tulemista koko elämän kirjoa!
Aidosti paikallinen. KARNEVAALI-INFO Karnevaalien ajan tapahtumapaikoille on piilotettu erilaisia yllätyksiä muikku-kasseihin! Löydätkö sinä yhden niistä? Huomioithan että osassa tapahtumapaikoista parkkeeraustilaa on hyvin rajoitetusti. Erityisesti Naisvuoren toimintapäivänä 1.7. suosittelemme parkkeerausta esimerkiksi Toriparkkiin. Löytötavaroita voi kysellä Hulivilikarnevaalien infopisteiltä 25.6. klo 17 19 Mikkelin satamasta, 30.6. klo 10 13 Mikkelipuistosta ja 1.7. klo 9 14 Naisvuorelta. Muina aikoina löytötavaroita säilytetään Mikkelin kaupungin Kulttuuripalveluilla (p. 044 794 5423). Hulivilikarnevaalit tuottaa Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli. Tapahtuman tuottaja: Minttu Tamski, minttu.tamski@mikkeli.fi, p. 044 794 5423 Hulivilikarnevaali pidättää oikeudet kaikkii muutoksiin tapahtumaa koskien.
MAANANTAI 25.6. LEIKKIPUISTOKIERROS JA LIIKENNEPÄIVÄ SATAMASSA TIISTAI 26.6. TYÖPAJAPÄIVÄ KESKIVIIKKO 27.6. LUONTOPÄIVÄ URPOLAN LUONTOKESKUKSESSA karnevaalit 25.6.-1.7.2018 TORSTAI 28.6. ELOKUVAPÄIVÄ PERJANTAI 29.6. PERINNEPÄIVÄ PE 29.6. LA 30.6. TELTTAYÖ LAUANTAI 30.6. PERHEPIKNIK Tutustu ohjelmaan: hulivilikarnevaali.fi Liput elokuviin 3 SUNNUNTAI 1.7. TOIMINTAPÄIVÄ NAISVUORELLA JA PÄÄTÖSKONSERTTI Mainospihlaja Ky Grano 2018 Liput konserttiin 5 Kuvaaja Aapo Huhta, kuvanmuokkaus Liisa Kallio