Tilinpäätösasiakirjat 2017
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2017 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä oli 31.12.2017 yhteensä 43 168 osakkeenomistajaa. PHP Holding Oy on yksi DNA Oyj:n omistajayhtiöistä. PHP Holding Oy huolehtii omistaja-arvon säilymisestä ja kasvamisesta DNA Oyj:ssä omistajaohjauksen keinoin. Vuoden 2017 lopussa PHP Holding Oy on 25,8 %:n omistusosuudellaan DNA Oyj:n toiseksi suurin omistaja. Konsernirakenne PHP Holding Oy konserniin kuuluu emoyhtiö PHP Holding Oy:n lisäksi PHP Liiketoiminta Oyj. PHP Holding Oy:n osakkuusyhtiö on DNA Oyj (25,8 %). PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkuusyhtiö on Puhelinpartnerit Oy (46 %). PHP Holding Oy omisti 31.12.2017 100 % PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkeista. Yhtiön osakkeet Yhtiön osakkeiden lukumäärässä ei katsauskauden aikana tapahtunut muutoksia. Yhtiöllä on yhteensä 202 253 osaketta. Katsauskauden lopussa yhtiöllä oli A-sarjan osakkeita 141 238 kappaletta ja K-sarjan osakkeita 61 015 kappaletta. Omat osakkeet PHP Holding Oy:llä oli katsauskauden lopussa hallussaan 5 kappaletta omia K-sarjan osakkeita. Osakkeet ovat tulleet yhtiön haltuun yhtiöjärjestyksen 13 :n mukaisten osakelunastusten kautta. PHP Liiketoiminta Oyj omisti 31.12.2017 yhteensä 6.453 PHP Holding Oy:n A-sarjan osaketta. Omistusosuus emoyhtiön kaikista osakkeista oli 3 % ja osuus kaikkien osakkeiden tuottamasta äänivallasta 0,5 %. Tilikauden olennaiset tapahtumat DNA Oyj:n varsinainen yhtiökokous 22.3.2017 päätti jakaa omistajille osinkoa yhteensä 72,8 miljoonaa euroa. Osingon maksupäivä oli 7.4.2017. PHP Holding Oy:n osuus osingonjaosta oli 18,8 miljoonaa euroa. PHP Liiketoiminta Oyj osti 4.9.2017 tehdyllä osakekaupalla MPY Palvelut Oyj:n omistamat Puhelinpartnerit Oy:n osakkeet. Osakekaupan seurauksena PHP Liiketoiminta Oyj:n omistus Puhelinpartnerit Oy:ssä kasvoi 36,8 %:sta 46 %:iin. Yhtiö vastaanotti 7.3.2017 ilmoituksen Finda Oy:n käynnistämästä välimiesmenettelystä liittyen yhtiöiden väliseen ristiinomistussopimukseen. Yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan ilmoituksessa esitetyt vaatimukset ovat perusteettomia. PHP Holding Oy:n osakkeenomistajilla on ollut 1.7.2010 alkaen mahdollisuus myydä omistamiaan osakkeita PHP Holding Oy:n osakkeenomistajien palvelupisteen kautta. Suorakaupassa osakkeet ostaa PHP Liiketoiminta Oyj, jonka asiamiehenä toimii Aalto Capital Oy. PHP Liiketoiminta Oyj myy ostamansa osakkeet edelleen arvopaperimarkkinalaissa (26.5.1989/495) tarkoitetuille kokeneille sijoittajille. Osakkeiden myynnissä PHP Liiketoiminta Oyj:n asiamiehenä toimii Aalto Capital Oy. Ajanjaksolla 1.1. 31.12.2017 PHP Liiketoiminta Oyj osti 329 kappaletta PHP Holding Oy:n osakkeita. Ostettujen osakkeiden keskimääräinen ostohinta oli 1 316,72 euroa. PHP Liiketoiminta Oyj:llä oli 31.12.2017 6 453 kappaletta. Osakkeiden osto- ja myyntihinnat sekä kaupankäyntitilastot ovat nähtävissä yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa www.php.fi. Taloudellinen kehitys ja rahoitus PHP Holding Oy konsernin liikevaihto 1.1. 31.12.2017 oli 7,3 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 7,8 miljoonaa euroa). Konsernin liiketulos oli 22,5 (23,7) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 39,2 (216,4) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 38,8 (216,2) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy konsernin tulokseen vaikutti merkittävästi tuloslaskelmaan kirjattu osuus osakkuusyhtiöiden voitosta/tappiosta 20,9 (24,0) miljoonaa euroa. 2
Osuus osakkuusyhtiöiden voitosta koostui seuraavista eristä (miljoonaa euroa): 2017 2016 2015 Osuus DNA:n tuloksesta 24,0 23,3 18,8 DNA-osakkeisiin sisältyvän konserniliikearvon poisto -2,9-4,3-2,7 DNA-osakkeisiin sisältyvän konsernireservin tuloutus 0,3 0,0 0,0 Osuus Finda Oy:n tuloksesta 0,0 5,0 2,7 Osuus Puhelinpartnerit Oy:n tuloksesta -0,6-0,1-0,1 Yhteensä 20,9 24,0 18,7 PHP Holding Oy -konsernin omavaraisuusaste 31.12.2017 oli 91,9 (86,1) prosenttia. Maksuvalmius oli koko tilikauden hyvä. PHP Holding Oy:n konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut 2017 2016 2015 Liikevaihto (milj.euroa) 7,3 7,8 4,8 Liikevoitto(milj.euroa) 22,5 23,7 18,6 Oman pääoman tuottoprosentti 11,1% 99,4 % 17,3% Omavaraisuusasteprosentti 92,0 % 87,5% 34,7 % PHP Holding Oy:n taloudellinen tulos PHP Holding Oy:n liikevaihto oli 1,5 (3,2) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n liikevoitto oli -0,2 (-0,1) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli 18,3 (51,3) miljoonaa euroa. Investoinnit PHP Holding Oy konsernin katsauskauden investoinnit olivat 2,0 (146,8) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n katsauskauden investoinnit olivat 0,0 (0,0) miljoonaa euroa. Henkilöstö PHP Holding Oy -konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana yksi henkilö. Yhtiökokoukset ja hallinto PHP Holding Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 11.4.2017. Yhtiökokous päätti jakaa tilivuodelta 2016 osinkoa 100 euroa osakkeelta, yhteensä 20.225.300,00 euroa. Hallitukseen valittiin varsinaisen yhtiökokouksen 11.4.2017 päätöksellä entiset jäsenet toimitusjohtaja Jussi Karinen, liiketoimintajohtaja Satu Kiiskinen, toimitusjohtaja Vesa Luhtanen, konserni-palvelujohtaja Mika Mäkinen, toimitusjohtaja Jukka Ottela sekä hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikström. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Jukka Ottela. Hallitus kokoontui katsauskauden aikana 11 kertaa. Yhtiön toimitusjohtajana toimi 1.1. 31.12.2017 KTM Ari Turunen. Yhtiön tilintarkastajana on toiminut Oy KPMG Ab, KHT-yhteisö vastuullisena tilintarkastajana KHT Katri Lehtikangas. Näkymät, riskit ja epävarmuustekijät PHP Holding Oy:n merkittävimmät riskit liittyvät yhtiön suurimman yksittäisen sijoituskohteen DNA Oy - konsernin liiketoiminnan kehitykseen. Tytäryhtiö PHP Liiketoiminta Oyj:n merkittävin omistus on Rival XVIII Invest Ky:ssä, jonka kehitysnäkymät, riskit ja epävarmuustekijät ovat välillisesti sidoksissa DNA Oy -konsernin liiketoiminnan kehitykseen. DNA Oy -konsernin tilinpäätöstiedotteen mukaan vuoden 2017 tulos oli 93 (65) miljoonaa euroa. Tilinpäätös-tiedotteessa vuoden 2018 vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan pysyvän vuoden 2017 tasolla. PHP Liiketoiminta Oyj:n kiinteistösijoituksista saatava tuotto on riippuvainen talouden yleisistä 3
suhdanteista sekä tämän hetkisen päävuokralaisen (DNA) kiinteistölinjauksista. Vuonna 2018 kiinteistöistä saatavien tuottojen arvioidaan olevan vuoden 2017 tuottoja pienemmät. PHP Holding Oy:n ja PHP Liiketoiminta Oyj:n korkoja osakesijoituksista saama tuotto on riippuvainen talouden yleisistä suhdanteista. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä PHP Holding Oy:n konsernin oma pääoma on 357.487.782,26 euroa. PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli 18.274.743,00 euroa ja oma pääoma tilikauden päättyessä 264.257.486,96 euroa, josta jakokelpoiset varat 222.594.672,24 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että PHP Holding Oy jakaa vuodelta 2017 osinkoa 180 euroa osakkeelta eli yhteensä 36.405.540,00 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan osakkeenomistajien pankkitileille 31.5.2018 mennessä. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä edellä esitetty voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. 4
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNITULOSLASKELMA 1.1. 31.12.2017 (1000 EUR) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 7 313 7 768 Liiketoiminnan muut tuotot 1 627 4 Vaihto-omaisuusarvopaperit Osakkeet Ostot tilikauden aikana -11 852-8 932 Varastojen muutos 5 941-5 911 2 482-6 449 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -302-286 Henkilösivukulut Eläkekulut -45-41 Muut henkilösivukulut -9-357 -11-338 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -179-171 Konserniliikearvon poisto ja konsernireservin vähennys 0-179 -111-283 Liiketoiminnan muut kulut -889-945 Osuus osakkuusyritysten voitosta (tappiosta) 20 855 23 951 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 22 458 23 708 Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista 17 302 195 373 Muut korko- ja rahoitustuotot 2 367 709 Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista -6-6 Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista -52 0 Korkokulut ja muut rahoituskulut -2 830 16 782-3 402 192 675 VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 39 241 216 383 Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot -453-453 -142-142 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 38 787 216 240 5
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI TASE 31.12.2017 (1000 EUR) VASTAAVAA 31.12.2017 31.12.2016 PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet 224 297 Rakennukset ja rakennelmat 1 197 1 364 Koneet ja kalusto 36 1 457 49 1 709 SIJOITUKSET Osuudet osakkuusyhtiöissä 206 529 205 563 Muut osakkeet ja osuudet 149 399 149 417 Muut saamiset 836 356 764 836 355 815 PYSYVÄT VASTAAVAT 358 221 357 525 VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS Muu vaihto-omaisuus 18 050 18 050 12 109 12 109 SAAMISET Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 0 2 Muut saamiset 6 44 Siirtosaamiset 122 87 Laskennalliset verosaamiset 1 129 1 133 RAHOITUSARVOPAPERIT Muut arvopaperit 10 207 10 207 8 756 8 756 RAHAT JA PANKKISAAMISET 2 158 11 736 VAIHTUVAT VASTAAVAT 30 544 32 734 VASTAAVAA YHTEENSÄ 388 765 390 259 6
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI TASE 31.12.2017 (1000 EUR) VASTATTAVAA 31.12.2017 31.12.2016 OMA PÄÄOMA Osakepääoma 2 023 2 023 Ylikurssirahasto 37 392 37 392 Vararahasto 2 253 2 253 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 Muut rahastot 1 137 1 137 Edellisten tilikausien voitto (tappio) 272 732 79 089 Tilikauden voitto (tappio) 38 787 357 488 216 240 341 298 OMA PÄÄOMA 357 488 341 298 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 0 0 46 000 46 000 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 30 000 0 Ostovelat 31 83 Muut velat 811 483 Siirtovelat 428 Laskennalliset verovelat 7 31 277 2 395 2 961 VIERAS PÄÄOMA 31 277 48 961 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 388 765 390 259 7
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI RAHOITUSLASKELMA (1000 EUR) 31.12.2017 31.12.2016 Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 39 241 216 383 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot 179 283 Rahoitustuotot ja -kulut -16 782-192 675 Muut oikaisut -22 480-23 951 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 158 39 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaik. korottomien liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) -1 534 66 Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys (-/+) -5 941-2 482 Lyhytaik. korottomien velkojen lisäys/vähennys (+/-) -2 110 165 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä -9 428-2 212 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -2 869-3 596 Saadut korko- ja rahoitustuotot liiketoiminnasta 2 347 43 Maksetut tuloverot -139-163 Liiketoiminnan rahavirta -10 089-5 929 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin 0-150 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 1 700 0 Investoinnit muihin sijoituksiin -1 501-2 340 Luovutustulot muista sijoituksista 0 135 212 Saadut osingot investoinneista 36 061 18 475 Investointien rahavirta 36 260 151 197 Rahoituksen rahavirta Omien osakkeiden hankkiminen -449-217 Pitkäaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) -16 000-127 000 Maksetut osingot ja muu voitonjako -19 300-6 860 Rahoituksen rahavirta -35 749-134 076 Rahavarojen muutos -9 578 11 191 Rahavarat tilikauden alussa 11 736 544 Rahavarat tilikauden lopussa 2 158 11 736 Rahavarojen muutos -9 578 11 191 8
PHP HOLDING OY TULOSLASKELMA 1.1. 31.12.2017 (1000 EUR) 1.1. 1.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 1 537 3 155 Vaihto-omaisuusarvopaperit Osakkeet Ostot tilikauden aikana -4 102-3 421 Varastojen muutos 2 497-1 604 339-3 082 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -13-13 -13-13 Liiketoiminnan muut kulut -83-132 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) -162-72 Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksissä 18 758 15 030 Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista 0 38 863 Muut korko- ja rahoitustuotot saman konsernin yrityksiltä 180 24 Muut korko- ja rahoitustuotot 2 318 670 Korkokulut ja muut rahoituskulut saman konsernin yrityksille 0-21 Korkokulut ja muut rahoituskulut -2 820 18 437-3 175 51 392 VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 18 275 51 320 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 18 275 51 320 9
PHP HOLDING OY TASE 31.12.2017 (1000 EUR) VASTAAVAA 31.12.2017 31.12.2016 PYSYVÄT VASTAAVAT SIJOITUKSET Osuudet saman konsernin yrityksissä 55 884 55 884 Osuudet omistusyhteysyrityksissä 224 239 280 123 224 239 280 123 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus 8 003 8 003 5 506 5 506 SAAMISET Pitkäaikaiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä 4 000 4 000 17 000 17 000 Lyhytaikaiset Lainasaamiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä 49 24 Muut saamiset 0 0 Siirtosaamiset 11 60 12 36 RAHOITUSARVOPAPERIT Muut arvopaperit 1 962 1 962 RAHAT JA PANKKISAAMISET 951 10 235 VASTAAVAA YHTEENSÄ 295 099 314 862 10
PHP HOLDING OY TASE 31.12.2017 (1000 EUR) VASTATTAVAA 31.12.2017 31.12.2016 OMA PÄÄOMA Osakepääoma 2 023 2 023 Ylikurssirahasto 37 392 37 392 Vararahasto 2 248 2 248 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 Edellisten tilikausien voitto (tappio) 201 157 169 943 Tilikauden voitto (tappio) 18 275 264 257 51 320 266 089 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 0 46 000 0 46 000 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 30 000 0 Ostovelat 4 3 Velat saman konsernin yrityksille 2 0 Muut velat 762 451 Siirtovelat 74 30 841 2 319 2 773 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 295 099 314 862 11
PHP HOLDING OY RAHOITUSLASKELMA (1000 EUR) 31.12.2017 31.12.2016 Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 18 275 51 320 Oikaisut liikevoittoon: Rahoitustuotot ja -kulut -18 437-51 392 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta -162-72 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaik. korottomien liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) 4-4 Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys (-/+) -2 497-339 Lyhytaik. korottomien velkojen lisäys/vähennys (+/-) -2 081 136 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä -4 737-278 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -2 859-3 393 Saadut korko- ja rahoitustuotot liiketoiminnasta 2 470 12 Maksetut tuloverot 0 0 Liiketoiminnan rahavirta -5 126-3 660 Investointien rahavirta Myönnetyt lainat 0-17 000 Lainasaamisten takaisinmaksut 13 000 0 Luovutustulot muista sijoituksista 0 135 212 Saadut osingot investoinneista 18 758 15 030 Investointien rahavirta 31 758 133 243 Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) 0 0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) -16 000-112 600 Maksetut osingot ja muu voitonjako -19 917-7 066 Rahoituksen rahavirta -35 917-119 666 Rahavarojen muutos -9 284 9 916 Rahavarat tilikauden alussa 10 235 319 Rahavarat tilikauden lopussa 951 10 235 Rahavarojen muutos -9 284 9 916 12
PHP HOLDING OY JA PHP HOLDING OY:N KONSERNI TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 31.12.2017 TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Taseeseen merkittyjen aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenosta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina aineellisten hyödykkeiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistoajat ovat: - rakennukset ja rakennelmat 5-25 vuotta - koneet ja kalusto 3-5 vuotta Vaihto-omaisuuden arvostus Vaihto-omaisuus esitetään fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä. Rahoitusomaisuuden arvostus Rahoitusarvopaperit on arvostettu alkuperäiseen hankintahintaan tai sitä alhaisempaan tilinpäätöshetken jälleenhankintahintaan. Välittömät verot Tilikaudelle kuuluvat tuloverot on jaksotettu ja kirjattu tuloslaskelmaan. Konsernitilinpäätöksen laatiminen PHP Holding Oy:n konserniin on yhdistelty PHP Liiketoiminta Oyj. Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmällä. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, katteet ja voitonjako on eliminoitu. Osakkuusyritykset Osakkuusyritykset on yhdistelty pääomaosuusmenetelmällä. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus osakkuusyhtiön tuloksesta on esitetty erässä Osuus osakkuusyritysten voitosta/tappiosta osana varsinaisen toiminnan tuottoja. Edellisen vuoden tiedot on käsitelty vastaavalla tavalla. DNA Oyj:n tilinpäätösluvut on yhdistelty konsernitilinpäätökseen IFRS:n arvostus- ja jaksotusperiaatteiden mukaan. Tietoja osakkuusyrityksen tilinpäätöksen muuntamiseksi konsernin tilinpäätösperiaatteiden mukaisiksi ei ole ollut saatavissa. DNA Oyj:n muut oman pääoman muutokset, kuin osuus osakkuusyhtiön tuloksesta, on esitetty oman pääoman ryhmässä kohdassa edellisten tilikausien voittovarojen muutos. Yhtiön omistusosuuden 25,83 % mukainen osuus DNA-konsernin IFRS:n mukaisesta omasta pääomasta on 31.12.2017 tilanteessa 156,1 miljoonaa euroa (31.12.2016, 25,78 %; 153,8 Meur). Tilikaudella 2013 toteutettujen DNA Oyj:n osakkeiden hankinoista syntyneiden osakkuusyhtiöaktiivoiden poistosuunnitelma on 20 vuotta. DNA Oyj on PHP Holding Oy:lle pitkäaikainen strateginen sijoitus, jonka jatkuvan liiketoiminnan vakiintuneisuus ja alan kehitysnäkymät on huomioitu poistoaikaa määriteltäessä. Pysyvät vastaavat ja poistot Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot rakennuksista on laskettu tasapoistoina taloudellisen pitoajan perusteella. Koneiden ja kaluston suunnitelman mukaiset poistot vastaavat EVL:n enimmäispoistoja. Poistoajat ovat: - konserniliikearvo 5 vuotta - rakennukset ja rakennelmat 5-25 vuotta - koneet ja kalusto 3-5 vuotta Aikasempiin tilikausiin kohdistuvat erät Osakkuusyhtiö DNA Oyj:n hankintamenolaskelma ja hankintahetken jälkeiset oman pääoman muutokset on muutettu vastaamaan IFRS:n mukaisia arvostus- ja jaksotusperiaatteita. Konsernitilinpäätökseen muutoksesta on aiheutunut 37,8 Meur lisäyksen osakkeiden tasearvoon. Lisäys on kirjattu oman pääoman ryhmään, edellisten tilikausien voittovarojen muutokseen. Rahoituslaskelman laadintaperiaatteet Rahoituslaskelma on laadittu KILA:n epäsuoran rahoituslaskelmamallin mukaisesti. Erät on esitetty olennaisilta osin maksuperusteisina. Rahavaroissa on rahojen ja pankkisaamisten lisäksi käsitelty rahoitusarvopapereiden lyhyen koron rahastoissa olevat varat. Sijoitusomaisuusosakkeista saadut osingot on käsitelty investointien rahavirrassa ja rahoitusarvopaperiosakkeista saadut osingot liiketoiminnan rahavirrassa. 13
TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 31.12.2017 (1000 EUR) Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Liiketoiminnan muut tuotot 2017 2016 2017 2016 Käyttöomaisuuden myyntivoitot 1 627 0 0 0 Muut 0 4 0 0 1 627 4 0 0 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Henkilöstökulut 2017 2016 2017 2016 Kokonaispalkat 302 286 13 13 Eläkekulut 45 41 0 0 Muut henkilösivukulut 9 11 0 0 Tuloslaskelmaan kirjatut henkilöstökulut 357 338 13 13 Luontoisedut 19 19 0 0 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot 108 117 13 13 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä 2017 2016 2017 2016 Toimihenkilöt 1 1 1 1 1 1 1 1 Poistot eriteltyinä Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Suunnitelman mukaiset poistot Rakennukset ja rakennelmat 167 155 0 0 Koneet ja kalusto 12 16 0 0 179 171 0 0 Konserniliikearvon poisto ja konsernireservin vähennys Konserniliikearvon poisto 0 111 0 0 Konsernireservin vähennys 0 0 0 0 0 111 0 0 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Tilintarkastajan palkkiot 2017 2016 2017 2016 Tilintarkastus 11 8 7 5 Muut palvelut 0 0 0 0 14
Rahoitustuotot ja -kulut Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Osinkotuotot Muilta 1 066 105 18 758 15 030 Osinkotuotot yhteensä 1 066 105 18 758 15 030 Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muilta 16 237 195 268 0 38 863 Muut korko- ja rahoitustuotot 0 0 0 0 Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä 0 0 180 24 Korkotuotot 41 36 11 8 Rahoitustuotot 2 326 673 2 307 662 Muut korko- ja rahoitustuotot yhteensä 2 367 709 2 498 694 Arvonalentumiset pys. vast. sijoituksista -6-6 0 0 Arvonalentumiset vaiht. vast. sijoituksista -52 0 0 0 Korkokulut ja muut rahoituskulut Korkokulut saman konsernin yrityksille 0 0 0-21 Korkokulut -2 805-3 392-2 805-3 165 Rahoituskulut -24-10 -14-9 Korkokulut ja muut rahoituskulut -2 830-3 402-2 820-3 196 Rahoitustuotot ja -kulut tuloslaskelmassa 16 782 192 675 18 437 51 392 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Tuloverot 2017 2016 2017 2016 Tuloverot varsinaisesta toiminnasta -446-142 0 0 Laskennallisen verovelan muutos -7 0 0 0 Verot yhteensä -453-142 0 0 15
TASEEN LIITETIEDOT 31.12.2017 PYSYVÄT VASTAAVAT Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö KÄYTTÖOMAISUUS 2017 2016 2017 2016 Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Hankintameno 1.1. 0 111 0 0 Tilikauden lisäys 0 0 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Tilikauden sumupoisto 0-111 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 0 111 0 0 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Aineelliset hyödykkeet 2017 2016 2017 2016 Maa- ja vesialueet Hankintameno 1.1. 297 297 0 0 Tilikauden lisäys 0 3 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 297 297 0 0 Rakennukset ja rakennelmat Hankintameno 1.1. 1 364 1 369 0 0 Tilikauden lisäys 0 150 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Tilikauden sumupoisto -167-155 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 1 197 1 364 0 0 Koneet ja kalusto Hankintameno 1.1. 49 65 0 0 Tilikauden lisäys 0 0 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Tilikauden sumupoisto -12-16 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 36 49 0 0 Keskeneräiset käyttöomaisuushankinnat Hankintameno 1.1. 0 0 0 0 Tilikauden lisäys 0 150 0 0 Tilikauden vähennys 0-150 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 0 0 0 0 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Sijoitukset 2017 2016 2017 2016 Osuudet saman konsernin yrityksissä 0 0 55 884 55 884 Osuudet omistusyhteysyrityksissä Hankintameno 1.1. 205 563 246 144 224 239 320 588 Muutos hankintamenoon -3 199 76 727 0 0 Oikaisut arvostusperiaatteiden muutosten vuoksi 0 37 848 0 0 Tilikauden lisäys 1 801 2 346 0 0 Tilikauden vähennys -2 924-165 943 0-96 349 Omistusyhteysyrityksen pääomaosuus 5 288 8 442 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 206 529 205 563 224 239 224 239 16
Konserniyritykset Konsernin omistusosuus Emoyhtiön omistusosuus Kotipaikka PHP Liiketoiminta Oyj 100,0 % 100,0 % Lahti Osakkuusyritykset DNA Oyj 25,83 % 25,83 % Vantaa Puhelinpartnerit Oy 45,96 % Lahti Konsernia koskevat liitetiedot Konsernin emoyhtiö on PHP Holding Oy. Konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa konsernin pääkonttorista, Harjukatu 30, 6. kerros, 15110 Lahti. Osakkuusyritysten konserniliikearvo Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Konserniliikearvo 1.1. 48 867 58 129 0 0 Lisäys 1.1. 31.12. 0 0 0 0 Vähennys 1.1. 31.12. 0-4 433 0 0 Poisto 31.12. -2 875-4 828 0 0 Konserniliikearvo 31.12. 45 993 48 867 0 0 Osakkuusyritysten konserniliikearvojen muutoksia seurataan sivukirjanpidossa. Muut osakkeet ja osuudet Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Hankintameno 1.1. 149 417 2 819 0 0 Tilikauden lisäys 9 146 605 0 0 Tilikauden vähennys -27-6 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 149 399 149 417 0 0 Vaihto-omaisuus Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Muu vaihto-omaisuus Jälleenhankintahinta 31.12. 19 975 12 552 8 470 5 701 Kirjanpitoarvo 31.12. 18 056 12 109 8 003 5 506 Erotus 1 919 443 467 195 Saamiset Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset saman konsernin yrityksille 0 0 4 000 17 000 Lainasaamiset 836 836 0 0 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 0 2 0 0 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 0 0 49 24 Muut saamiset 6 44 0 0 17
Siirtosaamiset Saamiset kertyneistä koroista 41 36 11 8 Verosaatava 1 39 0 0 Muut siirtosaatavat 81 13 0 4 123 88 11 12 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 129 133 60 36 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Rahoitusarvopaperit 2017 2016 2017 2016 Jälleenhankinta-arvo 13 451 13 833 1 962 2 916 Kirjanpitoarvo 10 207 8 756 1 962 1 962 Erotus 3 243 5 077 0 954 Osakepääoma osakelajeittain A-sarjan osakkeita 141 238 kpl, äänioikeus 1/osake K-sarjan osakkeita 61 015 kpl, äänioikeus 20/osake Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin 22.12.2017 Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12. Emoyhtiö 2017 Emoyhtiö 2016 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 Voitto edellisiltä tilikausilta 201 157 169 943 Tilikauden voitto 18 275 51 320 Yhteensä 222 595 224 426 Oma pääoma Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Sidottu oma pääoma Osakepääoma 2 023 2 023 2 023 2 023 Ylikurssirahasto 37 392 37 392 37 392 37 392 Vararahasto 2 253 2 253 2 248 2 248 Sidottu oma pääoma yhteensä 41 668 41 668 41 663 41 663 Vapaa oma pääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 3 163 3 163 Muut rahastot Liittymismaksut, siirtokelpoiset 1.1. 1 137 1 137 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 1 137 1 137 0 0 Edellisten tilikausien voitto 1.1. 295 329 47 992 221 267 176 874 Osingonjako -19 069-6 683-20 225-7 079 Palautuneet osingonjakovelat 119 149 119 149 Omista osakkeista maksettu määrä 0 0-4 -4 Oikaisut arvostusperiaatteiden muutosten vuoksi 0 37 848 0 0 DNA:n oman pääoman muutokset 2017-3 199 0 0 0 PHP Liiketoiminta Oyj:n omistamat PHP Holding Oy:n osakkeet -449-217 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 272 732 79 089 201 157 169 943 18
Tilikauden voitto 38 787 216 240 18 275 51 320 Vapaa oma pääoma yhteensä 315 820 299 629 222 595 224 426 Oma pääoma yhteensä 357 488 341 298 264 257 266 089 Velat Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Pitkäaikaiset velat Velat saman konsernin yrityksille 0 0 0 0 Lainat rahoituslaitoksilta 0 46 000 0 46 000 Pitkäaikaiset velat yhteensä 0 46 000 0 46 000 Lyhytaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta 30 000 0 30 000 0 Ostovelat 31 83 4 3 Velat saman konsernin yrityksille 0 0 2 0 Siirtovelat saman konsernin yrityksille 0 0 0 0 0 0 2 0 Muut velat Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Voitonjakovelat 755 447 755 447 Muut muut velat 56 36 7 4 811 483 762 451 Siirtovelat 0 0 0 0 Lomapalkkavelka sosiaalikuluineen 25 26 0 0 Verovelka 294 25 0 0 Muut siirtovelat 109 2 345 74 2 319 428 2 395 74 2 319 Laskennalliset verovelat 7 0 0 0 Lyhytaikaiset velat yhteensä 31 277 2 961 30 841 2 773 19
Vakuudet ja vastuusitoumukset Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Velat, joiden vakuudeksi on annettu yrityskiinnitys, sekä vakuuksien arvo Rahalaitoslainat 30 000 46 000 30 000 46 000 Yrityskiinnitykset 46 000 46 000 46 000 46 000 Velat, joiden vakuudeksi on annettu osakkeita Rahalaitoslainat 30 000 46 000 30 000 46 000 Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo 280 123 280 123 280 123 280 123 Leasingsopimuksista maksettavat määrät Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö 2017 2016 2017 2016 Seuraavalla tilikaudella maksettavat 2 2 0 0 Myöhemmin maksettavat 2 5 0 0 5 7 0 0 Muut taloudelliset vastuut, joita ei ole merkitty taseeseen Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuonna 2015 valmistuneesta kiinteistöinvestoinnista tekemiään alv-vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2024. Vastuun enimmäismäärä on 126 Teur. Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuonna 2016 valmistuneesta kiinteistöinvestoinnista tekemiään alv-vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2025. Vastuun enimmäismäärä on 29 Teur. Riskit Yhtiö vastaanotti 7.3.2017 ilmoituksen Finda Oy:n käynnistämästä välimiesmenettelystä liittyen yhtiöiden väliseen ristiinomistussopimukseen. Yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan ilmoituksessa esitetyt vaatimukset ovat perusteettomia. Lähipiiriliiketoimet 2017 2016 2017 2016 Vuokratuotot DNA Oyj:ltä 822 814 822 814 20
TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS Lahdessa 20. päivänä maaliskuuta 2018 PHP HOLDING OY HALLITUS Jukka Ottela hallituksen puheenjohtaja Jussi Karinen hallituksen jäsen Satu Kiiskinen hallituksen jäsen Vesa Luhtanen hallituksen jäsen Mika Mäkinen hallituksen jäsen Seppo Vikström hallituksen jäsen Ari Turunen toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Lahdessa 21. päivänä maaliskuuta 2018 KPMG Oy Ab Tilintarkastusyhteisö KPMGOYAB -U(A41 i /jlj kangas vv. "IJ Katri Lehtikangas K KHT 21
KPMGOyAb Aleksanterinkatu 10 B 15110LAHTI Puhelin 020 760 3000 www.kpmg.fi Tilintarkastuskertomus PHP Holding Oy:n yhtiökokoukselle Tilinpäätöksen tilintarkastus Lausunto Olemme tilintarkastaneet PHP Holding Oy:n (y-tunnus 0213216-2) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2017. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lausunnon perustelut Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa. Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konsemiyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Tietyn seikan painottaminen Haluamme kiinnittää huomiota tilinpäätöksen sivulla 19 mainittuun liitetietoon 'Riskit' koskien Finda Oy:n käynnistämästä välimiesmenettelystä liittyen yhtiöiden väliseen ristiinomistussopimukseen. Lausuntoamme ei ole mukautettu tämän seikan osalta. Tilinpäätöstä koskevat hallituksen ja toimitusjohtajan velvollisuudet Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin. Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi: - Tunnistamme ja arvioimme väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvat tilinpäätöksen olennaisen virheellisyyden riskit, suunnittelemme ja suoritamme näihin riskeihin vastaavia tilintarkastustoimenpiteitä ja hankimme lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Riski siitä, että väärinkäytöksestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, on suurempi kuin riski siitä, että virheestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, sillä väärinkäytökseen voi liittyä yhteistoimintaa, väärentämistä, tietojen tahallista esittämättä jättämistä tai virheellisten tietojen esittämistä taikka sisäisen valvonnan sivuuttamista. Muodostamme käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevantista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan lausunnon emoyhtiön tai konsernin sisäisen valvonnan tehokkuudesta. I\P.IG Oy Ab a F1nn1':ih hmittd liac1ltty company and a mf:'moe1 fum of tht: KPMG net,.,,ork of mdt:!penuent member fifms atflliat d with KPf\lG 1,ternat1onal Coopa,atwe (r\ptvlg 1n1ema11onan. a w,ss entity 22 Y tunnus 'l:jo'i,lij.::, K hpa,i,.,kj r-1 1 1n>,.,
PHP Holdlng Oy Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 1.1.-31.12.2017 - Arvioimme sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuutta sekä johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden ja niistä esitettävien tietojen kohtuullisuutta. - Teemme johtopäätöksen siitä, onko hallituksen ja toimitusjohtajan ollut asianmukaista laatia tilinpäätös perustuen oletukseen toiminnan jatkuvuudesta, ja teemme hankkimamme tilintarkastusevidenssin perusteella johtopäätöksen siitä, esiintyykö sellaista tapahtumiin tai olosuhteisiin liittyvää olennaista epävarmuutta, joka voi antaa merkittävää aihetta epäillä emoyhtiön tai konsernin kykyä jatkaa toimintaansa. Jos johtopäätöksemme on, että olennaista epävarmuutta esiintyy, meidän täytyy kiinnittää tilintarkastuskertomuksessamme lukijan huomiota epävarmuutta koskeviin tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät ole riittäviä, mukauttaa lausuntomme. Johtopäätöksemme perustuvat tilintarkastuskertomuksen antamispäivään mennessä hankittuun tilintarkastusevidenssiin. Vastaiset tapahtumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen, ettei emoyhtiö tai konserni pysty jatkamaan toimintaansa. - Arvioimme tilinpäätöksen, kaikki tilinpäätöksessä esitettävät tiedot mukaan lukien, yleistä esittämistapaa, rakennetta ja sisältöä ja sitä, kuvastaako tilinpäätös sen perustana olevia liiketoimia ja tapahtumia siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan. - Hankimme tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä konserniin kuuluvia yhteisöjä tai liiketoimintoja koskevasta taloudellisesta informaatiosta pystyäksemme antamaan lausunnon konsernitilinpäätöksestä. Vastaamme konsernin tilintarkastuksen ohjauksesta, valvonnasta ja suorittamisesta. Vastaamme tilintarkastuslausunnosta yksin. Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana. Muut raportointivelvoitteet Muu Informaatio Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen. Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota. Velvollisuutenamme on lukea muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suoritettaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Jos teemme suorittamamme työn perusteella johtopäätöksen, että toimintakertomuksessa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa. Lahdessa 21. maaliskuuta 2018 KPMGOYAB kangas KHT -U(A41 i /jlj vv. "IJ 23