Marko Selkomaa. Ihmeiden



Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

Tämän leirivihon omistaa:

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

Seurakunnallisten toimitusten kirja

Majakka-ilta

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa.

Apologia-forum

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon Kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta.

Usko. Elämä. Yhteys.

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Perhejumalanpalvelukset

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

SEURAKUNTAOPAS Emrone Oy ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Kristuksen kaksiluonto-oppi

JEESUS PARANTAA SOKEAN

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Taivas, Jumalan kaunis koti

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Hyvä Sisärengaslainen,

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??

Armolahjat ja luonnonlahjat

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Marko Selkomaa. Askeleet. yliluonnolliseen

Vainoajan tie saarnaajaksi

Marko Selkomaa Ville Pitkänen

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Pietari ja rukouksen voima

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo:

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

Ristiäiset. Lapsen kaste

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Jakkara ja neljä jalkaa

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

Pietari ja rukouksen voima

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Hyviä ja huonoja kuninkaita

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

Kiusaukset elämässämme

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Lähetysnäkymme Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

2015 Ville Pitkänen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Me lähdemme Herran huoneeseen

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO

Saarna. Mummollani oli luottamus pelastukseen. Hän turvautui elämässään Kristukseen.

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Heittäkää kaikki murheenne

Roomalaiskirje , Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Jeesus parantaa sokean

Herätys ja Jumalan hengen vuodatus

Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Transkriptio:

Marko Selkomaa Ihmeiden A I K A K A U S I

Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-009-8 Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta, jollei muuta mainita. Graafinen suunnittelu: Aikamedia Oy / Marko Soini Sivunvalmistus Aikamedia Oy Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2009 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

Sisällys Alkusanat Mika Yrjölä... 9 Esipuhe... 10 1. Jumalan voima vaikuttaa ihmeitä... 15 2. Kahleet katkeavat... 25 3. Yliluonnollinen huolenpito... 33 4. Pyhä Jumala... 47 5. Lasarus, tule ulos!... 53 6. Jumala parantaa ja luo uutta... 61 7. Ihmettele Jumalan valtasuuruutta... 67 8. Armo ihmeiden kasvualustana... 79 9. Lahjoja kaikille Isän lapsille... 89 10. Vastaanottava usko syntyy Sanan kuulemisesta... 105 11. Ihmeet vahvistavat evankeliumin sanoman... 113 12. Ihmeet haastavat uskonnon, Paholaisen ja sairauden... 123 13. Käytännön oppitunti ihmeistä... 141 14. Mitä ihmeet saavat aikaan?... 175 15. Kuinka toimia ihmeiden välikappaleena?... 193 Loppusanat... 201 Lähteet... 203

Oskarille, Saaralle ja Wiljamille

Alkusanat On ilo saada suositella suomalaisen hengellisen työntekijän kirjaa ihmeistä. Vaikka me monet suomalaiset kyllä uskomme, että ihmeet on tarkoitettu tällekin aikakaudelle ja että Jumala vieläkin liikkuu ja toimii, olemme jostakin syystä tottuneet ajattelemaan, että ihmeet tapahtuvat jossakin muualla tai tapahtuivat joskus muinoin. Minä uskon, että ihmeet on tarkoitettu tälle päivälle ja tälle maalle. Minulla on ollut etuoikeus tuntea Marko Selkomaa jo monien vuosien ajan. Olemme toimineet vuosia rinnakkain palvelutehtävissämme, ensin Helsingissä nuorisopastoreina 1990-luvun loppupuolella ja myöhemmin Kanadassa siirtolaisseurakuntien pastoreina. Minulla on ilo sanoa: luotan Markoon ystävänä, Jeesuksen seuraajana, Raamatun opettajana ja julistajana. Herättäköön tämä kirja meissä kaipauksen tuntea Sanaa, ja tuntea elävä Sana Jeesus. Ihmeet ja merkit seuraavat. Helsingissä 4.12.2012 Mika Yrjölä Seurakunnanjohtaja Helsingin Saalem-seurakunta

Esipuhe Nyt on aika kokea Jumalan ihmeitä! Samanaikaisesti kun maailma ympärillämme kuohuu, taloudelliset tukirakenteet sortuvat, ihmisten moraaliarvot murenevat ja tiedotusvälineet maalailevat silmiemme eteen globaaleja uhkakuvia, Jumala toimii suurella voimalla kansakuntien keskellä. Olemme suuren elonkorjuun ajassa. Vapahtajamme kehotti opetuslapsiaan heidän kulkiessaan viljavainioiden halki: Te sanotte: Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen. Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa Joh. 4:35, 38 Tämän elonkorjuun yhtenä merkittävänä osana ovat ihmeet ja merkit, jotka vahvistavat evankeliumin sanoman todenperäisyyden kansakunnissa. Olemme ajassa, jossa Raamatun sanojen mukaisesti pyhä pyhittyy ja saastainen saastuu. Samalla kun pimeys tihenee, Jumalan kirkkaus ja voima tulevat yhä useammin ja voimakkaammin ilmi ihmiskunnan keskellä. Olemme tulleet aikaan, jolloin maailmaa ei saada kääntymään Kristuksen puoleen vain siisteillä, inhi- 10

millisillä puhe- ja esiintymiskeinoilla. Väittelytaito ja vedenpitävät sananselityksemme eivät saa synneissään paatuneita nykyihmisiä näkemään Kristuksen todellisuutta. Tarvitsemme alkuperäistä, opillisesti tervettä ja raamatullista Hengen ja voiman osoittamista, jotta uskomme ei perustuisi ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan (1. Kor. 2:4 5). Maailma odottaa ja kaipaa voimaevankeliumia, joka näyttää kahlituille ihmisille tien Kristuksen ylösnousemusvoimaan ja vapauteen. Tämä kirja on tutkielma Jumalan ihmeitätekevästä voimasta. Erityisesti tarkastelen lahjaa tehdä voimallisia tekoja eli lahjaa tehdä ihmeitä. Olen ollut nuoruudestani saakka kiinnostunut suuresti tämän kirjan aihepiiristä, ja tahdon nyt jakaa sinun kanssasi muutamia välähdyksiä Jumalan sanasta, herätyksien historiasta ja omasta elämästäni. Jumalan sanasta nouseva ilmoitus synnyttää uskoa, ja usko vuorostaan viitoittaa tietä kokemukseen. Kun tutkimme Apostolien tekoja, joka on paras lähde osoittamaan, millaista on normaali seurakuntaelämä Jumalan näkökulmasta, huomaamme, mitä Pyhän Hengen läsnäolo ja työ saavat seurakunnassa ja yksilöuskovissa aikaan. Tuossa kirjassa näemme seurakunnan, joka rakastaa palavasti Jeesusta, uhraa jopa henkensä ja tekee ihmeitä. Jos ottaisimme hetki sitten uskoontulleen, joka ei ennen kääntymystään olisi tiennyt mitään kirkkohistoriasta ja Uudesta testamen- 11

tista, ja lukitsisimme hänet viikoksi huoneeseen Raamattunsa kanssa, hän astuisi ulos huoneesta uskoen olevansa sellaisen yhteisön jäsen, joka kokee jatkuvasti ja säännöllisesti Jumalan ihmeitä ja myös tekee ihmeitä Jumalan voimassa hänen kunniakseen. (Deere 1993, s. 114.) Kun kuljemme Raamatun viitoittamaa polkua syventyen ihmeiden aihepiiriin, ihmeet alkavat virrata esiin kodeissamme, työpaikoillamme ja kristillisessä palvelutyössämme. Jumala on edelleen Jumala, joka avasi tien mereen, ruokki mannalla, kaatoi Jerikon muurit ja sai tulen lankeamaan taivaasta. Hän ei ole muuttunut. Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen ihmeteoista ovat alkaneet elää minulle uudella tavalla. Ne eivät ole enää pelkästään hyviä saarnan aiheita, jotka voin ottaa esimerkeiksi kuvaamaan joitakin suurempia ja abstraktimpia hengellisiä totuuksia. Nyt ne ovat minulle työnohjausta, mentorointia ja käsikirja siitä, kuinka ihmeitä tehdään ja kuinka minäkin voin liikkua Pyhän Hengen voitelussa Jeesuksen ja opetuslasten esimerkin mukaisesti. Olen kokenut, kuinka Pyhä Henki on käytännön tilanteissa avannut minulle kirjoituksia ja osoittanut Jeesuksen palvelutyöstä toimintamalleja ja periaatteita, joita minun tulee käyttää ja soveltaa sen mukaisesti kuin Pyhä Henki kulloinkin tilannekohtaisesti johdattaa. 12

Erityisesti luvussa 13 käsittelen tätä Jeesukselta saamaani esimerkkiä hyvin käytännöllisellä tavalla. Uskon, että jokainen uskova voi ottaa oppia Jeesukselta ja toimia yhtä voimallisesti kuin hän toimi. Ehkäpä suurin ajattelutapaani ja toimintaani vaikuttava tekijä on se, että elämäni ja palvelutyöni perustuvat Jumalan armoon. Palvelen armahtavaa Kristusta, ja armon kokeminen syntien anteeksisaamisessa, päivittäisessä vaelluksessani ja Hengen lahjojen toiminnassa kauttani on mullistanut elämäni. Tästä armon ymmärtämisestä ja vaikutuksesta joka on mielestäni kirjan keskeisintä sanomaa jaan luvuissa 8 ja 9. Elämme lopun ajassa, jossa Kristus valmistaa morsiantaan, seurakuntaa, ylöstempaamista varten. Hän ei nosta tuuliin ja pilviin ryppyistä, nuhruista ja riutuvaa Jumalan lasten joukkoa vaan kirkkaan, voimallisen ja voitokkaan seurakuntansa. Tästä ajasta helluntaipioneeri ja uskon apostoliksi kutsuttu Smith Wigglesworth on ennustanut ennen kuolemaansa: Kun Sana ja Henki tulevat yhteen, alkaa suurin Pyhän Hengen liikehdintä mitä maailma on koskaan nähnyt. Se on merkkinä herätyksestä, joka jättää varjoonsa kaiken, mistä olemme tähän asti todistaneet. Näen ihmiskunnan suurimman herätyksen tulevan maaplaneetan päälle. Näen kaikenkaltaisten sairauksien paranevan. Näen kokonaisten sairaaloiden tyhjenevän. Jopa lääkärit juoksevat ulos kaduille huutaen. 13

Lukemattomat kansanjoukot pelastuvat. Kukaan ei voi sanoa, kuinka paljon, koska ei voida laskea niitä, jotka tulevat Jeesuksen luokse. Mikään sairaus ei kestä Jumalan kansan edessä. Tämä tulee olemaan maailmanlaajuinen ilmiö, ei vain paikallinen. Maailmanlaajuinen Jumalan voiman ja voitelun purkautuminen ihmiskunnan ylle. (Our Church 2012.) Uskon, että olemme astuneet tuon Wigglesworthin kuvaaman aikakauden ensihetkiin. Maailmanlaajuisesti voimme jo kuulla valtavia viestejä Jumalan ihmeiden murtautumisesta esiin muslimimaailmassa, Aasiassa, Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa. Sama Jumala, joka toimii kolmansissa maissa, toimii myös Suomessa, Skandinaviassa ja koko Euroopassa. Purot ovat jo lorisemassa ja pian ne muuttuvat vuolaiksi virroiksi. Olemme ihmeiden aikakaudessa Vapahtajamme, alkuseurakunnan ja kirkkohistorian uskonsankareiden turvallisesti viitoittamalla tiellä. Tervetuloa astumaan kanssani syvemmälle Jumalan ihmeiden maailmaan, jotta voimme nähdä ja kokea sen, mitä Jeesus lupasi: Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Joh. 14:12 14