POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEEN KUNTIEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA TILASTOLLISTEN TARKASTELUJEN LIITE



Samankaltaiset tiedostot
Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Pohjois-Savon väestörakenne v sekä ennuste v ja v. 2030

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

N:o Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o Oikeusministeriön asetus. N:o 819

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% JYTY Naantalin seutu ry 1,35% Jyty Nurmes ry 1,2% Jyty Sakky ry

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

KRUUNUPYY SVT

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

KUNTIEN YRITYSILMASTO Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen


Two-person household, EUR per month

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

Kuntatalouden tunnusluvut

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Indeksitalo tutkimus

Radio Taajuuskokonaisuudet

Transkriptio:

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEEN KUNTIEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA TILASTOLLISTEN TARKASTELUJEN LIITE

Järjestämissuunnitelman tilastoliite Tilastoliitteeseen on koottu tietoja kuntakohtaisia maan virallisen tilastojärjestelmän tuottamia sosiaali- ja terveysalaan liittyviä tietoja. Näiden tavoitteena on kuvata Pohjois-Savon kuntien asemoituminen suhteessa muihin vastaavanlaisiin kuntiin maassamme. Tiedot ovat suurimmaksi osaksi peräisin Sotkanettietokannasta. Sotkanetiin on koottu suhteellisen helppotajuisesti saataville alan tilastotietoja. Nämä tiedot ovat vuosilta 2010, 2011 tai 2012. Vuoden 2012 tiedot ovat loppuvuodesta 2013 vähitellen valmistumassa julkaistaviksi. Niistä tilastotiedoista, joista ei ole vuoden 2012 lukuja vielä käytettävissä on käytetty vuode 2011 tai joissakin tapauksissa vuoden 2010 tietoja. Lisäksi mukana on tietoja, jotka on poimittu erikseen valtakunnallisesta HILMOrekisteristä sekä THL:n vuosittain toteuttamasta kotihoidon laskennasta. Mielenterveystyön henkilöstövoimavarojen kartoitus on tehty sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön toimesta. Sotkanetin tiedot haetaan yleensä kunnittain. Tietokannan käyttöä rajoittaa se, että tiedot ovat käytettävissä vain tietojen haun ajankohtana itsenäisistä kunnista. Jos halutaan tarkastella aikasarjoja kunnista, joissa on tapahtunut kuntaliitoksia, tietojen looginen yhdistely vaatii ylimääräisiä laskutoimituksia ja voi olla monissa tapauksissa jopa mahdotonta. Tilastoliitteessä esitetään kuntakohtaisia tietoja ja vertailuja erilaisilla vertailtavien kuntien kokoonpanoilla. Tärkein ja toivottavasti mielenkiintoisin on Pohjois-Savon alueen järjestämissuunnitelmaa varten rakennettu kuntien vertailusarja, jolla on haluttu asettaa keskenään samanlaisia kuntia rinnakkain vertailtaviksi. Vertailusarja on rakennettu seuraavasti: 1) Kuopion kaupungin vertailukuntina ovat kaikki ne maan kaupungit, joissa sijaitsee keskussairaala. 2) Iisalmen ja Varkauden vertailukuntina ovat kaikki ne kaupungit ja kunnat, jotka on voitu tunnistaa aluesairaalapaikkakunniksi ; ts. näissä on toiminut tai toimii aluesairaalana tunnettu sairaalalaitos, joka tarjoaa edelleen erikoissairaanhoidon palveluita. 3) Siilinjärven kunnan vertailukunniksi on poimittu joukko suurten kaupunkien naapureina sijaitsevia ns. kehyskuntia, joilla on yhteisiä piirteitä väestörakenteessa. 4) Alueen jokaiselle maaseutukunnalle on haettu vertailukuntien ryhmään yksi kyseistä kuntaa muistuttava kunta KYS-Ervan alueelta sekä toinen kunta muualta Suomesta. Vertailusarjoissa näitä neljää vertailusarjaa tarkastellaan omina päällekkäin taulukoissa asettuvina nippuina. Kunkin taulukon tiedoista yksi keskeinen ja oletettavasti mielenkiintoisin tieto on valittu kriteeriksi, jonka mukaan kunkin vertailuryhmän kunnat on asetettu alenevaan järjestykseen. Joistakin tiedoista on mukana koko maan koko väestöä kuvaava tilastotieto, ja se on yleensä sijoitettu keskussairaalapaikkakuntien sarjaan. Keskimääräistä tilannetta voidaan kuvata koko maan tiedon rinnalla (koska koko maan luvuissa hallitsevia ovat muutamat suuret kaupungit) vertaamalla sarjojen mediaaneja. Mediaani on se arvo, joka on kunnalla, joka on alenevassa sarjassa keskimmäisenä, eli sen ylä- ja alapuolella on 50 % havainnoista. Joidenkin

kuntien tiedot ovat tulleet mukaan Sotkanetiin selvästikin puutteellisina, joten suuriin poikkeavuuksiin tavanomaisesta tasosta alaspäin kannattaa suhtautua varauksella. Taulukkomuotoisissa esityksissä Pohjois-Savon kunnat on omissa vertailusarjoissaan yleensä merkitty keltaisella. Taulukoiden ne tiedot, joiden mukaan kunnat on asetettu aleneviin järjestyksiin, on merkitty punaruskealla. Taulukoiden yhteydessä on esitetty lyhyitä huomioita tai selvennyksiä eri tietojen tulkinnasta. Katsauksen lopussa on laajempi tekstimuotoinen selvitys terveyskeskusten sairaalakapasiteetin, kotihoidon kattavuuden ja kustannusvertailujen tulkinnoista.

Taulukko 1 A. Kuntien väestöjen Ikärakenne vuonna 2012, keskussairaalapaikkakunnat 0-6 - vuotiaiden 7-14 - vuotiaiden osuus % 15-64 - vuotiaiden osuus % Yli 65- vuotiaiden osuus % Yli 75 - vuotiaiden osuus % Yli 85- vuotiaiden osuus % 0-6 v. vuosiluokan keskim. koko 7-14 v. vuosiluokan keskim. koko 15-29 v. vuosiluokan keskim. koko Asukasluku 2012 osuus % Savonlinna 36584 5,8 7,4 39,1 25,3 11,7 3,1 304 340 387 Kemi 22257 7,2 7,5 39,5 21,6 10,3 2,7 229 208 269 Kotka 54873 6,6 8,0 40,5 22,3 10,0 2,8 518 550 619 Hämeenlinna 67497 7,2 8,1 39,6 21,5 10,0 3,0 692 683 809 Pori 83285 7,0 7,8 39,6 21,8 9,9 2,6 833 808 1031 Mikkeli 54519 6,7 8,1 39,7 21,6 9,7 2,5 521 552 654 Lappeenranta 72424 7,0 7,8 40,5 20,1 9,3 2,5 721 703 927 Turku 180225 6,4 6,4 39,2 19,2 8,9 2,7 1660 1433 2954 Lahti 103016 7,0 7,4 40,1 20,4 8,8 2,3 1023 959 1384 Kajaani 37973 8,0 8,4 39,0 18,7 8,6 2,2 434 399 504 Vaasa 65674 7,9 8,2 38,9 17,8 8,4 2,4 740 676 1001 Joensuu 74168 7,0 7,6 38,3 18,2 8,3 2,2 737 708 1170 Kokkola 46773 9,1 9,6 39,1 18,5 8,1 2,2 611 560 588 Kuopio 105136 7,3 8,1 39,6 17,6 8,0 2,1 1096 1058 1544 Tampere 217421 7,0 6,5 39,6 17,3 7,8 2,2 2177 1761 3646 Rovaniemi 60877 8,4 8,5 39,1 16,1 7,3 1,8 731 648 889 Seinäjoki 59556 8,9 9,4 39,3 16,6 7,2 2,1 757 699 822 Helsinki 603968 7,0 6,6 43,2 15,8 6,8 2,0 6032 4995 9035 Jyväskylä 133482 8,3 7,9 38,9 15,4 6,6 1,8 1585 1314 2217 Oulu 190847 9,9 9,6 39,7 13,1 5,6 1,4 2695 2280 2946 Espoo 256824 9,7 9,7 42,8 12,6 4,7 1,1 3572 3109 3406 Keskussairaalapaikkakuntien vertailussa ikärakenteeltaan vanhimpia ovat elinkeinorakenteeltaan perinteiset teollisten työpaikkojen kaupungit. Kuopio sijoittuu tässä vertailussa keskimääräistä tasoa nuoremmaksi. Ikäluokkien keskimääräinen koko kertoo, montako samanikäistä on keskimäärin kunnan väestössä ko. ikäryhmien sisällä.

Taulukko 1 B. Kuntien väestöjen ikärakenne vuonna 2012, aluesairaalapaikkakunnat 0-6 - vuotiaiden 7-14 - vuotiaiden osuus % 15-64 - vuotiaiden osuus % Yli 65- vuotiaiden osuus % Yli 75 - vuotiaiden osuus % Yli 85- vuotiaiden osuus % 0-6 v. vuosiluokan keskim. koko 7-14 v. vuosiluokan keskim. koko 15-29 v. vuosiluokan keskim. koko Asukasluku 2012 osuus % Mänttä-Vilppula 11122 5,8 8,0 39,8 27,2 13,2 4,0 92 111 96 Loimaa 16737 6,6 8,1 38,5 25,1 12,4 3,9 158 170 173 Pieksämäki 19407 5,5 7,4 39,2 25,8 12,3 3,3 154 180 192 Forssa 17727 5,9 7,3 39,7 24,6 11,5 3,2 150 163 195 Sastamala 25747 7,2 9,0 39,2 23,6 11,5 3,4 264 288 257 Imatra 28294 5,8 7,1 40,0 25,1 11,5 3,0 235 251 292 Jämsä 22354 6,5 8,4 39,3 24,8 11,4 3,0 206 236 217 Varkaus 22340 5,9 7,7 40,5 23,3 11,1 2,8 189 215 236 Pietarsaari 19680 7,5 8,8 38,6 22,2 10,4 3,0 211 216 239 Kouvola 87296 6,3 8,1 40,6 22,4 10,3 2,8 789 886 940 Oulainen 7847 9,0 10,8 36,5 20,9 10,2 2,9 101 106 89 Raasepori 28829 7,2 8,6 39,5 22,7 10,2 2,9 295 311 307 Rauma 39842 7,3 7,8 40,5 21,5 10,0 2,8 414 391 461 Iisalmi 22135 7,1 8,1 40,0 20,9 10,0 2,9 224 225 257 Uusikaupunki 15499 6,4 7,7 41,1 23,7 9,8 2,7 141 148 150 Salo 54858 7,6 9,0 41,3 21,2 9,7 2,7 595 620 558 Valkeakoski 21172 7,9 8,6 40,8 21,9 9,7 2,7 240 229 220 Riihimäki 29215 8,2 8,7 41,1 17,7 7,9 2,3 343 316 361 Hyvinkää 45592 7,7 8,9 41,6 17,7 7,8 2,1 502 509 549 Lohja 47516 8,3 9,9 41,9 18,5 7,5 1,9 560 587 488 Raahe 25659 9,4 10,1 40,4 18,1 7,2 1,8 343 323 293 Porvoo 49028 8,0 9,8 42,2 17,2 6,9 1,9 561 599 552 Tämä vertailusarja osoittaa, miten aluesairaalapaikkakunnat ovat varsin yleisesti perinteisen teollisuustuotannon yhdyskuntia ja siten ikärakenne on maan kaupungistuneista kunnista vanhimpia.

Taulukko 1 C. Kuntien väestöjen ikärakenne vuonna 2012, kehyskunnat 0-6 v. vuosiluokan keskim. koko 7-14 v. vuosiluo kan keskim.k oko 15-29 v. vuosiluo kan keskim. koko 0-6 - 7-14 - 15-64 - Yli 65- Yli 75 - Yli 85- Asukasluku vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden 2012 osuus % osuus % osuus % osuus % osuus % osuus % Mustasaari 19012 9,6 10,0 41,6 18,6 8,5 2,8 262 237 193 Janakkala 16921 8,2 10,2 41,0 19,7 8,4 2,4 198 216 166 Taipalsaari 4840 7,3 10,7 42,6 19,5 8,1 1,9 50 65 40 Keminmaa 8585 8,2 10,2 40,9 18,7 8,0 2,0 101 110 88 Kangasala 30126 9,8 10,6 42,9 17,1 7,0 1,8 422 400 279 Hollola 22054 8,4 11,0 42,3 18,1 6,9 1,6 265 304 210 Kaarina 31363 9,3 10,3 43,3 17,2 6,8 1,7 415 404 297 Sipoo 18739 9,2 11,4 43,5 15,3 6,2 1,6 246 266 181 Siilinjärvi 21431 9,3 11,3 41,5 15,6 6,1 1,3 284 303 230 Ylöjärvi 31515 11,0 11,5 41,7 15,0 6,0 1,4 494 454 312 Kontiolahti 14245 10,5 12,3 43,0 12,9 5,2 1,2 214 220 144 Pirkkala 18128 10,6 10,9 43,1 14,2 5,0 1,1 274 247 189 Muurame 9569 10,4 12,3 42,9 13,7 5,0 1,2 142 147 95 Nurmijärvi 40719 10,1 12,7 43,2 13,0 4,6 1,0 587 645 410 Kempele 16383 12,3 13,1 41,0 11,6 4,2 0,7 288 267 184 Kehyskunnat ovat puolestaan rakenteeltaan suurten kaupunkien naapuristossa sijaitsevia nuorten perheiden suosimia asuinpaikkoja. Yli 75-vuotiaisen osuus on maan kuntien joukossa matalimmasta päästä. Alle kouluikäisten osuudet ovat korkeita.

Taulukko 1 D. osa 1 Kuntien väestöjen ikärakenne vuonna 2012, muut kunnat 0-6 v. vuosiluokan keskim. koko 7-14 v. vuosiluokan keskim. koko 15-29 v. vuosiluokan keskim. koko 0-6 - 7-14 - 15-64 - Yli 65 - Yli 75 - Yli 85- Asukasluku vuotiaide vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden 2012 n osuus % osuus % osuus % osuus % osuus % osuus % Multia 1816 6,4 8,3 37,0 30,3 18,5 5,6 17 19 14 Savitaipale 3764 5,0 6,8 36,3 32,5 17,4 4,6 27 32 32 Vesanto 2328 5,2 6,2 37,9 32,6 16,9 5,0 17 18 17 Sulkava 2844 3,6 7,6 37,5 32,5 16,0 4,5 15 27 21 Rautavaara 1813 4,9 6,2 38,4 32,3 15,9 3,6 13 14 12 Tervo 1704 3,4 6,8 38,7 29,2 15,8 4,2 8 15 14 Ylitornio 4556 4,6 7,0 37,1 29,6 15,6 4,2 30 40 43 Pielavesi 4926 6,6 8,1 36,8 29,6 15,5 4,3 46 50 40 Hirvensalmi 2377 3,9 8,0 38,7 30,1 15,4 4,2 13 24 18 Rautalampi 3444 5,8 8,1 39,0 29,2 14,8 4,4 28 35 26 Kangasniemi 5839 5,5 6,7 37,6 30,2 14,6 3,8 46 49 48 Rääkkylä 2490 4,5 7,3 41,1 29,4 14,3 4,2 16 23 17 Hartola 3205 4,0 7,0 39,9 29,4 14,2 4,0 18 28 26 Viitasaari 6957 4,9 7,6 37,6 28,3 14,1 3,3 49 66 69 Närpiö 9380 6,5 7,2 37,9 26,9 14,1 4,8 87 85 100 Valtimo 2421 5,7 7,4 39,8 27,8 14,0 4,4 20 23 18 Juuka 5324 4,8 7,4 40,1 28,5 14,0 3,5 37 49 40 Kaavi 3315 5,2 8,6 38,1 29,2 13,8 4,3 25 36 27 Halsua 1248 5,4 9,0 37,8 26,6 13,8 3,2 10 14 12 Luumäki 5022 6,2 7,8 40,0 27,6 13,7 4,0 44 49 37 Keitele 2476 5,3 7,4 41,1 26,9 13,5 4,1 19 23 21 Tuusniemi 2795 5,2 6,6 39,1 28,4 13,5 3,7 21 23 22 Karstula 4376 6,0 8,8 38,9 26,8 13,3 3,6 38 48 36 Kiuruvesi 8989 6,7 8,4 37,8 25,3 13,1 4,1 86 95 91 Sonkajärvi 4493 6,3 7,6 39,5 25,6 13,0 3,5 40 43 41

Taulukko 1 D. osa 2 Kuntien väestöjen ikärakenne vuonna 2012, muut kunnat (jatkoa edelliseltä sivulta) 0-6 v. vuosiluokan keskim. koko 7-14 v. vuosiluokan keskim. koko 15-29 v. vuosiluokan keskim. koko 0-6 - 7-14 - 15-64 - Yli 65 - Yli 75 - Yli 85- Asukasluku vuotiaide vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden vuotiaiden 2012 n osuus % osuus % osuus % osuus % osuus % osuus % Suonenjoki 7496 6,0 8,0 39,3 26,4 12,8 3,8 64 75 68 Kitee 11341 5,3 7,5 39,5 26,9 12,8 3,3 86 107 100 Hankasalmi 5453 7,2 8,1 38,2 25,4 12,7 3,8 56 55 52 Saarijärvi 10258 6,6 8,0 39,0 25,3 12,6 3,5 97 103 95 Pihtipudas 4441 7,6 9,0 38,0 25,0 12,4 3,0 48 50 40 Keuruu 10488 6,6 7,6 39,8 26,3 12,3 3,6 98 100 95 Juankoski 5093 5,5 7,2 42,1 25,6 12,2 3,5 40 46 41 Kinnula 1764 7,5 9,3 36,6 25,2 12,0 2,8 19 21 16 Leppävirta 10274 6,4 8,5 40,2 24,9 11,6 2,9 94 109 84 Oripää 1434 8,4 12,3 38,3 21,3 11,3 3,2 17 22 13 Vieremä 3930 6,9 8,6 39,5 22,4 11,3 3,0 39 42 40 Polvijärvi 4728 6,2 8,0 41,0 24,0 11,2 2,9 42 47 42 Lapinlahti 10289 7,6 9,0 39,9 22,2 11,0 3,4 112 115 101 Ranua 4227 8,3 11,5 36,3 20,8 10,2 2,5 50 61 45 Maaninka 3826 7,8 9,9 40,6 22,1 10,2 2,8 43 47 32 Lapua 14650 8,9 10,0 39,2 20,0 10,1 2,9 187 184 158 Hämeenkyrö 10500 7,8 10,2 41,3 19,9 9,1 2,6 117 134 102 Haapavesi 7283 9,2 11,3 37,8 18,1 9,0 2,6 95 103 88 Kannus 5736 8,4 10,6 37,7 18,9 8,8 2,6 69 76 70 Perho 2923 12,6 13,2 33,9 18,2 8,7 2,5 52 48 35 Kärkölä 4772 6,9 8,7 42,2 20,7 8,4 2,4 47 52 46 Pyhäntä 1566 8,7 11,4 36,8 17,4 7,7 2,1 20 22 19 Muhos 8948 12,1 13,6 37,6 14,7 7,3 1,7 155 152 96 Tässä kuntajoukossa on ikärakenteeltaan maan vanhimpia kuntia, poikkeuksena ovat eräät Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan lapsirikkaat maaseutukunnat. Alle kouluikäisten ikäluokan keskimääräinen koko antaa kuvan vuosittain koulun aloittavien lukumääristä.

Taulukko 2. Tiivistelmä Pohjois-Savon kuntien ikärakenteen indikaattoreista Asukasluku 75 vuotta Alle 15 v. osuus täyttäneitä 75 vuotta täyttäneiden Alle kouluikäiset; Ikäluokan keskimääräinen Kunta tai alue v. 2012 lopussa (%) (abs) osuus (%) koko (*) Iisalmi 22135 15,2 2208 10,0 241 Juankoski 5093 12,7 623 12,2 40 Kaavi 3315 13,8 458 13,8 22 Keitele 2476 12,6 334 13,5 21 Kiuruvesi 8989 15,1 1178 13,1 85 Kuopio 105136 15,3 8388 8,0 1108 Lapinlahti 10289 16,6 1136 11,0 109 Leppävirta 10274 14,9 1193 11,6 96 Maaninka 3826 17,7 391 10,2 39 Pielavesi 4926 14,7 763 15,5 44 Rautalampi 3444 13,9 510 14,8 27 Rautavaara 1813 11,1 288 15,9 12 Siilinjärvi 21431 20,6 1314 6,1 286 Sonkajärvi 4493 13,9 583 13,0 39 Suonenjoki 7496 14,0 963 12,8 64 Tervo 1704 10,2 269 15,8 7 Tuusniemi 2795 11,8 376 13,5 21 Vesanto 2328 11,4 393 16,9 19 Vieremä 3930 15,5 443 11,3 41 Pohjois-Savon shp:n väestö yhteensä 248233 15,4 24282 9,8 2506 Koko maan väestö 5426674 16,4 452866 8,3 61232 (*): lapsi-ikäluokan keskimääräinen koko on saatu laskemalla kolmen ikäluokan (1, 2 ja 3 -vuotiaat) keskiarvo Pohjois-Savon kunnat on otettu tähän yhdistelmätarkasteluun vielä erikseen. Kuopiota ja Siilinjärveä lukuun ottamatta kaikissa muissa kunnissa yli 75-vuotiaiden osuus on selvästi koko maan tasoa korkeampi. Vesanto ja Rautavaara kuuluvat tässä vertailussa maan kärkikuntien joukkoon. Alle 15-vuotiaiden osuudessa näkyy sama profiili käänteisenä, mutta ei yhtä voimakkaana kuin ikääntyneiden osuudessa.

Taulukko 3 A. Väestöennuste 2030, keskussairaalapaikkakunnat Kunnan koko väestö v. 2012 Kunnan 75 v. täyttänyt väestö v. 2012 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä, 2012 Väestöennuste 2030, kunnan koko väestö Väestöennuste 2030, kunnan 75 v. täyttänyt väestö 75-84- vuotiaiden ennustettu osuus (%) v. 2030 Yli 85 v.- vuotiaiden ennustettu osuus (%) v. 2030 Yli 75- vuotiaiden ennustettu osuus /%) v. 2030 Asukasluvuneiden 75 v. täyttä- muutos määrän 2030-2012 muutos 20130-2013 75 vuotta täyttäneitä enemmän (%) kuin 2012 Ympärivrkhoidon lisäys, jos 5 % kattavuus Ympärivrkhoidon lisäys, jos 10 % kattavuus Espoo 256824 12071 4,7 306965 29776 7 2,7 9,7 50141 17705 147 885 1770 Oulu 190847 10687 5,6 223581 23476 7,8 2,7 10,5 32734 12789 120 639 1279 Seinäjoki 59556 4288 7,2 71803 8832 9 3,3 12,3 12247 4544 106 227 454 Jyväskylä 133482 8810 6,6 151041 17823 8,6 3,2 11,8 17559 9013 102 451 901 Lahti 103016 9065 8,8 114139 17806 11,3 4,3 15,6 11123 8740 96 437 874 Joensuu 74168 6156 8,3 77878 11682 11 4 15 3710 5526 90 276 553 Kokkola 46773 3789 8,1 52024 7127 10 3,7 13,7 5251 3339 88 167 334 Rovaniemi 60877 4444 7,3 67659 8322 9,2 3,1 12,3 6782 3878 87 194 388 Kuopio 105136 8411 8 111805 15317 10,1 3,6 13,7 6669 6906 82 345 691 Helsinki 603968 41070 6,8 692183 74756 7,6 3,2 10,8 88215 33686 82 1684 3369 Hämeenlinna 67497 6750 10 75574 11941 11,4 4,4 15,8 8077 5191 77 260 519 Mikkeli 54519 5288 9,7 54331 9345 12,4 4,8 17,2-188 4057 77 203 406 Tampere 217421 16959 7,8 241978 29521 8,7 3,5 12,2 24557 12562 74 628 1256 Kajaani 37973 3266 8,6 38060 5633 10,9 3,9 14,8 87 2367 72 118 237 Lappeenranta 72424 6735 9,3 74573 11484 11,1 4,3 15,4 2149 4749 71 237 475 Pori 83285 8245 9,9 85702 13627 11,3 4,6 15,9 2417 5381 65 269 538 Kotka 54873 5487 10 55827 9044 11,7 4,5 16,2 954 3557 65 178 356 Vaasa 65674 5517 8,4 73667 8987 8,7 3,5 12,2 7993 3471 63 174 347 Turku 180225 16040 8,9 191503 25853 9,6 3,9 13,5 11278 9813 61 491 981 Savonlinna 36584 4280 11,7 33915 6851 14,5 5,7 20,2-2669 2571 60 129 257 Kemi 22257 2292 10,3 21465 3520 12,2 4,2 16,4-792 1228 54 61 123 Taulukossa esitetään Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaiset tiedot vuodelle 2030 ulottuvasta ennusteesta. Ikääntyneiden absoluuttisen määrän ja suhteellisen osuuden kasvu on voimakasta. Espoo kuuluu niihin kaupunkeihin, joihin on kohdistunut aikaisempina vuosikymmeninä voimakas muuttoliike. Nyt muuttovoitto merkitsee ikääntyneiden määrän ja osuuden kasvua maan jyrkimpiin kuuluvalla kulmakertoimella. Mukana on myös havainnollistamistarkoituksessa laskelma siitä, miten paljon pitäisi varautua lisäämään vanhusikäisten pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa laitoshoidossa tai palveluasumisen yksiköissä, jos sovellettaisiin nykyisiä kattavuusprosentteja yli 75-vuotiaiden keskuudessa. Esimerkiksi Kuopion olisi varauduttava lisäämään 17 vuodessa 345 691 hoitopaikkaa.

Taulukko 3 B. Väestöennuste 2030, aluesairaalapaikkakunnat Kunnan koko väestö v. 2012 Kunnan 75 v. täyttänyt väestö v. 2012 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä, 2012 Väestöen nuste 2030, kunnan koko väestö Väestöen 75-84- nuste vuotiaiden 2030, ennustettu kunnan 75 osuus (%) v. v. 2030 täyttänyt väestö Yli 85 - vuotiaiden ennustettu osuus (%) v. 2030 Yli 75- vuotiaiden ennustettu osuus /%) v. 2030 Asukasluvun muutos 2030-2012 75 v. täyttäneiden määrän muutos 20130-2013 75 vuotta täyttäneitä enemmän (%) kuin 2012 Ympärivrkhoidon lisäys, jos 5 % kattavuus Ympärivrkhoidon lisäys, jos 10 % kattavuus Raahe 25659 1847 7,2 25351 4158 12,1 4,3 16,4-308 2310 125 116 231 Lohja 47516 3564 7,5 53299 7782 10,7 3,9 14,6 5783 4218 118 211 422 Porvoo 49028 3383 6,9 53886 7382 10 3,7 13,7 4858 3999 118 200 400 Uusikaupunki 15499 1519 9,8 14628 3189 15,8 6 21,8-871 1670 110 84 167 Hyvinkää 45592 3556 7,8 50053 7057 10,4 3,7 14,1 4461 3501 98 175 350 Riihimäki 29215 2308 7,9 34145 4541 9,9 3,4 13,3 4930 2233 97 112 223 Salo 54858 5321 9,7 58180 9483 11,8 4,5 16,3 3322 4162 78 208 416 Valkeakoski 21172 2054 9,7 23316 3521 10,8 4,3 15,1 2144 1467 71 73 147 Oulainen 7847 800 10,2 7394 1360 13,3 5,1 18,4-453 560 70 28 56 Raasepori 28829 2941 10,2 31174 4957 11,2 4,7 15,9 2345 2016 69 101 202 Iisalmi 22135 2214 10 21602 3694 12,6 4,5 17,1-533 1480 67 74 148 Kouvola 87296 8991 10,3 82212 14798 12,9 5,1 18-5084 5807 65 290 581 Rauma 39842 3984 10 38726 6506 12 4,8 16,8-1116 2522 63 126 252 Pietarsaari 19680 2047 10,4 19896 3323 11,4 5,3 16,7 216 1276 62 64 128 Varkaus 22340 2480 11,1 19886 3997 14,8 5,3 20,1-2454 1517 61 76 152 Pieksämäki 19407 2387 12,3 17095 3744 15,8 6,1 21,9-2312 1357 57 68 136 Jämsä 22354 2548 11,4 19720 3983 14,3 5,9 20,2-2634 1435 56 72 144 Sastamala 25747 2961 11,5 26502 4611 12,6 4,8 17,4 755 1650 56 83 165 Imatra 28294 3254 11,5 25941 4981 13,6 5,6 19,2-2353 1727 53 86 173 Loimaa 16737 2075 12,4 15882 3113 14,2 5,4 19,6-855 1037 50 52 104 Aluesairaalapaikkakunnilla ikääntyneiden osuuden kasvu on keskussairaalapaikkakuntia maltillisempaa ennusteen mukaan. Poikkeuksia ovat Raahe, Lohja ja Porvoo, joiden alueelle suuntautuu muuttoliikettä ja joista Raahessa on jo rakenteeltaan lähtötilanteessa nuori ikärakenne.

Taulukko 3 C. Väestöennuste 2030, kehyskunnat Kunnan koko väestö v. 2012 Kunnan 75 v. täyttänyt väestö v. 2012 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä, 2012 Väestöen nuste 2030, kunnan koko väestö Väestöen 75-84- nuste vuotiaiden 2030, ennustettu kunnan 75 osuus (%) v. v. 2030 täyttänyt väestö Yli 85 - vuotiaiden ennustettu osuus (%) v. 2030 Yli 75- vuotiaiden ennustettu osuus /%) v. 2030 Asukasluvun muutos 2030-2012 75 v. täyttäneiden määrän muutos 20130-2013 75 vuotta täyttäneitä enemmän (%) kuin 2012 Ympärivrkhoidon lisäys, jos 5 % kattavuus Ympärivrkhoidon lisäys, jos 10 % kattavuus Pirkkala 18128 906 5 26154 2955 8,1 3,2 11,3 8026 2049 226 102 205 Kempele 16383 688 4,2 19796 2079 7,7 2,8 10,5 3413 1390 202 70 139 Nurmijärvi 40719 1873 4,6 47736 4869 7,5 2,7 10,2 7017 2996 160 150 300 Muurame 9569 478 5 11012 1233 8,4 2,8 11,2 1443 755 158 38 75 Siilinjärvi 21431 1307 6,1 23348 3245 10 3,9 13,9 1917 1938 148 97 194 Kontiolahti 14245 741 5,2 16600 1809 8,3 2,6 10,9 2355 1069 144 53 107 Kaarina 31363 2133 6,8 35656 4921 10,1 3,7 13,8 4293 2788 131 139 279 Hollola 22054 1522 6,9 24383 3487 10,4 3,9 14,3 2329 1965 129 98 197 Ylöjärvi 31515 1891 6 38421 4265 8,1 3 11,1 6906 2374 126 119 237 Taipalsaari 4840 392 8,1 4746 850 13,1 4,8 17,9-94 457 117 23 46 Sipoo 18739 1162 6,2 23429 2437 7,4 3 10,4 4690 1275 110 64 127 Mustasaari 19012 1616 8,5 23091 3256 9,9 4,2 14,1 4079 1640 101 82 164 Keminmaa 8585 687 8 8145 1377 12,7 4,2 16,9-440 690 100 34 69 Kangasala 30126 2109 7 34073 4225 8,9 3,5 12,4 3947 2116 100 106 212 Janakkala 16921 1421 8,4 19543 2658 9,8 3,8 13,6 2622 1236 87 62 124 Kaikkein jyrkin ikääntyneiden osuuden lisäys kohdistuu juuri kehyskuntiin. Siilinjärvellä tämä on samaa tasoa kuin Espoossa. Pirkkala ja Kempele ovat maan kärkikuntien joukossa.

Taulukko 3 D. osa 1 Väestöennuste 2030, muut kunnat Kunnan koko väestö v. 2012 Kunnan 75 v. täyttänyt väestö v. 2012 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä, 2012 Väestöennuste 2030, kunnan koko väestö Väestöennuste vuotiaiden 75-84- 2030, ennustettu kunnan 75 v. osuus (%) täyttänyt v. 2030 väestö Yli 85 v.- vuotiaiden ennustettu osuus (%) v. 2030 Yli 75- vuotiaiden ennustettu osuus /%) v. 2030 Asukasluvun muutos 2030-2012 75 v. täyttäneiden määrän muutos 20130-2013 75 vuotta täyttäneitä enemmän (%) kuin 2012 Ympärivrkhoidon lisäys, jos 5 % kattavuus Ympärivrkhoidon lisäys, jos 10 % kattavuus Kärkölä 4772 401 8,4 4801 816 12,7 4,3 17 29 415 104 21 42 Pyhäntä 1566 121 7,7 1210 230 14,3 4,7 19-356 109 91 5 11 Forssa 17727 2039 11,5 17885 3595 14,7 5,4 20,1 158 1556 76 78 156 Hämeenkyrö 10500 956 9,1 11611 1660 10,4 3,9 14,3 1111 705 74 35 70 Polvijärvi 4728 530 11,2 4546 896 15,1 4,6 19,7-182 366 69 18 37 Kannus 5736 505 8,8 5334 853 11,7 4,3 16-402 349 69 17 35 Kinnula 1764 212 12 1663 353 15,2 6 21,2-101 141 67 7 14 Kitee 11341 1452 12,8 9517 2332 17,6 6,9 24,5-1824 880 61 44 88 Keuruu 10488 1290 12,3 9756 2039 15 5,9 20,9-732 749 58 37 75 Perho 2923 254 8,7 2620 401 11,3 4 15,3-303 147 58 7 15 Muhos 8948 653 7,3 9868 1026 7,7 2,7 10,4 920 373 57 19 37 Tuusniemi 2795 377 13,5 2581 591 16,8 6,1 22,9-214 214 57 11 21 Mänttä-Vilppula 11122 1468 13,2 10042 2300 16,7 6,2 22,9-1080 832 57 42 83 Suonenjoki 7496 959 12,8 7236 1483 14,9 5,6 20,5-260 524 55 26 52 Maaninka 3826 390 10,2 3845 600 11,4 4,2 15,6 19 210 54 10 21 Luumäki 5022 688 13,7 4770 1054 16,1 6 22,1-252 366 53 18 37 Viitasaari 6957 981 14,1 6254 1495 17 6,9 23,9-703 514 52 26 51 Haapavesi 7283 655 9 7026 991 10,5 3,6 14,1-257 335 51 17 34 Oripää 1434 162 11,3 1637 244 11,2 3,7 14,9 203 82 51 4 8 Leppävirta 10274 1192 11,6 9175 1789 14,1 5,4 19,5-1099 597 50 30 60 Keitele 2476 334 13,5 2162 499 17,4 5,7 23,1-314 165 49 8 17 Juankoski 5093 621 12,2 4297 928 16,2 5,4 21,6-796 307 49 15 31 Lapua 14650 1480 10,1 16009 2193 10 3,7 13,7 1359 714 48 36 71 Lapinlahti 10289 1132 11 9882 1670 12,6 4,3 16,9-407 538 48 27 54 Hartola 3205 455 14,2 2842 671 17,4 6,2 23,6-363 216 47 11 22

Taulukko 3 D. osa 2 Väestöennuste 2030, muut kunnat (jatkoa edelliseltä sivulta) Kunnan koko väestö v. 2012 Kunnan 75 v. täyttänyt väestö v. 2012 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä, 2012 Väestöennuste 2030, kunnan koko väestö Väestöennuste vuotiaiden 75-84- 2030, ennustettu kunnan 75 v. osuus (%) täyttänyt v. 2030 väestö Yli 85 v.- vuotiaiden ennustettu osuus (%) v. 2030 Yli 75- vuotiaiden ennustettu osuus /%) v. 2030 Asukasluvun muutos 2030-2012 75 v. täyttäneiden määrän muutos 20130-2013 75 vuotta täyttäneitä enemmän (%) kuin 2012 Ympärivrkhoidon lisäys, jos 5 % kattavuus Ympärivrkhoidon lisäys, jos 10 % kattavuus Valtimo 2421 339 14 2087 499 17,8 6,1 23,9-334 160 47 8 16 Kangasniemi 5839 852 14,6 5047 1247 17,6 7,1 24,7-792 394 46 20 39 Saarijärvi 10258 1293 12,6 9046 1873 15 5,7 20,7-1212 580 45 29 58 Ranua 4227 431 10,2 3254 618 14,1 4,9 19-973 187 43 9 19 Sonkajärvi 4493 584 13 3927 821 15,5 5,4 20,9-566 237 41 12 24 Juuka 5324 745 14 4157 1035 17,9 7 24,9-1167 290 39 14 29 Karstula 4376 582 13,3 3773 807 15,2 6,2 21,4-603 225 39 11 23 Hankasalmi 5453 693 12,7 5553 961 12,7 4,6 17,3 100 268 39 13 27 Tervo 1704 269 15,8 1478 365 18,1 6,6 24,7-226 96 36 5 10 Kaavi 3315 457 13,8 3024 617 14,5 5,9 20,4-291 159 35 8 16 Rautalampi 3444 510 14,8 3106 683 15,9 6,1 22-338 174 34 9 17 Hirvensalmi 2377 366 15,4 2078 490 17,5 6,1 23,6-299 124 34 6 12 Vieremä 3930 444 11,3 3650 591 11,7 4,5 16,2-280 147 33 7 15 Rääkkylä 2490 356 14,3 2021 471 17 6,3 23,3-469 115 32 6 11 Sulkava 2844 455 16 2254 591 18,3 7,9 26,2-590 136 30 7 14 Rautavaara 1813 288 15,9 1479 373 18 7,2 25,2-334 84 29 4 8 Pihtipudas 4441 551 12,4 3625 707 13,8 5,7 19,5-816 156 28 8 16 Ylitornio 4556 711 15,6 3599 911 17,8 7,5 25,3-957 200 28 10 20 Pielavesi 4926 764 15,5 4092 974 17,2 6,6 23,8-834 210 28 11 21 Närpiö 9380 1323 14,1 9618 1683 11,8 5,7 17,5 238 361 27 18 36 Vesanto 2328 393 16,9 2026 492 17,5 6,8 24,3-302 99 25 5 10 Kiuruvesi 8989 1178 13,1 7538 1462 14 5,4 19,4-1451 285 24 14 28 Halsua 1248 172 13,8 948 210 15,4 6,8 22,2-300 38 22 2 4 Savitaipale 3764 655 17,4 2900 792 18,8 8,5 27,3-864 137 21 7 14 Multia 1816 336 18,5 1477 338 16,5 6,4 22,9-339 2 1 0 0 Maaseutumaisten kuntien joukosta löytyy kuntia, joilla ikääntyneiden lisääntymistä kuvaavat luvut ovat varsin maltillisia. Tämän jälkimmäisen sivun kuntien voi olettaa selviytyvän vanhusikäisten ympärivuorokautisten hoivapaikkojen järjestämisestä lisäämättä oleellisesti kapasiteettia nykytasosta.

Taulukko 4 A. Sosiaalisen tilanteen ja sosiaalisten ongelmien indikaattoreita, keskussairaalapaikkakunnat Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä Lapsiperheet, % perheistä Avioeroja 25-64- vuotiailla / 1 000 vastaavanikäistä naimisissa olevaa Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista Asunnottomat yksinäiset / 1 000 asukasta Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, % asuntokunnista Eläkkeens aajien asumistukea saaneet, % asuntokunnista Työttömät, % työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta Nuorisotyöttömät, % 18-24- vuotiaasta työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Vaikeasti työllistyvät, % 15-64- vuotiaista Kotka 25,1 38,1 19,0 7,9 30,0 1,1 10,0 9,0 15,9 4,4 23,3 27,8 7,1 Joensuu 23,3 37,0 13,7 7,7 28,7 1,4 11,7 7,6 15,1 3,7 18,1 24,2 6,5 Kemi 28,2 35,6 18,3 7,2 31,3 0,4 9,6 9,9 14,5 2,1 22,8 14,8 5,3 Lahti 26,2 37,5 23,0 6,9 28,0 1,3 10,3 9,6 14,1 4,0 16,9 28,6 6,7 Savonlinna 20,6 33,0 14,6 6,8 27,3 0,4 6,4 9,5 13,6 3,6 19,0 26,4 5,8 Jyväskylä 21,1 39,8 15,8 8,1 28,6 1,1 11,0 6,5 13,2 3,8 17,0 28,7 5,6 Oulu 19,6 44,3 17,7 7,9 26,4 0,3 10,4 6,3 13,1 3,1 20,1 23,8 5,0 Rovaniemi 22,7 41,6 18,1 8,1 27,9 0,8 9,6 7,6 13,0 3,2 18,9 24,8 5,1 Tampere 25,3 36,7 21,1 8,0 30,9 1,5 11,1 7,1 13,0 3,9 13,4 30,4 5,7 Turku 27,7 35,7 21,0 7,9 32,9 1,2 10,6 7,6 12,9 3,6 12,4 27,7 5,5 Kajaani 20,8 38,9 17,6 7,3 27,0 9,2 8,0 12,5 3,0 18,4 23,6 5,5 Pori 23,0 37,4 17,4 7,4 27,6 1,1 7,3 8,7 12,4 3,8 17,3 30,3 5,7 Lappeenranta 22,7 37,7 18,4 6,9 25,4 0,7 8,1 8,2 11,9 3,0 15,6 25,6 5,2 Mikkeli 20,3 36,5 12,7 7,2 27,5 0,6 6,5 8,5 11,1 2,8 17,3 25,2 4,6 Kuopio 21,2 38,1 18,2 7,7 27,9 1,8 9,0 8,0 10,3 2,6 11,9 25,0 4,0 Hämeenlinna 21,4 37,7 19,0 7,6 28,4 0,1 6,7 8,1 8,7 2,1 11,7 23,8 3,9 Kokkola 16,7 40,6 14,5 8,8 28,2 0,3 6,4 7,6 8,7 1,5 13,1 17,7 3,3 Seinäjoki 18,4 41,8 16,2 6,7 22,2 0,5 6,7 6,6 8,3 1,9 13,2 22,7 3,1 Helsinki 28,3 38,5 21,8 10,4 34,9 6,8 8,8 6,4 7,8 1,8 6,3 22,8 3,2 Vaasa 19,2 39,3 16,0 8,2 28,5 0,7 7,5 6,3 7,7 1,7 9,7 22,0 3,2 Espoo 19,7 46,9 16,6 9,7 26,3 2,2 7,1 4,2 5,9 1,2 5,6 20,0 2,4 Tämän taulukon lajittelutiedoksi on valittu työttömien osuus työvoimasta. Vertailussa näkyvät elinkeinoelämän rakennemuutoksen jäljet.

Taulukko 4 B. Sosiaalisen tilanteen ja sosiaalisten ongelmien indikaattoreita, aluesairaalapaikkakunnat Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä Lapsiperheet, % perheistä Avioeroja 25-64- vuotiailla / 1 000 vastaavanikäistä naimisissa olevaa Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista / 1 000 kunnista asukasta Varkaus 22,0 34,0 18,4 6,7 28,5 0,0 8,5 9,5 16,4 5,0 26,0 30,8 7,2 Imatra 22,8 33,8 17,9 6,6 26,5 0,0 7,1 8,6 13,9 3,3 24,2 23,9 6,1 Jämsä 20,7 35,8 14,1 8,1 30,0 6,0 7,8 13,7 4,8 22,1 35,1 6,5 Forssa 25,3 34,0 20,7 6,7 28,2 1,6 7,3 10,2 13,4 3,5 17,9 26,2 6,6 Salo 19,1 39,6 17,9 7,9 27,1 0,5 5,8 6,9 13,0 3,0 16,4 23,2 5,4 Iisalmi 20,2 36,5 12,8 7,2 27,1 1,8 7,4 10,2 12,0 3,1 16,6 26,2 5,4 Valkeakoski 18,2 38,6 18,2 8,0 27,1 0,3 5,9 5,7 12,0 3,1 19,9 25,9 5,3 Mänttä-Vilppula 22,2 32,4 11,0 6,3 25,6 0,0 5,7 7,0 11,8 3,1 22,8 26,3 5,8 Kouvola 21,5 35,9 15,6 6,6 26,3 0,2 6,6 7,8 11,7 3,1 17,9 26,6 5,1 Oulainen 20,7 40,4 14,1 9,5 33,3 1,9 5,8 8,4 11,6 2,4 21,3 20,3 4,0 Rauma 18,1 36,8 15,9 6,9 26,2 0,8 5,0 6,3 10,3 2,6 11,8 24,7 4,4 Uusikaupunki 19,4 33,6 13,9 6,4 27,1 4,8 7,7 9,9 1,6 12,1 16,7 3,8 Raahe 16,9 39,2 16,0 9,1 31,0 0,5 7,4 7,2 9,7 1,5 18,6 15,3 3,6 Riihimäki 21,8 41,2 20,1 9,3 30,3 3,0 7,4 7,3 9,5 2,2 13,5 22,9 4,4 Pieksämäki 22,1 31,3 11,2 6,4 27,1 0,4 5,6 10,6 9,2 1,6 13,4 16,9 3,7 Pietarsaari 15,8 37,6 11,4 8,4 28,1 1,0 5,4 6,7 8,8 2,4 10,9 27,7 3,7 Hyvinkää 21,6 41,2 19,0 8,4 28,1 1,0 7,2 7,1 7,8 1,6 10,6 20,7 3,6 Porvoo 19,0 41,8 16,2 9,3 27,1 0,4 5,6 6,0 7,8 2,2 11,5 28,0 3,6 Lohja 20,7 41,6 19,5 9,7 29,4 0,5 5,3 5,9 7,7 2,1 10,7 27,5 3,3 Loimaa 19,1 35,1 21,8 8,2 32,4 0,0 4,1 7,7 7,6 1,3 9,6 16,5 3,0 Raasepori 20,5 39,2 12,6 9,1 29,4 0,4 5,1 6,0 7,5 1,7 8,9 22,6 2,9 Sastamala 19,3 37,1 13,8 9,4 32,2 0,4 4,0 7,6 6,3 0,9 11,2 14,7 2,1 Asunnottomat yksinäiset Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, % asuntokunnista Eläkkeens aajien asumistukea saaneet, % asuntokunnista Työttömät, % työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta Nuorisotyöttömät, % 18-24- vuotiaasta työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Vaikeasti työllistyvät, % 15-64- vuotiaista Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista lapsi-asunto- Pitkäaikaistyöttömien prosenttiosuus koko työvoimasta sekä nuorisotyöttömien osuus 18-24-vuotiaista ovat Varkaudessa vertailusarjansa korkeimmat ja myös koko 106 kunnan joukossa kärkiluokkaa.

Taulukko 4 C. Sosiaalisen tilanteen ja sosiaalisten ongelmien indikaattoreita, kehyskunnat Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä Avioeroja 25-64- vuotiailla / 1 000 vastaavanikäistä Lapsiperheet, % naimisissa perheistä olevaa Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista Asunnotto mat yksinäiset / 1 000 asukasta Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, % asuntokunnista Eläkkeensaajien asumistukea saaneet, % asuntokunnista Työttömät, % työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta Nuorisotyöttömät, % 18-24- vuotiaasta työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Vaikeasti työllistyvät, % 15-64- vuotiaista Keminmaa 17,9 39,4 11,7 7,7 24,8 4,3 5,6 10,4 1,5 23,6 14,4 3,5 Kontiolahti 13,2 47,1 13,2 11,2 26,8 1,5 4,4 5,9 10,4 2,2 18,5 21,4 4,2 Kempele 16,4 52,1 17,2 9,6 22,9 0,4 5,3 5,2 9,8 2,2 17,5 22,6 3,3 Muurame 15,0 49,0 11,9 9,9 24,4 5,0 5,2 8,9 2,7 15,8 30,0 3,8 Taipalsaari 18,0 38,9 10,7 6,8 19,2 2,8 5,5 8,5 2,3 18,5 26,6 3,8 Ylöjärvi 14,9 47,5 13,0 10,0 24,6 0,9 4,6 4,4 8,3 2,1 12,9 25,5 3,5 Pirkkala 15,8 47,5 12,0 9,0 23,4 0,3 4,7 3,4 8,2 2,2 13,3 27,4 3,4 Hollola 16,6 42,2 11,9 8,7 26,2 0,3 4,4 5,6 8,0 2,1 11,1 25,9 3,6 Kangasala 16,5 45,0 13,9 8,6 23,2 0,4 3,7 5,2 8,0 2,0 16,8 25,5 3,2 Janakkala 19,3 41,5 18,0 9,5 29,1 0,5 4,1 5,6 7,5 1,9 10,4 26,0 3,4 Siilinjärvi 14,8 44,9 13,2 9,0 24,8 0,6 4,0 6,6 7,3 1,5 15,7 20,3 2,7 Kaarina 16,4 44,9 14,2 8,4 22,6 1,1 4,3 4,6 6,4 1,0 13,7 16,0 2,2 Sipoo 14,5 46,6 12,1 10,1 23,7 0,5 2,4 4,6 4,3 1,1 6,7 25,3 1,6 Nurmijärvi 15,6 49,6 14,8 11,2 27,0 0,5 3,6 3,8 4,2 0,8 7,3 18,3 1,6 Mustasaari 11,0 42,6 7,6 8,5 22,5 0,0 1,5 3,4 3,8 0,8 5,1 20,9 1,3 Työllisyystilanne on kehyskunnissa keskimääräistä parempi. Lapsiperheiden osuus perheistä on niin ikään korkea.

Taulukko 4 D. osa 1 Sosiaalisen tilanteen ja sosiaalisten ongelmien indikaattoreita, muut kunnat Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä Lapsiperheet, % perheistä Avioeroja 25-64- vuotiailla / 1 000 vastaavanikäistä naimisissa olevaa Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista Ahtaasti asuvat lapsiasunto kunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista Asunnottomat yksinäiset / 1 000 asukasta Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, % asuntokunnista Eläkkeensaajien asumistukea saaneet, % asuntokunnista Työttömät, % työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta Nuorisotyöttömät, % 18-24- vuotiaasta työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Vaikeasti työllistyvät, % 15-64- vuotiaista Polvijärvi 19,0 32,9 9,4 12,1 43,7 0,0 5,5 11,6 15,7 4,8 20,8 30,8 7,7 Rääkkylä 22,1 30,6 10,7 9,9 42,2 4,3 14,7 15,0 3,3 20,5 22,0 6,5 Saarijärvi 19,3 33,7 15,0 9,0 33,6 0,5 5,3 9,6 14,7 3,2 17,8 21,8 6,6 Ranua 18,4 36,7 21,8 13,3 49,2 0,0 5,4 10,9 14,4 2,7 17,5 18,7 4,9 Juuka 21,2 30,8 17,9 10,6 40,3 0,0 5,8 12,3 14,1 2,6 15,4 18,8 6,0 Kitee 17,4 30,6 10,0 8,4 33,3 0,6 5,8 11,3 14,1 3,4 18,4 24,1 6,4 Sonkajärvi 15,9 31,9 7,7 9,1 35,5 0,0 3,9 11,5 14,1 3,7 13,2 26,3 5,9 Valtimo 18,3 29,5 21,1 10,1 44,0 0,0 3,7 12,0 14,1 3,7 13,4 26,4 6,0 Kinnula 11,1 31,3 8,5 10,5 42,7 2,2 13,5 13,9 2,7 10,1 19,4 6,3 Karstula 14,3 32,2 14,1 10,1 37,0 0,0 3,4 9,1 13,8 2,7 15,2 19,6 5,4 Hankasalmi 16,8 35,6 12,5 10,6 36,9 4,5 9,7 13,4 3,1 11,0 23,2 5,5 Ylitornio 19,4 27,9 11,6 8,3 34,2 3,6 9,7 13,2 2,3 16,8 17,6 4,7 Keuruu 19,2 33,8 15,0 7,3 28,4 6,2 8,5 12,6 3,5 19,0 27,8 5,5 Kaavi 20,5 29,7 17,7 10,9 44,0 0,0 5,5 13,6 12,4 2,4 16,0 19,4 4,5 Pihtipudas 20,0 35,6 12,8 11,2 41,4 4,6 9,8 12,2 2,8 15,9 22,6 5,5 Savitaipale 17,7 31,3 18,6 7,8 32,6 0,0 3,2 10,4 12,2 3,2 13,7 26,5 5,3 Viitasaari 18,1 30,7 11,6 8,4 31,4 0,0 3,4 10,9 12,2 2,6 17,2 21,3 5,0 Rautavaara 14,3 23,0 12,0 10,3 48,2 0,0 3,8 14,3 12,0 1,8 15,1 14,6 3,3 Rautalampi 21,5 31,2 8,7 8,1 30,6 0,0 3,9 14,6 11,8 2,7 11,8 23,0 4,4 Kiuruvesi 17,6 35,6 13,2 8,6 31,3 5,0 11,3 11,6 2,8 20,0 24,2 4,6 Leppävirta 15,5 33,3 11,8 7,9 31,0 0,0 3,9 9,8 11,6 3,0 18,1 26,2 4,8 Pielavesi 14,4 29,8 10,4 9,2 37,5 0,0 4,1 13,0 11,6 2,9 17,6 24,9 4,7 Lapinlahti 18,3 36,2 11,7 10,3 35,5 0,0 5,4 10,0 11,5 3,3 12,4 28,9 5,1 Pyhäntä 14,2 39,0 4,3 14,5 45,8 0,0 2,0 10,2 11,3 2,0 16,4 18,2 3,3

Taulukko 4 D. osa 2 Sosiaalisen tilanteen ja sosiaalisten ongelmien indikaattoreita, muut kunnat (jatkoa edelliseltä sivulta) Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä Lapsiperheet, % perheistä Avioeroja 25-64- vuotiailla / 1 000 vastaavanikäistä naimisissa olevaa Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista Ahtaasti asuvat lapsiasunto kunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista Asunnottomat yksinäiset / 1 000 asukasta Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, % asuntokunnista Eläkkeensaajien asumistukea saaneet, % asuntokunnista Työttömät, % työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta Nuorisotyöttömät, % 18-24- vuotiaasta työvoimasta Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Vaikeasti työllistyvät, % 15-64- vuotiaista Luumäki 18,9 33,7 8,3 5,9 25,7 3,4 7,8 11,1 3,5 12,2 31,3 4,8 Sulkava 16,0 28,0 12,5 7,3 33,9 0,0 3,0 8,8 11,0 3,2 9,3 28,8 5,2 Tuusniemi 18,8 28,9 7,5 11,7 41,0 0,0 3,3 10,8 11,0 3,5 10,1 32,0 4,7 Vesanto 19,3 29,5 9,8 7,2 29,7 0,0 1,8 12,4 10,8 2,3 6,9 21,8 3,7 Keitele 19,3 29,7 14,1 8,9 34,8 0,0 3,6 11,6 10,7 3,5 15,2 32,2 4,8 Juankoski 19,2 29,8 14,8 9,5 36,5 0,0 4,7 11,5 10,6 2,7 13,7 25,9 4,7 Multia 21,6 31,4 4,4 11,7 50,0 2,7 10,7 10,6 3,3 9,5 30,8 4,9 Hartola 28,3 28,9 14,5 6,2 27,2 0,0 4,7 9,6 10,5 1,8 15,7 17,0 4,3 Suonenjoki 22,5 33,8 12,1 7,7 30,2 1,2 4,8 13,9 10,4 2,2 12,8 21,5 3,9 Muhos 14,6 48,3 9,0 13,6 36,4 0,7 5,3 10,3 10,3 2,1 18,9 20,4 3,4 Kangasniemi 19,8 30,1 9,3 7,5 28,8 0,9 4,0 10,6 10,2 1,9 15,6 18,2 4,4 Vieremä 13,8 36,9 12,4 11,6 37,3 3,9 10,0 10,0 3,1 11,5 30,6 4,4 Haapavesi 17,3 40,3 12,7 10,5 35,2 4,9 9,1 9,9 1,5 13,5 15,4 3,2 Perho 7,1 43,4 4,4 16,4 49,0 2,6 8,3 9,8 2,3 13,0 23,0 3,4 Hirvensalmi 19,7 31,4 15,3 9,0 37,9 0,0 4,2 9,5 9,7 3,0 19,0 30,5 4,3 Tervo 22,1 26,1 25,8 8,7 33,9 0,0 1,9 12,9 9,3 2,0 12,2 21,9 3,6 Hämeenkyrö 17,3 40,6 10,7 11,0 31,9 4,0 6,4 9,0 2,0 14,3 22,7 3,6 Halsua 6,7 34,8 9,5 5,7 19,5 0,0 1,7 11,3 8,6 2,5 29,2 3,5 Kärkölä 19,9 37,1 14,0 10,2 33,7 0,0 4,6 6,6 8,6 2,3 13,6 26,5 3,8 Maaninka 14,1 38,1 12,2 10,3 32,7 2,8 9,9 8,5 1,8 8,1 21,0 3,1 Kannus 12,4 40,5 12,3 10,1 31,6 3,5 7,5 8,0 1,4 8,7 17,9 2,9 Lapua 14,1 41,7 11,0 8,9 26,9 0,0 3,9 7,4 6,8 0,9 9,7 13,8 2,2 Oripää 15,4 42,3 4,8 12,4 34,0 0,0 1,9 4,7 6,8 1,4 20,5 2,9 Närpiö 10,1 33,3 5,4 9,4 33,2 1,1 5,4 3,1 0,4 3,4 12,9 0,8 Vaihtelu vertailussa olevien maaseutumaisten kuntien välillä on voimakasta. Pohjois-Savon kuntien työttömyysaste on vertailuryhmässä keskimääräistä luokkaa. Maaseutukunnissa pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä on yleisesti korkea, myös sellaisissa kunnissa, joissa työttömyysaste on muita vastaavia kuntia matalampi.

Taulukko 5 A. Sairastavuuden ja Kelan erityskorvausoikeuden kattavuuden tunnuslukuja 2012, keskussairaalapaikkakunnat Erityis-korvatt lääkkeisiin oikeutettuja % väestöstä Astman lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Diabeteksen lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Kelan sairastavuusindeksi Sepel-valtimotaudin lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Psykoosin vuoksi % koko väestöstä Depressiolääkk. korvausta saaneet 18-64 v. (1000 vastaavanik. kohti) Depressiolääkk. korvausta saaneet 65 v. täyttäneet (% vastaavanik. väestöstä) Alzheimerin taudin vuoksi erityiskorvatt. oikeutettuja 65 v. täyttäneitä (% vastaavanik. väestöstä) Kemi 131 29 6,4 9,6 8,8 2,3 85,5 10,7 7,0 Kuopio 114 28 8,1 8,6 9,1 2,4 114,9 13,8 6,9 Kajaani 113 29 10,4 9,0 9,0 2,2 95,8 10,6 8,2 Kotka 110 27 5,6 10,1 7,2 1,9 87,6 10,8 11,5 Oulu 108 23 8,1 8,4 8,0 1,9 96,5 13,2 7,3 Rovaniemi 107 25 8,2 8,8 7,5 1,8 81,1 11,2 6,4 Savonlinna 107 31 8,0 10,3 8,5 1,9 85,7 10,9 6,0 Mikkeli 106 27 6,3 8,6 7,9 2,3 96,0 13,2 8,2 Joensuu 106 27 9,0 9,6 8,4 2,5 107,0 13,4 6,6 Pori 105 25 5,0 8,8 5,6 1,8 99,6 12,1 4,1 Lahti 101 24 5,4 7,7 5,6 2,1 93,7 11,2 6,2 Kokkola 100 25 7,4 8,8 8,9 1,7 93,0 12,0 7,4 Jyväskylä 100 23 8,3 9,0 6,4 1,8 99,2 12,0 6,7 Turku 98 22 5,0 8,3 4,4 1,8 101,9 11,3 6,0 Seinäjoki 98 24 6,5 10,3 6,7 1,8 96,2 11,9 7,0 Lappeenranta 98 24 6,9 8,0 6,1 2,0 81,4 10,3 6,5 Tampere 97 23 5,3 8,5 5,5 1,9 104,8 14,0 6,1 Hämeenlinna 96 25 6,7 9,4 5,5 1,7 100,3 14,3 6,0 Vaasa 91 23 6,4 7,9 6,0 1,8 90,9 13,9 5,9 Helsinki 90 19 5,1 6,6 4,3 1,8 98,8 14,3 5,6 Espoo 77 16 4,7 5,9 3,9 1,2 85,1 12,0 4,9 Kelan sairastavuusindeksi on tarkoitettu tiivistäväksi tiedoksi väestön terveydestä ja sairastavuudesta. Siihen yhdistetään kolme tietoa kunnan väestöstä: 1) kuolleisuus, 2) työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus työikäisistä (15-64-vuotiaat) sekä lääkkeiden ja ravintovalmisteiden korvausoikeuksien haltijoiden osuus väestöstä. Lisäksi tiedot on vakioitu iän ja sukupuolijakauman suhteen. Vakioinnilla poistetaan kuntien ikärakenteesta ja sukupuolijakaumasta aiheutuvat erot Kuopio kuuluu muiden pohjois-savolaisten kuntien tavoin korkean sairastavuuden kuntiin.

Taulukko 5 B. Sairastavuuden ja Kelan erityskorvausoikeuden kattavuuden tunnuslukuja 2012, aluesairaalasairaalapaikkakunnat Astman lääkeh. Erityis-korvatt erit. korvatt. lääkkeisiin 40 v. (% oikeutettuja % vast. väestöstä ikäryhmästä) Diabeteksen yli lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Kelan sairastavuusindeksi Sepelvaltimotaudin lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Psykoosin vuoksi % koko väestöstä Depressiolääkk. korvausta saaneet 18-64 v. (1000 vastaavanik. kohti) Depressiolääkk. taudin vuoksi Alzheimerin korvausta erityiskorvatt. saaneet oikeutettuja 65 v. 65 v. täyttäneet täyttäneitä (% vastaavanik- väestöstä) ik. (% vastaavan- väestöstä) Varkaus 124 33 9,9 10,7 10,4 2,2 111,6 12,9 5,8 Pieksämäki 123 34 9,1 9,5 10,1 2,7 104,6 11,2 7,9 Oulainen 119 31 8,5 13,0 9,9 2,5 98,4 14,7 9,1 Iisalmi 117 32 8,2 10,1 8,7 2,4 100,0 17,9 10,6 Raahe 116 29 9,0 10,0 9,9 2,2 98,7 11,5 10,2 Mänttä-Vilppula 110 33 5,5 12,3 6,5 2,1 95,1 10,6 6,0 Imatra 109 28 6,4 9,4 7,7 2,4 91,7 10,9 7,1 Jämsä 108 30 7,5 9,4 7,0 1,8 103,6 12,7 9,8 Forssa 106 30 6,8 10,0 7,0 2,0 100,6 11,8 4,9 Sastamala 106 28 5,4 10,6 5,9 1,8 104,3 12,7 6,8 Kouvola 105 27 5,7 8,7 6,6 2,0 90,0 10,1 6,2 Loimaa 104 29 5,2 10,6 5,5 2,2 90,8 10,6 5,2 Riihimäki 101 24 6,6 8,3 5,5 1,8 102,9 13,3 5,5 Valkeakoski 101 27 5,7 10,2 6,6 1,6 96,5 12,8 5,9 Uusikaupunki 100 27 6,1 7,7 5,1 2,2 88,5 11,5 5,9 Salo 97 25 4,5 8,6 5,2 1,6 98,1 11,0 5,1 Pietarsaari 97 26 6,7 7,6 8,5 1,6 97,8 13,4 4,9 Hyvinkää 96 24 7,9 8,3 6,7 1,7 101,1 12,2 6,4 Lohja 96 23 5,5 8,7 5,3 1,5 101,2 12,9 5,7 Rauma 93 25 4,6 8,1 5,1 1,7 95,1 13,1 6,0 Raasepori 93 24 5,5 7,3 4,8 1,6 81,7 12,3 4,0 Porvoo 89 21 5,5 7,8 4,3 1,3 85,5 11,3 6,1 (jatkoa edelliseltä sivulta): Depression lääkehoitoon ei sellaisenaan, ellei ole kyse psykoosiasteisesta sairaudesta, määritetä erityiskorvausoikeutta. Tämän vuoksi depression esiintyvyydestä esitettävät luvut perustuvat toteutuneiden lääkitysten korvausta saaneiden osuuksiin. On huomattava, että taulukon depressisolääkkeitä koskevat sarakkeet ovat promilleja eikä prosentteja. Tarkkaa tuntumaa siitä, mitä päätelmiä voitaisiin tehdä Alzheimerin taudin vuoksi lääkitykseen oikeutettujen osuuksista, ei ole ehkä vielä voitu saada. Kuntien välillä on myös eroja siinä, miten aktiivisesti tautia tutkitaan ja todetaan.

Taulukko 5 C. Sairastavuuden ja Kelan erityskorvausoikeuden kattavuuden tunnuslukuja 2012, kehyskunnat Erityiskorvatt. lääkkeisiin oikeutettuja % väestöstä Astman lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Diabeteksen lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Kelan sairastavuusindeksi Sepelvaltimotaudin lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Psykoosin vuoksi % koko väestöstä Depressio-lääkk. korvausta saaneet 18-64 v. (1000 vastaavanik. kohti) Depressio-lääkk. korvausta saaneet 65 v.täyttäneet (% vastaavanik. väestöstä) Alzheimerin taudin vuoksi erityiskorvatt. oikeutettuja 65 v. täyttäneitä (% vastaavanik. väestöstä) Keminmaa 107 27 6,0 9,3 8,4 1,0 65,3 9,0 6,7 Siilinjärvi 106 26 7,8 9,3 7,9 1,7 106,4 12,0 5,3 Kempele 100 22 7,9 7,3 7,1 1,4 92,7 11,7 6,0 Kangasala 99 24 5,6 8,0 5,5 1,3 103,1 13,0 6,2 Muurame 99 22 7,0 8,9 5,6 1,3 88,3 12,5 5,0 Kontiolahti 97 23 8,5 7,7 6,5 1,7 91,5 9,7 5,1 Janakkala 96 25 7,0 9,2 5,6 1,2 92,7 10,2 4,9 Ylöjärvi 92 22 5,3 9,5 4,9 1,2 96,6 12,6 5,7 Kaarina 90 22 5,3 8,2 4,0 1,3 95,1 10,8 4,6 Nurmijärvi 89 20 6,4 7,5 4,4 1,1 90,2 10,8 4,6 Hollola 88 23 4,7 7,7 5,1 1,4 87,0 11,3 6,5 Pirkkala 86 21 5,8 7,8 4,6 1,0 98,3 11,9 5,3 Sipoo 84 19 5,5 6,8 4,3 1,0 80,7 10,5 4,8 Taipalsaari 79 23 6,2 7,5 5,3 1,2 79,8 7,9 4,9 Mustasaari 77 22 4,9 6,7 5,6 1,1 76,0 12,1 6,1

Taulukko 5 D. osa 1 Sairastavuuden ja Kelan erityskorvausoikeuden kattavuuden tunnuslukuja 2012, muut kunnat Kelan sairastavuusindeksi Erityiskorvatt. lääkkeisiin oikeutettuja % väestöstä Astman lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Psykoosin vuoksi (% koko väestöstä) Diabeteksen lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Sepelvaltimotaudin lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Depressiolääkk. korvausta saaneet 18-64 v. (1000 vastaavanik. kohti) Depressiolääkk. korvausta saaneet 65 v. täyttäneet (% vastaavan ik. väestöstä) Alzheimerin taudin vuoksi erit. korvatt. oikeutettuja 65 v. täyttäneitä % vastaavanik. Tuusniemi 152 39 9,4 11,6 12,0 3,3 118,6 14,1 5,5 Rautavaara 149 42 7,6 10,8 13,9 3,6 104,9 15,0 7,7 Kaavi 147 39 9,6 12,8 11,6 4,1 140,8 13,7 7,2 Pihtipudas 136 34 10,4 11,7 10,0 2,7 100,7 12,5 7,0 Vesanto 135 41 8,0 12,6 11,3 3,3 98,9 12,4 6,7 Suonenjoki 134 34 6,9 10,1 10,7 3,0 100,1 10,9 7,6 Rääkkylä 132 38 11,4 10,2 9,6 2,9 104,5 11,3 7,0 Rautalampi 132 37 7,8 11,6 12,2 3,0 112,1 12,4 7,9 Juuka 132 39 9,7 12,4 12,5 3,6 110,8 12,5 7,6 Ranua 131 30 9,6 11,6 9,1 2,0 102,8 12,8 6,9 Polvijärvi 130 34 9,4 11,4 9,3 3,0 86,9 8,3 3,7 Kinnula 130 32 8,6 7,4 9,5 2,2 70,4 12,4 3,4 Tervo 129 40 9,7 12,8 10,4 3,6 101,3 11,5 6,4 Pielavesi 129 36 7,9 11,0 11,9 2,8 115,8 13,0 7,3 Kiuruvesi 128 33 8,8 10,3 10,1 2,7 98,0 14,4 7,5 Keitele 127 36 8,1 11,7 10,5 2,7 119,1 10,1 3,9 Juankoski 127 36 8,6 12,6 11,7 3,4 121,8 16,0 7,1 Haapavesi 127 30 8,7 11,5 10,8 2,6 79,4 13,9 8,9 Valtimo 126 38 7,8 12,1 11,9 3,5 99,2 12,8 8,6 Lapinlahti 125 33 9,9 11,7 10,4 2,5 100,7 14,0 11,1 Sonkajärvi 125 35 8,7 11,6 9,4 2,5 88,0 12,5 7,3 Maaninka 125 32 8,6 11,7 9,0 2,2 100,7 13,2 6,8 Pyhäntä 124 28 8,9 10,5 11,0 2,4 66,6 13,7 5,9 Kelan sairastavuusindeksivertailun kärjessä on savolaisia kuntia myös valtakunnallisesti. Erot erityiskorvattavuuteen oikeutettujen osuuksissa eivät selitä indeksissä esiintyviä kuntien välisiä eroja, joten syiden on oltava kuolleisuudessa ja ennenaikaisen työkyvyttömyyden esiintyvyydessä.

Taulukko 5 D. osa 2 Sairastavuuden ja Kelan erityskorvausoikeuden kattavuuden tunnuslukuja 2012, muut kunnat (jatkoa edelliseltä sivulta) Kelan sairastavuusindeksi Erityiskorvatt. lääkkeisiin oikeutettuja % väestöstä Astman lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Psykoosin vuoksi (% koko väestöstä) Diabeteksen lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Sepelvaltimotaudin lääkeh. erit. korvatt. yli 40 v. (% vast. ikäryhmästä) Depressiolääkk. korvausta saaneet 18-64 v. (1000 vastaavanik. kohti) Depressiolääkk. korvausta saaneet 65 v. täyttäneet (% vastaavan ik. väestöstä) Alzheimerin taudin vuoksi erit. korvatt. oikeutettuja 65 v. täyttäneitä % vastaavanik. Muhos 124 26 10,4 9,8 13,3 2,0 90,7 15,8 8,0 Viitasaari 123 36 10,0 13,2 9,6 2,1 118,9 14,0 9,1 Leppävirta 123 33 8,5 12,2 10,4 2,2 103,0 14,6 8,3 Karstula 122 36 10,7 11,6 10,6 2,4 89,8 11,6 3,5 Kangasniemi 118 34 7,3 9,1 11,4 3,1 88,0 11,2 6,9 Hankasalmi 118 32 10,9 10,5 9,3 2,6 97,6 12,9 9,5 Kitee 117 36 8,4 10,2 10,2 2,7 93,8 12,9 8,3 Vieremä 116 31 8,4 12,0 9,0 2,1 91,2 12,2 8,6 Perho 115 27 7,8 10,4 12,4 1,8 90,1 11,5 6,0 Kannus 115 27 6,2 11,7 8,5 2,0 93,6 13,9 5,4 Hartola 114 32 5,6 9,3 7,8 2,1 89,2 7,3 6,1 Saarijärvi 113 33 9,6 9,3 8,8 2,3 86,7 11,2 6,0 Keuruu 113 32 8,0 10,1 7,3 2,0 91,3 10,1 6,4 Halsua 112 35 7,6 11,8 11,9 2,3 74,7 16,9 5,1 Ylitornio 111 36 6,8 11,9 12,3 2,2 83,2 9,6 6,5 Multia 111 37 8,5 11,2 9,0 1,9 87,2 8,5 8,7 Hirvensalmi 110 34 5,1 10,8 9,2 2,6 88,2 10,3 5,7 Sulkava 110 37 7,4 10,2 10,1 2,5 79,5 8,6 4,9 Hämeenkyrö 107 25 5,6 8,3 5,7 1,8 101,3 12,4 4,3 Lapua 106 27 6,2 12,6 7,9 2,1 94,5 11,4 6,0 Kärkölä 104 24 4,5 7,4 5,6 1,5 83,2 8,5 5,6 Oripää 101 27 5,8 11,1 4,2 1,0 88,4 13,4 6,2 Luumäki 98 29 5,6 7,7 8,3 2,0 84,2 10,0 5,1 Savitaipale 96 32 7,1 11,2 8,3 2,4 81,6 12,3 6,4 Närpiö 86 28 4,8 8,1 5,9 1,5 64,1 9,4 3,4 Taulukon 5 kaikki vertailut osoittavat varsin yhdensuuntaisesti, miten Pohjois-Savon kuntien väestöissä sairastavuuden tunnusluvut ovat korkeat kaikilla tarkastelluilla osa-alueilla.

Taulukko 6 A. Lisääntymisen ja seksuaaliterveyden tunnuslukuja, keskussairaalakunnat Nuorten Synnyttäneisyys (alle 25- keskeytyk- Raskauden- Todettuja raskaudet Raskauden- (synnytyksiä vuotiaat) set alle 25- keskeytyk- set infektioita klamydia- / 1000 / 1 000 15-vuotiailla 15-49 v. 24 v. / 1000 15-/ 1 000 15-/ 100 000 naista) naista 24 v. naista 49 v. naista asukasta Steriloimiset miehillä / 1 000 25-54 v. miestä Steriloimiset naisilla / 1 000 25-54 v. naista Kokkola 63 57 15 8 233 3 3 Oulu 61 56 14 9 309 2 4 Seinäjoki 60 51 10 6 280 4 1 Kajaani 55 53 14 9 263 1 4 Espoo 55 37 14 8 218 1 2 Kemi 55 79 20 14 261 2 6 Rovaniemi 53 56 18 12 396 3 4 Jyväskylä 52 44 12 8 357 1 1 Vaasa 49 46 16 11 250 1 2 Lappeenranta 49 38 11 7 236 2 3 Pori 48 49 15 9 279 3 2 Hämeenlinna 48 44 20 10 250 2 3 Joensuu 47 46 13 8 271 2 3 Kuopio 46 42 10 8 310 2 2 Mikkeli 46 40 14 8 261 1 2 Tampere 46 39 13 10 380 1 2 Helsinki 46 35 15 9 347 1 1 Kotka 46 48 17 10 281 2 4 Lahti 45 48 14 10 309 2 1 Savonlinna 44 45 8 8 191 2 3 Turku 42 38 15 10 423 2 2

Taulukko 6 B. Lisääntymisen ja seksuaaliterveyden tunnuslukuja, aluesairaalakunnat Nuorten raskaudet Raskauden- Synnyttäneisyys (alle 25- vuotiaat) keskeytyk- set alle 25- Raskaudenkeskeytykset (synnytyksiä / 1 000 15-vuotiailla / 1 000 / 1000 15-24-v. / 1000 15-15-49 v. 49 v. naista) naista 24 v. naista naista Todettuja klamydiainfektioita / 100 000 asukasta Steriloimiset miehillä / 1 000 25-54 v. miestä Steriloimiset naisilla / 1 000 25-54 v. naista Raahe 71 80 12 7 168 4 5 Oulainen 66 75 8 191 12 Iisalmi 54 73 19 9 294 2 3 Riihimäki 53 59 23 12 243 3 2 Pieksämäki 52 55 14 9 155 3 Rauma 52 44 9 5 266 3 2 Sastamala 52 59 16 8 253 2 4 Mänttä-Vilppula 52 69 19 10 162 3 Uusikaupunki 52 59 25 9 290 3 3 Salo 50 49 16 7 228 2 5 Pietarsaari 50 41 7 5 219 2 3 Loimaa 48 54 11 9 239 2 7 Jämsä 48 53 17 8 228 2 Lohja 48 53 17 10 194 2 2 Hyvinkää 47 49 17 9 215 3 3 Raasepori 47 64 13 8 101 2 3 Porvoo 46 43 17 9 237 2 3 Imatra 46 45 12 7 163 2 2 Forssa 45 53 22 13 209 3 3 Valkeakoski 44 43 22 9 156 3 3 Varkaus 43 50 19 8 148 2 Kouvola 42 48 15 10 209 1 5

Taulukko 6 C. Lisääntymisen ja seksuaaliterveyden tunnuslukuja, kehyskunnat Nuorten raskaudet Synnyttäneisyys vuotiaat) (alle 25- (synnytyk / 1 000 siä / 1000 15-24- 15-49 v vuotiasta naista) naista Raskaudenk eskeytykset alle 25- vuotiailla / 1000 15-24- vuotiasta naista Raskaudenkeskeytykset / 1 000 15-49-vuotiasta naista Todettuja klamydiainfektioita / 100 000 asukasta Steriloimise t miehillä / 1 000 25-54- vuotiasta miestä Steriloimiset naisilla / 1 000 25-54-vuotiasta naista Kontiolahti 73 72 11 8 91 2 2 Pirkkala 70 40 6 5 166 2 Ylöjärvi 67 54 14 8 143 1 4 Mustasaari 64 37 10 7 63 2 Keminmaa 64 49 11 8 151 9 Kempele 63 59 6 281 3 5 Muurame 59 57 18 8 167 Siilinjärvi 59 45 15 6 112 2 3 Kangasala 55 44 17 6 116 4 3 Kaarina 53 36 11 8 204 3 3 Hollola 48 44 11 7 150 3 2 Janakkala 45 44 11 6 136 2 3 Nurmijärvi 45 40 16 9 197 3 3 Sipoo 41 36 13 5 160 3 3 Taipalsaari 39 5 124 Synnyttäneisyyden tunnusluvut ovat korkeat vauraissa kehyskunnissa.

Taulukko 6 D. osa 1 Lisääntymisen ja seksuaaliterveyden tunnuslukuja, muut kunnat Nuorten raskaudet Synnyttäneisyys vuotiaat) (alle 25- (synnytyksiä / 1 000 / 1000 15-15-24 v. 49 v. naista) naista Raskaudenkeskeytykset alle 25- vuotiailla / 1000 15-24 v. naista Raskaudenkeskeytykset / 1000 15-49 v. naista Todettuja klamydiainfektioita / 100 000 asukasta Steriloimiset miehillä / 1000 25-54 v. miestä Steriloimiset naisilla / 1 000 25-54 v. naista Perho 101 96 0 0 Muhos 84 85 16 7 101 4 Pyhäntä 82 66 0 0 Ranua 75 57 95 10 Lapua 69 66 15 9 123 6 3 Haapavesi 66 60 4 165 5 Rääkkylä 65 69 0 0 Vieremä 64 57 280 Sonkajärvi 64 75 24 9 156 Vesanto 62 16 Luumäki 59 56 0 6 Polvijärvi 59 11 85 0 Halsua 58 0 0 0 0 0 Pielavesi 57 37 8 102 Multia 57 0 0 Keuruu 55 41 14 7 124 Tuusniemi 55 74 0 0 Lapinlahti 55 57 18 11 301 3 4 Hirvensalmi 55 86 252 0 Kannus 55 43 5 105 Maaninka 54 77 Hankasalmi 53 51 128 0 Karstula 53 64 9 0 0 Valtimo 52 0