simme sopivaan hyökkäyssuuntaan ja aloitimme syöksyn. Maalina oli eräs saattueen sivussa kulkeva laiva. Ala-ampuja näki pommien pudonneen molemmin puolin laivaa. Saimme syöksyssä vain heikkoa it-tulta, mutta syöksyn jälkeen ampui myös raskas ilmatorjunta peräämme. Lensimme ran ni kolle ja matalalla kotia kohti. Tiet olivat täynnä pakenevia siviili-ihmisiä. Pitkiä ko lonnia näki kaikkialla. Näky oli aivan lohduton. Laivue oli upottanut ainakin kolme ryssien raivaaja-alusta. Illalla seitsemän aikaan lähdimme uudelleen kentälle tehtävänä kolmen viiden vihollisen sotalaivan pommittaminen Inon niemen edustalla. Juuri ennen moottorien käynnistämistä tuli peruutus, koska laivat olivat lähteneet pois. Meitä sapetti kovasti. TK-kuvaaja Helanderin 16. kesäkuuta JK-266:n alaampumosta ottama kuva yläpuolella istuvasta sähköttäjästä ylik. Vilho Vineestä. (SA-kuva) PELASTAVAT LENTOLASIT Kesäkuun 17. päivänä tehtävänä oli jälleen pommittaa vihollisaluksia Viipurinlahdella. Matkassa oli seitsemän Junkersia. JK-266:ssa oli ohjaajana kapteeni Jouko Saarinen, tähystäjänä vänrikki Raimo Öberg, sähköttäjänä ylikersantti Vilho Vine ja kk-ampujana TK-kuvaaja, sotilasvirkailija Nils Helander. Vilho Vine: Päivä oli alkanut lämpimänä, joku pilvenhattara purjehti siellä täällä. Yksi reissu oli jo heitetty ja tapahtumien tavallinen jälkipeluu kämpässä hiljentynyt. Loikoilin ajatuksissani petillä ja imeskelin pölliä. Loikoiluni katkaisi kapteeni Jouko Saarisen saapuminen kämppäämme. Hän oli koneeni ohjaaja ja lentueemme päällikkö. Rauhalliseen tapaansa hän antoi määräyksensä: Säh- 282
JK-252 starttaa Onttolasta kohti Koivistoa. (Martti Uotinen) Vihollislaivasto, johon kuului kaikkiaan 36 alusta, joista kuusi suurempaa havaittiin autereisessa säässä merellä 25 kilometriä Muurilasta etelään. Pommikoneet havaittuaan ryhtyivät suuret laivat laskemaan sumuverhoa ja suuntasivat mutkitellen kulkunsa kaakkoon. Muut alukset suuntasivat luoteeseen. Yhteen suureen laivaan osui kaksi pommia ja toiset kaksi aivan sen viereen. Kahteen muuhun laivaan tuli täysosumat. Toinen aluksista hävisi kokonaan näkyvistä. Sen verran sumutus haittasi, että yhden koneen osumia laivaan ei havaittu. Hetkeä myöhemmin sumun seasta nousi kuitenkin musta savupatsas. Kuva on otettu 4 000 metrin korkeudesta. (Martti Uotinen) 283
Ylikersantti Martti Laitinen on ottanut laivan tähtäimeen ja syöksyy JK-265:llä kohti pommituskor keutta 16. kesäkuuta. Tähystäjänä on vänr. Leheskivi, sähköttäjänä korpr. Mäkelä ja kk-ampu jana korpr. Määttänen. (Matti Hämäläinen) 284
Kesällä 1944 joutuivat mekaanikot, asemiehet, viestimiehet ja muu huoltohenkilöstö työskentelemään kovassa paineessa kukin omalla paikallaan. Moottoreiden vaihtoa, korjausta, huoltoa, pommien rahtaamista, lastausta, sytyttimien asennusta, radioiden kunnossa pi toa, polttoainehuoltoa, eikä vähiten lottien järjestämää ruokatai lääkintähuoltoa. Tunteja ei laskettu. Mottona oli: Kaikki yhdessä yhteisen asian puolesta. Jokaisessa laivueessa on sodan aikana ollut persoonallisuuksia, joista kerrotaan hauskoja kaskuja ja tarinoita. Osa jutuista on totta, osa on vuosien varrella muuntautunut ja värittynyt, mutta yhtä kaikki, niitä kerrotaan aina siellä, missä ilmavoimien väki kokoontuu. Ja nauru maittaa. Pommituslentolaivue 44:ssä oli mekaanikko Niiles Havonen, josta riittää juttuja. Niiles oli vanhapoika, mutta meni kuitenkin lopulta naimisiin. Vaimolla oli asunto valmiina, joten Niiles muutti sinne. Hänellä ei ollut muuta omaisuutta kuin sähkölamppu, jonka ruuvasi paikalleen. Kun vaimon kanssa tuli riitaa, uhkasi Niiles, että ellei vaimo heti lopeta nalkuttamista, hän ruuvaa lamppunsa irti ja muuttaa pois. Niileksellä oli kesy varis nimeltään Jaakko. Koska oli sota-aika ja ilmavoimissa oltiin, maalasi Niiles variksen siipien alapintaan keltaiset itärintamatunnukset. Herätti porukassa hilpeyttä, kun varis lenteli keltaiset tunnusvärit siivissä vilkkuen. Mitähän mieltä eläinsuojeluyhdistys mahtaisi nykyaikana olla asiasta? (SA-kuva) (Lauri Äijö) 285
(Keski-Suomen ilmailumuseo) (Seppo Rihlama) 286
(Keski-Suomen ilmailumuseo) Mekaanikot seuraavat mielenkiinnolla ylhäältä konekorsun seinustan päältä kesäkuussa 1944 kuinka monta konetta palaa lennolta takaisin ja onko oma kone palaavien joukossa? (Martti Uotinen) 287
köttäjät myös nyt heti kentälle auttamaan asemiehiä pommien lastaamisessa koneisiin, tavallisestihan sen suorittivat asemiehet yksin ja ottakaa henkilökohtaiset lentovarusteet mukaan, myös uimaliivit, sillä tuskin ehditte sieltä takaisin ennen lähtöä. Auto odottaa jo. Kääntyen puoleeni hän vielä lisäsi, että meidän koneeseemme tulee tällä kertaa ala-ampujaksi TK-Helander ottamaan kuvia reissusta. En tuota sen enempää kummastellut, olihan joskus aikaisemminkin TK-mies ollut mukana. Riippui nyt vähän tehtävästä, sillä outo mies saattoi pahastikin hölmöillä tärkeällä ala-ampujan paikalla. Matkaa kentälle oli kolmisen kilometriä. Saapuessamme touhu koneiden ympärillä oli melkoisessa vauhdissa. Pommit olivat paikoillaan ja koneiden miehistöt kentällä. Kapteeni Saarinen piti pienen palaverin, jossa selvitettiin tehtävää ja kohdetta. Vihollisella oli melkoisen suuri laivasto Viipurinlahdella pyrkimässä ohi Viipurin ja ilmeisenä tarkoituksena maihinnousu jossain. Koko rykmentin konekannalla suoritettaisiin pommitus osastoa vastaan ja tällä kertaa kaikki vaa ka pom mi tuksena. Laivueemme lentäisi viimeisenä ja pommitus tapahtuisi 3 000 metristä. Oman koneensa miehistölle hän lisäsi, että pommituksen jälkeen jatkamme tiedus te lulen toa Kronstadtin suuntaan tutkimaan, onko sieltä tulossa lisää aluksia. Lähtökäskyä odoteltaessa vedeltiin sau huja, sillä pitemmilläkään lennoilla ei koh teelle mentäessä tupakoitu. SA-kuvan teksti: Syöksypommituskoneen ohjaaja (kapt. Jouko Saarinen) hymyilee selviydytty ään kiperästä tilanteesta Seivästön edustalla. Saarisen pään yläpuolella näkyy sivuun käännetty Stuvi-syöksypommitustähtäin, sillä tällä lennolla pommit pudotettiin vaakapommituksena. Oikealla tähystäjä vänr. Öberg. (SA-kuva) 288
Lähtökäskyn saavuttua rullasimme vuo rollamme kiitoradan päähän, matka koh teel le oli alkanut. Lähestyessämme Viipurinlahtea viimeisetkin pilvenriekaleet hävisivät taivaalta. Helander näkyi häärivän kameransa kimpussa ala-ampujan paikalla vannassa. Sanoin hänelle, että lähestymme maalialuetta ja olisi hyvä vilkuilla alasektoria silmät tarkkana, sillä vanjoilla on melkoista touhua ilmassakin. Tarkkailin omalta paikalta ni, ettei vastapeluri pääsisi yllätyksenä silmille hyppimään. Kauempana näkyi omia koneita kaartamassa maalialueelta pois. Hetken kuluttua särähti sisäpuhelimessa ohjaajan ääni: Nyt turhat pulinat pois. Saavumme kohteelle. Jotain tuosta äsken kuullusta jäi mielestäni puuttumaan, ja sehän oli luutnantti Olli Serjon, koneemme varsinaisen vekkulin ja reipasotteisen tä hys täjämme tavallisesti kuultu jatko: Hi tuta tii turpa kii, nyt se jatsi alkaa. Siihen minä tavallisesti murahdin, että kuultu on. Eivät nuo repliikit tarkoittaneet muuta kuin että nyt alkaa tehtävän suoritus ja puhu vain jos on painavaa asiaa. Olimme kolmi sin muodostaneet saman koneen miehistön vuoden 1941 kesästä lähtien ja kahlan neet nämä vuodet yhdessä läpi. Oli muotoutunut tapamme toimia. Vilkaisin olkapääni yli maalialuetta ja siellä oli tosiaan pienempää ja suurempaa alusta ja paljon. Ensimmäiset rykmenttimme laivueet olivat jo pommittaneet ja laivojen ilmator junta työnsi kekälettä taivaalle sen kuin ehti. Räjähdyshattaroita oli taivaalla tummempaa ja vaaleampaa harmaata, joista muodostui maton tapainen pilvi. Tähystäjä oli alkanut antaa lentosuun nan korjauksia valittua kohdetta lähestyessämme ja ohjaajan tehtävä vaakapommi tuksessa oli tässä vaiheessa vain koettaa lentää mahdollisimman suoraan maalia kohti sen mukaan. Koneemme nytkähti, hypähti ylöspäin, se oli merkki pommien irtoamisesta. Samalla koneemme kallistui rajuun sivuluisuun, jossa suunta ja korkeus koko ajan muuttui. Alkoi taas Joukon osuus koettaa irrottautua it-tulesta. Kinnasimme jälleen korkeutta ja suun nistimme Suomenlahden pohjukkaan päin. Meille oli annettu pommituksen jälkeen tehtäväksi tiedustelulento Koiviston suuntaan, olisiko sieltä uusia laivoja tulossa. Tähystäjä ja ohjaaja tekivät samanaikaisen havainnon: Laiva etuvasemmalla! Pian olimme melkein laivan yläpuolella. Sen kulkusuunta oli Viipuriin päin. Ei varsinainen sotalaiva, vaikutti enemmän kul jetusalukselta. Kone painui äkkiä jyrkkään syöksyyn kohti laivaa. Jouko painoi oman keulatykkimme toimimaan. Katsoin laivaa ja ainakin kahden aseen suuliekit näkyivät selvästi. Helander hihkui vierelläni: Nyt tulee hyviä kuvia, nyt tulee hyviä kuvia! Hyvin näkyi Joukokin pyyhkivän, valojuo vat pyörivät aluksen suuliekkien seutuvilla. Katsoin, kun it-suihkut menivät kahta puolta ja kuinka ohi vilistävät ammukset muodostivat koneen taakse ikään kuin hel mi nau hoja. Sitten jysähti. 289
Koko koneen etuosa oli öljyn peitossa. Tähystäjä katsoi minuun. En erottanut olivatko hänen kasvonsa öljyn vai veren peitossa. Hän ei puhunut mitään. Vilkaisin Helanderia, joka myös näytti hämmäs ty neeltä. Kuului ohjaajan ääni: Hypätään! Saman tien kiskaisin pääni takana olevasta kuomun pakkolaukaisimesta. Sinne meni kuomun yläosa ja molemmat konekivää ri ni patruunavyöt pitkänä suolena perässä. Ja samaa kyytiä olin mennä minäkin ilmavirran mukana, sillä syöksyvyöni olin jättänyt auki, olimmehan olleet suorittamassa vaakapommitusta. Nyt olimme syöksyssä. Taas kuului Joukon ääni: Ei hypätä vielä! Helander nousi seisomaan ja hihkui: Jumaliste, nyt tulee hyviä kuvia! Painoin häntä toisella kädelläni päälaesta alaspäin, toisella pidin penkistäni kiinni ja huusin: Painu hitossa alaspäin, muuten lennät ulos! Kone alkoi oieta ja kohta lensimme lähellä vedenpintaa kohti lähintä rantaviivaa Kannaksella. Alkoi tilanteen selvittely. Ohjaaja oli saanut sirpaleen oikeaan jalkaan, mutta pystyi lentämään edelleen. Saarinen tunsi, miten verta valui saappaaseen. Tähystäjällä oli vammoja kasvoissa leuan seutuvilla, mutta ei mitään vakavampaa. Sähköttäjä ja kk-ampuja olivat selvinneet osumasta vammoitta. Öljynpainemittari näytti nollaa ja sirpale oli repinyt poikki joitakin sähkökaa pe leita ohjaamon vasemmalta puolelta. Moottorit toimivat kuitenkin edelleen hyvin. Miehistö päätti lentää pinnoissa Im molan kentälle. Korkeutta olisi pitänyt ottaa hyppyä varten vielä kun moottorit toimivat, mutta hyppääminen vihollisen puolel- Kasvoihin haavoittunut vänr. Öberg. (SA-kuva) 290
Heti laskun jälkeen Immolan kentällä 17. kesäkuuta. Kuomun takaosa on poissa. Vasemmalta: sähköttäjä Vine, tähystäjä Öberg ja ohjaaja Saarinen. (SA-kuva) Vänr. Öberg tason päällä. (Vilho Vine) 291
Kapt. Saarinen poistumassa koneesta jalassa sirpaleen reikä ja kasvot öljyn tahrimina. Lentolasit olivat suo janneet kallisarvoiset silmät. (Vilho Vine) Vine sitomassa Saarisen jalkaa. Polven yläpuolelle on laitettu kiristysside verenvuodon ehkäisemiseksi. Oikealla vänr. Leheskivi kyselemässä ensikäden tietoja lentuekavereiltaan. (Vilho Vine) 292
Öberg ja Saarinen lähdössä lääkärintarkastukseen. (Vilho Vine) Öljyinen JK-266:n ohjaamo osuman jälkeen. (SA-kuva) 293
le ei miehiä houkutellut. Ylhäällä saattoi olla myös hävittäjiä, eikä takakone ki vää rei tä enää ollut. Olisi muuten varmaan ollut vihollislentäjälle näky, kun avonaisesta Junkersin ohjaamosta olisivat miehet vain käsillä vilkutelleet aseiden puuttuessa. Lento jatkui kohti Immolaa. Lentäjät kuuntelivat tarkkana moottoreiden ääntä ja vaikka muutaman kerran kuului epämiellyttävä rykäisy, ei mitään savuamisen merkkejä näkynyt. Saavuttuaan Immolaan kapteeni Saarinen päätti laskeutua suoraan kentälle. Nyt huolen aiheena oli, tulevatko molemmat laskutelineet alas. Ne tulivat ja lasku onnistui hyvin. Samassa kun Junkers pysähtyi hyppäsi Helander jo koneen tasolle ja kuvien ottaminen oli täydessä käynnissä. Saarinen ja Öberg pääsivät itse poistumaan koneesta. Vine sitoi kapteenin jalan ja myös Öberg sai leukaansa siteen ja matka lääkärintarkastukseen saattoi alkaa. Rainer Leheskivi, joka oli joutunut tekemään edellisellä lennolla moottorivaurion takia laskun Immolaan kirjoittaa päiväkir jassaan: Illalla viiden aikaan lensi seitsemän JK:ta kentän yli etelää kohden. Mieli haikeana katselimme niitä. Puoli tuntia sen jälkeen ilmestyi yksi niistä kentän päälle muiden ajettua ohi ja teki sen jälkeen laskun. Kone oli meidän lentu eestamme ja pyrstössä oli numero 1. Pian sen jälkeen huomasin, että takakuomu oli poissa. Lähdin juoksemaan kentän päähän. Kone oli pysähtynyt sinne ja sieltä ammuttiin pari hätärakettia. Tullessani paikalle sidottiin Saarista ja Öbergiä. Kone oli saanut 20 mm:n it:stä osuman ohjaamoon. Ammus Irtilaukaistu ohjaamon kuomu osui JK-266:n korkeusvakaajaan kuvan mukaisin seurauksin. (SAkuva) 294
Viimeinen kuva sotilasvirkailija Nils Helanderista sotalennolla kk-ampujan vannassa 16. kesäkuuta 1944. (SA-kuva) oli räjähtänyt ja haavoittanut kapteeni Saarista jalkaan ja vänrikki Öbergiä kasvoihin. Öljyputki oli katkennut ja kone oli sisältä aivan öljyinen. Pojat vietiin sairaalaan sidottavaksi ja illalla lähdimme junalla tu kikohtaamme. Mekaanikkojen tarkastellessa konetta huomattiin, että vaikka öljyä oli roiskunut joka paikkaan, ei paineöljyjärjestelmässä ollut pahoja vaurioita. Vaarallisempi vika miesten paluulentoa ajatellen löydettiin moottorien sytytysjärjestelmien kaapelista, jota sirpale oli vaurioittanut. Johdossa oli enää muutama säie yhdessä. Moottorien ryki minen oli johtunut tärinän aiheuttamasta kos ke tushäiriöstä. Loppujen lopuksi JK-266 oli ainoa kone, joka pommitti varsinaista kohdetta. Kolme konetta pommitti vaakapommituksella va ramaalia, joka oli Uudenkirkon tienris teyk sen vaiheilla olleet kolonnat ja marssi ri vis töt. Lisäksi kolme konetta pommitti vaa ka pom mituksella Nälkäsuon asemaa. Heti pommitusten jälkeen hyökkäsi kaksi Aira cobra-hävittäjää johtokoneen kimppuun ja tulitti sitä viiden minuutin ajan. JK-259 sai osuman vasempaan syöttö säi li öön, johon tuli vuoto. Lisäksi vaurioitui sivuvakaaja ja vasemman pyörän rengas puhkesi. JK-258:aa jahtasi kuusi Aira cob raa aina Viipuriin saakka tulittaen ja saaden siihen osumia. 295
NYT TULEE HYVIÄ KUVIA! TK-kuvaaja sotilasvirkailija Nils Helander siirtyi helmikuussa 1942 Jalkaväkiryk ment ti 55:stä 11. tiedotuskomppaniaan rintamavalokuvaajaksi, ja vuotta myöhemmin 8. tiedotuskomppaniaan. Helander kuvasi ilmavoimien toimintaa ja siksi hän suoritti ensi töinään kk-ampujan pikakurssin päästäkseen mukaan sotalennoille yhtenä miehistön jäsenenä. Hänet tunnettiin rohkeana, kenties rämä päi se näkin miehenä, joka aina halusi ensiluokkaisia kuvia. Tuttu oli lausahdus: Nyt tulee hyviä kuvia! Niin hän lausui silloinkin, kun oli mukana lennolla, jossa JK- 266:n ohjaamoon tuli it-osuma 17. kesäkuuta 1944. Suomalaiset pommikonemiehistöt eivät välttämättä olleet innoissaan kuvaajan mu kanaolosta, koska pelkäsivät, että kk-ampujan tärkeä työ kärsii kuvausten kustannuksella. Lentolaivue 44:ssä Helander lensi ampujan paikalla kaikkiaan yhdeksän kertaa ja yhtä lukuun ottamatta aina kapteeni Saarisen koneessa. Kuhlmeyn Stukien mukana Helander lensi kolmella lennolla 1. heinäkuuta 1944. Heinäkuun toinen koitui Helanderin kohtaloksi. Vihollinen pommitti Immolan lentokenttää ja totuttuun tapaansa hän halusi saada mahdollisimman hyvää kuva-aineistoa. Kun viholliskoneet lensivät kentän yli juoksi Helander kentälle kuvaten hyök kääviä koneita polvelta. Hän sai tykinam muksen suoraan rintaansa. TUULOS Neuvostoliittolaiset aloittivat aamulla 21. kesäkuuta hyökkäyksen Syvärillä. Maatais telu- ja pommikonehyökkäysten jälkeen alkoi kolme ja puoli tuntia kestänyt tulivalmistelu, johon osallistui 1 500 tykkiä ja kranaatinheitintä sekä yli 300 raketinhei tintä. Suomalaiset joutuivat vetäytymään. Kesäkuun 22. ja 23. päivän välisenä yönä teki vihollinen hyvin ajoitetun maihinnousun Tuulokseen suomalaisten oikeaan si vustaan. Laivatykkien ja lentokoneiden tukemana pääsi vihollinen aamulla maihin katkaisten myöhemmin rannikkoa pitkin kulkevan rauta- ja maantien. Kokonaan ei suomalaisten yhteys länteen katkennut, sillä aiemmin oli poh joi sem maksi rakennettu kiertotie Viteleeseen. Lentorykmentti 4 yritti auttaa kovan paineen alla taistelevaa jalkaväkeä Tuulok ses sa. Aamuyöllä kesäkuun 23. päivänä starttasi yksitoista Junkersia kapteeni Saarisen johdolla Onttolasta pommittamaan maihinnousulaivastoa Aunuksen ja Tuulok sen edustalla. Koneissa oli kaikkiaan 22 kappaletta 500-kiloisia ja saman verran 250-kiloisia pommeja herkillä sytyttimillä. Lentoreitti kulki Lunkulansaaren kautta kohteelle, jossa oli pilvipeite 2 600 3 000 metrissä. Pommitus suoritettiin tästä syystä osaksi syöksy- ja osaksi vaaka pommi tuk sena. Yksi suuri alus sai täysosuman ja upposi. Lisäksi havait- 296
tiin toisen laivan up poa van ja kahden palavan koneiden poistuessa kohteelta. Lentäjät näkivät, että suomalaisilla jalkaväkimiehillä oli tukalat oltavat rannikolla, sillä muun muassa kuuden sotalaivan nähtiin ulompana tulittavan tykeillä Tuulosjoen suun pohjoisrantaa ja kauempana nähtiin kymmeniä aluksia. Paikalla lenteli vihollisen Airacobra-hävittäjiä, joista yksi sai ammuttua JK-270:een kaksi 20 mm:n tykin osumaa. Tähystäjänä ollut vänrikki Aarne Keko ja sähköttäjä eri kois mestari Veikko Laukas tulittivat hävittäjää takakonekivääreillä, jolloin luotien nähtiin osuvan sen runkoon. JK-259, ohjaajana kapteeni Kosti Lehmus, tähystäjänä luutnantti Rolf Winqvist, sähköttäjänä luutnantti Pekka Mäkinen ja kk-ampujana alikersantti Martti Jyrkinen, pakeni kahta hävittäjää syöksyllä pintoihin. Lehmus oikaisi syöksystä peltoaukean yläpuolella, mutta tiukassa vedossa kone sak kasi osuen latoon ja iskeytyi sen jälkeen maahan lähellä metsän reunaa Salmissa, Karkunlammen lähistöllä. Koko miehistö sai surmansa. Kakkoslentueen päälliköksi Lehmuksen tilalle määrättiin luutnantti Tauno Iisalo. Ykköslentueen päällikkö kapteeni Itävuori antamassa viimeisiä ohjeita kesäkuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Onttolassa. Laivue oli lähdössä kahdeksalla koneella pommittamaan vihollisen ty kistöryhmityksiä Viipurin koillispuolella Häyryn maastossa. Kolmantena vasemmalta oikea käsi laskuvarjon valjaassa on tähystäjä vänr. Pekka Arponen, kahdeksantena vasemmalta mustassa nahkatakissa on ohjaaja lentom. Jorma Norola, seuraavana kasvot kameraan päin karttaa tutkii tähystäjä vänr. Martti Uotinen, karttaa pitelee kapt. Itävuori, ja hänestä seuraavana ilman lentopäähinettä on ohjaaja vääp. Aarne Tirkkonen, oikeassa reunassa lappu leuassa on sähköttäjä alik. Matti Malmberg, joka oli saanut haavan leukaan yrittäessään vaikeaa voimisteluliikettä rekillä. (Martti Uotinen) 297
Miehistö kiipeämässä Junkersiin lähteäkseen lennolle yöllä 21. 22. kesäkuuta. Oikealla kunnioitusta herättävä 1 000 kilon pommi. (SA-kuva) Junkers valmiina rullaamaan kiitoradalle 21. 22. kesäkuuta välisenä yönä. Jokaisessa koneessa oli lastina yksi 1 000-kiloinen ja kaksi 250-kiloista. (SA-kuva) 298
Lennon jälkeen 22. kesäkuuta, kun päivä on jo valjennut. Etualalla JK- 252, jolla lentom. Norola, vänr. Uotinen, alik. Lampimäki ja kers. Liukko lensivät. Takana JK-267. (SAkuva) Jouko Saarinen: Omilla joukoillamme, joilla sodan tähänastisissa vaiheissa ei ole ollut sanottavammin mahdollisuuksia seurata pommitusilmavoimiemme toimintaa ja tuntea tämän toiminnan vaikutuksia, mikä johtui lentojen harvalukuisuudesta sekä käytetystä taktiikasta (lentoreittien valinta kulkevaksi korpimaastojen kautta, yötoiminta ja niin edelleen), kuin myöskin hyökkäysten suuntautumisesta kauas vihollisen selustaan, oli kesällä 1944 tuon tuostakin tilaisuus silminnäkijöinä seurata Lentorykmentti 4:n suorittamia pom mi tuk sia, jotka tapahtuivat etulinjojen välittömässä läheisyydessä ja seurauksiltaan usein tuntuivat välittömänä vihollis pai neen lamautumisena puolustettavana olleella lohkolla. Lukuisat ovatkin ne jalkaväen taholta annetut innostuneet kiitollisuuden ilmaukset, jotka virallista tai epävirallista tietä kantautuivat pommituslen täji en korviin. Näin ollen ei ole vähäiseksi arvioitava se moraalinen tuki, jota Lentoryk mentti 4 konkreettisten saavutus tensa lisäksi antoi hirvittävän paineen alaisena taistelevalle maa-armeijalle. Tässä mielessä on valitettavaa, että rykmentin syöksypommituslaivueen (PLeLv 44) jä rein, tuhatkiloisin pommein suorittamat jys ky tykset lienevät enimmäkseen menneet tiettynä ajanjaksona Kannaksella samanaikaisesti, vaikkakin LeR 4:ään nähden täysin erillisinä toimineitten saksalaisten Stu ka-muodostelmien tiliin Yleisradion uutislähetysten sanamuodon ( omat pom mi tuskoneet ja saksalaiset syöksypommittajat pommittaneet ) takia. TALI IHANTALA Talin Ihantalan taistelut kesäkuun lopulla ja heinäkuun alkupuolella 1944 ja niissä saavutetut torjuntavoitot ovat vertaansa vailla olevaa suomalaista sotahistoriaa. Suuri merkitys näissä torjunta- 299
taisteluissa oli myös ilmavoimilla: Lentoryk mentti 4:n pommittajilla, saksalaisen Tais te luosasto Kuhlmeyn Stuka-syök sy pom mit tajilla ja Focke-Wulf-hävittäjäpom mit tajilla sekä Lentorykmentti 3:n hävittäjillä. Eräästä kohteesta muodostui pom mit ta jil le melkoinen urakka ja sitä moukaroitiin monilla pommituslennoilla. Lyykylän jär ven ja Kärstilänjärven yhdistävän joen (le veähkön puron) ylitse meni kaksi maan tiesiltaa ja yksi rautatiesilta lähes vierekkäin Talin aseman lähistöllä. Venäläiset keskittivät ja huolsivat niiden kautta joukkojaan, joten siltojen katkaiseminen oli ensiarvoisen tärkeää. Siitä seurasi näytelmä, jossa aina kun sillat saatiin pommitettua rikki, olivat pioneerit niitä korjaamassa. Lisäksi maantiesiltojen viereen rakennettiin tilapäisiä ylityspaikkoja ajamalla matalaan joenuomaan kiviä ja maata. Pääasiallisesti siltoja yrittivät tuhota saksalaiset, mutta myös nelosrykmentin koneet osallistuivat pommituksiin. Illalla 28. kesäkuuta lähti Onttolasta yksitoista Junkersia matkaan majuri Tauno Mellerin vetä essä letkaa. Lentoreitti kulki Sairalan aseman kautta Antreaan, josta suunta otettiin kohteelle. Hävittäjäsuojasta oli sovittu Mes ser schmitt-lentäjien kanssa. JK-266:ssa oli ohjaajana kapteeni Saarinen, tähystäjänä vänrikki Leheskivi, säh köt täjänä ylikersantti Vine ja kk-ampujana alikersantti Santavuori. Rainer Leheskivi: Radiossa luettiin tänään tiedotus, että Saksan ulkoministeri oli vieraillut Suomessa ja sopinut hallituksemme kanssa avunannosta taistelussamme. Kerrotaan Suomen kansalla olevan kolme saksalaista panssaridivisioonaa, joiden kärki on menossa Lappeenrannan tienoilla. Ei sotaa ilman tappioita. Kaikkiaan yhdeksän lentä jä toveria täytyi aseveljien saattaa hautaan kesäsodan aikana. Kuvassa lentom. Martti Perälän hautajaiset Kurikassa kesäkuun 27. päivänä 1944. Hän ehti olla laivueessa neljätoista kuukautta. (Juha Perälä) 300
Toiminnan täytyi jatkui menetyksistä huolimatta, sillä sota riehui täydellä teholla. Laivue 44:n Junkersit ja 48:n Blen heimit starttaavat rinnan sotalennolle Ontto lassa kesällä 1944. Junkers-miehet kutsuivat kentän itäpuolella majai le via BL -lentäjiä sovullisesti vi hol lis lai vu eeksi. Yläkuvassa kentän pinta on ilmeisesti sateen jäljiltä kostea, sillä se ei pölise lainkaan. Lentotoi mintaa Ont to lasta kesällä 1944 haittasivat usein sakeat pölypilvet. (Seppo Rihlama, SA-kuva) 301
Talin rautatiesilta ja maantiesillat kesällä 1944. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Leitimojärven itärantaa, josta kuvassa noin kolme senttimetriä itään oleva vielä ehjän näköinen isompi rakennus on Talin kartano. Oikeassa reunassa näkyy Lyykylänjärvenäkin tunnetun Repolanjärven länsi 302
rantaa, josta lähtevän joenuoman yli sillat kulkivat. Kuvassa ne näyttävät melko ehjiltä. Vasempaan alareunaan menevä tie vie Portinhoikan risteykseen. Rautatien vasemmalla puolella yläreunaan menevä tie vie Karisalmelle. (SA-kuva) 303
Tänä iltana taidamme sittenkin lähteä. Kahdeksalta pitää olla kaikki kunnossa. Lopulta sentään pääsimme lähtemään. Yhdeksältä starttasimme pommittamaan Talin siltoja. Olin Joukon 266:ssa. Meillä oli yksi tuhatkiloinen ja kaksi 250 kilon pommia. Startti kävi hitaasti, kun kiitotie pö lisi. Lähdimme viimeisenä partiona ja jouduimme lentämään yksin. Olimme maalilla määräaikana 21.50 ja pom mi tim me annettua kohdetta. Laivueen syöksypommitus tapahtui kymmenen minuutin aikana lähtökor keu den ollessa 4 000 metriä ja pommit irrotettiin 2 500 2 200 metrissä annetulle maalialueelle. Yksi sarjoista osui siltoihin, muita osumia lähistöllä. Osuman sai myös sata metriä silloista länteen päin ollut rakennusryhmä. Leheskivi: Raskas ja keskiraskas ampuivat sulun eteemme ja seurasivat meitä koko ajan, mutta ne ampuivat liian taakse. Nopeutemme syöksyssä oli 680 kilometriä tunnissa. Pommimme jäivät hiukan lyhyeksi. Kur vai limme it:stä eroon ja ajoimme Nuijamaanjärven päälle, missä laivueen piti kokoontua. Emme nähneet mitään yhtenäistä puljaa. Saimme omista partiois tam me kaksi konetta siivelle. Niiden kanssa ajoimme Lappeenrannan yli. Näin kotitalon aivan selvästi, joskin se erottui muista hyvin vaikeasti mustan katon vuoksi. Lappeenrannasta lensimme suoraan tukikohtaan. Pudotimme Sai maa seen yhden ri pus ti miin jääneen pommin. Laskim- Luutnantti Iisalo viemässä lentuettaan Kan nak sel le kesällä 1944. Vasemmalla siivellä lentää vääp. Aarne Suikkanen. (Pekka Iisalo) 304