Esko Valtanen 7.8.2011 NÄKY JA SITOUTUMINEN SEURAKUNNASSA Seurakunnan laaja näky Kun me puhumme seurakunnan näystä, niin kuin minun on tarkoitus nyt puhua siitä, ja myöskin sitoutumisesta, niin tässä Raamatun kohdassa Paavali ei puhu siitä seurakunnan todella laajasta näystä, vaan hän puhuu siitä miten me palvelemme toinen toisiamme, niin kuin tässä tilaisuuden alussa saimme palvella. Niin että siellä saadaan ilmestyksiä ja profetioita ja tällä tavalla ruumiissa palvellaan toinen toistaan. Mutta kun me puhumme seurakunnan näystä ja siitä saadusta ilmestyksestä, niin se on vähän eri juttu. Silloinhan on kysymys tällaisesta isommasta asiasta, se ei vaihtele joka päivä, vaan se menee eteenpäin ja siinä on selkeä suunta ja siinä on mihin tarttua, mihin sitoutua. Jos seurakunnalla ei ole mitään näkyä, niin ei me voida mihinkään tarttua, me ei voida sitoutua oikein kunnolla mihinkään seurakunnan eteenpäin menoon, vaan seurakunta tarvitsee näyn. Niin kuin Sananlaskuissa sanotaan yksi todella mahtava ajatus, 29:18. Se on suomalaisessa Raamatussa tällä tavalla: Snl 29:18 Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi. Mutta englanninkielinen Raamattu sanoo vähän paremmin tuon asian: Missä ei ole ilmestystä, siellä kansa käy välinpitämättömäksi. Meillä jokaisella seurakunnalla tulisi olla joku suunta. Me puhuimme tuossa alussa kuinka meidän tulee mennä eteenpäin. Eteenpäin meno ei ole sitä, että me menemme vain tässä vaakatasossa ja touhuamme, pistämme yhä enempi ja enempi toimintaa pystyyn. Vaan mitä se eteenpäin meno on? Monet meistä ovat sanoneet, että täällä mennään kauheesti eteenpäin, mutta mitä se oikein loppujen lopuksi on? Sehän on sitä, että me alamme lähestyä Jumalaa. Me menemme niin kuin syvyystasossa eteenpäin, ja se on loputon tie kohden Jumalaa. Ja se tuntuu ihmisistä: Että hei, täällä mennään valtavasti eteenpäin. Oikein sellainen huiku käy kun koko ajan juostaan ja juostaan. Kun me sitoudumme ja menemme syvyystasossa lähemmäksi Jumalaa, niin se tuntuu minusta eteenpäin menolta. Päälinjana lähetyskäsky Meillähän on yleinen lähetyskäsky, joka antaa sellaiset päälinjat ja puitteet seurakunnan toiminnalle. Mutta jos seurakunnalla ei ole tällaista omaa hengellistä näkyä, mihin se oikein on menossa? Niin kuin tuossa Snl 29:18 sanottiin: Missä ei ole ilmestystä, siellä kansa käy
välinpitämättömäksi. Kansa alkaa vaan mennä tarkoituksettomasti eteenpäin ja se ei oikein tiedä mihin tässä pitäisi mennä. Sen takia on tärkeää, että seurakunnalla on jonkinlainen näky, eikä vaan jonkinlainen, vaan se on selkeä näky. Siinä voi olla vuosien varrella erilaisia painotuksia. Ylimpänä on se lähetyskäsky: Menkää kaikkeen maailmaan, jne. Mutta sen sisällä on sitten seurakunnilla oma näkynsä. Me emme voi opettaa sitoutumisesta jos ei ole näkyä. Mihin me sitoudumme? No tietysti Jumalaan, se on ihan ok, mutta me tarvitsemme myös jotakin konkreettista, yhdessä mennä johonkin suuntaan, ja sen takia näky on hyvin tärkeä. Seurakunnan näky Mikä meidän seurakunnan näky sitten oikein on? Me olemme puhuneet siitä paljon ja periaatteessa se on kaikille aikalailla tuttu. Mutta jo silloin 12 vuotta sitten, kun me perustimme tämän seurakunnan, kun Jumala puhui meille tästä seurakunnasta, niin ei tullut kuuloonkaan eikä mieleenkään sellainen ajatus, että me perustaisimme vain seurakuntaa seurakunnan vuoksi, että tulee yksi vaihtoehto lisää tähän muiden joukkoon. Tässä kaupungissa on hyviä seurakuntia ihan riittävästi. Eikä meillä ollut mitään teologista painotusta, että olisi joku uusi oppi tullut tai joku tällainen hieno nyanssi siihen, jonka ympärille me olisimme sitten lähteneet seurakuntaa rakentamaan. Meillä ei ollut ollenkaan tällainen ajatus, vaan meillä oli aivan muu ajatus. Se Jumalan antama näkymä meille oli paljon syvempi. Me olemme puhuneet siitä paljon ja se voidaan kiteyttää ehkä tällaisin sanoihin kuin: Meidän syvä näkymme on, että Jumalan läsnäolo ja kirkkaus on meidän keskellämme, että me saamme olla siunaukseksi tässä kaupungissa, meidän maassamme ja aina maanääriin asti. Se on aika iso näky! Moni ajattelee, että onpa iso näky. Eikö se vaan riitä, että teidän seurakunta saa olla Jumalan läsnäolossa? Mutta me emme halua pitää sitä mitä Jumala antaa meille. Kun me rukoilemme sitä, niin se ei ole tarkoitettu vain meidän seurakunnan omaksi, vaan se on tarkoitettu annettavaksi eteenpäin. Ja kun näky on riittävän suuri, niin siinä on sitten laajuutta ja mennä niin pitkälle kuin Jumala johdattaa. Ei rajoita ollenkaan Jumalaa, vaikka maanääriin asti. Jos kerran Jumala antaa jotakin, niin silloin se täytyy viedä eteenpäin. Tämä on siis se meidän näky. Joku voi ajatella, että se on todella suuri näky. Me emme rajoita Jumalaa! Niin kuin Skotlannin herättäjä sanoi kerran aikoinaan Jumalalle: Anna minulle Skotlanti, tai minä kuolen! Ja mitä hän sai? Hän sai todella nähdä Jumalan ilmestyvän siellä. Mutta se oli hänen rukouksensa, se oli hänen näkynsä ja se kantoi hedelmää, ja niin tapahtui. Tänä päivänä harvoin kuulemme näin voimakasta julistusta: Jumala. Anna minulle Jyväskylä tai minä kuolen! Tai, anna minulle Suomi tai minä kuolen! Se vaatii jo sitä että ihminen on todella antautunut Jumalalle. Meidän ohjelmamme nimi, mitä olemme Tv 7:lla esittäneet ja mikä tulee meidän seurakunnan tuottamana, on: Valmistakaa Herralle tie. Mutta ei meidän seurakunnan varsinainen näky ole sitä, että valmistakaa Herralle tie, sehän on vain välivaihe. Se on vain työväline sille, että Jumala pääsee ilmestymään ja se, että me muokkaamme maaperää, me haluamme muokata maaperää Herran ilmestymiselle. Jos Jumalan läsnäolo tulee erittäin voimakkaana meidän keskellemme, että se tulee: Humps, se laskeutuu jostakin ja me emme ole valmistautuneet, emme ole millään tavalla odottaneet sitä, niin se saattaa hetken olla ja sitten se häviää.
Sitä mitä emme ole odottaneet me emme kauheasti arvostakaan. Mutta jos me olemme janonneet ja etsineet, niin silloin me arvostamme sitä ja pidämme niin kuin sellaista aarretta. Me haluamme säilyttää sen, kätkemme sen ja sanomme: Jumala, älä ota pois meiltä läsnäoloasi. Anna minun tehdä kaikki mitä minä voin sen hyväksi tehdä. Auta minua siinä, että voin säilyttää läsnäolosi. Ja tämä on sitä, että valmistakaa Herralle tietä, siis maaperää. Kysymys on otollisen ja sellaisen maaperän muokkaamisesta, että kun Jumalan kirkkaus ja läsnäolo tulee, niin se voi jäädä pysyvästi siihen eikä vain piipahtaa ja sitten lähteä pois. Sen takiahan Jeesuksenkin maan päälle tuloa piti Johannes Kastajan valmistaa, että kansa olisi valmis ottamaan sanoman. Jos Jeesus olisi tullut vaan ykskaks ilman minkäänlaista valmistamista, niin olisi voinut käydä niin, että se sanoma olisi vaan jäänyt siihen, kansa olisi kuunnellut sitä ja se ei olisi saavuttanut ollenkaan tehtävää minkä takia Jumala Jeesuksen tänne lähetti. Mutta kun kansa oli valmis, niin Johannes Kastaja vaan osoitti: Katsokaa Jumalan Karitsa. Katsokaa Jeesusta. Hänen tulee kasvaa, minun vähetä. Ja hän ikään kuin häipyi sieltä taustalta pois ja antoi samaan aikaan Jeesuksen nousta. Se on muuten aika kova juttu julistaa tällaista muutama vuosi päämääränä se, kun minä olen saavuttanut tietyn vaiheen, minä olisin voinut nousta vieläkin, Johannes Kastaja ajatteli, vieläkin korkeammalle, mutta sinä vaiheessa hänen pitikin muuttaa omaa ajatteluaan ja sanoa: Nyt minun tulee vähetä. Minun tulee antaa kaikki se hedelmä ja työ, kaikki se kunnia minkä minä olen saanut juutalaisilta ja israelilaisilta, kaikki antaa Jeesukselle, jopa opetuslapset ja kaikki. Minun tulee vähetä mutta Hänen kasvaa. Se oli se ilmapiiri mikä syntyi, kun Jeesus tuli maan päälle ja minkä Johannes Kastaja ikään kuin muokkasi ja raivasi tien. Hengellisestä ilmapiiristä hengelliseen ilmastoon Kun me puhumme hengellisestä ilmapiiristä, se on useinmiten niin, että kun tulee joku julistaja meidän keskuuteemme, ja hänellä on Jumalan voitelu, hän julistaa voitelussa asioita. Hän tuo sen ilmapiirin mukanaan ja seurakunta kokee, että mahtavaa mikä julistus, mikä sanoma ja se on helppo ottaa vastaan, koska hänen kauttaan Jumala puhuu ja toimii. Mutta sitten tämä julistaja lähtee pois, hän on pitänyt 2-3 kokousta, ja sen jälkeen seurakunta palaa vanhaan uraansa useinmiten ja jatkaa sitä entistä elämäänsä eivätkä he kohta enää muistakaan sitä Jumalan läsnäoloa mikä siinä oli. Näin seurakunta menee tällaista vuoristorataa ja elää tällaisessa Jumalan läsnäolon ilmapiirissä hetkittäin, mutta se ei ole mitenkään pysyvä. Jumalan tarkoitus ei ole tämä, että me vaan menemme tällaisia kenguruloikkia hengellisesti, vaan nimenomaan se, että meillä tulee pysyvä hengellinen ilmasto. Että se on oikein pysyvä, että vaikka meille tulee voideltu julistaja, niitä aina tarvitaan ja he tuovat merkittävän lisän seurakuntaelämään, kun tulee julistaja jolla on ihan oma alueensa mistä hän haluaa puhua. Koska eivät kaikki julistajat pysty kaikesta puhumaan, vaan aina on osa-alueita joissa Jumala on erikoisesti antanut ilmestystä jollekin. Niin on mahtavaa, että he tulevat ja opettavat meitä. Mutta kun nämä julistajat tulevat hengelliseen ilmastoon, joka on pysyvä seurakunnan keskellä, niin he ikään kuin sukeltavat siihen, ja se mitä he tuovat, se saa vielä lisävoimaa siitä seurakunnan voitelusta, Jumalan läsnäolosta ja ilmastosta, ja se aivan kuin nousee korkeammalle tasolle. Ja kun julistaja lähtee, niin seurakunta jää edelleen sille tasolle missä se on ollut. Ja tämä on se Jumalan tahto meidän hengellisessä elämässämme, että meillä on sellainen ilmasto ja ilmapiiri joka todella pysyy, ja sitä me olemme rukoilleet.
Jumalan läsnäolon tuleminen ja ylipäätänsä tällaisen ilmaston tuleminen, se ei ole tuosta vaan noin, että se tulee jos se tulee. Kaikki on vähän niin kuin sattuman kauppaa, että mä en tiedä mistä se tuli ja se on nyt vain täällä ja sitten ykskaks se lähtee ja tällä tavalla. Ei se näin ole. Jos me haluamme pysyvän ilmapiirin, niin sitä täytyy anoa, sitä täytyy rukoilla, etsiä ja kun me etsimme sitä, niin silloin Jumalan läsnäolo alkaa lisääntyä. Meidän tulee anoa ja pyytää sitä, että meistä ei tule sellaisia hengellisiä nautiskelijoita, että otamme sieltä täältä jonkunlaisen hengellisen hörpyn, voisiko sanoa näin, ja nautimme siitä. Ja sitten, hei, tuonne mennään taas, ja sieltä saadaan jotakin. Tällaiset ihmiset eivät hengellisesti kasva. He eivät kasva syvyyttä koska he eivät ole Jumalan läsnäolossa. He eivät ole etsineet sitä Jumalan läsnäoloa. Vaan kun Jumala haluaa läsnäolonsa meidän keskellemme, niin sen tarkoitus on olla pysyvä. Herätysten tausta kirkkaudella on tarinansa Kaikilla herätyksillä mitä maan päällä on ollut, niillä on aina ollut taustansa. Eivät ne ole tulleet, jotka ovat olleet todella merkittäviä, eivät ne ole tulleet tuosta vaan, että jossakin ykskaks on Jumala ilmestyny. Niin kuin sanotaan kaikella gloryllä on storynsa. Eli kaikella kirkkaudella on tarinansa, mistä se tulee, kuka siellä on takana. Ei Jumala noin vaan tule ykskaks ohitse meidän valintojen ja ohitse meidän tahtomaailmamme, vaan Häntä täytyy anoa, Häntä täytyy pyytää, etsiä. Ja kun me etsimme ja sitoudumme etsimiseen, ja vielä se, että ei pelkästään että me etsimme, vaan siihen liittyy yksi sellainen tärkeä puoli. Se on, että me olemme sisäisesti valmistautuneet sitoutumaan siihen mitä Jumala antaa. Se on se millä tavalla me voimme valmistautua. Koska se mitä Jumala antaa, niin me emme tiedä miten se tapahtuu seurakunnan keskellä, kenen kautta. Minkälaisia hengen ilmenemismuotoja siinä on, emme me tiedä sitä. Mutta jos me olemme sitoutuneet ja sanomme: Jumala, anna tulla Henkesi läsnäolon millä tavalla hyvänsä, me otamme sen vastaan, me emme rajoita Sinua. Niin silloin Jumala pääsee paremmin tulemaan läpi. Alkuseurakunnan aikana kun Helluntaina oli tämä hengenvuodatus, niin jos heille olisi kuvattu ihan tarkkaan mitä se oikein on. Näytetty pieni klippi siitä kun he siellä nauravat ja puhuvat eri kielillä itsekään ymmärtämättä mitä puhuvat, ja kaikki kansa ihmettelee ja nauraa ja muuta, niin olisihan se ollut aika outoa. Ja jos se olisi ilmoitettu heille etukäteen, että se tulee olemaan nyt tämän tyyppinen juttu, niin voi olla että osa olisi pistänyt vastaan ja sanonut: Hei, en minä nyt ihan tuollaista halua. Se ei kuulu tähän juutalaiseen kulttuuriin ollenkaan tämän tyyppinen juttu. Mutta kun Jeesus ei millään tavalla kertonut sitä minkälainen se on, miten se tulee, niin he pystyivät ottamaan sen vastaan, kun he sitoutuivat siihen, kun he rukoilivat: Anna tulla niin kuin se tulee! Sitoutumisen viisi tasoa Tämä sitoutumiskysymys on todella tärkeä kun me etsimme Jumalan läsnäoloa. Tuossa minä olen kirjannut viisi tällaista, voisiko sanoa, sitoutumisen tasoa. Nämä pätee ihan normaalissa työelämässä ja kaikessa nämä samat tasot, siellä ne voidaan löytää ihan samalla tavalla. Ne pätevät hengellisessä elämässä ja kaikessa ihmiselämässä, koska sitoutuminen on yksi kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä. Jokainen meistä haluaa ystäväkseen sitoutuneen ihmisen. Jos me näemme että hän on sitoutunut joihinkin asioihin, niin me tiedämme että hän sitoutuu ystävyyteen meidänkin kanssamme. Hän on uskollinen jos me näemme, että hän on esimerkiksi seurakunnassa uskollinen. Tai työpaikalla on
hyvin sitoutunut ihminen, jos hänestä voidaan sanoa näin, niin jokainen haluaa sen tyyppisen ihmisen ystäväkseen, joka on sitoutunut. 1. Sitoutumisen taso Kun ajatellaan seurakuntatyötä, minä nyt siltä kannalta katson tätä asiaa. Niin ensimmäinen, voisiko sanoa, korkein taso mikä voi sitoutumisessa olla on se, että minä haluan näyn. Ja mitä se tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että sinä asetat sen näyn kaikkein tärkeimmäksi, se ajaa ohi sinun normaalin elämäsi. Että jos tulee yhteentörmäyksiä oman elämäsi ja seurakuntaelämän välillä, niin sinä mieluummin valitset seurakunnan kuin ne ovat juttusi. Sinä perut asioita ja teet ohjelmasi niin, että sinä voit olla mukana siinä ihan täysillä. Sinä olet silloin sen näyn kantaja! Ja tässä tilanteessa sinä käytät aina sanontaa: Minun näkyni ja meidän näkymme, se kuuluu sun sanavarastoosi aina, jos sinä olet täysin sitoutunut. Tämä on tietysti niin, että tämä on se kaikkein korkein taso. Tässä on erilaisia sitoutumisen tasoja joissa me itse kukin olemme, mutta yleensä ne jotka ovat niitä näyn katajia, heidän tulisi nousta tälle tasolle jossakin vaiheessa. Se ei ole niin, että me aina, kun tulemme seurakuntaan tai kun tulemme uskoon ja lähdemme kasvamaan, niin emme me heti ole tällä tasolla, vaan vähitellen me kasvamme siinä sitoutumisessa yhä enempi. 2. Sitoutumisen taso Tulet mukaan näkyyn. Eli teet kaiken sen mitä se näky edellyttää vapaaehtoisesti, voisiko sanoa, tällaisen hengenlain puitteissa. Sillä tavalla että sinä koet hengessä, että sinä haluat tehdä näin rakkaussuhteesta Jumalaan, sinä haluat tehdä näin, sitoutua, koska tämä näky on Jumalasta. Itse asiassa me emme palvele niitä näyn kantajia, niitä näyn perustajia, niitä jotka ovat tuoneet sen esiin, emmekä seurakuntaa, vaan itse asiassa me palvelemme Jumalaa. Tällaiset henkilöt pystyvät kantamaan myöskin tätä näkyä. He ovat siis näyn kantajia. 3. Sitoutumisen taso Aito mukaan tulo. Nämä henkilöt yleensä ymmärtävät näyn merkityksen ja he tietävät mitä heiltä odotetaan. Mitä seurakunta odottaa ja mitä näky heiltä odottaa, he tietävät sen ja he tekevät sen ja vielä vähän niin kuin enempikin. He eivät tee sitä vain jollakin tavalla, vaan pyrkivät tekemään sen mahdollisimman hyvin, mutta kuitenkin sillä tavalla, että he tekevät sen vähän niin kuin kirjaimen mukaan, vähän kuin lainomaisesti, mutta kuitenkin toimivat ja tekevät tällä tavalla. He ovat hyviä sotilaita, hyviä Jumalan palvelijoita. 4. Sitoutumisen taso Sitten neljäs on sellainen ryhmä joka on muodollisesti mukana. He tietävät sen mitä heiltä odotetaan seurakunnassa, mutta he eivät tee mitään ylimääräistä, vaan he tekevät juuri sen mikä on välttämätöntä. Ja he eivät mielellään käytä sellaista ilmaisua: Minun näkyni, sitä he eivät käytä ollenkaan. He eivät käytä myöskään sanaa: Meidän näkymme. He puhuvat mieluummin seurakunnan näystä, mutta he eivät ota sitä henkilökohtaisesti. He eivät ole ikään kuin tulleet sisään siihen seurakunnan näkyyn, mutta toimivat ja ovat kyllä ihan hyviä sotilaita ja palvelevat Jumalaa niin kuin ymmärryksen tasolla.
5. Sitoutumisen taso Ja sitten tämä viides ryhmä on sellainen, joka on epävarmana mukana. He sanovat tällä tavalla, että minä en oikein ymmärrä tätä näkyä, enkä minä oikein tahdo päästä mukaan tähän näkyyn, ja he eivät koskaan puhu mistään näystä. He saattavat uhrata ja tällä tavalla osoittaa, että he ovat porukassa mukana, mutta heidän terminologiansa, sanansa ja kaikki osoittavat sen, että he eivät ole ihan aidosti mukana tässä. He eivät ymmärrä tätä, ja he eivät voi kantaa silloin sellaista todellista vastuuta seurakunnassa. He eivät ole sen näyn kantajia, vaan he ovat mukana olijoita. Mutta kaikilla näillä, jotka näihin ryhmiin kuuluvat, niin kaikilla heillä on mahdollisuus kasvaa. Me jossakin vaiheissa olemme eri tasoilla, mutta Jumalan tarkoitus on, että me sitoutumistasossa nousemme kohden sellaista jumalallista tasoa. Se on Jumalan tahto, se on Jumalan tarkoitus. Koska kun me sitoudumme näkyyn, nyt ei ole kysymys siitä, että me sitoudumme niihin, jotka ovat näyn saaneet ja niihin näyn kantajiin eli ihmisiin, koska ihmisiin me petymme. Mutta jos me sitoudumme siihen näkyyn, joka on Jumalasta ja me uskomme, että tämä näky on Jumalasta, niin kaikki mitä me teemme, me emme palvele enää seurakuntaa emme ihmistä, vaan Jumalaa. Mutta se näkyy siinä, että me palvelemme seurakunnassa. Ja kaikki nämä näissä ryhmissä olevat ihmiset useinmiten he kyllä ovat uhraajia, he yleensä kantavat vastuuta taloudellisesti. Viides ryhmä ehkä vähemmän, silloin tällöin satunnaisesti, mutta mitä enempi on sitoutunut näkyyn, niin se näkyy myöskin siinä miten me kannamme taloudellista vastuuta. Ja ennen kaikkea se näkyy puhetyylissä. Käytämmekö me sanaa minun näkyni ja meidän näkymme. Se on sellainen termi jota ei voi käyttää ihminen joka sanoo: Minä en oikein pääse mukaan tähän näkyyn. Kyllä minä mukana haluan olla, mutta minä en oikein pääse tähän näkyyn mukaan. No sitten erikseen ovat sellaiset, johon minä en tässä sen enempää halua puuttua siihen joukkoon. Saattaa olla että joku on irtautunut tästä ryhmästä ja hän on salainen vastustaja. Hän on katsonut, että tämä ei ole enää mun juttu, tai sitten saattaa nousta avoimeen kapinaan seurakunnassa. Mutta se on sitten ihan oma juttunsa. Mutta Jumalan tahto on, että me nousemme sitoutumistasossa yhä korkeammalle ja se on se, kun puhutaan että mennään eteenpäin. Niin kuin tässä alussa kuulimme, että me mennään eteenpäin, me halutaan mennä eteenpäin, niin että ette ymmärrä sitä, että nyt pistetään sellainen hulabaloo tänne, että kaikki on ihan sekaisin. Kaikki puhkuu ja läähättää, ohjelmaa lisää ja kaikkea muuta. Ei! Vaan se on se, kun me lähestymme Jumalaa, menemme kohden Jumalan kirkkautta. Se on eteenpäin ja se on muutosta meissä. Ja kun meissä tapahtuu muutos niin silloin Jumalan läsnäolo lisääntyy ja tällä tavalla Jumala pääsee ilmestymään meidän keskellämme. Niin kuin sanoin, työelämässä tämä on erittäin hyvä stekata. Kun menette kouluun, työelämään tai mihin hyvänsä ihmisten keskuuteen, tai olette jossakin yhteisössä, niin kyllä työnantaja näkee kuka on sitoutunut työpaikkaansa ja kuka ei. Sitä ei voi salata. Sielläkin puhutaan, että meidän yritys, ja he samaistuvat omaan työpaikkaansa ja siihen työpaikan eteenpäin menoon ja kaikkeen, he haluavat kaikella tavalla edesauttaa sitä. Ja tämä on sitoutumista. Jokainen haluaa olla sellaisen ihmisen ystävä, jonka näkee, että hän on sitoutunut esim. työpaikkaan, seurakuntaan, johonkin, koska hän voi olla myös sitoutunut sinun ystävyyteesi, niin kuin tuossa edellä sanoin. Se on sellainen yksi tärkeä ominaisuus ystävyydessä, sitoutuminen ja olla uskollinen.
Sitoutumisen siunaus Raamatussa on yksi sellainen erittäin kaunis kertomus, Vanhan Testamentin puolella. Muistatte Noomin ja Ruutin tapauksen. Siinähän kävi niin, että Noomi, joka oli juutalainen, hän oli mennyt Mooabin maahan. Siellä hänen poikansa olivat menneet naimisiin, juutalaiset pojat mooabilaisten tyttärien kanssa. Sitten nämä pojat kuolivat ja Noomi juutalaisena halusi palata takaisin omaan maahansa, koska siellä tilanteet olivat muuttuneet. Nyt sitten oli kysymys siitä, että näiden poikien vaimot, jotka elivät, että lähtevätkö he mukaan vai eivät, vai jäävätkö he oman kansansa keskuuteen. Siinä sitten, kun Noomi ilmoitti että hän lähtee takaisin Israeliin sukunsa keskuuteen, niin Ruut, tämä toisen pojan leskeksi jäänyt vaimo, hän sanoi nämä kuuluisat sanat, Ruutin kirjan 1: 16, joka osoittaa todella miten sitoutunut hän oli ja miten valtava siunaus tuli tästä sitoutumisesta. Ruut sanoi tällä tavalla Noomille, kun hän halusi, että jää tänne vaan omaan maahasi. Minä menen Israeliin, mutta jää sinä tänne mooabilaisten keskuuteen. Ruut sanoi: Ruutin kirja 1:16: Mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät niin sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Siis kun tällä tavalla me sitoudumme seurakuntaan: Kyllä. Tämä näky on minun näkyni, koska se on Jumalan näky, minä sitoudun siihen. Niin tiedättekö, siihen on kätketty väkevä siunaus. Mikä tästä Ruutista tuli? Hänestä tuli yksi jäsen Jeesuksen sukuluettelossa! Hän meni naimisiin Israelissa ja hän oli erittäin vaikutusvaltainen henkilö siellä, ja Jumalan siunaus oli Ruutin yllä. Hän sai todella väkevän siunauksen, kun hän sitoutui olemaan uskollinen Noomille. Tässä näemme tuon sitoutumisen merkityksen. Ja kun puhumme sitoutumisesta, niin ehkä yksi meille hyvin selkeä ja läheisempi esimerkki, kuin Vanhan Testamentin puolella, on Jeesuksen sitouttava vaikutus opetuslapsiin. Jeesus sanoi siellä ihan alussa opetuslapsilleen tällä tavalla: Markuksen evankeliumi 1:17 Jeesus sanoi heille: Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia. Jeesus tällä tavalla sitoutti opetuslapset ja sanoi mikä heidän tehtävänsä tulee olemaan, minä teen teistä ihmisten kalastajia. Ja opetuslapset sitoutuivat vähitellen, pikkuhiljaa. Ei se ollut niin, että heti kun he kuulivat tällaiset sanat Jeesukselta, jota he eivät tunteneet: Hei, nyt me lähdetään tuohon mukaan, vau! Eivät he tienneet varmaan tarkkaan mitä tulee seuraamaan siitä, mutta kuitenkin he jättivät kaiken ja lähtivät ja olivat uskollisia. Asteittain heidän sitoutumisensa aste kasvoi ja se oli mahtavaa! Ja samalla voidaan sanoa, että kun sitoutumisen aste kasvaa, niin me menemme syvyystasolla eteenpäin kohden Jumalaa. Tämä on sitä eteenpäin menoa. Itse asiassa sitoutumistason kasvu on yhtä kuin eteenpäin meno! Se tuntuu siltä, että vau, tässä mennään kauheesti eteenpäin. Se on sitä. Sitoutumistason syveneminen Mutta sitten kun Jeesus nosti sitä sitoutumistasoa siellä vähän myöhemmin. Muistamme sen kertomuksen siitä, kuinka Hän puhui lihansa syömisestä ja verensä juomisesta. Niin se oli jo sitten sellainen taso, että sitä ei enää kaikki pystyneet ottamaan vastaan eikä tulemaan sille tasolle, koska se edellytti sitä, että sinä tulet ikään kuin yhtä Jeesuksen kanssa, että se mitä Hänelle tapahtuu, se
tapahtuu sinullekin. Sinä olet elämässä ja kuolemassa yhtä Hänen kanssaan. Syödä Hänen lihaansa, juoda Hänen vertansa, me tiedämme kuinka tämä viittaa jo ehtoolliseen, Jeesuksen ristinkuolemaan ja kaikkeen. Ja kun Hän tätä puhui ennen kuolemaansa, niin se jakoi opetuslapsia kahtia. Siellä oli porukkaa varmaan tällä 5-sitoutumisasteikon tasolla ja siellä oli varmaankin monia myös 5- ja 4-tasolla olevia ihmisiä, saattoi 3-tasollakin olevia olla mukana tuossa porukassa. Ja kun Jeesus sanoi nämä sanat, se on Johanneksen evankeliumi 6:53-69. Minä siteeraan ihan muutaman jakeen tästä. Johanneksen evankeliumi 6:53-69: Jeesus sanoi heille: Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo Hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Eli se oli edellytys, että heissä tulee olemaan se sama elämä mikä Jeesuksessa on. Joh. 6:61 Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että Hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi Hän heille: Loukkaako tämä teitä? Joh. 6:66-67: Tämän tähden monet Hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet Hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: Tahdotteko tekin mennä pois? Tällä tavalla nämä kaksitoista opetuslasta sitoutuivat tähän näkyyn. Pietari oli heidän tällainen edusmiehensä, joka sanoi opetuslasten puolesta sen mitä he ajattelivat. Mutta siinä oli myös 70 muuta, jotka olivat hyvin lähellä, jotka toimivat armolahjojen alueella. Jeesus antoi nimensä heidän käyttöönsä: Te voitte minun nimessäni tehdä ihmeitä ja tunnustekoja, merkkejä, kaiken näköistä. Mutta sitten siinä oli vielä, niin kuin Apostolien Teoissa näemme, siinä oli vielä ehkä 500 joukko, joille Jeesus myöskin ilmestyi noustuaan, eli hekin olivat varmasti siinä hyvin lähellä. Mutta siitä sitten laajempi joukko, niin siellä tapahtui ja sanotaan: Moni Hänen opetuslapsistaan ei enää seurannut Jeesusta, koska Hän vaati näin suurta sitoutumistasoa. Tämä on hengellisessä työssä tosi tärkeää, koska näyt tulevat aina Jumalalta. Siis näyt ovat sellaisia jotka tulevat Jumalalta, ja kun seurakunta saa näyn, niin se on syvä tietoisuus siitä, että mitä meidän tulee tehdä, mihin me olemme menossa? Paavalikin tarvitsi tällaisen sisäisen näyn, että hän pystyi toteuttamaan sen tehtävänsä. Vapaaehtoisuus Jumalan edessä Niin kuin tuossa alussa kuulimme, niin Jumala puhui täällä meille ja Hän on puhunut seurakuntalaisille asioista, ja kun me uskossa tartumme siihen kiinni: Jumala, minä en halua olla esteenä. Jos Sinä minua käyttää, niin käytä mua, ja saimme kokea Jumalan läsnäoloa tässä. Samalla tavalla Paavali siellä sanoi kerran kuningas Agrippalle omasta näystään näin: Apostolien Teot 26:19: Kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä... Ei kukaan Paavalia pakottanut siihen, ei Jumala pakottanut häntä siihen, vaan Jumala antoi hänelle mahdollisuuden ja Paavali vapaaehtoisesti valitsi sen, että hän palvelee Jumalaa. Siis vapaaehtoisuus tässä on tosi tärkeä, että me emme ajattelekaan niin, että tässä tehdään mitään
pakosta. Ja sitoutumisenkin osalta me emme tee yhtään mitään pakosta, vaan kaikki täytyy olla vapaaehtoista. Jumala antaa meille ilmestyksiä, unia, näkyjä, puhuu siitä mitä Hän toivoo meidän tekevän, mutta Hän ei sano, että sun on tehtävä! Vaan meidän tulee uskossa heittäytyä: Jumala, minä haluan antaa käteni Sinun käyttöösi. Jos Sinä haluat näiden kautta tehdä ihmeitä, parantaa ihmisiä, tehdä jotakin Jumala, ne ovat Sinun käytössäsi. Niin että me emme hallitse sitä asiaa niin, että ei, vaan me annamme kätemme käyttöön ja sitä kautta Jumalan läsnäolo meissä alkaa enentyä, kun me rohkeasti sanomme asioita ulos, verbalisoimme ne. Ja sillä tavalla Jumala pääsee sitten viemään syvemmälle työtään meissä ja käyttämään meitä. Jumala valmistaa antamalla näyn Kaikki merkittävät asiat mitä Jumala on tehnyt, ne vaativat aina jotakin näkyä. Siis ei voida kuvitellakaan, että jotakin merkittävää olisi tapahtunut maailmassa, ellei siinä joillakin tai jollakin ryhmällä, ole näky asioista. Ja on hengellisessä työssä ihan sama juttu. Mutta siinä on tiettyjä tällaisia asioita joita Jumala tsekkaa. Jos on oikein iso asia kysymyksessä, niin silloin se vaatii pidemmän ajan ja Jumala tekee meissä muutostyötä. Kuulkaa, jos Jumala antaisi meille tuosta ihan raakileina hengen lahjojen toimia, sairaiden parantua, kuolleiden herätä ja kaiken näköisten tunnustekojen, ihmeiden ja voimatekojen tapahtua meidän kauttamme, niin kuin apostolisena aikana. Tuosta vaan ilman, että me olemme valmistautuneet ja antautuneet Jumalan käyttöön, niin siitä saattaa tulla meille katastrofi niin kuin on monien kohdalla nähty. Mutta kun me olemme sitä anoneet ja kun seurakunnan ilmapiirissä ollaan, ja siellä on etsitty Jumalan läsnäoloa kuulkaa, se on mahtava ilmapiiri, kun tässä alkaa tapahtua Jumalan tekoja. Se on turvallinen ilmapiiri, kun me tiedämme henkilöt keitä Jumala käyttää. Näemme sen kaiken miten kaikki edistyy vähitellen, niin se on aivan mahtavaa. Ja kaikki tämä, että me voimme antaa Jumalalle mahdollisuuden toimia meidän keskellämme, se vaatii valintoja. Periaatteessa meidän tulisi aina pyrkiä tekemään oikeita valintoja, mutta käytännössä se ei ole aina mahdollista. Me joudumme aina joskus tekemään, ja emme joudu, vaan teemme sellaisia valintoja, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia. Mutta tärkeintä on se, että silloin kun me näin teemme, niin silloin nopeasti, kun huomamme asiat me palaamme jälleen siihen oikealle raiteelle. Se on se tärkein. Ei se että me teemme virheitä ole oleellinen, vaan se, että palaamme takaisin ja korjaamme virheet, ja aktiivisesti myös etsimme Jumalan läsnäoloa. Me suhtaudumme siihen vakavasti, että jos Jumala antaa jotakin, kunnioitamme sitä, rukoilemme: Jumala, auta minua tämän lahjan käytössä. Auta minua sitoutumisessa. Ja niin edelleen. Jumalan rakkaus kaiken yläpuolella Ja kun kaikkeen tähän sitten tulee Jumalan rakkaus, itse asiassa sen täytysi olla kaiken tämän yläpuolella. Kuulkaa, sekin on sellainen asia, kun me valinnoista puhutaan, jos joku ajattelee: No, minkälaisia valintoja mun tulisi tehdä, sellaisia oikeita valintoja? Niin minä antaisin sinulle listan sieltä 1. Korinttolaiskirje 13.luku. Siinä on viidentoista kohdan lista, rakkaudentekojen lista. Siitä voit aloittaa. Ja sen jälkeen lopetat varastamisen, noudatat kymmentä käskyä, niin siitä se lähtee liikkeelle.
Kyllä me itseasiassa, kun Jumalan läsnäolo tulee, me tiedämme mikä on oikein. Mutta siinä se meidän kasvu tuleekin, että miten me annamme itsemme toteuttaa näitä Jumalan tekoja. Esimerkiksi ne rakkauden viisitoista osaa, jotka on kerrottu tuossa 1. Korinttolaiskirjeen luvussa 13. Siinä on valintoja kerrakseen ettei tarvitse ajatella, että mitä ihmeen valintoja. Siitä kun vaan lukee, niin menee hyvin hiljaiseksi sen jälkeen, että mites tämä oikein on? Mutta tiedättekö, kun me tällaisen päämäärän otamme, Jumala tulee auttamaan meitä. Kun sanomme: Jumala, anna minun edistyä tällä alueella. Tiedättekö, siinä vaan huiku käy kun mennään eteenpäin ja tuntuu että, hei me ollaan menty kauheesti eteenpäin! Se on sitä. Se on sitä, että me menemme syvyystasossa kohden Jumalaa, mutta se matka on kuitenkin aika pitkä, siellä tulee kaiken näköistä matkan varrella, mutta se on eteenpäin menoa. Jumalan näyn seuraaminen Ja vielä haluaisin ottaa yhden esimerkin tähän. Se on Israelin kansa, ihan kursoorisesti vain muutaman tällaisen tärkeämmän asian poimisin. Se on esimerkki seurakunnalle juuri näyn seuraamisesta. Israelin kansa on väkevä esimerkki siitä, mahtava esimerkki. Mooses sai näyn siitä, että hänen tuli johdattaa kansa Luvattuun Maahan. Hän meni Egyptiin ja puhui Israelin kansalle, monelle miljoonalle ihmiselle: Nyt otetaan kimpsut ja kampsut ja lähdetään suoraan sitä vaan menemään Luvattuun Maahan, ja he eivät tienneet oikeastaan tästä maasta yhtään mitään. He olivat kuulleet esi-isiensä asuneen siellä satoja vuosia ja Jumala sanoi vain, että se maa vuotaa maitoa ja mettä. Tämä oli Jumalan luonnehdinta siitä maasta. Ja se, että siellä Aabraham, Iisak ja Jaakob aikanaan olivat ja siitä lähdettiin menemään eteenpäin. Mutta monta miljoonaa ihmistä lähti kaikki omaisuus mukanaan. Ja heidän päämääränsä oli, he olivat niin sitoutuneet siihen näkyyn mennä Luvattuun Maahan, että he eivät jättäneet yhtään mitään tavaraa Egyptiin, että olisi ollut asunto ja jotakin pikkuisen omaisuutta, jos vaikka kuitenkin tästä vielä palataan takaisin, vaan se oli kerrasta poikki. Ja Jumala auttoi asiaa vielä siten, että Hän antoi Punaisenmeren tulla siihen väliin. Punainenmeri on Israelin kansan kohdalla, voisiko sanoa, näistä ihmeistä kaikkein merkittävin mitä tapahtui, Punaisenmeren aukeaminen, koska siihen hukkuivat egyptiläiset. Ja Jumala antoi sen tapahtua, sillä kun he menivät toiselle rannalle ja meri sulkeutui heidän takanaan, niin silloin kaikki siteet Egyptiin olivat katkenneet eikä heillä ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin mennä eteenpäin siinä tilanteessa. Paluutietä ei siis ollut, ja näky edellytti sitä, että heidän piti mennä yhdessä eteenpäin. Sitten siellä tapahtui monia asioita kansan keskuudessa, mutta erityisesti se, että ketkä sinne Luvattuun Maahan oikein pääsivät. Kansan tottelemattomuuden tähden, he kiusasivat Jumalaa kymmenen kertaa, näin Jumala sanoi: Te olette kymmenen kertaa jo minua kiusanneet eri asioilla, milloin mistäkin asiasta, ja Jumala joutui heitä sitten kurittamaan ja ojentamaan niissä asioissa. Mutta oli kaksi henkilöä jotka Jumala nosti sieltä erikoisesti esiin, ja Hän sanoi Joosuasta ja Kaalebista: Heillä on erilainen henki. He olivat sitoutuneet näkyyn, he näkivät sen, että tämä näky ei ole Mooseksen näky, vaan se on Jumalan näky. Joosua ja Kaaleb sitoutuivat siihen Jumalan näkyyn, ja tämän vuoksi nuo miehet pääsivät Luvattuun Maahan. Kaikki muut, kaksikymmppiset ja siitä vanhemmat miehet, jotka lähtivät Egyptistä, he kuolivat ja se nuori sukupolvi, joka ei oikein vielä osannut näitä asioita ajatella, niin he saivat olla mukana Joosuan ja Kaalebin kanssa valloittamassa Luvattua Maata.
Ja mikä oli se Joosuan ja Kaalebin erilainen henki? He rakastivat Jumalaa, he pelkäsivät Jumalaa. Se oli se, että he saivat sen mitä he janosivat ja heistä tuli sitten myöhemmin sen näyn kantajia, kun Mooses siirtyi sivuun, hänet otettiin taivaaseen. Heistä tuli sen näyn kantajia koska he olivat uskollisesti palvelleet. Jumala sanoi sen tällä tavalla, heissä on erilainen henki, he ovat uskollisesti siinä palvelleet kymmeniä vuosia. Joosua ja Kaaleb eivät palvelleet pelkästään vain Moosesta, vaan he palvelivat Jumalaa toteuttamalla sitä Jumalan näkyä. He kunnioittivat näkyä, että se on Jumalasta. Ei ihmisen näky vaan Jumalan Ja kun me puhumme näystä, siitä näystä mikä seurakunnalla on, kun me siihen sitoudumme, me emme sitoudu kenenkään ihmisen näkyyn. Vaan kun me rukoilemme: Jumala, anna kirkkautesi ja läsnäolosi tulla meidän keskellemme. Anna sen olla niin, että me muutumme siinä Sinun läsnäolossasi, ja Sinä saat tehdä meidän kauttamme tekoja niin, että tämä maailma tulee tietämään, että Jumala on meidän kanssamme. Jos me tällaista rukoilemme ja tällaiseen sitoudumme, niin eihän tässä ole mitään tekemistä näyn kantajien ja niiden kanssa, jotka ensimmäisenä sen ovat ilmoittaneet meille perustajille. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, sehän on Jumalan antama näky, ja kun me siihen sitoudumme, Jumala sanoo: Hyvä. Minä annan sinulle mitä sinä anot. Minä annan läsnäoloni tulla, minä annan kirkkauteni tulla. Samalla kun me näin rukoilemme, me muutumme, Jumalan läsnäolo muuttaa meitä ja me olemme valmiit ottamaan Hänen läsnäolonsa. Mielen alueella tulee varmasti monenlaisia taisteluita, koska pimeydenvallat sanovat kaiken näköistä. Me luulemme että kaikki sellainen negatiivinen, ja ikään kuin näkyä väheksyvät ajatukset, että ne olisivat meistä itsestämme. Kyllä vihollinen, jos näky on vaarallinen hänelle, niin kuin tällainen näky on, kyllä se puhuu meille monenlaisia asioita. Mutta me tiedämme heti, että jos se on vastoin sitä näkyä jonka me tiedämme, ja minä olen 100% varma, että tällainen näky on Jumalasta! Mitä muuta Jumala haluaa kuin että Hänen läsnäolonsa tulee meidän keskellemme ihan niin kuin apostolisena aikana. Ei Hän halua toimintaa, että mennään ja kaiken näköistä tehdään, vaan että se läsnäolo tulee niin voimakkaana tänne, niin minä olen 100% varma että se on Jumalasta. Kun me sanomme vielä: Muuta meidät. Muuta minut tässä, kun minä etsin Sinua, niin me voimme olla aivan varmoja että Jumala kuulee meitä. Ja niin kuin me olemme ikään kuin mottilauseena sanoneet monta kertaa ne Jeesuksen sanat: Anokaa niin teille annetaan, sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Siis tämä, anokaan niin teille annetaan, ja me olemme anoneet, ja kyllä Jumala pitää huolen siitä muutosprosessista meissä, ei meidän tarvitse pelätä sitä miten me pystymme sen kantamaan. Kun me olemme alttiita, annamme itsemme Jumalalle, niin Hän pitää huolen meistä. Herätykseen sitoutuminen Ja kun Jumala sanoi tässä muutama vuosi sitten meille, niin Hän halusi sitouttaa meidät, minut ja Pirjon tähän näkyyn, koska mekin tarvitsemme sellaista sitouttavaa Jumalan kohtaamista. Ettei se ole itsestään selvä, kun 12 vuotta on menty tämän näyn kanssa, ja se on kirkastunut ja selkiytynyt,
niin kuin olette huomanneet, niin se on selkiytynyt tässä vuosien varrella. Nyt minä luulen, että monille se alkaa olla jo aikalailla selkeä, mutta Jumala halusi vielä meidätkin sitouttaa siihen ja sanoi yhden kerran, kun me tultiin täältä tiistain esirukousillasta. Jumala puhui meille olohuoneessa, Hän sanoi nämä sanat: Minä tarvitsen sitä, että te sitoudutte tähän herätykseen! Emme me silloin vielä tarkalleen tienneet mistä on kysymys. Kyllä me nyt tiedämme mistä siinä on kysymys, mutta eihän Jumala ensin anna meidän maistaa jotakin herätystä ja sitten kysyä: No, kelpaako tämä? Onko tämä sitten sopiva vai täytyykö reivata vähän, tai muuta? Vaan Jumala sanoi: Minä tarvitsen sitä, että te sitoudutte tähän herätykseen, tuli mitä tuli, millaisessa paketissa hyvänsä. Tärkeintä on, että te lupaatte sen ja jos te lupaatte sen niin minä annan sen teille. Tämä on se Jumalan toimintaperiaate ja tällä tavalla Hän toimii meidän keskellämme.