Digitaalisuuden edistäjä
|
|
- Anni Laaksonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Digitaalisuuden edistäjä 2012
2 sisältö KONSERNI Vuosi 2012 lyhyesti 1 Teleste lyhyesti 2 Toimitusjohtajan katsaus 4 Toimintaympäristö 6 Megatrendit 7 Strategia 8 Teknologian kehitys 10 Liiketoiminta-alueet Liiketoiminta-alueet 12 Video and Broadband Solutions 14 Network Services 18 Asiakasprojekteja 20 Vastuullisuus Henkilöstö 24 Kestävä kehitys 26 JOhto Hallitus 28 Johtoryhmä 30 Tietoa osakkeenomistajille 32 Liikevaihto liiketulos tilikauden tulos sijoitetun pääoman tuotto Meur 200 Meur 12 Meur 8 %
3 vuosi lyhyesti Vuosi 2012 lyhyesti Yleisestä maailmantalouden epävakaudesta huolimatta Telesten liiketoimintaympäristö säilyi kohtuullisena ja Teleste onnistui saavuttamaan kannattavan kasvun tavoitteensa. Kausivaihtelu on toimialalla yleistä, mutta vuonna 2012 kysyntä oli poikkeuksellisesti alkuvuonna loppuvuotta voimakkaampaa. Edistystä tapahtui monilla rintamilla. Yhtiön liikevaihto nousi yli 5 prosenttia ja myös kannattavuus parani selvästi. Liikevaihdon kasvua edistivät videovalvontaratkaisujen uudet tilaukset ja TV-jakeluliiketoiminnan markkinaosuuden kasvu monien merkittävien uusien asiakkuuksien kautta. Palveluliiketoiminnassa yhteistyötä jatkettiin pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa ja vuoden aikana solmittiin myös uusia merkittäviä raamisopimuksia. Teleste haluaa kasvaa kannattavasti ja olla asiakkaidensa arvostama yhteistyökumppani. Kasvutavoitteen saavuttamista niin tuote- kuin palvelumyynnin osalta edesauttavat laajakaistatarjonnan lisääntyvä tarve videopalveluiden monipuolistuessa ja yhteiskunnan turvallisuuteen tähtäävien videovalvontaratkaisujen kysynnän kasvu. Verkottunut maailma vaatii teknologiaratkaisujen edelläkävijän. Omavaraisuusaste % osakekohtainen tulos Eur 60 0,5 48 0,4 36 0,3 24 0,2 12 0,1 0 0, Avainluvut Muutos, % Liikevaihto, Meur 193,9 183,6 5,6 Liikevoitto, Meur 10,9 9,4 16,6 Tilikauden tulos, Meur 6,7 6,3 6,4 Tulos per osake, eur 0,38 0,36 5,6 Saadut tilaukset, Meur 189,7 188,1 0,8 Osakekohtainen oma pääoma, eur 3,48 3,17 9,7 Sijoitetun pääoman tuotto, % 13,0 11,5 13 Pörssivaihto, % osakekannasta 14,4 9,1 58,2 Vuosi
4 Teleste lyhyesti Texas: TXDOT Teksasin liikenneviranomainen (Texas Department of Transportation, TXDOT) käyttää Telesten IP-videokoodekkeja ja Ethernet-kytkimiä tuhansissa kohteissa koko Texasin osavaltion alueella mukaan lukien mm. Houstonin, Dallasin, Fort Worthin ja Austinin suurkaupunkialueet. Telesten laitteita käytetään analogisten valvontakameroiden signaalien siirtämiseen IP-muotoon sekä video- ja valvontatietojen lähettämiseen valvontakeskuksiin liikenteen seurantaa varten. Tanska: Stofa A/s Tanskan toiseksi suurin kaapelioperaattori Stofa A/S on ottamassa käyttöön kaapeli- TV-verkossaan toimivan maksu-tv-palvelun, johon liittyy interaktiivinen tilaustarjonta, VoD-palvelut ja nopeudeltaan jopa 150 Mbit/s:n Internet-tilaajaliittymät. Yhdessä WebTV-, WebTV To Go- ja jopa 48 tunnin catch-up -palveluiden sekä IP-puhelinpalveluiden kanssa Stofan palvelutarjonta saavuttaa näin johtavan aseman Tanskan kaapeli-tv-markkinoilla. Stofa on jo vuosia käyttänyt Telesten älyverkkotuotekonseptia, joka kattaa mm. automatisoidut prosessit, verkon etävalvonnan ja etämäärityksen. Älyverkon ansiosta Stofa pystyy määrittämään ja paikantamaan verkossa mahdollisesti esiintyvät ongelmat. Tämä vähentää keskimääräistä korjausaikaa ja tukee ennakoivaa huoltoa. Korkealaatuinen kaapeli-tv-verkko mahdollistaa Stofalle entistä innovatiivisempien palvelujen tarjoamisen asiakkailleen. Stofa ja Teleste allekirjoittivat vuoden 2012 lopussa kaksivuotisen raamisopimuksen, joka jatkaa yhtiöiden välistä syvää yhteistyötä. Stofan liikevaihto on noin 150 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 500 työntekijää. Teleste lyhyesti Teleste on kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teknologiatarjontamme edistää päivittäisen elämän sujuvuutta ja turvallisuutta. Liiketoimintamme ydin on videokuva - kuvan ja datan käsittely, siirto ja hallinta. Asiakaskuntamme koostuu kaapeli- ja teleoperaattoreista sekä julkisen sektorin organisaatioista. Liiketoimintamme on jaettu kahteen alueeseen: Video and Broadband Solutions ja Network Services. Molemmilla alueilla olemme mailman johtavia yrityksiä ja teknologiaosaamisen edelläkävijä. Video and Broadband Solutions keskittyy tilaajaverkkojen ja videovalvontasovellusten tuoteratkaisuihin. Network Services tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluita verkkojen suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon. Vuonna 2012 Telesten liikevaihto oli 194 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli yli 1300 henkilöä. Telestellä on koko maailman kattava toimipisteverkosto ja yli 90 % liikevaihdosta kertyy Suomen ulkopuolelta. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: 2 Teleste, digitaalisuuden edistäjä
5 Teleste lyhyesti Yksi kilpailuetumme on paikallisen läsnäolon myötä saavutetut läheiset asiakassuhteet ja luotettavat partnerit, joista kartalla muutama Poiminto Thaimaa: Point IT Consulting Co Ltd Kuluneen vuosikymmenen aikana bangkokilaisyhtiö Point IT Consulting Co. Ltd:llä on ollut kannattava kumppanuussuhde Telesten kanssa. Point IT tarjoaa IT-ratkaisuja pankkialalle sekä IP-videovalvontajärjestelmiä julkishallinnolle. Kumppanukset ovat yhdessä toteuttaneet onnistuneesti useita IP-videovalvontajärjestelmiä niin Bangkokissa kuin myös Pattayan kaupungissa. Pattayaan rakennettu järjestelmä on kasvanut vuosi vuodelta ja tarjoaa nyt hyvän referenssikohteen julkisten alueiden videovalvontajärjestelmien eduista. Pattayalla vierailee vuosittain noin kolme miljoonaa turistia. Telesten valvontajärjestelmä parantaa matkailijoiden viihtyvyyttä, mikä näkyy liikenteen sujuvuutena ja alueen yleisessä turvallisuudessa. Olemme ylpeitä Telesten tuotteiden toimivuudesta ja luotettavuudesta. Lisäksi tekninen henkilöstömme on ollut ilahtunut eurooppalaisilta kumppaneiltamme saamaansa ammatilliseen ja nopeaan tukeen, osaomistaja ja toimitusjohtaja Khun Prakorb Jongjarussang kertoo. ARVOT PAIKALLINEN MAAILMANLAAJUISESTI Arvomme toimivat reimareina, jotka ohjaavat matkaamme kohti yhteistä määränpäätämme - Telesten visiota Asiakaskeskeisyys Kunnioitus Luotettavuus Tuloksellisuus Päämarkkina-alueemme on Eurooppa, jonne on muodostunut tihein toimipisteverkko. Henkilömääriltään suurimmat toimipisteet pääkonttorin lisäksi sijaitsevat Saksassa, Englannissa, Puolassa, Belgiassa ja Kiinassa. Yhtiön pääkonttori on Suomessa ja valtaosa tuotekehityksestä ja tuotannosta on keskitetty Turun talousalueella, Littoisissa, sijaitseviin toimitiloihin. Vuonna 2010 tehty toimitilojen laajennus on tuonut huomattavia säästöjä logistiikassa ja se on myös lyhentänyt tuotannon läpäisyaikaa merkittävästi. Yhtiön pääkonttori Vuosi
6 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Yhdessä tekemällä vahvaan tulokseen Toimintaympäristömme tarjosi meille monia mielenkiintoisia muutoksia vuoden aikana. Vuoden 2011 lopussa kysyntä oli voimakasta, joten vuoteen 2012 lähdimmekin melkoisella vauhdilla. Kiire jatkui kesään asti, mutta loppuvuodesta kysyntä tasaantui. Yleensä kehitys on ollut päinvastaista, eli syksy on ollut kevättä vilkkaampaa aikaa. Poikkeukselliselle markkinatilanteelle on olettavasti moniakin syitä, mutta arvelemme, että Euroopan talouden epävakauden lisäksi ainakin Lontoon olympialaisilla ja jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuilla saattoi olla vaikutusta kysynnän heilahteluihin. Kaapelioperaattorit, jotka ovat merkittävä osa asiakaskuntaamme, ajoittivat suurimmat investointinsa verkkojen kehittämiseen ennen näitä TV-katselun massatapahtumia, joten loppuvuodesta tärkeimmät investoinnit oli jo toteutettu. Kokonaisuudessaan vuosi oli Telestelle onnistunut. Liikevaihtomme jatkoi kasvuaan ja nousi 5,6 prosentilla 194 miljoonaan euroon. Liikevaihdon kasvu tuli suurelta osin kaapeliverkkotuotteiden ja videovalvontajärjestelmien myynnin kehityksestä, kun taas palveluliiketoiminnan liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla. Toimenpiteemme kannattavuuden parantamiseksi toivat tulosta ja liikevoittomme nousikin 11 miljoonaan euroon, jossa on kasvua 16,6 prosenttia. Kannattavuus kehittyi parhaiten palveluliiketoiminnassa. Yhdessä olemme vahvempia Vuoden 2012 yhteisen teeman kiteytimme sanoihin yhdessä olemme vahvempia. Yhteistyön ja avoimen ilmapiirin vahvistamiseksi olemme panostaneet sisäiseen viestintään ja järjestäneet tilaisuuksia koko henkilöstölle keskustella tavoitteistamme, taloudellisesta kehityksestämme, strategiastamme ja asiakkaidemme tarpeista. Vuoden aikaansaannoksia arvioitaessa voimmekin tyytyväisinä todeta, että saimme lopputuloksen aikaan entistä tehokkaammalla yhteistyöllä. Onnistuimme projektien toimituksissa vaativista aikatauluista huolimatta. Panostimme asiakastyöhön ja saimmekin monia uusia merkittäviä sopimuksia erityisesti tuoteliiketoiminnassa eli Video and Broadband Solutions liiketoiminta-alueella. Vahvistimme markkinaasemaamme kaapeliverkkotuotteissa ja laajensimme tarjontaamme videovalvontajärjestelmissä. Tuotekehityksemme tuotti tulosta ja uudet tuotteemme saivat markkinoilla hyvin myönteisen vastaanoton. Palveluliiketoiminnan eli Network Services liiketoiminta-alueen kannattavuus parani tuottavuuden kehittämisellä ja resurssien tehokkaammalla käytöllä. Vuosi toi myös mukanaan haasteita. Loppuvuoden epävarmuus edellytti toiminnan sopeuttamista tilauskantaa vastaavalle tasolle, kuitenkaan heikentämättä tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia. YT-neuvotteluissa päädyimme sopeutustoimiin, jotka toteutetaan pääosin lomautuksin Video and Broadband Solutions liiketoiminta-alueella. Innovatiivinen teknologian edelläkävijä Telesten tarjonta koostuu video- ja laajakaistateknologioista sekä verkkopalveluista ja keskeisimmät asiakkaamme ovat kaapelioperaattorit ja videovalvonnassa julkinen sektori. Markkinoidemme kasvua vahvistavat sekä asiakkaidemme tarpeet että uudet teknologiat. Kaapelioperaattorit haluavat tarjota asiakkailleen monipuolisia ja korkeatasoisia sisältöpalveluja, jotka toimivat moitteettomasti erilaisilla päätelaitteilla. Tämä kehitys edellyttää entistä tehokkaamman ja tasokkaamman verkkokapasiteetin rakentamista nopealla tahdilla. Yleisesti on arvioitu, että kapasiteetin tarve kaksinkertaistuu aina 18 kuukauden välein. Toinen kasvua tuova tekijä on video- ja laajakaistateknologioiden kehitys. Kehitämme uusia teknologioita ja tarjoamme innovatiivisia palveluja, jotta asiakkaamme voivat rakentaa laadukasta verkkokapasiteettia kustannustehokkaasti sekä tarjota loppukäyttäjille entistä laadukkaampaa videokuvaa. Julkisella sektorilla videoteknologiaa tarvitaan turvallisuuden takaajana mm. tie-, raideliikenteessä ja kaupunkialuevalvonnassa. Erilaisten uhkien lisääntyessä valvontaa on hoidettava aiempaa kustannustehokkaammin. Haaste on saavutettavissa keskitetyn ja automatisoidun videovalvonnan avulla. Kehitämmekin valvontajärjestelmiä niin, että ne takaavat entistä paremman kuvan laadun, ovat monipuolisempia ja helppokäyttöisempiä. Vahva markkina-asema Teleste on alansa johtavia yrityksiä maailmassa ja Euroopassa se on markkinajohtaja tilaajaverkkoratkaisuissa. Kilpailukykyisten tuotteiden ja palveluiden lisäksi meillä on vahva ymmärrys asiakkaidemme tarpeista, kattava myyntiorganisaatio ja mittavat näytöt onnistuneista toimituksista. Olemme uskottava kumppani sekä kokomme että resurssiemme puolesta suurimmillekin potentiaalisille asiakkaille. Odotuksemme markkinoiden kehityksestä alkaneelle vuodelle ovat varovaisen toiveikkaat. Arvioimme vuoden 2013 liikevaihdon ja liiketuloksen saavuttavan vuoden 2012 tason. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteemme on jatkaa kannattavan kasvun tiellä. Tuotteidemme ja palveluidemme kysyntää pitkällä aikavälillä kasvattavat tekijät ovat asiakkaidemme tarjonnan jatkuva kasvu ja kehitys. Uudet teknologiat tuovat myös merkittävää kilpailuetua ja potentiaalia. Lyhyen aikavälien heilahteluja on kuitenkin vaikea ennustaa. Jatkamme työtämme toimintatapojamme kehittäen ja toimintaamme virtaviivaistaen, jotta voimme varmistaa tuotteidemme ja palveluidemme hintakilpailukyvyn ja korkean laadun. Esitän lämpimät kiitokset asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja osakkeenomistajillemme luottamuksesta työtämme kohtaan sekä kaikille telesteläisille hyvästä työstä. Pyrimme täyttämään odotuksenne jatkossakin. Jukka RInnevaara toimitusjohtaja 4 Teleste, digitaalisuuden edistäjä
7 Toimitusjohtajan katsaus Tuotekehityksemme tuotti tulosta ja uudet tuotteemme saivat markkinoilla hyvin myönteisen vastaanoton Vuosi
8 Toimintaympäristö Nykyaikaisen kiinteän monipalveluverkon rakenne Perinteinen yksisuuntainen kaapelitelevisioverkko on kokenut viimeisen noin 15 vuoden aikana melkoisen muutoksen operaattoreiden lisättyä palvelutarjontaansa perinteisen lineaaritelevision rinnalle mm. tilausvideopalvelun ja nopean Internet-yhteyden. Nämä uudet palvelut edellyttävät sekä verkon kaksisuuntaistamista, että verkon jakamista pienempiin segmentteihin valokaapeliyhteyksien avulla. Verkko jaetaan eri osa-alueisiin alla olevan kuvan esimerkin mukaisesti. Runkoverkon avulla yhdistetään toisiinsa operaattorin erilliset palvelualueet, joita tyypillisesti ovat eri kaupungit. Alueverkko yhdistää yhden palvelualueen kaikki tilaajaverkot yhdeksi hallittavaksi kokonaisuudeksi. Alueverkko segmentoidaan valokaapeliyhteyksien avulle tilaajaverkoiksi siten, että yksi kuitusolmu palvelee noin kotitaloutta. Mitä monipuolisempaa tuoteportfoliota operaattori haluaa asiakkailleen tarjota, sitä pienempi on oltava yhteen kuitusolmuun liitettyjen tilaajien lukumäärä. Palveluiden kannalta parhaan vaihtoehdon tarjoaisi kuitukotiin-verkko (FTTH, Fibre To The Home), mutta ainakaan vielä lähivuosina FTTH-verkon rakentaminen ei ole operaattoreille taloudellisesti kannattavaa. Tästä syystä uusia innovaatioita odotetaan erityisesti syntyvän olemassaolevan taloverkkokaapeloinnin alati tehokkaampaan hyödyntämiseen. kiinteän monipalveluverkon rakenne Runkoverkko omistaja: Kaapelioperaattori/ Teleoperaattori ALUEverkko omistaja: Kaapelioperaattori/ Teleoperaattori Tilaajaverkko omistaja: Kaapelioperaattori/ Teleoperaattori Taloverkko omistaja: Kaapelioperaattori/ Teleoperaattori/Taloyhtiö Kuitu kotiin (FTTH) Kuitu kiinteistön jakamoon (FTTB) Kuitu alueen laitekaappiin tai keskittimeen (FTTC) Valokuitu Koaksiaalikaapeli TELESTEN TUOTETARJONTA Päävahvistin Päävahvistinoptiikka Kuitusolmu Vahvistin Taloverkon laitteet 6 Teleste, digitaalisuuden edistäjä
9 Megatrendit Megatrendit ja trendit Megatrendi videokuvan ja datan käyttö lisääntyy trendit Verkkojen kapasiteettia lisätään ja laatua parannetaan Digitaalinen murros muuttaa markkinoita Megatrendi Tarve taata ihmisten turvallisuus kasvaa Megatrendi Teknologian kehitys on nopeaa Analogiset järjestelmät korvataan digitaalisilla Alalle syntyy uudenlaisia liiketoimintoja ja ansaintalogiikoita Alalle tulee uusia toimijoita ja tarjonta kuluttajille laajenee Tarvitaan luotettavia, älykkäitä ja kustannustehokkaita valvontaratkaisuja Uusien kuvan- ja datansiirtoteknologioiden kehitys jatkuu Kuluttajalaitteet kehittyvät ja monipuolistuvat Telesten merkittävimmät megatrendit ovat tunnistettavissa jokapäiväisestä elämästä. Videokuva ja sähköinen tiedonsiirto lisääntyvät ja valtaavat uusia alueita, kun ihmiset käyttävät yhä enemmän ja monipuolisemmin videokuvaa. Myös ihmisten turvallisuuden takaamisen tarve kasvaa. Kolmas markkinoita eteenpäin vievä tekijä on uudet teknologiat ja ratkaisut. Videokuvan ja datan käyttö lisääntyy Videon tai datan muodossa olevan sisällön määrä on valtava. Ihmiset käyttävät mieleistään sisältöä ajasta ja paikasta riippumatta. Myös erilaiset päätelaitteet lisääntyvät. Perinteisen TV:n rinnalle ovat tulleet tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet. Ihmisten tarpeet ja laatuvaatimukset kasvavat. Internetin ja TV:n käyttäjien toiveisiin vastaaminen edellyttää investointeja verkkoon eli yhä tehokkaampaa verkkokapasiteettia. Verkkoja rakennetaan ja kehitetään. Verkkokapasiteetin käyttötarve kaksinkertaistuu jo nyt 18 kuukaudessa. Turvallisuus taataan valvonnalla Videoteknologiaa tarvitaan myös entistä enemmän turvallisuuden takaajana. Erilaisten uhkien lisääntyessä valvontaa suoritetaan aiempaa kustannustehokkaammin videovalvonnan avulla mm. liikenteessä ja rajojen vartioinnissa. Teknologian kehitys nopeaa Kuvan- ja datansiirtoteknologioiden kehitys jatkuu nopeana. Uudet teknologiat mahdollistavat paremman käyttökokemuksen, mutta luovat myös uusia tapoja verkkojen toteuttamiseen. Päätelaitteiden kehitys jatkuu kiivaana. Ne keskustelevat keskenään ja käyttäjien kanssa. Interaktiivisuus synnyttääkin uudenlaisia liiketoimintoja ja ansaintalogiikoita. Vuosi
10 strategia Telesten strateginen suunta Alansa johtavana toimijana Teleste luo modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujensa avulla. Se kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä palveluita kaapeli- ja teleoperaattoreille sekä julkisille sektorille. Liiketoiminnan ydin on videokuva - kuvan ja datan käsittely, siirto ja hallinta. Telesten tavoitteena on olla asiakkaidensa arvostama yhteistyökumppani ja haluttu työnantaja. Strategia tukee näiden tavoitteiden saavuttamista. Sen perusta on toimintaympäristön kehityssuunnat, jotka on esitelty edellisellä sivulla. Telesten kasvutavoitteita tukevat panostukset tuote- ja palveluratkaisujen kehittämiseen tilaajaverkkojen ja videovalvonnan osalta sekä asiakastarpeiden mukainen tuotekehitys. Kannattavuutta tukevat toimintojen jatkuva kustannustehokkuuden parantaminen ja liiketoimintojen synergioiden hyödyntäminen. Teleste on alan edelläkävijä operaattoreiden tilaajaverkkoihin käytettävän teknologian kehittäjänä. Verkkokapasiteetin rakentaminen ja laadullinen kehittäminen kasvattavat edelleen teknologian kysyntää. Teleste jatkaa panostuksiaan asiakaskentän tarvitsemien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen sekä tarjoamiseen. Telesten tarjonta mahdollistaa myös asiakaskunnan laajentamisen kaapelioperaattoreista puhelinoperaattoreihin. Palveluissa Telesten kilpailuetu perustuu teknologiaosaamisen lisäksi asennettuun laitekantaan ja paikalliseen läsnäoloon. Verkkopalvelujen kysyntää kasvattaa ulkoistamisen yleistyminen asiakassektoreilla, jota taas vauhdittavat mm. uuden tekniikan käyttöönotto sekä kustannustehokkuuden tavoittelu. Telestellä on vahva asema suurissa, jopa tuhansia kameroita käsittävissä räätälöidyissä usean kohteen videovalvontajärjestelmissä. Jatkossa Teleste panostaa strategia Olemme lähellä asiakasta Jatkamme tilaajaverkkojen tuote- ja palvelujenratkaisujen vahvaa kehittämistä ARVOT Arvomme toimivat reimareina, jotka ohjaavat matkaamme kohti yhteistä määränpäätämme -Telesten visiota Asiakaskeskeisyys 8 Teleste, digitaalisuuden edistäjä
11 Strategia myös hieman pienempiin usean kohteen järjestelmiin, jotka käsittävät muutamia satoja, mutta ei välttämättä tuhansia kameroita. Tämä segmentti tarjoaa hyviä kasvumahdollisuuksia, joihin Telesten tarjonta on sopeutettavissa kohtuullisin investoinnein. Teknologian kehitys on toimialalla nopeaa. Seuraavien 5-10 vuoden ajan kaapeliyhtiöiden laajakaistatarjonta kaapeloiduilla alueilla tulee olemaan ylivoimainen. Pitkällä aikavälillä verkkoarkkitehtuuri tulee yhä enemmän siirtymään kohti optisia verkkoja. Teleste on mukana kehittämässä tämän kehitystrendin edellyttämiä uusia ratkaisuja. Toiminta-ajatus Kehitämme ja tarjoamme video- ja laajakaistatuotteita, palveluita ja ratkaisuja kaapelioperaattoreille ja julkisille sektorille. Edistämme päivittäisen elämän sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Visio Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. Tavoitteet On olla asiakkaiden arvostama yhteistyökumppani ja haluttu työnantaja On kasvaa kannattavasti Panostamme kokonaisvaltaisten videovalvontaratkaisujen kehittämiseen ja tarjonnan laajentamiseen astetta pienempiin järjestelmiin Kehitämme innovatiivisia TV-palveluita mahdollistavia ratkaisuja Parannamme toimintojemme tuottavuutta ja kustannustehokkuutta Kunnioitus Luotettavuus Tuloksellisuus Vuosi
12 Teknologian kehitys Tuotekehitystä laajalla kumppaniverkostolla Tekniset tuote- ja järjestelmäinnovaatiot ovat koko Telesten historian ajan olleet yrityksen menestyksen kulmakivinä. Yritys on pitkäjänteisesti investoinut vähintään 10 % vuotuisesta liikevaihdostaan tuotekehitykseen, mikä on mahdollistanut Telesten laajan ja kilpailukykyisen tuoteportfolion kehittämisen. Telesten tuotekehitystoiminta on pääasiassa ns. soveltavaa tuotekehitystä, jonka tavoitteena on jokin uusi myytävä tuote tai tuoteominaisuus. Soveltavan tuotekehityksen edellytyksenä on perusteknologian kehitys ja tutkimus, joiden osalta Teleste tukeutuu tähän toimintaan keskittyviin yhteistyökumppaneihin, joita ovat mm. VTT, yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Kokenut ja osaava tuotekehityksen henkilöstö ja sen jatkuva kehittäminen ovat keskeisiä menestystekijöitä Telestelle. Koska teknologia kehittyy yhä nopeutuvaa vauhtia ja Teleste toimii useilla eri teknologia-alueilla, on lähes mahdotonta kattaa kaikkia vaadittavia teknologia-alueita omin voimin. Tästä syystä on tärkeää tunnistaa ne teknologiat ja avainosaamisalueet, joiden hallitseminen omin voimin on välttämätöntä sekä tämän päivän että tulevien vuosien menestyksen kannalta. Muut tarvittavat osa-alueet pyritään kattamaan laajan koti- ja ulkomaisen kumppaniverkoston avulla. Tuotekehitys toimii läheisessä vuorovaikutuksessa Telesten avainasiakkaiden kanssa. Näin varmistetaan kehitysprojektien todellinen markkinatarve ja mahdollisimman oikea ajoitus suhteessa kilpailu- ja markkinatilanteeseen. Ei liene liioiteltua sanoa, että uusien teknisten innovaatioiden tuotteistamisen nopeus ja asiakaslähtöinen toiminta tarjoavat Telestelle strategista kilpailuetua. Tuotekehityksen painopistealeet Telesten tuotekehityspanostukset kohdentuvat pääasiassa kolmeen osa-alueeseen; operaattoreiden tilaajaverkot ja videoprosessointiratkaisut sekä videovalvontaratkaisut. Tuotekehityksen kannalta nämä 10 Teleste, digitaalisuuden edistäjä
13 teknologian kehitys osa-alueet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Tilaajaverkkojen liiketoiminnassa on keskeistä kyky nopeasti modifioida kustannustehokkaita tuoteratkaisuja. Operaattoreiden videoprosessointiratkaisut edellyttävät kulloiseenkin liiketoimintaympäristöön optimoidun korkealaatuisen kokonaisratkaisun kehittämistä. Videovalvontaratkaisuissa voidaan lähes poikkeuksetta käyttää viimeisintä ja tehokkainta saatavilla olevaa teknologiaa johtuen siitä, ettei asennettu laitekanta rajoita teknologiavalintaa. Näiden erilaisten painotusten huomioon ottaminen tuotekehityksen toimintamalleissa on keskeinen edellytys kannattavan liiketoiminnan kehittämisessä. Uutena panostusalueena vuonna 2012 aloitettiin tutkimus teknologioista, jotka mahdollistavat huippunopeiden datapalvelujen tarjoamista koaksiaaliverkon kautta (DoC, Data over Coax). Vaihtoehtoisia teknologioita tähän tarkoitukseen ovat mm MoCA (talon sisäisiin koaksiaaliverkkoihin kehitetty laajakaistateknologia), G.hn (sähkönjakeluverkkoihin kehitetty laajakaistateknologia) sekä Docsis (kaapeliverkkoihin kehitetty laajakaistateknologia). Tämän teknologiatutkimuksen johdosta päätettiin käynnistää tuotekehitysprojekti, jonka tavoitteena on kehittää Docsis-teknologiaan perustuva kaapelimodeemien hallintayksikkö. Ensimmäinen kohderyhmä tälle teknologialle ovat suljetut koaksiaaliverkot, joita on esimerkiksi hotelleissa ja sairaaloissa. Hankkeen myötä Teleste pääsee vuonna 2013 kilpailemaan operaattoreiden laajakaistapalveluiden kehittämiseen kohdentamista alati kasvavista investoinneista. Edellä mainittu DoC-projekti on erinomainen esimerkki Telesten kyvystä tuotteistaa nopeasti vaativa tekninen konsepti, joka hyödyntää alan standardointityöryhmien työn edistymistä, komponenttitarjonnan kehittymistä ja markkinatilanteen muutoksia. Tämä poikkeuksellinen kyvykkyys edellyttää huipputason osaamista läpi koko Telesten organisaation yhdistettynä selkeään liiketoimintastrategiaan. Vuosi
14 liiketoiminta-alueet asiakkaat tuotteet,, ViDeO and BROaDBanD solutions TV-JAKELULIIKETOIMINTA asiakaskunnasta löytyvät useimmat Euroopan suurimmat kaapelioperaattorit. Jälleenmyyjien kautta palvelemme myös keskisuuria ja pieniä operaattoreita varsinkin Keski- ja Itä- Euroopassa. Tavoittelemme kasvua erityisesti eurooppalaisista kiinteän verkon puhelinoperaattoreista. tarjoamme asiakkaillemme kaikki kaapeliverkon tilaajaverkon tuotteet videokeskuksesta aina kotitalouden pistorasiaan saakka. Tärkeimmät tuoteryhmät ovat tilaajaverkon aktiivi- ja passiivituotteet, videokeskukset ja tilausvideoratkaisut. Tuotetarjontaamme täydennämme integrointi- ja ylläpitopalveluilla. VIDEOVALVONTA toimittamiemme videovalvontajärjestelmien hyödyntäjät ovat pääasiassa julkisyhteisöjä, kuten kaupunkialueiden valvonnasta sekä tie-, raide- ja lentoliikenteestä vastaavat viranomaiset. Video Networks on paikallisesti läsnä omien konttoreiden välityksellä kaikilla tärkeimmillä maantieteellisillä markkinoilla: Euroopassa, Pohjois- Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa. tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisia videovalvontasovelluksia, joissa omat tuotteemme kattavat videon siirron, tallennuksen ja hallinnan. Telesten videovalvontajärjestelmä liitetään usein yhteen muiden järjestelmien, kuten esim. liikennevalvonta- ja hälytys- sekä kriisinhallintajärjestelmien kanssa. network services asiakkaina ovat kaapeli-tv- ja laajakaistapalveluja tarjoavat operaattorit Euroopassa. Asiakkaiden tarjonnassa ovat mm. teräväpiirtolähetykset kaapeliverkoissa, tilausvideopalvelut, maksu- TV-palvelut ja IP-puhepalvelut. Network Servicen maantieteellisenä painopistealueena ovat tällä hetkellä Belgia, Suomi, Saksa, Sveitsi ja Iso-Britannia. tarjoamme asiakkaillemme korkealuokkaisia suunnittelu-, dokumentointi-, verkonrakentamis-, asennusja ylläpitopalveluja. Palvelutarjonta vaihtelee maittain riippuen pitkälti markkinakohtaisesta kysynnästä. Toimitettavien tuotteiden kirjo on laaja, alkaen yksittäisestä liittymätoimituksesta ja päätyen laajoihin kuiturakentamis- tai avaimet käteen -periaattella toimitettuihin projekteihin. 12 teleste, digitaalisuuden edistäjä
15 liiketoiminta-alueet VAHVUUDET MARKKINA-ASEMA KASVUMAHDOLLISUUDET Tuotetarjonnan innovaatiot mahdollistavat operaattoreille paremman kuluttajapalveluiden palvelutason sekä tehokkaamman tavan rakentaa ja ylläpitää verkkoja. Lisäksi vahvuutemme on tuoteportfolio, joka on optimoitu Euroopan vaihteleviin tarpeisiin. Olemme myös läsnä kaikilla päämarkkinaalueilla, joten voimme tarjota laajan asiakastuen paikallisesti. Teleste on myös tunnustettu ja arvostettu tuotteidensa ja toimintansa laadusta. Olemme Euroopan markkinajohtaja tilaajaverkon tuotetarjonnassa kaapeli-tv-käyttöön. Olemme myös ainoa toimija, joka on läsnä kaikilla Euroopan merkittävillä kaapelimarkkinoilla kattavalla tuotetarjonnalla. Videokeskuksia toimitamme maailmanlaajuisesti partneriverkostomme kautta. TV-palveluiden jakelu Internetin kautta voi lisätä merkittävästi tilaajaverkkojen kapasiteettitarvetta ja näin ollen kiihdyttää operaattoreiden investointeja verkkokapasiteetin lisäämiseen. Tämä murros avaa Telestelle myös mahdollisuuksia tarjota integroituja palvelualustakokonaisuuksia, joilla tilausvideopalveluita voidaan tuottaa kuluttajille. Puhelinoperaattoreiden vahvempi läsnäolo TV palveluissa voi avata merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Itä-Euroopan ja Venäjän markkinat tuovat merkittävää kasvupotentiaalia nykyiselle tuotetarjonnalle. Erityisvahvuutena ovat vaativat videovalvontakohteet, joissa verkotetaan yhteen usean kohteen kamerat, tallentimet ja työasemat yhdeksi yhtenäiseksi videovalvontajärjestelmäksi. Telesten referenssiprojektit ovat segmenteissään maailman johtavia. Telestellä on vahva markkina-asema julkisyhteisöjen erittäin laajoissa ja vaativissa projekteissa. Yhtiö on laajentamassa tarjontaansa pienempiin, useita kohteita käsittäviin projekteihin. Videovalvonnan tarve on kasvussa. Analogiajärjestelmät tullaan korvaamaan täysdigitaalisilla järjestelmillä. Tarve älykkäisiin ratkaisuihin tulee kasvamaan ja verkonhallinta- sekä tallennusratkaisut muodostavat verkkojen ytimen. Telesten hyvä tuotetarjonta yhdistettynä yhtiön maailmanluokan referensseihin muodostavat vankan pohjan nopeallekin kasvulle. Lähestymme markkinaa eri kulmasta kuin useimmat urakoitsijataustaiset kilpailijamme. Vahvuuksiamme ovat vankka teknologiaosaaminen ja erinomainen maine. Teknologiaosaaminen ilmenee kykynä tarjota innovatiivisia ja uudentyyppisiä ratkaisuja mm. verkkojen ylläpitoon. Pitkä taustamme eurooppalaisena laitetoimittajana antaa markkinoille tarvittavaa uskottavuutta. Markkina-asemamme vaihtelee maittain. Belgiassa, Suomessa ja Sveitsissä olemme haastajan roolissa ja saaneet erinomaisia avauksia paikallisilla operaattoreilla. Iso-Britanniassa olemme merkittävien erikoistoimijoiden joukossa tarjoamassa asiantuntijapalveluja, kuten suunnittelu- projektitoimitus sekä ulkoistamispalveluja valitsemassamme segmentissä. Saksassa kuulumme markkinoiden johtavien urakoitsijoiden joukkoon ja tarjoamme palveluja kaikille suurille operaattoreille. Nykyisillä markkinoilla näemme kiinnostavia kasvumahdollisuuksia mm. Belgiassa, Suomessa, Sveitsissä sekä Iso-Britanniassa. Näissä maissa on tiettyjä sovellusalueita, joissa olemme tunnistaneet potentiaalia. Saksassa näemme kasvumahdollisuuksia mm. laajoissa kuituverkon rakennusprojekteissa. Uusien maiden avaaminen on myös mahdollista Pohjoismaissa ja Euroopan mantereella. Lisäksi uskomme, että panostuksemme eri liiketoimintayksiköiden väliseen myyntimahdollisuuksien hyödyntämiseen tulee kantamaan hedelmää, mm. monitorointiratkaisujen ja asiantuntijapalveluiden kauppana. Vuosi
16 KEHITYSSUUNTIA Kuluttajat haluavat katsella monipuolista ja korkeatasoista videokuvaa ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta. Tämä edellyttää kaapelioperaattoreilta jatkuvia panostuksia tilaajaverkkojen rakentamiseen ja kehittämiseen. Yleisen turvallisuuden takaaminen edellyttää entistä laadukkaampaa valvontaa. Videovalvontaratkaisut mahdollistavat luotettavan valvonnan kustannustehokkaasti. Video and Broadband Solutions KASVU VAHVISTI KANNATTAVUUTTA Video and Broadband Solutions (VBS) tarjoaa tuotteitaan ja palvelujaan TV-jakelutoimialalle ja videovalvontasektorille. Video and Broadband Solutions toimittaa tilaajaverkkotuotteita, videokeskuksia ja tilausvideoratkaisuja kaapeli- ja teleoperaattoreille sekä videovalvontasovelluksia julkisen sektorin organisaatioille. Video and Broadband Solutionsin liikevaihto kasvoi 12,8 % nousten 101,2 (89,7) miljoonaan euroon. Liikevaihdon kasvu tuli sekä TV-jakeluliiketoiminnasta että erityisesti videovalvonnasta. Liiketulos kasvoi 3,4 % ja oli 8,5 (8,2) miljoonaa euroa. Kannattavuuden parantuminen johtui pitkälti liikevaihdon kasvusta. Liiketoiminta-alueella työskenteli 567 henkilöä. VBS liikevaihdon kehitys VBS saadut tilaukset Osuus henkilöstöstä Osuus liikevaihdosta Meur 120 Meur Video and Broadband Solutions, 43 % Video and Broadband Solutions, 52 % Network Services, 57 % Network Services, 48 % 14 Teleste, digitaalisuuden edistäjä
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset
TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved.
Digitaalisuuden edistäjä TERVETULOA Yhtiökokous 1.4.2014 1. Teleste lyhyesti VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 2.Tilinpäätös
Digitaalisuuden edistäjä
Digitaalisuuden edistäjä 2012 sisältö KONSERNI Vuosi 2012 lyhyesti 1 Teleste lyhyesti 2 Toimitusjohtajan katsaus 4 Toimintaympäristö 6 Megatrendit 7 Strategia 8 Teknologian kehitys 10 Liiketoiminta-alueet
Osavuosikatsaus Q1 2015
Osavuosikatsaus Q1 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Unclassified Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted
Osavuosikatsaus Q3 2015
Osavuosikatsaus Q3 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted Liiketoiminta-alueet
Osavuosikatsaus Q2 2015
Osavuosikatsaus Q2 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted Liiketoiminta-alueet
Tilinpäätös JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja
Tilinpäätös 2013 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja 1 Teleste täyttänyt 60 vuotta Teleste täytti 22. tammikuuta 60 vuotta. Olavi Ahosen vuonna 1954 perustamasta yhtiöstä on vuosikymmenten kuluessa kasvanut
Osavuosikatsaus Q Teleste Proprietary. All rights reserved.
Osavuosikatsaus 2.11.2016 Q3 2016 1 Teemme jokapäiväsestä elämästäsi älykkään, turvallisen ja sujuvan. 2 Liiketoiminta-alueet Video and Broadband Solutions Laajakaista- ja videovalvontaja informaatioratkaisut
Puolivuosikatsaus Q Teleste Proprietary. All rights reserved.
Puolivuosikatsaus 11.8.2016 Q2 2016 1 Rakennamme tulevaisuutta, joka on älykkäämpi, turvallisempi ja sujuvampi 2 Liiketoiminta-alueet Video and Broadband Solutions Laajakaista- ja videovalvonta- ja informaatioratkaisut
TILINPÄÄTÖS 2010. JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja
TILINPÄÄTÖS 2010 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Liiketoiminta-alueet 1.1 2010 alkaen Video and Broadband Solutions Laajakaista- ja videovalvontaverkot Network Services Kokonaisvaltaiset kaapeliverkon
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2014
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2014 Enabling digital evolution JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has
OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014
OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014 Digitaalisuuden edistäjä Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been independently
Yhtiökokous Finlandia-talo. Teleste Proprietary. All rights reserved.
Yhtiökokous 4.4.2019 Finlandia-talo TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Teemme arjestasi älykkään, turvallisen ja sujuvan 2 Liiketoiminta-alueet Video and Broadband Solutions Laajakaista- sekä videovalvonta- ja informaatioratkaisut
Osavuosikatsaus Q1 2016 28.4.2016. Teleste Proprietary. All rights reserved.
Osavuosikatsaus 28.4.2016 Q1 2016 1 Rakennamme tulevaisuutta, joka on älykkäämpi, turvallisempi ja sujuvampi 2 Liiketoiminta-alueet Video and Broadband Solutions Laajakaista- ja videovalvontaja informaatioratkaisut
DIGITAALISUUDEN. edistäjä VUOSI
DIGITAALISUUDEN edistäjä VUOSI 2013 SISäLTö KonseRni Vuosi 2013 lyhyesti 1 Teleste lyhyesti 2 Toimitusjohtajan katsaus 4 Toimintaympäristö 6 Strategia 8 Teknologian kehitys 10 liiketoiminta-alueet Liiketoiminta-alueet
Puolivuosikatsaus Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja
Puolivuosikatsaus 2017 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been independently verified by any other
Osavuosikatsaus Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2017 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been independently verified by
LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016
Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016
Osavuosikatsaus Q JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus Q3 2008 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration
Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus
Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu
Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
Taloudellinen katsaus 2009 1. maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö 1. KONEen kilpailukyvyn kehittäminen 2. Taloudellinen kehitys 3. Markkinakehitys 4. Kehitysohjelmat 5. Markkinanäkymät
Kamux puolivuosiesitys
Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen
Tilinpäätös 2009. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja
Tilinpäätös 2009 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration of Teleste Corporation
Toimitusjohtajan katsaus
Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua
Osavuosikatsaus Q1 2018
Osavuosikatsaus Q1 2018 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been independently verified by any other
YHTIÖKOKOUS Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 7.4.2016 1 Rakennamme tulevaisuutta, joka on älykkäämpi, turvallisempi ja sujuvampi 2 Liiketoiminta-alueet Video and Broadband Solutions Laajakaista- ja videovalvontaja informaatioratkaisut
Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja
Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-
Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.
Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto
Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja
Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt
Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015
Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9
DIGITAALISUUDEN. edistäjä VUOSI
DIGITAALISUUDEN edistäjä VUOSI 2013 SISäLTö KonseRni Vuosi 2013 lyhyesti 1 Teleste lyhyesti 2 Toimitusjohtajan katsaus 4 Toimintaympäristö 6 Strategia 8 Teknologian kehitys 10 liiketoiminta-alueet Liiketoiminta-alueet
tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus
2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti
Osavuosikatsaus 1-6/2007
SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden
Edistämme... VUOSI 2014
Edistämme... VUOSI 2014 jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta turvallisuutta TELESTE, DIGITAALISUUDEN EDISTÄJÄU TELESTE VUONNA 2014 LIIKETOIMINTA-ALUEET VASTUULLISUUS JOHTO tehokkuutta SISÄLTÖ KONSERNI Teleste
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa
Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015
Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia
Tilinpäätös Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja. Teleste Proprietary. All rights reserved.
Tilinpäätös 2017 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been independently verified by any other person.
Osavuosikatsaus 1-9/
Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto
Q ja tilinpäätös 2015
Q4 2015 ja tilinpäätös 2015 Enabling digital evolution 04.02.2016 Toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has
F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus
F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com F-Secure tänään Globaali liiketoiminta Tytäryhtiöt 16 maassa Yli 200 operaattorikumppania
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj
Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Digitaalisuuden edistäjä Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been
Kamux tilinpäätöstiedote 2018
Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto
Osavuosikatsaus Q2 2008. JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus Q2 2008 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration
Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE
Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010
Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n
Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015
Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme
KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT
KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,
Osavuosikatsaus 1-6/2014
Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto
Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011
Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia
TELESTEN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-ELOKUU 1999. Teleste Oyj Pörssitiedote 13.10.1999 klo 10.00 1(6) TELESTEN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-ELOKUU 1999
Julkaistu: 1999-10-13 09:00:00 CEST Teleste - Osavuosikatsaus TELESTEN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-ELOKUU 1999 Teleste Oyj Pörssitiedote 13.10.1999 klo 10.00 1(6) TELESTEN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-ELOKUU 1999 Telesten
Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja
Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4
KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen tilinpäätös 2009 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2009: Edelleen hyvää kehitystä liikevoitossa ja rahavirrassa Q4/2009 Q4/2008 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos
Osavuosikatsaus
29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Edistämme... Vuosi 2014
Edistämme... Vuosi 2014 jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta turvallisuutta Teleste, digitaalisuuden edistäjäu Teleste vuonna 2014 Liiketoiminta-alueet Vastuullisuus johto tehokkuutta SISÄLTÖ KONSERNI Teleste
Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja
Vuosi 2006 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja 1 Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration
Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00
Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto
Toimitusjohtajan katsaus
Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA
Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys
Etteplan Oyj Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Sisältö Etteplan sijoituskohteena Taloudellinen kehitys Näkymät 2010 Tarkemmat taloudelliset tiedot Johtava teollisuustekniikan
Osavuosikatsaus 1-9/2014
Osavuosikatsaus 1-9/2014 31.10.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-9/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-9/2014 1-9/2013 Muutos % Liikevaihto 70 187 72 959-3,8 % Liikevoitto
Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen
Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Havaintoja Cargotecista 18.3.2014 3 Markkina-asema Brändit Vahvuudet Asiakastyytyväisyys Tuotteet ja teknologia 18.3.2014 4 Taloudellinen
Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019
Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet
FISKARS OYJ ABP Varsinainen yhtiökokous 16.3.2011
FISKARS OYJ ABP Varsinainen yhtiökokous 16.3.2011 FISKARSIN VUOSI 2010 Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas Fiskars vuonna 2010 Liikevaihto 716 miljoonaa euroa 3 600 työntekijää yli 20 maassa Tuotteita myydään
TELESTE OYJ Vuosi 2007
TELESTE OYJ Vuosi 2007 JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration
MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS
MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu
Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja
Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema
Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena
Etteplan Oyj sijoituskohteena Sijoitus Invest 2014 -tapahtuma 12.-13.11.2014 Etteplan suunnittelualan edelläkävijä yli 30 vuotta Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien
Ensimmäisen neljänneksen tulos
2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22
Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009
Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009
Ohjattua suorituskykyä.
Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan
Digitaalisuuden edistäjä
Digitaalisuuden edistäjä Vuosi 2011 1 VUOSI 2011 sisältö KONSERNI Vuosi lyhyesti 1 Teleste lyhyesti 2 Toimitusjohtajan tervehdys 4 Tuotekehitys 6 Strategia 8 Liiketoiminta-alueet Liiketoiminta-alueet 10
Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja
Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet
BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS. 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki
BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Esa Tihilä KATSAUS VUOTEEN 2012 Ohjelmistoista palveluihin Ohjelmistoista palveluihin: Voimakas
Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani
Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä
Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen
Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota
Cargotec Varsinainen yhtiökokous
Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin
15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR
362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7
Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009. Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009
Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009 H1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 67,3 (136,8) miljoonaa euroa Tilauskanta 30.6.2009 oli 37,1 (100,3) miljoonaa
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people
Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni
Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011
Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Saadut tilaukset kasvoivat 49 % MEUR 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008 2009 2010 8.3.2011 3 Liikevaihto oli vuoden 2009 tasolla
SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013
SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUULTA heinäkuuta 2007 Matti Alahuhta, pääjohtaja
Q2 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUULTA 2007 20. heinäkuuta 2007 Matti Alahuhta, pääjohtaja Q2-KATSAUS 2007 4-6/2007 4-6/2006 muutos 2006 Saadut tilaukset M 944,4 821,9 15 % 3 116,3 Tilauskanta M 3 318,0 2
Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010
Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Taloudellinen kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2009
SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö
SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö Kare Laukkanen Pörssi-ilta Maaliskuu 2007 SanomaWSOY Agenda SanomaWSOY lyhyesti Mediamarkkinat Liiketoiminta Strategiset tavoitteet Kare Laukkanen Maaliskuu
KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille
TILINPÄÄTÖS JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja. Enabling digital evolution. Teleste Proprietary. All rights reserved.
TILINPÄÄTÖS 2014 Enabling digital evolution JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja Disclaimer This presentation has been prepared by the Company. The information on which it is based has not been independently
YHTIÖKOKOUS, Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki)
YHTIÖKOKOUS, 4.4.2019 Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki) QPR SOFTWARE Prosessien louhintaan (process mining), prosessi- ja kokonaisarkkitehtuurin mallinnukseen ja suorituskykyjohtamiseen
Osavuosikatsaus 1-6/
Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto