Sammattiseura ry:n vanhojen kotisivujen sisältöä. Sammattiseura mukana Kotokontupäivillä Sammatissa
|
|
- Leo Heino
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sammattiseura ry:n vanhojen kotisivujen sisältöä Sammattiseura mukana Kotokontupäivillä Sammatissa Kts myös Paikkarin torpan avoinnaolo 6. maaliskuuta 2012, 11:28:01 Lohjan kaupunki on päättänyt pitää Paikkarin torppaa avoinna ensi kesänä kesäkuun alusta 19.8 asti. Ryhmät voivat tutustua torppaan toukokuussa ja elokuun lopussa sopimalla ajankohdasta etukäteen. Kalevalan päivän juhla 29. helmikuuta 2012, 13:16:01 Perinteistä Kalevalan päivän juhlaa vietettiin taas Sammatin Sampaalassa. Juhlan järjestämisestä vastasi Sampoyhdistys ry, juontamisesta Tuomo Laine ja kahvitarjoilusta Sammatin Maaseutunaiset. Paikalliset lehdet kertovat juhlista tarkemmin.
2 Tervehdyspuheen piti Petri Lehtonen (Paikkarin torpan pitkäaikainen esittelijä) Julia Ritvas soitti kannelta
3 Juhlapuheen piti kirjailija Katja Kettu. Hän käsitteli puheesssan mm kahta E:tä, Elias Lönnrotia ja Eeva Joenpeltoa. Kansanmusiikkiyhtye NapaKampi esitti useita musiikkikappaleita, pääosin kansanmusiikkia. Kuvat: Kari Uittamo
4 Paikkarin torppa 24. helmikuuta 2012, 16:48:01 Lohjan kaupunki oli kutsunut Sammattiseuran, Sampoyhdistyksen ja Paikkarin Marttojen edustajia 24.2 keskustelemaan Paikkarin torpan tilanteesta. Todettiin, että torpan avoinnapito siirtyy Museovirastolta Lohjan kaupungille, mutta itse kiinteistön ja kokoelmien ylläpito säilyy Museovirastolla. Museoviraston ja kaupungin kesken laaditaan asiasta sopimus. Keskustelua käytiin mm siitä, miten aukiolot ja opastukset hoidettaisiin tulevana kesänä ja millaisia yhteistyömuotoja tai organisatioita eri järjestöjen ja yritysten kesken voitaisiin kehittää tukemaan kaupunkia Paikkarin alueen tapahtumissa. Kuvassa vasemmalta pj Risto Piekka, Reino Rannikko, sivistysjohtaja Katri Kalske, museonjohtaja Eero Ahtela ja Inga Packalen Kokous pidettiin Lohjan Museon tiloissa. Kuvat: Kari Uittamo
5 Kalevalan maailma 22. helmikuuta 2012, 18:18:01 Lauantaina kokoontui runsaat kolmekymmentä Elias Lönnrotin, Kalevalan ja Paikkarin torpan tukijaa Sammattiin. Kievarissa julkistettiin projektisuunnitelma Kalevalan maailma. Suunnitelman sisältönä on uudelleen herättää Kalevalan viestit mm johtamisesta. itseluottamuksesta ja elämänviisaudesta. Tilaisuuden yhteydessä käytiin myös Paikkarin torpalla vetoamassa päättäjiin sen säilyttämiseksi. Seminaarin osallistujat olivat taiteen, tieteen ja kotiseututyön aktiiveja. Puheenjohtajan aiheeseen liittyvä kolumni kohdassa SIVUT- Lehdistä luettua Akateemikko Outi Heiskanen Paikkarin torpan ovella esittämässä itkuvirttä torpan kohtalosta. kuva: Papu Pirtola Seminaarin osallistujia kuva: Papu Pirtola Seminaarin ja koko projektin puuhamies Veli-Heikki Uusitupa kuva: Papu Pirtola
6 Itsenäisyyspäivän uutisointia Ykkössanomissa 11. joulukuuta 2009, 15:57:01 Sammatin itsenäisyyspäivää referoitiin myös ilmestyneessä Ykkössanomatlehdessä. Artikkeli kokonaisuudessaan kuvaa klikkaamalla. Lehtien kirjoittelua 9. joulukuuta 2009, 10:08:01 Sanomalehti Länsi-Uusimaa kertoi itsenäisyyspäiväjuhlasta artikkelissaan Keskiviikkona Länsi-Uusimaassa oli kolumni otsikolla 'Valkoinen lumipuku'.
7 Itsenäisyyspäivän pääjuhla Sammatin Sampaalassa 7. joulukuuta 2009, 16:00:01 Satapäinen yleisö oli tullut seuraamaan Sammatin itsenäisyyspäivän pääjuhlaa, joka vietettiin Sampaalassa. Kahvitarjoulusta vastasivat Sammatin Maaseutunaiset. Tilaisuuden avaussanat esitti Sammattiseuran puheenjohtaja Risto Piekka. Juontajana toimi Tuulikki Eloranta.
8 Minna Pttkänen säestäjänään Joni Pitkonen esittivät yksinlaulua. Juhlapuheen piti valtiosihteeri Raimo Sailas.
9 Seuran puheenjohtaja luovutti Sailakselle Sammatin historiateoksen muistoksi Sammatin itsenäisyyspäiväjuhlasta. Sammatin koululaiset Ronja Kallio, Henriikka Pelto-Timperi ja Neea Uittamo kertoivat millainen on 'Minun Sammattini'.
10 Musiikista vastasi Nummen torvisoittokunta johtajanaan Oiva Isojärvi. Veteraanikivi Sammatissa seppelöitiin 7. joulukuuta 2009, 15:56:01 Sammatin veteraanikivi Sammatin Sampaalan pihalla seppelöitiin Sammattiseuran ja Sammatin Maamiesseuran toimesta.
11 Seppeleen laskivat Sammattiseuran puheenjohtaja Risto Piekka sekä Maamiesseuran puheenjohtaja Antero Sarakivi. Itsenäisyyspäivän seppeleen lasku Sammatissa 7. joulukuuta 2009, 15:40:01 Itsenäisyyspäivää vietettiin Sammatissa perinteisin menoin. Juhlajumalanpalveluksen jälkeen suoritettiin Lohjan kaupungin ja Sammatin seurakunnan seppeleiden lasku Sammatin sankarihaudoille.
12 Sammatin kotiseutuvaakuna kuntatalolle 3. joulukuuta 2009, 22:37:01 Sammattiseuran edustajat yhdessä Sammatin kunnan viimeisen kunnanjohtajan Hanna-Maria Grandellin ja viimeisen valtuuston puheenjohtajan Pekka Junikan kanssa luovuttivat Sammatin kotiseutuvaakunan Kuntaliiton Kuntataloon. Kuntalliiton puolesta vaakunan ottivat vastaan projektipäällikkö Marianne Sinkkonen ja faktori Pekka Granqvist. Kuntaliitto kerää näyttelyynsä kaikkien Suomen kuntien vaakunat, mukaanlukien lakkautettujen sekä luovutetuilla alueilla sijainneiden vanhojen kuntien vaakunat. Pekka Granqvist kertoi vaakunoita olevan tällä hetkellä jo yli 400 kappaletta.
13 Seuran puheenjohtaja Risto Piekka kiinnittää vaakunaa ennakkoon varatulle paikalleen. Risto Piekka kertoi tilaisuudessa Sammatin vaakunan historiasta ja vaihtoehdoista, joita vaakunasta päätettäessä oli käytettävissä.
14 Pekka Granqvist kertoi lopuksi vaakunaprojektin tulevaisuuden näkymistä. Nykyiset näyttelytilat ovat käymässä pieniksi ja suunnitteilla on vaakunatilojen uudelleenjärjestelyjä. Vaakunaehdotuksista löytyy lisätietoja toisaalla sivuillamme. Kuvassa Leikekirjontaliina Katso koko juttu tästä.
15 Lärvätsalon joulumyyjäiset 28. marraskuuta 2009, 21:43:01 Nuorisoseurantalon perinteiset joulumyyjäiset aloittivat Sammatin joulun odotuksen. Talo oli täynnä iloisia ihmisiä ja tunnelma oli leppoisa. Asko Saviaho Sammattiseuran pöydän äärellä.
16 Anja Hänninen ja Toivo Haatio esittelevät Sammatin vanhaa karttaa. Lärvätsalossa oli myynnissä mm. SannoDesignin päähineitä ja asusteita sekä Sammatin marttojen sinappia ja leivonnaisia.
17 Aina yhtä ystävälliset ja iloiset Sinikka ja Ralf Gumenius
18 Timo ja Liisa Laurilalla oli myynnissä upeita puukkoja ja runo- ja valokuvateos "Huurrekukkia". Tiernapojat toivat joulun perinteisen kuvaelman myötä.
19 Mänkki eli tähdenpyörittäjä Sammattiseura osallistuu JOY kampanjaan 2. marraskuuta 2009, 13:37:01 Sammattiseura osallistuu JOY 2010 kampanjaan. Kampanja 'JOY Jokaisen Oma Ympäristö - Kulttuuriympäristökampanja 2010' on kansalaisjärjestöjen yhteinen kampanja kulttuuriympäristön arvostuksen parantamiseksi. Lisätietoja kampanjan omilta sivuilta.
20 Pyhäinpäivän iltana Sammatin hautausmaalla 31. lokakuuta 2009, 19:14:01
21
22 Seuran sääntövihkonen 14. lokakuuta 2009, 15:49:01 Seuran perustamisen jälkeen jokaiselle jäsenelle jaettiin seuran oma sääntövihkonen, joka toimi myös jäsenkorttina. Kuvaa klikkaamalla pääset Volter Kupilaiselle vuonna 1936 annettuun jäsenkorttiin.
23 Maisema Enäjärvelle päin 11. lokakuuta 2009, 18:08:01 Enäjärveä kuvattuna Elämännokan suunnalta Aleksis Kiven päivänä 2009.
24 Kuinka elää ihmisiksi? 7. lokakuuta 2009, 11:03:01 Tiina Mahlamäen teos Eeva Joenpellon elämästä "Kuinka elää ihmisiksi"? (SKS, 2009) julkaistiin lauantaina 3. lokakuuta 2009 Lohjan pääkirjaston Linderin salissa. Lämminhenkisen elämänkerran julkistamistilaisuuden avasi kirjastotoimenjohtaja Asko Rossi. Saimme kuulla myös Johanna Ovaskan (viulu) ja Pirkko Hyttisen (piano) musiikkiesityksen Jules Massenetin Meditaation. Lohjan tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Irene Äyräväinen ja Suomen Kirjallisuuden Seuran terveiset puolestaan kustannusjohtaja Päivi Vallisaari. Salissa oli mahdollisuus myös nauttia sammattilaisten nykytaiteilijoiden teoksista. Lopuksi Tiina Mahlamäki kertoi Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuvasta ja elämänkerran kirjoittamisesta.
25 Tiina Mahlamäki kertoi niistä haasteista ja onnistumisista, joita elämänkerran kirjoittaminen toi tullessaan. Sammatista ja monista sammattilaisista oli tullut myös hänen ystävänsä. Eeva Joenpellosta hän kertoi mm. että etäisen ja hieman viileän kuoren takaa löytyi nainen, jonka elämään kuului myös yrttitarha, neulominen, arkiuskonto, niittykukat ja koirat. Kirjailija laittoi elämänkertaa tehdessään etusijalle yksityisyyden suojan. Hän sanoi, että ihmisellä on oikeus asettaa omat rajat mitä hänestä kerrotaan. Linjaus teoksessa "Kuinka elää ihmisiksi?" on sama, minkä Eeva Joenpelto itselleen asetti.
26 Eeva Joenpellon elämänkerta julkistettiin 6. lokakuuta 2009, 20:16:01 Länsi-Uusimaa kertoi Eeva Joenpellon elämänkerran julkistamisesta Sammattiin kaksi kyntömestaruutta 28. syyskuuta 2009, 10:45:01 Sammattilaiset Matti Rautiainen ja Hannu Alander voittivat kumpikin sarjansa traktorikynnön SM-kilpailuissa Lappeenrannassa viime perjantaina ja lauantaina käydyssä kisassa. Katso Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli. Sammattiseura onnittelee molempia.
27 Leo Höijer Lohkareessa 25. syyskuuta 2009, 8:09:01 Lohjan seurakuntalehti Lohkare kirjoittaa juuri ilmestyneessä numerossaan sammattilaisesta Yhteisvastuukeräyksen veteraanista Leo Höijeristä. Leo on kerännyt Sammatissa jo 44 vuoden ajan. Kirjoitus kokonaisuudessaan. Kuva: Anni Laurila Omenatyttö Sammatista 25. syyskuuta 2009, 8:00:01 Lohjan uusi omenatyttö on sammattilainen Niina Forsman.
28 Eeva Joenpellon elämänkerta julkistetaan 23. syyskuuta 2009, 10:31:01 Sammattilaisen kirjailijan Eeva Joenpellon elämänkerta julkistetaan lauantaina 3.10 klo Lohjan pääkirjastossa Järnefeltin salissa. Julkaisutilaisuuden yhteydessä pidetään avoin seminaari, jossa esitelmän pitää mm. elämänkerran kirjoittaja Tiina Mahlamäki. Lisätietoja kirjasta kuvaa klikkaamalla. Sotaveteraani-lehdessä kirjoitus veteraanikivestämme 19. syyskuuta 2009, 17:17:01 Suomen Sotaveteraaniliiton lehti Sotaveteraani on tämän vuoden numerossaan 4 sivulla 39 kirjoittanut Sammatin veteraanikiven paljastuksesta. Lehti on ladattavissa yllä olevasta linkistä.
29 HS julkaisi jutun Matti Rautiaisesta 19. syyskuuta 2009, 10:29:01 Lauantaina 19.9.Helsingin Sanomissa oli artikkeli KOTIMAA-osaston sivulla A 6 Elojuhliemme isännästä Matti Rautiaisesta otsikolla: Kyntömies pitää vaon sentilleen suunnassa, vaikka katse on takana mullassa Kuva Elojuhliltamme Matin esitellessä karjatilaansa.
30 Sammattiseuran elojuhlat Arna ja Matti Rautiaisen luona 12. syyskuuta 2009, 17:48:01 Kolmisenkymmentä sammattiseuralaista kokoontui aurinkoisena lauantaina 12. syyskuuta Arna ja Matti Rautiaisen maatilalle Lohilammen kylään. Isäntäpari otti seuralaiset sydämellisesti vastaan. Kyntömestari Matti Rautiainen toivotti vieraat tervetulleiksi.
31 Matti kertoi, että ensimmäisen kerran hän innostui kyntökilpailuista Eero-veljensä kautta, joka harrasti lajia voittaen mm. kerran maailmanmestaruuden. Matilla itsellään on neljä SM-voittoa peräkkäin ja MM-kisoissa yhteiskilpailun pronssi viime vuodelta. Tänä vuonna Sloveniassa sijoitus oli yhdeksän. Pellot olivat tasaisia, mutta suuret puimurien urat häiritsivät kilpailijoita. Risto kiitti talon emäntää elojuhlien järjestämisestä.
32
33 Vielä ehdit Paikkarin torpalle 2. syyskuuta 2009, 13:54:01 Elias Lönnrotin syntymäkoti, Paikkarin torppa, on avoinna 15. syyskuuta 2009 asti. Torppa on Museoviraston omistuksessa. Paikkarin torppa sai nimensä 1840-luvulla. Ennen tätä torppaa kutsuttiin Haarjärven torpaksi kylän nimen mukaan. Torpassa kohtaat menneen ajan ja näet Elias Lönnrotille kuulunutta esineistöä. Valkjärvi
34 Osoite: Torpantie 20, SAMMATTI Liput: Aikuiset 3,00 Alennuslippu 2,00 (opiskelijat, yli 65-v., varusmiehet ja yli 10 henkilön ryhmät) Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Ryhmät voivat erillisellä sopimuksella vierailla torpassa vielä ajalla
35 Sammatin kirjasto 20. elokuuta 2009, 20:52:01 Sammatin kirjasto toimii Sammatin entisessä kansakoulun rakennuksessa. Vuonna 1862 kansakoulua Sammattiin oli perustamassa mm. Elias Lönnrot. Kirjasto toimi myös Lönnrotin aikaan hetken samaisessa opinahjossa, josta se siirrettiin ensin kunnantalolle ja sitten Sampaalaan. Sammatin kirjasto kuuluu nykyään Lohjan kaupunginkirjaston alaisuuteen. Jos etsit jotakin tiettyä teosta, etkä ehdi heti käymään kirjastossa, voit selvittää kirjan saatavuutta Lukki-nettikirjastosta: "Viel on muitakin sanoja ongelmoita oppimia: tieohesta tempomia, kanervoista katkomia, risukoista riipomia, vesoista vetelemiä, päästä heinän hieromia, raitiolta ratkomia, paimenessa käyessäni, lasna karjalaitumilla, metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla, mustan Muurikin jälessä, Kimmon kirjavan keralla. Vilu mulle virttä virkkoi,
36 sae saatteli runoja. Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat. Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia." ~ Ote Kalevalan ensimmäisestä runosta ~
37 Musiikki soi Sammatin Kievarin terassilla elokuuta 2009, 18:12:01 Sampoyhdistys ry:n järjestämä Elijazz-tapahtuma keräsi perjantaiseen elokuun iltaan Sammatin Kievarin terassin täyteen jazzin ystäviä. Kievarin koivujen alta kantautui upea musiikki: Claes Andersson kvartetti.
38 Tässä sympaattiset Reiska Laine ja Claes Andersson viihdyttivät yleisöä muutamalla vitsillä. Risto Oinaala swing-band, solistina Reija Lang
39 Elokuun kuutamo Sammatin yllä. Sammatin tanssileirin 10-vuotisjuhlanäytös 1. elokuuta 2009, 18:15:01 Sammatin elokuu alkoi upeasti Sammatin tanssileirin 10-vuotisjuhlanäytöksen myötä. Juhlanäytös pidettiin Lönnrot-opiston Navetan vintillä.
40 Jukka Kontusalmi, Ulpu Puhakka ja Charlotte Schauman
41 Amelie alias Anita Remitz ja Hans Christian alias Sakari Reitamo La Ventana (Ikkuna): Señorita: Asta Lindholm ja Señjor: Ville Mäki Koreografia: August Bournonville, Harjoittaja: Dinna Björn
42 Sammattilaista tervanpolttoa 1. elokuuta 2009, 17:57:01 Kovelan traktori- ja käsityömuseon perinnepäivillä oli sammattilaisuus edustettuna mm. tämän tervanpolton myötä. Päivillä oli myös sammattilaiset yrittäjät: Piiamarilla ja Sammatin Katrilli.
43 Sammatin kirkko on tiekirkko 22. heinäkuuta 2009, 8:19:01 Sammatin kirkko on tiekirkko. Avoinna joka päivä klo aina 6. elokuuta asti. Kuvassa osittain näkyvä alttaritaulu on taiteilija Adolf von Beckerin ( ) maalaama. Elias Lönnrot lahjoitti alttaritaulun vuonna 1879 kuolleen tyttärensä Teklan muistoksi. SAMMATIN TANSSILEIRI 10 VUOTTA!! 14. heinäkuuta 2009, 9:51:01 Tänä vuonna tulee siis jo 10 vuotta täyteen Sammatin tanssileirin historiassa ja tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Sammatin kesätapahtumien joukossa. Leiri pidetään
44 Logon suunnittelu: Sakari Reitamo Tänä kesänä leirillä opettavat Jarkko Niininen, joka toimii solistitason tanssijana Suomen Kansallisbaletissa, sekä Jane Spackman, joka on myös aikaisemmin tanssinut Suomen Kansallisbaletissa, mutta toiminut pitkään klassisen baletin ja repertuaarin opettajana Helsingin Tanssiopistossa. Jane on opettanut Sammatissa myös aikaisemmin: Hän toimi täällä opettajan 4:nä ensimmäisenä vuonna ja on tehnyt paljon pioneerityötä Sammatin leirin hyväksi. Lisäksi saamme leirille opettajaksi Dinna Bjørnin, joka toimi Suomen Kansallisbaletin johtajana vuosina ja baletinopettaja Susanna Calcagnon, joka on ottanut osaa lähes jokaiseen leiriin. Leirin päätteeksi järjestämme tanssinäytöksen lauantaina klo 15 Lönnrot opiston navetan vintillä. Lönnrot-opistolla on mahdollisuus ruokailla ennen esitystä (ruokailusta syytä ilmoittaa lipunvarauksen yhteydessä). Näytöksessä esitämme leirillä harjoiteltua ohjelmistoa. Tänä vuonna meillä on kunnianhimoisena tavoitteena esittää BALETTIKLASSIKKO BAJADEERIN III-näytös (varjojen valtakunta), joka on ehkä balettikuoron vaativimpia tehtäviä ja lisäksi Bournonvillen pienoisbaletin La Ventana, jota ei ole aikaisemmin nähty Suomessa. Solisteiksi ovat lupautuneet Asta Lindholm sekä Ville Mäki, jotka molemmat ovat solistitason tanssijoita Suomen Kansallisbaletista. Korkeatasoisista opettajista johtuen on leirille tulossa myös ammattitason tanssijoita. Näytöksen jälkeen on tänä vuonna myös iltajuhla Lönnrot-opistolla leiriläisille, heidän ystävilleen, omaisille ym klo 18 alkaen. Tanssinäytöksen liput maksavat 12 euroa aikuisilta ja 7 euroa lapsilta. tiedustelut ja varaukset: Anita Remitz, puh
45 Tanssileirillä kesällä 2008 Kuva: Jon Langeland Kesän 2008 loppunäytös: Giselle Kuva: Jon Langeland
46 Anni Lusan töitä esillä Miinan mökissä 4. heinäkuuta 2009, 22:06: Anni Lusa, Salo Sampojuhlat 28. kesäkuuta kesäkuuta 2009, 12:54:01 Sammatin Sampojuhlille kokoonnuttiin viime sunnuntaina 54. kerran. Juhlat ovat Suomen toiseksi vanhimmat kotiseutujuhlat ja niiden järjestäjän toimii Sampoyhdistys ry. Juhlat juonsi tyylillä ja taidolla Liisa Laurila. Kukat esiintyjille ojensivat Vilja ja Sampo Westerberg. Tervehdyssanat lausui Lohjan kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Irene Äyräväinen.
47 Nummen torvisoittokuntaa johti Oiva Isojärvi. Kaksi kultakannelta
48 Tänä vuonna juhlapuhujana oli akateemikko Olli Lehto. Puheen otsikko oli "Suomen kielen ja koululaitoksen yhteinen nousu". Puheen alussa Olli Lehto kertoi olevansa alkuperäinen helsinkiläinen, mutta se ei estä häntä pitämästä Sammattia ylivertaisena kesänviettopaikkana ja tuntemasta itseään myös sammattilaiseksi. Tämä tuntemus sammattilaisuudesta ei syntynyt akateemikko Lehdolle hetken mielijohteesta, vaan se perustuu hänen kokemukseensa 78 vuoden ajalta. Olli Lehdon kesänvietto Sammatissa alkoi vuonna 1931 ensin Kulkilla Niemenkylässä ja myöhemmin Iso-Ruokjärven rannalla, josta Olli Lehdon vanhemmat ostivat vuonna 1937 perheen oman kesäpaikan. Riikka Pesonen
49 Ruokaisan tauon tarjoiluista vastasivat Paikkarin Martat, Sammatin Martat ja Sammatin Maaseutunaiset. Nummen torvisoittokunta kutsui yleisön takaisin Koivuvalssilla.
50 Juhlayleisö sai nähdä katkelman Vaahterateatterin tulkitsemasta Aapelin näytelmästä "Siunattu hulluus". Lauluyhtye Inehmo esitti mm. Elias Lönnrotin sananparsiin sovitettuja lauluja.
51 Lopuksi kajahti Uusmaalaisten laulu lämpimällä Sampomäellä yli tyynen Valkjärven. Sampomäellä 21. kesäkuuta 2009, 21:27:01 Sammatin Sampomäki täyttyy taas ensi sunnuntaina 28.6 Sammatin ystävistä ja sammattilaisista, kun Sampojuhlat alkavat klo 13. Sampojuhlat järjestää Sampoyhdistys ry.
52 Heinäkuussa Sampomäellä saamme nauttia teatterista, kun Vaahterateatteri esittää Aapelin näytelmän "Siunattu hulluus". Esitykset: pe klo 19 la klo 15 su klo 15 ke klo 19 pe klo 19 la klo 15 su klo 15 Liput: 13 aik/6 lapset Sammattilaisia käsitöitä Miinan Mökissä 21. kesäkuuta 2009, 21:21:01 Suosittu Miinan Mökin käsitöiden myyntinäyttely alkoi juhannuspäivänä ja jatkuu aina asti. Avoinna joka päivä klo
53 Paikkarin Marttojen näyttely Miinan mökissä 17. kesäkuuta 2009, 21:50:01 Kesän 2009 ensimmäisen näyttelyn Miinan mökissä pitivät Paikkarin Martat yhdistyksen 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Näyttelyssä oli kattava kokonaisuus valokuvia eri vuosikymmeniltä sekä käsitöitä, esineistöä ja muuta arkistojen aarteita mm. lehtiartikkeleiden ja Irma Särmäharjulle kuuluneen kansallispuvun muodossa. Kuvassa näkyvästä ryijystä martat (P.H.)kertoivat seuraavaa: "Puoliryijy Sammatista 1750-luvulta. Alkuperäinen ryijy kudottu ilmeisesti Sammatin
54 Mikkolan talossa ja käytetty sängynpeittona ja täkkinä. Kansallismuseo pelasti ryijyn Hörhammerin taidehuutokaupasta. Alkuperäistä ryijyä säilytetään Kansallismuseon varastossa josta tämä malli on kopioitu ja kudottu vuonna 1987." Eliaksen lenkki kesäkuuta 2009, 12:00:01 Perinteinen Eliaksen lenkki suuntautui tänä vuonna Lohjalle. Bussissa oli n. 35 innokasta seuralaista, jotka saivat nauttia matkaoppaamme Irja Olkinuoran eloisaa selostusta. Matka alkoi Sammatin kirkkokentältä, josta suuntasimme Lohjalle ja kiertoajelun päätteeksi jalkauduimme Lohjan hautausmaalle. Näimme mm. Johannes Virolaisen muistomerkin ja kiertelimme hautausmaalla lyhyen aikaa. Retkilounas nautittiin Vivamossa ja tämän jälkeen matka suuntautui Virkkalaan Kalkki- Petterin maisemiin. Lopuksi tulimme Mustion ja Karjalohjan kautta takaisin Sammattiin.
55 Veteraanikiven paljastustilaisuus kesäkuuta 2009, 10:16:01 Eturivissä: Irmeli Leijavuori, Kyllikki Rinne, Salme Maavirta, Esko Isopuro, Väinö Kaijasilta, Lahja Someroja, Lilja Hartikainen ja Viljo Lallinaho.
56
57 Veteraanikiven paljastustilaisuuden alkusanat lausui Risto Piekka. Lippuairueet Leila Mattila ja Jussi Sarakivi paljastavat veteraanikiven.
58 Kukat veteraanikivelle laskivat Sammatin Maaseutunaisten ja Maamiesseuran puolesta Seija Salin ja Antero Sarakivi.
59
60 Sammatin koululaiset lauloivat Tuulikki Elorannan johdolla veteraaneille ja muulle juhlayleisölle Täällä pohjan tähden alla. Sotilaan tervehdyksen toi kontra-amiraali (evp) Raimo Kaisalo. Lopuksi laulettiin Jean Sibeliuksen säveltämä virsi 462 "Soi Kunniaksi Luojan". Tämän jälkeen siirryttiin Sampaalaan juhlakahville. Sammattiseuran varapuheenjohtaja Toivo Haatio piti puheen aiheena Sammattilaiset sodissa Arto Heikkilä toi Lohjan veteraanien tervehdyksen ja luovutti Sammattiseuralle ja Maamiesseuralle Suomen Sotaveteraaniliiton standaarit.
61 Toivo Haatio Arto Heikkilä Kyllikki Rinne Selja Väistö Veteraanien kiitokset lausui Kyllikki Rinne. Hän kertoi, että he, veteraanit, liikuttuivat, kun postissa saapui valkoinen kirjekuori jota koristi Suomenlippu. Seurakuntapastori Selja Väistö toi nuorten ja seurakunnan lämpimän tervehdyksen sotaveteraaneille. Tilaisuuden lopuksi laulettiin Suvivirsi.
62 Sammatin torilla kesäkuuta 2009, 21:10:01 Tunnelma oli iloinen heti aamusta, kun seuran pöytää laitettiin kuntoon. Maatalousnaisten vohvelinpaistoon oli saatu miehistä apua. Kallen vierellä Elorannan Teppo.
63 Leila
64
65 Adolf Lietsalon teoksia esillä Lohjan kirjastossa 13. kesäkuuta 2009, 12:15:01 Sammattilaisen taitelija Adolf Lietsalon töiden näyttely avattiin 11. kesäkuuta 2009 Lohjan kirjaston Linder-salissa.
66 Avajaisvieraiden joukossa oli monia sammattilaisia, joiden elämää Lietsalon teokset olivat koskettaneet. Eräs näyttelyvieraista muisteli Adolf Lietsalon järjestämiä raparperijuhlia, jotka pidettiin aina omenapuiden kukkiessa. Tilaisuudessa julkaistiin myös Liisa Murttin kirja "Hetkiä ja Teoksia - Adolf Lietsalo (Lietzén) , Taitelija Sammatista". Taitelijan omakuva
67 Näyttely jatkuu aina elokuuhun asti. Veteraanikiven paljastustilaisuus kesäkuuta 2009, 7:00:01 Sammattiseura ja Sammatin Maamiesseura paljastavat veteraanikiven lauantaina klo Sampaalan pihalla. Muistomerkki on kunnianosoitus sammattilaisille sotilaille ja lotille. Tilaisuuden ohjelma:
68 Virsi: Jumala ompi linnamme Veteraanikiven paljastus: Sammattiseuran puheenjohtaja Risto Piekka Kukkien lasku: Sammatin Maamiesseuran puheenjohtaja Antero Sarakivi Sammatin koululaiset: Täällä pohjan tähden alla Sotilaan tervehdys: kontra-amiraali (evp) Raimo Kaisalo Virsi: Soi kunniaksi Luojan Tilaisuuden jälkeen juhlakahvit Sampaalassa. Siellä pitää puheen Sammattiseuran varapuheenjohtaja Toivo Haatio aiheena Sammattilaiset sodissa Toivomme jäsentemme läsnäoloa. Kaatuneiden muistomerkin paljastamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60-vuotta. Nyt muistamme sammattilaisia veteraaneja ja heidän omaisiaan ja Suomen itsenäisyyttä. Toivomme käytettävän tummaa pukua ja suuria kunniamerkkejä. Lämpimästi tervetuloa! Paikkarin Martat 90 vuotta 7. kesäkuuta 2009, 17:15:01 Paikkarin Marttojen 90-vuotisjuhla alkoi Sammatin kirkossa Jumalanpalveluksella. Palveluksen toimitti pastori Niilo Ekqvist.
69 Kirkosta siirryttiin Maamiesseuran taloon Sampaalaan, jossa Paikkarin Marttojen entiset ja nykyinen puheenjohtaja, Inga Packalén, ottivat vieraat lämpimästi vastaan. "Päivä kun paistaa pirttihin pieneen, Työtäni teen, olen onnellinen.." martat lauloivat Marttalaulua muun juhlaväen yhtyessä kertosäkeeseen.
70 Juhlissa esiintyivät mm. Julia Ritvas ja Sammatin kanteleet. Juhlapuheen piti rovasti Paavo Pinomaa.
71 Uudenmaan Martat ry:n sydämellisen onnittelutervehdyksen toi toiminnanjohtaja Anne Lempinen. SAMMATTISEURA ONNITTELEE 90-VUOTIASTA PAIKKARIN MARTTOJA JA KIITTÄÄ TÄHÄNASTISESTA YHTEISTYÖSTÄ!
72 Adolf Lietsalo Lohjan Museon kesänäyttelyssä 28. toukokuuta 2009, 9:49:01 Lohjan Museon kesänäyttelyssä Lohjan kirjaston Linderinsalissa on esillä Adolf Lietsalon töitä sekä valokuvia ja arkistomateriaalia. Eliaksen perinteinen retki 14.6 klo toukokuuta 2009, 14:15:01 Sammattiseura järjestää nyt 20. kerran perinteisen retkensä tällä kertaa Lohjan keskustaan. Tunnetko Sinä paikat siellä? Lähtö su klo Sammatin kirkon edestä ja paluu noin Bussissa oppaana Irja Olkinuora. Miettikää hänelle kysymyksiä. Kierretään eri puolilla Lohjaa ja syödään lounas Vivamossa. Paluu Mustion ja Karjalohjan kautta. Matka ja lounas maksavat yhteensä 15 euroa, mikä maksetaan bussissa käteisellä. Tasaraha kiitos! Ilmoittautumiset Asko Saviaho p
73 Talkoot Miinan Mökissä toukokuuta 2009, 9:54:01 Miinan Mökin siivoustalkoot pidettiin lauantaina Talkoissa laitettiin mökki näyttelykuntoon ja siistittiin pihaa. Tänä vuonna erityisesti avarrettiin pihapiiriä kaatamalla pihalle kasvaneita puita, jotka ovat varjostaneet mökkiä. Kuvassa ahkeraa talkooväkeä puupinon vieressä poseeraamassa metsurin ottamassa kuvassa. Talkoiden jälkeen nautittiin lounas Parvin tuvassa. Kiitokset Paikkarin Martoille maistuvasta ateriasta. Kaatuneitten muistopäivä 18. toukokuuta 2009, 9:29:01 Sammatissa vietettiin kaatuneitten muistopäivää perinteisellä jumalanpalveluksen jälkeisellä seppelten laskulla sankarihaudoille. Seppelten laskun jälkeen seurakuntatalossa juotiin kirkkokahvit ja paljastettiin Sammatin sankarivainajien muistopatsaan pienoismalli, joka nyt pitkään unhossa olleena sai arvoisensa paikan seurakuntatalon Pro Patria taulujen läheisyyteen.
74 Vuonna 1949 pystytetyn patsaan valintaan osallistui toimikunta, johon kuului mm. Osuukaupan johtaja Lauri Säteri, joka säilytti patsaan pienoismallin. Pienoismalli kulki Säterin perheen muuttojen mukana ja löytyi Lauri Säterin tyttären, Ulla Säterin, suorittaessa muuttoa uuteen asuntoonsa. Sammatin sankarivainajien muistomerkin 'Kaatuvan sotilaan viimeinen rukous' on veistänyt Huittisissa syntynyt kuvanveistäjä Lauri Leppänen ( ). Jääkäristä ja kapteeniksi ylenneestä Leppäsestä tuli sodanjälkeisessä Suomessa useiden sankarihautojen muistomerkin tekijä. Sammatin muistomerkistä käytetään myös nimeä 'Usko tulevaisuuteen'. Ulla Säteri luovutti patsaan Sammatin seurakunnalle ja nyt hieman ehostettu patsas paljastettiin Sammatissa kaatuneitten muistopäivänä. Tilaisuudessa juhlapuheen piti Sammattiseuran puheenjohtaja Risto Piekka.
75 Uuden hallituksen järjestäytymiskokous 13. toukokuuta 2009, 12:00:01 Seuran uusi hallitus kokoontui ensimmäiseen varsinaiseen kokoukseensa lauantaina 9.5 Kievarissa Sammatissa. Kokouksessa oli käsiteltävänä poikkeuksellisen paljon asioita. Rahastonhoitajana jatkaa Tuula Silvennoinen ja sihteereinä toimivat Marja Eloranta ja Anja Hänninen. Miinan mökin isäntä on Teppo Eloranta. Jäsentapaaminen on Sammatin torilla 13.6 klo Jäsenillä on mahdollisuus suorittaa tapahtuman yhteydessä jäsenmaksunsa ja nauttia seuran tarjoamasta jäsenkahvista sekä keskustella hallituksen jäsenten kanssa. Yhteistyössä Sammatin Maamiesseuran kanssa järjestetään samana päivänä, 13.6 klo 13, Sampaalan pihalla Sammatin veteraanikiven paljastustilaisuus. Tilaisuuteen toivotaan osallistuvan mahdollisimman paljon sammattilaisia ja kesäasukkaita. Ohjelmasta tiedotetaan tarkemmin ajankohdan lähestyessä. Eliaksen lenkki - jatkossa nimellä 'Eliaksen perinteinen retki' - suunnataan tällä kertaa Lohjalle ja sen keskeisiin kulttuurikohteisiin. Myös tästä tiedotetaan erikseen. Seuran hallitus keskusteli myös itsenäisyyspäiväjuhlien valmistelusta ja lähestyvistä Seuran 75-vuotisjuhlien järjestelyistä. Hallitus totesi blogisivujen saaneen positiivisen vastaanoton ja niiden olevan jatkossa pääasiallinen tiedotuskanava. Myös kotisivut säilytetään. Seura on valmis julkaisemaan blogisivuillaan vastavuoroisesti kaikkia sammattilaisten järjestöjen toimintaa palvelevaa informaatiota. Seura päätti hankkia isännänviirejä myyntiin ja jäsenillä on mahdollisuus hankkia niitä mm. kesätorin yhteydessä. Kesäsammattilaisten kirkkopyhän ajankohdasta tiedotetaan erikseen. Kaatuneitten muistopäivä sunnuntaina Sammatissa 12. toukokuuta 2009, 7:33:01 Kaatuneitten muistopäivänä on Sammatissa jumalanpalveluksen ja seppeltenlaskun jälkeen kahvitilaisuus seurakuntasalilla. Tilaisuudessa puhuu seuran puheenjohtaja Risto Piekka.
76 Sammatin tori 11. toukokuuta 2009, 9:46:01 Seuramme puheenjohtaja kirjoittaa Länsi-Uusimaan kolumnissaan Sammatin torista.
77 Torilla kesällä Peli Lönnrotin elämänvaiheista 11. toukokuuta 2009, 9:45:01 Elias Lönnrotin 80-vuotissyntymäpäivien juhliin laadittiin myös lautapeli Lönnrotin elämänvaiheista. Peli etenee Lönnrotin elämän vuosien mukaisesti. Ensimmäisessä ruudussa Elias syntyy Sammatissa ja viimeisessä ruudussa hän täyttää 80 vuotta.
78 Pelissä edetään nopalla tai ruudun ohjeiden mukaisesti. Jokaiselle ruudulle löytyy tarina ja sen mukana ohje pelin mukana olevasta kirjasesta. Ohjeet on kirjoitettu fraktuuralla, joka oli tavallinen kirjasinlaji tuohon aikaan. Peli oli erityisen suosittu lukujen koululaisten keskuudessa. Unohtumaton ilta Sammatissa toukokuuta 2009, 21:30:01 Sammatin vappu sai hienon päätöksen Maamiesseuran talossa Sampaalassa, jossa oli keväinen vappukonsertti solistinaan Jorma Elorinne, baritoni säestäjänään kanttori Mikko Helenius. Ohjelmistossa oli mm.georg Otsin Saarenmaan valssi, alunperin napolilainen Se hänelle nyt kertokaa (Dicitencello vuie), What a Wonderful World (George Weiss/Bob Thiele) ja tunnusmusiikki elokuvasta Kummisetä (Puhu hiljaa rakkaudesta). Yleisö taputti upeat esiintyjät kahdesti takaisin. Kansallismuseossa 20. huhtikuuta 2009, 16:21:01
79 Suomen Kansallismuseosta löytyy nähtävää jo sinänsä, mutta sammattiseuralaisia ilahduttaa varmasti se tieto, että museon muiden kansallisten aarteittemme joukosta löytyy mm. - Kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrandin vuonna 1884 tekemä patinoitu kipsiveistos Elias Lönnrotista - R.W. Ekmanin öljyvärimaalaus "Lemminkäisen äiti Tuonelassa", jonka hän antoi Elias Lönnrotille 60-vuotispäivälahjaksi Kansalaisten Pietarissa lahjoittama hopeaseppele Elias Lönnrotille Pietarissa. Seppeleen on tehnyt Gustav Alexander Sohlman vuonna Kantele, jonka Elias Lönnrot oli tehnyt kummitytölleen Toini Topeliukselle lahjaksi - Venny Soldan-Brofeldtin vuonna 1888 maalaama öljyvärimaalaus Nikun talosta Sammatissa. Sekä Paikkarin torpan että Kansallismuseon omistaa Museovirasto. Tästä linkistä löytyy Museoviraston tiedote Paikkarin torpan metsänhoitotöistä. Eliaksen lenkki huhtikuuta 2009, 13:09:01 Sammattiseura teki Eliaksen lenkin Pohjois-Sammattiin. Retken vetäjinä toimivat Asko Saviaho ja Antero Krekola, jotka kertoivat kiinnostavasti Sammatin pohjoisosan elämästä ennen ja nyt. Tunnelma täpötäydessä linja-autossa oli leppoisa ja alkukesän sää suosi retkiläisiä. Seuralaiset kokoontuivat kirkon eteen, josta alkoi bussikuljetus kohti Haukantietä. Bussilla oli muutamissa kohdissa hieman vaikeuksia kapeilla teillä, mutta hyvin matka kuitenkin eteni. Haukantien lähellä oleva Vähä-Ruokjärvi on parhaimmillaan 10 metriä syvä.
80 Ennen sotia Laiha-järven rannalla oli vain kolme rakennusta luvulla siellä oli mm. kenraali Hämäläisen kesähuvila. Vastapäätä Mustalahden torppaa oli saunamökki, jossa oltiin paossa Helsingin pommituksia. Haukan tila on Sammatin pohjoisosan ainoa viljelystila. Tilan tupa on rakennettu 1700-luvulla. Lihava-järvi on nimestään huolimatta vain 1-2 metriä syvä. Haukantieltä lähtevä Sariolantie on saannut nimensä kirjailija Mauri Sariolan mukaan. Haukantien varrella oleva Herttoniemen leirikeskus oli alunperin apteekkari Evanderin rakennuttama ja nimeltään Huvila. Elias Lönnrotin isovanhemmat Mustapää Matti ja hänen vaimonsa Anna Lena (o.s. Tolpo) olivat asuneet alueella, joka nykyään kuuluu leirikeskukselle. Elias haki aikoinaan Tytylammen lähteestä vettä, sen hyvän maun takia. Lammintalolle on Tytylammelta matkaa noin yksi kilometri. Saimme kuulla, että Haukantieltä lähtevää Lokontietä pitkin pääsee Suomusjärven Laidikkeeseen vanhan hautausmaan ja entisen kirkon paikalle. Retkellä ohitimme myös Siitoonkaupan joka toimi 1950-luvulta aina 1970-luvulle saakka. Suomusjärvelle tultua Lokontien risteyksen jälkeen alkoi uusittu tie ja uuden moottoritien pää. Lenkin lopuksi sammattiseuralaiset lounastivat Suomusjärvellä Ravintola Family Dreamissa.
81 Paluumatkalla poikkesimme myös Lammintalolla, jossa Matti Helkapalo kertoi muutamalla sanalla Elias Lönnrotin vanhuudenkodista. Tämän vuoden Eliaksen lenkki on sunnuntaina 14. kesäkuuta. Kotokontupäivistä lehdistössä 13. huhtikuuta 2009, 8:45:01 Sammattiseura oli hyvin esillä järjestetyssä Sammatin Kotokontupäivä tapahtumassa. Tässä otteita siitä, mitä lehdet kirjoittivat Sammattiseuran osalta. Länsi-Uusimaan Kaisa Mäkelä kirjoitti: Sammattiseura tekee uutta kirjaa Sammattiseura täyttää ensi vuonna 75 vuotta. Juhlavuoteen valmistaudutaan seurassa jo nyt. Tekeillä on uusi kirja Niin pruukattiin praakastella. Kirja tulee käsitämään sammattilaisia henkilöitä, luontoa ja tapahtumia. Kirjaan puretaan yli 200 tuntia nauhalle taltioituja sammattilaisten muisteluja. Ensimmäiset nauhoitukset ovat vuodelta Sen jälkeen etenkin Turun yliopiston sekä Suomalaisen kirjallisuuden tutkijat ovat nauhoittaneet sammattilaisten tarinoita useaan otteeseen. Syy kirjan tekemiseen on jo siinä, että nauhoilta on löydetty Elias Lönnrotista uutta tietoa. Lönnrot oli innokas kalastaja ja kävi usein kylän poikien kanssa
82 ongella. Nauhalla on kahden 6-12-vuotiaana Lönnrotin tavanneen muisteluja. Kirjan painosmäärää ei ole vielä päätetty. Edellistä Sammattiseuran julkaisua painettiin 2000 kappaletta ja jälkeenpäin tarvittiin lisäpainos. Kirjaprojektia vetää Toivo Haatio. Sammattiseura esitteli lauantaina Kotokontupäivillä Antti Arolan löytämiä Sammatin vaakunan ehdotuksia vuodelta Sinä vuonna Sammatin kunnanvaltuusto päätti ottaa Sammatin kunnan vaakunaksi taiteilija Olof Erikssonin ehdotuksen, jossa vaakunaselityksen mukaan on tunnuskuvana sinisessä kentässä kultainen vaahteranlehti. Vaahteranlehti tuli vaakunaan Lönnrotin nimestä, ruotsin sana lönn kun tarkoittaa suomeksi vaahteraa. Sammatin kunta oli tilannut vaakunan taiteilija Erikssonilta ja yhdeksi reunaehdoksi sanellut, että Lönnrotin elämäntyön on näyttävä vaakunassa. Erikssonin muissa ehdotuksissa oli viisikielinen kannel kuvaamassa Lönnrotin työtä. Kanteletta ei pidetty lainkaan sammattilaisena, vaan karjalaisena soittimena. - Minua kiehtoo B-vaihtoedossa se, että siinä veden päällä kuvattu kannel on kuin vene ja jos Lönnrot piti kalastukseta, niin tämähän olisi ollut sopiva vaakuna, sanoi kesäsammattilainen Tarja Suominen vaakunoita vertaillessa. Sammattiseuran puheenjohtaja Risto Piekka kertoi, ettei vaihtoehtojen löydyttyä kotiseutuvaakunan vaihtamisesta keskusteltu lainkaan. Sammattiseura sa i Sammatin ja Lohjan kuntaliitoksessa tarpeettomaksi jäänneen vaakunan käyttöoikeuden hallinnan. Vaakuna on Suomen kotiseutuliiton suosituksesta nyt kotiseutuvaakuna. Kaikki vuodelta 1964 peräisin olevat vaakunaehdotukset ovat esillä Sammatin kirjastossa sen aukioloaikoina parin viikon ajan. Sammattiseura on tiedonkulun parantamiseksi avannut uuden blogin. Blogi on osoitteessa Ykkössanomien Marja Puisto kirjoitti otsikolla: Sammatti heräsi talviunestaan Kotokontupäivänä SAMMATIN KOTOKONTUPÄIVÄ vilkastutti Sammatin kylää viime lauantaina. Kirjastossa sai tutustua Sammatin vaakunan historiaan. Sammattiseura esitteli eri vaakunavaihtoehtoja, jotka olivat ehdolla vuonna 1964 kunnanvaltuuston kokouksessa.... KIRJASTON vetonaulana oli Lönnrot-aiheinen tietokilpailu ja historiallisten vaakunavaihtoehtojen esittely. Sammattiseuran puhhenjohtaja Risto Piekka iloitsi suuresti kolmen historiallisen vaakunavaihtoehdon löytymisestä. - Varatuomari Antti Arola löysi nämä vaakunaehdotukset Lohjan arkistosta. tiesimme, että ne olivat olemassa, niiden löytyminen on historiallisesti merkittävää. Nyt ne ovat ensimmäistä kertaa julkisesti nähtävissä, Piekka totesi. Sammatin kunnanvaltuusto valitsi näistä ehdotuksista vaahteranlehti-vaakunan vuonna Vaihtoehtoja oli alkujaan neljä, joista kolmessa esiintyi kantele. Vaakunat suunnitteli Suomen tunnetuin kuntavaakunoiden tekijä Olof Eriksson. - Vaakunaa suunniteltaessa annettiin raja-arvoksi se, että vaakunan pitää liittyä
83 Lönnrotiin. Vaahtera on ruotsiksi lönn, joten Lönnrotin nimestä tuli vaahtera-aihe. Maalaiskuntien liiton toimikunta ei pitänyt hyvänä kantele-aihetta, koska kanteletta ei ole keksitty Sammatissa, kertoi Sammattiseuran varapuheenjohtaja Toivo Haatio. SAMMATIN KUNNANHALLITUKSEN pitkäaikainen puheenjohtaja Kari Uittamo kertoi, miten kunnanhallitus ja valtuusto päättivät viime syksynä yksimielisesti antaa vaakunan käyttöoikeudet Sammattiseuralle. - Katsottiin, että Sammattiseura on tietyllä tavalla puolueeton monialainen yhdistys, jonka hoteisiin vaalunan käyttöoikeus voidaan antaa, Uittamo totesi. Piekka kertoi Sammattiseuran tulevasta toiminnasta, joista keskeisin asia on yhdistyksen 75- vuotisjuhla ensi vuoden maaliskuussa. Työn alla on kirja "Näi pruukattiin praakastella", jonka julkistaminen tapahtuu juhlissa. Kirja kiinnostaa varmasti, sillä se tulee sisältämään uutta tietoa Lönnrotista. Sammatin vaakunaehdotukset 6. huhtikuuta 2009, 13:44:01 Sammatin kunnanhallitus tilasi vuonna 1963 heraldikko Olof Erikssonilta ehdotuksia Sammatin kunnan vaakunaksi. Ehdotusten tuli liittyä Elias Lönnrotin nimeen ja elämäntyöhön. Olof Eriksson laati neljä vaihtoehtoa, jotka on esitetty seuraavassa: Vaihtoehdot A ja B
84 Vaihtoehdot C ja D. Valituksi tuli lopulta vaihtoehto D. Maalaiskuntien liiton vaakunatoimikunta antoi vaakunaehdotuksista lausunnon Sammatin kunnanhallitukselle. Lausunnon sisältö oli seuraava: Vaakunatoimikunta asettaa sekä sisällön että taiteellisuuden puolesta ensi sijalle ehdotuksen D, jossa on sinisessä kentässä kultainen vaahteranlehti. Mitään vaahteraaiheista tunnusta ei ole vielä yhdelläkään kunnalla. Se sopii erittäin luontevasti juuri Sammatin tapaiselle eteläsuomalaiselle maalaiskunnalle. Kuviona se on selväpiirteinen. Kanteleaihetta, joka on käytännössä Ilomantsissa ja Vetelissä, toimikunta ei pidä kunnalle erityisen sopivana, koska kantele ei oikeastaan ole Sammatissa kotoinen. Heraldiselta kannalta ehdotus A on hyväksyttävä; sisällön puolesta se olisi jonkinlainen "Runo Suomi ja Kirja Suomi" aihe. Tämä ehdotus asetetaan II sijalle. Ehdotuksia B ja C vaakunatoimikunta ei pidä tyylillisestikään hyväksyttävinä, koska ääripiirteiltään suoraviivaisen kanteleen yhdistäminen aaltokoroihin tekee levottoman vaikutuksen. Ainakin pitäisi aaltokoro poistaa ja paalun tai hirren siis olla suora. Vaakunatoimikunta suosittaa siis ehdotusta D Sammatin kunnan vaakunaksi. Kotokontupäivä 4. huhtikuuta huhtikuuta 2009, 19:57:01 Sammatissa vietettiin Kotokontupäivää viidettä kertaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun myös Sammattiseura oli mukana. Hieman pilvisestä säästä huolimatta Sammatin kirjastoon löysi moni tiensä.
85 Päivän päätteeksi arvottiin toripaikat eri järjestöjen kesken. Seuran pisteessä oli nähtävillä Heraldikko Olof Erikssonin v suunnittelemat Sammatin vaakunaehdotukset. Ehdotukset ovat näytillä kirjastossa sen aukioloaikoina vielä parin viikon verran Sammattiseuran tietokilpailun vastanneiden joukosta arvottiin kolme palkinnonsaajaa. Palkintona oli Sammattiseuran vaahteranlehtimuki. Arvontaan osallistui 24. Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia henkilöitä:
86 Iivonen Seppo Partanen Taina ja Tammisto Harri Onnea voittajille! Tietokilpailun kysymykset Oikeat vastukset on lihavoitu 1. Elias Lönnrotilla oli viisi lasta A. 3 tytärtä, 2 poikaa B 4 tytärtä, 1 poika C 5 tytärtä 2. Sammattiseura viettää v juhlavuotta. Se täyttää silloin A. 100 v. B 75 v. C 50 v. 3. Elias Lönnrot julkaisi aikanaan lehteä nimeltä A Mehiläinen B Maahinen C Kimalainen 4. Sammatin kotiseutuvaakunan hallinnointia hoitaa A Kuntaliitto B Suomen Kotiseutuyhdistys C Sammattiseura 5. Paikkarin torpan läheisyydessä olevan Miinan mökin Sammatissa omistaa A Museovirasto B Sammattiseura C Kulttuuriperinnesäätiö 6. Lönnrotin kulkiessa Kaukolasta Lohjalle hän joutui avaamaan A 15 porttia B 22 porttia C 31 porttia 7. Kanteletar ilmestyi v nimellä A Kanteletar, Kalewalan sisaar B Kanteletar taikka Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä C Kanteletar ja Karjalan Wirsiä 8. Minä vuonna Sammatin kirkko valmistui A 1755
87 B 1780 C Kuka sammattilainen kynti viimeisenä härillä A Henriksson B Anderson C Fredrikson 10. Minä vuonna Sammatin kirjastorakennus valmistui A 1850 B 1857 C Mille taloille luovutettiin vuonna 2009 Sammatin kunnallisvaakunat A Sampaala B Nuorisoseurantalo C Työväentalo D Parvin tupa E Miinan mökki 12. Oliko Koivikon kievari alunperin A kauppa B kansakoulu C kunnantoimisto Sammattiseura nyt 24. maaliskuuta 2009, 10:08:01 Jäsenmäärä on yli 500. Sammattiseura on jäsenmäärältään Sammatin suurin kansalaisjärjestö.merkittävimmät lähiajan tapahtumat ja toiminnot: Sammatin koulun henkisten kilpailujen parhaimmiston palkitseminen tunnustuspalkinnolla
88 Kotiseutuvaakunan luovuttaminen Sampaalalle, nuorisoseurantalolle, työväentalolle, Parvin tuvalle ja Miinan mökkiin Sammattiseuran vuosikokous Helsingissä Postitalolla klo 17 alkaen (klo 16 kahvitarjoilu) Sammattiseura osallistuu Kotokontu-tapahtumaan omalla esittelypöydällään Sammatin kirjastossa. Veteraanikiven hankkiminen Sampaalan alueelle yhdessä maamiesseuran kanssa Sammattilaisista ja Sammatista kertovan kirjan julkaiseminen maaliskuussa Kirjan työnimenä on "Simmottis pruukattiin kun praakattiin". Sammattiseuralla on vastuu kesätorin järjestövuorojen jakamisen organisoinnista ja jaosta vuonna Sammattiseuralla on vastuu Itsenäisyyspäivien juhlallisuuksien järjestelyistä Kesän 2009 toimintakalenteri julkaistaan jäsenkirjeessämme maaliskuussa Arvoisa jäsen. Mielihyvin vastaanotamme Sinulta ehdotuksia uusista toimintaideoista. Voit tehdä ne esim ina hallituksen jäsenille. Osoitteet löydät kohdasta hallitus. (päivitetty ) Isännänviiri 23. maaliskuuta 2009, 13:00:01
89 Seuralle on tullut kyselyjä loppuunmyydyistä isännänviireistä. Haluisimme jälleen niitä tilata ja voidaksemme sen tehdä, pyydämme halukkaita ostajia ilmoittautumaan sitovalla ostolupauksella. Mikäli saamme riittävän määrän viiritilauksia, hankimme ne ja ilmoitamme siitä seuraavassa jäsenkirjeessä. Isännänviirin koko on 50x500 cm (kuten aiempikin), materiaali perinteinen kudottu polyesterkangas, 155 g/m2, painatus 3 värillä, normaali isännänviirikiinnitys eli ylhäällä kolmionaru ja viiriliitin. Isännänviiri on mitoitettu suomalaisissa omakotitaloissa eniten käytettyyn lipputankomittaan, joka on 9 metriä. Viirin voi tarvittaessa helposti lyhentää, mikäli se tuntuu liian pitkältä lyhyempään lipputankoon. Ennakkoon tilatun isännänviirin hinta on 60 euroa/kpl. Myöhemmin viirin hinta on 75 euroa kappaleelta. Isännänviirit voi noutaa lauantaina Sammatin kesätorilta, jolloin torilla on seuran perinteinen jäsenpäivä. Tilauksen voi tehdä mennessä tuula.silvennoinen (ät) kolumbus.fi. Lehdissä kirjoitettua 23. maaliskuuta 2009, 11:59:01 Sammattiseura on viimeisen vuoden aikana ollut aktiivisesti esillä lehdistössä. Seuraavassa on esitetty joitakin esimerkkejä Länsi-Uusimaasta:
90 Sammatin koululaisia palkittiin henkisten kilpailujen tuloksista. Aiheesta kirjoitti Länsi-Uusimaa Sammattiseura tukee koulun henkisiä kilpailuja, Sammatin kunnanvaakunasta Länsi-Uusimaassa Yhdistyksille kotiseutuvaakuna, , Länsi-Uusimaa Sammattiseura kerää tarinoita, , Länsi-Uusimaa Kolumni 'Kaveria ei jätetä' Länsi-Uusimaassa. Sammattiseura sai Sammatin kunnan vaakunan käyttöoikeudet, Kotiseutuposti Lisäksi Ykkössanomat on julkaissut lukuisia Sammattiseuraa käsitteleviä juttuja. Näistä on laadittu erillinen sivu. Lehdissä kirjoitettua 22. maaliskuuta 2009, 0:20:01 Länsi-Uusimaa Sammatti-seura Helsingissä vietti Eliaksen päivää t.k.9:tenä HOK:n kerhohuoneistossa tavallista juhlallisemmin. Nti Einilä avasi illatsun sepittämällään runomuotoisella tervehdyksellä, minkä jälkeen neiti Rantanen esitti pianonsoittoa. Reino Silvanto piti puheen Kalevalan merkityksestä ja Elias Lönnrotista ihmisenä, kertoen myös huvittavia yksityiskohtia suurmiehemme elämästä. Laulajatar, neiti Eliasson, lauloi mukaansatempaavasti useita lauluja nti Rantasen myötäillessä. Senjälkeen nti Leeni Jalava esitti tunnetun mehevästi R. Silvannon kirjoittaman sammattilaisen murrejutun 'Musta Kökkä ja vaimihmiset', jota yleisön nauru säesti. Sitten seurasi yleinen tanssi, jonka lomassa neiti Aaltonen lausui Kanteletarta. Musikantti Syrjänen Sammatista johti hanurillaan tanssin. Illanvietto oli vauhdikas, väkeä 80 henkeä, paljon uusia jäseniä. Toukokuun 9 p:nä kevätkokous samassa paikassa klo 20. Tervetuloa. Lehdissä kirjoitettua 21. maaliskuuta 2009, 23:18:01 Länsi-Uusimaa kirjoitti otsikolla:,sammatti-seura' Helsingissä Lähes vuodenajan ovat Helsingissä oleskelevat sammattilaiset, sekä entiset että nykyiset, ja jotkut muut Sammattia harrastavat henkilöt
91 kokoontuneet kerran kuukaudessa viettämään iltaa kotiseudun merkeissä milloin ohjelman mukaisesti, milloin vapaasti seurustellen. Näissä illatsuissa on enimmäkseen ollut läsnä henkeä. Mutta varsinkin viime joulukuun 'puurojuhlassa' oli väkeä tavallista runsaammin, noin 70 henkeä, jotkä näyttivät olleen hyvin tyytyväisiä tähän H:gin Osuuskaupan kerhohuoneessa vietettyyn ohjelmalliseen 'pikkujouluun'. Jo pitemmän aikaa on H:gin sammattilaisten keskuudessa tuumittu oman seuran perustamista, mihin onkin alunpitäen pyritty. Nyt Kalevala-vuonna uskallettiinkin toivomus panna täytäntöön ja viime tammikuun 10 p:nä tehtiin siitä yksimielinen päätös. Jo t.k. 7 p:nä pidettiin vuosikokous, hyväksyttiin säännöt ja valittiin johtokuntaan herrat U. Heino (puheenjoht.), R. Silvanto (varapuheenjoht.), A. Nurmi ja K Alen sekä neidit Lea Jalava ja Alma Einilä; varalle P. Saxell ja E. Leino. Kun seuran jäseneksi voi päästä jokainen Sammattia harrastava henkilö ja siis kesävieraskin, niin toivotaan asiaa kannatettavan lukuisasti. Terve tuloa jatkokoukseen, joka pidetään Helsingin HOK:n kerhohuoneessa Turuntie 30 maalisk. 7 p:nä klo 20. Sammanranta 20. maaliskuuta 2009, 11:09:01 Sammattiseuralaisia seuransa palstalla v. 1964
92 Kuvan otti Esko Silvanto. Kuva Sampoyhdistys ry:n arkistosta
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotVesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.
1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme
LisätiedotOIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
LisätiedotHaapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa
Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden
LisätiedotSaarijärven Lossi 74/6 vuotta
Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotLotta-patsas Kirkkokadulla
Kaupunginhallitus 473 29.10.2012 Kaupunginhallitus 497 12.11.2012 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TILAISUUDET 6.12.2012 733/014/2012 KH 473 Kaupungin, seurakuntayhtymän, Maasotakoulun, rajavartiostojen ja järjestöjen
LisätiedotLapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä
PÖYTÄKIRJA Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä 19.6.2010 I Kokoontuminen II Esittely III Ruokailu IV Kokous V Esitelmät VI Yleistä I Kokoontuminen oli Karkkilan kirkon
LisätiedotSAMMATTISEURA RY Jäsenkirje 1 / 2014
SAMMATTISEURA RY Jäsenkirje 1 / 2014 www.sammattiseura.fi info@sammattiseura.fi 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Eduskunta hyväksyi viime joulukuussa Museoviraston alaisten museoiden omistussiirron. Strategisiksi
LisätiedotSävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
LisätiedotToimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.
LisätiedotYLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita
LisätiedotVuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry
Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...
LisätiedotTERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
LisätiedotHUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
LisätiedotKokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.
Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo
Lisätiedotjuhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI
Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan Senioripoliisit
Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu
LisätiedotKanneljärven Kuuterselkä
Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai
LisätiedotMe haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa
Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
LisätiedotKANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN VIETTO LAPPEENRANNASSA Veteraanipäivä Lappeenrannassa alkaa lipunnostolla kello 8.00.
1 (6) Veteraanipäivän vietto Lappeenrannassa 27.4.2017 Ohjelma ja ohjeet osallistujille 18.4.2017 KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN VIETTO LAPPEENRANNASSA 27.4.2017 Keskusta: Kansallista veteraanipäivää vietetään
LisätiedotMaaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista
LisätiedotHerttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
LisätiedotKlo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
LisätiedotKokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan.
SULKAVAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2019 Kirkkoneuvosto Sulkavan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään TIISTAINA 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2019 SEURAKUNTATALOSSA ALKAEN KLO 17.00 Kokouksessa käsitellään
LisätiedotKuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin
LisätiedotKaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524
Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Tapahtumatoiminnan
LisätiedotJärvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Lisätiedotepostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen
LisätiedotSAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
LisätiedotPäivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus
Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat
LisätiedotTurun Seudun Wanhat Toverit
Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
LisätiedotSääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,
LisätiedotSAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo Annikki Brown Kaisa Rinne
SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 21.3.2019 klo 17.00 Osallistujat Jaakko Heino Annikki Brown Kaisa Rinne puheenjohtaja varapuheenjohtaja Poissa Toivo Haatio
LisätiedotLATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
LisätiedotJÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
LisätiedotLohjan Laivurit 40 vuotta
Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin
Lisätiedotkeskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
LisätiedotVERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
LisätiedotYlä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotTaikinan kylän asukkaat
Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo
LisätiedotSillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
LisätiedotLappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017
Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä
LisätiedotSAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo 17.00
SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 31.1.2019 klo 17.00 Osallistujat puheenjohtaja Jaakko Heino Toivo Haatio Harri Lylylahti Seppo Iivonen Annikki Brown Kaisa
LisätiedotVÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
LisätiedotSuomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia
Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:
LisätiedotSalon Seudun Suomi-Viro Seura ry
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi
LisätiedotSAMMATTISEURA RY Jäsenkirje 1 / 2012
SAMMATTISEURA RY Jäsenkirje 1 / 2012 www.sammattiseura.fi PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Kulunut talvikausi on ollut Seuralle enemmän kuin kiireinen. Töitä ovat teettäneet lähivuosien tasavuosijuhlat. Sellainen
LisätiedotLucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
LisätiedotKörpäkkäsanomat 1/2006
Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
LisätiedotRimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015
Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän
LisätiedotKlubin kevätkokous 15.3.
1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 16.3.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous 15.3. Klubin kevätkokous kutsui johtokunnan esityksestä Jens Stormbomin Klubin kunniajäseneksi.
LisätiedotKuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010
Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela
LisätiedotSukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme
LisätiedotKaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen /
Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Kaupunginhallitus 537 06.11.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot:
Lisätiedot3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
LisätiedotEläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat
LisätiedotJulkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019
Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano
LisätiedotPernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå
1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.
LisätiedotLaula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
LisätiedotLaukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019
Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:
LisätiedotRaportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:
Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden
LisätiedotVETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA
VAPAAEHTOINEN VETERAANITYÖ VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA 1939-1945 Talvi- ja jatkosota 1967-2017 Pukkilan Sotaveteraanit 50 vuotta PUKKILAN SOTAVETERAANIT RY Jaakko Karjalainen, 92 vuotta, on Uudenmaan
LisätiedotKUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotSAMMATTISEURA RY Jäsenkirje 2 / 2013
1 SAMMATTISEURA RY Jäsenkirje 2 / 2013 Ruskainen näkymä Sammatista Kuva: Kari Uittamo 2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Kuluva vuosi on ollut Sammatille todellinen ympyriäisten vuosien sarja. Aikajärjestyksessä
LisätiedotItä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa
LisätiedotTaideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
LisätiedotHymer Club Finland 23-25.5.2014
Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina
LisätiedotMinäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset
Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Kaikkialta, missä on ollut sota, löytyy surullisia kuvia, joissa ihmiset pakenevat. Surun kasvot ovat aina samanlaiset, kokosi kirjailija Imbi Paju. Hän puhui
LisätiedotPohjanmaan ja Varsinais-Suomen piirien järjestötoiminnan kurssi
Järjestötoiminnan kurssi 22.-24.2.2016 Rajaniemen lomakeskus, Virrat Tässä osiossa ovat koosteena niitä valokuvia joita ei ole kotisivuilla. Näiden jakelu ainoastaan piirihallitus ja kurssille osallistujat..
LisätiedotUutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa
Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uudet liput Uumajan kunta on tilannut uudet liput, joissa on teksti sekä suomen että uumajan saamen kielillä. Sinut toivotetaan tervetulleeksi
LisätiedotVÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
LisätiedotKohtaamisia. vesoista vetelemiä, Sivuun liittyvät artikkelit Artikkeliin liittyvä teoslista tms. päästä heinän. ratkomia,
Galluppi Mitä pidät sivuista? Kuva Nuoret -etusivu Ajankohtaista sivulla risukoista riipomia, on sitä sun tätä vesoista vetelemiä, Sivuun liittyvät artikkelit Artikkeliin liittyvä teoslista tms. päästä
LisätiedotSuomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia
Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871
LisätiedotJärjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.
Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),
LisätiedotEURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
LisätiedotLIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo
LisätiedotPUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
LisätiedotViranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut
LisätiedotMITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LisätiedotTIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
LisätiedotMikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 18.11.2014 tiistai klo 18.00-19.40 Paikka Anttola-talo, Taipaleentie 31 Lisätietoja Kokouksen alussa yhtenäiskoulun rehtori Susanna Savander
Lisätiedot9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010
SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund
LisätiedotTiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
LisätiedotKyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
LisätiedotLAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
LisätiedotTOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,
LisätiedotKokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
LisätiedotSAMMATIN KUNTA ASIALISTA 7/2008. Sivistyslautakunta
ASIALISTA 7/2008 Sivistyslautakunta 03.11.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 03.11.2008 klo 16:30 Kokouspaikka Paloaseman johtokeskus
LisätiedotSEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Lisätiedot12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
LisätiedotTEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
LisätiedotHerttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä
Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
Lisätiedot