Narkaus-Kämän Erä ry:n toimintakertomus vuodelta 2010
|
|
- Kaarina Mäkelä
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Narkaus-Kämän Erä ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Seuran historian 48.s toimintavuosi Seuran talous on ollut tuloksellisesti hyvä. Merkittävimmät tulot muodostuivat hirvenlihan myynnistä ja jäsenmaksuista. Ampumaradan toiminta on ollut normaalia. Trap-radan käyttö on ollut Kai Kivijärven aktiivisen toiminnan ansiosta tuloksekasta. Tavoitteena ollut hyvän metsästyskulttuurin ylläpitäminen on toteutunut. Pienriistan osalta saalista on saatu vähän. Pienpetoja on saatu kaadettua seuraavasti: kettuja 14, näätiä 3 ja 1 supikoira. Seuralle haettiin ja saatiin seuran historian ensimmäinen ilveslupa. Ilvestä ei kuitenkaan saatu eräksi, tosin pyynti-intokin oli jäsenistön keskuudessa yllättävän laimeaa. Peijaiset pidettiin entiseen tapaan. Vaikka osallistujamäärä oli tavanomaista vähäisempi, tulos oli kuitenkin positiivinen. Iltatilaisuuteen voisi kehitellä uusia ohjelmia. Talkootoiminta on ollut työmäärältään normaalia. Työt on hoidettu tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Tiedotteita postitettiin jäsenistölle 2 kpl ja muu tiedottaminen hoidettiin seuran kotisivujen kautta osoitteessa; ja sähköpostilistoilla. Jäsenistö Jäseniä on ollut yhteensä 270, joista jäsenmaksun maksavia jäseniä 180,vapaajäseniä 81 ja kunniajäseniä 9. Toimivia jaostoja ja vastuuhenkilöitä Seuran puheenjohtaja Veli Saarijärvi ja varapuheenjohtaja Risto Helenius, koirajaosto Teemu Ruonakoski, ampumajaosto Kai Kivijärvi, kolmiolaskentavastaava Taisto Ruokanen, petoyhdyshenkilö Veijo Kämä, kolarihirvet Reima Ruonakoski, metsästyksenvalvoja Taisto Ruokanen, mönkijävastaava Väinö Kulusjärvi, Nylkyvajan hoitajat Markku Uusinarkaus ja Hannu Tiermaksen ryhmä, asevastaava Mikael Yritys, trapradan hoitaja Kai Kivijärvi, metsästyksenjohtaja Mikael Yritys. Johtokunta Veli Saarijärvi, Mauri Sutinen 3 v, Juha Kuivalainen 3 v, Risto Helenius 2 v, Sulevi Uusinarkaus 2 v, Matti Keskinarkaus 1 v, Risto Matero 1 v, sihteeri-rahastonhoitaja Pirjo Pukarinen ja kirjanpitäjä Heino Vanhanarkaus. Tilintarkastajat v Seppo Jänkälä ja Veijo Kämä, varalla Kari Kivijärvi ja Saija Kylmäluoma. Palkitsemiset Seura on palkinnut touhunpuukolla n:o 39 Väinö Kulusjärven. Seuran pöytästandardeja on jaettu merkkipäivien johdosta seuran toiminnan aikana kaikkiaan 50 kpl, joista viimeisin Lauri Kämälle. 1
2 Uudet jäsenet Uusiksi jäseniksi valittiin Gardemeister Jaakko, Gardemeister Jussi, Kanervo Maija, Kormu Petteri, Koukkula Miia, Mustonen Kristian, Säkkinen Arttu, Tanninen Leevi ja Virtanen Mikko. Narkauksessa Sihteeri Pirjo Pukarinen Metsästyksenjohtajan toimintakertomus vuodelta Yleistä Rovaniemen alueelta vuodesta 2010 Syksylle 2010 lupia myönnettiin parin alhaisemman lupamäärän vuoden jälkeen jälleen runsaasti. Seuramme lupamäärä nousi 54:stä 88:aan Rovaniemen riistanhoitoyhdistyksen lupamäärän noustua 1440:stä 2199:ään. Syksyn kaatoprosenttien perusteella lupamäärä on ollut varsin hyvä ainakin Ala- Kemijoen ja Ranuantien lohkoilla. 589:stä luvasta Ranuantien alueella kaadettiin hieman yli 560 eli kaatoprosentti oli kovaa luokkaa. Vasoja kaadettiin jopa enemmän, kuin lupia oli, muuntamalla aikuisen lupia vasoiksi. Riistanhoitoyhdistyksen perinteisessä hirvenpyynnin päätöspalaverissa mielipiteet ja kokemukset pyynnistä jakautuivat eri alueiden välillä. Monet selittivät hyvien koirien puutteella huonot prosentit, toiset taasen kertoivat, että pyyntiä olisi ollut tarpeen kohdistaa tarkemmin tietyille alueille kun joltain alueelta oli luvat käytetty, hirvet olivat siirtyneet sinne. Mielenkiintoisin yksityiskohta seuramme kannalta oli Välijoen riistamiesten kertomus, kuinka heillä oli ammuttu pyynnin alussa yksinäisiä naaraita paljon samalla kun meidän alueen naaraat katosivat vasojen kaaduttua uusille maille. Kuitenkin kokonaisuudessa yhdistyksen lupamäärän arviointi onnistui kohtuullisesti, joskin kaatoprosentit jäivät hieman alle 90:nen. Kappalemäärissä kaatoja oli reilusti enemmän edelliseen vuoteen verrattuna, joten siinä suhteessa kannanleikkaus tulee mitä todennäköisimmin onnistumaan ainakin jossain määrin. 2. Hakuprosessi, saatu lupamäärä ja pyynnin järjestely Vuonna 2010 lupahakuprosessi startattiin tammikuussa edellisen metsästyksenjohtajan, Martti Ruonakosken toimesta. Metsähallituksen uudistunut lupahakujärjestelmä Internetin välityksellä toi hieman töitä tietokoneen äärellä. Toisaalta hakemuspohja on valmiina jo seuraavaa lupahakuprosessia varten, joten kerran tehty hyvä työ helpottaa jatkossa hakemuksen laatimista. Kaiken kaikkiaan hakuprosessissa oli mukana 91 henkilöä, joista 7 ulkopaikkakuntalaista. Huhtikuun lopulla toimitettiin riistanhoitoyhdistykselle varsinaiset hakupaperit. Haussa oli mukana ha yksityismaita pidetyssä hakupalaverissa seuran hakemaksi lupamääräksi vahvistettiin johtokunnan esittämä 100 lupaa, joka jakautui 75 aikuisen ja 50 vasan lupaan. Yhdistyksen ennakkoesityksen mukaan laskimme, että saisimme noin lupaa, mutta toisin kävi. Syksylle 2010 seurallemme myönnettiin 53 aikuisen ja 35 vasan lupaa, siis huomattavasti yli yhdistyksen alkuperäisen suunnitelman. Tämä päätös tiesi työntäyteistä syksyä ryhmissä. 2
3 6.9. pidettiin seuran varsinainen hirvipalaveri. Lupia myönnettiin edellisen vuoden tasaukset huomioiden Hannun ryhmälle (12 metsästäjää) 7+4, Heinon ryhmälle (14 metsästäjää) 7+5, Ilmon ryhmälle (20 metsästäjää) 10+8, Sulevin ryhmälle (21 metsästäjää) 11+8 ja Velin ryhmälle (24 metsästäjää) Seuranhirviä oli jälleen pyydettävänä 5 eli yksi jokaista pyyntiryhmää kohden ja lisäksi Hiilimön erästäjille oli vuokravasa, sekä Wasa-Cupin kilpailuun yksi vasanlupa, joka meni Ilmon ryhmälle. Palaverissa käytiin läpi myös ohjeet pyyntiin ja nimettiin varajohtajat. Uudet kartat ja maanomistajaluettelot toimitettiin myöhemmin. Jahti oli jälleen valmis alkamaan. 3. Syksyn 2010 hirvijahdin eteneminen Hirvenmetsästyskausi alkoi 25. syyskuuta. Heti aamusta ennen seitsemää kajahtivat ensimmäiset kaatolaukaukset. Kausi oli saanut onnistuneen alun. Ensimmäisenä päivänä vain Heinon ryhmä jäi ilman kaatoa, mutta tilanne korjaantui seuraavana päivänä. Ensimmäisen viikonlopun saldona oli jo 15 kaatoa ja tahti jatkui hyvänä aina peijaisiin saakka. Lokakuun loppuun mennessä oli kaadettu 82% luvista. Pyynnin alussa 26.9 kaatui myös seuran historian 2000:s hirvi. Kaatajana Juha Lohela ja paikka Niesikivalon rintuus. Saaliina tuolloin tuplavasat, joista ensimmäinen oli tuo juhlahirvi. Onnittelut kaatajalle! Ensimmäisenä pyynnin päätti Hannun ryhmä 8:s marraskuuta, Ilmon porukka seurasi perässä ja Velin ryhmän osalta pyynti oli ohi 23:s marraskuuta. Heinon ryhmällä viimeinen vasa meinasi teetättää ja pyynti saatiin päätökseen 27:s joulukuuta. Ryhmä sai vasojen kanssa apuja innokkailta koiramiehiltä ja 4 vasaa kaatuikin muiden pyytäjien toimesta. Sulevin ryhmässä koulutettiin pentukoiria ja säästettiin lupia aina pyynnin päätökseen saakka. Lopulta yksi aikuisen lupa jäi käyttämättä. Kaiken kaikkiaan kaadoista 55 kaatui yksityismaille ja 36 valtionmaille. Ryhmillä oli käytössään syksyn aikana hyviä koiria. Näistä todisteena syksyllä seuraan saatiin historian toinen suomen mestaruus laikojen haukuissa hyvällä 90,5 pisteen tuloksella Sulevi Ruonakosken Retun toimesta. Ryhmällä oli käytössään myös 2 muuta huippuhaukkujaa ja useita nuoria koiria kasvamassa. Ilmon ryhmässä kaatoja kertyi neljälle koiralle, kaikille useampia. Viideskin koira oli käytössä, mutta kaatoa ei sille saatu. Velin ryhmässä oli myös hyviä pyyntikoiria käytössään ja nuoria koiria varttumassa. Heinon ryhmän koirilla eivät hirvet pysyneet haukussa, mutta Kai Kivijärven nuorelle norjanharmaalle saatiin ensimmäinen kaato. Hannun ryhmän osalta hyviä pyytökoiria oli myös useampia, joskin osa sairasteli pyynnin aikana ja toipui vasta loppupuolelle jahtia. Koiratilanne seuralla on siis loistava. 4. Hirvihavaintokorttien kertomaa Hannun ryhmä ei hirvihavaintokorttia toimittanut, mutta muiden ryhmien havaintokorttien perusteella tehokkainta on ollut Velin ryhmän pyynti. Kaatoa kohden ryhmä käytti noin 7,1 miestyöpäivää, kun taas Heinon ryhmällä kaatoon käytettiin 18,3 miestyöpäivää. Laskuissa ei ole huomioitu muiden ryhmien apuna kaatamia hirviä. Sulevin ryhmällä oli käytössään eniten koiria päivää kohden, joten pentuja on ulkoilutettu ahkerasti. Keskimäärin käytössä on ollut lähes kolme koiraa päivää kohden. Innokkaimmin metsästäjiä on kulkenut Heinon ryhmässä, peräti 8 henkeä pyyntipäivää kohden, kun taas toisessa ääripäässä suurimmalla Velin ryhmällä metsällä on ollut alle 4 metsästäjää päivää kohti. Seuran vajalla punnittujen hirvien painojen keskiarvot olivat seuraavat: Uros 182 kg, naaras 157 kg, urosvasa 70 kg ja naarasvasa 66 kg. Suurin hirvi painoi 250 kg ja pienin aikuinen 114 kg. Vasoista suurin painoi 81 kg ja pienin 51 kg. Kanta on ollut siis jo painojen perusteella melko nuorta. 3
4 5. Pyynnin päätöspalaverin tunnelmia ja jäävän kannan arvio Pyynnin päätöspalaverissa käytiin läpi syksyn jahdin etenemistä, arviota jäävästä kannasta ja keskusteltiin parannusehdotuksista pyynnin sujuvuuden takaamiseksi. Pyyntiryhmien alueiden toimivuudesta virisi keskustelua ja joka ryhmän kohdalla tuntui olevan omat haasteensa pyynnin suorittamiseksi. Myös joulukuun pyynnistä oltiin montaa mieltä ja haluttiin, että luvat vapautettaisiin marraskuun jälkeen innokkaille koiramiehille. Myös eriäviä mielipiteitä oli ja tilannetta tutkaillaan ryhmien halukkuuden pohjalta tulevina vuosina. Seuran käyttämälle pyyntialueelle (noin ha) arvioitiin jäävän talvehtimaan vielä noin 85 hirveä. Jäävä kanta olisi siis noin 2,5 hirveä/1000ha, mikä tarkoittaisi ensi vuonna karkeasti arvioituna paluuta noin edellisen vuoden lupamäärien tasolle. Mahdotonta on kuitenkin sanoa, kuinka kanta oikeasti tulee kehittymään muuttoliikkeiden ja muiden tekijöiden, kuten tuottavien hirvien määrän vuoksi. Vihjailuja yhdistyksen puolelta kuitenkin oli, että lupamäärät saattaisivat pysyä melko korkeina ja metsästäjien päätettäväksi jäisi arvioida, kuinka paljon hirviä alueelta voidaan kaataa. Ensi vuosi näyttää mihin suuntaan olemme kulkemassa. Onnistuneesta ja turvallisesta jahdista kiittäen Rovaniemellä 7.päivänä tammikuuta 2010 Metsästyksenjohtaja Mikael Yritys Ampumajaoston toimintakertomus vuodelta 2010 Ampumajaoston vetäjänä on toiminut Kai Kivijärvi ja jäseninä pyyntiryhmien johtajat. Pyyntiryhmät hoitivat ampumakilpailujen, hirvikoeammuntojen sekä harjoitusten järjestelyt laaditun vuorolistan mukaisesti. Ampumarata otettiin käyttöön toukokuussa ja radalla järjestettiin kolmet hirvikoeammunnat; 7.8., ja 4.9. Pyyntiryhmien järjestämät ammuntavuorot alkoivat ja päättyivät Harjoitusammunnat pidettiin keskiviikkoiltaisin, valvontaryhmät järjestivät joko ampumakokeen tai kilpailun. Trap-kilpailut pidettiin iltakilpailuna harjoitusten yhteydessä 9.6.,16.6.,4.8. ja Kilpailusuorituksia ei ollut kuin yhdellä ampujalla. Vasa-cub/Pyyntiryhmien välinen kilpailu pidettiin elo-syyskuussa harjoitusten yhteydessä, jokaisen tulos laskettiin keskiarvoon. Tulokset: 1. Ilmo Kanervon ryhmä 41,05 2. Heino Vanhanarkauksen ryhmä Sulevi Ruonakosken ryhmä 34,67 4. Veli Saarijärven ryhmä 33,74 5. Hannu Tiermaksen ryhmä 30,50 Karhukisa pidettiin 3.7. Lajit olivat karhu, hirvi, p-hirvi, luodikko sekä trap. Kisan palkinnot jaettiin kesäkokouksessa. 4
5 Seuran mestaruuskilpailuista jaetaan sarjojensa parhaille perinteiset mitalit. Kiertopalkinnot saivat vuodeksi haltuunsa: Yleismestaruus: Mikael Yritys 329 pistettä Hirvi Mikael Yritys 87 pistettä Pienoishirvi Mikael Yritys 93 pistettä Luodikko Mikael Yritys 77 pistettä Trap Kai Kivijärvi 21 kiekkoa Vasa-cupiin osallistui 91 ampujaa. Kilpailusuorituksia; seuran mestaruus, Karhu-kisasta sekä Trap kisasta yhteensä 136. Kivitaipaleessa Kai Kivijärvi Koirajaoston toimintakertomus vuodelta 2010 Vuosi 2010 oli seuran koirien osalta menestyksekäs. Toiminta on painottunut suurilta osin hirvikoiratoimintaan, mutta myös ajokoirapuolelta näyttöjä on. Harri Heleniuksen omistama suomenajokoira Mettäjuntin Jymy saavutti Helsingin näyttelystä sertin ja ajoi kokeessa AJOK1:sen. Merkittävin saavutus vuoden aikana oli Sulevi Ruonakosken omistaman itäsiperianlaikauros Retun voittama Suomen laikajärjestön Suomen mestaruus Kemijärvellä komealla 90,5 pisteen tuloksella. Ikää koiralla oli vasta 2 vuotta ja 8kk. Myös muut laikat pärjäsivät hyvin kokeissa. Pitkäniemen Jukan Ollilan Leonardo saavutti kaksoisvalion arvon ja Ruonakosken Teemun Juti pääsi maaotteluun edustamaan Suomea Ruotsin Lyckseleen. Sulevin hirviryhmällä on useita nuoria koiria kasvamassa, joten tulevaisuus näyttää valoisalta. Muissa hirviryhmissä on myös hyviä pyyntikoiria useita ja koekäyntejäkin tuli useille. Kaasisen Markun omistama jämtlanninpystykorvauros Karhukaatajan Peedee haukkui AVO1:sen hyvällä 85 pisteen tuloksella. Myös Saarijärven Velin itäsiperianlaikauros Jehu haukkui VOI1:sen Välijoen kokeessa. Ilmon ryhmän koirista Mikael Yrityksen jämtlanninpystykorvauros Romokorven Aksu haukkui VOI1:sen kansainvälisissä Hund och Jakt haukuissa Karungissa sijoittuen 3:nneksi 89,5 pisteen tuloksella ja ollen myös VSP. Säkkisen Pasin nuori jämy Lärvätsalon Vimi kävi kokeilemassa AVO koetta, tosin jääden hakupisteille. Muiden ryhmien hirvikoiria ei kokeissa ole käytetty. Koekäyntejä kertyi seuran koirille kaikkiaan 16 hirvenhaukkukoepuolella ja 1 ajokoepuolella. 5
6 Kilpailutoiminta onkin osoittamassa piristymisen merkkejä ja myös seuran maat toimivat aktiivisesti koemaastoina. Oudonpalosta haukuttiinkin ensin kivääri ja sen jälkeen Pohjan lohkon valinnan voitto. Itsenäisyyspäivänä järjestettiin seuran ensimmäiset haukkumestaruuskilpailut. Tuiskussa käytyyn kisaan lähti mukaan vain 3 koiraa. Historian ensimmäisen seuranmestaruuden voitti Mikael Yrityksen omistaman jämtlanninpystykorva Romokorven Aksu 79 pisteen tuloksella. Haukussa oli orpo vasa. Toiseksi kisassa tuli Saarijärven Velin Jehu 66 pisteellä ja kolmanneksi Säkkisen Pasin Lärvätsalon Vimi 9 hakupisteellä. Tulevana vuonna kilpailua on tarkoitus uudistaa ja järjestää ne ennen pyyntiä. Toivottavasti innokkaita tulee lisää niin tuomaroimaan, kuin kokeilemaan koiransa hirvenkäsittelytaitoja koemielessä. Tulevana vuonna on suunnitelmissa lähteä mukaan järjestämään Välijoen riistamiesten kanssa AVO/VOI luokan hirvenhaukkukoetta ja samalla pitää seurojen välinen haukkukilpailu. Myös ajokoirapuolella toiminta on viriämässä ja olemme lähdössä mahdollisesti vuoden 2012 ajokoirien Kilpaan mukaan järjestelypuolelle. Myös näyttelyiden järjestäminen on haaveena tulevina vuosina. Ei muuta kuin innolla kohti tulevaa toimintavuotta 2011! Teemu Ruonakoski Mikael Yritys Jukka Pitkäniemi 6
Toimintakertomus v. 2009.
Toimintakertomus v. 2009. 47. toimintavuosi. Seuran talous on ollut tuloksellisesti hyvä. Merkittävimmät tulot muodostuvat hirvenlihan myynnistä ja jäsenmaksuista. Ampumaradan toiminta on ollut normaalia.
Toimintakertomus v. 2013 Toimintavuosi 51.
Toimintakertomus v. 2013 Toimintavuosi 51. Seuran tilikauden tulos oli ylijäämäinen 2957,76. Merkittävimmät tulot muodostuivat hirvenlihan ja - nahkojen myynnistä ja liittymis- ja jäsenmaksuista. Yksittäisenä
Toimintakertomus v. 2012 Toimintavuosi 50.
Toimintakertomus v. 2012 Toimintavuosi 50. Narkaus-Kämän Erä ry juhli 50. toimintavuottaan. Juhlavuoden järjestelyjä varten perustettiin juhlatoimikunta. Juhlavuoden kunniaksi päätettiin järjestää ampumaradalla
Hirvijohtajien koulutus 2011
Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,
lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille
Hirvijahti 2008 luvat 10 + 10 > Kangas 5 + 5 > Myllykylä 5 + 5 aikuisista enintään puolet uroksia > molemmat seurueet voivat ampua kolme naarasta > ensimmäisen seurueen saatua saaliiksi kolme urosta >>>
Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry. Kaatotilasto syksy Lopputilanne
Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry Kaatotilasto syksy 2009 Lopputilanne 31.12.2009 Huttula Lupia 4 aikuista 2 vasaa yhteensä 6 Saatu 0 aikuista 2 vasaa yhteensä 2 pvm. sukupuoli sarvet pyyntitapa
Saarijärven rhy Hirvikanta
Saarijärven rhy Hirvikanta 1995 2012 Välissä parikymmentä vuotta ja useita kaatoja SAARIJÄRVEN RHY HIRVIHAVAINTOKORTTIEN YHTEENVETO SEUROITTAIN/SEURUEITTAIN 1995 2012 Tulokset eivät ole ns. tarkkoja lukuarvoja
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Sky-hotelli Ounasvaara Juha Seurujärvi
Rovaniemen seudun riistanhoitoyhdistyksen mestaruuskilpailut Pahkamaan ampumaradalla 27.8.2006. Hirvi
Rovaniemen seudun riistanhoitoyhdistyksen mestaruuskilpailut Pahkamaan ampumaradalla 27.8.2006 Hirvi Naiset 1. Ritva Tuisku Poikajärvi 66 2. Seija Kuoksa Seurujärvi 50 70 1. Aarne Vähäsarja Poikajärvi
Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo
KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN
PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 5.11.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9 PAIKALLA Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Ari Lohiniva Martti
TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet
ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1)
ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) Toimintavuodelta 2002 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan. 1.HALLINTO Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen
Saarijärven rhy. Hirvikanta
Saarijärven rhy Hirvikanta 1995 2013 SAARIJÄRVEN RHY HIRVIHAVAINTOKORTTIEN YHTEENVETO SEUROITTAIN/SEURUEITTAIN 1995 2013 Tulokset eivät ole ns. tarkkoja lukuarvoja vaan koko ajalta kertyneestä materiaalista
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen
Narkaus-Kämän Erä ry. 31.10.2002
Narkaus-Kämän Erä ry. 31.10.2002 40 vuotta Historiikki Julkaistu 14.11.2002 2 Esipuhe Metsästys on hieno ja monipuolinen harrastus ja se yhdistää monia yhteiskunnan toimijoita ammattiin, ikään ja sukupuoleen
Hirvenmetsästys ohjeet 2010
Hirvenmetsästys ohjeet 2010 Tärkeitä puhelinnumeroita: Metsästyksenjohtaja Mikael Yritys 040-9620112 mikael.yritys@suomi24.fi Kaatoilmoitukset samana päivänä kello 22.00 saakka. Haavakoista yms. ongelmista
Hirvenmetsästys ohjeet 2012
Hirvenmetsästys ohjeet 2012 Tärkeitä numeroita: Metsästyksenjohtaja Mikael Yritys 040-9620112, mikael.yritys@gmail.com Kaatoilmoitukset samana päivänä kello 22.00 saakka. Haavakoista yms. ongelmista ilmoitus
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 109 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana
Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 14.5.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Vaattunkiköngäs Hannu Lukkarila Juha
Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä
Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan
HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2016
HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2016 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYS 213 HIRVEN HOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA 2016 A. LASKENTAOSA 2016 2015 2014 2013 2012
HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2015
HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2015 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYS 213 HIRVEN HOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA 2015 A. LASKENTAOSA 2015 2014 2013 2012 2011
2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti
KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS 10.5.2010 3 / 2010 Hallituksesta ja toimihenkilöistä läsnä: Esko Törmänen, pj Minna Hamara Kauko Kesälahti Mikko Niemelä, vpj Henry Ollila Pertti Sarajärvi Sauli Särkelä
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS / 2011
KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS 11.5.2011 4 / 2011 Hallituksesta ja toimihenkilöistä läsnä: Esko Törmänen, pj Minna Hamara Kauko Kesälahti Mikko Niemelä, vpj Henry Ollila Pertti Sarajärvi Sauli Särkelä
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA
Sivuja: 1(7) SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS 2017-2018 VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA Metsästyksen johtaja Väinö Koli 0443424000 Varajohtaja Kalle Mäkinen 0445448288 Nämä ohjeet ja liitteet voit
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä
Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 22.2.2010
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 21.2.2010 klo 18.00 19.00 22.2.2010 Paikka Läsnä 1 Kokouksen avaus Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Tuomas
HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2013
HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2013 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYS 213 HIRVEN HOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA 2013 A. LASKENTAOSA 2013 2012 2011 2010 2009
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen
************************************************ TUUSNIEMEN RIISTANHOITOYHDISTYS. Metsästysseurojen käyttövuorot Tuusjärven ampumaradalla V-2018
HUOMIO! Lauantaina 11.8.2018 kello 14:00 seuramme ampumakilpailut Tuusjärven radalla kello 14:00 alkaen. Kesäkokous tämän jälkeen kello 17:00 alkaen Honka Kodalla. ************************************************
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 22.2.2015 klo 18.00 19.10 25.2.2015 Paikka Läsnä Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Juha Suomalainen, Martti
LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015
LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.
YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2010 ja 2011
YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2 ja 211 Tuire Nygrén, Maija Wallén ja Riitta Tykkyläinen RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOS Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Muonio 27. 3.8.212 Tästä
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.
Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä
Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt
Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Metsästysajat Merihanhi ja kanadanhanhi peltoalueella maanomistajan luvalla 10.8. klo 00.00 kauden loppuun. Merihanhi ja kanadanhanhi 20.8 klo 12.00 kauden
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 15.2.2009
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 15.2.2009 klo 18.00 18.55 Paikka Läsnä 1 Kokouksen avaus 15.2.2009 Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Tuomas
KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI.
Jämsän seudun rhy / V-ML KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT 2017. ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. YLEISTÄ Alueella on vakiintunut ja voimakkaasti kasvava karhukanta. Karhuhavainnot, myös pentuehavainnot
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Heino Seluska Sihteeri Miikka Häyrynen Rahastonhoitaja Kati Södö Hallituksen
PÖYTÄKIRJA. 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Puheenjohtajana Janne Halunen
PÖYTÄKIRJA Aika: 29.03.2017 Asia: Vuosikokous Paikka: Kempeleen Nuorisoseura 1. Puheenjohtaja Janne Halunen avasi kokouksen klo 18:00 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Puheenjohtajana
SEURAOTTELUT
SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2015 pöytäkirja Aika 27.2.2015 klo 18.00 19.12 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan
Vuoden 2011 parhaat haussa!
Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan
Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015
Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät
KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT
KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT 2014 21.9.2014 Hirviammunta 4+6 laukausta Pitäjänmestari hirvi: Sami Ollikka NUMM. EM 88 pistettä 1. Sami Ollikka NUMM. EM 88 2. Mikko Salonen NUMM. EM 84 3. Sauli Olkkonen MM 81
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja
Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2005
Riistantutkimuksen tiedote :. Helsinki..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen, Arto Karhapää ja Maija Wallén Maamme hirvikannassa ei tapahtunut syksyn
Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen
Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla
Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06
1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti
VALAJASKOSKEN METSÄSTYS- JA KALASTUSSEURA RY. Toimintakertomus 2010 Toimintasuunnitelma 2011 Talousarvio 2011. Kuva Stella Nissen-Olli
VALAJASKOSKEN METSÄSTYS- JA KALASTUSSEURA RY Toimintakertomus 2010 Toimintasuunnitelma 2011 Talousarvio 2011 Kuva Stella Nissen-Olli Toimintakertomukset 2010 Yleistä vuodelta olla valmis. Jäsenet ovat
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.
KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN
Hirvenmetsästys ohjeet 2014
Hirvenmetsästys ohjeet 2014 Tärkeitä numeroita: Metsästyksenjohtaja Mikael Yritys 040-9620112, mikael.yritys@gmail.com Kaatoilmoitukset samana päivänä kello 22.00 saakka. Haavakoista yms. ongelmista ilmoitus
RovaniemenYrittäjät r.y.
RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (4) 11.2.2008
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (4) VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2008 klo 18.00 18.55 Paikka Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Läsnä Juha Suomalainen, Pentti Kela, Martti Tiuraniemi,
Ohjeet osallistumisesta jaetaan jokaiselle osallistujalle ennen pyynnin aloittamista sekä pidetään osallistuville ohjeistava palaveri.
Karhun metsästys vuonna 2017 Kannuksen metsästysseura hakee yhteisiä karhun pyyntilupia Lestijokilaakson metsästysseurojen kanssa. Mukana ovat Toholampi, Kälviä-Ullava, Lohtaja-Kokkola, Kannus sekä Himanka.
2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M
2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30
2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä
Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.
1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.
Ypäjän Riistamiehet ry Pöytäkirja Vuosikokous 8.3.2019 Paikka: Ypäjänkylän Seuraintalo 1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. Seuran puheenjohtaja Risto Rantanen avasi kokouksen klo 19.03. Kokousväki vietti
HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016
HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen
Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 11.2.2003 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ City- hotelli Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi
RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2015
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 104 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Koejäseninä on kaksi henkilöä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS
Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi
ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO
Rhy pöytiikirja. Sivu 1. ( 5) ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) KOKOUS PÖYTÄKIRJA AIKA: 26.02.2005 kello 12.10-15.20 PA 1 KKA : SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO LÄSNÄ:
2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.
Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38
Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry YHDISTYKSEN PALKINNOT
YHDISTYKSEN PALKINNOT 14.1.2008 1. VUODEN AJOKOIRA Koira, joka saavuttaa Ajokuninkaan tai K-ajokuninkaan tittelin, on itseoikeutettu vuoden Ajokoira 1.1. AJOK o AJOK avo1 = 6p, avo2 = 3p, avo 3 = 1p o
YPÄJÄN RIISTAMIEHET RY:N HIRVIELÄINKOKOUS KLO 1200 YPÄJÄNKYLÄN SEURO- TALOSSA. PAIKALLA OLI 96 SEURAN JÄSENTÄ
RIISTAMIEHET RY:N HIRVIELÄINKOKOUS 15. 09. 2013 YPÄJÄNKYLÄN SEURO- YPÄJÄN KLO 1200 TALOSSA. PAIKALLA OLI 96 SEURAN JÄSENTÄ 1 KOKOUKSEN AVAUS. SEURAN PUHEENJOHTAJA RISTO RANTANEN AVASI KOKOUKSEN. 2 KOKOUKSEN
Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1
Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 3.9.2017 20:32 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 90 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 87 1
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 407 LIPERIN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen
3. ALKOHOLIN NAUTTIMINEN JA ALKOHOLIN VAIKUTUKSEN ALAISENA METSÄSTÄMINNE ON KIELLETTYÄ
KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPASOPIMUS JA SÄÄNNÖT 1. YHTEILUPAOSAKKAAT JA LUPAAN OSALLISTUJAT Lupaosakkaat muodostavat SIEVI YLIVIESKA pyyntialueen. Alueeseen kuuluvat Sievin kunta, Ylivieskan kaupunki,
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 18.5.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 18.5.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ City-hotelli Timo Kovala Juha Seurujärvi
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 16.9.2003 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Lapin ympäristökeskuksen tilat Os. Kairatie 52 Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä
ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010
Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2010 pöytäkirja Aika 19.2.2010 klo 19.00 20.13 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä
ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015
ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN
Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2013 pöytäkirja Aika 8.2.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3)
PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 23.2.2014 klo 18.00 18.55 25.2.2014 Paikka Läsnä Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Juha Suomalainen, Martti
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. Hallinto ja jäsenet Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 100 varsinaista jäsentä, joista 11 oli vapaajäsentä ja koejäseninä oli kolme henkilöä. Seuraan liittyi
PAIKKA City- hotelli, Pekankatu 9
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 15.1.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA City- hotelli, Pekankatu 9 SAAPUVILLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Hannu Lukkarila