Toimintakertomus v Toimintavuosi 51.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus v. 2013 Toimintavuosi 51."

Transkriptio

1 Toimintakertomus v Toimintavuosi 51. Seuran tilikauden tulos oli ylijäämäinen 2957,76. Merkittävimmät tulot muodostuivat hirvenlihan ja - nahkojen myynnistä ja liittymis- ja jäsenmaksuista. Yksittäisenä merkittävänä tulona oli KILPA2012 lopputilitys 3831,30. Ampumatoiminnan tulot pysyivät edellisen vuoden tasolla. Pienriistan osalta saalista on saatu vähän. Pienpetokorvauksia maksettiin yhteensä 220,00. Peijaiset pidettiin entiseen tapaan. Osallistujia oli suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuotena. Myytyjä lippuja oli 38. Talkootoiminta on ollut työmäärältään normaalia. Työt on hoidettu tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Jäsenmäärä Jäseniä on ollut yhteensä 265, joista jäsenmaksun maksavia jäseniä 170, vapaajäseniä 83 ja kunniajäseniä 12. Toimivia jaostoja ja vastuuhenkilöitä Seuran puheenjohtaja Risto Helenius ja varapuheenjohtaja Jyrki Sutinen, koirajaosto Juha Lohela, ampumajaosto Martti Ruonakoski, kolmiolaskentavastaava Taisto Ruokanen, petoyhdyshenkilö Mikael Yritys, kolarihirvet Reima Ruonakoski, metsästyksen valvonnan vastaava Taisto Ruokanen, mönkijävastaava Väinö Kulusjärvi, Nylkyvajan hoitajat Markku Uusinarkaus ja Hannu Tiermaksen ryhmä, asevastaava Mikael Yritys, trap-radan hoitaja Martti Ruonakoski, metsästyksenjohtaja Mikael Yritys. Johtokunta Risto Helenius, Jyrki Sutinen 3 v, Seppo Jänkälä 3 v, Veli Saarijärvi 2 v, Markku Uusinarkaus 2 v, Pirjo Kivijärvi 1 v, Risto Matero 1 v, sihteeri-rahastonhoitaja Pirjo Pukarinen ja kirjanpitäjä Heino Vanhanarkaus. Tilintarkastajat v Jouko Kestilä ja Risto Kämä, varalla Kari Kivijärvi ja Pertti Ruokanen Palkitsemiset Seura on palkinnut touhunpuukolla n:o 43 Pirjo Pukarisen. Seuran pöytästandardeja on jaettu merkkipäivien johdosta seuran toiminnan aikana kaikkiaan 59 kpl, joista viimeisimmät Tapani Kämälle ja Reima Ruonakoskelle. Uudet jäsenet Wilhelmsson Esko ja Juotasniemi Antti. Jaostot tekevät oman toimintakertomuksensa. Rovaniemellä Pirjo Pukarinen, sihteeri Narkaus-Kämän erä ry

2 Metsästyksenjohtajan toimintakertomus vuodelta Yleistä Rovaniemen alueelta vuodesta 2013 Syksyn 2013 lupamäärät jatkoivat laskuaan koko yhdistyksen alueella. Seuran osalta tämä tarkoitti ( , ) lupaa. Ranuantien alueella uusin termein pyyntilupien käyttöaste oli kokonaisuudessaan 91, mikä on käytännössä samaa luokkaa edelliseen vuoteen verrattuna. 2. Hakuprosessi, saatu lupamäärä ja pyynnin järjestely Vuonna 2013 ampujalistat koottiin tammikuun loppuun mennessä ja aluelupahakemus jätettiin sähköisesti. Seuramme päätti erkaantua yhteishausta vuoden mukanaolon jälkeen, joten haku aloitettiin itsenäisesti. Aiemmista vuosista poiketen erillistä hakupalaveria ei järjestetty, vaan yhteydenpito ryhmien kesken hoidettiin modernisti sähköisten viestimien välityksellä. Seuran pyyntiä edeltävä hirvipalaveri pidettiin Seuralle myönnettiin 18 lupaa, joka jakaantui 13 aikuiseen ja 10 vasaan. Seuranhirviksi otettiin näistä 2. Yksi vasanlupa laitettiin talteen Wasa-cupin palkinnoksi henkilökohtaista arvontaa varten. Uusi menettely innosti harjoittelemaan ja palkintoluvan sai käyttöönsä Jukka Pitkäniemi. Hannun ryhmälle tuli 2+1 lupaa (16 metsästäjää), Matin ryhmälle 2+2 lupaa (17), Sulevin ryhmälle 2+2 lupaa (19), Ilmon ryhmälle 2+2 lupaa (23) ja Velin ryhmälle 3+2 lupaa (26). Lupia jakaessa huomioitiin edellisen vuoden tasaukset. Palaverissa käytiin läpi perinteisesti myös ohjeet pyyntiin, keskusteltiin pyyntialueista, tiedotettiin syksyn koiratapahtumista, tiedotettiin ilvesluvista ja nimettiin varajohtajat. Kartat kokivat muodonmuutoksen opinnäytetyön pohjalta ja uusia karttoja oli saatavilla edullisesti halukkaille. 3. Syksyn 2013 hirvijahdin eteneminen Hirvenmetsästyskausi alkoi 28. syyskuuta. Ensimmäisen viikonlopun saldona oli 3 kaatoa (5kpl, 2012, 10 kpl, 2011; 15 kpl, 2010). Lokakuun loppuun mennessä oli kaadettu 52% luvista, kun edellisenä vuonna 77% luvista oli käytetty. Ensimmäisenä pyynti loppui Hannun ryhmällä Sulevin ryhmällä jäi käyttämättä 2 aikuisen lupaa ja Matin ryhmällä 2 vasan lupaa, joten kaatoprosentit jäivät 85:een ja 80:een. Ryhmillä oli käytössään syksyn aikana hyviä koiria runsaasti. Tästä huolimatta kaadot teetättivät ja löydöt olivat jälleen harvemmassa kuin aikaisemmin. Vähäisestä lupamäärästä huolimatta ensikertalainenkin sai kaadon alleen Eetu Lohelan kaataessa Nemo-koiralle naarashirven. Kaato oli myös koiralle ensimmäinen. Naismetsästäjiä kaatotilastoihin ei tänä vuonna päässyt. Hirvihavaintokortit täytettiin suoraa Sorkka-järjestelmään, joten niiden tulkintaa ei tänä vuonna päästy suorittamaan. Kuitenkin kaikkiaan kaadoista 64% oli uroksia aikuisten osalta ja 38% vasojen osalta. Ylivuotisia kaatuneista hirvistä oli 4. Suurisarviset hirvet olivat joko kadoksissa tai vähentyneet olennaisesti. Tämä kertonee myös kannan nuoresta rakenteesta.

3 4. Pyynnin päätöspalaverin tunnelmia ja jäävän kannan arvio Jäävän kannan arvio oli noin 0,9 hirveä / 1000ha, joten alueellamme ollaan reilusti alle yhdistyksen asettaman tavoitteen, joka on edelleen 2 hirveä tuhannella hehtaarilla. Hirvikannalla olisi siis varaa kasvaakin. Päätöspalaveri pidettiin hieman erilaisissa tunnelmissa, kun reilu kymmenen jäsentä ilmoitti ennen palaveria jäävänsä pois hirvenpyynnistä. Porukalla pohdimme seuran tulevaisuutta ja lähtökohtana pidimme edelleen viiden hirviporukan jaotuksen. Kaikkiaan pyynnissä ei kommelluksilta vältytty ja osaa ne painoivat enemmän kuin muita ja epäkohtiin pyritään jatkossa keksimään ratkaisuja yhdessä ryhmien edustajien kanssa. Ulkoisia häiriötekijöitä oli kuitenkin edellisvuosia vähemmän, joten liekö hirvikannan pieneneminen vaikuttanut henkilömääriin vai keskitytäänkö nyt enemmän nautiskeluun kuin kiihkoiluun aivan kuten pyynnin kuuluisikin mennä. Turvallisesti sujuneesta jahdista kiittäen Rovaniemellä 12 päivänä helmikuuta 2014 Metsästyksenjohtaja Mikael Yritys

4 Narkaus-Kämän Erä, koirajaoston toimintakertomus 2013 Vuonna 2013 keskeisin Narkaus-Kämän Erä ry;n koiratapahtuma oli Vasahaukut jonka seura järjesti nyt kolmatta kertaa yhdessä Välijoen Riistamiesten kanssa. Haukkukoe oteltiin ja kokeen keskuspaikkana toimi Kivitaipaleen nuorisoseuran talo. Kokeeseen osallistui 20 koiraa ja voittajaksi selviytyi jo toisen kerran peräkkäin Ilkka Paalasen omistama islu Tuiskukivalon Nuka. Seuran jäsenten koirista parhaiten menestyi Olli-Pekka Pitkäniemen islu Ollilan Leonardo ollen kisan neljäs. Vasahaukut tuottivat molemmille järjestäville seuroille tuloa 325 euroa Hirvenhaukkukisoissa Juha Lohelan nhu Mosku selviytyi piirinmestaruusotteluun ollen kyseisessä kisassa viides. Samalla Mosku oli varakoirana harmaiden koirien pohjan lohkon karsintaan. Seuran hirvimestaruuskisa ratkaistiin niiden tulosten perusteella jotka koirat tekivät syksyn 2013 aikana Lapin kennelpiirin alueella. Käytäntö oli sama kuin edellisenäkin vuonna. Järjestys kisassa muodostui seuraavaksi; nhu Mosku 88,5 p om. Juha Lohela jpu Hubi 81,5 p om. Pasi Säkkinen islu Ollilan Leonardo 60,5 p om. Olli-Pekka Pitkäniemi Useat seuran jäsenet ovat toimineet tuomareina etenkin hirvenhaukkukokeissa. Seuran maastoja on ollut käytössä muutamassa haukkukokeessa. Seuran jäsenistä Mikael Yritys on suorittanut koetoimitsijakurssi osa 1 hirvenhaukkukokeeseen. Näitä pätevyyksiä seuran toiminta tulee tarvitsemaan jotta seuran koiratoimintaa voidaan edelleen kehittää. Vasahaukut järjestettäneen tänä vuonna 13.9., päivämäärä on vielä hieman avoin on sitten Välijoen Riistamiesten ja Narkaus-Kämän Erä ry;n yhteinen voimanponnistus yhdessä järjestetyn näyttelyn puitteissa. Näistä toiminnoista seura voi kehitellä myös tuloja mutta se vaatii talkoohenkeä myös koiratoiminnassa. Juha Lohela Lisäksi: Koirajaosto on valinnut Narkaus-Kämän Erä ry:n vuoden 2012 koiraksi suomenajokoiranarttu Pipsan, omistaja Pekka Harilahti.

5 Narkaus-Kämän Erä ry Ampumajaosto Toimintakertomus vuodelta 2013 Ampumaharjoituksia on pidetty kevään ja syksyn aikana. Hirvi- ja karhukokeita pidettiin kolmet. Seuran mestaruuskilpailut pidettiin elokuussa ja samassa yhteydessä ammuttiin myös karhukisa. Alkukesästä pidettiin tutustumismielessä hirvikävely. Osallistujia oli kymmenkunta. Parhaan tuloksen saavutti Markus Yritys. Vasa- Cup ammuttiin tänä vuonna henkilökohtaisena kilpailuna. Hirven vasan kaatoluvan sai arvalla Jukka Pitkäniemi. Seuramme jäseniä on osallistunut hirvenhiihdon ja metsästysammuntojen Suomen mestaruuskilpailuihin. Parhaana tuloksena Martti Ruonakosken 8 tila luodikossa omassa sarjassaan. Piirin mestaruuskisoissa Martti Ruonakoski sai Trapissa kultaa ja Hirvessä ja luodikossa hopeaa. Rovaniemen Riistanhoitoyhdistyksen kilpailuissa saivat seuramme jäsenet monta mitalisijaa sarjoissaan.. Martti Ruonakoski voitti kultaa hirvessä, luodikossa ja trapissa. Kalevi Ruokanen voitti luodikossa hopeaa. Eero Kanervo voitti hirvessä hopeaa. Hirviluvan saajien välisessä joukkuekilpailussa seuramme joukkue sijoittui hopealle. Joukkueessa ampuivat. Mikael Yritys, Eero Kanervo, Kalevi Ruokanen ja Martti Ruonakoski. Ampumajaosto

Toimintakertomus v. 2012 Toimintavuosi 50.

Toimintakertomus v. 2012 Toimintavuosi 50. Toimintakertomus v. 2012 Toimintavuosi 50. Narkaus-Kämän Erä ry juhli 50. toimintavuottaan. Juhlavuoden järjestelyjä varten perustettiin juhlatoimikunta. Juhlavuoden kunniaksi päätettiin järjestää ampumaradalla

Lisätiedot

Toimintakertomus v. 2009.

Toimintakertomus v. 2009. Toimintakertomus v. 2009. 47. toimintavuosi. Seuran talous on ollut tuloksellisesti hyvä. Merkittävimmät tulot muodostuvat hirvenlihan myynnistä ja jäsenmaksuista. Ampumaradan toiminta on ollut normaalia.

Lisätiedot

Narkaus-Kämän Erä ry:n toimintakertomus vuodelta 2010

Narkaus-Kämän Erä ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Narkaus-Kämän Erä ry:n toimintakertomus vuodelta 2010 Seuran historian 48.s toimintavuosi Seuran talous on ollut tuloksellisesti hyvä. Merkittävimmät tulot muodostuivat hirvenlihan myynnistä ja jäsenmaksuista.

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA

ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Sky-hotelli Ounasvaara Juha Seurujärvi

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen

Lisätiedot

Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 14.5.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Vaattunkiköngäs Hannu Lukkarila Juha

Lisätiedot

Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry. Kaatotilasto syksy Lopputilanne

Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry. Kaatotilasto syksy Lopputilanne Ylikylän metsästys- ja kalastusseura ry Kaatotilasto syksy 2009 Lopputilanne 31.12.2009 Huttula Lupia 4 aikuista 2 vasaa yhteensä 6 Saatu 0 aikuista 2 vasaa yhteensä 2 pvm. sukupuoli sarvet pyyntitapa

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 11.2.2003 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ City- hotelli Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi

Lisätiedot

2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti

2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS 10.5.2010 3 / 2010 Hallituksesta ja toimihenkilöistä läsnä: Esko Törmänen, pj Minna Hamara Kauko Kesälahti Mikko Niemelä, vpj Henry Ollila Pertti Sarajärvi Sauli Särkelä

Lisätiedot

YPÄJÄN RIISTAMIEHET RY:N HIRVIELÄINKOKOUS KLO 1200 YPÄJÄNKYLÄN SEURO- TALOSSA. PAIKALLA OLI 96 SEURAN JÄSENTÄ

YPÄJÄN RIISTAMIEHET RY:N HIRVIELÄINKOKOUS KLO 1200 YPÄJÄNKYLÄN SEURO- TALOSSA. PAIKALLA OLI 96 SEURAN JÄSENTÄ RIISTAMIEHET RY:N HIRVIELÄINKOKOUS 15. 09. 2013 YPÄJÄNKYLÄN SEURO- YPÄJÄN KLO 1200 TALOSSA. PAIKALLA OLI 96 SEURAN JÄSENTÄ 1 KOKOUKSEN AVAUS. SEURAN PUHEENJOHTAJA RISTO RANTANEN AVASI KOKOUKSEN. 2 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Hirvijohtajien koulutus 2011

Hirvijohtajien koulutus 2011 Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,

Lisätiedot

HAILUODON METSÄSTYSSEURA RY VUOSIKOKOUS 20.3.2016 KLO 13.00 Ampumaradan majalla

HAILUODON METSÄSTYSSEURA RY VUOSIKOKOUS 20.3.2016 KLO 13.00 Ampumaradan majalla HAILUODON METSÄSTYSSEURA RY VUOSIKOKOUS 20.3.2016 KLO 13.00 Ampumaradan majalla PÖYTÄKIRJA Läsnä oli 38 jäsentä. 1 Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Toni Rantasuo avasi kokouksen ja toivotti osallistuja

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015 SYKSY 2015 AJOKOKEET 14.-27.9.2015 Salo, yleinen. Järj. Kiikalan mets.yhd.ry. Yt. Pekka Oksanen. Ilmoittautuminen 14.8.-6.9.-15 Pekka Oksanen Pyysmäentie 1 25390 Kiikala p. 0452091808 e.mail;pekka.oksanen@kiikala@salonseutu.fi

Lisätiedot

Kuopion Bridgekerho ry

Kuopion Bridgekerho ry Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI 25.3.2018 YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. SAMALLA JÄRJESTETTIIN ETELÄ SAIMAAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN METSÄTYSSEUROJEN VÄLINEN

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 3.9.2017 20:32 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 90 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 87 1

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille Hirvijahti 2008 luvat 10 + 10 > Kangas 5 + 5 > Myllykylä 5 + 5 aikuisista enintään puolet uroksia > molemmat seurueet voivat ampua kolme naarasta > ensimmäisen seurueen saatua saaliiksi kolme urosta >>>

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1)

ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) Toimintavuodelta 2002 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan. 1.HALLINTO Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAKSI VALITTIIN RISTO RANTANEN JA SIHTEERIKSI HELGA TUURA.

KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAKSI VALITTIIN RISTO RANTANEN JA SIHTEERIKSI HELGA TUURA. YPÄJÄN RIISTAMIEHET RY:N HIRVIELÄINKOKOUS 14.09.2014 KLO 1200 YPÄJÄNKYLÄN SEURO- JEN TALOSSA. PAIKALLA OLI 77 SEURAN JÄSENTÄ. KOKOUKSEN AVAUS. SEURAN PUHEENJOHTAJA RISTO RANTANEN AVASI KOKOUKSEN. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Heino Seluska Sihteeri Miikka Häyrynen Rahastonhoitaja Kati Södö Hallituksen

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT 2014 21.9.2014 Hirviammunta 4+6 laukausta Pitäjänmestari hirvi: Sami Ollikka NUMM. EM 88 pistettä 1. Sami Ollikka NUMM. EM 88 2. Mikko Salonen NUMM. EM 84 3. Sauli Olkkonen MM 81

Lisätiedot

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat)

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) 1 Kemijärven riistanhoitoyhdistys (RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokous 2013 Pöytäkirja Aika: 05.02.2013 klo 18.00

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Tulokset 3-piirin ottelusta joka ammuttiin kosken tl Erämajalla lajeina SML Hirvi ja SML luodikko

Tulokset 3-piirin ottelusta joka ammuttiin kosken tl Erämajalla lajeina SML Hirvi ja SML luodikko Tulokset 3-piirin ottelusta joka ammuttiin kosken tl Erämajalla 5.7.2015 lajeina SML Hirvi ja SML luodikko 1) Tero Saarikko E-H 87, 2) Hannu Purtsi E-H 87, 3) Jouko Kylä-Utsuri V-S 84, 4) Kari Laaksonen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Ypäjän Riistamiehet ry Pöytäkirja Vuosikokous 8.3.2019 Paikka: Ypäjänkylän Seuraintalo 1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. Seuran puheenjohtaja Risto Rantanen avasi kokouksen klo 19.03. Kokousväki vietti

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Marjetan Maja, Mellalampi

Marjetan Maja, Mellalampi ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 8.5.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Marjetan Maja, Mellalampi Hannu Lukkarila

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Kaatotilasto syksy 2010

Kaatotilasto syksy 2010 Kaatotilasto syksy 2010 Luvansaajan nimi Reima Uusisalmi Metsästysseura tai seurue Ylikylän metsästys - ja kalastusseura ry No Pvm Aikuinen Vasa Pyyntipaikka Sarvipiikit Kaataja Uros Naar. Uros Naar. Oikea

Lisätiedot

HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2015

HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2015 HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2015 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYS 213 HIRVEN HOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA 2015 A. LASKENTAOSA 2015 2014 2013 2012 2011

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :31 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :31 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 1.9.2013 23:31 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 95 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 3 N Kylmäniemi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 109 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pertti Saarenketo avasi kokouksen klo 19:19. Kokous keskeytettiin klo 21:13. Kokousta jatkettiin 24.1. klo 9:23.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pertti Saarenketo avasi kokouksen klo 19:19. Kokous keskeytettiin klo 21:13. Kokousta jatkettiin 24.1. klo 9:23. SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON KOKOUS 2/2015, 23.1.2015 KUOPIO KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pertti Saarenketo avasi kokouksen klo 19:19. Kokous keskeytettiin klo 21:13. Kokousta jatkettiin

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO

ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO Rhy pöytiikirja. Sivu 1. ( 5) ROVANIEMEN SEUDUN RI ISTANHOITOYHDISTYS, (lyhennet tynä rliy) KOKOUS PÖYTÄKIRJA AIKA: 26.02.2005 kello 12.10-15.20 PA 1 KKA : SAARENKYLÄN NUORI SOSEURAN TOIMI TALO LÄSNÄ:

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2016

HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2016 HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2016 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYS 213 HIRVEN HOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA 2016 A. LASKENTAOSA 2016 2015 2014 2013 2012

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä. 1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä

Lisätiedot

Saarijärven rhy. Hirvikanta

Saarijärven rhy. Hirvikanta Saarijärven rhy Hirvikanta 1995 2013 SAARIJÄRVEN RHY HIRVIHAVAINTOKORTTIEN YHTEENVETO SEUROITTAIN/SEURUEITTAIN 1995 2013 Tulokset eivät ole ns. tarkkoja lukuarvoja vaan koko ajalta kertyneestä materiaalista

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Rovaniemen seudun riistanhoitoyhdistyksen mestaruuskilpailut Pahkamaan ampumaradalla 27.8.2006. Hirvi

Rovaniemen seudun riistanhoitoyhdistyksen mestaruuskilpailut Pahkamaan ampumaradalla 27.8.2006. Hirvi Rovaniemen seudun riistanhoitoyhdistyksen mestaruuskilpailut Pahkamaan ampumaradalla 27.8.2006 Hirvi Naiset 1. Ritva Tuisku Poikajärvi 66 2. Seija Kuoksa Seurujärvi 50 70 1. Aarne Vähäsarja Poikajärvi

Lisätiedot

TULOKSET 18:05 SML Piirinmestaruuskilpailu Iisalmi

TULOKSET 18:05 SML Piirinmestaruuskilpailu Iisalmi HIRVI sarja TULOKSET 8:05 etunimi sukunimi piiri se. ju. ak. lk. lopputulos ratko 37 ratko2 M Markku Jetsonen KAMS 40 59 99 9 90 0 0 2 Antti Meurasalo KAMS 40 57 97 90 87 9 0 3 Mika Mankinen KAMS 39 54

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 30.8.2015 21:01 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 2 N Kylmäniemi Anu Nummisten Metsästysseura 84 33

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 22.2.2010

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 22.2.2010 PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 21.2.2010 klo 18.00 19.00 22.2.2010 Paikka Läsnä 1 Kokouksen avaus Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Tuomas

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

HIRVI. SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot

HIRVI. SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot HIRVI SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot Hirvi kokonaistilanne TYPE sarja seura paras_hirvi Sum of paras_hirvi Mikko Salonen yl. NUMM. EM 82 82 Jouko Rasehorn

Lisätiedot

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa Outokummun metsästysyhdistys Ry:n jäsentiedote 1/ 2012 Hyvä Outokummun metsästysyhdistyksen jäsen Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.2.2012. Kokouksen alussa palkittiin OMY.n kolme parasta pienpetojen

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 3/15 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 27.6.2015 klo 12:18 15:17 PAIKKA LÄSNÄ POISSA Viitasaari, Viitasaaren ABC Jukka Tuikka,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015 PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 22.2.2015 klo 18.00 19.10 25.2.2015 Paikka Läsnä Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Juha Suomalainen, Martti

Lisätiedot

HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2013

HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2013 HIRVENHOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA SEKÄ KAATOLUPAHAKEMUSTEN PUOLTOPERUSTEET VUONNA 2013 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYS 213 HIRVEN HOITO- JA VEROTUSSUUNNITELMA 2013 A. LASKENTAOSA 2013 2012 2011 2010 2009

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

Narkaus-Kämän Erä ry. 31.10.2002

Narkaus-Kämän Erä ry. 31.10.2002 Narkaus-Kämän Erä ry. 31.10.2002 40 vuotta Historiikki Julkaistu 14.11.2002 2 Esipuhe Metsästys on hieno ja monipuolinen harrastus ja se yhdistää monia yhteiskunnan toimijoita ammattiin, ikään ja sukupuoleen

Lisätiedot

la Närpiö Metsästysammunnat Kts. SÖ:n kalenteri su Alavus Hirvenjuoksu Kts. Po:n kalenteri

la Närpiö Metsästysammunnat Kts. SÖ:n kalenteri su Alavus Hirvenjuoksu Kts. Po:n kalenteri KILPAILUKALENTERI KESÄ 2012 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 09.-10.06.2012 Kansainväliset lajit PS, Nilsiä Kts. Jahti-lehti 19.-22.07.2012 Metsästysammunnat PK, Lieksa Kts. Jahti-lehti 11.-12.08.2012

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 13.-14.06.2015 Kansainväliset lajit VS, Salo Kts. Jahti-lehti 23.-26.07.2015 Metsästysammunnat Um, Hyvinkää Kts. Jahti-lehti 08.-09.08.2015

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen. Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9

PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9 ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 5.11.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA City-hotelli, os. Pekankatu 9 PAIKALLA Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Ari Lohiniva Martti

Lisätiedot

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö Jarmo Poikela 14.6.2013 1 (6) MUUTOSESITYS SM-, KALINKA- SEKÄ ERRAUSHAUKKUJEN VALINTASÄÄNTÖIHIN Esitän, että hallitus ryhtyy jatkotoimenpiteisiin järjestön hirvenhaukun mestaruuskokeiden sääntöjen muuttamiseksi.

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 43. toimintavuosi. Toimintakaudella meillä oli järjestettävänä

Lisätiedot