Vuoden 2013 valtion tutkimusrahoituksen lisärahoitus
|
|
- Pasi Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) Vuoden 2013 valtion tutkimusrahoituksen lisärahoitus OYS-ERVA-ALUEEN YHTEENVETO TUTKIMUSHANKKEISTA VUODELLE 2013 Tutkimusryhmien Tutkimusryhmän Tutkimus- Tutki- VTR Tutkimusraha tutkimushankkeet johtaja ryhmän VTR muksen (EVO)-piste (Tutkimushankkeen nimi) (EVO)-pisteet projekti- %-osuus yhteensä numero 1 Patologian tutkimusohjelma: tautien Tuomo Karttunen etiologia, patogeneesi, luokittelu ja uudet biomarkkerit 299,50 K , Uudet EKG-menetelmät äkillisen Heikki Huikuri sydänpysähdyksen vaaran arvioinnissa 263,50 K , Raskaus ja synnytys - merkitys äidin Anneli Pouta ja syntyvän lapsen pitkäaikaisterveyteen 202,00 4, Kohorttitutkimuksia terveyden ja hyvinvoinnin määreistä sairauksien ehkäisystä ja terveyden edistämisestä eri ikäkausina; useita tutkimusaihioita. Nuorten miesten varusmiespalveluksen aikaiset metaboliset muutokset sekä raskausajan ja varhaislapsuuden kasvun vaikutukset nuorten miesten metaboliseen terveyteen. Terveenä eläkkeellä: seuranta- ja interventiotutkimuksia 1935 ja 1945 syntyneiden oululaisten ja korkean diabetesriskin omaavien terveydentilasta, terveyden ylläpidosta ja edistämisestä työuran loppuvaiheesta vanhuusiän kynnykselle 5 Metabolinen oireyhtymä ja ateroskleroosi Sirkka Keinänen- Kiukaanniemi 174,00 K , Olavi Ukkola ja Antero Kesäniemi 133,50 K , Selkärangan MODIC-muutokset Eero Kyllönen 124,50 2, Metabolinen oireyhtymä ja lihavuus; ehkäisy ja hoito 8 Brain, mind and development - Aivot, mieli ja kehitys 9 Tutkimus kriittisesti sairaiden vastasyntyneiden hengitysvaikeuksien hoidosta ja ehkäisystä sekä perinataalikaudella hankittujen, elämänlaatuun vaikuttavien pitkäaikaisvammojen ehkäisystä 10 Tyypin 1 diabetesta ennustavat tekijät Riitta Veijola ja taudin luonnollinen kulku 11 Nuoren aikuisen lisääntymisterveys ja Katri Puukka riskitekijät sairastua myöhemmällä iällä diabetekseen ja sydänverisuonisairauksiin Markku Savolainen 117,50 K , Hanna Ebeling 117,00 K , Mikko Hallman 112,00 K , ,50 K , ,00 K ,
2 12 Lifespan development of Matti Isohanni schizophrenia within the Northern Finland 1966 Birth Cohort 13 Aivojen suojaus sydän- ja Tatu Juvonen aorttakirurgiassa 14 Karieksen etenemisnopeuden säätely Leo Tjäderhane 108,50 K , ,00 K , ,50 K , Mitokondrioiden toiminnanhäiriöiden Kari Majamaa perinnölliset syyt neurodegeneratiivisissa taudeissa 97,00 K , Keski-iän ja vanhuusiän akseli Timo Strandberg terveen vanhenemisen edistämisessä 87,00 1, Meta-analyysit sydänkirurgiassa Fausto Biancari 85,00 K , Kliinisen radiologian tutkimusohjelma Osmo Tervonen 81,50 K , Kvantitatiivisten kuvantamismenetelmien Miika Nieminen kehittäminen nivelrikon ja osteoporoosin diagnostiikkaan 80,00 K , Hapen ja sen puutteen merkitys syövän kehityksessä Arja Jukkola- Vuorinen ja Ulla Puistola 79,50 K , Tehohoitotutkimus Tero Ala-Kokko 78,50 K , Liikunta on lääke vammaisille ja kroonisesti sairaille Markku Alen 75,00 1, Kliinisen laboratoriodiagnostiikan kehittäminen - uudet analyytit ja lähetymistavat tehokkaan laboratorion palveluksessa Juha Risteli 74,00 1, Geneettiset sairaudet Pohjois- Suomessa Jukka Moilanen 72,50 K , Kasvaimen ympäristön vaikutus liikkuvan kielen invaasioon ja metastaaseihin Tuula Salo 71,00 K , Munasarjan toimintahäiriöt ja lapsettomuuden hoito Juha Tapanainen 65,50 K , Suomen hematologinen rekisteri ja Pirjo Koistinen ja biopankkihanke. Veritautisairastavuus Eeva-Riitta Pohjois-Suomen syntymäkohortissa Savolainen 65,50 K , Parodontaali-infektioiden ja yleisen terveydentilan väliset yhteydet Tellervo Tervonen 58,50 K , Mielenterveyshäiriöiden yhteys itsetuhoisuuteen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen: kliininen potilaskohortti- oikeuspsykiatrinen ja epidemiologinen tutkimusohjelma painopisteenä nuoret ja Pohjois- Suomi 30 Potilaan hoidon laadun kehittäminen hoitotieteellisessä tutkimuksessa 31 Mikrobispesifinen infektiotautien diagnostiikka ja immuunivasteen kehittyminen Pirkko Räsänen Helvi Kyngäs Olli Vainio 57,50 K61707, K61708, 1,14K61705, K ,50 1, ,50 1, (6)
3 32 "Hereditary predisposition to breast cancer: players, mechanisms, disease modeling and clinical importance" "Perinnöllinen alttius rintasyöpään: tekijät, vaikutusmekanismit, tautimallintaminen ja kliininen merkitys" 33 Aspects of Psychosomatics (sis. OSTPRE ja CCCABEVO) 34 Tuumoribiologinen tutkimus; syövän ja sen hoidon biologiset merkkiaineet Robert Winqvist 54,00 K , Heli Koivumaa- Honkanen 52,50 1, Taina Turpeenniemi- Hujanen 52,50 K , Terveysliikunta elämänkaaressatutkimusohjelma Raija Korpelainen 52,00 K , Risk markers of atherosclerosis, Jari Laukkanen cardiovascular diseases and mortality 47,00 0, Ortopedian yhteiset tutkimus Juhana Leppilahti 47,00 K , Suu- ja leukakirurgisen hoidon Kyösti Oikarinen vaikuttavuus, leukojen alueen kirurgisten sairauksien väestötason taustat ja rekonstruktiivisen leukakirurgian uudet hoitomenetelmät 46,00 K , Anestesian tutkimus Seppo Alahuhta 45,50 K , Ympäristö, geenit ja keuhkosairaudet Maritta Jaakkola 43,50 K , Yleisempien urologisten sairauksien Markku Vaarala epidemiologia, diagnostiikka ja hoito 43,00 K , Audiologian tutkimusryhmä Martti Sorri 42,50 K , Neurokirurgian tieteellinen tutkimus Timo Kumpulainen 42,00 K , Iho- ja sukupuolitautien tutkimusohjelma Kaisa Tasanen- Määttä 41,50 K , Lasten infektioprojekti Matti Uhari 41,00 K , Sikiötutkimus Markku Ryynänen 41,00 K59778, K , Ikääntyneiden verenpaineeseen, toimintakykyyn ja hoitoon liittyvät tutkimukset: Keski-ikäisten kardiovaskulaari-sairauksien riskitekijöitä selvittelevät tutkimukset Riitta Antikainen 40,50 0, Aivoverenvuotojen väestötasoinen tutkimus 49 Glaukooma- ja verkkokalvon verisuonimuutokset pohjoissuomalaisessa syntymäkohortissa 50 Endokriinisten sairauksien tutkimusryhmä 51 Gastroenterologisen kirurgian tutkimushanke 52 Diabeettisen retinopatian ja kaihin epidemiologia, kliininen kuva, seulonta, seuranta, hoidon tarve ja hoidon toteutuminen pohjoispohjalaisessa väestössä 53 Kraniofakiaalinen ja kehitys ja oikomishoito Juha Huhtakangas 40,00 K , Ville Saarela Pasi Salmela Jyrki Mäkelä Nina Hautala Pertti Pirttiniemi 38,00 K , ,50 K , ,00 K , ,50 0, ,00 K , (6)
4 54 Vaikeat keuhkosairaudet Riitta Kaarteenaho ja Terttu Harju 32,50 K , Neurotieteiden kliinis-patologinen ja Hannu Tuominen perustutkimus 32,00 K , Kliinisen neurofysiologian Mika Kallio tutkimusala, tutkimusaiheina autonominen hermosto, aivojen sähkömagneettinen toiminta, hermoverkkojen plastisuus, aivosähkötoiminnan solutason syntymekanismit, ääreishermovaurioiden diagnostiikka ja menetelmäkehittely 31,50 K , Kirurgian klinikan kantasolu- ja Petri Lehenkari luubiologian tutkimushanke, Stem Cell and Bone Biology 30,50 K , Sikiön sydämen kuormitusolojen Juha Räsänen muutosten vaikutukset kammioiden seinämien liikkeeseen ja toimintaan kokeellisessa lammasmallissa 30,00 K , Skitsofrenian riskitekijät ja ennuste - Jouko Miettunen meta-analyysit ja tietopankki 29,50 K , Gynekologisen kirurgian tutkimus monta eri osa-aluetta 61 Vakavien mielenterveyshäiriöiden ja Juha Veijola psykoosialttiuden fenotyypit, endofenotyypit ja genotyypit Pohjois- Suomen 1966 ja 1986 syntymäkohorteissa 62 Toiminnallinen neuroradiologia - Vesa Kiviniemi Magnetoenkefalografia aivosairauksissa 63 Radiologinen selkätutkimus Jaakko Niinimäki 64 Tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten aikuisten seurantatutkimus - kardiovaskulaarinen sairastavuus ja mikrovaskulaariset lisäsairaudet 65 Ruuansulatuskanavan ja -elimistön sairauksia ja oireita Markku Santala, Anne Talvensaari- Mattila 29,50 K , Päivi Tossavainen Ritva Koskela 29,00 K , ,00 K , ,00 K , ,00 K , ,00 K , Valtimonkovettumataudilta suojaavien Sohvi Hörkkö vasta-aineiden kloonaus ja funktionaalinen karakterisointi 25,00 0, Henoch Schönlein purppuraglomerulonefriitti Matti Nuutinen lapsilla 23,00 K , Purentaelimistön toimintahäiriöt ja Aune Raustia purennan kuntoutus 23,00 K , Reumatologiset tutkimukset Anna Karjalainen 21,00 K , Nuorten tupakkatutkimus Tuula Toljamo 20,00 0, Mustikan ja puolukan vaikutukset metabolisen oireyhtymän häiriötekijöihin: kliininen, satunnaistettu ja vaihtovuoroinen tutkimus Jukka Juvonen 20,00 0, Lasten syövän akuutit ja myöhäiset haittavaikutukset Arja Harila-Saari 20,00 K , (6)
5 73 Can efficient psychiatric treatments be intergrated into the pbulic healthcare system and made available to a wide group of comorbid patients? 74 Mitokondrioiden toimintahäiriöt lapsuusiällä ja lääkkeiden mitokondriotoksisuus Sari Lindeman Johanna Uusimaa 20,00 K , ,00 0, Kieliabsenssi: oireet, kuvanta ja hoito Tapani Tikkakoski 20,00 0, Leikkausalueen infektiot OYS:ssa Hannu Syrjälä 19,00 K , Tollin kaltainen reseptori-9 rintasyövässä - LKS:n osuus 78 Psyykkisesti ja fyysisesti sairastuneiden vanhempien lapset (Offspring of mentally and somatically ill parents) Katri Vuopala Pirjo Mäki 18,00 0, ,00 K , Lasten suolistoimmunologiset sekä Paula Vähäsalo reumatutkimukset 15,00 K , Lasten hematologisen yksikön Merja Möttönen tutkimushanke hemofiliasta, maksanfibroosimuutoksista ja hemangioomien hoidosta 14,00 K , Lasten kuumekouristukset, epilepsiat, Heikki Rantala aivokasvaimet, aivovammat ja keskosten kielelliset ongelmat: etiologia, patofysiologia, diagnostiikka, hoito ja ennuste 14,00 K , Magnetic resonance imaging Roberto Blanco monitored and guided therapy 13,00 K , Ylempien hengitysteiden sairaudet: Olli-Pekka Alho etiologia, riskitekijät, diagnostiikka ja hoidon vaikutus 12,50 0, Infektiosairauksien tutkimushanke Timo Hautala 12,50 K , Epilepsiaan liittyvä sairastavuus ja kuolleisuus 86 Nenäpolypoosi ja krooninen sinuiitti aikuisten astman riskitekijöinä. Nasal polyps and chronic sinusitis without nasal polyps as independent risk factors for bronchial asthma 87 Oikeutusarviointi, laatu ja laadunvalvonta radiologisen kuvantamisen eri osa-alueilla Hanna Ansakorpi Tapio Pirilä Esa Liukkonen 12,00 K , ,50 0, ,50 0, Natural History of Gastroesophageal Jukka Ronkainen Reflux Disease and Dyspepsia in Adults, a Population-Based Endoscopic study 8,00 0, Ruoka-allergian immunopatogeneesi Petri Kulmala 7,00 K , Lastenkirurgisten hoitomenetelmien kehittäminen ja pitkäaikaistulosten selvittäminen Willy Serlo 6,00 K , Diabeetikoiden tasapainohäiriöt ja kaatumiset sekä intervention vaikutus niihin Liisa Hiltunen 6,00 0, (6)
6 92 Registerbased study of mortality, disability, medication and psyhiatric treatment among first-onset schizophrenia patietns with special focus on regional differences 93 Vakavasti somaattisesti sairaan potilaan lapsen psyykkinen hyvinvointi: perheintervention soveltuvuus ja väestöpohjainen 1987 syntymäkohorttitutkimus 94 Ahtauttavien keuhkosairauksien seuranta 95 Rintakuvantamisen tutkimustekniikat: tomosynteesi ja vakuumibiopsia 96 Rappeutuminen ja ikääntyminen näköjärjestelmässä: mitokondrioiden vaikutus 97 1)Prostatan ja sitä ympäröivien elinten muodonmuutosten vaikutus ulkoisen ja sisäisen sädehoidon annosjakaumiin 2) Poikkeamien etsiminen sädehoidon tietojärjestelmästä tilastollisin keinoin ja niiden hyödyntäminen laadunvarmistuksessa 98 Genotype-environment interaction in the prediction of premorbid signs of schizophrenia, somatic illness, way of death and protective environmental factors in these. The Finnish Adoptive Family study of Schizophrenia Marjo Kiviniemi Sami Räsänen 4,00 K , ,00 K , Olli Säynäjäkangas 4,00 0, Tarja Rissanen Marko Kervinen Antero Koivula Karl-Erik Wahlberg 4,00 K , ,00 K , ,00 K , ,00 K , OYS-ERVA yhteensä 5052, (6)
OYS-ERVA-ALUEEN VALTION TUTKIMUSRAHOITUS VUODELLE 2014 Tulosperusteinen rahoitus
1 (3) OYS-ERVA-ALUEEN VALTION TUTKIMUSRAHOITUS VUODELLE 2014 Tulosperusteinen rahoitus Tutkimusryhmien tutkimushankkeet Tutkimusryhmän Organisaatio Tutkimus- Tutkimus- -piste- Valtion Haettu (Tutkimushankkeen
LisätiedotVALTION TUTKIMUSRAHOITUS VUODELLE 2019: POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI
1 (4) VALTION TUTKIMUSRAHOITUS VUODELLE 2019: POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tulosperusteinen rahoitus Tutkimusryhmien tutkimushankkeet (Tutkimushankkeen nimi) Vaikuttaako nousevan aortan ahtauma
LisätiedotVALTION TUTKIMUSRAHOITUS VUODELLE 2018: POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI
1 (3) VALTION TUTKIMUSRAHOITUS VUODELLE 2018: POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tulosperusteinen rahoitus Tutkimusryhmien tutkimushankkeet (Tutkimushankkeen nimi) Metformin kohdun runko-osan syövässä,
Lisätiedot1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP
1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45
LisätiedotSuomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija
A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian
LisätiedotPohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,
LisätiedotSM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
LisätiedotTeht. Pist. Ikä Hyv.
Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10
LisätiedotTulos vertailulukujärjestyksessä
1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299
LisätiedotISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
LisätiedotHirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016
Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä
LisätiedotAneurysmaattinen aivoverenvuoto eli subaraknoidaalivuoto (SAV) Aivojen arteriovenoosimalformaatiot
Aulin Ulla- Riitta Autere Jaana Bendel Paula Frösen Juhana Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Radiologia, neuroradiologia Pään ja kaulan alueen tuumorit Liikehäiriösairaudet Aneurysmaattinen aivoverenvuoto
LisätiedotKuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit
LisätiedotPOLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012
Turku - Salo 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Jari Kallio SAT PL 97 97 97 98 98 96 583 2. Joni Röman HKI PL 94 98 98 97 98 95 580 3. Tapio Kajan P-S PL 92 98 94 93 96 94 567 4. Lasse Voutilainen
Lisätiedot2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
LisätiedotClassic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
LisätiedotKuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata
LisätiedotRakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
LisätiedotSENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen
LisätiedotHirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
LisätiedotAVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen
LisätiedotMRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari
MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari Miksi MRC? 1. Tarve luoda aito sairaanhoitopiirin ja yliopiston yhteisorganisaatio 2. Tarve luoda lääketieteellisen tutkimuksen koti
LisätiedotKunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua
Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva
Lisätiedot700, Veden käyttökorvaus 81,18 81, , , , Veden käyttökorvaus 195,26 195, , ,26
sunto Oy Helsingin Stanssi VUOKRNKNTOKIRJ 1 (10) Maksettu Pvm Maksettu 1, Heinsalo Mari (1) 100, suinhuoneistovastike 199,80 199,80 8.11. 2 143,80 2 143,80 700, Veden käyttökorvaus 81,18 81,18 Yhteensä
LisätiedotHirvikävelyn SM-kilpailut
Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570
LisätiedotPROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI
PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10
LisätiedotKansalliset tikkakisat Humppila
Kansalliset tikkakisat Humppila 25.10.2015 25 tikkaa päivitetty 25.10.2015 klo 19.40 MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 42 41 44 37 205 2. Tammi Aimo TurTi 35 40 38 44 46 203 3. Varsaluoma Kosti ITK 39 40 39
LisätiedotTulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V
Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G
LisätiedotVIIDEN PELAAJAN LOHKO
Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso
Lisätiedot47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0
2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna
LisätiedotM AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
LisätiedotKatsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,
Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1
LisätiedotJos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.
Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena
Lisätiedot2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
LisätiedotPm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,
Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)
LisätiedotCLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06
CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32
LisätiedotISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,
ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)
LisätiedotPm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,
Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen
LisätiedotSija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
LisätiedotItä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen
http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1
LisätiedotHirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut
Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)
LisätiedotTulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5
Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557
LisätiedotSuur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open
Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa
LisätiedotPohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011
sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262
LisätiedotClassic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
LisätiedotKUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT
KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT hippuja 6 1 Saija Leppänen 4,02 6 0 4,02 2 Jaakko Anttolainen 4,06 6 0 4,06 3 Leea Enbäck 3,49 4 2 5,49 4 Pirkko Pylkki 4,26 4 2 6,26 5 Maire Bruun 3,48 2 4 7,48 6 Matti
LisätiedotClassic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
LisätiedotMAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
LisätiedotJ. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
LisätiedotDuodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto
Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto 2 7 Pirilä Laura 125 1 639,000 2 1609,000 63871964 12 10 Viikari Paula 101 2 319,500 7 459,714 12016565 20 5 Korkeila Jyrki 100 3 213,000 11 292,545 31927015
LisätiedotNuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81
Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju
LisätiedotTULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011
TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle
LisätiedotSeuraottelun tulokset
Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne
LisätiedotSM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1
M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66
Lisätiedotpäivitetty klo 8.50
Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208
LisätiedotKansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry
Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,
LisätiedotVirtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat
LisätiedotJäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
LisätiedotXXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 14.7.2017 1. M 50 Hannu Räsänen KSA 96 93 88 95 90 89 = 551 2. M 50 Jyrki Kronqvist KSA 93 81 80 93 94 64 = 505 3. M 50 Sami Salo HyMAS 86 81 72 92 89 73 = 493 1. M 60
LisätiedotMaastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
Lisätiedot# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
LisätiedotTulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi
Tulokset 15.1.2012 Jäsentenvälinen Hanhijärvi NAISET 1 Aili Jäppinen 1548 gr 2 Laila Helsten 691 gr 3 Varpu Korhonen 344 gr 4 Arja Villanen 288 gr 5 Terttu Huhtiniemi 233 gr MIEHET 1 Kimmo Hyvärinen 2220
LisätiedotXXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto
LisätiedotVuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
Lisätiedot1 Matti Kröger Itä-Suomen pl
POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 5.8.-7.8.2014 RAUMALLA Ilmakivääri Y 1 Lasse Voutilainen Sisä-Suomen pl 93 94 94 97 97 95 570 2 Tapio Kajan Itä-Suomen pl 94 92 91 87 93 93 550 3 Pauli Markkanen Itä-Suomen
LisätiedotRauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
LisätiedotEdustajiston vaalit 2017
Sivu 1/6 OP Pudasjärvi Äänioikeutetut omistajajäsenet 6471 Äänestäneet yhteensä 1840 Äänestys % 28.43 Hyväksytty 1830 Hyväksytty % 99.46 Hylätty 10 Hylätty % 0.54 Nettiäänet 1179 Osuus äänistä % 64.08
Lisätiedot3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
LisätiedotYlilääkäreiden ja ylihoitajien varahenkilöiden nimeäminen lukien / Sairaalapalveluiden palvelualue
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja Päätöspöytäkirja 1(5) Ylilääkäreiden ja ylihoitajien varahenkilöiden nimeäminen 1.1.2018 lukien / Sairaalapalveluiden palvelualue Päätös Nimeän sairaalapalvelujen palvelualueella
LisätiedotYLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)
Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m
Lisätiedot10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H
10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96
Lisätiedotyleisurheilu_saappaanheitto_tulokset
Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti
LisätiedotKangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,
1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula
LisätiedotKULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi
KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP 0 Kilpailijan nimi Matilainen Kauko Keränen Veikko Ojanpää Jukka Raja Hannu Pohjola Päivi Nivala Reijo Pekkala Meeri Kannisto Marjatta Muotkajärvi Pirjo
LisätiedotM35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:
Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius
LisätiedotLapua Lohja
5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5
LisätiedotVoimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019
LisätiedotYliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.
Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus - 2015 haku Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.2014 Paljonko jaetaan? Valtion rahoitus terveyden tutkimukseen n. 31
LisätiedotXXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Olympiapistooli x0ls perjantaina 4.7.07 Erä klo :00 M 75 Risto Marjanen KSA M 75 Harri Hentula MA M 75 Seppo Aalto HyMAS 4 M 50 Sami Salo HyMAS 5 M 70 Jorma Åsbacka MA Erä klo :0 M 50 Hannu Räsänen KSA
LisätiedotKAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko
LisätiedotE-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa
Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska
LisätiedotXXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015
Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen
LisätiedotLista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen
Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen
LisätiedotEnglish Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja
TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET
LisätiedotSM-perho 2019 Kuusamo
SM-perho 2019 Kuusamo Jakso 1 Jakso 2 Jakso 3 Jakso 4 Jakso 5 Jakso 6 Jakso 7 Jakso 8 Yhteensä Sijoitus Kalallisia jaksoja Kokonaispisteet Kaloja yhtee C8 Räsänen Mikko 2 2 1 1 2 2 3 1 14 1 8 64500 96
LisätiedotSija Nimi Seura Srj TOT NAPA 1 Eloranta Oskari KaA Y
Vapaapistooli, 25.05.2012 1 Salo Jarmo LSA 94 88 91 90 89 91 543 7 2 Kaaro Kirsti KAS 87 90 92 93 89 92 543 6 3 Turja Jyrki LSA 86 94 82 88 92 90 532 3 4 Tervo Antti SA 87 87 84 83 84 92 517 2 5 Kiviö
Lisätiedot5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
LisätiedotTurun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
LisätiedotPielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009
Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0
LisätiedotE-H Res.piirien ilma-asemestaruuskilpailut 2019
Toijalan Yhteiskoulu Akaa 19. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Anu Viherä JaRes 92 92 95 95 374 2. Heli Haulivuori ToRes 66 67 71 65 269 3. Marlena Kuisma ToRes 51 72 76 66 265 10m Ilmakivääri 40 ls,
LisätiedotLehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:
Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96
LisätiedotLapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste
LisätiedotMitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen
Lisätiedot50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009
50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani
LisätiedotKITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
LisätiedotSERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
LisätiedotMatches Straumann Games 2014 Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli
Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli MK-A (12 pelaajaa) Henri Saarela, TeSu - Jussi Isoperkkiö, LaVe 21-15 19-21 21-13. Toni Kemppinen, KajSu
LisätiedotJUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014
JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPPI 1 km 1 Pinja Kilpeläinen KENSU T 13 Erä 0 2:20 1 Sakari Hynynen HH 2000 P 13 Erä 0 2:45 2 Eemeli Kanervo Mixathlon P 13 Erä 0 2:46
LisätiedotTUPI ja STPU parisprintti Tulostettu klo Sivu 1. H21 2Sivu AIRIX Ympäristö 1. osuus Antti Ryynänen
TUPI ja STPU parisprintti 13.5.213 Tulostettu 11.5.13 klo 1.2.24 Sivu 1 H21 2Sivu 1 48 AIRIX Ympäristö Antti Ryynänen 4822 Jari Jaakkola 15983 Antti Ryynänen 4822 4. osuus Jari Jaakkola 15983 49 Kaarinan
LisätiedotKANSALLISET TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty klo tikkaa
KANSALLISET 25 + 125 TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) 26.4.2015 Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty 26.4.2015 klo 20.40 25 tikkaa MM 1. Ylönen Niilo JST 43 42 39 44 41 209 2. Kokko Pekka KjT 45 39 42 37 44 207
Lisätiedot